«Наши соседи россияне активно обсуждают вопросы защиты детей. Звучат некие дикие заявления, что в некоторых странах этническая принадлежность будто бы имеет значение, когда органы опеки принимают решения. В Финляндии это не так. Весной текущего года наблюдатель Совета Европы представил свой отчет о практиках защиты детей в разных странах Европы. У многих есть, над чем поработать, но, что касается Финляндии, значение этнической принадлежности для органов опеки не упоминалось. Главная цель защиты детей - интересы ребенка. Однако надо сохранять критичность, и поэтому в Финляндии законом предусматривается возможность обжаловать решения органов власти. В вопросах защиты детей Европе есть чему поучиться. Ведь еще даже не все страны запретили законом насильственные методы воспитания, то есть, избиение ребенка. Давайте учиться друг у друга в духе обоюдного уважения и сотрудничества!» – Туомас Курттила, уполномоченный по защите детей Финляндии.
”Naapurissamme Venäjällä pohdituttaa lastensuojelu. Jotkut villisti väittävät, että joissakin maissa ihmisen etnisellä taustalla olisi merkitystä lastensuojelun asiakkuudessa. Suomessa ei ole. Keväällä Euroopan Neuvoston raportoija antoi arvion lastensuojelun käytänteistä Euroopan eri maissa. Monella oli opittavaa, mutta minkäänlaista viitettä esimerkiksi Suomen osalta ei ollut etnisen taustan merkityksestä lastensuojelussa. Lapsen etu on lastensuojelun ydin. Mutta aina pitää olla kriittinen ja siksi Suomessa on viranomaisten päätöksiin muutoksenhaku. Paljon voidaan lapsiasioissa Euroopassa oppia. Eiväthän kaikki valtiot ole kieltäneet edes kuritusväkivaltaa eli lapsen hakkaamista. Oppikaamme toisiltamme arvostuksen ja yhteistyön hengessä!” –Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu, Suomi
30. syyskuuta 2015
29. syyskuuta 2015
Lapsella on oikeus unelmoida – ja toteuttaa unelmansa!
Syyskuun alussa startannut unelmakampanja kannustaa lapsia unelmoimaan. Unelmat ovat hyvin tärkeä osa elämää, oikeastaan juuri unelmat tekevät tästä elämästä niin loputtoman mielenkiintoista. Unelmat auttavat jaksamaan synkkinäkin sadepäivinä, unelmat ruokkivat mielikuvitusta ja viimeistään toteutuessaan unelmat tuottavat iloa myös kanssaihmisille.
Väittäisin, että useimmilla ihmisillä on jokin asia elämässään, josta he ovat kiinnostuneita ja jota kohti pyrkivät. Niin sanotun lopullisen päämäärän ei suinkaan tarvitse olla tiedossa, riittää että kulkee oikeaan suuntaan – kohti unelmiaan. Unelmat voivat olla suuria tai pieniä, elämänmittaisia tai lähitulevaisuuteen ulottuvia. Unelmia tulee ja unelmia menee, eikä kaikkien unelmien edes tarvitse toteutua. Jokaisen on kuitenkin silloin tällöin hyvä pysähtyä miettimään, mitä todella
haluaa elämältään.
Unelmakampanja herättelee erityisesti lapsia unelmoimaan ja muistuttaa, että kaikilla lapsilla on oikeus unelmoida. Lapsen oikeus on aikuisen vastuu myös tässä tapauksessa. Lasten kasvuympäristössä on monia tekijöitä, joista kaikkiin lapset eivät voi itse vaikuttaa. Fyysisen ympäristön lisäksi lapseen vaikuttavat kasvattajien asenteet ja arvokkaana pitämät asiat. Sen takia kasvattajan tulisi huolehtia, että lapsella on mahdollisuus toteuttaa itseään ja saada tietoa kiinnostuksen kohteistaan. On äärimmäisen tärkeää, ettei lapsen unelmia vähätellä ja murskata jo alkuunsa.
