23. syyskuuta 2017

Business pois päiväkodeista

Osio puheesta valtakunnallisilla lastentarhanopettajapäivillä 23.9.2017, Oulussa.

Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu

Suomessa lasten eriarvoisuus kasvaa. Tämä tarkoittaa, että lapsen tulevaisuutta määrittelee yhä enemmän, mihin kuntaan ja perheeseen hän syntyy. Lapsiasiavaltuutettuna olen antanut tästä arvioni valtioneuvostolle muun muassa perusopetuksen näkökulmasta.

Lapsen tulevaisuutta määrittelee voimakkaasti varhaiset kasvun vuodet. Pitkittäistutkimuksilla on pystytty osoittamaan laadukkaan pedagogisen varhaiskasvatuksen vaikuttavuus ihmisen koko elämänkaaressa.

Tänä päivänä, Suomen tasavallan täyttäessä 100 vuotta, meidän on vastattava seuraavaan kysymykseen: mitä teemme, jotta lasten yhdenvertaisuus vahvistuu ja jokaisen lapsen lahjat saadaan käyttöön ja kukoistukseen?

Suomen on vahvistettava jokaisen lapsen oikeutta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Nyt tämä ei toteudu.

Päinvastoin. Suomi on ajautumassa kierteeseen, jossa tutkimustiedon valossa laadukkainta ja pitkäjänteisintä pedagogista varhaiskasvatusta tarvitsevat lapset saavat sitä vähiten.

Otan esimerkin, joka on sekä tämän päivän että huomisen Suomea.

Suomessa syntyi 6 200 lasta vuonna 2015 äideille, jotka olivat ulkomailla syntyneitä. Vuonna 2015 syntyneistä lapsista tämä oli noin 11 prosenttia.

Hallituksen päätös rajata kokopäiväinen varhaiskasvatusoikeus koskee muun muassa perheitä, joissa äiti on kotona. Maahanmuuttajataustaisissa perheissä monen äidin koulutus- ja työmarkkina-asema on heikko, kielitaito vähäinen. Sosiaalisin perustein lapsi voisi saada kokopäiväisen paikan, mutta tämä vaatii perheeltä aktiivisuutta ja kunnalta harkintaa.

Tosiasia on, että yhä useampi lapsi aloittaa esiopetuksen ja perusopetuksen heikoin taidoin ja tiedoin. Perusopetuksessa näitä eroja on yhä vaikeampi kuroa umpeen.

Taustalla on eriarvoistumista vauhdittava ja syventävä lainsäädäntö, jossa lapsen perhetausta määrittelee lapsen varhaiskasvatuspalveluiden laatua ja määrää. Kansalainen kirjoitti minulle jokin aika sitten kirjeen, jossa hän toteaa:

”Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajauksen ja yksityisen päivähoitosopimuksen vuoksi lasta uhkaa huoltajan lomautuksesta ja mahdollisesta työttömyydestä johtuen sekä päivähoitopaikan että tulevan, ensi syksynä alkavan esiopetuspaikan menetys, mikä tosiasiallisesti tarkoittaisi lapsen kannalta sitä, että lapsi joutuisi taas vaihtamaan varhaiskasvatuspaikkaa. Lapseni tilanne varhaiskasvatusoikeuden mahdollisesta supistumisesta johtuen tuntuu kohtuuttomalta.”

Tilanne on kohtuuton. Tilanne on vastoin lapsen ja yhteiskunnan etua.

Samaan aikaan Suomeen on syntynyt varhaiskasvatuksen markkinat, jotka toimivat liiketaloudellisin perustein. Kehitys on vaarallinen ja uhkaa Suomen sosiaalista eheyttä. Kyse ei ole vain tulevaisuudesta, vaan lasten tästä päivästä tässä maassa. Yksilön oikeuksia heikosti turvaava lainsäädäntö voimakkaasti laajentuvien varhaiskasvatuksen markkinoiden kanssa luo vaarallisen yhtälön.

Mitä tämä tarkoittaa? Ensiksikin se tarkoittaa, että taloudellisen voiton tavoittelu on tehty mahdolliseksi varhaiskasvatuspalveluissa. Uskallan väittää, että meille suomalaisille on selvää, etteivät peruskoulut voi tehdä voittoa. Lasten kustannuksella ei tehdä rahaa.

Perusopetuslain 7 §:ssä on säädetty, että valtioneuvosto voi myöntää rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle luvan perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen järjestämiseen. Samaisessa 7 §:ssä on säädetty selkeäsanaisesti: ”Opetusta ei saa järjestää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi.”

Varhaiskasvatuksessa voiton tavoitteleminen on mahdollista. Toimiala on houkutteleva. Tilinpäätöstietojen mukaan varhaiskasvatuksessa toimivat yritykset ovat tehneet vuosittain jopa miljoonien eurojen voittoja.

Kun kävin läpi varhaiskasvatusyritysten tilinpäätöstietoja, näkymä liiketoiminnan kannalta on erittäin hyvä. Miljoonia euroja viime vuosina liikevoittoa Suomessa tehnyt yritys toteaa tilinpäätöksessään: ”Johto ennustaa, että X Oy:n liikevaihto kasvaa merkittävästi myös tilikaudella 2017 uusien päiväkotien avaamisen sekä olemassa olevien päiväkotien täyttymisen myötä, ja kasvun ennakoidaan jatkuvan voimakkaana myös seuraavina vuosina.”

Onko tämä oikein? Yrittäjät toimivat, kuten laki mahdollistaa. He eivät toimi väärin. Mutta valtiona Suomi ei toimi viisaasti ajatellen kansakunnan eheyttä ja lasten oikeuksia.

Nopeasti kuulen useiden kansanedustajien ja kuntapäättäjien toteavan, ettei sillä ole merkitystä, onko palveluntuottaja yksityinen vai julkinen. Sanon: merkitystä on.

Kun taloudellisen voiton tavoittelu mahdollistetaan, se näkyy liiketoiminnan logiikkana: kustannukset minimoidaan, voitto maksimoidaan, asiakkaat segmentoidaan.

Otan esimerkin yksityisen päiväkodin hoitosopimuksesta:

”Päiväkodilla on oikeus purkaa hoitosopimus päättyväksi välittömästi, jos perhe rikkoo olennaisesti tämän sopimuksen ehtoja, jos lapsi tarvitsee erityistä hoitoa ja kasvatusta tai mikäli lapsen ruoka-aineallergia vaatii erityisiä poikkeusjärjestelyjä.”

Mihin tällä pyritään? Siihen, että näissä päiväkodeissa olisi vain ja ainoastaan niin sanotusti helppoja lapsia vailla esimerkiksi erityisen tuen tarpeita. Tämä tarkoittaa, että yksityiset päiväkodit ottavat lapsia, jotka eivät suuria vaadi – kunnan päiväkodissa hoidetaan, kun ilmenee ongelmia ja vaikeuksia. Tällainen karsinointi on täysin vailla moraalia. Tämän Suomi sallii. Tähän Suomi jopa kannustaa. Lasku on suuri. Sen maksat Sinä, suomalainen veronmaksaja.

Ja me yhteiskuntana maksamme yksityisten päiväkotien voittoja. Yksityisen hoidon tukea voi hakea lapsen vanhempi tai muu huoltaja. Tuki maksetaan aina suoraan yksityiselle hoitajalle tai päivähoitopaikkaan. Yksityisen hoidon tukea maksettiin yksityisille päiväkodeille vuonna 2016 yli 20.000.000 euroa. Ei järkeä.

Tarvitaan muutos, joka takaa lasten yhdenvertaisuuden ja yhteiskunnan kestävyyden. Siksi varhaiskasvatuslakiin on säädettävä taloudellisen voiton tavoittelu kielletyksi, kuten perusopetuslaissa. Siksi varhaiskasvatuksesta on säädettävä perustuslaissa, kuten perusopetuksesta.

14. syyskuuta 2017

Mitkä ovat ammattiin opiskelevien lasten tarpeet?

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila

Suomalaisen yhteiskunnan muutospaineet ovat kovat. Opetuksen ja koulutuksen kentällä on käynnissä suuri määrä kehittämishankkeita, joista sanalla reformi kutsutaan ammatillisen koulutuksen muutoksia. Valtio on todennut, että reformissa uudistetaan koko ammatillinen koulutus. Pääministeri Sipilän hallitusohjelman kärkihankkeiden ja reformien toimeenpanosuunnitelma toteaa: ”Ammatillinen koulutus uudistetaan osaamisperustaiseksi ja asiakaslähtöiseksi kokonaisuudessaan.”

Kysymys kasvu- ja oppimisympäristöjen kehittämisestä palautuu aikamme lapsi- ja ihmiskäsitykseen, joka on aktiivinen ja valmis yksilö. Heitä kohtaan työssäni Suomen lapsiasiavaltuutettuna harvoin. Hallituksen ammatillisen koulutuksen reformissa lähiopetuksen määrää vähennetään eli oppiminen muuttuu työelämälähtöisemmäksi ja vähemmän ”koulumaiseksi”.

Alaikäisiä ammatillisen koulutuksen opiskelijoita on noin 60 000. Tänään (14.9.2017) julkistettu Kouluterveyskysely antaa tärkeää tietoa näiden lasten arjesta ja hyvinvoinnista.

Ammattiin opiskelevat nuoret kokevat muita nuoria vahvemmin, että heillä on elämässään päämäärä ja tarkoitus. He myös pitävät koulunkäynnistä muita nuoria huomattavasti enemmän. Kun ammattiin opiskelevista 83,4 prosenttia kertoo pitävänsä koulunkäynnistä, lukiolaisista näin kokee vain 71,6 prosenttia. Reformoimmeko tämän ammattiin opiskelevien haitaksi?

Kouluterveyskyselyn vuoden 2017 tulokset kertovat edelleen huolenaiheita ammattiin opiskelevien nuorten elintavoista ja terveydestä. Esimerkiksi päihteiden käyttö on yleisempää kuin muilla nuorilla. Ammattiin opiskelevista nuorista ainakin kerran marihuanaa tai kannabista on käyttänyt 20,6 prosenttia, lukiolaisista 11,6 prosenttia.

Lapsiasiavaltuutettuna ajattelen, että ammatillisessa koulutuksessa nuoret, tai peräti lapset, tarvitsevat oppilaitoksesta kasvu- ja oppimisyhteisöä, joka tukee aikaisempaa vahvemmin nuorten hyvinvointia ja oppimiseen kiinnittymistä.

Hallitus siis uudistaa ammatillisen koulutuksen osaamisperustaiseksi ja asiakaslähtöiseksi. Mitä tämä on? Lapsiasiavaltuutettuna huoleni on vielä alaikäisistä lapsista, joilta ammatillisessa koulutuksessa vaaditaan jatkossa enemmän itsenäisyyttä, kypsyyttä, oppimisen taitoja, kun samaan aikaan nuoret itse viestivät monista tuen tarpeista näitä koskien.

Väitteeni on, että ammatillisen koulutuksen suurin ongelma on opintojen keskeyttäminen, joka ei kuitenkaan johdu opintojen ”koulumaisuudesta”, vaan nimenomaisesti nuorten monista elämänhallinnan syvistäkin ongelmista. Väitteeni pohjalta ammatillisen koulutuksen reformia ei suunnitella. Kylmät tosiasiat olisi vielä mahdollista tunnistaa ja tunnistaa: työelämän ja työnantajien on nuorten ongelmia vaikea ratkoa. Onko ”koulumaisuudesta” tullut aikamme haukkumasana?


Nuorille pitäisi tarjota enemmän lähiopetusta eli laadukasta opetusta pedagogijohtoisesti. Nuorille pitäisi tarjota vahvempaa terveyden ja hyvinvoinnin tukea omassa kouluyhteisössä. Tässä oppilaitoksilla on tekemisen paikka. Nyt suunta on toinen. Ammatillisesta koulutuksesta vähennetään lähiopetusta. Tämän korvaa työpaikoilla tapahtuva oppiminen.

Koulutuksen reformien olisi aina kiinnityttävä tietoon tässä koulutuksessa olevien lasten ja nuorten elämästä ja tarpeista. Ammatillisen koulutuksen reformissa olisi otettava erityiseen tarkasteluun lapset ja nuoret, joita ei voida niputtaa samaan kategoriaan ammatillisessa koulutuksessa olevien aikuisopiskelijoiden kanssa. Ihmisen iällä ja kehitysvaiheella on oltava merkitystä koulutuspolitiikan valinnoissa ja koulutuksen rakenteissa.

Hallituksen on käynnistettävä arviointi- ja seurantatutkimus ammatillisen koulutuksen reformista. Tutkimuksen perustana on oltava ymmärrys ihmisen kasvusta, kehityksestä ja oppimisesta ikävaiheeseen liittyvät herkkyydet huomioon ottaen. Lapsivaikutusten arvioinniksikin tätä voidaan kutsua. Tämän pohjalta on sitouduttava korjausliikkeisiin. Kyse on sivistysvaltion rakentamisesta.

12. heinäkuuta 2017

Kouluruoka on vahvuutemme

Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu

Maa- ja metsätalousministeriön selvitysmiehenä toiminut, Saarioinen Oy:n entinen toimitusjohtaja Ilkka Mäkelä totesi, että kouluruoan maksullisuus lisäisi sen arvostusta (Aamulehti 11.7.). Vaikkei selvitysmies tainnut kouluruoan muuttamista maksulliseksi esittää, hän totesi, että ”tietyillä tulotasoilla voisi hakea alennusta tai vapautusta maksusta”.

Vain muutama vuosi sitten Valion toimitusjohtaja esitti kouluruoan muuttamista maksulliseksi. Jälleen kerran perusteluna oli ruoan arvostuksen lisääminen.

Haluaisin lapsiasiavaltuutettuna tietää, mihin perustuen nämä ruokatuotannon asiantuntijat toteavat, ettei kouluruokaa arvosteta? On helppo heitellä ilmaan väitteitä, joita ei kuitenkaan perustella, eikä ajatella esitysten vaikutuksia lasten ja perheiden arkeen.

Kouluterveyskyselyn tuloksiin kannattaa syventyä. Vuonna 2015 yläkoululaisista 27 prosenttia totesi, että koululounasta ei ole tarjolla riittävästi. Joka neljäs yläkoululainen koki, ettei koululounaaseen ole riittävästi aikaa. Kolmannes ei syö päivittäin koululounasta.

Keskusteluissa oppilaiden kanssa olen havainnut, että kouluruoan syömiseen vaikuttaa, mitä ruokaa koulussa on tarjolla ja miltä ruoka maistuu. Me aikuiset muutamme keskustelun kouluruoasta kovin helposti ylätason arvokeskusteluksi, kun lapsilla olisi toiveita ruoan mausta ja kouluruokailuun käytettävästä ajasta! Eikä ylipäänsä Suomessa ruoasta ja sen tuotannosta keskustella riittävästi lasten kanssa.

Oppilaat on otettava mukaan kehittämään kouluruokailua ja esimerkiksi ruokalistoja. Lapset ovat niin vastuullisia kuin me aikuiset heille luottamusta osoitamme ja sitä tukien vaadimme.

Lapset ovat usein huomattavasti käytännöllisempiä ratkaisuissaan kuin selvityshankkeita perustavat aikuiset. Osassa kunnissa on onneksi jo perustettu kouluruokatoimikuntia, jotka keskittyvät tämän lasten hyvinvoinnin ja oppimisen kannalta tärkeän palvelun, kouluruokailun, kehittämiseen. Tälle kehitystyölle Opetushallitus ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antavat tärkeää tietopohjaa. Kouluruokatoimikunta tarvitaan jokaiseen kuntaan.

Eikä huoltajienkaan suunnalta tule viestiä kouluruoan arvostuksen puutteesta. Vanhempien näkemyksiin kannattaa pysähtyä ja heidät pitää ottaa mukaan kouluruoan puolestapuhujiksi ja kehittäjiksi. Huoltajat muun muassa toivoisivat, että heille kerrottaisiin, jos koulussa huomataan, ettei oppilas syö tai syö huonosti kouluruokaa. Vanhempien Barometrin vuodelta 2015 mukaan alakoululaisten huoltajista 16 prosenttia arvioi, että kouluruoka maistuu lapselle huonosti, yläkoululaisista 26 prosentille.

Jokainen koulunsa aloittavan lapsen huoltaja pitäisi kutsua nauttimaan koululounas ja samalla vanhemmille terästettäisiin heidän vastuutaan viestiä koululounaan tärkeydestä ja kehittämistarpeista.

Suomella on ollut viisautta rakentaa yhteiskunta, jonka perustana on kansalaisten yhdenvertaisuus ja jokaiselle ihmiselle annettava mahdollisuus kasvaa täyteen lahjakkuuteensa. Laki maksuttomasta kouluruoasta säädettiin raskaan sodan aikana, vuonna 1943, viiden vuoden siirtymäajalla. Silloin tiesimme, mikä on tärkeää ja mikä on yhteistä. Tuolloin koululaiset velvoitettiin kouluajan ulkopuolella osallistumaan ruokatarpeiden keräämiseen koululle. Lapset eivät olleet vain toiminnan kohteita, vaan toimijoita, osallisia. Ottaisiko tämän päivän Suomi tästä perinnöstä oppia?

Lapsiasiavaltuutetun vuositeemana on vuonna 2017 köyhyys. Köyhyydessä yksi pahiten lapseen vaikuttava asia on leimautuminen. Malli, jossa lapsen tai perheen täytyy erikseen hakea vapautusta kouluruokailumaksusta, lisäisi eriarvoisuutta, leimautumista ja jopa koulukiusaamista. Maksutonta kouluruokailua todennäköisesti arvostavat lapset, joiden perheessä monipuolinen ruoka ei ole aina itsestäänselvyys. Selvitysmiehen pohdinta iskisi juuri niihin lapsiin ja perheisiin, jotka maksutonta ruokailua eniten tarvitsevat.

Eiköhän todeta, että maksuton kouluruoka on Suomen viisaimpia päätöksiä lasten hyvinvoinnin ja perheiden tukemisen kannalta? Lasten osallisuutta vahvistaen saamme kouluruoasta entistäkin maistuvampaa ja ruokahävikit mahdollisimman pieniksi.

Kouluruoka on enemmän kuin lautanen ja ruoka. Se on viesti tältä yhteiskunnalta, että me arvostamme ruokaa ja sen tuottajia. Ja me arvostamme lapsia, joille maksuton lämmin ateria tarjotaan varallisuudesta ja perhetaustasta riippumatta. Ja ruoasta me opetamme lapset myös kiittämään, sillä ilmaisia lounaita ei ole.

19. kesäkuuta 2017

Politiikkaa vai politikointia arvoilla?

Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu

Viime päivinä Suomen politiikassa on puhuttu arvoista. Enemmän kuin pitkään aikaan. Sanotaan jopa, että arvot ovat palanneet politiikkaan.

Ovatko arvot olleet kadoksissa vai ovatko arvot vain sopivasti valikoituja tilanteesta ja asiasta riippuen? Vai tunnistammeko vain omat arvomme? Joskus tuntuu unohtuvan, että vastakkaistakin mieltä olevalla voi yhtä hyvin olla perustelunsa lähtökohtana arvot. Arvojen ristiriidat ovat yleiset, mutta poliittisessa kskustelussa vähäisesti tunnistetut. Kaikki arvot eivät perustu esimerkiksi samaan käsitykseen yhdenvertaisuudesta ja ihmisarvosta. Arvojen ristiriidat eivät saisi jäädä piiloon.

Viime vuosina monia valtion päätöksiä voi liittää markkinalähtöisyyteen, joka ei liene sellaisenaan puhdas arvo. Se on pikemminkin väline. Joka tapauksessa vapaan kilpailun ajatelleen muodostuvan yhteiskunnan ja yksilön eduksi laadun ja hinnan löytäessä vapaassa kilpailutilanteessa parhaan mahdollisen tasapainon sekä myyjän että ostajan näkökulmista. Kansalaisesta on tullut tässä yhteydessä kuluttaja, joka on vapaa valitsemaan. Markkinalähtöisyyteen ja vapaaseen kilpailuun liittyy ajatus vapaasta valinnasta ja rationaalisia valintoja tekevästä ihmisestä. Paljon vaadittu kansalaiselta, puhumattakaan lapsesta.

Esimerkit ovat hyvin monet; sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen ”valinnanvapaus” mahdollistaen, sääntelyn purkaminen taksiliikenteestä, alkoholin myynninrajoitteiden purkaminen ja ylipäänsä alkoholin vapaampi saatavuus, kauppojen laajat aukioloajat.

