Osio puheesta valtakunnallisilla lastentarhanopettajapäivillä 23.9.2017, Oulussa.
Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu
Suomessa lasten eriarvoisuus kasvaa. Tämä tarkoittaa, että lapsen tulevaisuutta määrittelee yhä enemmän, mihin kuntaan ja perheeseen hän syntyy. Lapsiasiavaltuutettuna olen antanut tästä arvioni valtioneuvostolle muun muassa perusopetuksen näkökulmasta.
Lapsen tulevaisuutta määrittelee voimakkaasti varhaiset kasvun vuodet. Pitkittäistutkimuksilla on pystytty osoittamaan laadukkaan pedagogisen varhaiskasvatuksen vaikuttavuus ihmisen koko elämänkaaressa.
Tänä päivänä, Suomen tasavallan täyttäessä 100 vuotta, meidän on vastattava seuraavaan kysymykseen: mitä teemme, jotta lasten yhdenvertaisuus vahvistuu ja jokaisen lapsen lahjat saadaan käyttöön ja kukoistukseen?
Suomen on vahvistettava jokaisen lapsen oikeutta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Nyt tämä ei toteudu.
Päinvastoin. Suomi on ajautumassa kierteeseen, jossa tutkimustiedon valossa laadukkainta ja pitkäjänteisintä pedagogista varhaiskasvatusta tarvitsevat lapset saavat sitä vähiten.
Otan esimerkin, joka on sekä tämän päivän että huomisen Suomea.
Suomessa syntyi 6 200 lasta vuonna 2015 äideille, jotka olivat ulkomailla syntyneitä. Vuonna 2015 syntyneistä lapsista tämä oli noin 11 prosenttia.
Hallituksen päätös rajata kokopäiväinen varhaiskasvatusoikeus koskee muun muassa perheitä, joissa äiti on kotona. Maahanmuuttajataustaisissa perheissä monen äidin koulutus- ja työmarkkina-asema on heikko, kielitaito vähäinen. Sosiaalisin perustein lapsi voisi saada kokopäiväisen paikan, mutta tämä vaatii perheeltä aktiivisuutta ja kunnalta harkintaa.
Tosiasia on, että yhä useampi lapsi aloittaa esiopetuksen ja perusopetuksen heikoin taidoin ja tiedoin. Perusopetuksessa näitä eroja on yhä vaikeampi kuroa umpeen.
Taustalla on eriarvoistumista vauhdittava ja syventävä lainsäädäntö, jossa lapsen perhetausta määrittelee lapsen varhaiskasvatuspalveluiden laatua ja määrää. Kansalainen kirjoitti minulle jokin aika sitten kirjeen, jossa hän toteaa:
”Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajauksen ja yksityisen päivähoitosopimuksen vuoksi lasta uhkaa huoltajan lomautuksesta ja mahdollisesta työttömyydestä johtuen sekä päivähoitopaikan että tulevan, ensi syksynä alkavan esiopetuspaikan menetys, mikä tosiasiallisesti tarkoittaisi lapsen kannalta sitä, että lapsi joutuisi taas vaihtamaan varhaiskasvatuspaikkaa. Lapseni tilanne varhaiskasvatusoikeuden mahdollisesta supistumisesta johtuen tuntuu kohtuuttomalta.”
Tilanne on kohtuuton. Tilanne on vastoin lapsen ja yhteiskunnan etua.
Samaan aikaan Suomeen on syntynyt varhaiskasvatuksen markkinat, jotka toimivat liiketaloudellisin perustein. Kehitys on vaarallinen ja uhkaa Suomen sosiaalista eheyttä. Kyse ei ole vain tulevaisuudesta, vaan lasten tästä päivästä tässä maassa. Yksilön oikeuksia heikosti turvaava lainsäädäntö voimakkaasti laajentuvien varhaiskasvatuksen markkinoiden kanssa luo vaarallisen yhtälön.
Mitä tämä tarkoittaa? Ensiksikin se tarkoittaa, että taloudellisen voiton tavoittelu on tehty mahdolliseksi varhaiskasvatuspalveluissa. Uskallan väittää, että meille suomalaisille on selvää, etteivät peruskoulut voi tehdä voittoa. Lasten kustannuksella ei tehdä rahaa.
Perusopetuslain 7 §:ssä on säädetty, että valtioneuvosto voi myöntää rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle luvan perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen järjestämiseen. Samaisessa 7 §:ssä on säädetty selkeäsanaisesti: ”Opetusta ei saa järjestää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi.”
Varhaiskasvatuksessa voiton tavoitteleminen on mahdollista. Toimiala on houkutteleva. Tilinpäätöstietojen mukaan varhaiskasvatuksessa toimivat yritykset ovat tehneet vuosittain jopa miljoonien eurojen voittoja.
Kun kävin läpi varhaiskasvatusyritysten tilinpäätöstietoja, näkymä liiketoiminnan kannalta on erittäin hyvä. Miljoonia euroja viime vuosina liikevoittoa Suomessa tehnyt yritys toteaa tilinpäätöksessään: ”Johto ennustaa, että X Oy:n liikevaihto kasvaa merkittävästi myös tilikaudella 2017 uusien päiväkotien avaamisen sekä olemassa olevien päiväkotien täyttymisen myötä, ja kasvun ennakoidaan jatkuvan voimakkaana myös seuraavina vuosina.”
Onko tämä oikein? Yrittäjät toimivat, kuten laki mahdollistaa. He eivät toimi väärin. Mutta valtiona Suomi ei toimi viisaasti ajatellen kansakunnan eheyttä ja lasten oikeuksia.
Nopeasti kuulen useiden kansanedustajien ja kuntapäättäjien toteavan, ettei sillä ole merkitystä, onko palveluntuottaja yksityinen vai julkinen. Sanon: merkitystä on.
Kun taloudellisen voiton tavoittelu mahdollistetaan, se näkyy liiketoiminnan logiikkana: kustannukset minimoidaan, voitto maksimoidaan, asiakkaat segmentoidaan.
Otan esimerkin yksityisen päiväkodin hoitosopimuksesta:
”Päiväkodilla on oikeus purkaa hoitosopimus päättyväksi välittömästi, jos perhe rikkoo olennaisesti tämän sopimuksen ehtoja, jos lapsi tarvitsee erityistä hoitoa ja kasvatusta tai mikäli lapsen ruoka-aineallergia vaatii erityisiä poikkeusjärjestelyjä.”
Mihin tällä pyritään? Siihen, että näissä päiväkodeissa olisi vain ja ainoastaan niin sanotusti helppoja lapsia vailla esimerkiksi erityisen tuen tarpeita. Tämä tarkoittaa, että yksityiset päiväkodit ottavat lapsia, jotka eivät suuria vaadi – kunnan päiväkodissa hoidetaan, kun ilmenee ongelmia ja vaikeuksia. Tällainen karsinointi on täysin vailla moraalia. Tämän Suomi sallii. Tähän Suomi jopa kannustaa. Lasku on suuri. Sen maksat Sinä, suomalainen veronmaksaja.
Ja me yhteiskuntana maksamme yksityisten päiväkotien voittoja. Yksityisen hoidon tukea voi hakea lapsen vanhempi tai muu huoltaja. Tuki maksetaan aina suoraan yksityiselle hoitajalle tai päivähoitopaikkaan. Yksityisen hoidon tukea maksettiin yksityisille päiväkodeille vuonna 2016 yli 20.000.000 euroa. Ei järkeä.
Tarvitaan muutos, joka takaa lasten yhdenvertaisuuden ja yhteiskunnan kestävyyden. Siksi varhaiskasvatuslakiin on säädettävä taloudellisen voiton tavoittelu kielletyksi, kuten perusopetuslaissa. Siksi varhaiskasvatuksesta on säädettävä perustuslaissa, kuten perusopetuksesta.
23. syyskuuta 2017
14. syyskuuta 2017
Mitkä ovat ammattiin opiskelevien lasten tarpeet?
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila
Suomalaisen yhteiskunnan muutospaineet ovat kovat. Opetuksen ja koulutuksen kentällä on käynnissä suuri määrä kehittämishankkeita, joista sanalla reformi kutsutaan ammatillisen koulutuksen muutoksia. Valtio on todennut, että reformissa uudistetaan koko ammatillinen koulutus. Pääministeri Sipilän hallitusohjelman kärkihankkeiden ja reformien toimeenpanosuunnitelma toteaa: ”Ammatillinen koulutus uudistetaan osaamisperustaiseksi ja asiakaslähtöiseksi kokonaisuudessaan.”
Kysymys kasvu- ja oppimisympäristöjen kehittämisestä palautuu aikamme lapsi- ja ihmiskäsitykseen, joka on aktiivinen ja valmis yksilö. Heitä kohtaan työssäni Suomen lapsiasiavaltuutettuna harvoin. Hallituksen ammatillisen koulutuksen reformissa lähiopetuksen määrää vähennetään eli oppiminen muuttuu työelämälähtöisemmäksi ja vähemmän ”koulumaiseksi”.
Alaikäisiä ammatillisen koulutuksen opiskelijoita on noin 60 000. Tänään (14.9.2017) julkistettu Kouluterveyskysely antaa tärkeää tietoa näiden lasten arjesta ja hyvinvoinnista.
Ammattiin opiskelevat nuoret kokevat muita nuoria vahvemmin, että heillä on elämässään päämäärä ja tarkoitus. He myös pitävät koulunkäynnistä muita nuoria huomattavasti enemmän. Kun ammattiin opiskelevista 83,4 prosenttia kertoo pitävänsä koulunkäynnistä, lukiolaisista näin kokee vain 71,6 prosenttia. Reformoimmeko tämän ammattiin opiskelevien haitaksi?
Kouluterveyskyselyn vuoden 2017 tulokset kertovat edelleen huolenaiheita ammattiin opiskelevien nuorten elintavoista ja terveydestä. Esimerkiksi päihteiden käyttö on yleisempää kuin muilla nuorilla. Ammattiin opiskelevista nuorista ainakin kerran marihuanaa tai kannabista on käyttänyt 20,6 prosenttia, lukiolaisista 11,6 prosenttia.
Lapsiasiavaltuutettuna ajattelen, että ammatillisessa koulutuksessa nuoret, tai peräti lapset, tarvitsevat oppilaitoksesta kasvu- ja oppimisyhteisöä, joka tukee aikaisempaa vahvemmin nuorten hyvinvointia ja oppimiseen kiinnittymistä.
Hallitus siis uudistaa ammatillisen koulutuksen osaamisperustaiseksi ja asiakaslähtöiseksi. Mitä tämä on? Lapsiasiavaltuutettuna huoleni on vielä alaikäisistä lapsista, joilta ammatillisessa koulutuksessa vaaditaan jatkossa enemmän itsenäisyyttä, kypsyyttä, oppimisen taitoja, kun samaan aikaan nuoret itse viestivät monista tuen tarpeista näitä koskien.
Väitteeni on, että ammatillisen koulutuksen suurin ongelma on opintojen keskeyttäminen, joka ei kuitenkaan johdu opintojen ”koulumaisuudesta”, vaan nimenomaisesti nuorten monista elämänhallinnan syvistäkin ongelmista. Väitteeni pohjalta ammatillisen koulutuksen reformia ei suunnitella. Kylmät tosiasiat olisi vielä mahdollista tunnistaa ja tunnistaa: työelämän ja työnantajien on nuorten ongelmia vaikea ratkoa. Onko ”koulumaisuudesta” tullut aikamme haukkumasana?
Nuorille pitäisi tarjota enemmän lähiopetusta eli laadukasta opetusta pedagogijohtoisesti. Nuorille pitäisi tarjota vahvempaa terveyden ja hyvinvoinnin tukea omassa kouluyhteisössä. Tässä oppilaitoksilla on tekemisen paikka. Nyt suunta on toinen. Ammatillisesta koulutuksesta vähennetään lähiopetusta. Tämän korvaa työpaikoilla tapahtuva oppiminen.
Koulutuksen reformien olisi aina kiinnityttävä tietoon tässä koulutuksessa olevien lasten ja nuorten elämästä ja tarpeista. Ammatillisen koulutuksen reformissa olisi otettava erityiseen tarkasteluun lapset ja nuoret, joita ei voida niputtaa samaan kategoriaan ammatillisessa koulutuksessa olevien aikuisopiskelijoiden kanssa. Ihmisen iällä ja kehitysvaiheella on oltava merkitystä koulutuspolitiikan valinnoissa ja koulutuksen rakenteissa.
Hallituksen on käynnistettävä arviointi- ja seurantatutkimus ammatillisen koulutuksen reformista. Tutkimuksen perustana on oltava ymmärrys ihmisen kasvusta, kehityksestä ja oppimisesta ikävaiheeseen liittyvät herkkyydet huomioon ottaen. Lapsivaikutusten arvioinniksikin tätä voidaan kutsua. Tämän pohjalta on sitouduttava korjausliikkeisiin. Kyse on sivistysvaltion rakentamisesta.
Suomalaisen yhteiskunnan muutospaineet ovat kovat. Opetuksen ja koulutuksen kentällä on käynnissä suuri määrä kehittämishankkeita, joista sanalla reformi kutsutaan ammatillisen koulutuksen muutoksia. Valtio on todennut, että reformissa uudistetaan koko ammatillinen koulutus. Pääministeri Sipilän hallitusohjelman kärkihankkeiden ja reformien toimeenpanosuunnitelma toteaa: ”Ammatillinen koulutus uudistetaan osaamisperustaiseksi ja asiakaslähtöiseksi kokonaisuudessaan.”
Kysymys kasvu- ja oppimisympäristöjen kehittämisestä palautuu aikamme lapsi- ja ihmiskäsitykseen, joka on aktiivinen ja valmis yksilö. Heitä kohtaan työssäni Suomen lapsiasiavaltuutettuna harvoin. Hallituksen ammatillisen koulutuksen reformissa lähiopetuksen määrää vähennetään eli oppiminen muuttuu työelämälähtöisemmäksi ja vähemmän ”koulumaiseksi”.
Alaikäisiä ammatillisen koulutuksen opiskelijoita on noin 60 000. Tänään (14.9.2017) julkistettu Kouluterveyskysely antaa tärkeää tietoa näiden lasten arjesta ja hyvinvoinnista.
Ammattiin opiskelevat nuoret kokevat muita nuoria vahvemmin, että heillä on elämässään päämäärä ja tarkoitus. He myös pitävät koulunkäynnistä muita nuoria huomattavasti enemmän. Kun ammattiin opiskelevista 83,4 prosenttia kertoo pitävänsä koulunkäynnistä, lukiolaisista näin kokee vain 71,6 prosenttia. Reformoimmeko tämän ammattiin opiskelevien haitaksi?
Kouluterveyskyselyn vuoden 2017 tulokset kertovat edelleen huolenaiheita ammattiin opiskelevien nuorten elintavoista ja terveydestä. Esimerkiksi päihteiden käyttö on yleisempää kuin muilla nuorilla. Ammattiin opiskelevista nuorista ainakin kerran marihuanaa tai kannabista on käyttänyt 20,6 prosenttia, lukiolaisista 11,6 prosenttia.
Lapsiasiavaltuutettuna ajattelen, että ammatillisessa koulutuksessa nuoret, tai peräti lapset, tarvitsevat oppilaitoksesta kasvu- ja oppimisyhteisöä, joka tukee aikaisempaa vahvemmin nuorten hyvinvointia ja oppimiseen kiinnittymistä.
Hallitus siis uudistaa ammatillisen koulutuksen osaamisperustaiseksi ja asiakaslähtöiseksi. Mitä tämä on? Lapsiasiavaltuutettuna huoleni on vielä alaikäisistä lapsista, joilta ammatillisessa koulutuksessa vaaditaan jatkossa enemmän itsenäisyyttä, kypsyyttä, oppimisen taitoja, kun samaan aikaan nuoret itse viestivät monista tuen tarpeista näitä koskien.
Väitteeni on, että ammatillisen koulutuksen suurin ongelma on opintojen keskeyttäminen, joka ei kuitenkaan johdu opintojen ”koulumaisuudesta”, vaan nimenomaisesti nuorten monista elämänhallinnan syvistäkin ongelmista. Väitteeni pohjalta ammatillisen koulutuksen reformia ei suunnitella. Kylmät tosiasiat olisi vielä mahdollista tunnistaa ja tunnistaa: työelämän ja työnantajien on nuorten ongelmia vaikea ratkoa. Onko ”koulumaisuudesta” tullut aikamme haukkumasana?
Nuorille pitäisi tarjota enemmän lähiopetusta eli laadukasta opetusta pedagogijohtoisesti. Nuorille pitäisi tarjota vahvempaa terveyden ja hyvinvoinnin tukea omassa kouluyhteisössä. Tässä oppilaitoksilla on tekemisen paikka. Nyt suunta on toinen. Ammatillisesta koulutuksesta vähennetään lähiopetusta. Tämän korvaa työpaikoilla tapahtuva oppiminen.
Koulutuksen reformien olisi aina kiinnityttävä tietoon tässä koulutuksessa olevien lasten ja nuorten elämästä ja tarpeista. Ammatillisen koulutuksen reformissa olisi otettava erityiseen tarkasteluun lapset ja nuoret, joita ei voida niputtaa samaan kategoriaan ammatillisessa koulutuksessa olevien aikuisopiskelijoiden kanssa. Ihmisen iällä ja kehitysvaiheella on oltava merkitystä koulutuspolitiikan valinnoissa ja koulutuksen rakenteissa.
Hallituksen on käynnistettävä arviointi- ja seurantatutkimus ammatillisen koulutuksen reformista. Tutkimuksen perustana on oltava ymmärrys ihmisen kasvusta, kehityksestä ja oppimisesta ikävaiheeseen liittyvät herkkyydet huomioon ottaen. Lapsivaikutusten arvioinniksikin tätä voidaan kutsua. Tämän pohjalta on sitouduttava korjausliikkeisiin. Kyse on sivistysvaltion rakentamisesta.