2. marraskuuta 2018

Voitettava taistelu

Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu

Vierailin viime viikolla Keski-Suomen kunnassa, jossa nuori oli kuollut huumeiden yliannostukseen. Pöydän ympärille oli kokoontunut luottamus- ja virkajohto, järjestöjä, vastuullisia aikuisia.

Suomessa Kouluterveyskyselyssä 14–15-vuotiaista lapsistamme 38,8 prosenttia arvioi, että omalta paikkakunnalta on helppo saada huumeita. Tämä luku on korkea.

Vuosi sitten kutsuin koolle hallinnon kokouksen, jossa käsittelimme menneen kesän monia yhteydenottoja kansalaisilta. Soittoja, viestejä ja kirjeitä tavallisilta äideiltä ja isiltä, vastuullisilta suomalaisilta, jotka näkivät elämässään huumeiden tuomat ongelmat. Kansalaiset olivat heränneet. Samaa en voi sanoa maamme poliittisesta johdosta.

Tänä vuonna tilastoista oli sitten luettavissa, että vuonna 2017 lasten kiireelliset sijoitukset kasvoivat 15 prosenttia. Nämä tuhannet lapset ovat kohdanneet päihteiden ja huumeiden maailman. Nuorimmat huumeiden välittäjät ovat olleet 12-vuotiaita. Nuorimmat prostituutioon päätyneet ovat olleet 12–13-vuotiaita tyttöjä.

Näiden lasten kohdalla tämä yhteiskunta on epäonnistunut. Vika on tämän yhteisön, joka ei näe osan lapsista elämää ja lopulta yhteistä todellisuuttamme. Liian vähän, liian myöhään. On tehtävä enemmän, aiemmin.

Samaan aikaan maailmalla vapautetaan niin sanottuja mietoja huumeita. Ymmärrän, että osassa maailmaa taistelu huumeparoneita vastaan on hävitty. Toisaalla hyvinvoivien sokeus saa aikaan ongelmat, jotka totisesti näkyvät osan perheistä elämässä. Suomessa etenkin nuorten aikuisten miesten asenteet huumeita kohtaan ovat lieventyneet. Päihdemyönteinen ilmapiiri saa kääntämään katseen pois huumeiden uhreista ja heidän tuottamistaan kuluista koko yhteiskunnalle.

Huumeiden saatavuus on Suomessa kasvanut voimakkaasti. Kauppa käy. Toivon, että seuraava hallitus uskaltaa toimia huumeita vastaan. Toivon, että meillä on tahtoa tulla lasten puolelle. Seuraavalta hallitukselta tarvitaan valtioneuvoston päätöksellä vahvistettu ohjelma huumeiden saatavuuden vähentämiseksi ja lasten suojaamiseksi. Tämä täytyy tehdä sisäministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä oikeusministeriön tiiviillä yhteisellä työllä.

Kävin hyvän keskustelun menneenä syksynä Islannin ministerin kanssa. Islantilaisilla on ollut lämpöä ja selkärankaa. Toivon, että otamme Islannista oppia.

Islantilaiset ovat ymmärtäneet, että huumeiden suurin vastus tulee hyvästä elämästä. Islannissa tämä on tarkoittanut koulupäivän rakenteen uudistamista mahdollistamaan harrastamisen ja koulupäivän jälkeisen hyvin organisoidun lasten harrastustoiminnan. Maahan asetettiin kotiintuloajat ja alkoholin myynti kiellettiin alle 20-vuotiaille.

Tulokset ovat olleet hyviä. Vain tulokset ratkaisevat. Tarvitsemme yhteiskuntapolitiikkaa, joka nostaa heikot ja saa vahvat ymmärtämään tämän välttämättömyyden.

Jämsässä pöydän ympärillä oli toivoa paremmasta. Ja vahvaa tahtoa toimia, jotta yhtäkään lasta ja nuorta ei tarvitsisi haudata huumeiden takia. Tämä taistelu on meidän voitettavissa. Tämä taistelu on meidän voitettava. Tämän taistelun me voitamme.

Kirjoitus on julkaistu Demokraatti-lehdessä viikolla 44.

29. lokakuuta 2018

Lapset ihmisoikeuksien puolustajina ja edistäjinä

Merike Helander, lakimies, Lapsiasiavaltuutetun toimisto
Taina Martiskainen, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto
Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto
Terhi Tuukkanen, erikoistutkija, Lapsiasiavaltuutetun toimisto


YK:n lapsen oikeuksien komitea (1) järjesti 28.9.2018 yleisen keskustelupäivän (Day of General Discussion) aiheesta lapset ihmisoikeuksien puolustajina (2). Lapsen oikeuksien komitea valvoo ja edistää YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen (3) toteutumista sopimusvaltioissa.

Komitean keskustelutilaisuuksien tavoitteena on syventää tietämystä ja ymmärrystä lapsen oikeuksien yleissopimuksessa vahvistetuista lapsen ihmisoikeuksista. Keskustelutilaisuuksia on järjestetty vuodesta 1992 alkaen ja tämän vuoden tilaisuus oli kahdeskymmenesneljäs.

Tilaisuuteen valitaan edustajia sopimusvaltioiden valtionhallinnosta, järjestöistä, kansainvälisistä ja kansallisista ihmisoikeusinstituutioista. Sinne osallistuu myös yksittäisiä käsiteltävän aiheen asiantuntijoita sekä lapsia kokemusasiantuntijoina.