Arvoista on ollut kyse myös esimerkiksi lasten päivähoito-oikeuden rajaamisessa lapsilta, joiden vanhempi on kotona. Tässä kohtaan on haluttu vahvistettavan vanhempien kasvatusvastuuta ja rajattu yhteiskunnan vastuuta lapsesta. Vaikka lapset asettuvat eriarvoiseen asemaan suhteessa palveluihin, nimenomaisesti perusteluna on ollut lapsen etu. Eikö paras paikka lapselle ole koti?

Maahanmuuttoon liittyvät monet muutokset ovat olleet nekin arvolähtöisiä. Esimerkiksi perheenyhdistämisen kriteerejä on tiukennettu. Suomessa yksin olevan lapsen tulisi pystyä vastaamaan tänne tulevan perheen elatuksesta eli vähän aikaa Suomessa olleen lapsen tulisi käytännössä pystyä saamaan keskituloisen suomalaisen palkka. Mikä arvo tämän taustalla?

Raha ja talous ovat mitä suurimmassa määrin arvolähtöisiä ympäristöjä. Valtiontalous ei ole pelkkää ekonomistien rationaalista päätelmää ja ennusteiden tekemistä. Se on valintoja muun muassa tarpeellisen ja tarpeettoman, yhteisen ja yksilön vastuun, kohtuuttoman ja kohtuullisen väliltä.

Arvot eivät siis ole kadonneet tai kuolleet politiikasta. Päinvastoin. Vaikka toisen mielipide ei miellytä, mielipiteen esittäjällä voi omastaan mielestään olla täysin perustellut ja oikeutetut vaatimukset ja arvopohja näille.

Viime päivien keskustelua arvoista olisi hyvä jatkaa. Puolueiden olisi syytä perustella, mihin arvoihin ne esityksensä pohjaavat. Ja kansalaisen olisi tarpeen pysähtyä pohtimaan, mitkä tämän yhteiskunnan arvot ovat.

Näitä pohdittaessa kannattaa tutustua YK:n lapsen oikeuksien komitean yleiskommenttiin nro 14 lapsen edusta: http://lapsiasia.fi/wp-
content/uploads/2015/03/CRC_C_GC_14_julkaisu.pdf. Mitä kirjavammin lapsen edun määrittelemme, sitä heikompi ja eriarvoistuvampi yhteiskuntamme on.

14. kesäkuuta 2017

Köyhyyden jakautuminen perheen sisällä

Lakimies Merike Helander, lapsiasiavaltuutetun toimisto
Ylitarkastaja Maritta Itäpuisto, lapsiasiavaltuutetun toimisto


Lapsiperheiden ja lasten köyhyydestä on viime vuosina puhuttu paljon. Köyhyyttä tarkastellaan etenkin vanhempien keskimääräistä pienempien tulojen kautta, jolloin perhe määritellään tuloköyhäksi. Perheissä taloudelliset resurssit ja mahdollisuudet eivät kuitenkaan ole aina kaikille samat, vaan usein varat ja kulutus jakautuvat eri perheenjäsenten kesken epätasaisesti. Perheen aikuisten ja lasten välisen epätasaisen resurssien jaon taustalla on moninaisia tilanteita.

Vanhempien erilaiset ongelmat voivat johtaa paitsi koko perheen köyhyyteen niin myös taloudelliseen epätasa-arvoon perheen sisällä. Vanhempien alkoholiongelmat ovat yleinen koko perheenköyhyyteen liittyvä tekijä, mutta päihdeongelmaisten lapset voivat kokea köyhyyttä jopa hyvätuloisissa perheissä. Alkoholiongelmaisten vanhempien kanssa kasvaneiden lapsuudenkokemusten tutkimus (2) paljastaa, että lapset ja perhe voivat kokea taloudellista puutetta, kun alkoholiongelmainen vanhempi käyttää perheen rahat pelkästään omiin tarkoituksiinsa. Myös vanhempien rahapeliongelmat voivat johtaa jopa hyvätuloisen perheen lapset kokemaan taloudellista puutetta. Huostaan otettuja lapsia koskevassa tutkimuksessa (1) arvioidaan, että monissa lastensuojelun toimien kohteena olevissa perheissä lasten tarpeet eivät ohjaa perheen rahankäyttöä.

Uusperheiden sisäistä taloudellisten resurssien jakoa on tutkittu hyvin vähän. Jos perheeseen kuuluu ”sinun, minun ja meidän” lapsia voi tulla tilanteita, joissa lapset ovat keskenään epätasa-arvoisessa asemassa. Esimerkiksi yhden lapsen etävanhempi voi tukea omaa lastaan enemmän kuin perheellä on jaettavana muille lapsille. Etävanhempi saattaa ostaa esimerkiksi vaatteita, puhelimia, tietokoneita tai antaa taskurahaa niin paljon, että uusperheen lapset ovat keskenään erilaisessa asemassa. Vaihtoehtoisesti etävanhempi saattaa laiminlyödä elatusmaksuja ja hänen lapsensa elää tästä syystä ehkä niukemmin kuin muut perheenjäsenet.

Perheiden yksilöllisten tilanteiden ja vanhempien ongelmien lisäksi myös yhteiskunnassamme vallitseva rakenteellinen epätasa-arvo vaikuttaa perheiden sisäiseen resurssien jakoon. Vallitseva taloudellinen epätasa-arvo sukupuolten välillä alkaa jo perheiden sisältä ja lasten ollessa pieniä. Tytöt saavat vähemmän viikkorahaa tai rahalahjoja kuin pojat. Kun lapset tulevat kesätyöikään, on todennäköistä, että pojat saavat paremmin palkattuja töitä kuin tytöt. (5) Tämä perheestä alkava epätasa-arvo jatkuu läpi elämän niin, että naiset ovat sekä pienituloisempia työntekijöitä että köyhempiä eläkeläisiä kuin miehet. Yksinhuoltajaäitien pienituloisuus on olennainen osa sukupolvien yli kulkeva köyhyyden kierrettä ja yksi lapsiperheiden köyhyyden merkittävimmistä muodoista. (3)

Vaikka monenlaiset tilanteet altistavat lapsen joutumiselle perheessä huonompaan taloudelliseen tilanteeseen kuin aikuiset, tapahtuu perheissä myös lasten kannalta edullista sisäistä resurssien jakoa. Tutkimuksissa on havaittu, että heikon taloudellisen tilanteen aikaan äidit tinkivät omista hankinnoistaan lasten vuoksi ja pyrkivät takaamaan ainakin näiden hyvinvoinnin. (4) On tärkeää, että taloudellisten mahdollisuuksien erot perheiden sisällä tunnistetaan ja että niiden tuottamiin haittoihin puututaan. MTuki- ja auttamisjärjestelmiä tulisi kehittää niin, että köyhyydestä kärsivien lasten auttaminen on mahdollista perheestä ja vanhemmista riippumatta.

Lähteet

(1) Heino, Tarja & Hyry, Sylvia & Ikäheimo, Salla & Kuronen, Mikko & Rajala, Rika. 2016. Lasten kodin ulkopuolelle sijoittamisen syyt, taustat, palvelut ja kustannukset. HuosTa-hankkeen (2014-2015) päätulokset. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, raportti 3/2016.
(2) Itäpuisto, Maritta. 2005. Kokemuksia alkoholiongelmaisten vanhempien kanssa eletystä lapsuudesta. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 124.
(3) Karvonen Sakari & Salmi Minna (toim.) 2016. Lapsiköyhyys Suomessa 2010-luvulla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 30/2016. Helsinki.
(4) Ruckenstein Minna 2014. Lapsuus, kuluttajuus ja yhdessä oppiminen. Julkaisussa Lasten ja perheiden elinolot. Hyvinvointikatsaus 1/2015. Tilastokeskus.
(5) Wilska, Terhi-Anna 2017. Jo tyttöjen euro on pienempi kuin poikien euro. Keskisuomalainen 1.6.2017, 16.

24. toukokuuta 2017

Kuinka terroristi tappoi onnellisen lapsuuden

Maritta Itäpuisto, ylitarkastaja, lapsiasiavaltuutetun toimisto

Eurooppalaisissa kaupungeissa tehdyt väkivaltaiset iskut ovat viime kuukausien aikana ravisuttaneet rauhan ajatukseen tuudittautunutta maanosaamme. Terroristit ovat hyökänneet niin pommein kuin autoja aseina käyttäen ihmisjoukkoja vastaan. Ison-Britannian Manchesterissa koettiin 22. toukokuuta jotakin erityisen luotaantyöntävää ja alhaista: itsemurhapommittaja iski konserttiin, jonka yleisössä oli paljon lapsia ja nuoria. Iskun kohteen arvioidaan olleen tarkoituksellisesti juuri tällainen, jotta se tuottaisi mahdollisimman suurta huomiota ja tuskaa. (1)

Euroopassa on rakennettu vuosikymmeniä tasa-arvoista yhteiskuntia, joissa myös lapset voivat elää onnellista elämää. Esimerkiksi Suomessa monet järjestöt, viranomaiset ja organisaatiot taistelevat sen puolesta, että lasten oikeudet toteutuisivat ja lapsillamme olisi hyvä lapsuus. Se on meille tärkeä tavoite ja se on ylevin haaste, joka ihmiskunnan historiassa on tähän mennessä otettu.

Käsitys lapsista ja lapsuudesta on hyvin erilainen alueilla, joilta Isisin kaltaisten terroristiryhmien toiminta kumpuaa. Afganistan, joka näyttäytyy tuon tuosta myös Suomen mediassa terrorismin ja pakolaisuuden syntysijana, on lapselle tyly paikka. Lapsen oikeuksista tai hänen etunsa huomioon ottamisesta puhuminen olisi Afganistanissa luksusta, jollaisesta kansa ei osaa edes haaveilla. Afganistanin kansa on kouluttamatonta, köyhää ja kurjaa. Lapset ja äidit kuolevat synnytyksiin ja lasten kokema väkivalta on arkipäivää.

Somaliassa terroristit ja taistelijat värväävät lapsia joukkoihinsa taistelemaan tai kaappaavat kylistä tyttöjä palvelijoiksi ja seksiorjiksi. Paikallisia poliiseja Somaliassa kouluttanut suomalainen työntekijä kertoo, miten ristiriitaiselta tuntuu kohdata lapsisotilas, koska omasta kulttuuristamme lähteneen on lähes mahdoton ymmärtää, että 10-vuotias lapsi haluaa tappaa hänet.

