12. joulukuuta 2018

Työmatkalla

Huomaan työmatkojeni olevan tänään otsikoissa. Hyvä niin. Tänäkin vuonna olen tehnyt jo 49 virkamatkaa, Suomessa ja maailmalla. Se on sellaista raakaa ja arkista työtä. Erityisesti näytetään kiinnittäneen huomiota, että olen puhunut sekä Oulussa että Jyväskylässä sunnuntaina 25.11. Havainto on oikea. Tutkiva journalismi ei tunnistanut, että olen yhden päivän aikana vieraillut kolmellakin paikkakunnalla: Tampereella (UKK-instituutti), Helsingissä (Ensi- ja turvakotien liitto, Musiikkitalo) ja Turussa (Suomen ev.lut. kirkko). Yhden päivän aikana myös Joensuussa ja Jyväskylässä.

Matkani suunnitellaan ammattitaidolla ja niiden aikana hoidetaan ihmisten, maan, asioita. Tähän asti tästä on tullut enemmän kiitosta kuin kuraa – tai vain kiitosta. Ja Onnibussilla olen matkannut vuosina 2015-2018 sen 94 kertaa, usein yöaikaan Helsingistä Jyväskylään klo 23.59-03.15. Kaikkia kulkuvälineitä käytämme päivittäin tarpeen mukaan.

Harvoin kutsun itse itseäni johonkin tilaisuuteen. Minua kutsutaan, silloin lähtökohtaisesti menen. Toisinaan menen kutsumattakin, kun jokin lasten kasvuympäristö vaatii tietynlaisia silmiä. Pidän tärkeänä, että tämä virka on koko maan ja sen ihmisten käytössä.

Kuluneena vuonna olen tehnyt lapsiasiavaltuutettuna virkamatkat seuraaville paikkakunnille, osaan useaan otteeseen: Bryssel, Donin Rostov, Dublin, Harjavalta, Heinola, Joensuu, Jämsä, Järvenpää, Kajaani, Karstula, Keminmaa, Kivijärvi, Kotka, Kouvola, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Laukaa, Lohja, Mikkeli, Moskova, Mänttä, Nilsiä, Nokia, Oulu, Pariisi, Pietari, Pori, Porvoo, Raahe, Rautalammi, Rovaniemi, Saarijärvi, Seinäjoki, Siilinjärvi, Sodankylä, Strasbourg, Tampere, Tartto, Tel Aviv, Turku, Valkeakoski, Vantaa, Äänekoski. Valtaosa ajastani on tosin Jyväskylässä ja Helsingissä.

Tänään lähdin Helsingistä klo 5.24 junalla kohti Jyväskylää. Taksi valikoitui sattumalta. Mutta kiitoksen sain aamuun. Olin auttanut taksiautoilijaa hänen elämässään, hyvä niin. Tänä vuonna näitä yhteydenottoja suomalaisilta on tullut 989. Tärkeitä jokainen.

Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu

6. joulukuuta 2018

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan itsenäisyyspäivän juhlapuhe Heinolassa 6.12.2018 klo 13

Itsenäisyyspäivänä 2018

Muutosvarauksin

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan itsenäisyyspäivän juhlapuhe Heinolassa 6.12.2018 klo 13

Kunnioitetut sotaveteraanit, lotat, kotirintamalla taistelleet, hyvät maamme rakentajat ja puolustajat, arvoisa juhlaväki,

”On tärkeää tietää, keitä me olemme, mistä me tulemme ja mihin me haluamme mennä.”

Nämä presidentti Lennart Meren sanat mielessäni puhun teille tänä itsenäisyyspäivänä.

Kansakunnan elinvoima ja tulevaisuus on kyvyssämme kasvattaa tästä pienestä kansasta näkyviin sen parhaimmat puolet ja pienimmätkin lahjat. Sellainen kansa pärjää kansainvälisessä kilpailussa, joka hoitaa kotipesänsä ensiluokkaisella tavalla. Tämä kotipesä on maamme Suomi.

Suomi on asetelmassa, jossa meiltä kysytään kansallista yhtenäisyyttä ja poliittista lujuutta asettaa vuosikymmenissä kestävä yhteiskunnallinen tavoitetila. Syntyvyys on nopeassa ajassa laskenut kuudenneksella ollen tällä hetkellä matalimmillaan koskaan tasavaltamme aikana. Samaan aikaan osaamispohjamme on rapautumassa ja lasten oppimistulokset heikkenevät. Kansalaisten hyvinvointierot ovat yhdet suurimmista koko Euroopassa, kun tarkastellaan muun muassa eri väestöryhmien elinajanodotetta.

Tähän yhtälöön joudumme lisäksi toteamaan, että maan elinvoimaa ja kansallista yhtenäisyyttä haastaa voimakas rakennemuutos, jossa suurissa asutuskeskuksissa tavallisen palkansaajan on vaikea unelmoida kohtuullisestakaan asumisesta ilman merkittävää velkataakkaa. Toisaalla Suomessa asuntokannan arvo laskee.

Kansainvälinen poliittinen ympäristökin on vaateliaisuuksia täynnä. Yhdistyneiden kansakuntien ympärille rakentunut oikeusperustainen sopimusjärjestelmä on liioittelematta ajautunut syvälliseen kriisiin. Kuten YK:n lapsen oikeuksien komitean entinen sihteeristön jäsen minulle totesi, on tämä rakennelma luhistumassa. Maailman valtiot, Suomi mukaan lukien, ei edes vähäisessä määrin ole kykenevä pitämään kiinni esimerkiksi sovituista raportointiaikatauluista. Tiedättekö, kuinka paljon myöhässä on Suomen valtioraportti lapsen oikeuksien hyvinvoinnin tilasta YK:lle? Laskekaa vuosissa, älkää kuukausissa.

Tosiasioiden tunnustaminen on ainoa mahdollinen lähtökohta. Tämän pohjalta meidän on luotava kansakunnalle ja nöyrästi paikkamme pienenä maana tiedostaen ihmiskunnalle näky parempaan ja kestävämpään tulevaisuuteen.

Presidentti J.K. Paasikivi totesi estäessään hallituksen leikkaukset koulutukseen: ”Kansanopetus on niin tärkeää, ettei siinä ole varaa ottaa taka-askelia vaikeinakaan aikoina.”

Näin on tänäkin päivänä. Leikkaukset koulutukseen alkaen varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen kasvattamisesta päätyen ammatillisen koulutuksen opetustuntien niukkuuteen vie tältä maalta elinvoimaa. Huomaan kyllä paljon erilaisia politiikkaohjelmia ja kärkihankkeita näiden asioiden ympärillä. Tavoitteet kirjataan yläilmoihin toimenpiteiden kulkiessa kellarin tasolla. Ei näin voi jatkua. Meidän on palautettava yhteiskunnan perusrakenteiden toimivuus ja annettava ammattilaisille, kuten opettajille, työrauha yhdessä lasten ja nuorten kanssa.

Suomessa lukutaito heikkenee. Meidän 15-vuotiaista pojista vuonna 2009 eli kymmenen vuotta sitten joka kahdeksas oli toiminnallisesti lukutaidoton. Kymmenen vuoden aikana tilanne on heikentynyt ja muuttunut alati vaativammaksi. Oppilailta ja opettajilta puuttuvat työrauha ja riittävät välineet aivan konkreettisesti niistä kirjoista alkaen. Hallituksen kokeilu historian opetuksesta vapaasta lukiosta on viisautta vailla. Se on aikamme kuva. Päinvastoin nuoremme tarvitsevat yhä vahvemman yleissivistyksen ja aikaa löytää omat lahjansa.

Rauhaa tarvitaan monella tapaa jatkuvan kilpailuyhteiskunnan paineiden alta. Tänä vuonna olemme saaneet nähdä, millaisia vaikutuksia on lyhytjänteisesti tehdyistä kilpailutuksista, hankintapäätöksistä ja tämän mukaisen lainsäädännön luomisesta on sitten kyse taksien asemapaikka- ja päivystysvelvollisuuden poistamisesta Kela-kyytien järjestämiseen tai sähkönsiirtotoiminnan antamisesta markkinoiden hoidettavaksi. Parhaillaan eduskunta on päättämässä neuvolatoiminnan avaamisesta asiakasseteleille – niin sanottu uudistus, jota tämän maan neuvolatoiminnasta vastaava virkakunta ja allekirjoittanut vastustavat. Me olemme yhteiskuntana menettämässä kahden asian, eri asian, tunnistamisen: sisällöllisen kehittämisen ja rakenteiden jatkuvan mylläämisen.

Yksi on varmaa - Suomen on uudistuttava. Se tarkoittaa meidän jokaisen kykyä määrittää kansalliset tarpeemme yhteisestä edusta käsin. Tavoitteena on oltava maailman yksi johtavista sivistyksen kansakunnista. Sellaisenahan meidät usein nähdään, mutta tästä mielikuvasta todellisuus alkaa liueta. Kannattaa tiedostaa ja sydämelle ottaa, että isänmaamme Suomen kohtalonhetket ovat kovat, kun vuonna 2030 työikäisen korkeasti koulutetun väestön osuus on vajonnut alle EU- ja OECD-keskiarvon.

Ekonomisti Sixten Korkman on sanonut osuvasti: ”Suomella on loistava menneisyys, upea tulevaisuus ja surkea nykyisyys.” Luulen Korkmanin viittaavaan ajankohtaista tilannetta enemmän siihen mielenlaatuun, jolla me suomalaiset tätä Isänmaatamme ja maailmaa katsomme. Me olemme realisteja. On oltava jalat maassa ja arvioitava venettä katsoessamme sen kantavuutta ja kestokykyä. Jos tarvetta on, paikkaamme. Ja sen jälkeen lähdemme merille, jolla osaamme viisaasti suunnistaen ennakoida karikoita ja löytää suotuisat ilmanalat. Tätä voinemme kutsua suomalaiseksi valtioviisaudeksi, johon me kaikki kansalaiset olemme osallisia ja velvoitettuja. On tunnistettava yhteinen etu. On sanottava joskus ankarastikin, jotta huomaamme, mikä on rikki ja mikä toimii. Mutta aina kaiken tämän suurena linjana on oltava kansallinen yhtenäisyys ja sopu.

Siksi toivon, että niin Suomen lasten kasvattamisessa kuin maamme vastuunkantajien päätöksissäkin on sitä viisautta, jota Lennart Meri, maamme suuri ystävä, peräänkuulutti: ”On tärkeää tietää, keitä me olemme, mistä me tulemme ja mihin me haluamme mennä.”

Tiivistän esitykseni kolmeen:

1. Maan hallituksen on palautettava työrauha hyvälle säädösvalmistelulla ja virkatoiminnalle. Lastensuojelun sijaishuollon ammattilaisten, varhaiskasvatuksen ja koulutuksen ammattilaisten, poliisin, maamme syyttäjälaitoksen ja tuomarikunnan on pystyttävä tekemään työnsä laadukkaasti. Toivon, että näitä ammattilaisia kuullaan ja kuunnellaan. Ja ymmärretään, miten suuret asiat heidän käsissään ovat kansalaisten kannalta. Voimavaroja ei voida höylätä ja viilata loputtomiin ilman, että kansakunnan kokonaisetu kärsii. On tehtävä myös valintoja. Heikkoon vaikuttavuuteen yltävät politiikkahankkeet ja niihin kytkeytyvät satojen miljoonien eurojen vuosittaiset rahoituskanavat on kaikilla hallinnon tasoilla otettava kriittiseen tarkasteluun, riman alittavat on lopetettava. Lainsäädäntö on valmisteltava hyvin ja annettava sen jälkeen riittävät resurssit lainsäädännön toimeenpanoon. Säädösvalmistelu on oikeusvaltioperustaisen yhteiskunnan elinehto ja sydän. Jos siitä luistamme, ei mitään jää. Syntyy vain vahvojen yhteiskunta, jossa lain edessä emme ole enää kansalaisina yhdenvertaiset.

2. Tätä maata on rakennettava yhdessä. Alkuun on helpompi pohtia asiat niin sanotusti valmiiksi samanmielisten kanssa. Mutta lopulta kahnaukset alkavat. Näissä olosuhteissa on vahvistettava sopimisen yhteiskuntaa ja sopimusyhteiskuntaa. Toivon, että kaikki työmarkkinoita koskettava lainsäädäntö valmistellaan kestävästi työmarkkinajärjestöjen ja yrittäjäjärjestön kanssa. Lapsiasiavaltuutetulle tämä on erityinen asia. Työelämän vaikutukset lapsiin ovat suuria. Velvoitteeni olisi, että työmarkkinajärjestöt ja yrittäjät ottavat yhdeksi näkökulmakseen sopimisen pöydissä lapsen. Mutta aivan erityisesti tämä on maan hallituksen tehtävä. Lapsen etu ei ole ollut keskiössä. Esimerkiksi kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen toi tarpeen pienten koululaisten vuorohoidon avaamiselle päiväkodeissa. Hallituksen olisi ollut tärkeää tämä tunnistaa etukäteen. Pitkäjänteinen komiteatyö on lopulta tehokkaampaa kuin poliittisten esikuntien politikointi ja suoranainen räpellys kansakunnan ydinasioissa. Tämä sopimisen yhteiskunta on perusta turvalliseen ja ennakoitavaan ja sitä kautta luovaan ja kilpailukykyiseen luottamuksen sopimusyhteiskuntaan. Sellaiseen nuori aikuinen uskaltaa ajatelle omiakin lapsia.

3. Kolmanneksi toivon, että demokratian rakentaminen palautuisi kunnialliseksi ja tärkeäksi, yhteiseksi asiaksi. Suomessa äänestysprosentit vaaleissa ovat matalia, kansallisissa vaaleissa useita kymmeniä prosentteja alempia kuin Ruotsissa. Poliitikkojen arvostus on vähäinen. Moni nyt eduskunnasta luopuva edustaja tuntuu jättävän kansanedustuslaitoksen pohtien sen toimintatapoja, mutta myös meidän kansalaisten suhtautumista edustajiimme. Onko heistä tullut, syystä tai toisesta, yleinen pilkan aihe ja sylkykuppi? Kohdistuuko tämä puolueiden toimintaan yleisemmin? Onko demokratian katse käpertymässä sisäänpäin, kunniallisesta kiusalliseksi? Onko tiedotusvälineillä riittävästi aikaa ja syvyyttä valmistella ja taustoittaa klikkijournalismin ja päiväkohtaisten kohahdusten sijaan? Onko osallisuuden verhoihin kätketty poliittinen Twitter-teatteri antamassa lisäarvoa? Onko esimerkiksi vaaleissa ehdolle asettumisen kynnys nousemassa korkeammalle, kun sen pitäisi mataloitua ja sellaisenaan olla sekä kansalaisoikeus että kansalaisvelvollisuus? Kaiken tämän keskellä toivon, että lapsille ja nuorille annamme hyvät edellytykset selvitä tässä monentasoisen tiedon ja suoranaisen epätiedon ajassa. Sitä ei edesauta historian opetuksesta vapaa yleissivistävä koulutus. Tämän vähintään tulisi olla selvää.

”On tärkeää tietää, keitä me olemme, mistä me tulemme ja mihin me haluamme mennä.”

Toivotan teille jokaiselle ja meille yhdessä hyvää itsenäisyyspäivää vapaassa ja meille niin rakkaassa Isänmaassamme Suomessa!

4. joulukuuta 2018

Vastaus avoimeen kirjeeseen 11.10.2018 Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen (SLEY) toimijalle

Lapsiasiavaltuutettuna tehtäväni on puolustaa lapsen oikeutta kasvaa ja kehittyä täydeksi itsekseen. Kyse ei ole siitä, että lapsi olisi vanhempiensa omaisuutta tai unelmien jatke. Olen sanonut ja sanon – lapsella on oikeus aikuisiinsa, aikuisilla ei niinkään lapseen. Pitkään ihmiskunnassa oli toisin. Enää ei ole. Jos tästä jälkikaikuja on, ne tunnistan ja ne totean.

Olen nimittänyt työryhmän, jonka tehtävänä on arvioida ja seurata seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien lasten oikeuksien toteutumista. Työryhmää en perustanut vuonna 2015 sattumalta. Sen tein siksi, että saatoin havaita lasten ja nuorten syrjintäkokemuksia.

Ihmistä ei saa syrjiä minkään syyn takia. Jokaisen ihmisen arvo on sama ja yhtäläinen.

Työssäni käyn keskusteluja uskonnollisten yhteisöjen kanssa. Olen tehnyt vuonna 2017 valtioneuvostolle aloitteen uskonnonvapauslainsäädännön uudistamiseksi. Esitykseni on, että uskonyhteisöjen lapsen edun mukaisuutta tulisi seurata ja niitä tukea tunnistamaan voimassa oleva lainsäädäntö. Yhtenä esimerkkinä tästä on ollut uskonyhteisöjen opetus- ja kasvatusmateriaalin arviointi uskontokasvatuksen sekä lapsen oikeuksien ja hyvinvoinnin asiantuntijoiden toimesta. Keskusteluissani uskonyhteisöjen kanssa he ovat itse todenneet, että heidän materiaalinsa tulevat usein ulkomailta ilman ymmärrystä suomalaisen yhteiskunnan kontekstista ja säädösympäristöstä.

Kun tarkastelen julkaisua ”Kutsuvat sitä rakkaudeksi”, joudun toteamaan aloitteeni vuodelta 2017 olevan edelleen ajankohtainen. Kyse on 22 toimijan yhteisjulkaisusta. Siinä on painotuksia, joita toivoisin pohdittavan uudestaan.

Suomessa eletään tämän maan lainsäädännön mukaisesti. Lakia on kunnioitettava ja sen edessä on oltava pikemminkin nöyränä kuin kiivaana. Suomessa on voimassa avioliitto, joka voi olla sekä eri että samaa sukupuolta olevien aikuisten liitto. Tässä on jokaisella valinnanvapaus. Tekemäni aloitteen mukaisesti lasten osalta avioliitto ollaan sulkemassa pois.

Rippikoulussa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä ei voi asettaa johonkin omaan kategoriaansa, jonka yhteydessä kerrotaan laupeuden kasvot ulospäin mahdollisuudesta hakeutua terapiaan. Tuon kasvon taakse ovat kätketyt ahtaat ajatukset.

Puolustamassanne julkaisussa kirjoitetaan seuraavasti (s. 69):

”Sinun on hyvä muistaa oikeutesi, jos kamppailet sukupuoli-identiteetin, seksuaalisen suuntautumisen tai muiden seksuaalisuuteen liittyvien ongelmien kanssa. Sinulla on oikeus pitää kiinni uskostasi ja valinnastasi elää Raamatun opetuksen ja Jumalan tahdon mukaista elämää. Voit rohkeasti pyytää, että eri tavalla ajatteleva ihminen kunnioittaa vakaumustasi.

Sinulle kuuluu myös mahdollisuus terapiaan ja vertaistukeen. Moni seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin kanssa kamppaileva on saanut suuren avun sielunhoidosta tai psykoterapiasta, jossa tarkastellaan niitä asioita, joiden vuoksi ongelmia on syntynyt. Menneisyyden tarkastelu saattaa vähentää esimerkiksi homoeroottisten tunteiden voimaa ja antaa uusia eväitä ihmissuhteiden solmimiseen. Kipeiden muistojen käsittely terapiassa voi johtaa uudenlaisten, jopa heteroeroottisten tunteiden syntymiseen. Joskus muutoksia voi tapahtua myös uskoontulon tai rukouksen yhteydessä.

Monille seksuaali- ja sukupuoli-identiteettinsä kanssa kamppaileville parisuhteen kaipuu tekee selibaatissa elämisen vaikeaksi, mikäli muutosta ei ole näköpiirissä lähitulevaisuudessa. Tällaisissa tilanteissa moni on saanut suurta apua vertaistukiryhmistä, joissa voi tutustua samanlaisessa tilanteessa oleviin ihmisiin. Kamppailu seksuaalisen suuntautumisen, sukupuoli-identiteetin tai muiden seksuaalisuuteen liittyvien ongelmien kanssa ei myöskään merkitse esimerkiksi kieltäytymistä saman sukupuolen ystävyyssuhteista eikä niistä myönteisistä tunteista, joita ne sisältävät.

Jumalan tahdon mukaan eläminen tuo meille siunauksen, vaikka se olisi vastoin halujamme ja kulttuurimme moraalinormeja. Tämä koskee sekä heteroseksuaaleja että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä. Sinä olet arvokas ja Jumala on puolellasi, ei sinua vastaan.”

Siinä on se, ja sen mukana kaikki.

On hengellistä väkivaltaa olla rakastavinaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvaa ihmistä sellaisena kuin hän, mutta samalla antaen ymmärtää, että parannuksen paikka olisi. Ylipäänsä ihmisten jaottelu enemmistöihin ja vähemmistöihin on lopetettava – olemme ihmisiä kaikki.

Kouluterveyskysely kertoo syrjinnästä, jota seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret kokevat. Nämä ovat tosikokemuksia. Toivon, että uskonyhteisöt miettivät, miten ne voivat vähentää syrjinnän kokemuksia.

Jokainen lapsi tarvitsee kasvurauhaa. Aikaa tulla omaksi itsekseen. Aikuisten oikeassa olemisen sijaan toivon lasten ja nuorten kuulemista, edun ymmärtämistä ja aikuisilta peiliin vilkaisua.

Toitte kirjeessänne myös esille: ”Olen itse 42-vuotias ja pidän todennäköisenä, että oma sukupolveni on ollut ja on seksuaalikäytökseltään kaikkein holtittomin.”

Joudun toteamaan teille, ettei meillä ole koskaan ollut niin voimakkaasti parisuhteessa uskollisuutta korostavaa nuorten sukupolvea kuin tällä hetkellä. Suomalaisilla lähtökohta uskollisuudesta on vahvistunut aina 1970-luvulta alkaen. Suomalaisten toive sitoutumisesta parisuhteeseen on vahvinta koko Euroopassa.

Avioliitto on silti meillä usein rikkoutuva. Parisuhde ei kestä. Ensimmäisen solmitun avioliiton eron todennäköisyys on Suomessa 39 prosenttia. Tämä olkoon yhteinen asia. Yhteiskuntamme on ponnisteltava enemmän parisuhteiden tukemiseksi. Minulle lapset puhuvat erotilanteissa isien kodeista ja äitien kodeista, eivät niinkään omasta kodistaan. Teen asiasta esityksiä seuraavassa vuosikirjassa, joka luovutetaan alkuvuodesta valtioneuvostolle.

Kutsukaa sitä rakkaudeksi. Lujasti, todesti ja oikeasti.

Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu


P.S. Edellisen lisäksi tuon tietoonne seuraavat minulle toimitut näkökulmat lääketieteen eri alojen, psykoterapian, teologian ja seksuaaliterapian ammattilaisilta, joiden näkemykset allekirjoitan:

1. Oppaan käsitykset seksuaalisuudesta ja sukupuolen moninaisuudesta loukkaavat ihmisoike-uksia, joihin seksuaalioikeudetkin kuuluvat. Esimerkiksi kouluissa opetetaan tavalla, joka on nykyaikainen ja tieteellisen näkemyksen mukainen. Miten käy rippikouluikäisen nuoren mielessä, kun opetus koulussa vastaa tieteellisiä käsityksiä ja rippikoulun opetus on yhden-vertaisuuden suhteen vakavalla tavalla aikaansa jäljessä?

2. Opasta mainostetaan sanomalla sen edustavan armon ja sielunhoidon näkökulmaa. Kuitenkin kirjassa esitetty näkemys esimerkiksi sukupuolten ja seksuaalisen suuntautumisen suhteen on kaikkea muuta kuin armon täyteinen ja sielunhoidollinen.

- ”Saat uskoa, että Jumala ei ole asettanut sinua väärään kehoon. Jos sinulla on synty-mässä ollut miehen sukupuolielimet, sinut on luotu mieheksi…” Sivu 68.
- Homoseksuaalisuus rinnastetaan oppaassa syntiin. Sivut 66-67.

3. Ehkäisystä oppaassa kerrotaan, että esimerkiksi kierukan ja jälkiehkäisypillerien käyttö ver-tautuu aborttiin ja se on siten Raamatun älä tapa -käskyn vastaista, sivu 50. Myös abortti-asia esitellään hyvin epäselvällä ja hämmentävällä tavalla, sivut 70-71.

4. Itsetyydytyksestä oppaassa varoitellaan paljon, sivut 54-55. Se on oppaassa kuvattu toimin-tana, joka johtaa liikaan itsenäisyyteen tai riippumattomuuteen. Tämäkin opetus on ristirii-dassa sen opetuksen kanssa, jota nuoret saavat koulussa. Itsetyydytys nähdään seksuaaliter-veyttä edistävänä asiana, ja se auttaa ihmistä muun muassa tutustumaan omaan kehoonsa. Oppaan käsitys pornon katselun synnillisyydestä on pulmallinen, sivut 56-59. Pornon katselu ja itsetyydytys johtavat oppaan mukaan itseensä käpertymiseen.

5. Luvussa ”Elämää avioliitossa” kerrotaan, että mies on aina perheen pää ja jo luomiskappa-leessa mies on ”ensimmäinen” (sivu 13). Tämä on ongelmallinen esitys tasa-arvon kannalta. Myös korostus siitä, että aviopuolisoiden ruumis on aina toisen käytössä Korinttilaiskirjee-seen vedoten, on erittäin pulmallinen. Oman ruumiin integriteetti on myös avioliitossa voi-tava säilyttää.


LÄHTEET

Avoin kirje 11.10.2018. https://www.sley.fi/avoin-kirje-lapsiasiavaltuutettu-tuomas-kurttilalle/

FINSEX-tutkimushanke: http://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/seksologinen_tutkimus/suomalaisten-seksuaalisuus-finse/

Kutsuvat sitä rakkaudeksi. Sley-Media Oy 2018. https://s3.eu-west-2.amazonaws.com/ksr-kirja/KSR_netti_sivut.pdf

Kanste, Outi – Klemetti, Reija – Luopa, Pauliina: Toisella asteella opiskelevien sateenkaarinuorten hyvinvointi 2017. Kouluterveyskyselyn tuloksia. Tutkimuksesta tiiviisti 25/2017. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

JAKELU

Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ry
Sley-Media Oy

Lapsen kuulemisen ja kuuntelemisen merkitys

Irma Elsilä, korkeakouluharjoittelija, lapsiasiavaltuutetun toimisto

Kolmen kuukauden harjoitteluni lapsiasiavaltuutetun toimistossa lähenee loppuaan. Harjoittelun aikana olen päässyt kirjoittamaan lausuntoja, osallistumaan pyöreän pöydän keskusteluihin, tutustumaan niin lapsistrategiaan kuin uuteen lastensairaalaan sekä juttelemaan yhdeksäsluokkalaisille heidän TET-kokemuksistaan.

Syksy on ollut antoisaa aikaa harjoittelulle, sillä tänä aikana on valmisteltu paljon lapsiin liittyvää lainsäädäntöä. Valmistelun alla on ollut muun muassa lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusten ankaroittaminen, lapsiavioliittojen kieltäminen ja lapsen huolto- ja tapaamislaki.

Sen lisäksi että lapset ja lasten asiat ovat olleet tapetilla lainvalmistelutyössä, ne ovat nousseet usein syksyn uutisotsikoihin. Erityisesti huomioni on kiinnittynyt siihen, että uutisissa on nostettu esiin lasten omien mielipiteiden kuulemisen tärkeyttä. On huomattu, että lapset liikkuvat mieluusti paikoissa, jotka ovat saaneet itse suunnitella. (1) Toisaalla lapsia kuulemalla on paljastunut räikeitä laittomuuksiakin. (2)

Lapsen oikeuksien sopimuksen (LOS) 12 artikla turvaa jokaiselle lapselle oikeuden ilmaista mielipiteensä häntä koskevissa asioissa. Tämä artikla velvoittaa sopimusvaltioita konkreettisesti turvaamaan sen, että lasta kuullaan esimerkiksi lasta itseään koskevissa hallinnollisissa asioissa. (3) Mielestäni artikla kiinnittyy kuitenkin myös laajempaan näkökulmaan siitä, kuinka me näemme lapset. Näemmekö lapsen yksikkönä, jonka luonapito ja kulut voidaan sopimuksella jakaa tasan vanhempien kesken. Onko lapsi heittopussi, jolle on samantekevää kenen luona hän viettää hiihtoloman tai onko vuoroviikon vaihtoväli viikon vai kaksi? Vai näemmekö lapsen omana persoonanaan, ihmisenä, jolla on niin mielipiteitä kuin myös oikeuksia ja velvollisuuksia?

LOS 12 artikla turvaa lapselle siis oikeuden ilmaista mielipiteensä. Samalla se velvoittaa meidät aikuiset ottamaan lapsen mielipiteen huomioon. Tämä ei tarkoita sitä, että lapsi saisi automaattisesti päättää itse kaikista asioistaan. Lapsen mielipiteen kuuleminen ei tarkoita pelkästään prosessuaalista kuulemista tuomioistuimessa lasta koskevassa asiassa. Lapsen mielipiteen huomioiminen tarkoittaa sitä, että kohtaamme lapsen ihmisenä, kommunikoimme hänen kanssaan ja tarvittaessa myös kerromme, miksi jokin ratkaisu ei voi olla lapsen mielipiteen mukainen.

Oikeus ilmaista oma mielipide on ihan jokaisen ihmisoikeus, myös lapsen. Ihmisoikeudet eivät ole kuin ajokortti, jonka henkilö voi saada vain tietyn ikäisenä. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille, ilman ehtoja ja edellytyksiä. Huolimatta siitä, että henkilö ei aina kykene tai edes halua noudattaa hänelle kuuluvia velvollisuuksia, ei tästä automaattisesti seuraa oikeuksien menetys.

Lapsen mielipidettä ei pidä väheksyä hänen ikänsä vuoksi. Lapsi on oman elämänsä asiantuntija, vaikka tämä saattaakin välillä aiheuttaa aikuisissa hämmennystä. Esimerkiksi vuoden 2018 lapsibarometri sai toimittajat kirjoittamaan otsikoita siitä, että kuusivuotiaalle onkin älypuhelinta tärkeämpää esimerkiksi perheen yhdessäolo ja herkuttelu. (4)

Harjoitteluni aikana olen päässyt hyvin käytännönläheisesti kokemaan lapsen mielipiteen selvittämistä. Teimme toisen korkeakouluharjoittelijan kanssa yhteisprojektin, jossa selvitimme yhdeksäsluokkalaisten kokemuksia peruskoulun työelämään tutustumisjaksoista (TET-jakso). Aikuisen näkökulmasta TET voi olla nuorelle mahdollisuus tutustua työhön, jota lähipiiristä löydy sekä jatkokoulutuspäätöstä tukeva jakso. Emme voi koskaan kokonaan välttyä sitä, että aikuiset puhuvat lasten asioista heidän puolestaan (5), mutta on tärkeää muistaa myös kolikon toinen puoli.

Selvityksemme antoi kuitenkin osviittaa siitä, että nuorten kokemusten perusteella työelämään tutustuminen ei täysin täytä sille asetettuja yleviä tavoitteita. Lapsiasiavaltuutettu julkaisee selvityksen nuorten TET-jaksoa koskevista kokemuksista keväällä 2019, mutta tämän hetkisten tulosten valossa nuori suorittaa TET:in usein nimenomaan lähipiiristään löytyvällä työpaikalla eikä sillä useinkaan ole merkittävää vaikutusta hänen jatko-opintoihinsa. Nuoret eivät välttämättä hahmota TET-jaksoa niin merkittäväksi kuin mitä aikuiset.

Kouluvierailut osoittivat konkreettisesti, kuinka tärkeää on kuulla lasten oma kokemus heitä koskevista asioista. Tietenkään kaikista lapsen asioista ei voi eikä tarvitse tehdä tutkimusta ja selvitystä. Lapsen mielipiteen kuulemisessa on olennaisesti kyse siitä, että tunnistamme arjessa lapsen omaksi persoonaksi, jolla on mielipide, emmekä väheksy hänen ajatuksiaan hänen ikänsä vuoksi. Kohtaamme lapsen siis sellaisena, mitä hän on; ihmisenä.


Viitteet:

(1) https://yle.fi/uutiset/3-10397928
(2) Ks. esim. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005809925.html
(3) Esimerkiksi lastensuojelulaki 20 §, jonka mukaan lastensuojelua toteutettaessa on selvitettävä lapsen toivomukset ja mielipide sekä otettava ne huomioon. Toisaalta sama laki asettaa 12-vuoden ikärajan lapsen kuulemiselle hallinto-oikeudessa. Lapsen oikeuksien komitea, että tällaiset kategoriset ikärajat eivät ole lapsen sopimuksen mukaisia.
(4) Ks. esim. https://yle.fi/uutiset/3-10516646 ks. myös Lapsibarometri 2018 http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2018/11/LA_lapsibarometri2018_221118.pdf
(5) Ylen aamu-tv, ”TET-harjoittelusta kaikki irti”: https://areena.yle.fi/1-50010023

26. marraskuuta 2018

Kaikkien lasten kuuleminen on aikuisten velvollisuus

Kuluneena syksynä olen ollut korkeakouluharjoittelussa lapsiasiavaltuutetun toimistolla. Harjoittelun myötä olen päässyt tutustumaan lasten parissa tehtävään työhön hyvin laajasti sekä syventämään ymmärrystäni monista asioista, joita olen aiemmin sosiaalipsykologian pääaineopiskelijana ja lasten parissa työskennellessäni kohdannut. Tässä blogitekstissä pohdin erityisesti lasten osallisuuteen ja lasten mielipiteen selvittämiseen liittyviä kysymyksiä harjoittelussa oppimani näkökulmasta.

Lapsia koskevia päätöksiä tehtäessä tulisi kysyä mielipidettä myös lapsilta itseltään. Tämä on itsestäänselvyys sikäli, että lasten oikeus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin on kirjattu niin YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen kuin perustuslakiin. Käytännössä lasten mielipiteen ja näkökulman saattamiseen osaksi päätöksentekoa on kehitetty monia väyliä. Esimerkiksi oppilaskunnissa, nuorisovaltuustoissa ja monissa muissa lasten ja nuorten vaikuttajaryhmissä tehdään tällä saralla paljon tärkeää työtä.

Hyvin usein vielä nykypäivänä tuntuu kuitenkin unohtuvan, että lasten osallistuminen on paljon muutakin kuin osallistumista erilaisten järjestettyjen tilaisuuksien kautta. YK:n lapsen oikeuksien komitea muistuttaa yleiskommentissa numero 12, että edustukselliset vaikuttajaryhmät ovat vain yksi keino kuulla lasten mielipiteitä. Tällaisiin vaikuttamispaikkoihin voi osallistua vain pieni osuus lapsista, ja keskittämällä huomiota yhteen osallistumisen muotoon, sivuutetaan iso osa lasten näkemyksiä ja mielipiteitä.

Tämä näkyy myös lasten kokemuksissa. Vaikka jokaisessa koulussa kuuluu perusopetuslain mukaan olla oppilaskunta, tuoreimmassa Nuorisobarometrissa
vain 51 % nuorista oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä väitteen ”Oppilaiden mielipiteet otettiin huomioon koulutyön kehittämisessä” kanssa (Pulkkinen, Rautopuro & Välijärvi 2018, 126). Hyvistä vaikuttamismahdollisuuksista koulussa ilmoittaa sen sijaan vain 10 % yläkoululaisista ja lukiolaisista, ja reilu 20 % ammattikoululaisista (Kouluterveyskysely 2017). Valtavan moni lapsi ja nuori kokee siis, ettei heidän oma äänensä kantaudu kuuluviin edes omassa arkiympäristössään.

Vuoden 2017 Kouluterveyskyselyssä selvitettiin lasten ja nuorten aktiivisuutta erilaisissa osallistumisen ja vaikuttamisen paikoissa. Tulosten perusteella oppilaskunnan hallituksen toimintaan oli osallistunut 13 % yläasteikäisistä. Lukiolaisten keskuudessa vastaava luku oli 9 % ja ammattikoululaisten keskuudessa 7 %. Nuorisovaltuustotoimintaan sen sijaan oli lukukauden aikana osallistunut 5 % yläkouluikäisistä, ja 3 % toisen asteen opiskelijoista.

Edustuksellisten elinten ja erilaisten vaikuttajaryhmien suuri haaste on siis siinä, että niihin voi osallistua vain pieni osa lapsista. Samalla jätetään suuri osa lapsista ulkopuolelle. Esimerkiksi oppilaskunnan hallituksessa yksi lapsi yleensä edustaa koko luokkaa, ja uusissa maakunnallisissa nuorisovaltuustoissa yhden lapsen harteille saattaa tulla jopa kokonaisen kaupungin lasten edustaminen.

On syytä kysyä, ketkä tällöin jäävät ulkopuolelle? Kenen ääni ei kantaudu? Tutkimuksissa on huomattu, että oppilaskunnan hallituksen tai nuorisovaltuustojen kaltaisiin edustuksellisiin vaikuttamisympäristöihin osallistuvat lapset ovat usein hyvin valikoituneita sosioekonomisen taustan ja sosiaalisten taitojen perusteella (Kiili 2016).

Toinen tärkeä ja esiin nostamisen arvoinen kysymys on, ketä lapsi edustaa? Missä määrin on aiheellista laittaa lapsi tilanteeseen, jossa tämän edustettavaksi tulee valtava määrä erilaisten taustojen, elämäntilanteiden ja mielipiteiden kirjoa? Tämä on haastava tilanne aivan kenelle tahansa, ja erityisen haastavaa se on lapselle, joka vasta harjoittelee oman mielipiteensä kertomista ja perustelua.

Lopulta edustuksellisuuteen liittyvä haaste on myös siinä, että tällaiset vaikuttamispaikat ovat usein aikuisen näkökulma edellä suunniteltuja. Mikäli toimintaa suunnitellaan aikuislähtöisesti, toiminnan perimmäisiä lähtökohtia ja omia lapsikäsityksiä pohtimatta, on tätä kautta hankittu ”lasten mielipide” väistämättä aikuisten näkökulman suodattama.

Vaikuttamiseen osallistuvat lapset ovat pahimmassa tapauksessa siis taustansa mukaan toimintaan valikoituneita, ja lisäksi heidän mielipiteensä suodattuvat helposti aikuisten odotusten kaltaisiksi. Sen sijaan, että esimerkiksi oppilaskunta olisi keino löytää lasten moninainen, rikas ja yllättävä näkökulma, siitä saattaa tulla keino opettaa lapsille, mitä aikuiset odottavat heidän sanovan ja kuinka näihin odotuksiin vastataan. Lapsuustutkija Nigel Thomasin (2007, 207) mukaan lasten osallistuminen muotoutuu helposti tilanteiksi, joissa lasten tavoitteena on lähinnä aikuisten toimintatapojen imitointi.

Ei olekaan ihme, että edustukselliseen vaikuttamiseen valikoituvat helposti ne lapset, jotka osaavat parhaiten ”imitoida” aikuisten tapaa toimia. Ulkopuolelle jäävät tällöin helposti ne lapset, joiden on syystä tai toisesta vaikea toimia aikuisten odottamilla ja määrittelemillä tavoilla. Juuri näiltä lapsilta todennäköisesti tulisivat ne yllättävimmät, kriittisimmät ja tuoreimmat näkökulmat, joita emme itse osaisi ajatellakaan. Juuri näiltä lapsilta meillä olisi eniten opittavaa.

Mielestäni meidän aikuisten velvollisuus on löytää niitä toimintatapoja, jotka ovat kaikille lapsille sopivia. Tämä ei tarkoita sitä, että pitäisi löytää yksi toimiva keino mielipiteen kuulemiseen, jota voi soveltaa kaikissa tilanteissa. Sen sijaan tulisi nähdä kukin lapsi omanlaisena yksilönään, ”tasa-arvoisesti erilaisena”, kuten Moosa-Mitha (2005) asian muotoilee.

Oppilaskuntien hallitusten ja lapsiparlamenttien kaltaiset edustukselliset elimet voivat olla toimivia monissa tilanteissa, joissa lasten mielipidettä tarvitaan. Monesti niiden kautta voidaan myös opettaa lapsille yhteiskunnallista vaikuttamista tai asioiden hoitamista yhdessä ja keskustellen. Niiden kautta tuskin kuitenkaan saadaan todellista kuvaa siitä, miten lapset todellisuudessa jostain asiasta ajattelevat.
Edustuksellisten elinten tulisi olla vain yksi osallistumisen muoto, kuten Elina Stenvall (2018) tuoreessa väitöskirjassaan toteaa.

Enemmän huomiota soisin kiinnitettävän lasten moninaisuuteen, erilaisiin mielipiteisiin ja erilaisiin tapoihin ajatella asioita. Lapset eivät ole yhtenäinen ryhmä, joiden mielipiteet voidaan yleistää muutamasta kuulemistilaisuudesta käsin. Tällaisten tilaisuuksien lisäksi tarvitaan paljon muutakin.

Lukuisat tutkijat ovat esittäneet, että entistä enemmän huomiota tulisi kiinnittää niihin arjen ympäristöihin, joissa lapset elävät. Näissä paikoissa lapset voivat keskittyä olemaan lapsia, ja tuoda mielipiteensä ilmi omista lähtökohdistaan ja omasta näkökulmastaan käsin. Juuri arjen kohtaamisiin ja dialogiin asettumalla voimme ehkäpä parhaiten varmistua siitä, ettemme osallisuuden edistämisen nimissä toimi sittenkin portinvartijoina, jotka huomaamattaan jättävät osan lapsista ja mielipiteistä ulkopuolelle. Lasten kuulemisen pitääkin vaatia ponnisteluja meiltä aikuisilta. Lapsilta me emme sen sijaan voi edellyttää ponnisteluja oman mielipiteensä esiin tuomiseksi. Kun lasten mielipiteitä selvitetään, vastaan tulijan pitää olla aikuinen, ei lapsi.

Lähteitä ja lisälukemista:

Kiili, J. 2016. Lasten edustuksellisen osallistumisen jännitteet kunnallisessa lapsiparlamenttitoiminnassa. Janus 24:2. 123–138. Saatavilla osoitteessa: https://journal.fi/janus/article/view/58682/20252

Moosa-Mitha, M. 2005. A Difference-Centred Alternative to Theorization of Children’s Citizenship rights. Citizenship Studies 9:4. 369–388.

Pulkkinen, J., Rautopuro, J. & Välijärvi, J. 2018. Kaikki hyvin? Suomalaisnuorten hyvinvointi Nuorisobarometrin ja PISA-tutkimuksen valossa. Teoksessa E. Pekkarinen & S. Myllyniemi (toim.) Nuorisobarometri 2017. Opin polut ja pientareet. 121–132. Saatavilla osoitteessa: https://tietoanuorista.fi/wp-content/uploads/2018/03/Nuorisobarometri_2017_WEB.pdf

Stenvall, E. 2018. Yhteiskunnallinen osallisuus ja toimijuus. Lasten osallistuminen, kansalaisuus ja poliittisuus arjen käytäntöinä. Acta Electronica Universitatis Tamperensis 1917. Saatavilla osoitteessa: http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/104221/978-952-03-0820-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Thomas, N. 2007. Towards a Theory of Children’s Participation. International Journal of Children’s Rights 15:2. 199–218.

2. marraskuuta 2018

Voitettava taistelu

Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu

Vierailin viime viikolla Keski-Suomen kunnassa, jossa nuori oli kuollut huumeiden yliannostukseen. Pöydän ympärille oli kokoontunut luottamus- ja virkajohto, järjestöjä, vastuullisia aikuisia.

Suomessa Kouluterveyskyselyssä 14–15-vuotiaista lapsistamme 38,8 prosenttia arvioi, että omalta paikkakunnalta on helppo saada huumeita. Tämä luku on korkea.

Vuosi sitten kutsuin koolle hallinnon kokouksen, jossa käsittelimme menneen kesän monia yhteydenottoja kansalaisilta. Soittoja, viestejä ja kirjeitä tavallisilta äideiltä ja isiltä, vastuullisilta suomalaisilta, jotka näkivät elämässään huumeiden tuomat ongelmat. Kansalaiset olivat heränneet. Samaa en voi sanoa maamme poliittisesta johdosta.

Tänä vuonna tilastoista oli sitten luettavissa, että vuonna 2017 lasten kiireelliset sijoitukset kasvoivat 15 prosenttia. Nämä tuhannet lapset ovat kohdanneet päihteiden ja huumeiden maailman. Nuorimmat huumeiden välittäjät ovat olleet 12-vuotiaita. Nuorimmat prostituutioon päätyneet ovat olleet 12–13-vuotiaita tyttöjä.

Näiden lasten kohdalla tämä yhteiskunta on epäonnistunut. Vika on tämän yhteisön, joka ei näe osan lapsista elämää ja lopulta yhteistä todellisuuttamme. Liian vähän, liian myöhään. On tehtävä enemmän, aiemmin.

Samaan aikaan maailmalla vapautetaan niin sanottuja mietoja huumeita. Ymmärrän, että osassa maailmaa taistelu huumeparoneita vastaan on hävitty. Toisaalla hyvinvoivien sokeus saa aikaan ongelmat, jotka totisesti näkyvät osan perheistä elämässä. Suomessa etenkin nuorten aikuisten miesten asenteet huumeita kohtaan ovat lieventyneet. Päihdemyönteinen ilmapiiri saa kääntämään katseen pois huumeiden uhreista ja heidän tuottamistaan kuluista koko yhteiskunnalle.

Huumeiden saatavuus on Suomessa kasvanut voimakkaasti. Kauppa käy. Toivon, että seuraava hallitus uskaltaa toimia huumeita vastaan. Toivon, että meillä on tahtoa tulla lasten puolelle. Seuraavalta hallitukselta tarvitaan valtioneuvoston päätöksellä vahvistettu ohjelma huumeiden saatavuuden vähentämiseksi ja lasten suojaamiseksi. Tämä täytyy tehdä sisäministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä oikeusministeriön tiiviillä yhteisellä työllä.

Kävin hyvän keskustelun menneenä syksynä Islannin ministerin kanssa. Islantilaisilla on ollut lämpöä ja selkärankaa. Toivon, että otamme Islannista oppia.

Islantilaiset ovat ymmärtäneet, että huumeiden suurin vastus tulee hyvästä elämästä. Islannissa tämä on tarkoittanut koulupäivän rakenteen uudistamista mahdollistamaan harrastamisen ja koulupäivän jälkeisen hyvin organisoidun lasten harrastustoiminnan. Maahan asetettiin kotiintuloajat ja alkoholin myynti kiellettiin alle 20-vuotiaille.

Tulokset ovat olleet hyviä. Vain tulokset ratkaisevat. Tarvitsemme yhteiskuntapolitiikkaa, joka nostaa heikot ja saa vahvat ymmärtämään tämän välttämättömyyden.

Jämsässä pöydän ympärillä oli toivoa paremmasta. Ja vahvaa tahtoa toimia, jotta yhtäkään lasta ja nuorta ei tarvitsisi haudata huumeiden takia. Tämä taistelu on meidän voitettavissa. Tämä taistelu on meidän voitettava. Tämän taistelun me voitamme.

Kirjoitus on julkaistu Demokraatti-lehdessä viikolla 44.

29. lokakuuta 2018

Lapset ihmisoikeuksien puolustajina ja edistäjinä

Merike Helander, lakimies, Lapsiasiavaltuutetun toimisto
Taina Martiskainen, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto
Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto
Terhi Tuukkanen, erikoistutkija, Lapsiasiavaltuutetun toimisto


YK:n lapsen oikeuksien komitea (1) järjesti 28.9.2018 yleisen keskustelupäivän (Day of General Discussion) aiheesta lapset ihmisoikeuksien puolustajina (2). Lapsen oikeuksien komitea valvoo ja edistää YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen (3) toteutumista sopimusvaltioissa.

Komitean keskustelutilaisuuksien tavoitteena on syventää tietämystä ja ymmärrystä lapsen oikeuksien yleissopimuksessa vahvistetuista lapsen ihmisoikeuksista. Keskustelutilaisuuksia on järjestetty vuodesta 1992 alkaen ja tämän vuoden tilaisuus oli kahdeskymmenesneljäs.

Tilaisuuteen valitaan edustajia sopimusvaltioiden valtionhallinnosta, järjestöistä, kansainvälisistä ja kansallisista ihmisoikeusinstituutioista. Sinne osallistuu myös yksittäisiä käsiteltävän aiheen asiantuntijoita sekä lapsia kokemusasiantuntijoina.

Tämän vuoden keskustelupäivän tavoitteena oli lisätä ymmärrystä siitä, miten lapset voivat toimia ihmisoikeuksien puolustajina. Lähtökohdan keskustelupäivälle muodostivat lapsen oikeuksien yleissopimus sekä YK:n julistus ihmisoikeuksien puolustajista (Declaration on the Right and Responsibility of Individuals, Groups and Organs of Society to Promote and Protect Universally Recognized Human Rights and Fundamental Freedoms, 4). Julistuksen tunnettuuden vahvistamiseksi ja sen kaksikymmenvuotisen historian kunniaksi joukko YK:n ihmisoikeussopimuksia valvovien komiteoiden puheenjohtajia ja jäseniä yhdessä erityisraportoijan kanssa antoi aiemmin tänä vuonna kannanoton (5), jossa kehotetaan ihmisoikeuspuolustajia ja kansalaisyhteiskunnan edustajia entistä läheisempään yhteistyöhön YK:n ihmisoikeustoimijoiden kanssa.

Lapsen oikeuksien yleissopimuksessa ei ole varsinaista mainintaa lapsista ihmisoikeuksien puolustajina. Asia kuitenkin kiinnittyy selkeästi useisiin sopimuksen velvoitteisiin, kuten lapsen oikeuteen ilmaista näkemyksensä ja saada ne otetuksi asianmukaisesti huomioon (12 artikla), mielipiteenvapauteen (13 artikla), ajatuksenvapauteen (14 artikla), oikeuteen saada tietoa (17 artikla) sekä myös lapsen oikeuteen suojeluun ja huolenpitoon (3 artikla 2 kohta).

Oikeuksiaan ei voi puolustaa ilman tietoa niistä

Komitean keskustelupäivässä korostui erityisesti lapsen oikeus tietoon omista oikeuksistaan. Sitä korostettiin myös selvityksessä (6), joka tehtiin keskustelupäivän valmistelumateriaaliksi. Sitä varten 2700 lapselta 53 maasta kysyttiin heidän näkemyksiään ihmisoikeuksien puolustamisesta. Lapset itse totesivat, että yksi merkittävä syy sille, miksi on vaikeaa puolustaa ihmisoikeuksia, on se, että lapsilla ei ole tietoa oikeuksistaan tai he eivät saa tietoa niistä heille ymmärrettävällä tavalla.

Lapsen oikeuksien komitean mukaan lapsen oikeuksien yleissopimuksen 42 artiklan mukainen velvollisuus tiedottaa lasten oikeuksista (7) auttaa lapsia toimimaan oikeuksiensa edistäjinä ja puolustajina jokapäiväisessä elämässään.

Keitä ovat ihmisoikeuksia puolustavat lapset?

Keskustelupäivässä puhuneet lapset kertoivat ihmisoikeuksien puolustamisesta omassa valtiossaan. He kertoivat muun muassa pakolaisten, vähemmistöjen, köyhyydestä kärsivien, ilman huoltajaa maahan tulleiden, laitoksissa asuvien ja vammaisten lasten oikeuksien toteutumisesta.

Julistus ihmisoikeuksien puolustajista määrittelee ihmisoikeuksien puolustajaksi jokaisen, joka yksilönä tai ryhmän jäsenenä edistää ihmisoikeuksien toteutumista. Edistäminen ei ole kiinni iästä, sukupuolesta eikä myöskään siitä, missä päin maailmaa asuu. Toiminta voi olla ammattimaista tai se voi tapahtua vapaaehtoistyön pohjalta. Se voi liittyä kansalaisoikeuksiin, poliittisiin oikeuksiin, taloudellisiin, sosiaalisiin tai sivistyksellisiin oikeuksiin. Toiminnan tavoitteena voi esimerkiksi olla lapsen oikeuksien yleissopimuksen 7 artiklan mukainen lapsen oikeus kansalaisuuteen tai vaikuttamistyö koulussa kiusaamisen lopettamiseksi.

Ihmisoikeuksien puolustajia ei voi määritellä yhdellä tavalla vaan kyse on moniulotteisesta ja monimuotoisesta ilmiöstä, jossa yksilöllisellä kokemuksella on suuri merkitys. Asiaa kuvasi osuvasti eräs edellä mainitussa selvityksessä tehtyyn kyselyyn (8) vastannut lapsi, kun häneltä kysyttiin näkemystä lasten roolista ihmisoikeuksien puolustajina:

”I believe we are all human rights defenders in our own way. Some of us in small and quiet ways because that’s how we feel and all we can give to the world and some in large ways. The impact may be big or small but we all fight for what we believe in.”

Mikä vaikeuttaa ihmisoikeuksien edistämistä ja puolustamista?

Lapset toivat esille yhtenä keskeisenä ihmisoikeuksien edistämistä ja puolustamista vaikeuttavana tekijänä, etteivät aikuiset ota heidän vaikuttamistyötään vakavasti. Aikuiset eivät joko näe lapsia riittävän kompetentteina tai eivät arvosta lasten näkemyksiä. Tämä tulee esille usein, kun lapset pohtivat osallistumisoikeuksiaan.

Kehittyvissä maissa tai sotaa käyvissä maissa lasten toiminnassa on tietysti erityiset haasteensa. 15-vuotias Sandra Camila kertoi, että erään tytön isä tapettiin vain siksi, että hänen tyttärensä toimi ihmisoikeuspuolustajana. 14-vuotias palestiinalaistyttö Haneen puolestaan toi esille suurena haasteena sen, ettei lapsia syntymärekisteröidä. Ilman henkilöllisyyspapereita on vaikea osallistua virallisesti. Hän kertoi olevansa Genevessä siksi, että alun perin suunniteltu osallistuja ei saanut matkustusasiakirjoja, koska häntä ei oltu rekisteröity.

Keskusteluissa nostettiin esille, että lapset haluavat vaikuttaa myös muissa asioissa kuin niissä, jotka liittyvät perinteisiin lasten ympäristöihin. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen koettiin merkitykselliseksi, jos vain aikuiset uskoisivat lasten kykyihin ja luottaisivat heidän näkemyksiinsä:

“The society we’re living in mocks us when we try to raise our voice about a certain issue, treat us as people who’re unable to take responsibility and not as people who’re able think seriously on these matters.”

Mahdollisuus vaikuttaa ei toteudu yhdenvertaisesti myöskään eri lapsiryhmien välillä, vaan osa lapsista joutuu kamppailemaan osallistumisoikeuksiensa puolesta muita lapsia enemmän. Keskustelupäivässä korostui erityisesti niiden lasten asema, jotka elävät haavoittavassa asemassa. Toisaalta keskusteluissa kävi ilmi, että useat nuoret halusivat nostaa esille juuri näiden lasten asemaa, vaikka heillä itsellään ei kyseisiä vaikeuksia elämässään ollutkaan tai vaikeudet kuuluivat jo lasten menneisyyteen. Lapset olivat ryhtyneet vaikuttamistyöhön auttaakseen kaikkia lapsia, joiden oikeuksia oli loukattu ja jatkuvasti loukataan.

Mitä valtioiden pitäisi tehdä, jotta lasten asema ihmisoikeuksien edistäjinä ja puolustajina vahvistuisi?

Lapset antoivat omat ohjeensa, jotta valtiot voisivat paremmin vahvistaa ja suojella lasten oikeutta toimia ihmisoikeuksien puolustajina ja edistäjinä. Lasten mielestä päätöksenteossa tulisi ottaa huomioon lasten parlamenttien näkemykset ja konsultoida niitä kaikessa lapsiin liittyvässä päätöksenteossa. Lapsilla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa myös kansainvälisellä tasolla ja lasten yhteistä vaikuttamistyötä tulee tukea, jotta heidän asiansa tulisivat kaikkien päättäjien tietoon.

Lapset tarvitsevat ajantasaista tietoa heitä koskevista asioista. Tiedon tulee olla lapsille ymmärrettävässä muodossa, mielenkiintoisella tavalla esitettynä ja sitä tulee välittää niiden tiedonsaantikanavien kautta, joita lapset käyttävät. Tiedon tulee olla myös kaikille lapsille saavutettavaa. Lapset myös korostivat verkkoympäristön turvallisuuden merkitystä ja vaativat valtioita turvaamaan lainsäädännöllä lasten suojelun online-ympäristöissä.

Lasten yhteistä työskentelyä ja lapsiryhmien vaikuttamistyötä tulee tukea aktiivisesti. Lapsilla on myös oltava tehokkaita keinoja tuoda esille, mikäli heidän oikeuksiaan on loukattu ja loukkauksiin on myös puututtava tehokkaasti.

Joissain valtioissa dialogi kansalaisyhteiskunnan ja valtion välillä on vaikeaa, ja ihmisoikeuspuolustajien voi olla mahdotonta esimerkiksi tavata valtion edustajia. Lapsen oikeuksien komitean edustaja totesi, että tällaisessa tilanteessa dialogi voi onnistua Genevessä, ja tällaisia kohtaamisia onkin järjestetty. Yleiskeskustelussa päädyttiin myös toteamaan, että lasten osallistuminen YK:n ihmisoikeusmekanismien raportointiprosesseihin pitäisi ulottaa myös muihin komiteoihin Lapsen oikeuksien komitean lisäksi.

Aina kehittyvät maat eivät kulje jälkijunassa; Guineasta on tulossa neljäs Afrikan maa, jossa on säädetty erillinen laki ihmisoikeuspuolustajien suojelemiseksi. Muut kolme ovat Burkina Faso, Mali ja Norsunluurannikko. Guineassa ollaan kaiken lisäksi huomiomassa erikseen lapsia ihmisoikeuspuolustajina.

Yhteenveto Suomen näkökulmasta

Yleiskeskustelupäivässä lapsia ihmisoikeuksien puolustajina tarkasteltiin maailmanlaajuisesti. Haasteet, joita teemaan liittyy, ovat kuitenkin maittain erityyppisiä. Kuten edellä on käynyt ilmi, kehittyvissä maissa kyse voi olla erittäin vakavista, jopa henkeä uhkaavista tilanteista. Lapsen oikeuksia ei kunnioiteta esimerkiksi sota-alueilla, missä lapset joutuvat vakavan väkivallan kohteeksi. Suomen kaltaisessa maassa haasteet liittyvät enemmän siihen, miten lapsille voitaisiin turvata asema yhdenvertaisina ja aktiivisina yhteiskunnan jäseninä.

Geneveen oli saapunut vaikuttava joukko nuoria eri puolilta maailmaa. He saivat ansaitusti kunniaa roolissaan ihmisoikeuksien puolustajina. Harmillisen vähälle huomiolle päivän aikana jäi kuitenkin arkinen näkökulma aiheeseen: miten jokainen lapsi voisi omassa arjessaan olla ihmisoikeuksien puolustaja? Jos ihmisoikeuksia voi puolustaa vain edustamalla muita lapsia, jää näkökulma liian kapeaksi. Lapsille tärkeintä on saada ilmaista mielipiteensä omalla tavallaan ja vaikuttaa itseään koskeviin asioihin jokapäiväisessä arjessaan, kuten perheessä, koulussa, harrastuksissa ja omassa kunnassa.

Päivä antoi vahvistusta siihen, että monet asiat ovat meillä Suomessa hyvin. Yhä useammissa tilanteissa lapset tunnistetaan kykenevinä ja aktiivisina osapuolina. Ehkäpä juuri siitä syystä päivän keskeinen viesti siitä, että lapsilla on oikeus ilmaista mielipiteensä ja saada se huomioon otetuksi, oli meidän suomalaisosallistujien näkökulmasta itsestäänselvyys. Jatkossa olisikin tärkeää keskittyä tarkastelemaan sitä, millaisin menetelmin ja missä tilanteissa jokainen lapsi saisi itselleen mieluisalla tavalla omat ajatuksensa ja kokemuksensa esille.

Lisää tietoa keskustelupäivästä:

https://www.childrightsconnect.org/day-of-general-discussion-2/
https://www.youtube.com/watch?time_continue=163&v=PSaonspHf6c


1) https://www.ohchr.org/EN/HRBodies/CRC/Pages/CRCIndex.aspx

2) https://www.ohchr.org/EN/HRBodies/CRC/Pages/Discussion2018.aspx

3) https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1991/19910060

4) https://www.ohchr.org/en/issues/srhrdefenders/pages/declaration.aspx

5) https://www.ohchr.org/EN/NewsEvents/Pages/DisplayNews.aspx?NewsID=23154&LangID=E

6) https://www.childrightsconnect.org/wp-content/uploads/2018/09/DGD-REPORT_WEB_en_def_web.pdf

7) Ks. tarkemmin YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 42 artiklan mukaisesta velvoitteesta ”yleissopimuksen saattaminen aikuisten ja lasten tietoon” YK:n lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 5 (2003), Lapsen oikeuksien yleissopimuksen yleiset täytäntöönpanotoimenpiteet http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2015/03/CRC_GC_2003_5_julkaisu.pdf

Ks. myös YK:n lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 12 (2009), Lapsen oikeus tulla kuulluksi http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2015/03/CRC_C_GC_12_julkaisu.pdf

8) https://www.childrightsconnect.org/wp-content/uploads/2018/09/DGD-REPORT_WEB_en_def_web.pdf