Merike Helander, lakimies, Lapsiasiavaltuutetun toimisto
Taina Martiskainen, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto
Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto
Terhi Tuukkanen, erikoistutkija, Lapsiasiavaltuutetun toimisto
YK:n lapsen oikeuksien komitea (1) järjesti 28.9.2018 yleisen keskustelupäivän (Day of General Discussion) aiheesta lapset ihmisoikeuksien puolustajina (2). Lapsen oikeuksien komitea valvoo ja edistää YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen (3) toteutumista sopimusvaltioissa.
Komitean keskustelutilaisuuksien tavoitteena on syventää tietämystä ja ymmärrystä lapsen oikeuksien yleissopimuksessa vahvistetuista lapsen ihmisoikeuksista. Keskustelutilaisuuksia on järjestetty vuodesta 1992 alkaen ja tämän vuoden tilaisuus oli kahdeskymmenesneljäs.
Tilaisuuteen valitaan edustajia sopimusvaltioiden valtionhallinnosta, järjestöistä, kansainvälisistä ja kansallisista ihmisoikeusinstituutioista. Sinne osallistuu myös yksittäisiä käsiteltävän aiheen asiantuntijoita sekä lapsia kokemusasiantuntijoina.
Tämän vuoden keskustelupäivän tavoitteena oli lisätä ymmärrystä siitä, miten lapset voivat toimia ihmisoikeuksien puolustajina. Lähtökohdan keskustelupäivälle muodostivat lapsen oikeuksien yleissopimus sekä YK:n julistus ihmisoikeuksien puolustajista (Declaration on the Right and Responsibility of Individuals, Groups and Organs of Society to Promote and Protect Universally Recognized Human Rights and Fundamental Freedoms, 4). Julistuksen tunnettuuden vahvistamiseksi ja sen kaksikymmenvuotisen historian kunniaksi joukko YK:n ihmisoikeussopimuksia valvovien komiteoiden puheenjohtajia ja jäseniä yhdessä erityisraportoijan kanssa antoi aiemmin tänä vuonna kannanoton (5), jossa kehotetaan ihmisoikeuspuolustajia ja kansalaisyhteiskunnan edustajia entistä läheisempään yhteistyöhön YK:n ihmisoikeustoimijoiden kanssa.
Lapsen oikeuksien yleissopimuksessa ei ole varsinaista mainintaa lapsista ihmisoikeuksien puolustajina. Asia kuitenkin kiinnittyy selkeästi useisiin sopimuksen velvoitteisiin, kuten lapsen oikeuteen ilmaista näkemyksensä ja saada ne otetuksi asianmukaisesti huomioon (12 artikla), mielipiteenvapauteen (13 artikla), ajatuksenvapauteen (14 artikla), oikeuteen saada tietoa (17 artikla) sekä myös lapsen oikeuteen suojeluun ja huolenpitoon (3 artikla 2 kohta).
Oikeuksiaan ei voi puolustaa ilman tietoa niistä
Komitean keskustelupäivässä korostui erityisesti lapsen oikeus tietoon omista oikeuksistaan. Sitä korostettiin myös selvityksessä (6), joka tehtiin keskustelupäivän valmistelumateriaaliksi. Sitä varten 2700 lapselta 53 maasta kysyttiin heidän näkemyksiään ihmisoikeuksien puolustamisesta. Lapset itse totesivat, että yksi merkittävä syy sille, miksi on vaikeaa puolustaa ihmisoikeuksia, on se, että lapsilla ei ole tietoa oikeuksistaan tai he eivät saa tietoa niistä heille ymmärrettävällä tavalla.
Lapsen oikeuksien komitean mukaan lapsen oikeuksien yleissopimuksen 42 artiklan mukainen velvollisuus tiedottaa lasten oikeuksista (7) auttaa lapsia toimimaan oikeuksiensa edistäjinä ja puolustajina jokapäiväisessä elämässään.
Keitä ovat ihmisoikeuksia puolustavat lapset?
Keskustelupäivässä puhuneet lapset kertoivat ihmisoikeuksien puolustamisesta omassa valtiossaan. He kertoivat muun muassa pakolaisten, vähemmistöjen, köyhyydestä kärsivien, ilman huoltajaa maahan tulleiden, laitoksissa asuvien ja vammaisten lasten oikeuksien toteutumisesta.
Julistus ihmisoikeuksien puolustajista määrittelee ihmisoikeuksien puolustajaksi jokaisen, joka yksilönä tai ryhmän jäsenenä edistää ihmisoikeuksien toteutumista. Edistäminen ei ole kiinni iästä, sukupuolesta eikä myöskään siitä, missä päin maailmaa asuu. Toiminta voi olla ammattimaista tai se voi tapahtua vapaaehtoistyön pohjalta. Se voi liittyä kansalaisoikeuksiin, poliittisiin oikeuksiin, taloudellisiin, sosiaalisiin tai sivistyksellisiin oikeuksiin. Toiminnan tavoitteena voi esimerkiksi olla lapsen oikeuksien yleissopimuksen 7 artiklan mukainen lapsen oikeus kansalaisuuteen tai vaikuttamistyö koulussa kiusaamisen lopettamiseksi.
Ihmisoikeuksien puolustajia ei voi määritellä yhdellä tavalla vaan kyse on moniulotteisesta ja monimuotoisesta ilmiöstä, jossa yksilöllisellä kokemuksella on suuri merkitys. Asiaa kuvasi osuvasti eräs edellä mainitussa selvityksessä tehtyyn kyselyyn (8) vastannut lapsi, kun häneltä kysyttiin näkemystä lasten roolista ihmisoikeuksien puolustajina:
”I believe we are all human rights defenders in our own way. Some of us in small and quiet ways because that’s how we feel and all we can give to the world and some in large ways. The impact may be big or small but we all fight for what we believe in.”
Mikä vaikeuttaa ihmisoikeuksien edistämistä ja puolustamista?
Lapset toivat esille yhtenä keskeisenä ihmisoikeuksien edistämistä ja puolustamista vaikeuttavana tekijänä, etteivät aikuiset ota heidän vaikuttamistyötään vakavasti. Aikuiset eivät joko näe lapsia riittävän kompetentteina tai eivät arvosta lasten näkemyksiä. Tämä tulee esille usein, kun lapset pohtivat osallistumisoikeuksiaan.
Kehittyvissä maissa tai sotaa käyvissä maissa lasten toiminnassa on tietysti erityiset haasteensa. 15-vuotias Sandra Camila kertoi, että erään tytön isä tapettiin vain siksi, että hänen tyttärensä toimi ihmisoikeuspuolustajana. 14-vuotias palestiinalaistyttö Haneen puolestaan toi esille suurena haasteena sen, ettei lapsia syntymärekisteröidä. Ilman henkilöllisyyspapereita on vaikea osallistua virallisesti. Hän kertoi olevansa Genevessä siksi, että alun perin suunniteltu osallistuja ei saanut matkustusasiakirjoja, koska häntä ei oltu rekisteröity.
Keskusteluissa nostettiin esille, että lapset haluavat vaikuttaa myös muissa asioissa kuin niissä, jotka liittyvät perinteisiin lasten ympäristöihin. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen koettiin merkitykselliseksi, jos vain aikuiset uskoisivat lasten kykyihin ja luottaisivat heidän näkemyksiinsä:
“The society we’re living in mocks us when we try to raise our voice about a certain issue, treat us as people who’re unable to take responsibility and not as people who’re able think seriously on these matters.”
Mahdollisuus vaikuttaa ei toteudu yhdenvertaisesti myöskään eri lapsiryhmien välillä, vaan osa lapsista joutuu kamppailemaan osallistumisoikeuksiensa puolesta muita lapsia enemmän. Keskustelupäivässä korostui erityisesti niiden lasten asema, jotka elävät haavoittavassa asemassa. Toisaalta keskusteluissa kävi ilmi, että useat nuoret halusivat nostaa esille juuri näiden lasten asemaa, vaikka heillä itsellään ei kyseisiä vaikeuksia elämässään ollutkaan tai vaikeudet kuuluivat jo lasten menneisyyteen. Lapset olivat ryhtyneet vaikuttamistyöhön auttaakseen kaikkia lapsia, joiden oikeuksia oli loukattu ja jatkuvasti loukataan.
Mitä valtioiden pitäisi tehdä, jotta lasten asema ihmisoikeuksien edistäjinä ja puolustajina vahvistuisi?
Lapset antoivat omat ohjeensa, jotta valtiot voisivat paremmin vahvistaa ja suojella lasten oikeutta toimia ihmisoikeuksien puolustajina ja edistäjinä. Lasten mielestä päätöksenteossa tulisi ottaa huomioon lasten parlamenttien näkemykset ja konsultoida niitä kaikessa lapsiin liittyvässä päätöksenteossa. Lapsilla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa myös kansainvälisellä tasolla ja lasten yhteistä vaikuttamistyötä tulee tukea, jotta heidän asiansa tulisivat kaikkien päättäjien tietoon.
Lapset tarvitsevat ajantasaista tietoa heitä koskevista asioista. Tiedon tulee olla lapsille ymmärrettävässä muodossa, mielenkiintoisella tavalla esitettynä ja sitä tulee välittää niiden tiedonsaantikanavien kautta, joita lapset käyttävät. Tiedon tulee olla myös kaikille lapsille saavutettavaa. Lapset myös korostivat verkkoympäristön turvallisuuden merkitystä ja vaativat valtioita turvaamaan lainsäädännöllä lasten suojelun online-ympäristöissä.
Lasten yhteistä työskentelyä ja lapsiryhmien vaikuttamistyötä tulee tukea aktiivisesti. Lapsilla on myös oltava tehokkaita keinoja tuoda esille, mikäli heidän oikeuksiaan on loukattu ja loukkauksiin on myös puututtava tehokkaasti.
Joissain valtioissa dialogi kansalaisyhteiskunnan ja valtion välillä on vaikeaa, ja ihmisoikeuspuolustajien voi olla mahdotonta esimerkiksi tavata valtion edustajia. Lapsen oikeuksien komitean edustaja totesi, että tällaisessa tilanteessa dialogi voi onnistua Genevessä, ja tällaisia kohtaamisia onkin järjestetty. Yleiskeskustelussa päädyttiin myös toteamaan, että lasten osallistuminen YK:n ihmisoikeusmekanismien raportointiprosesseihin pitäisi ulottaa myös muihin komiteoihin Lapsen oikeuksien komitean lisäksi.
Aina kehittyvät maat eivät kulje jälkijunassa; Guineasta on tulossa neljäs Afrikan maa, jossa on säädetty erillinen laki ihmisoikeuspuolustajien suojelemiseksi. Muut kolme ovat Burkina Faso, Mali ja Norsunluurannikko. Guineassa ollaan kaiken lisäksi huomiomassa erikseen lapsia ihmisoikeuspuolustajina.
Yhteenveto Suomen näkökulmasta
Yleiskeskustelupäivässä lapsia ihmisoikeuksien puolustajina tarkasteltiin maailmanlaajuisesti. Haasteet, joita teemaan liittyy, ovat kuitenkin maittain erityyppisiä. Kuten edellä on käynyt ilmi, kehittyvissä maissa kyse voi olla erittäin vakavista, jopa henkeä uhkaavista tilanteista. Lapsen oikeuksia ei kunnioiteta esimerkiksi sota-alueilla, missä lapset joutuvat vakavan väkivallan kohteeksi. Suomen kaltaisessa maassa haasteet liittyvät enemmän siihen, miten lapsille voitaisiin turvata asema yhdenvertaisina ja aktiivisina yhteiskunnan jäseninä.
Geneveen oli saapunut vaikuttava joukko nuoria eri puolilta maailmaa. He saivat ansaitusti kunniaa roolissaan ihmisoikeuksien puolustajina. Harmillisen vähälle huomiolle päivän aikana jäi kuitenkin arkinen näkökulma aiheeseen: miten jokainen lapsi voisi omassa arjessaan olla ihmisoikeuksien puolustaja? Jos ihmisoikeuksia voi puolustaa vain edustamalla muita lapsia, jää näkökulma liian kapeaksi. Lapsille tärkeintä on saada ilmaista mielipiteensä omalla tavallaan ja vaikuttaa itseään koskeviin asioihin jokapäiväisessä arjessaan, kuten perheessä, koulussa, harrastuksissa ja omassa kunnassa.
Päivä antoi vahvistusta siihen, että monet asiat ovat meillä Suomessa hyvin. Yhä useammissa tilanteissa lapset tunnistetaan kykenevinä ja aktiivisina osapuolina. Ehkäpä juuri siitä syystä päivän keskeinen viesti siitä, että lapsilla on oikeus ilmaista mielipiteensä ja saada se huomioon otetuksi, oli meidän suomalaisosallistujien näkökulmasta itsestäänselvyys. Jatkossa olisikin tärkeää keskittyä tarkastelemaan sitä, millaisin menetelmin ja missä tilanteissa jokainen lapsi saisi itselleen mieluisalla tavalla omat ajatuksensa ja kokemuksensa esille.
Lisää tietoa keskustelupäivästä:
https://www.childrightsconnect.org/day-of-general-discussion-2/
https://www.youtube.com/watch?time_continue=163&v=PSaonspHf6c
1) https://www.ohchr.org/EN/HRBodies/CRC/Pages/CRCIndex.aspx
2) https://www.ohchr.org/EN/HRBodies/CRC/Pages/Discussion2018.aspx
3) https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1991/19910060
4) https://www.ohchr.org/en/issues/srhrdefenders/pages/declaration.aspx
5) https://www.ohchr.org/EN/NewsEvents/Pages/DisplayNews.aspx?NewsID=23154&LangID=E
6) https://www.childrightsconnect.org/wp-content/uploads/2018/09/DGD-REPORT_WEB_en_def_web.pdf
7) Ks. tarkemmin YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 42 artiklan mukaisesta velvoitteesta ”yleissopimuksen saattaminen aikuisten ja lasten tietoon” YK:n lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 5 (2003), Lapsen oikeuksien yleissopimuksen yleiset täytäntöönpanotoimenpiteet http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2015/03/CRC_GC_2003_5_julkaisu.pdf
Ks. myös YK:n lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 12 (2009), Lapsen oikeus tulla kuulluksi http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2015/03/CRC_C_GC_12_julkaisu.pdf
8) https://www.childrightsconnect.org/wp-content/uploads/2018/09/DGD-REPORT_WEB_en_def_web.pdf
29. lokakuuta 2018
21. lokakuuta 2018
Ajatuksia Ateenasta Suomesta
Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu
Olen tällä viikolla kävellyt Ateenan Akropoliin maisemissa syyslomalla. Ajatukset ovat demokratiassa, tasavallassa, valtiossa, kansalaisessa ja kansalaisuudessa.
Samaan aikaan Suomen eduskunnassa käydään keskustelua laista, josta ei ole hallituksen esitystä, mutta luonnos julkistetaan samana päivä, kun parlamentissa keskustelu alkaa olla ohi. Johtopäätös kuitenkin on, että eduskunnan tahto on saatu ja joka ei sitä kunnioita, rikkoo eduskunnan tahtoa. On siirrytty ennakollisen lainsäätämisen aikaan. Se on vaarallista aikaa.
Toisaalla valmistaudutaan lakkoihin ja ruuvi kiristyy entisestään.
Luottamus rakoilee, eikä yhteisiä pöytiä ole. Niistä on jopa viime vuosina sanouduttu tietoisesti ja näkyvästi irti. Politrukit huutelevat nimillä pikkunäppäriä huomioitaan antisosiaalisessa mediassa.
Suomi on ajautumassa asetelmaan, jossa lainsäädäntöä puretaan ja normien ohjaavuutta vähennetään, lainvoimaa pienennetään ja tilalle kehitellään vapauden ja vapautuksen kuoria, joiden sisällä kansalaiselta vaadittava kompetenssi, toimintakykyvaade, kasvaa - Sinun kansalaisen tehtävä on valita ja osata valita, pärjätä omillasi. Mutta yhtä aikaa kansalaisten ja etenkin osan siitä toimintakyky heikkenee ja siitä ei pidetä yhteisissä rakenteissa huolta. Sosiaalisen taustan ja kompetenssin merkitys korostuu elämän laatua ja hyvinvointia määrittävinä tekijöinä. Jos elämässä tulee suvantoja, näiden tilanteiden hyvän ennuste on heikentymässä.
Käyn työssäni järjetöntä keskustelua, jossa olen perustellut, miksi 10-vuotiaalle ei ole vapautta hallinoida ilman huoltajiaan Omakanta-palvelua. Tai että ammattiin opiskeleva tarvitsee oppilaitoskasvuyhteisöä enemmän, ei vähemmän. Miten selviääkään se kielitaidotan maahanmuuttajaperhe, jonka pitäisi osata hakea laajennettua varhaiskasvatusoikeutta lapselle? Oppimis- ja hyvinvointierot kasvavat, kun yhteiskunnan voimavarat kumuloituvat sinne, missä voimavaroja on entisestään.
Demokratiassa yhteisen tajun sijaan on alkanut korostua oma näkemys. Tilalle on tullut loputon määrä alemmanasteista ohjetta, hanketta, suunnitelmaa, parasta käytäntöä, kokemukseen kuorittua menetelmää. Hyvääkin. Mutta myös kaoottisia odotuksia ja arjen painetta. Heikot normit tuovat tilalleen byrokratisoituvan ja tulkinnalle alttiin informaatio-ohjauksen. Yksi esimerkki monista - sosiaaliasiamiehen tehtävät on ulkoistettu yritykselle, jonka palveluiden ongelmista kantelemisessa sosiaaliasiamiehen pitäisi kansalaista neuvoa. Valtio vetäytyy, vastuu valuu yhä lähemmäs yksilöä, omavalvonta korostuu. Sanotaan, että kansalaisen, lapsenkin, on tiedettävä oikeutensa. Ajattelen, että on hyvä tietää, mutta vieläkin tärkeämpää ne on ymmärtää sitovasti vallan pöydissä. Vastuupuhe kuulostaa juhlapuheissa hyveelliseltä ja loogiselta, mutta sisältää laajemmassa muutoksen ympäristössä ansan ja eriytyvien todellisuuksien yhteiskunnan.
Mikä on tämän eriytyvien todellisuuksien kehityksen päässä? Voimaansa - luottamusta ja luovuutta - menettävä yhteiskunta. Sellainen ei pärjää.
Vahvojen ajassa rajataan niiden toisten oikeuksia. Osallistetaan vertaisia, kuullaan omia. Itselle mieleiset päätökset tehdään näin helpoiksi. Ei tarvitse enää vaivautua kuulemaan ja kuuntelemaan muita.
Kansalaisoikeuksien ylläpitämiseen ei löydy tahtoa. Ei ole yllätys, että työpaikoilta kiirii viestiä, etteivät kansalaiset uskalla ehdolle vaaleihin työpaikkojen menettämisen pelossa. Kansalaisoikeudet ovat olemassa, mutta niiden käyttö alkaa rajautua, elitistyä. Ihmiselle jää itsesuojeluvaisto, jos valtio ei ole kansalaisoikeuksien puolella. Tämä tapahtuu monessa Euroopan maassa. Demokratia alkaa olla harvempien oikeus.
Parempi tie on yhteisen tajun, sopimisen ja parhaan argumentin etsimisen tie. Se kestää myös kriittisen yleisön katseen. Siksi neuvottelupöytiä on vahvistettava, niihin sitoutumista lisättävä sekä muutettava valtion ja osan järjestöistäkin irtautumiset yhteisistä valmistelurakenteista. Lainsäädäntövalta on eduskunnan, mutta ei tätä yhteiskuntaa omista yksi, se on yhteinen ja sellaisena se on pidettävä ja sitä vaalittava.
Demokratia on hauras. Siksi sen ei saa antaa haurastua. Sitä on rakennettava jokainen päivä.
Olen tällä viikolla kävellyt Ateenan Akropoliin maisemissa syyslomalla. Ajatukset ovat demokratiassa, tasavallassa, valtiossa, kansalaisessa ja kansalaisuudessa.
Samaan aikaan Suomen eduskunnassa käydään keskustelua laista, josta ei ole hallituksen esitystä, mutta luonnos julkistetaan samana päivä, kun parlamentissa keskustelu alkaa olla ohi. Johtopäätös kuitenkin on, että eduskunnan tahto on saatu ja joka ei sitä kunnioita, rikkoo eduskunnan tahtoa. On siirrytty ennakollisen lainsäätämisen aikaan. Se on vaarallista aikaa.
Toisaalla valmistaudutaan lakkoihin ja ruuvi kiristyy entisestään.
Luottamus rakoilee, eikä yhteisiä pöytiä ole. Niistä on jopa viime vuosina sanouduttu tietoisesti ja näkyvästi irti. Politrukit huutelevat nimillä pikkunäppäriä huomioitaan antisosiaalisessa mediassa.
Suomi on ajautumassa asetelmaan, jossa lainsäädäntöä puretaan ja normien ohjaavuutta vähennetään, lainvoimaa pienennetään ja tilalle kehitellään vapauden ja vapautuksen kuoria, joiden sisällä kansalaiselta vaadittava kompetenssi, toimintakykyvaade, kasvaa - Sinun kansalaisen tehtävä on valita ja osata valita, pärjätä omillasi. Mutta yhtä aikaa kansalaisten ja etenkin osan siitä toimintakyky heikkenee ja siitä ei pidetä yhteisissä rakenteissa huolta. Sosiaalisen taustan ja kompetenssin merkitys korostuu elämän laatua ja hyvinvointia määrittävinä tekijöinä. Jos elämässä tulee suvantoja, näiden tilanteiden hyvän ennuste on heikentymässä.
Käyn työssäni järjetöntä keskustelua, jossa olen perustellut, miksi 10-vuotiaalle ei ole vapautta hallinoida ilman huoltajiaan Omakanta-palvelua. Tai että ammattiin opiskeleva tarvitsee oppilaitoskasvuyhteisöä enemmän, ei vähemmän. Miten selviääkään se kielitaidotan maahanmuuttajaperhe, jonka pitäisi osata hakea laajennettua varhaiskasvatusoikeutta lapselle? Oppimis- ja hyvinvointierot kasvavat, kun yhteiskunnan voimavarat kumuloituvat sinne, missä voimavaroja on entisestään.
Demokratiassa yhteisen tajun sijaan on alkanut korostua oma näkemys. Tilalle on tullut loputon määrä alemmanasteista ohjetta, hanketta, suunnitelmaa, parasta käytäntöä, kokemukseen kuorittua menetelmää. Hyvääkin. Mutta myös kaoottisia odotuksia ja arjen painetta. Heikot normit tuovat tilalleen byrokratisoituvan ja tulkinnalle alttiin informaatio-ohjauksen. Yksi esimerkki monista - sosiaaliasiamiehen tehtävät on ulkoistettu yritykselle, jonka palveluiden ongelmista kantelemisessa sosiaaliasiamiehen pitäisi kansalaista neuvoa. Valtio vetäytyy, vastuu valuu yhä lähemmäs yksilöä, omavalvonta korostuu. Sanotaan, että kansalaisen, lapsenkin, on tiedettävä oikeutensa. Ajattelen, että on hyvä tietää, mutta vieläkin tärkeämpää ne on ymmärtää sitovasti vallan pöydissä. Vastuupuhe kuulostaa juhlapuheissa hyveelliseltä ja loogiselta, mutta sisältää laajemmassa muutoksen ympäristössä ansan ja eriytyvien todellisuuksien yhteiskunnan.
Mikä on tämän eriytyvien todellisuuksien kehityksen päässä? Voimaansa - luottamusta ja luovuutta - menettävä yhteiskunta. Sellainen ei pärjää.
Vahvojen ajassa rajataan niiden toisten oikeuksia. Osallistetaan vertaisia, kuullaan omia. Itselle mieleiset päätökset tehdään näin helpoiksi. Ei tarvitse enää vaivautua kuulemaan ja kuuntelemaan muita.
Kansalaisoikeuksien ylläpitämiseen ei löydy tahtoa. Ei ole yllätys, että työpaikoilta kiirii viestiä, etteivät kansalaiset uskalla ehdolle vaaleihin työpaikkojen menettämisen pelossa. Kansalaisoikeudet ovat olemassa, mutta niiden käyttö alkaa rajautua, elitistyä. Ihmiselle jää itsesuojeluvaisto, jos valtio ei ole kansalaisoikeuksien puolella. Tämä tapahtuu monessa Euroopan maassa. Demokratia alkaa olla harvempien oikeus.
Parempi tie on yhteisen tajun, sopimisen ja parhaan argumentin etsimisen tie. Se kestää myös kriittisen yleisön katseen. Siksi neuvottelupöytiä on vahvistettava, niihin sitoutumista lisättävä sekä muutettava valtion ja osan järjestöistäkin irtautumiset yhteisistä valmistelurakenteista. Lainsäädäntövalta on eduskunnan, mutta ei tätä yhteiskuntaa omista yksi, se on yhteinen ja sellaisena se on pidettävä ja sitä vaalittava.
Demokratia on hauras. Siksi sen ei saa antaa haurastua. Sitä on rakennettava jokainen päivä.
11. lokakuuta 2018
Seksuaalinen väkivalta kitkettävä
Kai Mykkänen, sisäministeri
Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu
Tänään tyttöjen päivänä 11.10. on Suomella mahdollisuus vakavoitua lasten ja nuorten kohtaaman elämän äärelle. Suomella on vahvuutensa, mutta myös vakavat heikkoudet. Lasten kohtaaman seksuaalisen väkivallan todellisuus ei ole riittävästi aikuisten ymmärryksessä.
Suomalaista syntyperää olevista pojista eli Suomessa syntyneiden vanhempien Suomessa tai muualla syntyneistä pojista 2,8 prosenttia on kokenut vuoden aikana seksuaalista väkivaltaa, kun tytöillä luku on 7,7 prosenttia (Kouluterveyskysely 2017). Lähtökohtaisesti jokaisessa koululuokassamme on tyttö, joka on kohdannut seksuaalista väkivaltaa.
Seksuaalinen väkivalta jää usein piiloon. Me aikuiset emme sitä näe tai halua nähdä. Lapsi kantaa tämän yksin elämässään, mutta tämän lapsen tuska vaikuttaa meihin jokaiseen. Seksuaalinen väkivalta on kehon intiimien alueiden koskettelua vasten tahtoa, seksiin painostamista tai pakottamista sekä rahan, tavaran tai päihteiden tarjoamista vastineeksi seksistä.
Tänään tyttöjen päivänä haluamme korostaa tätä suurta eroa tyttöjen ja poikien kohdalla.
Tämä ei ole kuitenkaan koko kuva.
Kun katsotaan tarkemmin lasten taustoja, voimme huomata vakavia ilmiöitä maahanmuuttajataustaisten lasten elämästä. Erityisesti ongelmat näkyvät niiden lasten osalta, jotka ovat itse ja joiden toinen tai molemmat vanhemmat ovat syntyneet ulkomailla.
Maahanmuuttajien mukanaan tuoma kulttuuri ja tavat rikastuttavat Suomea. Suomessa rikokseksi määriteltyjä tai muutoin ihmisoikeuksia loukkaavia käytäntöjä Suomeen ei saa kuitenkaan tuoda. Muualla kuin Suomessa syntyneillä lapsilla seksuaalisen väkivallan kokemukset ovat hyvin yleisiä. Kouluterveyskyselyn mukaan vuoden aikana seksuaalista väkivaltaa heistä on kohdannut 26,5 prosenttia. Tytöistä 16,9 prosenttia ja pojista peräti 33,2 prosenttia.
Me emme ole yhteiskuntana onnistuneet suojaamaan lapsia ja tukemaan heidän perheitään. Tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen on nyt viisauden alku.
Suomi pystyy parempaan. Hienotunteisuuden sijaan tarvitaan vastuullista rehellisyyttä. Meidän on vahvistettava lapsen kokemusta välittävistä aikuisista ja vahvasta yhteiskunnasta.
Yksi tarvittava askel tähän suuntaan on Kouluterveyskyselyn tulosten parempi hyödyntäminen. Kouluterveyskyselyn tulokset ovat vakavia. Siitä huolimatta näitä ei käsitellä ja pohdita lasten kanssa. Nämä tulokset on esiteltävä lapsille ja ne on käsiteltävä jokaisessa koulussa lasten kanssa. Rehellisyys ei ole helppoa, mutta se antaa mahdollisuuden löytää haavat ja parantaa ne. Vain rehellisyyden kautta pääsemme kiinni niihin rikoksiin, jotka aiheuttavat merkittäviä vaurioita lapsille.
Kun Kouluterveyskyselyn tulokset on käsitelty lasten kanssa, on ne esiteltävä vanhemmille ja päättäjille. Ilman poikkeusta, koko Suomessa.
Odotamme Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, Opetushallitukselta ja Poliisihallitukselta tiivistä yhteistä työtä asiassa etenemiseksi – ilman viivytyksiä lasten ja yhteiskuntamme parhaaksi.
Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu
Tänään tyttöjen päivänä 11.10. on Suomella mahdollisuus vakavoitua lasten ja nuorten kohtaaman elämän äärelle. Suomella on vahvuutensa, mutta myös vakavat heikkoudet. Lasten kohtaaman seksuaalisen väkivallan todellisuus ei ole riittävästi aikuisten ymmärryksessä.
Suomalaista syntyperää olevista pojista eli Suomessa syntyneiden vanhempien Suomessa tai muualla syntyneistä pojista 2,8 prosenttia on kokenut vuoden aikana seksuaalista väkivaltaa, kun tytöillä luku on 7,7 prosenttia (Kouluterveyskysely 2017). Lähtökohtaisesti jokaisessa koululuokassamme on tyttö, joka on kohdannut seksuaalista väkivaltaa.
Seksuaalinen väkivalta jää usein piiloon. Me aikuiset emme sitä näe tai halua nähdä. Lapsi kantaa tämän yksin elämässään, mutta tämän lapsen tuska vaikuttaa meihin jokaiseen. Seksuaalinen väkivalta on kehon intiimien alueiden koskettelua vasten tahtoa, seksiin painostamista tai pakottamista sekä rahan, tavaran tai päihteiden tarjoamista vastineeksi seksistä.
Tänään tyttöjen päivänä haluamme korostaa tätä suurta eroa tyttöjen ja poikien kohdalla.
Tämä ei ole kuitenkaan koko kuva.
Kun katsotaan tarkemmin lasten taustoja, voimme huomata vakavia ilmiöitä maahanmuuttajataustaisten lasten elämästä. Erityisesti ongelmat näkyvät niiden lasten osalta, jotka ovat itse ja joiden toinen tai molemmat vanhemmat ovat syntyneet ulkomailla.
Maahanmuuttajien mukanaan tuoma kulttuuri ja tavat rikastuttavat Suomea. Suomessa rikokseksi määriteltyjä tai muutoin ihmisoikeuksia loukkaavia käytäntöjä Suomeen ei saa kuitenkaan tuoda. Muualla kuin Suomessa syntyneillä lapsilla seksuaalisen väkivallan kokemukset ovat hyvin yleisiä. Kouluterveyskyselyn mukaan vuoden aikana seksuaalista väkivaltaa heistä on kohdannut 26,5 prosenttia. Tytöistä 16,9 prosenttia ja pojista peräti 33,2 prosenttia.
Me emme ole yhteiskuntana onnistuneet suojaamaan lapsia ja tukemaan heidän perheitään. Tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen on nyt viisauden alku.
Suomi pystyy parempaan. Hienotunteisuuden sijaan tarvitaan vastuullista rehellisyyttä. Meidän on vahvistettava lapsen kokemusta välittävistä aikuisista ja vahvasta yhteiskunnasta.
Yksi tarvittava askel tähän suuntaan on Kouluterveyskyselyn tulosten parempi hyödyntäminen. Kouluterveyskyselyn tulokset ovat vakavia. Siitä huolimatta näitä ei käsitellä ja pohdita lasten kanssa. Nämä tulokset on esiteltävä lapsille ja ne on käsiteltävä jokaisessa koulussa lasten kanssa. Rehellisyys ei ole helppoa, mutta se antaa mahdollisuuden löytää haavat ja parantaa ne. Vain rehellisyyden kautta pääsemme kiinni niihin rikoksiin, jotka aiheuttavat merkittäviä vaurioita lapsille.
Kun Kouluterveyskyselyn tulokset on käsitelty lasten kanssa, on ne esiteltävä vanhemmille ja päättäjille. Ilman poikkeusta, koko Suomessa.
Odotamme Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, Opetushallitukselta ja Poliisihallitukselta tiivistä yhteistä työtä asiassa etenemiseksi – ilman viivytyksiä lasten ja yhteiskuntamme parhaaksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)