Tämän vuoden keskustelupäivän tavoitteena oli lisätä ymmärrystä siitä, miten lapset voivat toimia ihmisoikeuksien puolustajina. Lähtökohdan keskustelupäivälle muodostivat lapsen oikeuksien yleissopimus sekä YK:n julistus ihmisoikeuksien puolustajista (Declaration on the Right and Responsibility of Individuals, Groups and Organs of Society to Promote and Protect Universally Recognized Human Rights and Fundamental Freedoms, 4). Julistuksen tunnettuuden vahvistamiseksi ja sen kaksikymmenvuotisen historian kunniaksi joukko YK:n ihmisoikeussopimuksia valvovien komiteoiden puheenjohtajia ja jäseniä yhdessä erityisraportoijan kanssa antoi aiemmin tänä vuonna kannanoton (5), jossa kehotetaan ihmisoikeuspuolustajia ja kansalaisyhteiskunnan edustajia entistä läheisempään yhteistyöhön YK:n ihmisoikeustoimijoiden kanssa.

Lapsen oikeuksien yleissopimuksessa ei ole varsinaista mainintaa lapsista ihmisoikeuksien puolustajina. Asia kuitenkin kiinnittyy selkeästi useisiin sopimuksen velvoitteisiin, kuten lapsen oikeuteen ilmaista näkemyksensä ja saada ne otetuksi asianmukaisesti huomioon (12 artikla), mielipiteenvapauteen (13 artikla), ajatuksenvapauteen (14 artikla), oikeuteen saada tietoa (17 artikla) sekä myös lapsen oikeuteen suojeluun ja huolenpitoon (3 artikla 2 kohta).

Oikeuksiaan ei voi puolustaa ilman tietoa niistä

Komitean keskustelupäivässä korostui erityisesti lapsen oikeus tietoon omista oikeuksistaan. Sitä korostettiin myös selvityksessä (6), joka tehtiin keskustelupäivän valmistelumateriaaliksi. Sitä varten 2700 lapselta 53 maasta kysyttiin heidän näkemyksiään ihmisoikeuksien puolustamisesta. Lapset itse totesivat, että yksi merkittävä syy sille, miksi on vaikeaa puolustaa ihmisoikeuksia, on se, että lapsilla ei ole tietoa oikeuksistaan tai he eivät saa tietoa niistä heille ymmärrettävällä tavalla.

Lapsen oikeuksien komitean mukaan lapsen oikeuksien yleissopimuksen 42 artiklan mukainen velvollisuus tiedottaa lasten oikeuksista (7) auttaa lapsia toimimaan oikeuksiensa edistäjinä ja puolustajina jokapäiväisessä elämässään.

Keitä ovat ihmisoikeuksia puolustavat lapset?

Keskustelupäivässä puhuneet lapset kertoivat ihmisoikeuksien puolustamisesta omassa valtiossaan. He kertoivat muun muassa pakolaisten, vähemmistöjen, köyhyydestä kärsivien, ilman huoltajaa maahan tulleiden, laitoksissa asuvien ja vammaisten lasten oikeuksien toteutumisesta.

Julistus ihmisoikeuksien puolustajista määrittelee ihmisoikeuksien puolustajaksi jokaisen, joka yksilönä tai ryhmän jäsenenä edistää ihmisoikeuksien toteutumista. Edistäminen ei ole kiinni iästä, sukupuolesta eikä myöskään siitä, missä päin maailmaa asuu. Toiminta voi olla ammattimaista tai se voi tapahtua vapaaehtoistyön pohjalta. Se voi liittyä kansalaisoikeuksiin, poliittisiin oikeuksiin, taloudellisiin, sosiaalisiin tai sivistyksellisiin oikeuksiin. Toiminnan tavoitteena voi esimerkiksi olla lapsen oikeuksien yleissopimuksen 7 artiklan mukainen lapsen oikeus kansalaisuuteen tai vaikuttamistyö koulussa kiusaamisen lopettamiseksi.

Ihmisoikeuksien puolustajia ei voi määritellä yhdellä tavalla vaan kyse on moniulotteisesta ja monimuotoisesta ilmiöstä, jossa yksilöllisellä kokemuksella on suuri merkitys. Asiaa kuvasi osuvasti eräs edellä mainitussa selvityksessä tehtyyn kyselyyn (8) vastannut lapsi, kun häneltä kysyttiin näkemystä lasten roolista ihmisoikeuksien puolustajina:

”I believe we are all human rights defenders in our own way. Some of us in small and quiet ways because that’s how we feel and all we can give to the world and some in large ways. The impact may be big or small but we all fight for what we believe in.”

Mikä vaikeuttaa ihmisoikeuksien edistämistä ja puolustamista?

Lapset toivat esille yhtenä keskeisenä ihmisoikeuksien edistämistä ja puolustamista vaikeuttavana tekijänä, etteivät aikuiset ota heidän vaikuttamistyötään vakavasti. Aikuiset eivät joko näe lapsia riittävän kompetentteina tai eivät arvosta lasten näkemyksiä. Tämä tulee esille usein, kun lapset pohtivat osallistumisoikeuksiaan.

Kehittyvissä maissa tai sotaa käyvissä maissa lasten toiminnassa on tietysti erityiset haasteensa. 15-vuotias Sandra Camila kertoi, että erään tytön isä tapettiin vain siksi, että hänen tyttärensä toimi ihmisoikeuspuolustajana. 14-vuotias palestiinalaistyttö Haneen puolestaan toi esille suurena haasteena sen, ettei lapsia syntymärekisteröidä. Ilman henkilöllisyyspapereita on vaikea osallistua virallisesti. Hän kertoi olevansa Genevessä siksi, että alun perin suunniteltu osallistuja ei saanut matkustusasiakirjoja, koska häntä ei oltu rekisteröity.

Keskusteluissa nostettiin esille, että lapset haluavat vaikuttaa myös muissa asioissa kuin niissä, jotka liittyvät perinteisiin lasten ympäristöihin. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen koettiin merkitykselliseksi, jos vain aikuiset uskoisivat lasten kykyihin ja luottaisivat heidän näkemyksiinsä:

“The society we’re living in mocks us when we try to raise our voice about a certain issue, treat us as people who’re unable to take responsibility and not as people who’re able think seriously on these matters.”

