12. heinäkuuta 2017

Kouluruoka on vahvuutemme

Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu

Maa- ja metsätalousministeriön selvitysmiehenä toiminut, Saarioinen Oy:n entinen toimitusjohtaja Ilkka Mäkelä totesi, että kouluruoan maksullisuus lisäisi sen arvostusta (Aamulehti 11.7.). Vaikkei selvitysmies tainnut kouluruoan muuttamista maksulliseksi esittää, hän totesi, että ”tietyillä tulotasoilla voisi hakea alennusta tai vapautusta maksusta”.

Vain muutama vuosi sitten Valion toimitusjohtaja esitti kouluruoan muuttamista maksulliseksi. Jälleen kerran perusteluna oli ruoan arvostuksen lisääminen.

Haluaisin lapsiasiavaltuutettuna tietää, mihin perustuen nämä ruokatuotannon asiantuntijat toteavat, ettei kouluruokaa arvosteta? On helppo heitellä ilmaan väitteitä, joita ei kuitenkaan perustella, eikä ajatella esitysten vaikutuksia lasten ja perheiden arkeen.

Kouluterveyskyselyn tuloksiin kannattaa syventyä. Vuonna 2015 yläkoululaisista 27 prosenttia totesi, että koululounasta ei ole tarjolla riittävästi. Joka neljäs yläkoululainen koki, ettei koululounaaseen ole riittävästi aikaa. Kolmannes ei syö päivittäin koululounasta.

Keskusteluissa oppilaiden kanssa olen havainnut, että kouluruoan syömiseen vaikuttaa, mitä ruokaa koulussa on tarjolla ja miltä ruoka maistuu. Me aikuiset muutamme keskustelun kouluruoasta kovin helposti ylätason arvokeskusteluksi, kun lapsilla olisi toiveita ruoan mausta ja kouluruokailuun käytettävästä ajasta! Eikä ylipäänsä Suomessa ruoasta ja sen tuotannosta keskustella riittävästi lasten kanssa.

Oppilaat on otettava mukaan kehittämään kouluruokailua ja esimerkiksi ruokalistoja. Lapset ovat niin vastuullisia kuin me aikuiset heille luottamusta osoitamme ja sitä tukien vaadimme.

Lapset ovat usein huomattavasti käytännöllisempiä ratkaisuissaan kuin selvityshankkeita perustavat aikuiset. Osassa kunnissa on onneksi jo perustettu kouluruokatoimikuntia, jotka keskittyvät tämän lasten hyvinvoinnin ja oppimisen kannalta tärkeän palvelun, kouluruokailun, kehittämiseen. Tälle kehitystyölle Opetushallitus ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antavat tärkeää tietopohjaa. Kouluruokatoimikunta tarvitaan jokaiseen kuntaan.

Eikä huoltajienkaan suunnalta tule viestiä kouluruoan arvostuksen puutteesta. Vanhempien näkemyksiin kannattaa pysähtyä ja heidät pitää ottaa mukaan kouluruoan puolestapuhujiksi ja kehittäjiksi. Huoltajat muun muassa toivoisivat, että heille kerrottaisiin, jos koulussa huomataan, ettei oppilas syö tai syö huonosti kouluruokaa. Vanhempien Barometrin vuodelta 2015 mukaan alakoululaisten huoltajista 16 prosenttia arvioi, että kouluruoka maistuu lapselle huonosti, yläkoululaisista 26 prosentille.

Jokainen koulunsa aloittavan lapsen huoltaja pitäisi kutsua nauttimaan koululounas ja samalla vanhemmille terästettäisiin heidän vastuutaan viestiä koululounaan tärkeydestä ja kehittämistarpeista.

Suomella on ollut viisautta rakentaa yhteiskunta, jonka perustana on kansalaisten yhdenvertaisuus ja jokaiselle ihmiselle annettava mahdollisuus kasvaa täyteen lahjakkuuteensa. Laki maksuttomasta kouluruoasta säädettiin raskaan sodan aikana, vuonna 1943, viiden vuoden siirtymäajalla. Silloin tiesimme, mikä on tärkeää ja mikä on yhteistä. Tuolloin koululaiset velvoitettiin kouluajan ulkopuolella osallistumaan ruokatarpeiden keräämiseen koululle. Lapset eivät olleet vain toiminnan kohteita, vaan toimijoita, osallisia. Ottaisiko tämän päivän Suomi tästä perinnöstä oppia?

Lapsiasiavaltuutetun vuositeemana on vuonna 2017 köyhyys. Köyhyydessä yksi pahiten lapseen vaikuttava asia on leimautuminen. Malli, jossa lapsen tai perheen täytyy erikseen hakea vapautusta kouluruokailumaksusta, lisäisi eriarvoisuutta, leimautumista ja jopa koulukiusaamista. Maksutonta kouluruokailua todennäköisesti arvostavat lapset, joiden perheessä monipuolinen ruoka ei ole aina itsestäänselvyys. Selvitysmiehen pohdinta iskisi juuri niihin lapsiin ja perheisiin, jotka maksutonta ruokailua eniten tarvitsevat.

Eiköhän todeta, että maksuton kouluruoka on Suomen viisaimpia päätöksiä lasten hyvinvoinnin ja perheiden tukemisen kannalta? Lasten osallisuutta vahvistaen saamme kouluruoasta entistäkin maistuvampaa ja ruokahävikit mahdollisimman pieniksi.