Unelmien toteuttamiseen ei ole yhtä oikeaa tietä
Jokainen lapsi on erilainen kyvyiltään, taidoiltaan ja tavoitteiltaan. Osa lapsista oppii lukemaan koulussa, toiset ovat lukea paukuttaneet jo nelivuotiaasta saakka. Jotkut omaksuvat vaikeatkin asiat nopeasti, kun taas toisilta ne menevät niin paljon yli hilseen, etteivät hiukset edes heilahda. Voidaanko tämän ajatella johtuvan siitä, että jotkut lapset vain ovat lahjakkaampia kuin toiset? Ei, koska vanha sanonta pitää edelleen paikkansa: kukaan ei ole seppä syntyessään. On kuitenkin olemassa erilaisia lahjakkuuksia, tai lahjakkuuden lajeja, jotka ilmenevät eri tavoin yksilöstä ja ympäristöstä riippuen. Lyhyesti sanottuna lahjakkuuden voi ajatella olevan potentiaalia, kehityskelpoisuutta tai kykyä omaksua asioita. Lahjakkuus on siemen, josta oikeanlaisella kasvatuksella ja otollisissa olosuhteissa tulee kukoistava kasvi.
Monipuolinen, virikkeellinen ympäristö tarjoaa lapselle mahdollisuuden kehittää taitojaan ja kartuttaa osaamistaan. Perintötekijät voivat tuottaa esimerkiksi fyysisiä ominaisuuksia tai kykyjä, jotka saavat tietyt asiat tuntumaan omilta. Tutkimusten mukaan jo viisivuotias osaa hakeutua näiden luontaisten lahjojensa mukaisiin harrastuksiin. Kasvattajilla on siis tärkeä rooli lahjakkuuksien tukemisessa. Lahjakkuus kehittyy taidoksi vain harjoittelulla ja tehokkaimmin yksilön kiinnostuksen kautta. Kiinnostuksella ja motivaatiolla on lahjakkuuden kehittymiseen niin suuri vaikutus, että voitaisiin aivan hyvin puhua myös kiinnostuksen tukemisesta. Samankaltaisilla lähtökohdilla voi olla lukuisia eri lopputuloksia – eikä toinen ole välttämättä toista huonompi. Samoin unelmat voivat toteutua lukuisin eri tavoin ja erilaisista lähtökohdista käsin. Tärkeintä on uskoa itseensä ja omiin unelmiinsa.
Kasvattajan rooli tienviitoittajana
Uuden perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa sanotaan: ”Jokainen oppilas on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin hän on. Jokaisella on oikeus kasvaa täyteen mittaansa ihmisenä ja yhteiskunnan jäsenenä.” Olennaista on, että ihmisellä on mahdollisuus tulla juuri sellaiseksi kun hän haluaa tulla. Kasvatuksen tehtävä on antaa lapselle tarvittavat tiedot ja taidot oman tiensä valitsemiseen. Kasvatus on ennen kaikkea kasvamaan saattamista; jossain vaiheessa kasvavan on itse otettava ohjat. Tullakseen itsenäiseksi lapsen on opittava ajattelemaan itse, muodostettava oma käsityksensä maailmasta ja sen pelisäännöistä.
Lasta on syytä kannustaa ajattelemaan itse, rohkaista unelmoimaan ja kokeilemaan uusia asioita, mutta samalla on hyvä muistuttaa, että lapsella on myös lupa epäonnistua. Epäonnistumiset eivät ole lahjakkuuden puutetta, ne ovat asiaankuuluvia oppimiskokemuksia. Lapsi pitää hyväksyä sellaisena kuin hän on – arvokkaana ja ainutlaatuisena – riippumatta siitä millaista lahjakkuutta tällä kuvitellaan olevan. Lapsen vahvuuksista, ja toisaalta kehittämiskohteista, tulisi puhua totuudenmukaisesti, jotta tämä oppisi arvioimaan itseään ja kykyjään realistisesti. Hyvä itsetuntemus edistää lapsen kehitystä tämän oppiessa valitsemaan itselleen parhaiten sopivat opiskelu- ja työskentelytavat. Realistinen tieto omasta osaamisesta auttaa lapsia pääsemään irti surullisenkuuluisista ”matikkapään” tai ”kielipään” myyteistä.
Yksi tärkeimmistä kasvatuksen tehtävistä on vallitsevan todellisuuden ylittäminen. Sen ajatuksen avulla yhteiskunnan kehittyminen on ylipäätään mahdollista. Kasvattajan on pyrittävä katsomaan tulevaisuuteen, vaikka kasvatuksen lopputulosta ei voidakaan nähdä ennalta. Mitä pidemmälle kasvuprosessi etenee, sitä enemmän kasvattajan on jätettävä tilaa kasvavan omalle tavalle rakentaa maailmaansa. Tietoa rakennellessaan lapsi oppii myös perustavanlaatuisia asioita itsestään – vaikkapa ymmärtää omat vahvuutensa ja käyttää niitä unelmiensa toteuttamiseen.
Liiallinen rajoittaminen ja liian ahtaaseen muottiin pakottaminen ovat ehkä tehokkaimmat tavat luovuuden ja kokeilunhalun tappamiseen. Antamalla lapsille tilaa oppia ja ymmärtää maailmaa heille itselleen sopivalla tahdilla, luomme suotuisan ympäristön lahjakkuuden ja kiinnostuksen kehittymiselle. Vain suotuisassa ympäristössä erilaiset, monimuotoiset lahjakkuudet pääsevät kukoistamaan ja villeimmätkin unelmat saavat kaivattua tuulta alleen. Kasvattaja ei saisi sulkea pois liikaa vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia, vaan kasvatuksen tehtävä on viitoittaa tie ja varustaa matkaaja tarpeellisin eväin. Matkaa kasvattaja ei voi kasvavan puolesta tehdä, eikä pitäisi yrittääkään.
Tapio Moilanen
Korkeakouluharjoittelija, lapsiasiavaltuutetun toimisto
Lähteet:
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. (2014). Saatavilla www-muodossa http://www.oph.fi/download/163770_Perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.docx (Haettu 21.3.2015)
Siljander, P. (2005) Systemaattinen johdatus kasvatustieteeseen. 2. painos. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy
Uusikylä, K. (1994). Lahjakkaiden kasvatus (Uud. laitos.). Porvoo: WSOY.
Uusikylä, K. (2003). Vastatulia: Inhimillisen kasvatuksen ja koulutuksen puolesta. Jyväskylä: PS-kustannus.
Väittäisin, että useimmilla ihmisillä on jokin asia elämässään, josta he ovat kiinnostuneita ja jota kohti pyrkivät. Niin sanotun lopullisen päämäärän ei suinkaan tarvitse olla tiedossa, riittää että kulkee oikeaan suuntaan – kohti unelmiaan. Unelmat voivat olla suuria tai pieniä, elämänmittaisia tai lähitulevaisuuteen ulottuvia. Unelmia tulee ja unelmia menee, eikä kaikkien unelmien edes tarvitse toteutua. Jokaisen on kuitenkin silloin tällöin hyvä pysähtyä miettimään, mitä todella
haluaa elämältään.
Unelmakampanja herättelee erityisesti lapsia unelmoimaan ja muistuttaa, että kaikilla lapsilla on oikeus unelmoida. Lapsen oikeus on aikuisen vastuu myös tässä tapauksessa. Lasten kasvuympäristössä on monia tekijöitä, joista kaikkiin lapset eivät voi itse vaikuttaa. Fyysisen ympäristön lisäksi lapseen vaikuttavat kasvattajien asenteet ja arvokkaana pitämät asiat. Sen takia kasvattajan tulisi huolehtia, että lapsella on mahdollisuus toteuttaa itseään ja saada tietoa kiinnostuksen kohteistaan. On äärimmäisen tärkeää, ettei lapsen unelmia vähätellä ja murskata jo alkuunsa.
Unelmien toteuttamiseen ei ole yhtä oikeaa tietä
Jokainen lapsi on erilainen kyvyiltään, taidoiltaan ja tavoitteiltaan. Osa lapsista oppii lukemaan koulussa, toiset ovat lukea paukuttaneet jo nelivuotiaasta saakka. Jotkut omaksuvat vaikeatkin asiat nopeasti, kun taas toisilta ne menevät niin paljon yli hilseen, etteivät hiukset edes heilahda. Voidaanko tämän ajatella johtuvan siitä, että jotkut lapset vain ovat lahjakkaampia kuin toiset? Ei, koska vanha sanonta pitää edelleen paikkansa: kukaan ei ole seppä syntyessään. On kuitenkin olemassa erilaisia lahjakkuuksia, tai lahjakkuuden lajeja, jotka ilmenevät eri tavoin yksilöstä ja ympäristöstä riippuen. Lyhyesti sanottuna lahjakkuuden voi ajatella olevan potentiaalia, kehityskelpoisuutta tai kykyä omaksua asioita. Lahjakkuus on siemen, josta oikeanlaisella kasvatuksella ja otollisissa olosuhteissa tulee kukoistava kasvi.
Monipuolinen, virikkeellinen ympäristö tarjoaa lapselle mahdollisuuden kehittää taitojaan ja kartuttaa osaamistaan. Perintötekijät voivat tuottaa esimerkiksi fyysisiä ominaisuuksia tai kykyjä, jotka saavat tietyt asiat tuntumaan omilta. Tutkimusten mukaan jo viisivuotias osaa hakeutua näiden luontaisten lahjojensa mukaisiin harrastuksiin. Kasvattajilla on siis tärkeä rooli lahjakkuuksien tukemisessa. Lahjakkuus kehittyy taidoksi vain harjoittelulla ja tehokkaimmin yksilön kiinnostuksen kautta. Kiinnostuksella ja motivaatiolla on lahjakkuuden kehittymiseen niin suuri vaikutus, että voitaisiin aivan hyvin puhua myös kiinnostuksen tukemisesta. Samankaltaisilla lähtökohdilla voi olla lukuisia eri lopputuloksia – eikä toinen ole välttämättä toista huonompi. Samoin unelmat voivat toteutua lukuisin eri tavoin ja erilaisista lähtökohdista käsin. Tärkeintä on uskoa itseensä ja omiin unelmiinsa.
Kasvattajan rooli tienviitoittajana
Uuden perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa sanotaan: ”Jokainen oppilas on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin hän on. Jokaisella on oikeus kasvaa täyteen mittaansa ihmisenä ja yhteiskunnan jäsenenä.” Olennaista on, että ihmisellä on mahdollisuus tulla juuri sellaiseksi kun hän haluaa tulla. Kasvatuksen tehtävä on antaa lapselle tarvittavat tiedot ja taidot oman tiensä valitsemiseen. Kasvatus on ennen kaikkea kasvamaan saattamista; jossain vaiheessa kasvavan on itse otettava ohjat. Tullakseen itsenäiseksi lapsen on opittava ajattelemaan itse, muodostettava oma käsityksensä maailmasta ja sen pelisäännöistä.
Lasta on syytä kannustaa ajattelemaan itse, rohkaista unelmoimaan ja kokeilemaan uusia asioita, mutta samalla on hyvä muistuttaa, että lapsella on myös lupa epäonnistua. Epäonnistumiset eivät ole lahjakkuuden puutetta, ne ovat asiaankuuluvia oppimiskokemuksia. Lapsi pitää hyväksyä sellaisena kuin hän on – arvokkaana ja ainutlaatuisena – riippumatta siitä millaista lahjakkuutta tällä kuvitellaan olevan. Lapsen vahvuuksista, ja toisaalta kehittämiskohteista, tulisi puhua totuudenmukaisesti, jotta tämä oppisi arvioimaan itseään ja kykyjään realistisesti. Hyvä itsetuntemus edistää lapsen kehitystä tämän oppiessa valitsemaan itselleen parhaiten sopivat opiskelu- ja työskentelytavat. Realistinen tieto omasta osaamisesta auttaa lapsia pääsemään irti surullisenkuuluisista ”matikkapään” tai ”kielipään” myyteistä.
Yksi tärkeimmistä kasvatuksen tehtävistä on vallitsevan todellisuuden ylittäminen. Sen ajatuksen avulla yhteiskunnan kehittyminen on ylipäätään mahdollista. Kasvattajan on pyrittävä katsomaan tulevaisuuteen, vaikka kasvatuksen lopputulosta ei voidakaan nähdä ennalta. Mitä pidemmälle kasvuprosessi etenee, sitä enemmän kasvattajan on jätettävä tilaa kasvavan omalle tavalle rakentaa maailmaansa. Tietoa rakennellessaan lapsi oppii myös perustavanlaatuisia asioita itsestään – vaikkapa ymmärtää omat vahvuutensa ja käyttää niitä unelmiensa toteuttamiseen.
Liiallinen rajoittaminen ja liian ahtaaseen muottiin pakottaminen ovat ehkä tehokkaimmat tavat luovuuden ja kokeilunhalun tappamiseen. Antamalla lapsille tilaa oppia ja ymmärtää maailmaa heille itselleen sopivalla tahdilla, luomme suotuisan ympäristön lahjakkuuden ja kiinnostuksen kehittymiselle. Vain suotuisassa ympäristössä erilaiset, monimuotoiset lahjakkuudet pääsevät kukoistamaan ja villeimmätkin unelmat saavat kaivattua tuulta alleen. Kasvattaja ei saisi sulkea pois liikaa vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia, vaan kasvatuksen tehtävä on viitoittaa tie ja varustaa matkaaja tarpeellisin eväin. Matkaa kasvattaja ei voi kasvavan puolesta tehdä, eikä pitäisi yrittääkään.
Tapio Moilanen
Korkeakouluharjoittelija, lapsiasiavaltuutetun toimisto
Lähteet:
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. (2014). Saatavilla www-muodossa http://www.oph.fi/download/163770_Perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.docx (Haettu 21.3.2015)
Siljander, P. (2005) Systemaattinen johdatus kasvatustieteeseen. 2. painos. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy
Uusikylä, K. (1994). Lahjakkaiden kasvatus (Uud. laitos.). Porvoo: WSOY.
Uusikylä, K. (2003). Vastatulia: Inhimillisen kasvatuksen ja koulutuksen puolesta. Jyväskylä: PS-kustannus.
14. syyskuuta 2015
Työnaloitustunnelmia
Ajatukset ovat kahden ja puolen vuoden ajan liikkuneet muualla kuin työasioissa. Lapsen oikeuksia ja lapsen asemaa olen seurannut lähinnä sanomalehtikirjoituksista. Nyt sitten taas jo kuukauden verran täältä työpöydän äärestä avautuvien yhteyksien kautta olen yrittänyt hahmottaa, missä mennään.
Suurina linjoina työssäni ovat hallitukselle ja eduskunnalle annettavat raportit. Vuosikirja on lapsiasiavaltuutetun tuttu työväline: se on luovutettu vuosittain valtioneuvoston jäsenelle, viimeksi pääministerille. Näin valtioneuvoston tietoon tulee lapsiasiavaltuutetun näkemys siitä, kuinka lapsipolitiikassa ja lapsen oikeuksien toteuttamisessa on onnistuttu.
Uutena raporttina lainmuutoksen myötä on kerran neljässä vuodessa annettava kertomus eduskunnalle. Pohdinta on aloitettu niin raportin luonteesta, sisällöstä kuin aikataulustakin. Muutkin riippumattomat ihmisoikeusvaltuutetut, tasa-arvovaltuutettu ja yhdenvertaisuusvaltuutettu, antavat raporttinsa nelivuotiskausittain eduskunnalle. Näin eduskunnalla on mahdollisuus paneutua ihmisoikeuskysymyksiin ja antaa omalta osaltaan osviittaa hallitukselle siitä, kuinka ihmisoikeuksia tulisi edelleen kehittää.
Ensimmäisenä varsinaisena työasiana on ollut vaikuttaminen lapsibudjetoinnin ja lapsivaikutusten arvioinnin kehittämiseen. Tähän teemaan on merkittävää pohjatyötä tehty lapsiasianeuvottelukunnan työryhmässä tilaajajohtaja Markku Rimpelän johdolla. Lobbaustyön tuloksena asiasta tuli maininta hallitusohjelmaan. Nyt ministeri Juha Rehula on omalta osaltaan viemässä asiaa eteenpäin, ja muutkin valtioneuvoston jäsenet ovat osoittaneet sitoutuneisuuttaan.
Valtuutetun muutoksen myötä lapsiasiavaltuutetun toimistolla puhaltavat uudet tuulet. Ilolla olen laittanut merkille työtavat ja rennon työilmapiirin. Toimiston johtamisessa nivotaan voimavarat yhteisen päämäärän edistämiseksi, ja jokaisella on vapaus käyttää itselleen luontaisia tapoja toimia päämäärän saavuttamiseksi.
Toimistossa työn painopisteet ovat asettumassa oikeille jengoille ja prosessit ovat sujuvia. Innostava ja luottamuksellinen ilmapiiri tuo motivaatiota työhön. Ihminen ei ole kone, jonka voi etäältä ohjelmoida mekaaniseen suoritukseen. Myös työhyvinvointi on nostettu selkeäksi prioriteetiksi. Selkeys antaa mahdollisuuden toimia. Luovuus on sallittua! Luottamuksen ilmapiirissä erimieltä oleminen lisää dynaamisuutta ja innovatiivisuutta.
Anne Hujala, ylitarkastaja
Suurina linjoina työssäni ovat hallitukselle ja eduskunnalle annettavat raportit. Vuosikirja on lapsiasiavaltuutetun tuttu työväline: se on luovutettu vuosittain valtioneuvoston jäsenelle, viimeksi pääministerille. Näin valtioneuvoston tietoon tulee lapsiasiavaltuutetun näkemys siitä, kuinka lapsipolitiikassa ja lapsen oikeuksien toteuttamisessa on onnistuttu.
Uutena raporttina lainmuutoksen myötä on kerran neljässä vuodessa annettava kertomus eduskunnalle. Pohdinta on aloitettu niin raportin luonteesta, sisällöstä kuin aikataulustakin. Muutkin riippumattomat ihmisoikeusvaltuutetut, tasa-arvovaltuutettu ja yhdenvertaisuusvaltuutettu, antavat raporttinsa nelivuotiskausittain eduskunnalle. Näin eduskunnalla on mahdollisuus paneutua ihmisoikeuskysymyksiin ja antaa omalta osaltaan osviittaa hallitukselle siitä, kuinka ihmisoikeuksia tulisi edelleen kehittää.
Ensimmäisenä varsinaisena työasiana on ollut vaikuttaminen lapsibudjetoinnin ja lapsivaikutusten arvioinnin kehittämiseen. Tähän teemaan on merkittävää pohjatyötä tehty lapsiasianeuvottelukunnan työryhmässä tilaajajohtaja Markku Rimpelän johdolla. Lobbaustyön tuloksena asiasta tuli maininta hallitusohjelmaan. Nyt ministeri Juha Rehula on omalta osaltaan viemässä asiaa eteenpäin, ja muutkin valtioneuvoston jäsenet ovat osoittaneet sitoutuneisuuttaan.
Valtuutetun muutoksen myötä lapsiasiavaltuutetun toimistolla puhaltavat uudet tuulet. Ilolla olen laittanut merkille työtavat ja rennon työilmapiirin. Toimiston johtamisessa nivotaan voimavarat yhteisen päämäärän edistämiseksi, ja jokaisella on vapaus käyttää itselleen luontaisia tapoja toimia päämäärän saavuttamiseksi.
Toimistossa työn painopisteet ovat asettumassa oikeille jengoille ja prosessit ovat sujuvia. Innostava ja luottamuksellinen ilmapiiri tuo motivaatiota työhön. Ihminen ei ole kone, jonka voi etäältä ohjelmoida mekaaniseen suoritukseen. Myös työhyvinvointi on nostettu selkeäksi prioriteetiksi. Selkeys antaa mahdollisuuden toimia. Luovuus on sallittua! Luottamuksen ilmapiirissä erimieltä oleminen lisää dynaamisuutta ja innovatiivisuutta.
Anne Hujala, ylitarkastaja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)