21. lokakuuta 2018

Ajatuksia Ateenasta Suomesta

Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu

Olen tällä viikolla kävellyt Ateenan Akropoliin maisemissa syyslomalla. Ajatukset ovat demokratiassa, tasavallassa, valtiossa, kansalaisessa ja kansalaisuudessa.

Samaan aikaan Suomen eduskunnassa käydään keskustelua laista, josta ei ole hallituksen esitystä, mutta luonnos julkistetaan samana päivä, kun parlamentissa keskustelu alkaa olla ohi. Johtopäätös kuitenkin on, että eduskunnan tahto on saatu ja joka ei sitä kunnioita, rikkoo eduskunnan tahtoa. On siirrytty ennakollisen lainsäätämisen aikaan. Se on vaarallista aikaa.

Toisaalla valmistaudutaan lakkoihin ja ruuvi kiristyy entisestään.

Luottamus rakoilee, eikä yhteisiä pöytiä ole. Niistä on jopa viime vuosina sanouduttu tietoisesti ja näkyvästi irti. Politrukit huutelevat nimillä pikkunäppäriä huomioitaan antisosiaalisessa mediassa.

Suomi on ajautumassa asetelmaan, jossa lainsäädäntöä puretaan ja normien ohjaavuutta vähennetään, lainvoimaa pienennetään ja tilalle kehitellään vapauden ja vapautuksen kuoria, joiden sisällä kansalaiselta vaadittava kompetenssi, toimintakykyvaade, kasvaa - Sinun kansalaisen tehtävä on valita ja osata valita, pärjätä omillasi. Mutta yhtä aikaa kansalaisten ja etenkin osan siitä toimintakyky heikkenee ja siitä ei pidetä yhteisissä rakenteissa huolta. Sosiaalisen taustan ja kompetenssin merkitys korostuu elämän laatua ja hyvinvointia määrittävinä tekijöinä. Jos elämässä tulee suvantoja, näiden tilanteiden hyvän ennuste on heikentymässä.

Käyn työssäni järjetöntä keskustelua, jossa olen perustellut, miksi 10-vuotiaalle ei ole vapautta hallinoida ilman huoltajiaan Omakanta-palvelua. Tai että ammattiin opiskeleva tarvitsee oppilaitoskasvuyhteisöä enemmän, ei vähemmän. Miten selviääkään se kielitaidotan maahanmuuttajaperhe, jonka pitäisi osata hakea laajennettua varhaiskasvatusoikeutta lapselle? Oppimis- ja hyvinvointierot kasvavat, kun yhteiskunnan voimavarat kumuloituvat sinne, missä voimavaroja on entisestään.

Demokratiassa yhteisen tajun sijaan on alkanut korostua oma näkemys. Tilalle on tullut loputon määrä alemmanasteista ohjetta, hanketta, suunnitelmaa, parasta käytäntöä, kokemukseen kuorittua menetelmää. Hyvääkin. Mutta myös kaoottisia odotuksia ja arjen painetta. Heikot normit tuovat tilalleen byrokratisoituvan ja tulkinnalle alttiin informaatio-ohjauksen. Yksi esimerkki monista - sosiaaliasiamiehen tehtävät on ulkoistettu yritykselle, jonka palveluiden ongelmista kantelemisessa sosiaaliasiamiehen pitäisi kansalaista neuvoa. Valtio vetäytyy, vastuu valuu yhä lähemmäs yksilöä, omavalvonta korostuu. Sanotaan, että kansalaisen, lapsenkin, on tiedettävä oikeutensa. Ajattelen, että on hyvä tietää, mutta vieläkin tärkeämpää ne on ymmärtää sitovasti vallan pöydissä. Vastuupuhe kuulostaa juhlapuheissa hyveelliseltä ja loogiselta, mutta sisältää laajemmassa muutoksen ympäristössä ansan ja eriytyvien todellisuuksien yhteiskunnan.

Mikä on tämän eriytyvien todellisuuksien kehityksen päässä? Voimaansa - luottamusta ja luovuutta - menettävä yhteiskunta. Sellainen ei pärjää.

Vahvojen ajassa rajataan niiden toisten oikeuksia. Osallistetaan vertaisia, kuullaan omia. Itselle mieleiset päätökset tehdään näin helpoiksi. Ei tarvitse enää vaivautua kuulemaan ja kuuntelemaan muita.

Kansalaisoikeuksien ylläpitämiseen ei löydy tahtoa. Ei ole yllätys, että työpaikoilta kiirii viestiä, etteivät kansalaiset uskalla ehdolle vaaleihin työpaikkojen menettämisen pelossa. Kansalaisoikeudet ovat olemassa, mutta niiden käyttö alkaa rajautua, elitistyä. Ihmiselle jää itsesuojeluvaisto, jos valtio ei ole kansalaisoikeuksien puolella. Tämä tapahtuu monessa Euroopan maassa. Demokratia alkaa olla harvempien oikeus.

Parempi tie on yhteisen tajun, sopimisen ja parhaan argumentin etsimisen tie. Se kestää myös kriittisen yleisön katseen. Siksi neuvottelupöytiä on vahvistettava, niihin sitoutumista lisättävä sekä muutettava valtion ja osan järjestöistäkin irtautumiset yhteisistä valmistelurakenteista. Lainsäädäntövalta on eduskunnan, mutta ei tätä yhteiskuntaa omista yksi, se on yhteinen ja sellaisena se on pidettävä ja sitä vaalittava.

Demokratia on hauras. Siksi sen ei saa antaa haurastua. Sitä on rakennettava jokainen päivä.

11. lokakuuta 2018

Seksuaalinen väkivalta kitkettävä

Kai Mykkänen, sisäministeri
Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu


Tänään tyttöjen päivänä 11.10. on Suomella mahdollisuus vakavoitua lasten ja nuorten kohtaaman elämän äärelle. Suomella on vahvuutensa, mutta myös vakavat heikkoudet. Lasten kohtaaman seksuaalisen väkivallan todellisuus ei ole riittävästi aikuisten ymmärryksessä.

Suomalaista syntyperää olevista pojista eli Suomessa syntyneiden vanhempien Suomessa tai muualla syntyneistä pojista 2,8 prosenttia on kokenut vuoden aikana seksuaalista väkivaltaa, kun tytöillä luku on 7,7 prosenttia (Kouluterveyskysely 2017). Lähtökohtaisesti jokaisessa koululuokassamme on tyttö, joka on kohdannut seksuaalista väkivaltaa.

Seksuaalinen väkivalta jää usein piiloon. Me aikuiset emme sitä näe tai halua nähdä. Lapsi kantaa tämän yksin elämässään, mutta tämän lapsen tuska vaikuttaa meihin jokaiseen. Seksuaalinen väkivalta on kehon intiimien alueiden koskettelua vasten tahtoa, seksiin painostamista tai pakottamista sekä rahan, tavaran tai päihteiden tarjoamista vastineeksi seksistä.

Tänään tyttöjen päivänä haluamme korostaa tätä suurta eroa tyttöjen ja poikien kohdalla.

Tämä ei ole kuitenkaan koko kuva.

Kun katsotaan tarkemmin lasten taustoja, voimme huomata vakavia ilmiöitä maahanmuuttajataustaisten lasten elämästä. Erityisesti ongelmat näkyvät niiden lasten osalta, jotka ovat itse ja joiden toinen tai molemmat vanhemmat ovat syntyneet ulkomailla.

Maahanmuuttajien mukanaan tuoma kulttuuri ja tavat rikastuttavat Suomea. Suomessa rikokseksi määriteltyjä tai muutoin ihmisoikeuksia loukkaavia käytäntöjä Suomeen ei saa kuitenkaan tuoda. Muualla kuin Suomessa syntyneillä lapsilla seksuaalisen väkivallan kokemukset ovat hyvin yleisiä. Kouluterveyskyselyn mukaan vuoden aikana seksuaalista väkivaltaa heistä on kohdannut 26,5 prosenttia. Tytöistä 16,9 prosenttia ja pojista peräti 33,2 prosenttia.

Me emme ole yhteiskuntana onnistuneet suojaamaan lapsia ja tukemaan heidän perheitään. Tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen on nyt viisauden alku.

Suomi pystyy parempaan. Hienotunteisuuden sijaan tarvitaan vastuullista rehellisyyttä. Meidän on vahvistettava lapsen kokemusta välittävistä aikuisista ja vahvasta yhteiskunnasta.

Yksi tarvittava askel tähän suuntaan on Kouluterveyskyselyn tulosten parempi hyödyntäminen. Kouluterveyskyselyn tulokset ovat vakavia. Siitä huolimatta näitä ei käsitellä ja pohdita lasten kanssa. Nämä tulokset on esiteltävä lapsille ja ne on käsiteltävä jokaisessa koulussa lasten kanssa. Rehellisyys ei ole helppoa, mutta se antaa mahdollisuuden löytää haavat ja parantaa ne. Vain rehellisyyden kautta pääsemme kiinni niihin rikoksiin, jotka aiheuttavat merkittäviä vaurioita lapsille.

Kun Kouluterveyskyselyn tulokset on käsitelty lasten kanssa, on ne esiteltävä vanhemmille ja päättäjille. Ilman poikkeusta, koko Suomessa.

Odotamme Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, Opetushallitukselta ja Poliisihallitukselta tiivistä yhteistä työtä asiassa etenemiseksi – ilman viivytyksiä lasten ja yhteiskuntamme parhaaksi.