Aikamme Stiiknafuuliat

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila

Olen kotoisin Oulusta. Teuvo Pakkalan ala-asteella olen oppinut oleelliset elämän opit. Yksi, johon kirjailijan mukaan nimikoidussa koulussa kasvatettiin, oli stiiknafuulian erottaminen puhutusta, kirjoitetusta – sekä itseä että muita koskien.

Sanalla ”stiiknafuulia” tarkoitetaan koreilevaa ja tärkeilevää, mutta sisällöllisesti tyhjää asiaa. Se esiintyy Pakkalan Lapsia-kokoelman Mahtisana-novellissa vuodelta 1895.

Viime aikoina stiiknafuulian määrä on lisääntynyt. Kansalaiset ja rautaiset arjen ammattilaiset alkavat olla mitta täynnä ja korvat punaisina.

Kuluvana syksynä olen tehnyt parisenkymmentä kuntavierailua. Tapaan ammattilaisia, vanhempia, lapsia. Kaikkialla Suomessa toistuvat samat ilmiöt. Harjavallassa, Salossa, Seinäjoelle, Saariselällä, Inarissa, Joensuussa, Oulussa, Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Haapavedellä keskustelut ovat olleet yhtäläiset.

Sanon suoraan: Suomen suunta on hukassa. Se ei ole hukassa yhdeltä, se on hukassa monelta. Olemme keskiarvojen harhassa. Tällöin ei tulla ymmärtäneeksi, miten vakavia vuotokohtia keskiarvon alle kätkeytyy. Toisaalta niputamme puheessa ihmisiä: ”Suurella enemmistöllä näin, mutta pienellä vähemmistöllä tätä.” Tällainen jaottelu pakenee todellisuutta. Ihmisten keskinäisriippuvuus on suurta, ongelmat ovat usein yhteisempiä kuin ajattelemmekaan.

Esimerkiksi uudet Pisa-tulokset kertovat heikoimpien joukon kasvavan, lahjakkaimpien supistuvan. Tällöin häviävät kaikki ja jokainen. Yhä enemmän lapsen elämää määrittää perhe, johon hän syntyy, ja kunta, jossa hän asuu. Mutta keskimäärin kaikki hyvin. Harhaista ja valheellista. Ei mikään ole hyvin, jos viidennes lapsista on ulkopuolella, kun aikuiselämän tulisi vasta alkaa.

Suomi on uudistettava. Se lähtee kylmän viileästä rehellisyydestä. Se lähtee tutkimustiedon arvostamisesta ja sivistyksen kunnioittamisesta. Tällöin aikamme stiiknafuulioita ei apinoida lastenkaan maailmaan. Tällä hetkellä lapset oppivat sekundaa tabletit käsissään ilman riittävän lukutaidon saavuttamista. Opettajat, kodit ja lapset ovat kuormittuneita stiiknafuulioista.

Hallituksen monet kärkihankkeet vilisevät stiiknafuulioita. Muutama esimerkki.

Kerrotaan, että Suomessa on uudistettu viime vuosina varhaiskasvatus. Mitä onkaan tehty? Osalta lapsista on viety varhaiskasvatusoikeus eli kotitausta määrittää nimenomaisesti lapsen oikeutta varhaiskasvatukseen. Ryhmäkokoja on suurennettu. Mutta toki on käynnistetty samaan aikaan erinäisiä kehittämishankkeita, joiden ajallinen kesto on enintään muutamia vuosia. Kannettu vesi ei kaivossa pysy. Stiiknafuuliaa.

Suomen kilpailukyky on pelastettu. Onko näin? Mitä on tehty, jotta pienillä yrityksillä olisi edellytykset työllistää ja kasvaa? Työaikaan lisää 6 minuuttia – se on tuottavuusloikkaa pahimmillaan. Elämme Nokia-ajan myyttiä, jossa odotamme läpimurtoja suoraan Nasdaq-indeksiin. Pienyrittäjiä täytyisi ottaa eturiviin, jotta stiiknafuulioiden sijaan yhteiskunta kuulisi todellisista arjen ongelmista työllistämisessä.

Kun mikään muu ei auta, auttaisiko rehellisyys? Ja yhteinen näky kestävästä ja kohtuullisesta kaikkien kansakunnasta. Sen aika on nyt – sen aika on uudestaan. Stiiknafuuliaako?

Kirjoitus on julkaistu Demokraatti-lehdessä joulukuussa 2016.