1. huhtikuuta 2015

Syrjintä leimaa nuoruuden kokemusta

Uusi Nuorisobarometri julkistettiin muutama viikko sitten. Sen keskeisenä tuloksena todetaan, että syrjintä leimaa nuoruuden kokemusta. Enemmistö (55 %) kaikista 15–29-vuotiaista nuorista kokee tulleensa jossain elämänsä vaiheessa syrjityksi. Luku on suuri, mutta ei sinänsä yllättävä. Syrjintää on ollut aina, mutta se ehkä tunnistetaan herkemmin nykyään.

Nuorisobarometrin määritelmän mukaan syrjintä tarkoittaa sitä, että henkilöä tai ryhmää kohdellaan ilman hyväksyttävää oikeutusta eriarvoisesti esimerkiksi sukupuolen, iän, uskonnon, vamman, seksuaalisen suuntautumisen, etnisen alkuperän tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Syrjinnäksi voidaan katsoa vähättely ja aliarvioiminen, pilkkaaminen ja nimittely tai ryhmän ulkopuolelle jättäminen. Näkemykset siitä, mikä katsotaan syrjinnäksi, ovat erilaisia ja tilannekohtaisia. Mikä yhdelle on syrjintää, ei ole sitä välttämättä toiselle. Tytöt tunnistavat poikia herkemmin erilaisia syrjinnän muotoja.

Lasten ja nuorten kohdalla ikä on yleinen syrjintäperuste. Heidän mielipiteensä jätetään usein huomioimatta, koska oletuksena on, että aikuiset tietävät asiat paremmin. Kyse voi olla myös siitä, että lapsilta ja nuorilta ei muisteta tai huomata kysyä mielipidettä, vaikka asia koskisi nimenomaan heitä. Tällaisen aikuisten harjoittaman, usein tiedostamattomankin syrjinnän lisäksi on paljon lasten keskinäistä syrjintää. Yleisimmät syrjinnän syyt liittyvät iän lisäksi pukeutumistyyliin, ulkonäköön, epämuodikkuuteen ja sukupuoleen liittyvien odotusten rikkomiseen. Vähemmistöön kuuluvat kokevat syrjintää muita enemmän.

Syrjinnän syyt pohjautuvat yhteiskunnan arvomaailmaan. Kyse on perussosiologisesta keskustelusta koskien normeja ja arvoja: mikä on yhteiskunnassamme normaalia ja mitä pidetään epänormaalina? Normaali on hyväksyttävää, kun taas epänormaali on jotain uhkaavaa tai erikoista ja siksi syrjinnän peruste. Normaaliudenkin määrittely on vallan käyttöä. Normien avulla myös rajaamme yhteisöjä ja ryhmiä: tietyssä yhteisössä on toimittava tiettyjen sääntöjen mukaisesti tai tulee syrjityksi. Sosiaalinen paine voi yhteisössä olla todella kova. Esimerkiksi enemmistö nuorista on sitä mieltä, että Suomessa on liian vahva samanlaisuuden paine.

Nuoret joutuvat nykyään kasvamaan maailmassa, jossa vallitsee kovat arvot. Monet kehityskulut ovat johtaneet siihen, että vahvat, yhteiskuntaan ja sen normeihin parhaiten sopeutuvat menestyvät, kun taas heikommin niihin sopeutuvilla on vaikeampaa. Yhteiskunnassa on huonosti tilaa ”normaaleista” poikkeaville yksilöille. Yksilöllisyyttä pidetään etuna, mutta siitä uhkaa tulla vain vahvojen, yhteiskunnan normien sisälle mahtuvien yksilöiden etuoikeus. Esimerkiksi työmarkkinoilla vahvoilla on usein nuori, jolla on tutkinto, työkokemusta ja jokin erityistaito, kuten monen kielen osaaminen. Sen sijaan nuori, jolla ei ole tutkintoa tai työkokemusta, mutta omakohtaista, vuosien mittaista kokemusta esimerkiksi tietokonepelien teosta saattaa jäädä ilman työpaikkaa. Hänellä olisi yksilöllistä erityisosaamista, mutta ei virallista pätevyyttä.

