28. lokakuuta 2015

Kyse on lapsista

Tiesitkö, että ammatillisten oppilaitosten perustutkintojen 1. ja 2. vuoden opiskelijoista 70 prosenttia arvioi, ettei kiusaamiseen puututa oppilaitoksen aikuisten toimesta? Tiesitkö, että näistä ammatillisten oppilaitosten opiskelijoista 48 prosenttia on kokenut seksuaalista häirintää joskus tai toistuvasti? Tiesitkö, että seksuaalista väkivaltaa on joskus tai toistuvasti kokenut 22 prosenttia? Ammatillisen puolen opiskelijatytöistä seksuaalista väkivaltaa on kokenut noin joka kolmas. (Kouluterveyskysely ammatillisen perustutkinnon oppilaitosmuotoisen koulutuksen osallistujille 2013, THL.)

Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on arvioida, kuinka Suomessa lasten oikeudet toteutuvat ja kuinka lapset voivat. Työ pohjautuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Raportoin YK:n lapsen oikeuksien komitealle, Suomen eduskunnalle ja hallitukselle.

Yhdestä asiasta olen erityisen huolestunut: ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden hyvinvoinnista ja heidän tulemisestaan kuulluksi. Kyse on lapsista.

Nämä opiskelijat eivät ole aikuisia. Nämä opiskelijat ovat lapsia.

Ammatillisissa oppilaitoksissa perustutkintoa opiskelevat lapset voivat ikätovereitaan huonommin. Esimerkiksi seksuaalinen väkivalta on heille huomattavasti yleisempää. Eikä seksuaalisella väkivallalla tarkoiteta nimittelyä tai huutelua, vaan intiimialueiden vastentahtoista koskettelua tai esimerkiksi seksiin pakottamista.

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Rehellisyydestä alkaa kaikki. Toisekseen paniikkinappia pohjaan painalla ei saavuteta kuin epäluottamusta, häpeää ja passivoivaa syyllistymistä.

Kannustan keskusteluun lasten kanssa.

Käsi sydämelle. Kuinka monessa oppilaitoksessa on kerrottu opiskelijoille Kouluterveyskyselyn tuloksista, pohdittu yhdessä ilmeneviä asioita ja haettu niihin ratkaisuja? Kymmenet tuhannet ammatillisen puolen lapset ovat näihin kysymyksiin vastanneet, mutta harvassa ovat ne, joiden kanssa tuloksia olisi käsitelty.

Aktiivinen subjekti vai passiivinen objekti? Kumpi rooli lapsillamme on? Jos ajattelet, ettei lapsia kiinnosta, olet ammatillisessa ansassa. Kyllä lapsia heidän oma elämänsä kiinnostaa, jos me aikuiset osaamme kuulla ja kuunnella sekä antautua vuorovaikutukseen, dialogiin.

Lapsista me näemme huomenna, mikä meille aikuisille on ollut tärkeää tänään. Aloita tänään.

Tuomas Kurttila

Lapsiasiavaltuutettu

Kirjoitus julkaista Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n blogissa 22.10.2015.

26. lokakuuta 2015

Intersukupuolisuus.fi – tietoa, tarinoita ja toimintaa

Intersukupuolisuus on synnynnäinen tila, jossa yksilön fyysiset sukupuolta määrittelevät ominaisuudet eivät ole yksiselitteisesti naisen tai miehen. Tänään, 26.10. maanantaina vietetään Intersex awareness day (IDA) -päivää eri puolella maailmaa. Tänään halutaan erityisesti nostaa esille ja edistää intersukupuolisten ihmisten ihmisoikeuksia sekä lisätä tietoa intersukupuolisuudesta. Suomessa päivää vietetään muun muassa julkaisemalla Intersukupuolisuus.fi-verkkosivusto, joka on ensimmäinen intersukupuolisuutta käsittelevä suomenkielinen sivusto.

Sivusto on toteutettu vapaaehtoisvoimin. Toteuttajina ovat olleet intersukupuoliset sekä teeman parissa työskentelevät ihmiset. Sivuston tavoitteena on tiedon ja avoimuuden lisääminen sekä intersukupuolisten ihmisten ja heidän läheisten vertaistuen edistäminen.

Tiedolla on suuri merkitys sekä oman että toisten hyvinvoinnin edistämisessä ja ylläpitämisessä. Oikea tieto vähentää olettamia ja päinvastoin auttaa tekemään itseä ja toisia kohtaan oikeanlaisia päätöksiä. Tiedon turvin vanhemmat voivat auttaa lastaan entistä paremmin ja läheiset pystyvät paremmin olemaan tukena.

Intersukupuolisuus kytkeytyy toisinaan ikävällä tavalla salaisuuksiin. Se on saatettu salata ihmiseltä itseltä pitkiäkin aikoja lääkärien ja/tai vanhempien toimesta. Toisaalta ihminen itse on usein salannut intersukupuolisuuttaan muilta ihmisiltä ja salaa edelleen. Tähän syitä on monia. Pienimpinä eivät suinkaan ole yleisesti tiedon puute intersukupuolisuudesta, yksin jäämisen kokemus ja sukupuolta normittavat ja kaventavat käytännöt ja tavat. Sanapari ”kantaa salaisuuksia” ei ole syntynyt suotta. Se kuvaa hyvin salaisuuden luonnetta, siitä syntyy kannettava taakka, joka jollakin tavoin usein heikentää yksilön mahdollisuutta hyvinvointiin.

Euroopan neuvosto kehotti vuonna 2013 jäsenmaitaan varmistamaan, ettei intersukupuolisia lapsia leikattaisi kosmeettisista syistä. Tämä kehotus oli osoitettu myös Suomelle. Mielestämme jokaisella lapsella tulisi olla oikeus omanlaiseen kehoon ja sen suojeluun sekä jokaisella vanhemmalla tulisi olla oikeus riittävään tietoon tästä.

Olette lämpimästi tervetulleet www.intersukupuolisuus.fi sivustolle ja kannustamme sinuakin viettämään IDA päivää ja jakamaan tietoa sivustamme.

Intersukupuolisuus.fi–tiimi
www.intersukupuolisuus.fi

14. lokakuuta 2015

Oikeus hyvään kuolemaan kuuluu myös lapselle

Kuolema ja kuolevan hoito ovat syviä tunteita herättäviä ja usein vaikeita keskustelun aiheita. Erityisen vaikea aihe on silloin, kun on kyse lapsesta. Maailman saattohoidon ja palliatiivisen hoidon päivää vietetään 10.10. teemalla ”Hidden lives – Hidden patients”. Tavoitteena on nostaa tietoisuutta helposti syrjään jäävien ryhmien, kuten lapsipotilaiden palliatiivisesta hoidosta ja saattohoidosta. Maailman terveysjärjestö WHO:n vuonna 1998 erikseen määrittelemien lasten palliatiivisen hoidon erityispiirteiden mukaan hoidon tulee olla aktiivista ja kokonaisvaltaista, kipuja ja muita vaikeita oireita lievittävää. Hoidossa tulisi myös huomioida lapsen keho, mieli ja henki sekä tarjota riittävä tuki perheelle. Palliatiivinen hoito voi kestää vuosia, kun taas saattohoidosta puhuttaessa kyse on yleensä viikoista tai enintään kuukausista.

YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista takaa jokaiselle lapselle oikeuden nauttia parhaasta mahdollisesta terveydentilasta sekä oikeuden kasvaa ja kehittyä täysimääräisesti omien mahdollisuuksiensa mukaan. Lapsella on oikeus laadukkaisiin terveyspalveluihin, joihin kuuluvat saattohoidon ja palliatiivisen hoidon palvelut. Sopimusvaltion on varmistettava, että nämä palvelut ovat yhdenvertaisesti ja laadukkaasti kaikkien hoitoa tarvitsevien lasten saatavilla. YK:n lapsen oikeuksien komitea on todennut, että lasten terveyttä koskeva oikeus edellyttää toteutuakseen, että toimenpiteitä tulisi kohdistaa epäedullisessa asemassa oleviin ja riittämättömiä palveluita tarjoavilla alueilla asuviin lapsiin. Valtakunnallisesti yhtenäiset hoitosuositukset ja niiden mukaisten toimintamallien ja käytäntöjen täytäntöönpano edistävät palvelujen saatavuutta sekä parantavat ja yhdenmukaistavat palvelujen laatua.

Suomesta puuttuvat kansalliset lasten palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa koskevat hoitosuositukset. Hoidosta hyötyvien ja sitä tarvitsevien lasten yhdenvertainen laadukas hoito ja hoitoon pääsy eivät vielä toteudu koko maan tasolla. Suomessa parantumattomasti sairaan ja kuolevan lapsen hoito vaatii siis edelleen kehittämistä. Tarvitaan lisää tietoa ja koulutusta muun muassa erilaisista hoitomuodoista ja lapsiystävällisistä hoitotiloista, lasten kivun hoidosta ja siitä, miten lapset ymmärtävät kuoleman ja kuolemisen.

Tietoa saattohoidosta ja palliatiivisesta hoidosta tarvitsevat terveydenhuollon ammattilaiset, lapsipotilaat ja heidän perheensä. Hoitohenkilökunta tarvitsee lisätietoa lasten saattohoidon erityispiirteistä sekä taitoa kohdata ja ottaa asia puheeksi. Lapsella on oikeus rehelliseen tietoon sairaudestaan, sen kulusta ja kuolemasta, lapselle ymmärrettävässä muodossa. On myös kunnioitettava lapsen oikeutta halutessaan olla tietämättä. Tietoa ja tukea tarvitsevat yhtälailla sisarukset ja vanhemmat, sillä lapsen kuolema vaikuttaa yksilöllisesti jokaiseen perheenjäseneen sekä perheeseen kokonaisuutena.

Parantumattomasti sairaalla lapsella ja hänen perheellään on oikeus lapsen ihmisarvoa kunnioittavaan laadukkaaseen loppuelämään ja hyvään kuolemaan.

Anna-Elina Rahikainen
toimintaterapeutti, neuvontahoitaja
Sylva ry

Merike Helander
lakimies
Lapsiasiavaltuutetun toimisto

Kirjoitus on julkaistu useissa kotimaisissa lehdissä Maailman saattohoidon ja palliatiivisen hoidon päivänä 10.10.2015.

9. lokakuuta 2015

Kaikki ei ole ehkäistävissä

Me puhumme paljon ongelmien ehkäisystä. Tämä on tärkeää. Toimivat lasten, nuorten ja perheiden palvelut ehkäisevät ongelmien syntymistä ja syvenemistä. Suomalaiset tietävät hyvin, millaiset olivat vaikutukset 1990-luvun lamassa kotipalvelun vähentämisellä. Kulut kasvoivat, lastensuojelutarve lisääntyi, perheet joutuivat arjessaan koville.

Silti toivoisin meidän muistavan, ettei kaikki ole vain ehkäisyä. Meille syntyy helposti mantra, jolloin unohtuu, että korjaavia palveluita tarvitaan. Mielenterveys on esimerkki tästä. Herkässä murrosiän kehitysvaiheessa lapsi voi oireilla tavalla, jossa apu on akuutisti tarpeen. Eikä kyse ole aina rikkinäisistä kodeista tai kotiruoan vähäisyydestä. Kyse on elämästä, joka meidät monin tavoin yllättää.

Lapsen oireillessa koko perhe tarvitsee tukea. Vanhemmat, sisarukset, koko perhe. Tämä on muistettava aina.

Toisaalta on muistettava, että aikuisen oireillessa tukea tarvitsee myös koko perhe. Lapsikin.

Asian pitäisi olla meille selvä. Lapsen oikeuksien sopimuksen 2 artiklan mukaan lasta on kohdeltava yhdenvertaisesti eikä häntä saa syrjiä minkään häneen tai hänen vanhempiinsa liittyvän seikan perusteella. Yhdenvertaisuuslain 8 §:n mukaan syrjintäkielto on ehdoton. Perustuslain 6 § takaa lasten yhdenvertaisuuden.

Mutta entäpä arjessa, ihmisen elämässä, pienen lapsen kohdalla?

Aivan kuin huomaamatta, katsomatta tarkemmin arkeen ja elämään, olemme luomassa tilanteen, jossa mielenterveyden oireilusta kärsivän vanhemman pitäisi pystyä olemaan elämänsä kunnossa. Olemme vaatimassa eniten toimintakykyä niiltä, joilta se on heikentynyt. Vahvojen yhteiskunta?

Kaikki lapset eivät ole jatkossa yhtäläisesti oikeutettuja varhaiskasvatukseen. Kokopäiväinen varhaiskasvatus ei koske kaikkia lapsia. Se voi koskettaa, mutta tällöin vaaditaan vanhemman kykyä hakea ja perustella varhaiskasvatuksen tarvetta. Hallituksen esitysluonnoksessa todetaan, että ”…perheen olosuhteissa voisi olla seikkoja, joiden takia lapsen edun mukaista olisi osallistua kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen. Tällaisia seikkoja voisivat olla esimerkiksi vanhempien fyysisen tai psyykkisen terveyden ongelmat tai päihteiden käyttö”.

Mutta entäpä arjessa, ihmisen elämässä, pienen lapsen kohdalla?

Työssäni huomaan häpeän ja stigman hiljaisen, mutta kouriintuntuvan, vaikutuksen. Vakavinta on, että tämä tunne näyttää tarttuvan ja etenevän sukupolvissa.

Universaaleissa palveluissa, joissa emme valikoi lapsia palveluihin perhetaustan suhteen, on kestävyyttä. Lopulta kyse on luottamuksesta ihmistä kohtaan.

Vaarana on, ettei toimintakyvyn alentumisen hetkellä vanhemmalla ole voimia ryhtyä hakemaan lapselleen laajempaa oikeutta varhaiskasvatukseen. Ehkei aina tietoakaan. Ja entäpä silloin, kun viranomainen päättääkin, että kyllä sinä jaksat?

Miten jaksaa silloin lapsi?

Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila toimii suojelijana Ilonan päivänä 9.10.2015 valtakunnalliselle mielenterveysomaisten päivälle.