Etelä-Amerikan huumereitin varrella puolestaan lapset ovat vaarassa joutua taistelevien järjestöjen tai rikollisliigojen huumemuuleiksi. Vielä suurempi joukko lapsia tuhotaan houkuttamalla heidät huumeriippuvaisiksi – terrorismin rahoitushan perustuu useasti huumerahoihin, ja suuri huumeiden käyttäjäjoukko on keino saada rahaa omaa taisteluun.

Nämä esimerkit kertovat siitä, millainen on terrorismin ja silmittömän väkivallan näkökulma lapsiin. Emme siis voi vedota terroristiin pyytämällä häntä säästämään kaikkein viattomimmat eli lapset. Terroristille kaikki vääräuskoiset tai muulla tavoin vääränlaiset ihmiset ovat samaa, omien tarkoitusperien ajamiseen käytettävää massaa, jolla ei ole sen paremmin ihmisoikeuksia kuin lapsen oikeuksia.

Terrorismin vahva ote omaan maanosaamme niin konkreettisesti kuin median välityksellä uhkaa myös meille tuttua suojattua lapsuutta. Se, mitä ajattelemme vapaasta, huolettomasta ja leikin täytteisestä lapsuudesta ei voi toteutua, jos niin lapset kuin vanhemmat joutuvat suojautumaan mahdollista uhkaa vastaan ja näkemään pahuuden vyöryvän yhä lähemmäs. Onko siis hyvällä lapsuudella minkäänlaista toivoa terrorismin ajassa?

(1) Tutkijaupseeri: Iskun tekotapa ja -paikka viittaa jihadistiseen terroriin. Iltalehti 23.5.2017 (Antti Parosen haastattelu) http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201705232200156453_u0.shtml

9. toukokuuta 2017

Mietteitä Suomen turvapaikkapolitiikasta

Syksyllä 2015 Euroopan unionin jäsenmaista haki turvapaikkaa yli miljoona ihmistä. Suomesta turvapaikkaa haki noin 32 000 henkilöä. Pian hakijamäärän kasvettua alettiin suomalaista kansainvälisen suojelun myöntämisen kriteerejä kiristämään. Joulukuussa 2015 Suomen hallitus hyväksyi turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelman, jossa linjattiin turvapaikkapolitiikan kiristyminen ja esimerkiksi valitusaikojen lyhenemisen valmistelu kiireellisenä. Lisäksi hallitus päätti tehdä uuden arvion Afganistanin tilanteesta sekä tarkistaa sisäisen paon kriteerejä. Lisäksi hallitus päätti, että hakijoiden kotimaihin viestittäisiin turvapaikkapolitiikan tiukennuksista.

Keväällä 2016 ulkomaalaislaista poistettiin mahdollisuus myöntää humanitääristä suojelua. Sitä oli aikaisemmin voinut saada kotipaikan turvallisuustilanteen takia, mikäli edellytyksiä ei ollut turvapaikan tai toissijaisen suojelun myöntämiseen. Tätä oli myönnetty muutamalle sadalle henkilölle vuosittain. Humanitäärisen suojelun päätökset olivat jäissä sen aikaa, kun eduskunta käsitteli hallituksen esitystä.

Samalla Maahanmuuttovirasto tiukensi linjauksiaan. Tiedotteessa muutoksia perusteltiin muuttuneella turvallisuustilanteella, myöhemmin Maahanmuuttovirasto totesi, että kyse oli linjanmuutoksista. Virasto tiukensi mahdollisuuksia myöntää toissijaista suojelua aseellisen selkkauksen perusteella. Humanitäärisen suojelun poistaminen lisäsi osaltaan mahdollisuuksia soveltaa maan sisäistä pakoa ja olla myöntämättä kansainvälistä suojelua.

Lakimuutokset, jotka koskivat oikeusapua sekä valitusaikoja, tulivat voimaan syyskuun alusta 2016. Valitusaikoja lyhennettiin, Maahanmuuttoviraston päätöksestä tuli tehdä valitus hallinto-oikeuteen kolmessa viikossa entisen neljän viikon sijaan. Hallinto-oikeuden päätöksestä tuli valittaa Korkeimpaan hallinto-oikeuteen kahdessa viikossa entisen kolmen viikon sijaan. Valtio maksoi hakijan avustajan kulut hakijalle vain, jos hakija oli erityisen haavoittuvassa asemassa, esimerkiksi alaikäinen.

Vuonna 2016 turvapaikkapäätöksiä valmisteli ja teki Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikkö, jonka työntekijöistä suurin osa oli aloittanut työnsä marraskuun 2015 ja toukokuun 2016 välisenä aikana. Tiukentunut laki, tiukentuneet linjaukset sekä uusien työntekijöiden suuri määrä johti siihen, että hallinto-oikeus palautti suuremman osan viraston päätöksistä takaisin kuin mitä aikaisemmin oli tapahtunut. Valitusaikojen lyhentäminen tässä yhteydessä oli hallitukselta ja eduskunnan enemmistöltä tietoinen tapa vähentää tehtyjä valituksia. Avustajan rooli puhuttelussa voi joissain tapauksissa olla tärkeä. Ehkä useammin hakijan eduksi kuin vahingoksi.

