25. kesäkuuta 2015

Isien asialla

Viimeiset kolme kuukautta olen ollut korkeakouluharjoittelijana lapsiasiavaltuutetun toimistossa, ja näiden kuukausien aikana olen saanut hurjasti mahtavia kokemuksia. Olen saanut osallistua, ja olla mukana järjestämässä erilaisia tapahtumia ja projekteja, sekä oppinut paljon uusia asioita maamme lasten ja nuorten hyvinvoinnista sekä perheiden tämän hetken tilanteesta. Pohdin pitkään, mistä voisin blogiin kirjoittaa, ja päädyin tekemään katsausta isyydestä, isien arjen kokemuksista ja tämänhetkisistä tutkimustuloksista. Isyys on ollut lähellä sydäntäni, sillä olen tehnyt proseminaari työni koti-isistä, sekä tällä hetkellä työstän pro graduani pikkulapsiperheiden isien arjesta. Tekstini perustuu siis näissä tutkimuksissani saatuihin tuloksiin, sekä niiden pohjana käyttämiini tutkimuksiin ja lähdekirjallisuuteen.

Perhettä ja vanhemmuutta on kautta aikojen pidetty tärkeänä yhteiskunnallisena yksikkönä, joiden tehtävänä on sosiaalistaa jälkeläiset yhteiskunnan jäseniksi. Äitejä ja heidän vaikutustaan lapsiin on tutkittu paljon, sillä perhetutkimuksissa on useimmiten keskitytty lähinnä äitiyden tutkimiseen. Nykyään yhä enemmän huomiota ja kiinnostusta on ryhdytty kohdistamaan isien merkitykseen ja isyystutkimuksen lisäämiseen. Isän merkityksen kasvu ja niin isien oma, kuin muidenkin kiinnostus isien rooliin on herännyt. Viimevuosien lukuisat mielipidekirjoitukset ja muut yhteiskunnalliset keskustelut mediassa puhuvat isyyden merkityksen pohtimisen ajankohtaisuuden puolesta, sekä isät itse ovat pyrkineet saamaan ääntänsä kuuluviin esimerkiksi blogien ja kolumnien kautta.

Yhteiskunta on huomannut isien kasvavan merkityksen, ja esimerkiksi Kela on tehnyt uudistuksia tukijärjestelmäänsä siten, että isillä olisi entistä parempi mahdollisuus halutessaan jäädä kotiin lasten kanssa. Kysymysmerkkinä kuitenkin edelleen on, ovatko uudistukset olleet riittävät, sekä tukeeko isien työpaikat mahdollisten vapaiden pitämistä. Työn ja perheen yhteensovittaminen koetaan edelleen ongelmalliseksi isien keskuudessa. Koti-isänä olleet miehet kokivatkin, ettei yhteiskunnalta saatu tuki ole riittävää, ja kannustusta sekä tukea isyyteen tulisi saada enemmän.

Oletusarvona on vieläkin, että äiti jää kotiin lapsen kanssa, ja isä hankkii elannon. Vaikka vanhemmuudessa sukupuoliroolit ovat edelleen esillä, ja perheissä katsotaan olevan ”naisten ja miesten töitä”, on muutoksia rooleissa havaittu. Nämä muutokset ovat mahdollistaneet isien kotiin jäämisen ja äitien vapautumisen työelämään, sillä vanhemmuus voidaan kokea jaetuksi vastuuksi ilman, että jako tehdään äidin ja isän välille. Aikaisemmin isän jäämistä kotiin hoitamaan lapsia äidin sijasta koettiin roolien rikkomiseksi, sillä isän ja miehen rooliin määritelty taloudellinen menestys ei toteutunut. Näiden perinteisten roolien hiljattainen rikkoutuminen on alkanut poistaa uskomuksia siitä, että vain äiti voi olla lapsen ensisijainen hoitaja, ja isän merkitys lapsen kehitykselle on alkanut saada tunnustusta.

Tutkimustulosten ja arkisten havaintojen perusteella ajankäyttö perheissä on edelleen sukupuolittunutta, eli naiset käyttävät enemmän aikaa kotiin liittyvällä elämänalueella, kun taas miehet panostavat ajallisesti enemmän työhön. Tutkimukseni mukaan isät usein kokevatkin, että työ vie perheeltä liikaa aikaa, josta koettiin syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa. Isät myös usein pyrkivät olemaan mahdollisimman sitoutuneita ja viettämään mahdollisimman paljon aikaa lastensa kanssa, eli heillä oli jonkinlainen kuva ”ihanne isästä”, joka saattoi johtaa roolien yhteentörmäyksiin ajan riittämättömyyden takia. Koti-isinä olleet miehet puolestaan kokivat kotona vietetyn ajan palkitsevaksi. Koska aikaa lasten kanssa olemiseen oli paljon enemmän kuin ennen, pystyi lasten kehitystä ja kasvua seuraamaan eri tavalla. Erityisen palkitsevaksi koettiin se, että suhde lapsiin oli huomattavasti lähentynyt ja parantunut kotona olon aikana, ja isät kokivat kelpaavansa yhtälailla lapselle kuin äitikin.

Isyyden tarkka määrittely on hyvin ongelmallista ja pirstoutunutta, eikä se ole käsitteenä enää kovinkaan yksiselitteinen. Tasa-arvo keskustelulla on ollut suuri merkitys ”uuden isyyden” käsitteen syntyyn, jolla halutaan ilmaista isyyden muuttumista entistä hoivaavampaan suuntaan. Käsitteen syntyyn vaikutti havainnot siitä, että isä jää helposti syrjään lapsensa tunnemaailmasta, koska ei äidin tavoin ole läsnä lapsen jokapäiväisissä hoivatilanteissa.

Miesten kasvaminen isyyteen on erilaista kuin naisten äitiyteen, sillä nainen kantaa lasta ensimmäiset yhdeksän kuukautta sisällään, jolloin kokemus tulevasta lapsesta on hyvinkin erilainen ja konkretisoituu tuleville vanhemmille eri tavoin. Sanotaankin, että miehestä tulee isä vasta siinä hetkessä, kun hän näkee syntyneen lapsensa ensimmäisen kerran.

Imetys voi muodostaa äidin ja lapsen välille tietynlaisen ainutlaatuisen symbioosin, jolloin isä voi kokea itsensä hieman ulkopuoliseksi. Äitien ei kuitenkaan tulisi unohtaa isien merkitystä lastenhoidossa, sillä tutkimusten mukaan äidistä voi helposti muodostua niin sanottu ”portinvartija”, jolloin äidit rajoittavat huomaamattaan isien osallistumista arjessa. Mitä toimivampi parisuhde vanhemmilla on, sitä helpompi isän on sitoutua lapseen ja luoda toimiva suhde häneen. Puolison vaikutus ja tuki ylipäätään miehien isänä olemiseen koetaan suureksi.

Niin omien tutkimusteni kuin muidenkin tutkimusten mukaan isien omaan isä-lapsi suhteeseen vaikuttaa suhde omaan isäänsä lapsuuden perheessä. Isät, joilla on ollut huono suhde isäänsä, haluavat toimia parempana isänä omalle lapselleen sekä luoda tähän läheisemmän suhteen kuin mitä itse olivat saaneet isältään. Myös hyvä isä-suhde toimii motivaattorina luoda samanlainen suhde omiin lapsiinsa. Miehen sitoutuminen isyyteen on tärkeää isä-lapsisuhteen kannalta. Vuorovaikutus, emotionaalinen kiintymys ja läsnäolo ovat oleellisia hyvän suhteen luomisessa. Isän merkitystä ja vaikutusta lapsen kehitykseen ja kasvuun ei siis tulisi vähätellä.

Isyydellä on havaittu olevan lapsen lisäksi miehelle positiivisia vaikutuksia, niin tutkimuksien kuin isien itsensä kertoman perusteella. Parhaimmillaan isyys voi vaikuttaa myönteisesti isän terveyteen, sosiaalisiin suhteisiin sekä tunne-elämään. Erään tutkimuksen mukaan huomattiin, että ne miehet, jotka olivat isiä, tupakoivat ja käyttivät alkoholia lapsettomia miehiä epätodennäköisemmin, sekä urheilivat lapsettomia miehiä enemmän. Toki isyys voi olla ristiriitainen kokemus ja sisältää huolta ja murhetta, sekä miehen identiteetti väkisinkin muokkautuu isyyden myötä. Kun nykyään keskustellaan äitien jaksamisesta, tulisi sen rinnalla ottaa huomioon huoli isien jaksamisesta.

Näin kasvatustieteen opiskelijana koen, että isyyden tärkeyden ymmärtämisen kanssa on menty suuria harppauksia eteenpäin ajasta, jolloin isän tehtävänä oli olla vain leiväntuoja, elättäjä ja kurinpitäjä perheelleen. Tunteista ei puhuttu, eikä hellyyttä lapsille olalle taputusta enempää herunut. Nykyään isän on sallittua ja suositeltavaakin näyttää tunteensa ilman, että se vähentäisi maskuliinisuutta tai rikkoisi miehen roolia vähääkään. Miesten halu luoda lapsiinsa läheinen ja vuorovaikutuksellinen suhde on kannustettavaa, ja sitä tulisikin tukea kaikin mahdollisin tavoin. Itse toivon tulevalle lapselleni läheiset suhteet niin äitiin kuin isään, jolloin kumpikin vanhempi on lapselle yhtä tärkeä ja kummankin syli kelpaa milloin vain.

Saara Kaksonen, korkeakouluharjoittelija

2 kommenttia:

  1. Toimikko kommentti kenttä oikein. Hyvä kirjoitus, mutta komentointi ei tainnut onnistua?

    VastaaPoista
  2. Hieno kirjoitus. Hyvä, että yhä useampi osaa nähdä asioita lapsen ja lasten isien näkökulmasta sekä ymmärretään molempien vanhempien tärkeydestä lasten kehitykseen. Suomessa paljon isiä, jota osallistuvat lasten hoivaan ja huolehtimiseen monella eri tavoin omankin kiinnostuksen mukaan, jolloin tekeminen on reheillisellä pohjalla ja halu opettaa sekä antaa elämyksiä on suurimmillaan. Aktiiviperheet näkevät, ettei sukupuolella aina ole merkitystä arjessa. Lasta ei voi ymmärtää, jos hänen kanssaan ei vietä aikaa ja tee yhdessä kaikkea mahdollista touhuamisesta harrastuksiin ja koulutehtäviin. Lasten vanhemmille tekemät kyselytunnit eri ikäisinä on jopa haastavia ja joutuu laittamaan osaamisensa peliin. Lapsista huolehtiminen yksin jopa yli 10 vuotta laittaa vanhemmuuden todella kovalle koetukselle ja hyvän hoivan sekä huolen ylläpitäminen jatkuvasti on lähes mahdotonta. Lapset turhan usein tyytyvät sopeutumaan itselle epämiellyttävään tilanteeseen, kun vaihtoehtoja ei vain ole. Jaksamien tulee vastaan nopeasti ja lasten huoli jää aina taka-alalle. Toivon mukaan herättely oikeasti auttaa ymmärtämään, että tarvtaan uutta tapaa ajatella lapsia ja heidän suhdettaan vanhempiin eri elämäntilanteissa. Tällä hetkellä yleisesti ajatellaan aivan liian kapea-alaisesti lasten ja vanhempien suhdetta eri elämäntilanteissa.

    VastaaPoista