Lapsiasiavaltuutettu, barnombudsman Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettuna minulta kysytään usein lasten mielipidettä eri asioihin. Sitä minulla ei ole antaa. Voin kertoa, mitä näkökulmia asiaan liittyy monien lapsia koskevien elämäntilanteiden ja muiden taustamuuttujien suhteen. Jos joku aikuinen kertoo, mitä lapset ja nuoret tietystä asiasta ajattelevat, kannattanee olla arviolle kriittinen.
YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen keskeinen yleisperiaate on lapsen oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Tätä varten Suomessa on olemassa lailla säädettyjä rakenteita, kuten perusopetuksessa oppilaskunnat tai kuntalain mukaisesti nuorisovaltuustot. Eduskunnassa kokoontuu parlamenttikerhoista muodostuva Nuorten parlamentti. Kunnissa on lasten parlamentteja.
Kaikki tämä on tärkeää. Annan suuren arvon näille edustuksellisille rakenteille. Samalla ne herättävät allekirjoittaneen pohtimaan näiden rakenteiden toimivuutta.
Lapsiasiavaltuutetun virassa olen tullut johtopäätökseen, että lapsen oikeus tulla kuulluksi liittyy aina lapsen omaan kokemukseen, elämäntilanteeseen, taustaan. Lapsen ei tarvitse, eikä lapsi oikeastaan voikaan, edustaa ryhmää nimeltä ”lapset”. Lapsi edustaa aina itseään. Tässä tarvittaisiin paljon tarkkuutta – moni edustuksellinen osallisuusrakenne lähtee ajatuksesta, että lapsi edustaa ryhmäänsä.
Mikäli edustuksellisuuden ansaan astumme, katoaa helposti herkkyys tunnistaa se laaja moninaisuus, joka lasten kasvu- ja elinoloihin liittyy. Voi olla, että syntyy teatteri, jonka käsikirjoituksen luovat jopa tahtomattaan aikuiset. Vaikuttavatko lasten ja nuorten osallisuusrakenteet aikuisten maailmasta kopioiduilta?
Suomessa on myös toimivia malleja, miten lasten osallisuutta esimerkiksi päiväkodeissa ja kouluissa toteutetaan. Parhaimmillaan nämä tavoittavat kaikki lapset riippumatta lapsen temperamentista tai rohkeudesta asettua esimerkiksi ehdolla nuorisovaltuustovaaleissa. Näitä rakenteita on vahvistettava ja kehitettävä yhdessä lasten kanssa.
Som barnombudsman blir jag ofta frågad vad barn tycker om olika ärenden. Den frågan kan jag inte svara på. Jag kan enbart redogöra för vilka aspekter som bör beaktas i ärendet med tanke på barns olika livssituationer och andra faktorer som gäller barn. Om en vuxen påstår sig veta vad barn och unga tycker om något, bör man nog ta det med en nypa salt.
En central princip i FN:s konvention om barnets rättigheter är att varje barn ska ha rätt att delta, påverka och bli hörd. I detta syfte har man också i Finland byggt upp lagstadgade strukturer för deltagande, såsom elevkårer inom den grundläggande utbildningen och ungdomsfullmäktige enligt kommunallagen. I riksdagen sammanträder ett ungdomsparlament som består av företrädare för skolornas parlamentsklubbar. I kommunerna har barnen representanter i barnens parlament.
Allt detta är viktigt. Jag sätter ett stort värde på dessa representativa organ. Samtidigt kan jag ibland ifrågasätta hur väl dessa strukturer egentligen fungerar.
I min uppgift som barnombudsman har jag kommit till att barnets rätt att bli hörd alltid har samband med barnets egna erfarenheter, egen livssituation och bakgrund. Ett barn kan inte företräda en hel grupp under benämningen ”barn”. Och det ska barnet inte heller behöva göra. Ett barn företräder alltid bara sig själv. Det här är en viktig synpunkt, eftersom många av de representativa strukturerna för deltagande utgår från att barnet företräder sin grupp.