Maahanmuuttoviraston tehtävä on kansainvälisten sopimusten ja Suomen lain, mukaan lukien perustuslaki, noudattaminen. Maahanmuuttoviraston toimintaa on arvosteltu sekä liian tiukaksi että liian avoimeksi. Vuodesta 2016 alkaen on painottunut kritiikki liian tiukasta politiikasta. Monet kansalaisjärjestöt ovat suunnanneet kritiikkinsä Maahanmuuttovirastoon. Osin kritiikki on ollut asiallista. Osa kritiikistä on kuitenkin systemaattisesti pyrkinyt viemään Maahanmuuttovirastolta uskottavuuden ja legitimiteetin.

Huhtikuun alussa keskusteluun nousi maasta poistaminen tilanteessa, jossa kielteisen lainvoimaisen päätöksen saanut henkilö ei halua itse poistua maasta. Vaadittiin ”laittomien pakkopalautusten” lopettamista. Tätä perusteltiin niin perustuslailla, Maahanmuuttoviraston huonoilla päätöksillä kuin ulkoasiainministeriön suomalaisille turisteille tarkoitetuilla matkustustiedotteilla. Matkustustiedotteet ovat varmasti hyviä matkustustiedotteita, mutta niillä on hankala perustella linjauksia kansainvälisen suojelun myöntämisestä. Maan suomalaiseen tilanteeseen verrattaen huonompi turvallisuustilanne ei vielä tarkoita, että jokainen henkilö tästä maasta saisi kansainvälistä suojelua Suomesta.

Ulkomaalaislaissa säädetään lasten edun huomioimisesta. Lainsäädännön tulkinnassa tämä ei kuitenkaan nykyisellään tarkoita sitä, että jokainen lapsi saisi oleskeluluvan. Tärkeää on, että Maahanmuuttovirasto huomioi päätöksissään lapsen erityisesti haavoittuvan aseman. Suurin osa yksin tulleista alaikäisistä turvapaikanhakijoista onkin saanut oleskeluluvan.

Suomen maahanmuuttopolitiikasta voi luonnollisesti olla myös eri mieltä kuin mitä nykyinen hallitus. Jälkikäteen tarkasteltuna ei voi pitää kohtuullisena esimerkiksi valitusaikojen lyhentämistä. Tämä tapahtui tilanteessa, jossa lainsäädäntöä oli kiristetty, linjauksia oli kiristetty ja suurin osa päätöksentekijöistä ja puhuttelijoista oli uusia. Käsiteltävien hakemusten määrä moninkertaistui.

Maahanmuuttoviraston ja suomalaiseen oikeusjärjestelmän legitimiteetin haastaminen ei ole toivottavaa. Suomalaisen oikeusjärjestelmän läpi käynyt päätös kansainvälisestä suojelusta ei ole laiton. Toki myös Korkeimman hallinto-oikeuden yksittäisiä päätöksiä ja linjauksia voi arvioida asiaperustein. Jos luottamus suomalaisia viranomaisia ja oikeusistuimia kohtaan menee, vaikuttaa tämä koko kansainvälisen suojelun järjestelmään ja voi kyseenalaistaa myös myönteiset päätökset.

Lapsiasiavaltuutettu on esimerkiksi nostanut esille huolensa edustajatoiminnasta. Ilman huoltajia maahan tulleen alaikäisen edustaja käyttää puhevaltaa hakijan puolesta ja hänellä on tärkeä rooli turvapaikkaprosessissa. Yhdellä edustajalla on ollut liian monta lasta hoidettavanaan. Edustajien osaaminen ja koulutus on vaihdellut. Vuosikirjassaan 2017 lapsiasiavaltuutettu esitti, että edustajatoimintaa säätelevä lainsäädäntö koottaisiin yhteen. Lapsiasiavaltuutettu esitti, että muun muassa edustajien kelpoisuudesta, osaamisen päivittämisestä ja tehtävänkuvasta säädettäisiin tarkemmin. Lisäksi lapsiasiavaltuutettu on kiinnittänyt huomiota siihen, että jokaiselle alaikäiselle oleskeluluvan saaneelle tulisi myöntää ripeästi kuntapaikka.

Anssi Pirttijärvi

Kirjoittaja toimi Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön ylitarkastajana helmi-joulukuun 2016 ja on toiminut lapsiasiavaltuutetun toimiston ylitarkastajana helmikuusta 2017 alkaen.

Lähteitä

Lapsiasiavaltuutettu: Yksin maahan tulleiden lasten edustajatoiminnassa vakavia ongelmia.
http://lapsiasia.fi/tata-mielta/tiedotteet/2016-2/lapsiasiavaltuutettu-yksin-maahan-tulleiden-lasten-edustajatoiminnassa-vakavia-ongelmia/


Lapsiasiavaltuutettu: Kuntien annettava kuntapaikka alaikäiselle turvapaikanhakijoille vaikka säätämällä tämä velvoittavaksi.
http://yle.fi/uutiset/3-9449593

Lapsiasiavaltuutetun vuosikirja 2017
http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2017/04/LA_vuosikirja_2017_.pdf