Mahdollisuus vaikuttaa ei toteudu yhdenvertaisesti myöskään eri lapsiryhmien välillä, vaan osa lapsista joutuu kamppailemaan osallistumisoikeuksiensa puolesta muita lapsia enemmän. Keskustelupäivässä korostui erityisesti niiden lasten asema, jotka elävät haavoittavassa asemassa. Toisaalta keskusteluissa kävi ilmi, että useat nuoret halusivat nostaa esille juuri näiden lasten asemaa, vaikka heillä itsellään ei kyseisiä vaikeuksia elämässään ollutkaan tai vaikeudet kuuluivat jo lasten menneisyyteen. Lapset olivat ryhtyneet vaikuttamistyöhön auttaakseen kaikkia lapsia, joiden oikeuksia oli loukattu ja jatkuvasti loukataan.

Mitä valtioiden pitäisi tehdä, jotta lasten asema ihmisoikeuksien edistäjinä ja puolustajina vahvistuisi?

Lapset antoivat omat ohjeensa, jotta valtiot voisivat paremmin vahvistaa ja suojella lasten oikeutta toimia ihmisoikeuksien puolustajina ja edistäjinä. Lasten mielestä päätöksenteossa tulisi ottaa huomioon lasten parlamenttien näkemykset ja konsultoida niitä kaikessa lapsiin liittyvässä päätöksenteossa. Lapsilla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa myös kansainvälisellä tasolla ja lasten yhteistä vaikuttamistyötä tulee tukea, jotta heidän asiansa tulisivat kaikkien päättäjien tietoon.

Lapset tarvitsevat ajantasaista tietoa heitä koskevista asioista. Tiedon tulee olla lapsille ymmärrettävässä muodossa, mielenkiintoisella tavalla esitettynä ja sitä tulee välittää niiden tiedonsaantikanavien kautta, joita lapset käyttävät. Tiedon tulee olla myös kaikille lapsille saavutettavaa. Lapset myös korostivat verkkoympäristön turvallisuuden merkitystä ja vaativat valtioita turvaamaan lainsäädännöllä lasten suojelun online-ympäristöissä.

Lasten yhteistä työskentelyä ja lapsiryhmien vaikuttamistyötä tulee tukea aktiivisesti. Lapsilla on myös oltava tehokkaita keinoja tuoda esille, mikäli heidän oikeuksiaan on loukattu ja loukkauksiin on myös puututtava tehokkaasti.

Joissain valtioissa dialogi kansalaisyhteiskunnan ja valtion välillä on vaikeaa, ja ihmisoikeuspuolustajien voi olla mahdotonta esimerkiksi tavata valtion edustajia. Lapsen oikeuksien komitean edustaja totesi, että tällaisessa tilanteessa dialogi voi onnistua Genevessä, ja tällaisia kohtaamisia onkin järjestetty. Yleiskeskustelussa päädyttiin myös toteamaan, että lasten osallistuminen YK:n ihmisoikeusmekanismien raportointiprosesseihin pitäisi ulottaa myös muihin komiteoihin Lapsen oikeuksien komitean lisäksi.

Aina kehittyvät maat eivät kulje jälkijunassa; Guineasta on tulossa neljäs Afrikan maa, jossa on säädetty erillinen laki ihmisoikeuspuolustajien suojelemiseksi. Muut kolme ovat Burkina Faso, Mali ja Norsunluurannikko. Guineassa ollaan kaiken lisäksi huomiomassa erikseen lapsia ihmisoikeuspuolustajina.

Yhteenveto Suomen näkökulmasta

Yleiskeskustelupäivässä lapsia ihmisoikeuksien puolustajina tarkasteltiin maailmanlaajuisesti. Haasteet, joita teemaan liittyy, ovat kuitenkin maittain erityyppisiä. Kuten edellä on käynyt ilmi, kehittyvissä maissa kyse voi olla erittäin vakavista, jopa henkeä uhkaavista tilanteista. Lapsen oikeuksia ei kunnioiteta esimerkiksi sota-alueilla, missä lapset joutuvat vakavan väkivallan kohteeksi. Suomen kaltaisessa maassa haasteet liittyvät enemmän siihen, miten lapsille voitaisiin turvata asema yhdenvertaisina ja aktiivisina yhteiskunnan jäseninä.

Geneveen oli saapunut vaikuttava joukko nuoria eri puolilta maailmaa. He saivat ansaitusti kunniaa roolissaan ihmisoikeuksien puolustajina. Harmillisen vähälle huomiolle päivän aikana jäi kuitenkin arkinen näkökulma aiheeseen: miten jokainen lapsi voisi omassa arjessaan olla ihmisoikeuksien puolustaja? Jos ihmisoikeuksia voi puolustaa vain edustamalla muita lapsia, jää näkökulma liian kapeaksi. Lapsille tärkeintä on saada ilmaista mielipiteensä omalla tavallaan ja vaikuttaa itseään koskeviin asioihin jokapäiväisessä arjessaan, kuten perheessä, koulussa, harrastuksissa ja omassa kunnassa.

Päivä antoi vahvistusta siihen, että monet asiat ovat meillä Suomessa hyvin. Yhä useammissa tilanteissa lapset tunnistetaan kykenevinä ja aktiivisina osapuolina. Ehkäpä juuri siitä syystä päivän keskeinen viesti siitä, että lapsilla on oikeus ilmaista mielipiteensä ja saada se huomioon otetuksi, oli meidän suomalaisosallistujien näkökulmasta itsestäänselvyys. Jatkossa olisikin tärkeää keskittyä tarkastelemaan sitä, millaisin menetelmin ja missä tilanteissa jokainen lapsi saisi itselleen mieluisalla tavalla omat ajatuksensa ja kokemuksensa esille.

Lisää tietoa keskustelupäivästä:

https://www.childrightsconnect.org/day-of-general-discussion-2/
https://www.youtube.com/watch?time_continue=163&v=PSaonspHf6c


1) https://www.ohchr.org/EN/HRBodies/CRC/Pages/CRCIndex.aspx

2) https://www.ohchr.org/EN/HRBodies/CRC/Pages/Discussion2018.aspx

3) https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1991/19910060

4) https://www.ohchr.org/en/issues/srhrdefenders/pages/declaration.aspx

5) https://www.ohchr.org/EN/NewsEvents/Pages/DisplayNews.aspx?NewsID=23154&LangID=E

6) https://www.childrightsconnect.org/wp-content/uploads/2018/09/DGD-REPORT_WEB_en_def_web.pdf

7) Ks. tarkemmin YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 42 artiklan mukaisesta velvoitteesta ”yleissopimuksen saattaminen aikuisten ja lasten tietoon” YK:n lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 5 (2003), Lapsen oikeuksien yleissopimuksen yleiset täytäntöönpanotoimenpiteet http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2015/03/CRC_GC_2003_5_julkaisu.pdf

Ks. myös YK:n lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 12 (2009), Lapsen oikeus tulla kuulluksi http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2015/03/CRC_C_GC_12_julkaisu.pdf

8) https://www.childrightsconnect.org/wp-content/uploads/2018/09/DGD-REPORT_WEB_en_def_web.pdf

21. lokakuuta 2018

Ajatuksia Ateenasta Suomesta

Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu

Olen tällä viikolla kävellyt Ateenan Akropoliin maisemissa syyslomalla. Ajatukset ovat demokratiassa, tasavallassa, valtiossa, kansalaisessa ja kansalaisuudessa.

Samaan aikaan Suomen eduskunnassa käydään keskustelua laista, josta ei ole hallituksen esitystä, mutta luonnos julkistetaan samana päivä, kun parlamentissa keskustelu alkaa olla ohi. Johtopäätös kuitenkin on, että eduskunnan tahto on saatu ja joka ei sitä kunnioita, rikkoo eduskunnan tahtoa. On siirrytty ennakollisen lainsäätämisen aikaan. Se on vaarallista aikaa.

Toisaalla valmistaudutaan lakkoihin ja ruuvi kiristyy entisestään.

Luottamus rakoilee, eikä yhteisiä pöytiä ole. Niistä on jopa viime vuosina sanouduttu tietoisesti ja näkyvästi irti. Politrukit huutelevat nimillä pikkunäppäriä huomioitaan antisosiaalisessa mediassa.

Suomi on ajautumassa asetelmaan, jossa lainsäädäntöä puretaan ja normien ohjaavuutta vähennetään, lainvoimaa pienennetään ja tilalle kehitellään vapauden ja vapautuksen kuoria, joiden sisällä kansalaiselta vaadittava kompetenssi, toimintakykyvaade, kasvaa - Sinun kansalaisen tehtävä on valita ja osata valita, pärjätä omillasi. Mutta yhtä aikaa kansalaisten ja etenkin osan siitä toimintakyky heikkenee ja siitä ei pidetä yhteisissä rakenteissa huolta. Sosiaalisen taustan ja kompetenssin merkitys korostuu elämän laatua ja hyvinvointia määrittävinä tekijöinä. Jos elämässä tulee suvantoja, näiden tilanteiden hyvän ennuste on heikentymässä.

Käyn työssäni järjetöntä keskustelua, jossa olen perustellut, miksi 10-vuotiaalle ei ole vapautta hallinoida ilman huoltajiaan Omakanta-palvelua. Tai että ammattiin opiskeleva tarvitsee oppilaitoskasvuyhteisöä enemmän, ei vähemmän. Miten selviääkään se kielitaidotan maahanmuuttajaperhe, jonka pitäisi osata hakea laajennettua varhaiskasvatusoikeutta lapselle? Oppimis- ja hyvinvointierot kasvavat, kun yhteiskunnan voimavarat kumuloituvat sinne, missä voimavaroja on entisestään.

Demokratiassa yhteisen tajun sijaan on alkanut korostua oma näkemys. Tilalle on tullut loputon määrä alemmanasteista ohjetta, hanketta, suunnitelmaa, parasta käytäntöä, kokemukseen kuorittua menetelmää. Hyvääkin. Mutta myös kaoottisia odotuksia ja arjen painetta. Heikot normit tuovat tilalleen byrokratisoituvan ja tulkinnalle alttiin informaatio-ohjauksen. Yksi esimerkki monista - sosiaaliasiamiehen tehtävät on ulkoistettu yritykselle, jonka palveluiden ongelmista kantelemisessa sosiaaliasiamiehen pitäisi kansalaista neuvoa. Valtio vetäytyy, vastuu valuu yhä lähemmäs yksilöä, omavalvonta korostuu. Sanotaan, että kansalaisen, lapsenkin, on tiedettävä oikeutensa. Ajattelen, että on hyvä tietää, mutta vieläkin tärkeämpää ne on ymmärtää sitovasti vallan pöydissä. Vastuupuhe kuulostaa juhlapuheissa hyveelliseltä ja loogiselta, mutta sisältää laajemmassa muutoksen ympäristössä ansan ja eriytyvien todellisuuksien yhteiskunnan.

Mikä on tämän eriytyvien todellisuuksien kehityksen päässä? Voimaansa - luottamusta ja luovuutta - menettävä yhteiskunta. Sellainen ei pärjää.

Vahvojen ajassa rajataan niiden toisten oikeuksia. Osallistetaan vertaisia, kuullaan omia. Itselle mieleiset päätökset tehdään näin helpoiksi. Ei tarvitse enää vaivautua kuulemaan ja kuuntelemaan muita.

Kansalaisoikeuksien ylläpitämiseen ei löydy tahtoa. Ei ole yllätys, että työpaikoilta kiirii viestiä, etteivät kansalaiset uskalla ehdolle vaaleihin työpaikkojen menettämisen pelossa. Kansalaisoikeudet ovat olemassa, mutta niiden käyttö alkaa rajautua, elitistyä. Ihmiselle jää itsesuojeluvaisto, jos valtio ei ole kansalaisoikeuksien puolella. Tämä tapahtuu monessa Euroopan maassa. Demokratia alkaa olla harvempien oikeus.

Parempi tie on yhteisen tajun, sopimisen ja parhaan argumentin etsimisen tie. Se kestää myös kriittisen yleisön katseen. Siksi neuvottelupöytiä on vahvistettava, niihin sitoutumista lisättävä sekä muutettava valtion ja osan järjestöistäkin irtautumiset yhteisistä valmistelurakenteista. Lainsäädäntövalta on eduskunnan, mutta ei tätä yhteiskuntaa omista yksi, se on yhteinen ja sellaisena se on pidettävä ja sitä vaalittava.

Demokratia on hauras. Siksi sen ei saa antaa haurastua. Sitä on rakennettava jokainen päivä.

11. lokakuuta 2018

Seksuaalinen väkivalta kitkettävä

Kai Mykkänen, sisäministeri
Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu


Tänään tyttöjen päivänä 11.10. on Suomella mahdollisuus vakavoitua lasten ja nuorten kohtaaman elämän äärelle. Suomella on vahvuutensa, mutta myös vakavat heikkoudet. Lasten kohtaaman seksuaalisen väkivallan todellisuus ei ole riittävästi aikuisten ymmärryksessä.

Suomalaista syntyperää olevista pojista eli Suomessa syntyneiden vanhempien Suomessa tai muualla syntyneistä pojista 2,8 prosenttia on kokenut vuoden aikana seksuaalista väkivaltaa, kun tytöillä luku on 7,7 prosenttia (Kouluterveyskysely 2017). Lähtökohtaisesti jokaisessa koululuokassamme on tyttö, joka on kohdannut seksuaalista väkivaltaa.

Seksuaalinen väkivalta jää usein piiloon. Me aikuiset emme sitä näe tai halua nähdä. Lapsi kantaa tämän yksin elämässään, mutta tämän lapsen tuska vaikuttaa meihin jokaiseen. Seksuaalinen väkivalta on kehon intiimien alueiden koskettelua vasten tahtoa, seksiin painostamista tai pakottamista sekä rahan, tavaran tai päihteiden tarjoamista vastineeksi seksistä.

Tänään tyttöjen päivänä haluamme korostaa tätä suurta eroa tyttöjen ja poikien kohdalla.

Tämä ei ole kuitenkaan koko kuva.

Kun katsotaan tarkemmin lasten taustoja, voimme huomata vakavia ilmiöitä maahanmuuttajataustaisten lasten elämästä. Erityisesti ongelmat näkyvät niiden lasten osalta, jotka ovat itse ja joiden toinen tai molemmat vanhemmat ovat syntyneet ulkomailla.

Maahanmuuttajien mukanaan tuoma kulttuuri ja tavat rikastuttavat Suomea. Suomessa rikokseksi määriteltyjä tai muutoin ihmisoikeuksia loukkaavia käytäntöjä Suomeen ei saa kuitenkaan tuoda. Muualla kuin Suomessa syntyneillä lapsilla seksuaalisen väkivallan kokemukset ovat hyvin yleisiä. Kouluterveyskyselyn mukaan vuoden aikana seksuaalista väkivaltaa heistä on kohdannut 26,5 prosenttia. Tytöistä 16,9 prosenttia ja pojista peräti 33,2 prosenttia.

Me emme ole yhteiskuntana onnistuneet suojaamaan lapsia ja tukemaan heidän perheitään. Tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen on nyt viisauden alku.

Suomi pystyy parempaan. Hienotunteisuuden sijaan tarvitaan vastuullista rehellisyyttä. Meidän on vahvistettava lapsen kokemusta välittävistä aikuisista ja vahvasta yhteiskunnasta.

Yksi tarvittava askel tähän suuntaan on Kouluterveyskyselyn tulosten parempi hyödyntäminen. Kouluterveyskyselyn tulokset ovat vakavia. Siitä huolimatta näitä ei käsitellä ja pohdita lasten kanssa. Nämä tulokset on esiteltävä lapsille ja ne on käsiteltävä jokaisessa koulussa lasten kanssa. Rehellisyys ei ole helppoa, mutta se antaa mahdollisuuden löytää haavat ja parantaa ne. Vain rehellisyyden kautta pääsemme kiinni niihin rikoksiin, jotka aiheuttavat merkittäviä vaurioita lapsille.

Kun Kouluterveyskyselyn tulokset on käsitelty lasten kanssa, on ne esiteltävä vanhemmille ja päättäjille. Ilman poikkeusta, koko Suomessa.

Odotamme Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, Opetushallitukselta ja Poliisihallitukselta tiivistä yhteistä työtä asiassa etenemiseksi – ilman viivytyksiä lasten ja yhteiskuntamme parhaaksi.

23. heinäkuuta 2018

Yksityinen ja yhteiskunnallinen - avioliitto

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila

Yhteiskunnan ja ihmislajin yksi tärkeimmistä, ellei peräti tärkein, yksikkö on perhe. Erityinen piirre meille ihmisille lajina on pitkä lapsuus perheen yhteydessä. Esimerkiksi aivojen kehitys jatkuu pitkälti yli 20 ikävuoden. Ihminen huolehtii pitkään jälkikasvustaan. Näitä tosiasioita ei pysty ohittamaan.

Suomessa parisuhteiden kariutuminen on yleistä. Eurooppalaisessa vertailussa olemme kärkisijoilla. Suomessa ensimmäisen solmitun avioliiton eron todennäköisyys on 39 prosenttia.

Miksi eroamme? Suurin syy avio- tai avoliittojen kariutumiseen on kyvyttömyys selvittää ja puhua parisuhteessa olevista ongelmista. Näin arvioivat eronneet parit.

Samaan aikaan meillä suomalaisilla on vahva halu sitoutua. Eurooppalaisessa vertailussa suomalaisille on kovin paikka, jos kumppani on uskoton. Me emme ole kevytkenkäisiä.

Mutta mikä on suunta? Monelle voi tulla yllätyksenä, että suomalaisten asenteet ovat tiukentuneet 1970-luvulta alkaen uskollisuuteen. Eri ikäryhmissä vain 5-15 prosenttia suomalaisista hyväksyy avioliiton ulkopuolisia suhteita. Mitä nuorempia, sitä enemmän halutaan parisuhteelta sitoutumista. Suomalaisten odotuksissa kumppanin uskollisuus on yhä tärkeämpi asia – etenkin nuorille.

Miten yhteiskuntana me suomalaisia näissä unelmissa ja tavoitteissa tuemme? Arvioni mukaan emme kovinkaan hyvin. Vuosittain noin 30.000 lasta kokee vanhempien eron. Ja voin vakuuttaa, että lapsille nämä ovat kovia paikkoja. Avioliitto kestää noin 10 vuotta. Yleensä eroavissa perheissä lapset ovat enintään alakouluikäisiä.

Perhe ja parisuhde ovat yksityisiä asioista. Näinhän me ajattelemme. Tässä on ajattelun uudistamisen tarve ja paikka. Parisuhteiden ongelmat ovat kuitenkin mitä suurimmassa määrin yhteiskunnallisia ilmiöitä ja näin ollen yhteiskunnan osavastuu parisuhteista on ohittamaton.

Kukaan ei kaipaa takaisin Suomea, jossa vielä 1980-luvun lopulle asti etsittiin syyllinen avioeroon. Ei. Taakkoja ja ihmisten kyttäämistä ei tarvita. Tukea sen sijaan sitäkin enemmän.

Tosiasia on, että tälle yhteiskunnalle autot ovat parisuhteita tärkeämpiä yksikköjä. Autot katsastetaan ja ajoluvat saadaan liikenneturvallisuuden takaamiseksi. Yhteiskunnan toimintakyvyn, yksilöiden ja yhteisöjen hyvinvoinnin ja myönteisen kehittymisen kannalta on aika laittaa ihmissuhteet suuremmalle arvolle yhteiskunnallisena ilmiönä ja asiana.

Lapsiasiavaltuutettuna ajattelen, että ennen avioliiton solmimista jokaiselle pariskunnalle on tarjottava parisuhdekurssi. Tälle on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen luotava sisältösuunnitelma. Järjestäjinä voisivat olla järjestöt, seurakunnat, kunnat, yrityksetkin. Pakkoa ei tarvitse olla ainakaan alkuun, viisas suomalainen tämän kurssin käy.

Vain yksi näkökulma sisällöistä. Uskallan väittää, että moni parisuhteen ongelma olisi ehkäistävissä, jos pariskunnilla olisi tiedossa esimerkiksi parisuhteen kehityskaari. Siihen kuuluu merkityksellisenä osana tietyssä vaiheessa tapahtuva itsenäistymisvaihe. Jos tätä ei tiedä ja tunnista itsestä ja kumppanista, johtopäätökset voivat olla väärät.

Toisekseen on otettava hyödyksi avioerohakemuksen jättämisestä käynnistyvä harkinta-aika, joka on kuusi kuukautta. Kun hakemus kirjautuu meille yhteiskuntana eli käräjäoikeuden kansliaan, on meidän yhteiskuntana otettava yhteyttä eroa hakeviin. Tuen tarpeet on tunnistettava, tukea annettava, ihmisiä ei saa jättää yksin. Tämä on tärkeää, vaikka ero olisikin edessä. Tämä on erityisen tärkeää, kun eroavassa perheessä on lapsia.

Tiedän keskusteluista eroavien pariskuntien kanssa, että eroja voidaan ehkäistä, tympäistyminen kääntää taas niihin kiintymyksen tunteisiin, joita me elämässämme etsimme. Jo tänä päivänä avioerohakemuksista peruutetaan noin 20-25 prosenttia – erohakemukset ovat usein hätähuutoja. Näihin meidän on vastattava.

Avioliitto ja parisuhde ovat yhteinen asia. Parisuhde on yhteiskunnan yksi tärkeimmistä yksiköistä ja sellaisenaan yhteiskunnallinen kysymys. Seuraavan hallituksen on otettava tämä korkealle prioriteetille. Me pystymme parempaan, on pystyttävä, lastemmekin tähden. Suurin syy eroihin ovat keskusteluvaikeudet kumppanin kanssa. Tahdon ja tuen asia.

Kirjoitus on julkaistu Demokraatti-lehdessä viikolla nro 29.

20. kesäkuuta 2018

Kuskin paikalle – tulevaisuuden ennakointi myös lapsistrategian työkaluksi!

Lapsiasianvaltuutetun nimittämä Tulevaisuuden lapsipalvelut -työryhmä; työryhmä edistää ja innovoi lapsiin liittyvien yhteiskunnan palveluiden kehittämistä; taustaorganisaatiot Pesäpuu ry, Lastensuojelun Keskusliitto ry, SOS-lapsikyläsäätiö, Perhehoitokumppanit Suomi Oy, THL, Metropolia AMK

Puheenjohtaja Jari Ketola, Tulevaisuuden lapsipalvelut -työryhmä


Kun Suomessa lapset kohtaavat haasteita tai ongelmia, saavat he kansainvälisesti vertailtuna apua melko hyvin. Vahvasti lakisääteinen palvelujärjestelmämme on kuitenkin jälkijättöinen, koska toiminnan painopiste ennaltaehkäisyn sijaan on ongelmien hoidossa. Reagointi on toki passiivisuutta parempi vaihtoehto, mutta riittämätön, mikäli aiomme lisätä lasten ja nuorten hyvinvointia yhteiskunnassamme. Tavoite on asetettava kauemmas tulevaisuuteen. Toimintaympäristön muutoksia proaktiivisesti ennakoimalla mahdollisuudet vaikuttavampiin palveluihin lisääntyy. Itseasiassa meidän pitää toimia vielä vastuullisemmin ja rakentaa tulevaisuus sellaiseksi, jossa lapset ja nuoret voivat kukoistaa. Tällöin emme ole muutosten kyydissä pelkääjän paikalla vaan määritämme suuntaa ja vauhtia lapsille hyväksi.

Lapsiasiavaltuutetun perustama tulevaisuuden lapsipalvelut ja hyvinvointi työryhmä (toimikausi 2016–2019) on ottanut haasteekseen edistää lasten hyvinvointia koskevan tulevaisuuden ennakointia. Tavoitteena on saada ennakoiva ajattelu suunnitelmalliseksi ja systemaattiseksi toiminnaksi lasten hyvinvoinnin lisäämiseksi. Työryhmä on kartoittanut lapsille luovuttamattomia, pysyväisluonteisia tarpeita sekä pitkäkestoisia yhteiskuntaa muokkaavia megatrendejä. Megatrendit synnyttävät tarpeen uusille ratkaisuille ja niihin liittyy myös lasten hyvinvointiin vaikuttavia muutosilmiöitä. Muutosilmiöiden hyvinvointia heikentävät vaikutukset tulee eliminoida ja toisaalta vahvistaa niiden positiivia puolia.

Tulevaisuusajattelua edistääksemme ja muutosilmiöitä tutkiaksemme pidimme toukokuussa kahdenkymmenen monialaisen asiantuntijan kanssa tulevaisuuden työpajan, jonka aineiston löydät osoitteesta:

http://lapsiasia.fi/lapsiasiavaltuutettu/neuvottelukunta/tyoryhmien-aineistoja/tulevaisuuden-lapsipalvelut-tyoryhma/

Tulevaisuutta koskien tähtäin asetettiin vuoteen 2036, jolloin nyt syntyvät lapset ovat 18-vuotiaita. Työpajan tarkoitus ja tavoite olivat joukkoistaa tulevaisuusajattelua sekä

1. analysoida lapsen tulevaisuuden hyvinvoinnin kannalta merkittävimmät yhteiskunnalliset muutokset,
2. ymmärtää muutosten vaikutukset lasten hyvinvointia tukeville palveluille ja
3. kerätä aineksia lasten hyvinvointia tukevien palveluiden yhteiselle, jaetulle visiolle.

Lapsille tärkeää on mm. elämän ennakoitavuus, koska se luo pohjaa luottamuksen syntymiselle toisiin. Tärkeää on tulla hyväksytyksi omana itsenään ja että voi kokea olevansa merkityksekäs ja arvokas yhteisön jäsen. Megatrendeistä digitalisaatio, väestönmuutos, niukkenevat luonnonvarat, globalisoituva talous ja yksilön osallistuminen yhteisöjen kautta luovat yhdessä ja erikseen muutosilmiöitä, joista tulevaisuudentyöpajamme nosti merkittävimmiksi:

A) hyvinvoinnin eriarvoistuminen,
B) perhe- ja läheissuhteiden moninaistuminen sekä
C) koulutuksen ja opetuksen moninaistuminen.

Muutosilmiöiden mahdollisuudet, uhat ja muutostarpeet lasten hyvinvointiin liittyen

Tässä yhteydessä yhtenä esimerkkinä megatrendien muutosilmiöistä nostan teknologian kehityksen ja digitalisaation. Parhaimmillaan digitalisaatio kasvattaa työn tuottavuutta, avaa uusia mahdollisuuksia tekoälyn ja datan avulla, avaa uusia toimintaympäristöjä palveluille ja vähentää etäisyyksien merkitystä. Negatiivisia vaikutuksia voi syntyä kasvavana eriarvoistumisena, työpaikkojen menetyksien kautta tai kansainvälisten yritysten ylivaltana.

Työpajassamme todettiin, että hyvinvoinnin eriarvoistuminen lisääntyy edelleen, mikäli empatian vähentyminen päätöksenteossa ja kapea ajattelu hyvinvointipolitiikassa jatkuvat. Suunnan kääntäminen vaatii lapsia ja perheitä vahvistavien ajattelutapojen ja arvojen valtavirtaa. Hyvinvoinnin kehittämisen omistajuus pitää saada kansalaisille, ja hyvinvointitietoa tulee tuottaa reaaliajassa. Tarvitsemme myös enemmän kunnianhimoa ja selkeitä tavoitteita lasten hyvinvoinnin lisäämiseksi. Lasten kansalaisuutta on vahvistettava ja hyvinvointiin vaikuttavaa budjetointisykliä pidennettävä, pitkäjänteiset investoinnit mahdollistavaksi sekä luottamusta lisääväksi. Hyvinvoiva lapsi on investointi sinunkin tulevaisuuteesi!

Parhaimmillaan kukoistavan lapsuuden haluttu kehityskulku on itseään toteuttava ennuste. Halutun tulevaisuuden rakentaminen tarvitsee rakennusaineikseen vahvan yhteiskunnallisen lapsilähtöisen arvopohjan, poliittista tahtoa luoda parempaa tulevaisuutta lapsille, tietoa lapsille luovuttamattomista tarpeista, tietoa vahvistuvien kehityssuuntien uhkista ja mahdollisuuksista sekä erityisesti toimintaa, joka minimoi uhat ja maksimoi mahdollisuudet lasten hyvinvointiin liittyen.

Lasten hyvinvoinnin tulevaisuuden ennakointia koskeva työ on vasta alussa. Tarvitsemme kaikkia lasten hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta innostuvia ihmisiä lisäämään osaamistaan sekä innostamaan muita ennakointityöhön ja mahdollistamaan hyvinvoinnin lisääminen.

Maamme korkeimmilla päättäjillä on nyt vahva tahtotila kokonaisvaltaisen ja tavoitteellisen, yli vaalikausien ulottuvan lapsistrategian tekemiseen. Ehdotankin työryhmämme tuella, että yhdeksi pysyväksi strategista suunnittelu ohjaavaksi elementiksi tulee ottaa lasten hyvinvoinnin ennakointi. Ennakoiviakin strategioita tulee jatkuvasti päivittää, koska muutoin tulevaisuus karkaa ja päädymme nykyiseen tulipalojen sammuttamiseen keskittyvään lapsi- ja hyvinvointipolitiikkaan.

8. kesäkuuta 2018

Tupakoinnin aloittamisen ehkäisyyn panostetaan, toimittaisiinko samoin alkoholin kohdalla?

Lakimies Merike Helander, lapsiasiavaltuutetun toimisto

Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi toukokuun viimeisenä päivänä työryhmämietinnön, jossa esitetään tiekarttaa tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön loppumiseksi Suomessa vuoteen 2030 mennessä. (1) Mietintö sisältää lukuisia erinomaisia ehdotuksia toimenpiteiksi ja niiden systemaattiseksi seurannaksi. Työryhmän mietinnössä ehdotetaan, monien muiden ehdotusten lisäksi, nuorten tupakoinnin aloittamisen ehkäisyyn liittyviä toimenpiteitä, kuten nikotiinituotteiden ikärajan nosto 20 ikävuoteen, tunnusomaisten makujen ja tuoksujen kieltämistä ja savuttomien ympäristöjen lisäämistä. Työryhmä ehdottaa myös, että liikunta- ja urheiluseurojen ja nuorisotyön valtakunnallisten avustusten jakamisen yhdeksi avustusperusteeksi tulisi sitoutuminen tupakka- ja muiden nikotiinituotteiden käytön ehkäisyyn. Myös kunnille suositellaan, että ne ottaisivat tämän avustustensa myöntämisen yhdeksi kriteeriksi.

Paljon mainioita ja tehokkaastikin toimivia ehdotuksia, joista on myös helppo päätellä, että taustalla on aito pyrkimys savuttomaan Suomeen. Vastaavanlaisia toimenpiteitä toivoisin näkeväni kohdistettavan alkoholin käytön aloittamisen ehkäisyyn.

Tupakointi ja alkoholin käyttö aiheuttavat merkittäviä terveydellisiä ongelmia, niin yksilötasolla kuin kansanterveydellisestikin. Niistä aiheutuvat riskit korostuvat lasten ja nuorten kohdalla. (2) Varsin usein nuori, joka ylipäätään käyttää näitä päihteitä, käyttää molempia. Riskit vähintääkin tuplaantuvat.

Tämän päivän nuoret, onneksi, tupakoivat ja käyttävät alkoholin entistä vähemmän, suuntaus kummankin osalta on ollut jo melko pitkään parempaan päin. Edelleen kummankin käytön vähentämiseksi on kuitenkin töitä tehtävänä. Vuoden 2017 kouluterveyskyselyn mukaan esimerkiksi lukiolaisista päivittäin tupakoi 7 prosenttia (3). Ammatillisissa oppilaitoksissa vastaava luku on kuitenkin korkea, 32 prosenttia. Tosi humalassa vähintään kerran kuussa on lukiolaisista 18,3 prosenttia ja ammattiin opiskelevista 28,1 prosenttia (4).

Tupakoinnin vähentämiseksi ehdotetaan nyt tehokkaita toimia. Tupakointi ja alkoholin käyttö liittyvät usein yhteen. Tupakkalain ja alkoholilain lakiin kirjatut tavoitteet ovat yhteneväiset, käytön ja kulutuksen sekä niistä aiheutuvien ongelmien vähentäminen.

Jäin miettimään, miksi samalla tavalla ei toimita alkoholin suhteen? Esimerkiksi alkuvuodesta voimaan tullut alkoholilain uudistus on täysin toisensuuntainen, uudistuksella lisättiin alkoholin saatavuutta tuntuvasti. Uudistuksen vaikutukset nähdään viiveellä. Nyt luotetaan siihen, että nuoriso toimii edelleen fiksusti ja vähentää alkoholin käyttöään. Valitettavasti kaikkien osalta tämä ei toteudu. Tästä tuore esimerkki on koulujen päättäjäisviikonlopppu, jolloin poliisi takavarikoi jälleen useita satoja litroja alkoholia alaikäisiltä juhlijoilta.

Nuorten tupakoinnin ehkäisemiseen kohdistuvat työryhmän mietinnössä ehdotetut toimenpiteet soveltuisivat mainiosti myös alkoholin käytön ehkäisemiseen. Todennäköisesti molempiin kohdistuvina toimenpiteet voisivat olla jopa tehokkaampia. Eikä edes tarvita työryhmää tekemään uutta mietintöä nuorten alkoholihaittojen vähentämiseksi. Nyt tarvitaan enää tahtoa puuttua, keinoja on jo löydetty!

Viitteet:

1. Tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittäminen. Työryhmän toimenpide-ehdotukset. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja julkaisuja 21/2018. Verkossa http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/160888.

2. Ks. esim. https://nuortenlinkki.fi/tietopiste/pikatieto/alkoholi ja https://nuortenlinkki.fi/tietopiste/pikatieto/tupakka

3. Indikaattori: Käyttää päivittäin jotain tupakkatuotetta tai sähkösavuketta, %. Kouluterveyskyselyn tulokset verkossa https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tutkimustuloksia

4. Indikaattori: Tosi humalassa vähintään kerran kuukaudessa, %.