Om vi enbart förlitar oss på de representativa organen, kan vi lätt glömma bort att barn kommer från en mångfald av olika uppväxtmiljöer och levnadsförhållanden. Detta för sin del kan leda till att barns deltagande och möjligheter att påverka bara är ett skådespel som – kanske oavsiktligt – regisseras av vuxna. Är det så att strukturerna som byggts upp för att ge barn och unga möjlighet att delta har kopierats direkt från vuxnas värld?
I Finland finns också fungerande modeller för att ge barn möjlighet att delta till exempel på daghem och i skolor. I bästa fall kan man med hjälp av dessa modeller nå alla barn oberoende av deras temperament eller mod att ställa upp till exempel vid val till ungdomsfullmäktige. Dessa modeller måste stärkas och utvecklas vidare tillsammans med barnen.
Kirjoitus on julkaistu oikeusministeriön Demokratia.fi-verkkosivulla vuoden 2016 kesäkuussa.
23. kesäkuuta 2016
20. kesäkuuta 2016
Yhteisen tajua
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila
Suomessa on 1,1 miljoonaa lasta eli alle 18-vuotiasta. Jokaisella näistä lapsista on kesä. Vaikka saman auringon alla kesää vietetään, on meillä silti monta eri kesää.
Suomessa pienituloisiin perheisiin kuuluu lapsista noin joka kymmenes. Tämä luku on kasvussa. Vähävaraisuus näkyy ja tuntuu erityisesti yhden vanhemman perheissä.
Pelastakaa Lapset ry:n viime vuonna tekemän selvityksen mukaan pienituloisten perheiden lapsista 38 prosenttia oli jäänyt pois luokkaretkiltä rahatilanteen vuoksi. Yli puolet oli joutunut kiusatuksi köyhyyden takia.
Suomi ei ole valmis. Osalle lapsista kasautuu monia tekijöitä, jotka heikentävät näiden lasten arkea ja menestymistä. Meidän on käännettävä katseemme jokaiseen lapseen. Päätöksentekijöiden on arvioitava päätösten vaikutuksia lapsiin.
Lapsilla on koulusta hyvin ansaittua lomaa kymmenisen viikkoa. Vanhemmilla kesäloma on keskimäärin kuukauden verran – osalla ei lainkaan. Yhteiskunnalle on ollut liian vaikeaa laskea, millainen ero tästä muodostuu.
Huhtikuussa annoin maan hallitukselle arvion perusopetuksen tilasta. Koulupäivän rakennetta tulisi uudistaa vastaamaan lasten ja nykyajan tarpeita. Tässä yhteydessä olisi arvioitava erityisesti alakouluikäisten mahdollisuutta osallistua koulussa järjestettävään harrastustoimintaan lukuvuoden päättyessä kesäkuussa.
Työssäni huomaan, että Suomessa puuttuu yhteisen tajua. Monelle tulee yllätyksenä, että esimerkiksi toimeentulotuen saaminen siirtyy usein vanhemmilta lapsille. Harva tietää, että joka kahdeksas 15-vuotias poika on lukutaidoton eli ei pysty toisen asteen opintoihin.
Yhteisen tajun pitäisi tarkoittaa kahta asiaa. Ensiksikin jokaisen kansalaisen omaa vastuuta. Heikot terveystottumukset ja elämänhallinta vaikuttavat työ- ja toimintakykyyn. Näistä meidän jokaisen on huolehdittava itse. Lenkkitossujen nauhat on sidottava jokaisen.
Toisaalta meidän on pidettävä huolta, etteivät yhteiskunnan rakenteet muutu vahvimman oikeudella toimivaksi viidakoksi. Esimerkiksi lasten harrastamiselta tai koululta maksukykyiset vanhemmat saattavat vaatia asioita, jotka näkyvät valikoitumisena. Lapsen harrastuksen hinta nousee osalle perheistä ulottumattomiin, kun joukkueessa talkootyötä ei tehdä ja silti halutaan turnaukseen Espanjaan.
Yhteisen tajua ja kohtuullisuutta. Näitä tarvitaan meiltä kaikilta. Lapsista näemme syksyllä, mikä meille aikuisille on ollut tärkeää kesällä.
Kirjoitus julkaistu Jyväskylän seurakunnan lehdessä vuoden 2016 kesäkuussa.
Suomessa on 1,1 miljoonaa lasta eli alle 18-vuotiasta. Jokaisella näistä lapsista on kesä. Vaikka saman auringon alla kesää vietetään, on meillä silti monta eri kesää.
Suomessa pienituloisiin perheisiin kuuluu lapsista noin joka kymmenes. Tämä luku on kasvussa. Vähävaraisuus näkyy ja tuntuu erityisesti yhden vanhemman perheissä.
Pelastakaa Lapset ry:n viime vuonna tekemän selvityksen mukaan pienituloisten perheiden lapsista 38 prosenttia oli jäänyt pois luokkaretkiltä rahatilanteen vuoksi. Yli puolet oli joutunut kiusatuksi köyhyyden takia.
Suomi ei ole valmis. Osalle lapsista kasautuu monia tekijöitä, jotka heikentävät näiden lasten arkea ja menestymistä. Meidän on käännettävä katseemme jokaiseen lapseen. Päätöksentekijöiden on arvioitava päätösten vaikutuksia lapsiin.
Lapsilla on koulusta hyvin ansaittua lomaa kymmenisen viikkoa. Vanhemmilla kesäloma on keskimäärin kuukauden verran – osalla ei lainkaan. Yhteiskunnalle on ollut liian vaikeaa laskea, millainen ero tästä muodostuu.
Huhtikuussa annoin maan hallitukselle arvion perusopetuksen tilasta. Koulupäivän rakennetta tulisi uudistaa vastaamaan lasten ja nykyajan tarpeita. Tässä yhteydessä olisi arvioitava erityisesti alakouluikäisten mahdollisuutta osallistua koulussa järjestettävään harrastustoimintaan lukuvuoden päättyessä kesäkuussa.
Työssäni huomaan, että Suomessa puuttuu yhteisen tajua. Monelle tulee yllätyksenä, että esimerkiksi toimeentulotuen saaminen siirtyy usein vanhemmilta lapsille. Harva tietää, että joka kahdeksas 15-vuotias poika on lukutaidoton eli ei pysty toisen asteen opintoihin.
Yhteisen tajun pitäisi tarkoittaa kahta asiaa. Ensiksikin jokaisen kansalaisen omaa vastuuta. Heikot terveystottumukset ja elämänhallinta vaikuttavat työ- ja toimintakykyyn. Näistä meidän jokaisen on huolehdittava itse. Lenkkitossujen nauhat on sidottava jokaisen.
Toisaalta meidän on pidettävä huolta, etteivät yhteiskunnan rakenteet muutu vahvimman oikeudella toimivaksi viidakoksi. Esimerkiksi lasten harrastamiselta tai koululta maksukykyiset vanhemmat saattavat vaatia asioita, jotka näkyvät valikoitumisena. Lapsen harrastuksen hinta nousee osalle perheistä ulottumattomiin, kun joukkueessa talkootyötä ei tehdä ja silti halutaan turnaukseen Espanjaan.
Yhteisen tajua ja kohtuullisuutta. Näitä tarvitaan meiltä kaikilta. Lapsista näemme syksyllä, mikä meille aikuisille on ollut tärkeää kesällä.
Kirjoitus julkaistu Jyväskylän seurakunnan lehdessä vuoden 2016 kesäkuussa.
13. kesäkuuta 2016
Pakolaislasten oikeudet on turvattava huomattavasti nykyistä paremmin
On ensiarvoisen tärkeää, että Pohjoismaihin saapuvien pakolaislasten kohtelun lähtökohtana ovat heille YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan kuuluvat oikeudet. Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutetut kehottavat maidensa hallituksia tekemään kaikkensa pakolaislasten oikeuksien turvaamiseksi.
Vuonna 2015 Pohjoismaihin saapui turvapaikanhakijoina noin 90 000 lasta ja nuorta. Heistä runsaat puolet oli yksin tulleita alaikäisiä. Moni näistä lapsista ja nuorista on kulkenut vaarallisen matkan halki Euroopan. Matka on kestänyt pitkään, minkä vuoksi he ovat fyysisesti ja psyykkisesti heikossa kunnossa. Monet ovat jättäneet verkostonsa ja perheensä ja vaihtaneet ne epävarmaan tulevaisuuteen vieraassa maassa. Monet kantavat siis mukanaan traumatisoivia kokemuksia, joiden vuoksi he tarvitsevat erityistä tukea ja huomiota.
Pohjoismaihin tulevien pakolaislasten suuren määrän vuoksi on monessa suhteessa vaativaa huolehtia heidän kansainvälisten yleissopimusten mukaisten oikeuksiensa toteutumisesta. Tämä koskee sekä konkreettista vastaanottoa että lasten ja nuorten kohtelua kunnissa. Eri maissa kuntien keskeisenä haasteena on antaa lapsille ja nuorille apua ja tukea, jota he tarvitsevat ja johon heillä on oikeus.
Pakolaislapsiin liittyvät haasteet huolestuttavat Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutettuja. Tämän vuoksi lapsiasiavaltuutetut katsovat välttämättömäksi kiinnittää huomiota siihen, että pakolaislapsilla on samanlainen oikeus saada mahdollisuutensa ja edellytyksensä turvatuksi kuin kaikilla muilla lapsilla Pohjoismaissa. Näin on tehtävä ennen kaikkea, koska he ovat lapsia ja heillä on sen seurauksena oikeuksia. Näin on tehtävä myös, koska meillä on lapsen oikeuksien yleissopimuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan heidän pakolaisasemastaan johtuvia velvoitteita.
Vaikka kullakin Pohjoismaalla on omat erityiset haasteensa, muutamat eri maille yhteiset seikat aiheuttavat huolta lapsiasiavaltuutetuissa. Erityistä huolta herättävät alaikäiset, jotka tulevat Pohjoismaihin yksin ilman läheisiään. Lapsen oikeuksien yleissopimuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan heillä on oikeus erityiseen suojeluun ja huolenpitoon. Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutetut kehottavat sen vuoksi kiinnittämään erityistä huomiota heidän oikeuksiinsa, muun muassa varmistamaan, että he saavat pysyvän oleskeluluvan ja heidän asiansa käsitellään nopeasti, jotta he eivät joudu jatkuvasti vain odottamaan. Jos lapsilla ei ole perhettä, heidät on sijoitettava mahdollisimman nopeasti heille sopivaan paikkaan ilman pelkoa siirretyksi joutumisesta. Jos lapsilla on omassa maassaan perhe, kunkin maan tulee pyrkiä turvaamaan lasten oikeus turvalliseen perhe-elämään.
Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutetut toivovat, että Pohjoismaiden hallitukset varmistavat yksittäisen lapsen oikeuksiin perustuvat kokonaisvaltaiset toimet. Lapsiasiavaltuutetut kehottavat sen vuoksi yhteisesti Pohjoismaiden hallituksia turvaamaan seuraavien toteutumisen kaikkien pakolaislasten osalta:
- yksittäisen lapsen tarpeisiin sovitetut terveydenhoito- ja huolenpitotoimet,
- tarvittava lääkärinhoito,
- lapsen tai nuoren terveydentilan seuranta koko turvapaikkaprosessin ajan ja kuntaan sijoittamisen jälkeen,
- mielenterveystoimet,
- samanlainen oikeus koulutukseen ja koulunkäyntiin kuin muilla lapsilla,
- mahdollisuus päästä mukaan lapsen kehitystä edistäviin yhteisöihin,
- turvapaikkaprosessin läpinäkyvyys ja ennakoitavuus,
- nopea sijoittaminen asuntoon ja turvallinen asumistilanne,
- turvalliset ja vakaat suhteet aikuisiin, jotka pyrkivät aktiivisesti estämään lasten tai nuorten katoamisen.
Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutetut,
Anne Lindboe, Norja
Aviâja Egede Lynge, Grönlanti
Fredrik Malmberg, Ruotsi
Margrét María Sigurðardóttir, Islanti
Tuomas Kurttila, Suomi
Per Larsen, Tanska
Vuonna 2015 Pohjoismaihin saapui turvapaikanhakijoina noin 90 000 lasta ja nuorta. Heistä runsaat puolet oli yksin tulleita alaikäisiä. Moni näistä lapsista ja nuorista on kulkenut vaarallisen matkan halki Euroopan. Matka on kestänyt pitkään, minkä vuoksi he ovat fyysisesti ja psyykkisesti heikossa kunnossa. Monet ovat jättäneet verkostonsa ja perheensä ja vaihtaneet ne epävarmaan tulevaisuuteen vieraassa maassa. Monet kantavat siis mukanaan traumatisoivia kokemuksia, joiden vuoksi he tarvitsevat erityistä tukea ja huomiota.
Pohjoismaihin tulevien pakolaislasten suuren määrän vuoksi on monessa suhteessa vaativaa huolehtia heidän kansainvälisten yleissopimusten mukaisten oikeuksiensa toteutumisesta. Tämä koskee sekä konkreettista vastaanottoa että lasten ja nuorten kohtelua kunnissa. Eri maissa kuntien keskeisenä haasteena on antaa lapsille ja nuorille apua ja tukea, jota he tarvitsevat ja johon heillä on oikeus.
Pakolaislapsiin liittyvät haasteet huolestuttavat Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutettuja. Tämän vuoksi lapsiasiavaltuutetut katsovat välttämättömäksi kiinnittää huomiota siihen, että pakolaislapsilla on samanlainen oikeus saada mahdollisuutensa ja edellytyksensä turvatuksi kuin kaikilla muilla lapsilla Pohjoismaissa. Näin on tehtävä ennen kaikkea, koska he ovat lapsia ja heillä on sen seurauksena oikeuksia. Näin on tehtävä myös, koska meillä on lapsen oikeuksien yleissopimuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan heidän pakolaisasemastaan johtuvia velvoitteita.
Vaikka kullakin Pohjoismaalla on omat erityiset haasteensa, muutamat eri maille yhteiset seikat aiheuttavat huolta lapsiasiavaltuutetuissa. Erityistä huolta herättävät alaikäiset, jotka tulevat Pohjoismaihin yksin ilman läheisiään. Lapsen oikeuksien yleissopimuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan heillä on oikeus erityiseen suojeluun ja huolenpitoon. Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutetut kehottavat sen vuoksi kiinnittämään erityistä huomiota heidän oikeuksiinsa, muun muassa varmistamaan, että he saavat pysyvän oleskeluluvan ja heidän asiansa käsitellään nopeasti, jotta he eivät joudu jatkuvasti vain odottamaan. Jos lapsilla ei ole perhettä, heidät on sijoitettava mahdollisimman nopeasti heille sopivaan paikkaan ilman pelkoa siirretyksi joutumisesta. Jos lapsilla on omassa maassaan perhe, kunkin maan tulee pyrkiä turvaamaan lasten oikeus turvalliseen perhe-elämään.
Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutetut toivovat, että Pohjoismaiden hallitukset varmistavat yksittäisen lapsen oikeuksiin perustuvat kokonaisvaltaiset toimet. Lapsiasiavaltuutetut kehottavat sen vuoksi yhteisesti Pohjoismaiden hallituksia turvaamaan seuraavien toteutumisen kaikkien pakolaislasten osalta:
- yksittäisen lapsen tarpeisiin sovitetut terveydenhoito- ja huolenpitotoimet,
- tarvittava lääkärinhoito,
- lapsen tai nuoren terveydentilan seuranta koko turvapaikkaprosessin ajan ja kuntaan sijoittamisen jälkeen,
- mielenterveystoimet,
- samanlainen oikeus koulutukseen ja koulunkäyntiin kuin muilla lapsilla,
- mahdollisuus päästä mukaan lapsen kehitystä edistäviin yhteisöihin,
- turvapaikkaprosessin läpinäkyvyys ja ennakoitavuus,
- nopea sijoittaminen asuntoon ja turvallinen asumistilanne,
- turvalliset ja vakaat suhteet aikuisiin, jotka pyrkivät aktiivisesti estämään lasten tai nuorten katoamisen.
Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutetut,
Anne Lindboe, Norja
Aviâja Egede Lynge, Grönlanti
Fredrik Malmberg, Ruotsi
Margrét María Sigurðardóttir, Islanti
Tuomas Kurttila, Suomi
Per Larsen, Tanska
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)