Kun poliisi ei ehdi tutkia, kun syyttäjä ei ehdi syyttää, kun tuomioistuimet eivät ehdi tapauksiin syventyä, kärsijänä ovat oikeusturva ja oikeusvarmuus. Eivätkä nämä ole vain sanoja, ne ovat kansalaisten yhdenvertaisuutta.
Suomalaisen yhteiskunnan lujuus on perustunut luottamukseen. Kansalainen on voinut luottaa, että hallinnon eri toimijat ehtivät ja kykenevät suoriutumaan tehtävistään laadukkaasti. Oikeutta ei ole tarvinnut meillä ostaa.
Nyt alkaa olla toisin. Ovatko perusoikeudet kaupan? Jo lapsuudessa? Kun perustuslakiin säädetty perusopetuksen maksuttomuus alkaakin olla montaa eri todellisuutta paikkakunnasta riippuen, emme ole enää yksi Suomi. Kun lastensuojelun taso vaihtelee kunnasta toiseen, emme ole enää yksi Suomi. Suomi on monta Suomea.
Maamme on poikkeuksellinen ihmiskunnan historiassa. Olemme ponnistaneet nopeassa ajassa äärimmäisestä köyhyydestä yhdeksi ihmiskunnan hyvinvoivimmista ja tasa-arvoisimmista yhteiskunnista. Tämä vaati valtioviisautta, jossa perusoikeudet toteutuvat sekä laissa että arjessa.
Suomella on varaa olla kestävä ja luja. Vaihtoehto tälle on olemassa - eriarvoisuus, joka tuottaa vähiten, mutta maksaa eniten.
Harvojen yhteiskunta vai kansakunta kaikille? Tämän valinnan edessä me olemme. Sokeita päätöksentekijöitä emme voi yksistään osoittaa - vastuu on myös niillä, jotka hiljaa vierestä seuraavat.
Lapsista näemme huomenna, mikä meille aikuisille on ollut tärkeää tänään.
Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu
Suomen Poliisijärjestöjen Liitto ry:n pyynnöstä tuenilmauksena mielenosoitukseen 11/2014.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti