Lapsiystävällisen yhteiskunnan rakentaminen vaatii yhteiskunnan päätöksiä, aikuisilta asennetta, lasten osallisuutta. Vuoden aikana uskoni Suomen menestykseen on kuitenkin vahvistunut. Tosiasia on, että yhteiskunnan liikkumavara monella politiikan sektorilla on kaventunut. Suurimmat pääomamme ovat luovuus ja luottamus. Tämän eteen tehdään eniten lapsuudessa. Hyvä lapsuus jokaiselle on mahdollista. Hyvä lapsuus on yhteiskunnan tuottavin investointi.
Lasten oikeudet ovat ihmisoikeuksia. Lasten oikeuksista huolehtiminen on kestävää talous- ja hyvinvointipolitiikkaa.
Lapsiasiavaltuutetun tehtävän olen kokenut selkeänä. Tehtävänä on arvioida YK:n lapsen oikeuksien komitealle, valtioneuvostolle ja eduskunnalle, miten lapset Suomessa voivat ja miten lapsen oikeudet Suomessa toteutuvat YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen pohjautuen. Tämän perusteella edistämme lasten hyvinvointia ja oikeuksien toteutumista.
Johdon vaihtuessa on tarpeen pysähtyä miettimään, missä olemme ja mihin menemme. Kompassia ja karttaa tarvitaan. Toimistoni kartta on YK:n lapsen oikeuksien sopimus, kompassi lasten arki tämän päivän Suomessa. Ensimmäisen vuoden rastit ovat toimistossani liittyneet erityisesti seuraaviin:
1) toimistomme työn organisointi ja työprosessien kirkastaminen,
2) lain lapsiasiavaltuutetusta päivittäminen,
3) viran näkyvyys ja tunnettuus,
4) YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen ja sopimuksen toimeenpanoa valvovan YK:n lapsen oikeuksien komitean linjausten huomioon ottaminen viranomaisten toiminnassa.
Jokaisessa työssä on kirkastettava ydintä ajan tarpeista käsin. Syksyllä valmistui toimistoni 5-vuotisstrategia, jonka perusteella rakennamme vuosittaisen toimintasuunnitelman ja valitsemme vuosittaisen teeman, johon arviointi- ja edistämistyö keskittyvät.
Ja tässä ajassa on pystyttävä luopumaan. Rajaamaan ja priorisoimaan.
Ehkä yksi on minut silti yllättänyt – henkilöstöni. Tällaista sitoutumista, kykyä arvioida omaa toimintaa ja halua uudistua on ilo kokea. Työyhteisö, jossa tiedetään työtoverin koiran nimi, toimii tiukoissakin paikoissa. Oppiva organisaatio. Suuresti iloitsen tahdosta uudistaa työtehtäviä ja luopua totutuista tavoista toimia. Valintoja on tehtävä.
Olemme vuoden aikana uudistaneet muun muassa kansalaisyhteydenottoprosessin. Suomeksi sanottua toimistooni yhteydessä oleva ihminen saa tehokkaan hallinnollisen ohjauksen oikeaan viranomaiseen. Oikeusvarmuus säilyy ja toimisto ei ajaudu hallitsemattomiin paperipinoihin. Aikaisempien vuosien vastausruuhkat on purettu ja nyt työ hoituu ajantasaisesti. Prosessikuvaukset – niistä on huolehdittava.
Lakiin lapsiasiavaltuutetusta säädettiin viime syksynä valtuutetun itsenäinen ja riippumaton asema. Eduskuntakäsittelyssä päästiin vieläkin pidemmälle. Toivomukseni mukaisesti eduskunta sääti kertomuksen antamisen eduskunnalle. Hallituksen esitykseen tämä ei edennyt, mutta eduskunta käytti sitä valtaa, joka kansalta on saatu. Erityinen kiitos kuuluu työ- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Tarja Filatoville ja valiokunnan jäsen Terhi Peltokorvelle. He hoitivat homman maaliin, kuten valtiopäivänaisiin on luottaminen.
Vuoden aikana lapsiasiavaltuutetun virka on uudistunut täyttämään YK:n ihmisoikeustoimikunnan vuoden 1993 päätöslauselman ja ihmisoikeuskonferenssin päätösasiakirjan niin sanotut Pariisin periaatteet. Itsenäisyyden ja riippumattomuuden säätäminen ei yksistään riittänyt. Lapsiasiavaltuutetun taloudellinen ja hallinnollinen itsenäisyys ja riippumattomuus ovat vahvistuneet, kun valtion ensi vuoden talousarvioon saamme selkeän, oman kohdan, johon eduskunta voi läpinäkyvästi ottaa kantaa.