Syrjinnän kustannukset ovat mittaamattoman suuret. Syrjiminen aiheuttaa pahaa mieltä ja pahimmillaan johtaa yksinäisyyteen ja koko yhteiskunnasta syrjäytymiseen. Nuorisobarometrin mukaan syrjintä näkyy kaikissa hyvinvointimittareissa: syrjinnän uhrit ovat keskimääräistä tyytymättömämpiä niin terveydentilaansa kuin elämäänsä kaiken kaikkiaan. Siksi erityisesti lasten ja nuorten syrjintään tulisi suhtautua vakavasti. Myös nuoret itse pitävät syrjintään puuttumista lähes yksimielisesti tärkeänä. Sen sijaan vähemmistön (46 %) mielestä nykyiset syrjintää ehkäisevät toimet ovat tehokkaita.

Syrjinnän ehkäisemisessä on hyvä huomioida sekä henkilökohtainen että rakenteellinen taso. Rakenteisiin pystytään puuttumaan lainsäädännöllä. Esimerkiksi uusi kuntalaki velvoittaa jokaista kuntaa perustamaan nuorisovaltuuston turvaamaan nuorten vaikuttamismahdollisuudet. Näin pyritään rakenteellisesti vähentämään nuorten syrjintää kunnallisessa päätöksenteossa. Kouluihin tulisi kiinnittää erityistä huomiota syrjäytymisen ehkäisemisessä, sillä siellä syrjintää koetaan eniten. Lapsiasiavaltuutettu pyrkii osaltaan edistämään asiaa, osana vuoden Eriarvoistuva koulu? -teemaa.

Vain harva meistä tunnustaa tietoisesti ja tahallisesti harrastaneensa syrjintää. Syrjinnän yleisyyteen nähden aika moni meistä sitä kuitenkin tekee. Vaikeinta syrjinnän ehkäisemisessä on se, että sitä ei saada pois lakien tai juhlapuheiden avulla, vaan käytännön teoilla. Syrjinnän ehkäisemisessä kaikki lähteekin asenteesta. Tarvitaan asiasta puhumista, ihmisten keskinäistä vuorovaikutusta ja oikeanlaista kasvatusta. Myös medialla on iso rooli asenteiden muokkautumisessa. Syrjintää tuskin pystytään koskaan kokonaan kitkemään. Ihmisten ja sitä kautta yhteiskunnan on kuitenkin mahdollista tulla suvaitsevaisemmiksi.

Näyttää siltä, että yhteiskuntamme alkaa vähitellen hyväksyä lasten ja nuorten osallisuuden. Käytännössä osallisuuden toteutumiseen on kuitenkin vielä matkaa, sillä syrjintä, jota voidaan pitää osallisuuden vastakohtana, on edelleen yleistä. Kun osallisuus viittaa toimintaan, jossa jokaista ihmistä arvostetaan sellaisena kuin hän on, on syrjinnässä kyse siitä, että valtaväestöön tai itseemme nähden erilaisia ihmisiä pidetään huonompina tai vähempiarvoisina. Erilaisuus on hyvä tunnistaa, mutta väitän, että aika harva meistä – jos ylipäätään kukaan – pystyy sen täydellisesti tunnustamaan. Tässä meillä jokaisella on peiliin katsomisen paikka.

Terhi Tuukkanen
Ylitarkastaja
Lapsiasiavaltuutetun toimisto

Kirjoitus perustuu teokseen ”Myllyniemi, S (toim.) 2015. Ihmisarvoinen nuoruus. Nuorisobarometri 2014. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö, Nuorisoasiain neuvottelukunta ja Nuorisotutkimusverkosto” sekä kirjan julkistamistilaisuudessa 6.3.2015 käytettyihin puheenvuoroihin ja keskusteluihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti