5. tammikuuta 2018

Lapsivaikutusten arviointi loistaa jälleen poissaolollaan – aktiivimalliko ei vaikuta lapsiin mitenkään?

Merike Helander, lakimies, lapsiasiavaltuutetun toimisto

Kerta toisensa jälkeen lapsiasiavaltuutetun lausunnoissa ja kannanotoissa olemme vaatineet lapsivaikutusten arviointia lainvalmisteluun ja muuhun päätöksentekoon. Samoja vaatimuksia ovat esittäneet lukuisat muut lapsen oikeuksien edistäjät. Välillä tuntuu jopa jo, että kyllästymiseen asti. Mutta toisaalta, ei näköjään lähellekään riittävästi. Konkreettinen ja ajankohtainen esimerkki on tämän vuoden alusta voimaan tullut, kiivastakin keskustelua herättänyt työttömyysturvan aktiivimalli. Aktiivimallia koskevia lainvalmisteluasiakirjoja tutkiessa huomio kiinnittyy siihen, että valmistelussa ei lasten oikeuksia ole huomioitu millään tavoin.

Kyseisen lakimuutoksen tavoite lisätä työllisyyttä on kannatettava, ilman muuta. Käydyn keskustelun perusteella malliin näyttäisi liittyvän monia haastavia kysymyksiä. Koska en ole työllisyyttä ja sen parantamista koskevien toimien tai työllisyyspolitiikan asiantuntija, en ota kantaa siihen, onko malli hyvä tai huono, saavutetaanko mallin mukaisella toiminnalla sille asetetut tavoitteet vai olisiko joku muu malli parempi. Lapsen oikeuksien edistäjänä ja tutkijana keskityn tarkastelemaan seuraavassa lakimuutoksen valmistelua lapsen oikeuksien huomioonottamisen näkökulmasta.

Äkkiseltään voisi ajatella, ettei mitään ongelmaa lapsen oikeuksien näkökulmasta ei ole, kysehän on aikuisten ihmisten aktivoinnista, ei lasten. Saman tien voi todeta, että päivänselvää kuitenkin on, että lapsiperheissä vanhempien työssäkäynti tai työttömyys vaikuttaa lapsen oikeuksiin, suoraan tai välillisesti. Lainvalmistelussa pitää siis mallia tarkastella myös lapsen oikeuksien näkökulmasta.

Oikeudellinen perusta tälle vaatimukselle löytyy laintasoisesti Suomen valtiota sitovasta YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta, jonka 3 artiklan mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Sopimusvaltiot ovat sitoutuneet takaamaan lapselle hänen hyvinvoinnilleen välttämättömän suojelun ja huolenpidon ottaen huomioon hänen vanhempiensa, laillisten huoltajiensa tai muiden hänestä oikeudellisessa vastuussa olevien henkilöiden oikeudet ja velvollisuudet. Tähän sisältyy muun muassa valtion velvollisuus tukea vanhempia kasvatustehtävässä esimerkiksi järjestämällä lapsenhoitopalveluita työssäkäyvien huoltajien lapsille (18 artikla).

Lapsen edun eli lapsen oikeuksien huomioonottaminen asianmukaisella tavalla edellyttää, että kaikessa toiminnassa arvioidaan toimien suoria ja välillisiä vaikutuksia lasten oikeuksiin. Vaikutusarvioinnin perusteella tulisi valita vaihtoehto, joka parhaiten varmistaa lasten oikeuksien toteutumisen. Tämä koskee siis myös lainsäädäntötoimia.

Lapsivaikutusten arviointi sisältyy tavalla tai toisella viimeisimpiin hallitusohjelmiin, myös voimassa olevaan pääministeri Sipilän hallitusohjelmaan. Aktiivimalli perustuu hallitusohjelmaan. Kun hallitusohjelmaa toteutetaan lainsäädännön keinoin, lapsen edun huomioonottaminen ja lapsivaikutusten arviointi tulisi käydä ilmi lainvalmisteluasiakirjoista. Muuten voidaan vain arvailla, onko lapsen oikeuksien huomioonottaminen edes käväissyt mielessä lainvalmistelussa tai poliittisessa päätöksenteossa.

Edellä todetusta huolimatta, valtiovarainministeriön työryhmämietinnössä, jossa aktiivimalli kuvataan, ei ole pohdittu lasten kannalta. Työryhmämietinnön perusteella valmisteltu hallituksen esitys ei sisällä lapsiin kohdistuvien vaikutusten arviointia. Aktiivimallia ei esityksessä muutenkaan tarkastella lapsien ja lapsiperheiden näkökulmasta. Ainoa maininta lapsista on hallituksen esityksen kohdassa, jossa todetaan, että työttömyyspäivärahan alentaminen tehdään täyteen työttömyyspäivärahaan, johon sisältyy lapsikorotus.

Hallituksen esityksen käsittelyssäkään eivät lapset ole olleet millään tavoin huomion kohteena. Esitysluonnokseen ei pyydetty lausuntoa yhdeltäkään lapsen oikeuksien edistävältä toimijalta. Eduskunnan valiokunnissa esityksen käsittelyn yhteydessä ei ollut kuultavana yhtään toimijaa, jolla olisi erityistä intressiä huomioida lapsen oikeuksia. Lapset eivät näy myöskään perustuslakivaliokunnan ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan lausunnoissa tai sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä. Eduskunnan käymissä keskusteluissa lapsen oikeuksien näkökulma tuli esiin vasta loppuvaiheessa esityksen toisessa käsittelyssä. Tuolloin nostettiin esiin, että aktiivimallin käyttöönotolla on yhteys hallituksen aiemmin tekemään varhaiskasvatusoikeuden rajaamiseen. Työttömän, kotona olevan huoltajan lapsella ei ole tällä hetkellä subjektiivista oikeutta kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen.

Tämä onkin konkreettinen esimerkki, miksi aktiivimallia olisi tullut arvioida lapsen oikeuksien näkökulmasta. Kun vanhemmat ovat työssä vakinaisesti tai tilapäisesti, osa- tai kokopäiväisesti, pienet lapset tarvitsevat hoitopaikan. Hoitopaikkaa tarvitaan myös silloin, kun vanhempi täyttää aktiivimallin mukaista velvoitettaan. Ja hoitopaikka on usein saatava pikaisesti, jotta mallin mukaisen velvoitteen voi täyttää. Tällä hetkellä kunnalla on velvollisuus järjestää kiireellisessä, työstä tai opiskelusta johtuvassa tilanteessa, hoitopaikka lapselle kahdessa viikossa. Se ei ole kaikissa tilanteissa riittävän pikaisesti.

On myös huomattava, että kyse ei ole pelkästään paikan saamisesta jostain päiväkodista. Jos työhakija ei aktivointitoimenpiteistä huolimatta työllisty pysyvästi, voi edessä olla pitkäkin jakso, jolloin tekee tilapäisiä ja lyhyitä työkeikkoja tai muita toimia. Lapsi voi pahimmillaan joutua näillä jaksoilla aina eri päiväkotiin tai ryhmään, välillä osa-aikaisesti ja välillä täysipäiväisesti. Tällöin voidaan vain haaveilla siitä, että varhaiskasvatus täyttäisi varhaiskasvatuslaissa ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa asetetut kunnianhimoiset ja lapsen oikeuksien mukaiset tavoitteet.

Jos tarkkoja ollaan, koko hallitusohjelman kattava lapsivaikutusten arviointi olisi pitänyt tehdä jo ohjelmaa laadittaessa. Silloin, ehkä, olisi huomattu, että varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen työttömien vanhempien lapsilta vaikuttaa toimenpiteisiin, joilla pyritään kannustamaan työttömiä työllistymään. Aktiivimallilla, yhdessä varhaiskasvatusoikeuden rajaamisen kanssa, on vaikutuksia lapsiin, ja vähintäänkin nämä yhteisvaikutukset olisi pitänyt tunnistaa ja arvioida. Kun kokonaisvaltaista vaikutusarviointia ei ole tehty, voi vain arvailla mitä muita suoria tai välillisiä vaikutuksia eri yhteyksissä vielä tuleekaan eteen.

Pientä toivetta herättää tässä yksittäisessä tapauksessa kuitenkin eduskunnan vastauksessaan hyväksymä lausuma, jonka mukaan ”uudistuksen vaikutuksia tulee tarkasti seurata ja tarvittaessa laajentaa keinoja, joilla aktiivisuusedellytyksen voi täyttää, jos ilmenee, etteivät nyt ehdotettavat keinot ole riittäviä estämään aktiivisesti työnhakua tai palveluun pääsyä yrittäneen työnhakijan joutumista vähennetylle etuudelle.” Uudistuksen vaikutusten seuranta ei välttämättä ole kovin tehokasta ja systemaattista, jos vaikutuksia ei ole arvioitu etukäteen eikä siten tiedetä, mitä vaikutuksia tulisi erityisesti seurata.

Olisiko nyt paikka tehdä pikaisesti lainsäädännön lapsivaikutusten arviointi, ensisijaisesti suhteessa varhaiskasvatusoikeuden rajaamiseen, mutta myös laajemmin ja erityisesti lähiaikoina valmistuvaan ehdotukseen perhevapaauudistukseksi? Ettei käy niin, että mennäänkin kokonaisuudessa lopulta pakkaselle, vaikka yksittäiset uudistukset näyttäisivätkin edistävän asetettuja tavoitteita.



Lähteitä:

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta (HE 124/2017 vp)

Hallituksen esityksen eduskuntakäsittelyyn liittyvät asiakirjat, verkossa https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/HE_124+2017.aspx

Työllisyyden lisääminen ja työttömyyden keston lyhentäminen. Työryhmän muistio. Valtiovarainministeriö. Verkossa http://vm.fi/documents/10184/3254793/Ty%C3%B6llisyysty%C3%B6ryhm%C3%A4n+muistio+4.10.2016/abf896ba-f360-42ed-a261-b0f8fe6eee06

7. joulukuuta 2017

Tämän päivän ja tulevaisuuden Suomelle

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan sanat Perhetalon peruskiveen muurattuna tuleville sukupolville, Mikkelissä 7.12.2017

Mikään ei voi olla esteenä Isänmaamme paremmalle huomiselle. Vapaassa tahdossamme on antaa paljosta vähäisimmille, jotta jokainen lapsi saadaan tähän yhteiskuntaan osalliseksi ja toimijaksi. Tahdossamme on kytkeä jokainen sukupolvi sukupolvien ketjuun. Ja samalla antaa jokaiselle lapselle ja nuorelle tilaa hengittää, aikaa löytää itsensä ja oma paikansa tässä yhteiskunnassa.

Elämän ja yhteiskunnan laki on muutos. Ei yhteiskunta koskaan pysähdy. Se on aina muutoksessa ajan leikkaavissa asioissa, ilmiöissä ja ihmisissä. Muutos on herkkyyttä, viisautta, ymmärtää menneen ja tulevan leikkauspiste.

Mutta paljon pysyy iäti. Nämä ajattomat ihmisen tarpeet on nähtävä, ymmärrettävä. Kaipaus, tuska, kuolema – yhteys, ilo, riemu. Tähti jokaiselle loistaa, jokaisessa tuo tähti on. Itsestämme on löydettävä meidän aarre ja toinen aarre toisistamme. Näin on tänään, näin oli eilen, näin on aina oleva.

Me kansakuntana olemme kansakuntien joukossa. Niin kansa kuin yksi ihminen on suhteessa toisiin ja toiseen. Yksinäisyyteen ei elollista ole luotu. Yksin jäävän osa on kuolla, surkastua. Kykymme näemme, korkeutemme tunnistamme suhteessa toisiin ja toiseen. Siksi sanon teille: älä jätä yksin, älä jää yksin.

Tämä 100-vuotias Isänmaamme Suomi aloittaa nyt uuden vuosisadan. Meidän on kyettävä vahvistamaan yhteiskuntamme perustuksia. Peruskivemme on oltava murtumaton. On toimittava tavalla, jossa suomalaisten sosiaalinen etäisyys toisiimme ei kasva. On oltava yhteisen tajua kaikissa yhteiskunnan päätöksissä. On rakennettava yhteiskunta, jossa yhteiskunnan voimavarat eivät kohdennu yhä voimallisimmin sinne, missä on jo eniten. Kohtuus kaikessa, niin hyvässä kuin huonossa.

Suomi selviää, kun pidämme jokaisen lapsen oikeudet yhdenvertaisina. Kun tätä nykyhetkeä arvioidaan sadan vuoden päästä tasavaltamme täyttäessä 200 vuotta, me tiedämme onnistumisemme. Mutta ei ole osamme odottaa. Osamme on tehdä ja toimia. Tänään, tässä ja nyt.

On varmistettava, että jokainen lapsi saa tuen varhaiselle kasvulle, kehitykselle ja oppimiselle. Se tarkoittaa, että vanhemmuutta ja perheen arkea tuetaan lapsen parhaaksi. Perhe saa tarvitsemansa tuen helposti ja ilman byrokratian myllyä, jossa taipuu niin perhe kuin ammattilainen. Se tarkoittaa jatkuvien palvelutarpeiden arviointimyllyjen sijaan todellista apua ja tukea arjessa.

Se tarkoittaa, että jokaisen lapsen oikeudet ovat yhdenvertaiset. Ei voi olla, että lapsi saa perhetaustansa suhteen paremmat palvelut, mikäli vanhemmat ovat työelämässä. Laadukas pedagoginen varhaiskasvatus on oltava jokaisen lapsen yhtäläinen oikeus. Meidän on oltava lujia tahdossamme taata jokaiselle lapselle perhetaustasta riippumatta tuki, jolla vaikutamme oppimisvalmiuksiin ennen perusopetuksen alkamista.

Tulevina vuosikymmeninä ihmisen kasvun, kehityksen ja oppimisen varhaiset vuodet avautuvat meille yhä selvemmin. Ratkaisevaa on täällä Mikkelissäkin, miten Perhetalo löytää saumattoman ja arkisen sävelen kotien ja pedagogisen varhaiskasvatuksen kanssa.

Se tarkoittaa, että kaikessa päätöksenteossa yhteiskunta tarkastelee lapsen etua. Se tarkoittaa, että alkoholi- ja koko päihdepolitiikkakin perustuu lapsen etuun, ei meidän aikuisten nopeaan tarpeen tyydytykseen. Se tarkoittaa, että työelämää ei kehitetä vain työelämän tarpeista, vaan koko yhteiskunnan.

Viisaus kätkeytyy lopulta siihen, mikä on tiedon painoarvo tunnepolitiikan sijaan. Meidän on kylmänviileästi ilman käpertymistä yhteiskunnassa vallitseviin lyhyen tähtäimen intresseihin syvennyttävä ymmärtämään, mitkä ovat lapsen tarpeet ja mitä lapset kertovat arjestaan. On kuultava ja kuunneltava.

Tänään me tiedämme paljon, mutta ymmärrämme vähemmän. Keskiarvon harha on helposti läsnä. Ja tutkimus, johon lapset vastaavat, on aina palautettava kohteilleen – siis lapsille pohdittavaksi. Vain näin ymmärrämme ja saamme riittäviä vastauksia yhteiskuntamme polttaviin kysymyksiin.

Ihmisen arvon on oltava sama niin lain kuin lähimmäisen kasvojen edessä. Valtiota on johdettava lailla ja asetuksella sekä yhteisen tajulla, joka oikeudentuntona ja hyvinä tekoina meistä ilmenee. Tänään peruskivensä saaneen Perhetalon on oltava tästä esimerkki. Se kokoaa, se tuo yhteen, se helpottaa. Tämä siksi, että lapsen ja vanhemman ihmisarvo tätä vaativat. Eikä enää ammattilaisten yhteistyö riitä. Yhteistyön sijaan on tultava yhteinen työ. Koko valtakunnassa. Lapsen ja kansakunnan parhaaksi.

Luja ja luotettava. Sellainen on hyvä peruskivi. Sellainen on hyvä valtio. Sellainen on yhteinen Suomi.

Mikkelissä 7.12.2017,

Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu

29. marraskuuta 2017

Lapsen mielipiteen kuuleminen ei ole vaihtoehto, vaan lapsen oikeus

Mimmi Partanen, korkeakouluharjoittelija, Lapsiasiavaltuutetun toimisto

Kolmen kuukauden mittainen korkeakouluharjoittelu lapsiasiavaltuutetun toimistossa on antanut minulle hienon mahdollisuuden syventyä lapsen oikeuksiin ja lapsen oikeuksien toteutumiseen Suomessa. Vaikka Suomessa lapsen oikeuksien voidaan sanoa olevan melko hyvällä tolalla, tehtävää silti riittää. Lapsia ei vieläkään nähdä aina täysimääräisinä oikeussubjekteina, joille kuuluu niin oikeus hyvinvointiin ja kasvun tukeen, oikeus tulla suojelluksi, sekä erityisesti myös oikeus osallistua ja vaikuttaa.

Harjoitteluni aikana olen saanut keskittyä erityisesti lapsen oikeuteen tulla kuulluksi. Harjoittelun aikana yhtenä tehtävänäni on ollut laatia yhdestä YK:n lapsen oikeuksien komitean antamasta yleiskommentista lapsille sopiva versio, jotta yleiskommentissa olevat asiat tavoittaisivat myös suoraan lapset. Valitsin työstettäväkseni yleiskommentin nro 12, joka koskee oikeutta tulla kuulluksi. Lapsen oikeuksien komitea on lapsen oikeuksien sopimuksen noudattamista ohjaava ja valvova toimielin ja lapsen oikeuksien komitean antamilla yleiskommenteilla tarkennetaan lapsen oikeuksien sopimuksen sisältöä ja tulkintaa. Olen myös saanut osallistua seminaareihin ja tapahtumiin, jossa käsitellään lapsen oikeutta tulla kuulluksi.

Lapsen oikeuksien sopimuksen 12 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan lapsella on oikeus ilmaista näkemyksensä kaikissa itsenään koskevissa asioissa. Lapsen näkemys on myös otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Tätä kutsutaan lapsen oikeudeksi tulla kuulluksi. Lapsen oikeuksien komitea on määritellyt lapsen oikeuden tulla kuulluksi yhdeksi perustavanlaatuiseksi periaatteeksi koko lapsen oikeuksien sopimuksen kannalta. Kaikkia muita lapsen oikeuksia toteutettaessa on otettava huomioon lapsen oikeus tulla kuulluksi, eivätkä oikeudet voi toteutua täysimääräisesti, mikäli lapsella ei ole ollut mahdollisuutta osallistua ja tulla kuulluksi. Lapsen oikeuksien komitea on korostanut, että lapsella on oikeus tulla kuulluksi kaikissa itseä koskevissa asioissa, mitään asioita ulkopuolelle rajaamatta. Lapsen oikeuksien komitea on niin ikään painottanut, että lapsen kuulemiselle ei saa asettaa mitään ikärajaa ja myös hyvin pienet lapset voivat olla kykeneviä mielipiteensä ilmaisuun (1). Lapsen oikeus tulla kuulluksi on siten hyvin kattava, eikä sitä tulisi rajata mihinkään laissa lueteltuihin tilanteisiin.

Kaikki alle 18-vuotiaat ovat Suomen lain mukaan lapsia. Lapset viettävät suuren osan ajastaan koulussa, minkä vuoksi on hyvin tärkeää, että lapsen oikeudet toteutuvat nimenomaan kouluympäristössä. Jokaisen lapsen oikeus maksuttomaan perusopetukseen on turvattu myös lapsen oikeuksien sopimuksessa. Lapsen oikeuksien komitean ilmaisun mukaan lapset eivät menetä ihmisoikeuksiaan astumalla sisään koulun portista (2). Päinvastoin, koulu on se ympäristö, jossa voidaan taata kaikille lapsille yhdenvertainen mahdollisuus saada nauttia oikeuksistaan täysimääräisesti. Koulu on myös paikka, jossa lapsi voi oppia, mitä oikeuksia hänelle kuuluu, miten oikeuksia käytetään ja miten muiden oikeuksia tulee kunnioittaa. Lapsen oikeus tulla kuulluksi sekä lapsen oikeus perusopetukseen tukevat toisiaan ja mahdollistavat toistensa toteutumisen. Toisaalta, lapsella on aina oikeus kertoa mielipiteensä koulussa ja saada mielipiteensä huomioon otetuksi. Toisaalta, lapsi tarvitsee tietoa ja opetusta, jotta hän pystyy muodostamaan oman mielipiteensä ja ilmaisemaan sen rakentavasti.

Lapsen oikeus tulla kuulluksi koulussa

Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsella on oikeus ilmaista mielipiteensä kaikissa itseään koskevissa asioissa. Lapsella on erityinen oikeus tulla kuulluksi itseään koskevissa hallinnollisissa ja oikeudellisissa asioissa. Lapsen oikeutta kertoa mielipiteensä kaikissa itseään koskevissa asioissa ei ole erikseen kirjattu perusopetuslakiin tai voimassaoleviin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin. Lapsen oikeuksien sopimus on kuitenkin Suomessa voimassa lain tasoisena säädöksessä, ja se velvoittaa kaikkia valtion ja kuntien viranomaisia. Opettajan on siis huomioitava lapsen oikeuksien sopimus työssään ja edistettävä sopimuksessa taattujen oikeuksien toteutumista jokapäiväisessä työskentelyssään lasten kanssa.

Perusopetuslaissa lapselle on varattu oikeus tulla kuulluksi esimerkiksi silloin, kun päätetään erityisen tuen antamisesta oppilaalle ja silloin, kun kurinpitorangaistusta tai koulusta erottamista ollaan panemassa täytäntöön. Kyseisillä tilanteilla on suuri vaikutus lapsen elämään ja oikeuksiin, jolloin on erityisen tärkeää, että päätöstä ei tehdä lasta kuulematta. Perusopetuslaissa on myös säädetty opetuksen järjestäjän velvollisuudesta edistää kaikkien oppilaiden osallisuutta ja huolehtia siitä, että kaikilla oppilailla on mahdollisuus osallistua koulun toimintaan ja kehittämiseen sekä siitä, että kaikilla oppilailla on mahdollisuus ilmaista mielipiteensä oppilaiden asemaan liittyvissä asioissa. Oppilaille on myös järjestettävä mahdollisuus osallistua opetussuunnitelman ja siihen liittyvien suunnitelmien sekä koulun järjestyssäännön valmisteluun. Perusopetuslain mukaan koululla on velvollisuus kuulla kyseisistä asioista päätettäessä koulun oppilaista muodostuvaa oppilaskuntaa.

Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti lapsen mielipiteen kuuleminen ja huomioiminen ei kuitenkaan rajoitu kyseisiin perusopetuslaissa lueteltuihin tilanteisiin. Lapsella on oikeus tulla kuulluksi sekä ryhmänä että yksilöinä. Koulussa tulisi huolehtia siitä, että jokainen lapsi voi ilmaista mielipiteensä myös yksilönä. Koulussa ja opetuksessa tapahtuu jatkuvasti asioita, jotka koskettavat lapsen elämää. Nämä asiat voivat olla hyvin arkisia, jokaiseen koulupäivään kuuluvia, esimerkiksi opetuksen toteuttamista, koulussa tapahtuva ruokailua, kouluretkiä, ja kaikkea muuta mahdollista. Jokaisella lapsella on oikeus kertoa mielipiteensä arkisissa asioissa ja saada oma mielipiteensä huomioiduksi.

Asenne lapsen oikeuksia kohtaan

Se, miten lapsen oikeudet toteutuvat koulussa riippuu hyvin paljon siitä, kuinka vakavasti opetushenkilökunta ottaa lapsen oikeudet. Merkitystä on erityisesti sillä, mikä on opettajien asenne ja suhtautuminen lapsen oikeuksia ja niiden toteuttamista kohtaan. Omien havaintojeni mukaan kaikki opettajat eivät välttämättä ymmärrä lapsen oikeuksien velvoittavuutta ja sen seurauksena heidän asenteensa niitä kohtaan ei tue lapsen oikeuksien täyttä toteutumista. Esimerkiksi lapsen oikeus kertoa mielipiteensä ja osallistua kaikkiin itseään koskevista asioista päättämiseen ei toteudu ehdoitta. Lasten mielipidettä välttämättä kysytä kaikissa asioissa, koska lasten pelätään käyttävän oikeuttaan väärin tai pelätään, että lapset eivät tee asiassa aikuisten mielestä oikeaa päätöstä. Suvianna Hakalehto-Wainio on tuonut esiin sen, että lapsen oikeudet saatetaan nähdä myös uhkana aikuisten omien oikeuksien toteutumiselle (3).

On tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että lapsen oikeus tulla kuulluksi ja saada mielipiteensä huomioon otetuksi ei tarkoita sitä, että päätösvalta siirtyisi lapselle. Vastuu lapsia koskevista päätöksistä ja niiden seurauksista kuuluu aikuisille, koulussa opettajille ja muulle henkilökunnalle. Päätösvallan puuttumisen vuoksi lapsilla on kuitenkin oltava aina oikeus osallistua päätöksen tekemiseen ja saatava perustelut sille, miten oma mielipide on otettu huomioon päätöstä tehdessä.

Ajatus siitä, että lapsi voisi käyttää oikeuttaan väärin, kuulostaa vieraalta. Se voi kertoa siitä, että lapsi ei tosiasiassa tiedä, mitä hänelle kuuluva oikeutensa oikeasti tarkoittaa ja miten sitä tulee käyttää. On muistettava, että lapsen oikeus kertoa mielipiteensä kaikissa itseään koskevissa asioissa tarkoittaa sitä, että ei ole olemassa mitään aikuisen vallan aluetta, joissa lapsen näkemystä ei tulisi ottaa huomioon (4). Lapselle on opetettava, mitä hänelle kuuluvalla oikeudella tarkoitetaan ja miten oikeutta käytetään. Lapsella on oppivelvollisuus, ja toisaalta myös oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Vaikka lapsi ei voi päättää siitä, käykö hän koulua, lapsella on oikeus osallistua kaikenlaiseen muuhun päätöksentekoon siitä, miten opetus toteutetaan. Lapsen on hyvä oppia kunnioittamaan muiden oikeuksia, mutta kaikki perus- ja ihmisoikeudet kuuluvat kaikille lapsille ehdoitta. Lapsen oikeuksia ei voi evätä sillä perusteella, että lapsi ei käyttäydy hyvin tai kunnioita muiden oikeuksia.

Oppilaiden osallistumisoikeuksien lisääminen tarkoittaa väistämättä sitä, että aikuisten valta jossain määrin vähenee. Hakalehto-Wainio tuo esiin, että aikuisen auktoriteetilla on ollut perinteisesti keskeinen asema juuri koulussa, minkä vuoksi vallan vähenemistä voi olla vaikea hyväksyä koulumaailmassa. (5) Opettajien auktoriteetin tai kunnioituksen ei kuitenkaan tulisi perustua valtaan. Opettajalla on oikeus käyttää valtaa, jotta kaikkien lasten oikeus opetukseen voi toteutua ja opetusympäristö on turvallinen sekä oppilaille että opettajille. Vallan käytön on
perustuttava aina lakiin ja sen tulee olla oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Oppilaiden oikeuksien kunnioittaminen ja niiden toteuttaminen koulussa ei ole opettajille harkinnanvarainen vaihtoehto, vaan velvollisuus.

Perus- ja ihmisoikeudet eivät toteudu itsestään. Yhteiskuntamme kehittyy jatkuvasti ja kohtaamme aina uusia haasteita muutosten mukana. Toisaalta, meidän on oltava valmiita kehittämään tuttuja toimintatapoja siten, että lapsen oikeudet toteutuvat kaikilla elämän alueilla. Lapsen oikeuksien toteutuminen vaatii meiltä kaikilta aikuisilta erityistä huomiota. Miten lapset voisivat kasvaa itsenäisiksi, hyvinvoiviksi ja yhteiskuntaan osallistuviksi täysivaltaisiksi aikuisiksi, mikäli lasten kanssa toimivat aikuiset eivät tunnusta lapsen oikeuksia ehdoitta ja täysimääräisesti?


Lähteet:

(1) ja(2) Lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 12 (CRC/C/GC/12).
(3) Hakalehto-Wainio, Suvianna: Oppilaan oikeudet opetustoimessa, Hämeenlinna 2012. (s. 37)
(4) Lapsen oikeuksien sopimuksen käsikirja, UNICEF. Edita Prima Oy, Helsinki 2011. Toim. Inka Hetemäki. (s. 121)
(5) Hakalehto-Wainio, Suvianna: Oppilaan oikeudet opetustoimessa, Hämeenlinna 2012. (s. 76)

15. marraskuuta 2017

Meneekö lapsi pesuveden mukana alkoholilain uudistuksessa?

Merike Helander, lakimies, lapsiasiavaltuutetun toimisto


Alkoholilain kokonaisuudistus on parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä. Uudistuksessa hajallaan olevia alkoholiin liittyviä säännöksiä kerätään yhteen ja alemman tason sääntelyä tuodaan laintasolle. Hallitusohjelmassa uudistus asettuu ”Digitalisaatio, kokeilut ja normien purkaminen” –kokonaisuuteen. Tarkoituksena on, että alkoholilain keskeiset periaatteet säilyvät ennallaan. Muutokset koskevat pääasiassa anniskelun ja vähittäismyynnin rajoitusten purkamista. Näin ilmaistuna uudistus vaikuttaa varsin selkeältä kokonaisuudelta.

Mutta ei. Kyseinen hallituksen esitys (HE 100/2017 vp) on hämmentävien lakiesitysten listallani top 3:ssa ilman muuta, saattaa jopa pitää kärkipaikkaa. Ei siksi, että se olisi huonosti valmisteltu, päinvastoin, vaan sen ristiriitaisuuden vuoksi. Ristiriita on valtava vaikutusarvioinnin ja ehdotettavan alkoholilain pykälien välillä.

Uudistuksesta puhutaan kokonaisuudistuksena, mutta esitystä on arvioitava nimenomaan siinä ehdotettavien muutosten kannalta. Hallituksen esityksen vaikutusarviointi on erittäin huolestuttavaa luettavaa, kun sitä katsoo ihmisten ja erityisesti lasten hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta, kansanterveyden näkökulmasta tai kansantalouden näkökulmasta. Esitystä ei voi puolustella sillä, että se sisältää edelleen rajoituksia ja valvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen vaikutukset ovat seurausta ehdotettavista muutoksista, ei nykytilassakin jo voimassa olevista säännöksistä.

Uudistuksessa on mielestäni perustavanlaatuinen ristiriita jo uuden ehdotetun alkoholilain 1 §:n kohdalla. Säännöksen mukaan tarkoituksena on vähentää alkoholipitoisten aineiden kulutusta rajoittamalla ja valvomalla niihin liittyvää elinkeinotoimintaa alkoholin käyttäjilleen, muille ihmisille ja koko yhteiskunnalle aiheuttamien haittojen ehkäisemiseksi. Voimassaolevan lain (1143/1994, 1 §) tarkoitus on alkoholin kulutusta ohjaamalla ehkäistä alkoholipitoisista aineista aiheutuvia yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja. Uudistuksessa korostetaan siten voimassa olevaan lakiin nähden entistä selkeämmin, että tavoitteena on rajoittamalla ja valvomalla vähentää alkoholin kulutusta siitä aiheutuvien haittojen ehkäisemiseksi.

Mutta. Kuten hallituksen esityksessä yksiselitteisesti todetaan, muutokset johtavat kulutuksen kasvuun. Tuskinpa alkoholiteollisuus ja päivittäistavarakauppa olisivatkaan niin voimallisesti tätä uudistusta lobanneet, jos tilanne olisi toisin.

Vaikutusarvioinnin yhteenvetona esityksessä todetaan muun muassa, että alkoholijuomien myynnin kasvattaminen ehdotetulla tavalla lisää terveys- ja hyvinvointihaittoja ja niistä palvelujärjestelmälle aiheutuvaa rasitetta pitkälle tulevaisuuteen. Arviointi jatkuu: ”Välittömien ja välillisten haittakustannusten kokonaissaldo kansantaloudelle muodostunee negatiiviseksi ja vaikeuttanee kestävyysvajeen umpeen kuromista. --- Haittavaikutusten korjaaminen sosiaali- ja terveyspalveluiden toiminnalla vähentää sote-uudistuksella tavoiteltuja säästöjä ja suuntaa resursseja pois muista palveluista. Erityisen ongelmallista on, että uudistuksen vaikutuksia ei välttämättä voida korjata peruuttamalla haitallisiksi osoittautuneita muutoksia. --- Käsiteltävänä oleva uudistus toteutetaan tietoisena sen elinkeino-, terveys- ja yhteiskuntapoliittisista vaikutuksista.”

Näin. Rehellistä puhetta, joka pitää ottaa vakavasti, kun harkitaan muun muassa esityksen perustuslain mukaisuutta. Vaikka kuinka esityksen tavoitteeksi mainitaan alkoholihaittojen vähentäminen, eivät muutosehdotukset, edelläkin jo todetun mukaisesti, tue tämän tavoitteen saavuttamista. Vastuun siirtäminen ihmisille itselleen, niin tärkeää kuin vastuun ottaminen omasta terveydestään onkin, ei vielä täytä tässä tapauksessa julkiselle vallalle asetettua velvoitetta edistää väestön terveyttä ja hyvinvointia.

Alkoholilainsäädännön ja ylipäätään sosiaali- ja terveydenhuollon sääntelyn – toki monen muunkin alan lainsäädännön - erityisenä tehtävänä on suojella heikoimmassa asemassa olevaa. Perustuslain 19 § 3 momentin mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Kompromisseja joudutaan lainsäädännössäkin luonnollisesti tekemään, mutta niistä huolimatta sääntelyn, silloinkin ja erityisesti, kun sääntelyä kehitetään, tulisi aina varmistaa, että heikoimmassa asemassa olevan tilanne paranee eikä ainakaan heikkene.

Lapset ovat erityinen suojelua tarvitseva, aikuisiin nähden heikommassa asemassa oleva ryhmä. Lapsen oikeus turvalliseen ja terveeseen kehitykseen ja oikeus hyvinvointiin ovat lapsen ihmisoikeuksia. Laintasoisia oikeuksia. On vaikea nähdä, miten valittu sääntelyvaihtoehto täyttäisi YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen vaatimusta, jonka 3 artiklan mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Saman artiklan mukaan sopimusvaltiot ovat sitoutuneet takaamaan lapselle hänen hyvinvoinnilleen välttämättömän suojelun ja huolenpidon, ja tähän pyrkiessään ryhtyvät kaikkiin tarpeellisiin lainsäädäntö- ja hallintotoimiin.

Väitän, että norminpurkutalkoot-innostuksessa lapset on unohdettu. Tällainen käsitys jää, huolimatta siitä, että hallituksen esityksessä kuvataan selkeästi lapsiin kohdistuvat vakavat haitalliset välittömät ja välilliset vaikutukset, joita alkoholin käytöstä lapsille aiheutuu jo nykytilanteessakin, ja jotka uhkaavat lisääntyä, kun muutosten seurauksena kulutus todennäköisesti kasvaa. Uudistus ei vähennä haitallisia vaikutuksia, päinvastoin. Nämä vaikutusarvioinnin tulokset on vain jätetty sivuun. Eduskunnalla on toki mahdollisuus ottaa ne uudelleen tarkasteluun, mutta kovin suuria odotuksia ei itselläni ainakaan tällä hetkellä ole. Selitän miksi.

Aikani tätä kaikkea ihmeteltyäni, päädyin lukemaan alkoholilain uudistusta koskevan hallituksen esityksen lähetekeskustelua, joka pidettiin eduskunnassa 19.9.2017. Jospa sieltä selviäisi, miten kansanedustajat ajattelevat lapsen oikeuksien, lapsen edun toteutuvan uudistuksessa. No, eipä ajatelleet juurikaan. Tai eivät ainakaan sitä kertoneet. Mahdollisuus olisi ollut, keskustelussa nimittäin pidettiin 123 puheenvuoroa.

Laskin hakutoimintoa käyttäen, että keskustelussa lapset tai nuoret mainittiin ylipäätään (sanana) 35 puheenvuorossa. Osin näitä puheenvuoroja tosin käyttivät samat kansanedustajat. Muutoksen haitallisia vaikutuksia lasten ja nuorten kannalta käsiteltiin minun tulkintani mukaan edes jollain tasolla tarkemmin 11 puheenvuorossa. Kymmenessä puheenvuorossa muutoksia puolustettiin sillä, että nuorten alkoholin käyttö on vähentynyt. Tässä kohdin jäi tosin huomiotta, että tuoreimman nuorten terveystapatutkimuksen 2017 mukaan myönteinen kehitys on pysähtynyt, käyttö on jopa osin kääntynyt uudelleen nousuun. Ei siis ole juurikaan aihetta paukutella henkseleitä lasten oikeuksien
puolustamisen perusteella.

Keskustelussa väitettiin, että esityksessä on haettu tasapainoa elinkeinoelämän ja kansanterveyden välimaastossa. Hakemisen lopputulos näyttää vaan olevan aika heikko, ainakin vaikutusarvioinnin perusteella. Tästä uudistuksesta, jos se toteutuu hallituksen esityksen mukaisena, näyttää hyötyvän vain alkoholiteollisuus ja päivittäistavarakauppa. Hetkellisesti ainakin. Minun ymmärryksellä kansanterveyden ja yleisen hyvinvoinnin vakava vaarantuminen kaikkine suorine ja välillisenä seurauksineen ei loppupeleissä ole kenenkään etu, vähiten lasten, mutta ei myöskään
kaupan tai alkoholiteollisuuden.


Lähdeaineistoa:

Hallituksen esitys eduskunnalle alkoholilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 100/2017 vp)

Lähetekeskustelu hallituksen esityksestä HE 100/2017 vp 19.9.2017

Kinnunen, Jaana M; Pere, Lasse; Raisamo, Susanna; Katainen, Anu; Ollila, Hanna; Rimpelä, Arja: Nuorten terveystapatutkimus 2017: Nuorten tupakkatuotteiden ja päihteiden käyttö sekä rahapelaaminen. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017:28

23. syyskuuta 2017

Business pois päiväkodeista

Osio puheesta valtakunnallisilla lastentarhanopettajapäivillä 23.9.2017, Oulussa.

Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu

Suomessa lasten eriarvoisuus kasvaa. Tämä tarkoittaa, että lapsen tulevaisuutta määrittelee yhä enemmän, mihin kuntaan ja perheeseen hän syntyy. Lapsiasiavaltuutettuna olen antanut tästä arvioni valtioneuvostolle muun muassa perusopetuksen näkökulmasta.

Lapsen tulevaisuutta määrittelee voimakkaasti varhaiset kasvun vuodet. Pitkittäistutkimuksilla on pystytty osoittamaan laadukkaan pedagogisen varhaiskasvatuksen vaikuttavuus ihmisen koko elämänkaaressa.

Tänä päivänä, Suomen tasavallan täyttäessä 100 vuotta, meidän on vastattava seuraavaan kysymykseen: mitä teemme, jotta lasten yhdenvertaisuus vahvistuu ja jokaisen lapsen lahjat saadaan käyttöön ja kukoistukseen?

Suomen on vahvistettava jokaisen lapsen oikeutta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Nyt tämä ei toteudu.

Päinvastoin. Suomi on ajautumassa kierteeseen, jossa tutkimustiedon valossa laadukkainta ja pitkäjänteisintä pedagogista varhaiskasvatusta tarvitsevat lapset saavat sitä vähiten.

Otan esimerkin, joka on sekä tämän päivän että huomisen Suomea.

Suomessa syntyi 6 200 lasta vuonna 2015 äideille, jotka olivat ulkomailla syntyneitä. Vuonna 2015 syntyneistä lapsista tämä oli noin 11 prosenttia.

Hallituksen päätös rajata kokopäiväinen varhaiskasvatusoikeus koskee muun muassa perheitä, joissa äiti on kotona. Maahanmuuttajataustaisissa perheissä monen äidin koulutus- ja työmarkkina-asema on heikko, kielitaito vähäinen. Sosiaalisin perustein lapsi voisi saada kokopäiväisen paikan, mutta tämä vaatii perheeltä aktiivisuutta ja kunnalta harkintaa.

Tosiasia on, että yhä useampi lapsi aloittaa esiopetuksen ja perusopetuksen heikoin taidoin ja tiedoin. Perusopetuksessa näitä eroja on yhä vaikeampi kuroa umpeen.

Taustalla on eriarvoistumista vauhdittava ja syventävä lainsäädäntö, jossa lapsen perhetausta määrittelee lapsen varhaiskasvatuspalveluiden laatua ja määrää. Kansalainen kirjoitti minulle jokin aika sitten kirjeen, jossa hän toteaa:

”Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajauksen ja yksityisen päivähoitosopimuksen vuoksi lasta uhkaa huoltajan lomautuksesta ja mahdollisesta työttömyydestä johtuen sekä päivähoitopaikan että tulevan, ensi syksynä alkavan esiopetuspaikan menetys, mikä tosiasiallisesti tarkoittaisi lapsen kannalta sitä, että lapsi joutuisi taas vaihtamaan varhaiskasvatuspaikkaa. Lapseni tilanne varhaiskasvatusoikeuden mahdollisesta supistumisesta johtuen tuntuu kohtuuttomalta.”

Tilanne on kohtuuton. Tilanne on vastoin lapsen ja yhteiskunnan etua.

Samaan aikaan Suomeen on syntynyt varhaiskasvatuksen markkinat, jotka toimivat liiketaloudellisin perustein. Kehitys on vaarallinen ja uhkaa Suomen sosiaalista eheyttä. Kyse ei ole vain tulevaisuudesta, vaan lasten tästä päivästä tässä maassa. Yksilön oikeuksia heikosti turvaava lainsäädäntö voimakkaasti laajentuvien varhaiskasvatuksen markkinoiden kanssa luo vaarallisen yhtälön.

Mitä tämä tarkoittaa? Ensiksikin se tarkoittaa, että taloudellisen voiton tavoittelu on tehty mahdolliseksi varhaiskasvatuspalveluissa. Uskallan väittää, että meille suomalaisille on selvää, etteivät peruskoulut voi tehdä voittoa. Lasten kustannuksella ei tehdä rahaa.

Perusopetuslain 7 §:ssä on säädetty, että valtioneuvosto voi myöntää rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle luvan perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen järjestämiseen. Samaisessa 7 §:ssä on säädetty selkeäsanaisesti: ”Opetusta ei saa järjestää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi.”

Varhaiskasvatuksessa voiton tavoitteleminen on mahdollista. Toimiala on houkutteleva. Tilinpäätöstietojen mukaan varhaiskasvatuksessa toimivat yritykset ovat tehneet vuosittain jopa miljoonien eurojen voittoja.

Kun kävin läpi varhaiskasvatusyritysten tilinpäätöstietoja, näkymä liiketoiminnan kannalta on erittäin hyvä. Miljoonia euroja viime vuosina liikevoittoa Suomessa tehnyt yritys toteaa tilinpäätöksessään: ”Johto ennustaa, että X Oy:n liikevaihto kasvaa merkittävästi myös tilikaudella 2017 uusien päiväkotien avaamisen sekä olemassa olevien päiväkotien täyttymisen myötä, ja kasvun ennakoidaan jatkuvan voimakkaana myös seuraavina vuosina.”

Onko tämä oikein? Yrittäjät toimivat, kuten laki mahdollistaa. He eivät toimi väärin. Mutta valtiona Suomi ei toimi viisaasti ajatellen kansakunnan eheyttä ja lasten oikeuksia.

Nopeasti kuulen useiden kansanedustajien ja kuntapäättäjien toteavan, ettei sillä ole merkitystä, onko palveluntuottaja yksityinen vai julkinen. Sanon: merkitystä on.

Kun taloudellisen voiton tavoittelu mahdollistetaan, se näkyy liiketoiminnan logiikkana: kustannukset minimoidaan, voitto maksimoidaan, asiakkaat segmentoidaan.

Otan esimerkin yksityisen päiväkodin hoitosopimuksesta:

”Päiväkodilla on oikeus purkaa hoitosopimus päättyväksi välittömästi, jos perhe rikkoo olennaisesti tämän sopimuksen ehtoja, jos lapsi tarvitsee erityistä hoitoa ja kasvatusta tai mikäli lapsen ruoka-aineallergia vaatii erityisiä poikkeusjärjestelyjä.”

Mihin tällä pyritään? Siihen, että näissä päiväkodeissa olisi vain ja ainoastaan niin sanotusti helppoja lapsia vailla esimerkiksi erityisen tuen tarpeita. Tämä tarkoittaa, että yksityiset päiväkodit ottavat lapsia, jotka eivät suuria vaadi – kunnan päiväkodissa hoidetaan, kun ilmenee ongelmia ja vaikeuksia. Tällainen karsinointi on täysin vailla moraalia. Tämän Suomi sallii. Tähän Suomi jopa kannustaa. Lasku on suuri. Sen maksat Sinä, suomalainen veronmaksaja.

Ja me yhteiskuntana maksamme yksityisten päiväkotien voittoja. Yksityisen hoidon tukea voi hakea lapsen vanhempi tai muu huoltaja. Tuki maksetaan aina suoraan yksityiselle hoitajalle tai päivähoitopaikkaan. Yksityisen hoidon tukea maksettiin yksityisille päiväkodeille vuonna 2016 yli 20.000.000 euroa. Ei järkeä.

Tarvitaan muutos, joka takaa lasten yhdenvertaisuuden ja yhteiskunnan kestävyyden. Siksi varhaiskasvatuslakiin on säädettävä taloudellisen voiton tavoittelu kielletyksi, kuten perusopetuslaissa. Siksi varhaiskasvatuksesta on säädettävä perustuslaissa, kuten perusopetuksesta.

14. syyskuuta 2017

Mitkä ovat ammattiin opiskelevien lasten tarpeet?

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila

Suomalaisen yhteiskunnan muutospaineet ovat kovat. Opetuksen ja koulutuksen kentällä on käynnissä suuri määrä kehittämishankkeita, joista sanalla reformi kutsutaan ammatillisen koulutuksen muutoksia. Valtio on todennut, että reformissa uudistetaan koko ammatillinen koulutus. Pääministeri Sipilän hallitusohjelman kärkihankkeiden ja reformien toimeenpanosuunnitelma toteaa: ”Ammatillinen koulutus uudistetaan osaamisperustaiseksi ja asiakaslähtöiseksi kokonaisuudessaan.”

Kysymys kasvu- ja oppimisympäristöjen kehittämisestä palautuu aikamme lapsi- ja ihmiskäsitykseen, joka on aktiivinen ja valmis yksilö. Heitä kohtaan työssäni Suomen lapsiasiavaltuutettuna harvoin. Hallituksen ammatillisen koulutuksen reformissa lähiopetuksen määrää vähennetään eli oppiminen muuttuu työelämälähtöisemmäksi ja vähemmän ”koulumaiseksi”.

Alaikäisiä ammatillisen koulutuksen opiskelijoita on noin 60 000. Tänään (14.9.2017) julkistettu Kouluterveyskysely antaa tärkeää tietoa näiden lasten arjesta ja hyvinvoinnista.

Ammattiin opiskelevat nuoret kokevat muita nuoria vahvemmin, että heillä on elämässään päämäärä ja tarkoitus. He myös pitävät koulunkäynnistä muita nuoria huomattavasti enemmän. Kun ammattiin opiskelevista 83,4 prosenttia kertoo pitävänsä koulunkäynnistä, lukiolaisista näin kokee vain 71,6 prosenttia. Reformoimmeko tämän ammattiin opiskelevien haitaksi?

Kouluterveyskyselyn vuoden 2017 tulokset kertovat edelleen huolenaiheita ammattiin opiskelevien nuorten elintavoista ja terveydestä. Esimerkiksi päihteiden käyttö on yleisempää kuin muilla nuorilla. Ammattiin opiskelevista nuorista ainakin kerran marihuanaa tai kannabista on käyttänyt 20,6 prosenttia, lukiolaisista 11,6 prosenttia.

Lapsiasiavaltuutettuna ajattelen, että ammatillisessa koulutuksessa nuoret, tai peräti lapset, tarvitsevat oppilaitoksesta kasvu- ja oppimisyhteisöä, joka tukee aikaisempaa vahvemmin nuorten hyvinvointia ja oppimiseen kiinnittymistä.

Hallitus siis uudistaa ammatillisen koulutuksen osaamisperustaiseksi ja asiakaslähtöiseksi. Mitä tämä on? Lapsiasiavaltuutettuna huoleni on vielä alaikäisistä lapsista, joilta ammatillisessa koulutuksessa vaaditaan jatkossa enemmän itsenäisyyttä, kypsyyttä, oppimisen taitoja, kun samaan aikaan nuoret itse viestivät monista tuen tarpeista näitä koskien.

Väitteeni on, että ammatillisen koulutuksen suurin ongelma on opintojen keskeyttäminen, joka ei kuitenkaan johdu opintojen ”koulumaisuudesta”, vaan nimenomaisesti nuorten monista elämänhallinnan syvistäkin ongelmista. Väitteeni pohjalta ammatillisen koulutuksen reformia ei suunnitella. Kylmät tosiasiat olisi vielä mahdollista tunnistaa ja tunnistaa: työelämän ja työnantajien on nuorten ongelmia vaikea ratkoa. Onko ”koulumaisuudesta” tullut aikamme haukkumasana?


Nuorille pitäisi tarjota enemmän lähiopetusta eli laadukasta opetusta pedagogijohtoisesti. Nuorille pitäisi tarjota vahvempaa terveyden ja hyvinvoinnin tukea omassa kouluyhteisössä. Tässä oppilaitoksilla on tekemisen paikka. Nyt suunta on toinen. Ammatillisesta koulutuksesta vähennetään lähiopetusta. Tämän korvaa työpaikoilla tapahtuva oppiminen.

Koulutuksen reformien olisi aina kiinnityttävä tietoon tässä koulutuksessa olevien lasten ja nuorten elämästä ja tarpeista. Ammatillisen koulutuksen reformissa olisi otettava erityiseen tarkasteluun lapset ja nuoret, joita ei voida niputtaa samaan kategoriaan ammatillisessa koulutuksessa olevien aikuisopiskelijoiden kanssa. Ihmisen iällä ja kehitysvaiheella on oltava merkitystä koulutuspolitiikan valinnoissa ja koulutuksen rakenteissa.

Hallituksen on käynnistettävä arviointi- ja seurantatutkimus ammatillisen koulutuksen reformista. Tutkimuksen perustana on oltava ymmärrys ihmisen kasvusta, kehityksestä ja oppimisesta ikävaiheeseen liittyvät herkkyydet huomioon ottaen. Lapsivaikutusten arvioinniksikin tätä voidaan kutsua. Tämän pohjalta on sitouduttava korjausliikkeisiin. Kyse on sivistysvaltion rakentamisesta.

12. heinäkuuta 2017

Kouluruoka on vahvuutemme

Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu

Maa- ja metsätalousministeriön selvitysmiehenä toiminut, Saarioinen Oy:n entinen toimitusjohtaja Ilkka Mäkelä totesi, että kouluruoan maksullisuus lisäisi sen arvostusta (Aamulehti 11.7.). Vaikkei selvitysmies tainnut kouluruoan muuttamista maksulliseksi esittää, hän totesi, että ”tietyillä tulotasoilla voisi hakea alennusta tai vapautusta maksusta”.

Vain muutama vuosi sitten Valion toimitusjohtaja esitti kouluruoan muuttamista maksulliseksi. Jälleen kerran perusteluna oli ruoan arvostuksen lisääminen.

Haluaisin lapsiasiavaltuutettuna tietää, mihin perustuen nämä ruokatuotannon asiantuntijat toteavat, ettei kouluruokaa arvosteta? On helppo heitellä ilmaan väitteitä, joita ei kuitenkaan perustella, eikä ajatella esitysten vaikutuksia lasten ja perheiden arkeen.

Kouluterveyskyselyn tuloksiin kannattaa syventyä. Vuonna 2015 yläkoululaisista 27 prosenttia totesi, että koululounasta ei ole tarjolla riittävästi. Joka neljäs yläkoululainen koki, ettei koululounaaseen ole riittävästi aikaa. Kolmannes ei syö päivittäin koululounasta.

Keskusteluissa oppilaiden kanssa olen havainnut, että kouluruoan syömiseen vaikuttaa, mitä ruokaa koulussa on tarjolla ja miltä ruoka maistuu. Me aikuiset muutamme keskustelun kouluruoasta kovin helposti ylätason arvokeskusteluksi, kun lapsilla olisi toiveita ruoan mausta ja kouluruokailuun käytettävästä ajasta! Eikä ylipäänsä Suomessa ruoasta ja sen tuotannosta keskustella riittävästi lasten kanssa.

Oppilaat on otettava mukaan kehittämään kouluruokailua ja esimerkiksi ruokalistoja. Lapset ovat niin vastuullisia kuin me aikuiset heille luottamusta osoitamme ja sitä tukien vaadimme.

Lapset ovat usein huomattavasti käytännöllisempiä ratkaisuissaan kuin selvityshankkeita perustavat aikuiset. Osassa kunnissa on onneksi jo perustettu kouluruokatoimikuntia, jotka keskittyvät tämän lasten hyvinvoinnin ja oppimisen kannalta tärkeän palvelun, kouluruokailun, kehittämiseen. Tälle kehitystyölle Opetushallitus ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antavat tärkeää tietopohjaa. Kouluruokatoimikunta tarvitaan jokaiseen kuntaan.

Eikä huoltajienkaan suunnalta tule viestiä kouluruoan arvostuksen puutteesta. Vanhempien näkemyksiin kannattaa pysähtyä ja heidät pitää ottaa mukaan kouluruoan puolestapuhujiksi ja kehittäjiksi. Huoltajat muun muassa toivoisivat, että heille kerrottaisiin, jos koulussa huomataan, ettei oppilas syö tai syö huonosti kouluruokaa. Vanhempien Barometrin vuodelta 2015 mukaan alakoululaisten huoltajista 16 prosenttia arvioi, että kouluruoka maistuu lapselle huonosti, yläkoululaisista 26 prosentille.

Jokainen koulunsa aloittavan lapsen huoltaja pitäisi kutsua nauttimaan koululounas ja samalla vanhemmille terästettäisiin heidän vastuutaan viestiä koululounaan tärkeydestä ja kehittämistarpeista.

Suomella on ollut viisautta rakentaa yhteiskunta, jonka perustana on kansalaisten yhdenvertaisuus ja jokaiselle ihmiselle annettava mahdollisuus kasvaa täyteen lahjakkuuteensa. Laki maksuttomasta kouluruoasta säädettiin raskaan sodan aikana, vuonna 1943, viiden vuoden siirtymäajalla. Silloin tiesimme, mikä on tärkeää ja mikä on yhteistä. Tuolloin koululaiset velvoitettiin kouluajan ulkopuolella osallistumaan ruokatarpeiden keräämiseen koululle. Lapset eivät olleet vain toiminnan kohteita, vaan toimijoita, osallisia. Ottaisiko tämän päivän Suomi tästä perinnöstä oppia?

Lapsiasiavaltuutetun vuositeemana on vuonna 2017 köyhyys. Köyhyydessä yksi pahiten lapseen vaikuttava asia on leimautuminen. Malli, jossa lapsen tai perheen täytyy erikseen hakea vapautusta kouluruokailumaksusta, lisäisi eriarvoisuutta, leimautumista ja jopa koulukiusaamista. Maksutonta kouluruokailua todennäköisesti arvostavat lapset, joiden perheessä monipuolinen ruoka ei ole aina itsestäänselvyys. Selvitysmiehen pohdinta iskisi juuri niihin lapsiin ja perheisiin, jotka maksutonta ruokailua eniten tarvitsevat.

Eiköhän todeta, että maksuton kouluruoka on Suomen viisaimpia päätöksiä lasten hyvinvoinnin ja perheiden tukemisen kannalta? Lasten osallisuutta vahvistaen saamme kouluruoasta entistäkin maistuvampaa ja ruokahävikit mahdollisimman pieniksi.

Kouluruoka on enemmän kuin lautanen ja ruoka. Se on viesti tältä yhteiskunnalta, että me arvostamme ruokaa ja sen tuottajia. Ja me arvostamme lapsia, joille maksuton lämmin ateria tarjotaan varallisuudesta ja perhetaustasta riippumatta. Ja ruoasta me opetamme lapset myös kiittämään, sillä ilmaisia lounaita ei ole.