Kouluruoka on enemmän kuin lautanen ja ruoka. Se on viesti tältä yhteiskunnalta, että me arvostamme ruokaa ja sen tuottajia. Ja me arvostamme lapsia, joille maksuton lämmin ateria tarjotaan varallisuudesta ja perhetaustasta riippumatta. Ja ruoasta me opetamme lapset myös kiittämään, sillä ilmaisia lounaita ei ole.

19. kesäkuuta 2017

Politiikkaa vai politikointia arvoilla?

Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu

Viime päivinä Suomen politiikassa on puhuttu arvoista. Enemmän kuin pitkään aikaan. Sanotaan jopa, että arvot ovat palanneet politiikkaan.

Ovatko arvot olleet kadoksissa vai ovatko arvot vain sopivasti valikoituja tilanteesta ja asiasta riippuen? Vai tunnistammeko vain omat arvomme? Joskus tuntuu unohtuvan, että vastakkaistakin mieltä olevalla voi yhtä hyvin olla perustelunsa lähtökohtana arvot. Arvojen ristiriidat ovat yleiset, mutta poliittisessa kskustelussa vähäisesti tunnistetut. Kaikki arvot eivät perustu esimerkiksi samaan käsitykseen yhdenvertaisuudesta ja ihmisarvosta. Arvojen ristiriidat eivät saisi jäädä piiloon.

Viime vuosina monia valtion päätöksiä voi liittää markkinalähtöisyyteen, joka ei liene sellaisenaan puhdas arvo. Se on pikemminkin väline. Joka tapauksessa vapaan kilpailun ajatelleen muodostuvan yhteiskunnan ja yksilön eduksi laadun ja hinnan löytäessä vapaassa kilpailutilanteessa parhaan mahdollisen tasapainon sekä myyjän että ostajan näkökulmista. Kansalaisesta on tullut tässä yhteydessä kuluttaja, joka on vapaa valitsemaan. Markkinalähtöisyyteen ja vapaaseen kilpailuun liittyy ajatus vapaasta valinnasta ja rationaalisia valintoja tekevästä ihmisestä. Paljon vaadittu kansalaiselta, puhumattakaan lapsesta.

Esimerkit ovat hyvin monet; sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen ”valinnanvapaus” mahdollistaen, sääntelyn purkaminen taksiliikenteestä, alkoholin myynninrajoitteiden purkaminen ja ylipäänsä alkoholin vapaampi saatavuus, kauppojen laajat aukioloajat.

Arvoista on ollut kyse myös esimerkiksi lasten päivähoito-oikeuden rajaamisessa lapsilta, joiden vanhempi on kotona. Tässä kohtaan on haluttu vahvistettavan vanhempien kasvatusvastuuta ja rajattu yhteiskunnan vastuuta lapsesta. Vaikka lapset asettuvat eriarvoiseen asemaan suhteessa palveluihin, nimenomaisesti perusteluna on ollut lapsen etu. Eikö paras paikka lapselle ole koti?

Maahanmuuttoon liittyvät monet muutokset ovat olleet nekin arvolähtöisiä. Esimerkiksi perheenyhdistämisen kriteerejä on tiukennettu. Suomessa yksin olevan lapsen tulisi pystyä vastaamaan tänne tulevan perheen elatuksesta eli vähän aikaa Suomessa olleen lapsen tulisi käytännössä pystyä saamaan keskituloisen suomalaisen palkka. Mikä arvo tämän taustalla?

Raha ja talous ovat mitä suurimmassa määrin arvolähtöisiä ympäristöjä. Valtiontalous ei ole pelkkää ekonomistien rationaalista päätelmää ja ennusteiden tekemistä. Se on valintoja muun muassa tarpeellisen ja tarpeettoman, yhteisen ja yksilön vastuun, kohtuuttoman ja kohtuullisen väliltä.

Arvot eivät siis ole kadonneet tai kuolleet politiikasta. Päinvastoin. Vaikka toisen mielipide ei miellytä, mielipiteen esittäjällä voi omastaan mielestään olla täysin perustellut ja oikeutetut vaatimukset ja arvopohja näille.

Viime päivien keskustelua arvoista olisi hyvä jatkaa. Puolueiden olisi syytä perustella, mihin arvoihin ne esityksensä pohjaavat. Ja kansalaisen olisi tarpeen pysähtyä pohtimaan, mitkä tämän yhteiskunnan arvot ovat.

Näitä pohdittaessa kannattaa tutustua YK:n lapsen oikeuksien komitean yleiskommenttiin nro 14 lapsen edusta: http://lapsiasia.fi/wp-
content/uploads/2015/03/CRC_C_GC_14_julkaisu.pdf. Mitä kirjavammin lapsen edun määrittelemme, sitä heikompi ja eriarvoistuvampi yhteiskuntamme on.

14. kesäkuuta 2017

Köyhyyden jakautuminen perheen sisällä

Lakimies Merike Helander, lapsiasiavaltuutetun toimisto
Ylitarkastaja Maritta Itäpuisto, lapsiasiavaltuutetun toimisto


Lapsiperheiden ja lasten köyhyydestä on viime vuosina puhuttu paljon. Köyhyyttä tarkastellaan etenkin vanhempien keskimääräistä pienempien tulojen kautta, jolloin perhe määritellään tuloköyhäksi. Perheissä taloudelliset resurssit ja mahdollisuudet eivät kuitenkaan ole aina kaikille samat, vaan usein varat ja kulutus jakautuvat eri perheenjäsenten kesken epätasaisesti. Perheen aikuisten ja lasten välisen epätasaisen resurssien jaon taustalla on moninaisia tilanteita.

Vanhempien erilaiset ongelmat voivat johtaa paitsi koko perheen köyhyyteen niin myös taloudelliseen epätasa-arvoon perheen sisällä. Vanhempien alkoholiongelmat ovat yleinen koko perheenköyhyyteen liittyvä tekijä, mutta päihdeongelmaisten lapset voivat kokea köyhyyttä jopa hyvätuloisissa perheissä. Alkoholiongelmaisten vanhempien kanssa kasvaneiden lapsuudenkokemusten tutkimus (2) paljastaa, että lapset ja perhe voivat kokea taloudellista puutetta, kun alkoholiongelmainen vanhempi käyttää perheen rahat pelkästään omiin tarkoituksiinsa. Myös vanhempien rahapeliongelmat voivat johtaa jopa hyvätuloisen perheen lapset kokemaan taloudellista puutetta. Huostaan otettuja lapsia koskevassa tutkimuksessa (1) arvioidaan, että monissa lastensuojelun toimien kohteena olevissa perheissä lasten tarpeet eivät ohjaa perheen rahankäyttöä.

Uusperheiden sisäistä taloudellisten resurssien jakoa on tutkittu hyvin vähän. Jos perheeseen kuuluu ”sinun, minun ja meidän” lapsia voi tulla tilanteita, joissa lapset ovat keskenään epätasa-arvoisessa asemassa. Esimerkiksi yhden lapsen etävanhempi voi tukea omaa lastaan enemmän kuin perheellä on jaettavana muille lapsille. Etävanhempi saattaa ostaa esimerkiksi vaatteita, puhelimia, tietokoneita tai antaa taskurahaa niin paljon, että uusperheen lapset ovat keskenään erilaisessa asemassa. Vaihtoehtoisesti etävanhempi saattaa laiminlyödä elatusmaksuja ja hänen lapsensa elää tästä syystä ehkä niukemmin kuin muut perheenjäsenet.

Perheiden yksilöllisten tilanteiden ja vanhempien ongelmien lisäksi myös yhteiskunnassamme vallitseva rakenteellinen epätasa-arvo vaikuttaa perheiden sisäiseen resurssien jakoon. Vallitseva taloudellinen epätasa-arvo sukupuolten välillä alkaa jo perheiden sisältä ja lasten ollessa pieniä. Tytöt saavat vähemmän viikkorahaa tai rahalahjoja kuin pojat. Kun lapset tulevat kesätyöikään, on todennäköistä, että pojat saavat paremmin palkattuja töitä kuin tytöt. (5) Tämä perheestä alkava epätasa-arvo jatkuu läpi elämän niin, että naiset ovat sekä pienituloisempia työntekijöitä että köyhempiä eläkeläisiä kuin miehet. Yksinhuoltajaäitien pienituloisuus on olennainen osa sukupolvien yli kulkeva köyhyyden kierrettä ja yksi lapsiperheiden köyhyyden merkittävimmistä muodoista. (3)

Vaikka monenlaiset tilanteet altistavat lapsen joutumiselle perheessä huonompaan taloudelliseen tilanteeseen kuin aikuiset, tapahtuu perheissä myös lasten kannalta edullista sisäistä resurssien jakoa. Tutkimuksissa on havaittu, että heikon taloudellisen tilanteen aikaan äidit tinkivät omista hankinnoistaan lasten vuoksi ja pyrkivät takaamaan ainakin näiden hyvinvoinnin. (4) On tärkeää, että taloudellisten mahdollisuuksien erot perheiden sisällä tunnistetaan ja että niiden tuottamiin haittoihin puututaan. MTuki- ja auttamisjärjestelmiä tulisi kehittää niin, että köyhyydestä kärsivien lasten auttaminen on mahdollista perheestä ja vanhemmista riippumatta.

Lähteet

(1) Heino, Tarja & Hyry, Sylvia & Ikäheimo, Salla & Kuronen, Mikko & Rajala, Rika. 2016. Lasten kodin ulkopuolelle sijoittamisen syyt, taustat, palvelut ja kustannukset. HuosTa-hankkeen (2014-2015) päätulokset. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, raportti 3/2016.
(2) Itäpuisto, Maritta. 2005. Kokemuksia alkoholiongelmaisten vanhempien kanssa eletystä lapsuudesta. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 124.
(3) Karvonen Sakari & Salmi Minna (toim.) 2016. Lapsiköyhyys Suomessa 2010-luvulla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 30/2016. Helsinki.
(4) Ruckenstein Minna 2014. Lapsuus, kuluttajuus ja yhdessä oppiminen. Julkaisussa Lasten ja perheiden elinolot. Hyvinvointikatsaus 1/2015. Tilastokeskus.
(5) Wilska, Terhi-Anna 2017. Jo tyttöjen euro on pienempi kuin poikien euro. Keskisuomalainen 1.6.2017, 16.

24. toukokuuta 2017

Kuinka terroristi tappoi onnellisen lapsuuden

Maritta Itäpuisto, ylitarkastaja, lapsiasiavaltuutetun toimisto

Eurooppalaisissa kaupungeissa tehdyt väkivaltaiset iskut ovat viime kuukausien aikana ravisuttaneet rauhan ajatukseen tuudittautunutta maanosaamme. Terroristit ovat hyökänneet niin pommein kuin autoja aseina käyttäen ihmisjoukkoja vastaan. Ison-Britannian Manchesterissa koettiin 22. toukokuuta jotakin erityisen luotaantyöntävää ja alhaista: itsemurhapommittaja iski konserttiin, jonka yleisössä oli paljon lapsia ja nuoria. Iskun kohteen arvioidaan olleen tarkoituksellisesti juuri tällainen, jotta se tuottaisi mahdollisimman suurta huomiota ja tuskaa. (1)

Euroopassa on rakennettu vuosikymmeniä tasa-arvoista yhteiskuntia, joissa myös lapset voivat elää onnellista elämää. Esimerkiksi Suomessa monet järjestöt, viranomaiset ja organisaatiot taistelevat sen puolesta, että lasten oikeudet toteutuisivat ja lapsillamme olisi hyvä lapsuus. Se on meille tärkeä tavoite ja se on ylevin haaste, joka ihmiskunnan historiassa on tähän mennessä otettu.

Käsitys lapsista ja lapsuudesta on hyvin erilainen alueilla, joilta Isisin kaltaisten terroristiryhmien toiminta kumpuaa. Afganistan, joka näyttäytyy tuon tuosta myös Suomen mediassa terrorismin ja pakolaisuuden syntysijana, on lapselle tyly paikka. Lapsen oikeuksista tai hänen etunsa huomioon ottamisesta puhuminen olisi Afganistanissa luksusta, jollaisesta kansa ei osaa edes haaveilla. Afganistanin kansa on kouluttamatonta, köyhää ja kurjaa. Lapset ja äidit kuolevat synnytyksiin ja lasten kokema väkivalta on arkipäivää.

Somaliassa terroristit ja taistelijat värväävät lapsia joukkoihinsa taistelemaan tai kaappaavat kylistä tyttöjä palvelijoiksi ja seksiorjiksi. Paikallisia poliiseja Somaliassa kouluttanut suomalainen työntekijä kertoo, miten ristiriitaiselta tuntuu kohdata lapsisotilas, koska omasta kulttuuristamme lähteneen on lähes mahdoton ymmärtää, että 10-vuotias lapsi haluaa tappaa hänet.

Etelä-Amerikan huumereitin varrella puolestaan lapset ovat vaarassa joutua taistelevien järjestöjen tai rikollisliigojen huumemuuleiksi. Vielä suurempi joukko lapsia tuhotaan houkuttamalla heidät huumeriippuvaisiksi – terrorismin rahoitushan perustuu useasti huumerahoihin, ja suuri huumeiden käyttäjäjoukko on keino saada rahaa omaa taisteluun.

Nämä esimerkit kertovat siitä, millainen on terrorismin ja silmittömän väkivallan näkökulma lapsiin. Emme siis voi vedota terroristiin pyytämällä häntä säästämään kaikkein viattomimmat eli lapset. Terroristille kaikki vääräuskoiset tai muulla tavoin vääränlaiset ihmiset ovat samaa, omien tarkoitusperien ajamiseen käytettävää massaa, jolla ei ole sen paremmin ihmisoikeuksia kuin lapsen oikeuksia.

Terrorismin vahva ote omaan maanosaamme niin konkreettisesti kuin median välityksellä uhkaa myös meille tuttua suojattua lapsuutta. Se, mitä ajattelemme vapaasta, huolettomasta ja leikin täytteisestä lapsuudesta ei voi toteutua, jos niin lapset kuin vanhemmat joutuvat suojautumaan mahdollista uhkaa vastaan ja näkemään pahuuden vyöryvän yhä lähemmäs. Onko siis hyvällä lapsuudella minkäänlaista toivoa terrorismin ajassa?

(1) Tutkijaupseeri: Iskun tekotapa ja -paikka viittaa jihadistiseen terroriin. Iltalehti 23.5.2017 (Antti Parosen haastattelu) http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201705232200156453_u0.shtml

9. toukokuuta 2017

Mietteitä Suomen turvapaikkapolitiikasta

Syksyllä 2015 Euroopan unionin jäsenmaista haki turvapaikkaa yli miljoona ihmistä. Suomesta turvapaikkaa haki noin 32 000 henkilöä. Pian hakijamäärän kasvettua alettiin suomalaista kansainvälisen suojelun myöntämisen kriteerejä kiristämään. Joulukuussa 2015 Suomen hallitus hyväksyi turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelman, jossa linjattiin turvapaikkapolitiikan kiristyminen ja esimerkiksi valitusaikojen lyhenemisen valmistelu kiireellisenä. Lisäksi hallitus päätti tehdä uuden arvion Afganistanin tilanteesta sekä tarkistaa sisäisen paon kriteerejä. Lisäksi hallitus päätti, että hakijoiden kotimaihin viestittäisiin turvapaikkapolitiikan tiukennuksista.

Keväällä 2016 ulkomaalaislaista poistettiin mahdollisuus myöntää humanitääristä suojelua. Sitä oli aikaisemmin voinut saada kotipaikan turvallisuustilanteen takia, mikäli edellytyksiä ei ollut turvapaikan tai toissijaisen suojelun myöntämiseen. Tätä oli myönnetty muutamalle sadalle henkilölle vuosittain. Humanitäärisen suojelun päätökset olivat jäissä sen aikaa, kun eduskunta käsitteli hallituksen esitystä.

Samalla Maahanmuuttovirasto tiukensi linjauksiaan. Tiedotteessa muutoksia perusteltiin muuttuneella turvallisuustilanteella, myöhemmin Maahanmuuttovirasto totesi, että kyse oli linjanmuutoksista. Virasto tiukensi mahdollisuuksia myöntää toissijaista suojelua aseellisen selkkauksen perusteella. Humanitäärisen suojelun poistaminen lisäsi osaltaan mahdollisuuksia soveltaa maan sisäistä pakoa ja olla myöntämättä kansainvälistä suojelua.

Lakimuutokset, jotka koskivat oikeusapua sekä valitusaikoja, tulivat voimaan syyskuun alusta 2016. Valitusaikoja lyhennettiin, Maahanmuuttoviraston päätöksestä tuli tehdä valitus hallinto-oikeuteen kolmessa viikossa entisen neljän viikon sijaan. Hallinto-oikeuden päätöksestä tuli valittaa Korkeimpaan hallinto-oikeuteen kahdessa viikossa entisen kolmen viikon sijaan. Valtio maksoi hakijan avustajan kulut hakijalle vain, jos hakija oli erityisen haavoittuvassa asemassa, esimerkiksi alaikäinen.

Vuonna 2016 turvapaikkapäätöksiä valmisteli ja teki Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikkö, jonka työntekijöistä suurin osa oli aloittanut työnsä marraskuun 2015 ja toukokuun 2016 välisenä aikana. Tiukentunut laki, tiukentuneet linjaukset sekä uusien työntekijöiden suuri määrä johti siihen, että hallinto-oikeus palautti suuremman osan viraston päätöksistä takaisin kuin mitä aikaisemmin oli tapahtunut. Valitusaikojen lyhentäminen tässä yhteydessä oli hallitukselta ja eduskunnan enemmistöltä tietoinen tapa vähentää tehtyjä valituksia. Avustajan rooli puhuttelussa voi joissain tapauksissa olla tärkeä. Ehkä useammin hakijan eduksi kuin vahingoksi.

Maahanmuuttoviraston tehtävä on kansainvälisten sopimusten ja Suomen lain, mukaan lukien perustuslaki, noudattaminen. Maahanmuuttoviraston toimintaa on arvosteltu sekä liian tiukaksi että liian avoimeksi. Vuodesta 2016 alkaen on painottunut kritiikki liian tiukasta politiikasta. Monet kansalaisjärjestöt ovat suunnanneet kritiikkinsä Maahanmuuttovirastoon. Osin kritiikki on ollut asiallista. Osa kritiikistä on kuitenkin systemaattisesti pyrkinyt viemään Maahanmuuttovirastolta uskottavuuden ja legitimiteetin.

Huhtikuun alussa keskusteluun nousi maasta poistaminen tilanteessa, jossa kielteisen lainvoimaisen päätöksen saanut henkilö ei halua itse poistua maasta. Vaadittiin ”laittomien pakkopalautusten” lopettamista. Tätä perusteltiin niin perustuslailla, Maahanmuuttoviraston huonoilla päätöksillä kuin ulkoasiainministeriön suomalaisille turisteille tarkoitetuilla matkustustiedotteilla. Matkustustiedotteet ovat varmasti hyviä matkustustiedotteita, mutta niillä on hankala perustella linjauksia kansainvälisen suojelun myöntämisestä. Maan suomalaiseen tilanteeseen verrattaen huonompi turvallisuustilanne ei vielä tarkoita, että jokainen henkilö tästä maasta saisi kansainvälistä suojelua Suomesta.

Ulkomaalaislaissa säädetään lasten edun huomioimisesta. Lainsäädännön tulkinnassa tämä ei kuitenkaan nykyisellään tarkoita sitä, että jokainen lapsi saisi oleskeluluvan. Tärkeää on, että Maahanmuuttovirasto huomioi päätöksissään lapsen erityisesti haavoittuvan aseman. Suurin osa yksin tulleista alaikäisistä turvapaikanhakijoista onkin saanut oleskeluluvan.

Suomen maahanmuuttopolitiikasta voi luonnollisesti olla myös eri mieltä kuin mitä nykyinen hallitus. Jälkikäteen tarkasteltuna ei voi pitää kohtuullisena esimerkiksi valitusaikojen lyhentämistä. Tämä tapahtui tilanteessa, jossa lainsäädäntöä oli kiristetty, linjauksia oli kiristetty ja suurin osa päätöksentekijöistä ja puhuttelijoista oli uusia. Käsiteltävien hakemusten määrä moninkertaistui.

Maahanmuuttoviraston ja suomalaiseen oikeusjärjestelmän legitimiteetin haastaminen ei ole toivottavaa. Suomalaisen oikeusjärjestelmän läpi käynyt päätös kansainvälisestä suojelusta ei ole laiton. Toki myös Korkeimman hallinto-oikeuden yksittäisiä päätöksiä ja linjauksia voi arvioida asiaperustein. Jos luottamus suomalaisia viranomaisia ja oikeusistuimia kohtaan menee, vaikuttaa tämä koko kansainvälisen suojelun järjestelmään ja voi kyseenalaistaa myös myönteiset päätökset.

Lapsiasiavaltuutettu on esimerkiksi nostanut esille huolensa edustajatoiminnasta. Ilman huoltajia maahan tulleen alaikäisen edustaja käyttää puhevaltaa hakijan puolesta ja hänellä on tärkeä rooli turvapaikkaprosessissa. Yhdellä edustajalla on ollut liian monta lasta hoidettavanaan. Edustajien osaaminen ja koulutus on vaihdellut. Vuosikirjassaan 2017 lapsiasiavaltuutettu esitti, että edustajatoimintaa säätelevä lainsäädäntö koottaisiin yhteen. Lapsiasiavaltuutettu esitti, että muun muassa edustajien kelpoisuudesta, osaamisen päivittämisestä ja tehtävänkuvasta säädettäisiin tarkemmin. Lisäksi lapsiasiavaltuutettu on kiinnittänyt huomiota siihen, että jokaiselle alaikäiselle oleskeluluvan saaneelle tulisi myöntää ripeästi kuntapaikka.

Anssi Pirttijärvi

Kirjoittaja toimi Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön ylitarkastajana helmi-joulukuun 2016 ja on toiminut lapsiasiavaltuutetun toimiston ylitarkastajana helmikuusta 2017 alkaen.

Lähteitä

Lapsiasiavaltuutettu: Yksin maahan tulleiden lasten edustajatoiminnassa vakavia ongelmia.
http://lapsiasia.fi/tata-mielta/tiedotteet/2016-2/lapsiasiavaltuutettu-yksin-maahan-tulleiden-lasten-edustajatoiminnassa-vakavia-ongelmia/


Lapsiasiavaltuutettu: Kuntien annettava kuntapaikka alaikäiselle turvapaikanhakijoille vaikka säätämällä tämä velvoittavaksi.
http://yle.fi/uutiset/3-9449593

Lapsiasiavaltuutetun vuosikirja 2017
http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2017/04/LA_vuosikirja_2017_.pdf

19. huhtikuuta 2017

Avoin kirje lastensuojelusta – erityisesti tulevalle ministerille

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila

Lapsiasiavaltuutettuna tehtäväni on arvioida, miten Suomen lasten oikeudet ja hyvinvointi toteutuvat. Annoin maan hallitukselle maaliskuun lopussa arvion lasten oikeusturvan toteutumisesta. Vuosikirjassa teen 13 esitystä lastensuojelussa olevien lasten oikeuksien parantamiseksi. Ytimessä on lapsen mielipiteen selvittämisen ja lapsen kuulemisen vahvistaminen.

Vuosi sitten, 19.4.2016, tein hallitukselle aloitteen koulukoteihin sijoitettujen lasten kuulemiseksi. Kyse on noin 300 lapsesta. Näiden lasten ääni pienenä joukkona ei yhteiskunnassa kuulu. Nämä lapset ovat usein erityisen haavoittuvassa asemassa.

Aloite ei edennyt. Selvitys tehtiin, mutta siihen ei lapsia haastateltu.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tehnyt parhaansa kehittämällä muun muassa Lasten hyvinvoinnin kansallisia indikaattoreita, jotka tarjoavat avoimesti kaikille kansalaisille tietoa oman kunnan lasten hyvinvoinnista, lastensuojelustakin (www.sotkanet.fi). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on kehittänyt Kouluterveyskyselyä antamaan varhaisemmin ja syvällisemmin tietoa lasten kasvu- ja elinoloista.

Suomella ei ole riittävää tahtoa korjata vuosia lastensuojelussa tunnistettuja ongelmia. Nostan esille kaksi: lastensuojelussa olevien lasten heikon pääsyn tarvitsemiinsa palveluihin ja lasten heikon kuulemisen.

Sosiaali- ja terveysministeriölle tehdyissä selvityksissä on vuosia tunnistettu psykiatrisen hoidon ja lastensuojelun sekava suhde. Lastensuojelussa on havaittu toimintatapa, jossa huostaanotetun lapsen sijoituspaikaksi on toivottu psykiatrista sairaalaa, vaikka lapsella ei ole psykiatrista sairaalahoitoa edellyttävää mielenterveyden häiriötä. Toisaalta sosiaalityöntekijät joutuvat tilanteisiin, joissa psykiatria ei suostu hoitamaan mielenterveyspalvelujen tarpeessa olevaa lasta ilman huostaanottoa. Perusteluna huostaanottoon saatetaan nähdä lapsen olosuhteiden vakiinnuttaminen, jota ilman terapeuttiseen työskentelyyn ei voitaisi ryhtyä.

Ongelmat ovat dramaattisia lapsen oikeuksien ja hyvinvoinnin kannalta.

Sijaishuoltoon ohjataan väärin perustein lapsia, joilla on psykiatrista hoitoa vaativa ongelma, mutta ei lastensuojelun tarvetta. Muun muassa Valtiontalouden tarkastusvirasto on kiinnittänyt asiaan huomiota tarkastuskertomuksessaan lastensuojelusta vuodelta 2012. Puuttumattomuus vuosikausia jatkuneeseen ilmiöön on vakava laiminlyönti Suomen valtiolta. Olen jo pitkään ollut huolissani lastensuojelussa olevista työntekijöistä, joilla on heikot edellytykset pärjätä päihde- ja mielenterveysongelmissa olevien lasten kanssa. Kärsijöitä on kolme: lapset, lastensuojelun ammattilaiset, suomalainen yhteiskunta.

Näin ei voi jatkua. Jos jatkuu, menetämme paljon lapsuutta ja aikuisuutta – sitä elämää, joka on yhteiskunnalle tuottavaa ja yksilölle elämisenarvoista.

Lastensuojelun asiakkaat jäävät usein ilman tarvitsemiaan palveluja. Yli 60 prosenttia lapsista ja nuorista, joiden kohdalla on tarvittu tai harkittu sijoitusta oman kodin ulkopuolelle ja joilla on todettu päihdepalvelujen tarve, on jäänyt ilman tätä palvelua. Kyse on lapsista ja nuorista, joilla sosiaalityöntekijät ovat todenneet päihdeongelmia paljon tai erittäin paljon. Sijoitustilanteessa joka kolmas mielenterveysongelmissa oleva lapsi tai nuori ei ole saanut mielenterveyspalveluja. Lastensuojelun asiakkuuden taustalla olevia ongelmia on vaikea hoitaa, jos tukea ongelmiin ei löydy. Tämä ilmeni lastensuojelun kehittämis- ja tutkimushankkeessa (LaskeTut) toteutetussa Huostaanoton syyt ja taustat (HuosTa) -tutkimuksessa, jonka tutkimusaineisto koostui 410 lapsesta, joiden kohdalla oli tarvittu tai harkittu sijoitusta oman kodin ulkopuolelle.

Lastensuojelun asiakkaina olevien lasten ääni ei kuulu. Yksittäiset hankkeet, kokemusasiantuntija- ja vertaisryhmät, ovat sinänsä tärkeitä, mutta suurempaan ongelmaan niillä ei puututa. Esimerkiksi koulukodeissa olevien lasten kuulemisaloitteeseen poliittisen johdon vastaus on ollut, ettei näistä haluta ikäviä otsikoita. Toisaalta lastensuojelussa olleiden lasten kokemuksia vuoteen 1983 asti selvittänyt tutkimus jätti jäljelle monta avointa kysymystä. Mitä olemme oppineet? Mihin perustuen voimme sanoa, että muutos olisi niin hyvä kuin hallinnon erinäisten hankkeiden esitteet, jotka kuvaavat tavoitteita, eivät niinkään toimintaa, antavat ymmärtää?

Anteeksipyynnöt eivät auta, jos korjaustoimenpiteitä ei tehdä. Parempi olisi olla pyytämättä anteeksi ja taata, että olemassa oleviin ongelmiin puututaan ja toimenpiteiden vaikutuksia arvioitaisiin yhdessä lasten ja perheiden kanssa.

Valtiontalouden tarkastusviraston tekemä tarkastuskertomus lastensuojelusta toteaa yksiselitteisesti, että lapsen kuuleminen on kaukana muun muassa lastensuojelun laatusuositusten tasosta. Näkemykseni on sama. Myönteisestä suunnastakaan en olisi kovin vakuuttunut.

Lastensuojelusta tarvitaan kansallinen aineistokeruu. Sijaishuollossa olevien lasten kokemustietoa on kerättävä säännönmukaisesti. Lastensuojelussa tarvitaan nimenomaisesti omaa aineistokeruuta, joka mahdollistaa haastattelut muun muassa koulukodeissa oleville lapsille.

Miksi näin ei tehdä? Miksi ministerit pelkäävät ikäviä otsikoita? Siksi, että tiedossa on monen lastensuojelulapsen karut kokemukset ja vaikea arki. Eikä aina kyse ole siitä, että lastensuojelun ammattilaiset tekisivät työnsä huonosti ja osaamattomasti. Eivät näiden lasten tilanteetkaan helppoja ole. Otsikoihin on saatavissa myös onnistumiset, motivoituneet työntekijät, lastensuojelun hyvä. Tätä ei pidä unohtaa.

Kuvaavaa silti on, että allekirjoittaneen suorittamissa lastensuojelulasten kuulemisissa saatetaan sanoa: ”Olkaa varuillaan, nämä lapset sitten valehtelevat.”

Mitä lapset sitten valehtelevat? Sitä hakkaamistako ja mielivaltaisia rajoitustoimenpiteitä? Sitäkö, ettei sosiaalityöntekijään saa yhteyttä? Sitäkö, että lapsi harkitsee itsemurhaa?

Mitäpä jos ei valehdellutkaan?

Lasta ei kuulla. Lastensuojelun ja psykiatrisen hoidon suhde on sekaisin. Kansallista aineistoa, säännönmukaista ja systemaattista, lastensuojelussa olevien lasten hyvinvoinnista ja elämästä ei kerry.

Projektit ja hankkeet eivät riitä – ne ovat osa ongelmaa, vähemmän osa ratkaisua.

Jokin aika sitten kuulin kahden lastensuojelussa olevan lapsen itsemurhista. Lastensuojelussa on kyse elämästä ja kuolemasta. Valittaisiin tuo elämä.

Odotukseni ovat suuret, kun kansanedustaja Annika Saarikko aloittaa ministerinä lähiaikoina. Tunnen eduskunnan verrattain hyvin – paljon parempaa ihmistä ja osaavampaa toimijaa en voisi ministeriksi toivoa. Saarikon vastuulla on lastensuojelun kehittäminen ja uudistaminen.

Ja yksi vielä mainiten – lastensuojelussa olevat lapset tarvitsevat arvostusta ja kunnioitusta.

Reilu vuosi sitten lounastin lastensuojelussa olleiden tai olevien lasten kanssa. Koulukodissa oleva poika oli ylpeä kalasaalistaan, kuvat katsoimme – muistan vieläkin kilot. Yksi mukana olleista oli Kristiina Terästö. Tapaamiseen jälkeen Kristiina oli tehnyt ensimmäisen Instagram-päivityksen, jossa hän kertoi olevansa lastensuojelutaustainen. Olin rohkaissut tunnistamaan itsessä vahvuuksia ja ylpeyttä. Tästä Kristiinan asenteesta kertoo blogi, jossa hän pohtii muun muassa lastensuojelua: http://kristiinaterasto.blogspot.fi/. Kristiina luovutti viikko sitten tasavallan presidentti Sauli Niinistölle voimatarinoita lastensuojelusta: http://verkkokauppa.pesapuu.fi/product/149/

Kahden vuoden päästä tiedämme, miten näissä edistyttiin Saarikon johdolla. Suomen on pystyttävä parempaan.


LÄHTEET

Lapsiasiavaltuutetun vuosikirja 2017. Onko lapsella oikeusturvaa? http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2017/03/LA_vuosikirja_2017.pdf

Lapsiasiavaltuutetun tutkimusaloite koulukoteihin sijoitettujen lasten kuulemiseksi 19.4.2016: http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2016/04/Tutkimusaloite_koulukotinuorten_kuulemiseksi-19.4.2016.pdf

Hanhinen, S. & Rintala, T. 2012. Tuloksellisuustarkastuskertomus. Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomus 6/2012. Helsinki: Valtiontalouden tarkastusvirasto. Saatavilla osoitteessa https://www. vtv.fi/files/3161/06_2012_lastensuojelu_netti.pdf. Viitattu 13.4.2017.

Heino, T, & Hyry, S. & Ikäheimo, S. & Kuronen, M. & Rajala, R. 2016. Lasten kodin ulkopuolelle sijoittamisen syyt, taustat, palvelut ja kustannukset HuosTa-hankkeen (2014–2015) päätulokset. Terveyden ja hyvinvoinnin laitokset raportti 3/2016. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/130536/URN_ISBN_978-952-302-644-5.pdf?sequence=1. Viitattu 13.4.2017.

Hytönen, K. & Malinen, A. & Salenius, P. & Haikari, J. & Markkola, P. & Kuronen, M. & Koivisto, J. 2016. Lastensuojelun sijaishuollon epäkohdat ja lasten kaltoinkohtelu 1937–1983. Sosiaali- ja terveysministeriön rarpotteja ja muistioita 2016:22. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/74821/Rap_2016_22.pdf?sequence=1. Viitattu 13.4.2017.

4. huhtikuuta 2017

Itse muutosta odotellessa

Ylitarkastaja Anne Hujala, lapsiasiavaltuutetun toimisto

Suomi on hankkeiden maa. Sosiaali- ja terveydenhuoltoakin on kehitetty hankkeilla: sosiaalihuollon kehittämishanke, Kaste-ohjelmat. Ministeri Rehula olikin ministeriksi tullessaan kehottanut kaivamaan Kaste-raportit hyllyiltä, pyyhkimään niistä pölyt ja ottamaan koetellut mallit käyttöön.

Hallitus lupasi alkumetreillään, että neljän vuoden päästä palvelut lapsille ja perheille ovat eri asennossa – ja tuli LAPE, lapsi- ja perhepalveluiden kehittämishanke. Neljästä vuodesta on pian kaksi kulunut. Asiat ovat vasta paperilla. Lasten ja perheiden palvelut ja lasten ja muiden asiakkaiden kohtaaminen eivät ole vielä tämän hankkeen kautta parantuneet.

Luonnollisesti muutokseen tarvitaan sitoutuneet johtajat, mutta herää kysymys, mennäänkö tällä hetkellä liikaa vain organisaatioiden ylätasolla. Konferenssit eivät tavoita ruohonjuuritason toimijoita. Todellinen muutos siellä on vielä edessäpäin.

Koko maahan tarvitaan laadukkaita ja tuloksellisia palveluja. LAPE-hankkeella olisi voinut silottaa tietä maakuntien käynnistämiselle juurruttamalla tietyt koetellut työmallit kaikkiin maakuntiin, näin esimerkiksi perhekeskustyö, pikkulapsiperheiden perhetyö (ns. Imatran malli), huolen puheeksi ottaminen työmenetelmänä jne. Perhekeskusmallia on jo muotoiltu ja kehitetty noin kymmenen vuoden ajan. Valtakunnallisella johtamisella olisi perhekeskustoiminta voitu saattaa muutamassa vuodessa maankattavaksi, laadukkaaksi toimintamalliksi. Kolmessa vuodessa tietyt työmallit/ammattitaito, jotka on jo hankkeissa muotoiltu ja testattu, olisi skaalattu koko maahan. Sitten olisi voitu rinta rottingilla sanoa, että lasten ja perheiden palvelut ovat parantuneet ja joka puolella maata saa tiettyjä laadukkaita, asiakaslähtöisiä palveluja.

Kuinka toimintakulttuuria muutetaan ylhäältä alaspäin vai alhaalta ylöspäin. Suurin kulttuurinen muutos on kuitenkin se muutos, jonka yksittäinen työntekijä tekee muuttaessaan omaa toimintaansa. Kulttuuria muutetaan toimintatapoja muuttamalla. Yllämainitut muutokset ovat varmaan avanneet työntekijöiden silmiä muutoinkin toimimaan asiakaskeskeisesti, oikea-aikaisesti jne. Tämä jos mikä muuttaa toimintakulttuuria.

Kirjoittaja on pitkänlinjan valtionhallinnon virkamies, joka toimii tällä hetkellä Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) ohjausryhmän asiantuntijajäsenenä.