Lapsiasiavaltuutetunkin työssä viestinnän merkitys on kasvussa. Kunnissa ja valtiolla voidaan puhua palveluviestinnästä, joka tarkoittaa vahvaa vuorovaikutusta ja yhteistä työtä asiakkaiden kanssa. Lapsiasiavaltuutetun työssä merkittävänä viestintäkumppanina ovat lapset.
Omalla toimistollani on kynnet näytettävään, kun arvioimme oman virkamme tunnettuutta lasten keskuudessa. Olemme asettaneet selkeät tavoitteet lastensivut.fi-sivuston kehittämiselle. Lapset tarvitsevat tietoa oikeuksistaan ja palveluistaan.
Mutta siihen olen tyytyväinen, että vuoden aikana toimistossa otimme aktiiviseen käyttöön sosiaalisen median kanavia. Verkkosivut uudistettiin mobiilisti käytettäviksi – vähimmäisvaativuus tänä päivänä. Ja jokaisella työntekijällä on viestintä tärkeänä tehtävänä.
Valtion hallinnossa on ajattelua, että tiedotus (ei useinkaan viestintä) on erillistä ja sitä hoitaa Joku Muu. Samaa voi nähdä kansainvälisissä suhteissa, jotka eivät ole riittävästi osana jokaisen asiantuntijan työnkuvaa. Joku Muu puhuu kielillä.
Lapsiasiat kiinnostavat kansalaisia ja tätä kautta tiedotusvälineitä. Tekemistä on, jotta lapsia ei käsitellä vain omana erillisenä asianaan, vaan osana koko yhteiskunnan kehittämistä ja niin sanotusti vakavia keskusteluja. Tässä suhteessa käydyt eduskuntavaalit olivat heikko suoritus. Lapsista ja perheiden asioista keskusteltiin vähän, jos lainkaan. Puoluejohtajat eivät tätä näkökulmaa nostaneet. Väestöstä noin 40 % kuuluu lapsiperheisiin, joka viides kansalainen on lapsi.
Lapsiasiavaltuutetun toiminnassa tärkeä sija on vierailuilla kouluihin, päiväkoteihin, laitoksiin – sinne, missä lapset ovat. Näissä kohtaamisissa katsotaan arkea silmistä silmiin. Näissä tilanteissa lapset, vanhemmat, ammattilaiset viestivät suomalaisesta arjesta. Karujakin asioita.
Ja kiitos, että olette kutsuneet. Kutsuihin on tartuttu. Joka viikko jollakin puolella Suomea. Ja jos ei ole kutsuttu, olemme tulleet silti. Näinhän tämä toimii.
Kuten sanottua, opinnot ovat aina hyödyksi. Lapsiasiavaltuutetun työssä on ollut hieman yllättäen suurta hyötyä teologian luvuistani: sielunhoidon peruskurssista. Sivulauseisiin kätkeytyvät usein päälauseet, huutomerkitkin. Kohtaamiset lastensuojelun lasten, yksin maahan tulleiden, lepositeistä kertovan lapsen kanssa tekevät näkyväksi näkymättömyyttä. Yhteiskunnan heikoimmista näemme sen, mikä on ihmisoikeuksien ja ihmisarvon tila.
Kun ongelmiin on puututtu, muutoksia on saatu aikaan. Mahdollisuuksia on.
YK:n lapsen oikeuksien komitea huomautti vuonna 2011, että lapsiasiavaltuutetun ja eduskunnan oikeusasiamiehen on syytä pohtia vuorovaikutustaan.
Lapsiasiavaltuutetulla ei ole toimivaltaa yksittäisen lapsen asioissa. Lapsiasiavaltuutettu ei anna päätöksiä, joilla esimerkiksi muutettaisiin toisen viranomaisen päätöksiä tai otettaisiin niihin tarkemmin kantaa. Samanlainen toimivalta on myös muiden Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutetuilla, vaikka muualla Euroopassa on lapsiasiavaltuutettuja, jotka nimenomaisesti tutkivat yksittäistä lasta koskevia asioita.
Itse pidän pohjoismaista mallia toimivana ja hyvän hallinnon kannalta perusteltuna. Eduskunnan oikeusasiamiehellä lapsen oikeudet ovat olleet 1990-luvun lopusta työn erityinen painopiste. Tämä näkyy niin oikeusasiamiehelle tulevien kantelujen pohjalta annettavissa ratkaisuissa kuin oikeusasiamiehen omasta aloitteesta tehtävässä tutkinnassa ja tarkastuksissa.
Toimistoni yhteys eduskunnan oikeusasiamieheen on tärkeimpiä työkumppanuuksia toimistolleni. Kun havaitsemme tutkinnan tarvetta, toimistoni tekee viranomaiskantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle. Näin tapahtui ensimmäisen kerran viime syksynä lasten oikeudesta perusopetukseen sairaalaolosuhteissa. Tämän jälkeen kuntien käytänteet ovat jo muuttuneet ja viranomaiset ovat heränneet kiitettävästi kyseisessä asiassa.
Lailla on siis maata edelleenkin rakennettava. Säädöksillä on merkitystä. Ne eivät ole sanahelinää ja juhlapuhetta. Ne ovat oikeusvaltion ja lasten oikeuksien perusta.
Vuosi on osoittanut, ettei YK:n lapsen oikeuksien sopimusta tunneta riittävästi hallinnonkaan piirissä – niin kunnissa kuin valtiolla. Hihoja ylös vain. Tästäkin syystä toimistoni päätti ottaa käännettäväkseen kaikki YK:n lapsen oikeuksien komitean yleiskommentit. Näistä informoimme laajasti yleiskirjeellä. Tulevana syksynä järjestetään ministeriöiden virkamiehille ja tuomioistuimelle asiasta koulutusta, keväällä uusille kansanedustajille.
Maaliskuun lopussa luovutin lapsiasiavaltuutetun vuosikirjan pääministerille otsikolle ”Harvojen yhteiskunta vai kaikkien kansakunta?”. Tähän kysymykseen kiteytyy koko asetelma. Lapsuus eriarvoistuu, mitä tekee Suomi? Olen nostanut monissa yhteyksissä esille oppimis- ja hyvinvointierojen kasvun. Osalle yhteiskunnan eturivistöä on ottanut koville tieto poikien lukutaidottomuudesta. Eräässä pienessä keskusteluryhmässä talouselämän eturiviläisellä kytkin jumitti, kun totesin, että joka kahdeksannen 15-vuotiaan pojan lukutaidottomuuteen on pakko herätä. Eturiviläinen kielsi tiedon.
Tieto lisää tuskaa. Tätä tuskaa täytynee lisätä, ei vähentää.
Mutta hyvää tapahtuu. Olen ollut tyytyväinen, miten valtiovarainministeriössä on aloitettu työ lapsivaikutusten arvioinnin tuomiseen budjettivalmisteluun. Kunnissa lasten kuuleminen ottaa askelia osana palveluiden kehittämistä – muun muassa lastensuojelussa. Viime vuoden lopulla maahan saatiin THL:n työn ansiosta Lasten hyvinvoinnin kansalliset indikaattorit – tietoa päätöksenteon perustaksi löytyy. Suomi etenee. Suomi ei taannu.
Kiintoisaa työtä. Tärkeää työtä. Ja aivan korostetusti yhteistä työtä. Lapsiasiavaltuutetun tehtävässä kansallinen ja kansainvälinen lomittuvat yhteen. Työn perusta on YK-perustaisessa ihmisoikeuksien edistämisessä kansallista todellisuutta arvioiden. Työssäni Euroopan neuvosto on tärkeä.
Kysyntääkin suomalaiselle osaamiselle on. Enemmän kuin osaamme itse arvostaa.
Suomen on oltava aktiivisempi esimerkiksi ihmisoikeusraportoijien tarjoajana YK:n ja Euroopan neuvoston puitteisiin. Itse tulin valituksi romanilasten oikeuksien raportoijaksi Euroopan Neuvoston lapsen oikeuksien strategian valmisteluun.
Toki vuoteen mahtuu pikantteja yksityiskohtia. Venäjällä järjestettyä mielenilmausta en valitettavasti päässyt seuraamaan, olihan kylteissä kuitenkin jämäköitä iskulauseita allekirjoittaneeseen liittyen. Lähinaapurit ovat aina tärkeitä. Eikä niitä valita, ne ovat. Tänään matkaan Osloon, jossa Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutetut kohtaavat.
Lapsista näemme huomenna, mikä meille aikuisille on ollut tärkeää tänään. Kestävä yhteiskunta perustuu huolenpitoon lapsista.
Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti