Me puhumme paljon ongelmien ehkäisystä. Tämä on tärkeää. Toimivat lasten, nuorten ja perheiden palvelut ehkäisevät ongelmien syntymistä ja syvenemistä. Suomalaiset tietävät hyvin, millaiset olivat vaikutukset 1990-luvun lamassa kotipalvelun vähentämisellä. Kulut kasvoivat, lastensuojelutarve lisääntyi, perheet joutuivat arjessaan koville.
Silti toivoisin meidän muistavan, ettei kaikki ole vain ehkäisyä. Meille syntyy helposti mantra, jolloin unohtuu, että korjaavia palveluita tarvitaan. Mielenterveys on esimerkki tästä. Herkässä murrosiän kehitysvaiheessa lapsi voi oireilla tavalla, jossa apu on akuutisti tarpeen. Eikä kyse ole aina rikkinäisistä kodeista tai kotiruoan vähäisyydestä. Kyse on elämästä, joka meidät monin tavoin yllättää.
Lapsen oireillessa koko perhe tarvitsee tukea. Vanhemmat, sisarukset, koko perhe. Tämä on muistettava aina.
Toisaalta on muistettava, että aikuisen oireillessa tukea tarvitsee myös koko perhe. Lapsikin.
Asian pitäisi olla meille selvä. Lapsen oikeuksien sopimuksen 2 artiklan mukaan lasta on kohdeltava yhdenvertaisesti eikä häntä saa syrjiä minkään häneen tai hänen vanhempiinsa liittyvän seikan perusteella. Yhdenvertaisuuslain 8 §:n mukaan syrjintäkielto on ehdoton. Perustuslain 6 § takaa lasten yhdenvertaisuuden.
Mutta entäpä arjessa, ihmisen elämässä, pienen lapsen kohdalla?
Aivan kuin huomaamatta, katsomatta tarkemmin arkeen ja elämään, olemme luomassa tilanteen, jossa mielenterveyden oireilusta kärsivän vanhemman pitäisi pystyä olemaan elämänsä kunnossa. Olemme vaatimassa eniten toimintakykyä niiltä, joilta se on heikentynyt. Vahvojen yhteiskunta?
Kaikki lapset eivät ole jatkossa yhtäläisesti oikeutettuja varhaiskasvatukseen. Kokopäiväinen varhaiskasvatus ei koske kaikkia lapsia. Se voi koskettaa, mutta tällöin vaaditaan vanhemman kykyä hakea ja perustella varhaiskasvatuksen tarvetta. Hallituksen esitysluonnoksessa todetaan, että ”…perheen olosuhteissa voisi olla seikkoja, joiden takia lapsen edun mukaista olisi osallistua kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen. Tällaisia seikkoja voisivat olla esimerkiksi vanhempien fyysisen tai psyykkisen terveyden ongelmat tai päihteiden käyttö”.
Mutta entäpä arjessa, ihmisen elämässä, pienen lapsen kohdalla?
Työssäni huomaan häpeän ja stigman hiljaisen, mutta kouriintuntuvan, vaikutuksen. Vakavinta on, että tämä tunne näyttää tarttuvan ja etenevän sukupolvissa.
Universaaleissa palveluissa, joissa emme valikoi lapsia palveluihin perhetaustan suhteen, on kestävyyttä. Lopulta kyse on luottamuksesta ihmistä kohtaan.
Vaarana on, ettei toimintakyvyn alentumisen hetkellä vanhemmalla ole voimia ryhtyä hakemaan lapselleen laajempaa oikeutta varhaiskasvatukseen. Ehkei aina tietoakaan. Ja entäpä silloin, kun viranomainen päättääkin, että kyllä sinä jaksat?
Miten jaksaa silloin lapsi?
Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila toimii suojelijana Ilonan päivänä 9.10.2015 valtakunnalliselle mielenterveysomaisten päivälle.
9. lokakuuta 2015
30. syyskuuta 2015
ДЛЯ УТОЧНЕНИЯ - SELVENNYKSEKSI
«Наши соседи россияне активно обсуждают вопросы защиты детей. Звучат некие дикие заявления, что в некоторых странах этническая принадлежность будто бы имеет значение, когда органы опеки принимают решения. В Финляндии это не так. Весной текущего года наблюдатель Совета Европы представил свой отчет о практиках защиты детей в разных странах Европы. У многих есть, над чем поработать, но, что касается Финляндии, значение этнической принадлежности для органов опеки не упоминалось. Главная цель защиты детей - интересы ребенка. Однако надо сохранять критичность, и поэтому в Финляндии законом предусматривается возможность обжаловать решения органов власти. В вопросах защиты детей Европе есть чему поучиться. Ведь еще даже не все страны запретили законом насильственные методы воспитания, то есть, избиение ребенка. Давайте учиться друг у друга в духе обоюдного уважения и сотрудничества!» – Туомас Курттила, уполномоченный по защите детей Финляндии.
”Naapurissamme Venäjällä pohdituttaa lastensuojelu. Jotkut villisti väittävät, että joissakin maissa ihmisen etnisellä taustalla olisi merkitystä lastensuojelun asiakkuudessa. Suomessa ei ole. Keväällä Euroopan Neuvoston raportoija antoi arvion lastensuojelun käytänteistä Euroopan eri maissa. Monella oli opittavaa, mutta minkäänlaista viitettä esimerkiksi Suomen osalta ei ollut etnisen taustan merkityksestä lastensuojelussa. Lapsen etu on lastensuojelun ydin. Mutta aina pitää olla kriittinen ja siksi Suomessa on viranomaisten päätöksiin muutoksenhaku. Paljon voidaan lapsiasioissa Euroopassa oppia. Eiväthän kaikki valtiot ole kieltäneet edes kuritusväkivaltaa eli lapsen hakkaamista. Oppikaamme toisiltamme arvostuksen ja yhteistyön hengessä!” –Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu, Suomi
”Naapurissamme Venäjällä pohdituttaa lastensuojelu. Jotkut villisti väittävät, että joissakin maissa ihmisen etnisellä taustalla olisi merkitystä lastensuojelun asiakkuudessa. Suomessa ei ole. Keväällä Euroopan Neuvoston raportoija antoi arvion lastensuojelun käytänteistä Euroopan eri maissa. Monella oli opittavaa, mutta minkäänlaista viitettä esimerkiksi Suomen osalta ei ollut etnisen taustan merkityksestä lastensuojelussa. Lapsen etu on lastensuojelun ydin. Mutta aina pitää olla kriittinen ja siksi Suomessa on viranomaisten päätöksiin muutoksenhaku. Paljon voidaan lapsiasioissa Euroopassa oppia. Eiväthän kaikki valtiot ole kieltäneet edes kuritusväkivaltaa eli lapsen hakkaamista. Oppikaamme toisiltamme arvostuksen ja yhteistyön hengessä!” –Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu, Suomi
29. syyskuuta 2015
Lapsella on oikeus unelmoida – ja toteuttaa unelmansa!
Syyskuun alussa startannut unelmakampanja kannustaa lapsia unelmoimaan. Unelmat ovat hyvin tärkeä osa elämää, oikeastaan juuri unelmat tekevät tästä elämästä niin loputtoman mielenkiintoista. Unelmat auttavat jaksamaan synkkinäkin sadepäivinä, unelmat ruokkivat mielikuvitusta ja viimeistään toteutuessaan unelmat tuottavat iloa myös kanssaihmisille.
Väittäisin, että useimmilla ihmisillä on jokin asia elämässään, josta he ovat kiinnostuneita ja jota kohti pyrkivät. Niin sanotun lopullisen päämäärän ei suinkaan tarvitse olla tiedossa, riittää että kulkee oikeaan suuntaan – kohti unelmiaan. Unelmat voivat olla suuria tai pieniä, elämänmittaisia tai lähitulevaisuuteen ulottuvia. Unelmia tulee ja unelmia menee, eikä kaikkien unelmien edes tarvitse toteutua. Jokaisen on kuitenkin silloin tällöin hyvä pysähtyä miettimään, mitä todella
haluaa elämältään.
Unelmakampanja herättelee erityisesti lapsia unelmoimaan ja muistuttaa, että kaikilla lapsilla on oikeus unelmoida. Lapsen oikeus on aikuisen vastuu myös tässä tapauksessa. Lasten kasvuympäristössä on monia tekijöitä, joista kaikkiin lapset eivät voi itse vaikuttaa. Fyysisen ympäristön lisäksi lapseen vaikuttavat kasvattajien asenteet ja arvokkaana pitämät asiat. Sen takia kasvattajan tulisi huolehtia, että lapsella on mahdollisuus toteuttaa itseään ja saada tietoa kiinnostuksen kohteistaan. On äärimmäisen tärkeää, ettei lapsen unelmia vähätellä ja murskata jo alkuunsa.
Unelmien toteuttamiseen ei ole yhtä oikeaa tietä
Jokainen lapsi on erilainen kyvyiltään, taidoiltaan ja tavoitteiltaan. Osa lapsista oppii lukemaan koulussa, toiset ovat lukea paukuttaneet jo nelivuotiaasta saakka. Jotkut omaksuvat vaikeatkin asiat nopeasti, kun taas toisilta ne menevät niin paljon yli hilseen, etteivät hiukset edes heilahda. Voidaanko tämän ajatella johtuvan siitä, että jotkut lapset vain ovat lahjakkaampia kuin toiset? Ei, koska vanha sanonta pitää edelleen paikkansa: kukaan ei ole seppä syntyessään. On kuitenkin olemassa erilaisia lahjakkuuksia, tai lahjakkuuden lajeja, jotka ilmenevät eri tavoin yksilöstä ja ympäristöstä riippuen. Lyhyesti sanottuna lahjakkuuden voi ajatella olevan potentiaalia, kehityskelpoisuutta tai kykyä omaksua asioita. Lahjakkuus on siemen, josta oikeanlaisella kasvatuksella ja otollisissa olosuhteissa tulee kukoistava kasvi.
Monipuolinen, virikkeellinen ympäristö tarjoaa lapselle mahdollisuuden kehittää taitojaan ja kartuttaa osaamistaan. Perintötekijät voivat tuottaa esimerkiksi fyysisiä ominaisuuksia tai kykyjä, jotka saavat tietyt asiat tuntumaan omilta. Tutkimusten mukaan jo viisivuotias osaa hakeutua näiden luontaisten lahjojensa mukaisiin harrastuksiin. Kasvattajilla on siis tärkeä rooli lahjakkuuksien tukemisessa. Lahjakkuus kehittyy taidoksi vain harjoittelulla ja tehokkaimmin yksilön kiinnostuksen kautta. Kiinnostuksella ja motivaatiolla on lahjakkuuden kehittymiseen niin suuri vaikutus, että voitaisiin aivan hyvin puhua myös kiinnostuksen tukemisesta. Samankaltaisilla lähtökohdilla voi olla lukuisia eri lopputuloksia – eikä toinen ole välttämättä toista huonompi. Samoin unelmat voivat toteutua lukuisin eri tavoin ja erilaisista lähtökohdista käsin. Tärkeintä on uskoa itseensä ja omiin unelmiinsa.
Kasvattajan rooli tienviitoittajana
Uuden perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa sanotaan: ”Jokainen oppilas on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin hän on. Jokaisella on oikeus kasvaa täyteen mittaansa ihmisenä ja yhteiskunnan jäsenenä.” Olennaista on, että ihmisellä on mahdollisuus tulla juuri sellaiseksi kun hän haluaa tulla. Kasvatuksen tehtävä on antaa lapselle tarvittavat tiedot ja taidot oman tiensä valitsemiseen. Kasvatus on ennen kaikkea kasvamaan saattamista; jossain vaiheessa kasvavan on itse otettava ohjat. Tullakseen itsenäiseksi lapsen on opittava ajattelemaan itse, muodostettava oma käsityksensä maailmasta ja sen pelisäännöistä.
Lasta on syytä kannustaa ajattelemaan itse, rohkaista unelmoimaan ja kokeilemaan uusia asioita, mutta samalla on hyvä muistuttaa, että lapsella on myös lupa epäonnistua. Epäonnistumiset eivät ole lahjakkuuden puutetta, ne ovat asiaankuuluvia oppimiskokemuksia. Lapsi pitää hyväksyä sellaisena kuin hän on – arvokkaana ja ainutlaatuisena – riippumatta siitä millaista lahjakkuutta tällä kuvitellaan olevan. Lapsen vahvuuksista, ja toisaalta kehittämiskohteista, tulisi puhua totuudenmukaisesti, jotta tämä oppisi arvioimaan itseään ja kykyjään realistisesti. Hyvä itsetuntemus edistää lapsen kehitystä tämän oppiessa valitsemaan itselleen parhaiten sopivat opiskelu- ja työskentelytavat. Realistinen tieto omasta osaamisesta auttaa lapsia pääsemään irti surullisenkuuluisista ”matikkapään” tai ”kielipään” myyteistä.
Yksi tärkeimmistä kasvatuksen tehtävistä on vallitsevan todellisuuden ylittäminen. Sen ajatuksen avulla yhteiskunnan kehittyminen on ylipäätään mahdollista. Kasvattajan on pyrittävä katsomaan tulevaisuuteen, vaikka kasvatuksen lopputulosta ei voidakaan nähdä ennalta. Mitä pidemmälle kasvuprosessi etenee, sitä enemmän kasvattajan on jätettävä tilaa kasvavan omalle tavalle rakentaa maailmaansa. Tietoa rakennellessaan lapsi oppii myös perustavanlaatuisia asioita itsestään – vaikkapa ymmärtää omat vahvuutensa ja käyttää niitä unelmiensa toteuttamiseen.
Liiallinen rajoittaminen ja liian ahtaaseen muottiin pakottaminen ovat ehkä tehokkaimmat tavat luovuuden ja kokeilunhalun tappamiseen. Antamalla lapsille tilaa oppia ja ymmärtää maailmaa heille itselleen sopivalla tahdilla, luomme suotuisan ympäristön lahjakkuuden ja kiinnostuksen kehittymiselle. Vain suotuisassa ympäristössä erilaiset, monimuotoiset lahjakkuudet pääsevät kukoistamaan ja villeimmätkin unelmat saavat kaivattua tuulta alleen. Kasvattaja ei saisi sulkea pois liikaa vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia, vaan kasvatuksen tehtävä on viitoittaa tie ja varustaa matkaaja tarpeellisin eväin. Matkaa kasvattaja ei voi kasvavan puolesta tehdä, eikä pitäisi yrittääkään.
Tapio Moilanen
Korkeakouluharjoittelija, lapsiasiavaltuutetun toimisto
Lähteet:
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. (2014). Saatavilla www-muodossa http://www.oph.fi/download/163770_Perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.docx (Haettu 21.3.2015)
Siljander, P. (2005) Systemaattinen johdatus kasvatustieteeseen. 2. painos. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy
Uusikylä, K. (1994). Lahjakkaiden kasvatus (Uud. laitos.). Porvoo: WSOY.
Uusikylä, K. (2003). Vastatulia: Inhimillisen kasvatuksen ja koulutuksen puolesta. Jyväskylä: PS-kustannus.
Väittäisin, että useimmilla ihmisillä on jokin asia elämässään, josta he ovat kiinnostuneita ja jota kohti pyrkivät. Niin sanotun lopullisen päämäärän ei suinkaan tarvitse olla tiedossa, riittää että kulkee oikeaan suuntaan – kohti unelmiaan. Unelmat voivat olla suuria tai pieniä, elämänmittaisia tai lähitulevaisuuteen ulottuvia. Unelmia tulee ja unelmia menee, eikä kaikkien unelmien edes tarvitse toteutua. Jokaisen on kuitenkin silloin tällöin hyvä pysähtyä miettimään, mitä todella
haluaa elämältään.
Unelmakampanja herättelee erityisesti lapsia unelmoimaan ja muistuttaa, että kaikilla lapsilla on oikeus unelmoida. Lapsen oikeus on aikuisen vastuu myös tässä tapauksessa. Lasten kasvuympäristössä on monia tekijöitä, joista kaikkiin lapset eivät voi itse vaikuttaa. Fyysisen ympäristön lisäksi lapseen vaikuttavat kasvattajien asenteet ja arvokkaana pitämät asiat. Sen takia kasvattajan tulisi huolehtia, että lapsella on mahdollisuus toteuttaa itseään ja saada tietoa kiinnostuksen kohteistaan. On äärimmäisen tärkeää, ettei lapsen unelmia vähätellä ja murskata jo alkuunsa.
Unelmien toteuttamiseen ei ole yhtä oikeaa tietä
Jokainen lapsi on erilainen kyvyiltään, taidoiltaan ja tavoitteiltaan. Osa lapsista oppii lukemaan koulussa, toiset ovat lukea paukuttaneet jo nelivuotiaasta saakka. Jotkut omaksuvat vaikeatkin asiat nopeasti, kun taas toisilta ne menevät niin paljon yli hilseen, etteivät hiukset edes heilahda. Voidaanko tämän ajatella johtuvan siitä, että jotkut lapset vain ovat lahjakkaampia kuin toiset? Ei, koska vanha sanonta pitää edelleen paikkansa: kukaan ei ole seppä syntyessään. On kuitenkin olemassa erilaisia lahjakkuuksia, tai lahjakkuuden lajeja, jotka ilmenevät eri tavoin yksilöstä ja ympäristöstä riippuen. Lyhyesti sanottuna lahjakkuuden voi ajatella olevan potentiaalia, kehityskelpoisuutta tai kykyä omaksua asioita. Lahjakkuus on siemen, josta oikeanlaisella kasvatuksella ja otollisissa olosuhteissa tulee kukoistava kasvi.
Monipuolinen, virikkeellinen ympäristö tarjoaa lapselle mahdollisuuden kehittää taitojaan ja kartuttaa osaamistaan. Perintötekijät voivat tuottaa esimerkiksi fyysisiä ominaisuuksia tai kykyjä, jotka saavat tietyt asiat tuntumaan omilta. Tutkimusten mukaan jo viisivuotias osaa hakeutua näiden luontaisten lahjojensa mukaisiin harrastuksiin. Kasvattajilla on siis tärkeä rooli lahjakkuuksien tukemisessa. Lahjakkuus kehittyy taidoksi vain harjoittelulla ja tehokkaimmin yksilön kiinnostuksen kautta. Kiinnostuksella ja motivaatiolla on lahjakkuuden kehittymiseen niin suuri vaikutus, että voitaisiin aivan hyvin puhua myös kiinnostuksen tukemisesta. Samankaltaisilla lähtökohdilla voi olla lukuisia eri lopputuloksia – eikä toinen ole välttämättä toista huonompi. Samoin unelmat voivat toteutua lukuisin eri tavoin ja erilaisista lähtökohdista käsin. Tärkeintä on uskoa itseensä ja omiin unelmiinsa.
Kasvattajan rooli tienviitoittajana
Uuden perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa sanotaan: ”Jokainen oppilas on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin hän on. Jokaisella on oikeus kasvaa täyteen mittaansa ihmisenä ja yhteiskunnan jäsenenä.” Olennaista on, että ihmisellä on mahdollisuus tulla juuri sellaiseksi kun hän haluaa tulla. Kasvatuksen tehtävä on antaa lapselle tarvittavat tiedot ja taidot oman tiensä valitsemiseen. Kasvatus on ennen kaikkea kasvamaan saattamista; jossain vaiheessa kasvavan on itse otettava ohjat. Tullakseen itsenäiseksi lapsen on opittava ajattelemaan itse, muodostettava oma käsityksensä maailmasta ja sen pelisäännöistä.
Lasta on syytä kannustaa ajattelemaan itse, rohkaista unelmoimaan ja kokeilemaan uusia asioita, mutta samalla on hyvä muistuttaa, että lapsella on myös lupa epäonnistua. Epäonnistumiset eivät ole lahjakkuuden puutetta, ne ovat asiaankuuluvia oppimiskokemuksia. Lapsi pitää hyväksyä sellaisena kuin hän on – arvokkaana ja ainutlaatuisena – riippumatta siitä millaista lahjakkuutta tällä kuvitellaan olevan. Lapsen vahvuuksista, ja toisaalta kehittämiskohteista, tulisi puhua totuudenmukaisesti, jotta tämä oppisi arvioimaan itseään ja kykyjään realistisesti. Hyvä itsetuntemus edistää lapsen kehitystä tämän oppiessa valitsemaan itselleen parhaiten sopivat opiskelu- ja työskentelytavat. Realistinen tieto omasta osaamisesta auttaa lapsia pääsemään irti surullisenkuuluisista ”matikkapään” tai ”kielipään” myyteistä.
Yksi tärkeimmistä kasvatuksen tehtävistä on vallitsevan todellisuuden ylittäminen. Sen ajatuksen avulla yhteiskunnan kehittyminen on ylipäätään mahdollista. Kasvattajan on pyrittävä katsomaan tulevaisuuteen, vaikka kasvatuksen lopputulosta ei voidakaan nähdä ennalta. Mitä pidemmälle kasvuprosessi etenee, sitä enemmän kasvattajan on jätettävä tilaa kasvavan omalle tavalle rakentaa maailmaansa. Tietoa rakennellessaan lapsi oppii myös perustavanlaatuisia asioita itsestään – vaikkapa ymmärtää omat vahvuutensa ja käyttää niitä unelmiensa toteuttamiseen.
Liiallinen rajoittaminen ja liian ahtaaseen muottiin pakottaminen ovat ehkä tehokkaimmat tavat luovuuden ja kokeilunhalun tappamiseen. Antamalla lapsille tilaa oppia ja ymmärtää maailmaa heille itselleen sopivalla tahdilla, luomme suotuisan ympäristön lahjakkuuden ja kiinnostuksen kehittymiselle. Vain suotuisassa ympäristössä erilaiset, monimuotoiset lahjakkuudet pääsevät kukoistamaan ja villeimmätkin unelmat saavat kaivattua tuulta alleen. Kasvattaja ei saisi sulkea pois liikaa vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia, vaan kasvatuksen tehtävä on viitoittaa tie ja varustaa matkaaja tarpeellisin eväin. Matkaa kasvattaja ei voi kasvavan puolesta tehdä, eikä pitäisi yrittääkään.
Tapio Moilanen
Korkeakouluharjoittelija, lapsiasiavaltuutetun toimisto
Lähteet:
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. (2014). Saatavilla www-muodossa http://www.oph.fi/download/163770_Perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.docx (Haettu 21.3.2015)
Siljander, P. (2005) Systemaattinen johdatus kasvatustieteeseen. 2. painos. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy
Uusikylä, K. (1994). Lahjakkaiden kasvatus (Uud. laitos.). Porvoo: WSOY.
Uusikylä, K. (2003). Vastatulia: Inhimillisen kasvatuksen ja koulutuksen puolesta. Jyväskylä: PS-kustannus.
14. syyskuuta 2015
Työnaloitustunnelmia
Ajatukset ovat kahden ja puolen vuoden ajan liikkuneet muualla kuin työasioissa. Lapsen oikeuksia ja lapsen asemaa olen seurannut lähinnä sanomalehtikirjoituksista. Nyt sitten taas jo kuukauden verran täältä työpöydän äärestä avautuvien yhteyksien kautta olen yrittänyt hahmottaa, missä mennään.
Suurina linjoina työssäni ovat hallitukselle ja eduskunnalle annettavat raportit. Vuosikirja on lapsiasiavaltuutetun tuttu työväline: se on luovutettu vuosittain valtioneuvoston jäsenelle, viimeksi pääministerille. Näin valtioneuvoston tietoon tulee lapsiasiavaltuutetun näkemys siitä, kuinka lapsipolitiikassa ja lapsen oikeuksien toteuttamisessa on onnistuttu.
Uutena raporttina lainmuutoksen myötä on kerran neljässä vuodessa annettava kertomus eduskunnalle. Pohdinta on aloitettu niin raportin luonteesta, sisällöstä kuin aikataulustakin. Muutkin riippumattomat ihmisoikeusvaltuutetut, tasa-arvovaltuutettu ja yhdenvertaisuusvaltuutettu, antavat raporttinsa nelivuotiskausittain eduskunnalle. Näin eduskunnalla on mahdollisuus paneutua ihmisoikeuskysymyksiin ja antaa omalta osaltaan osviittaa hallitukselle siitä, kuinka ihmisoikeuksia tulisi edelleen kehittää.
Ensimmäisenä varsinaisena työasiana on ollut vaikuttaminen lapsibudjetoinnin ja lapsivaikutusten arvioinnin kehittämiseen. Tähän teemaan on merkittävää pohjatyötä tehty lapsiasianeuvottelukunnan työryhmässä tilaajajohtaja Markku Rimpelän johdolla. Lobbaustyön tuloksena asiasta tuli maininta hallitusohjelmaan. Nyt ministeri Juha Rehula on omalta osaltaan viemässä asiaa eteenpäin, ja muutkin valtioneuvoston jäsenet ovat osoittaneet sitoutuneisuuttaan.
Valtuutetun muutoksen myötä lapsiasiavaltuutetun toimistolla puhaltavat uudet tuulet. Ilolla olen laittanut merkille työtavat ja rennon työilmapiirin. Toimiston johtamisessa nivotaan voimavarat yhteisen päämäärän edistämiseksi, ja jokaisella on vapaus käyttää itselleen luontaisia tapoja toimia päämäärän saavuttamiseksi.
Toimistossa työn painopisteet ovat asettumassa oikeille jengoille ja prosessit ovat sujuvia. Innostava ja luottamuksellinen ilmapiiri tuo motivaatiota työhön. Ihminen ei ole kone, jonka voi etäältä ohjelmoida mekaaniseen suoritukseen. Myös työhyvinvointi on nostettu selkeäksi prioriteetiksi. Selkeys antaa mahdollisuuden toimia. Luovuus on sallittua! Luottamuksen ilmapiirissä erimieltä oleminen lisää dynaamisuutta ja innovatiivisuutta.
Anne Hujala, ylitarkastaja
Suurina linjoina työssäni ovat hallitukselle ja eduskunnalle annettavat raportit. Vuosikirja on lapsiasiavaltuutetun tuttu työväline: se on luovutettu vuosittain valtioneuvoston jäsenelle, viimeksi pääministerille. Näin valtioneuvoston tietoon tulee lapsiasiavaltuutetun näkemys siitä, kuinka lapsipolitiikassa ja lapsen oikeuksien toteuttamisessa on onnistuttu.
Uutena raporttina lainmuutoksen myötä on kerran neljässä vuodessa annettava kertomus eduskunnalle. Pohdinta on aloitettu niin raportin luonteesta, sisällöstä kuin aikataulustakin. Muutkin riippumattomat ihmisoikeusvaltuutetut, tasa-arvovaltuutettu ja yhdenvertaisuusvaltuutettu, antavat raporttinsa nelivuotiskausittain eduskunnalle. Näin eduskunnalla on mahdollisuus paneutua ihmisoikeuskysymyksiin ja antaa omalta osaltaan osviittaa hallitukselle siitä, kuinka ihmisoikeuksia tulisi edelleen kehittää.
Ensimmäisenä varsinaisena työasiana on ollut vaikuttaminen lapsibudjetoinnin ja lapsivaikutusten arvioinnin kehittämiseen. Tähän teemaan on merkittävää pohjatyötä tehty lapsiasianeuvottelukunnan työryhmässä tilaajajohtaja Markku Rimpelän johdolla. Lobbaustyön tuloksena asiasta tuli maininta hallitusohjelmaan. Nyt ministeri Juha Rehula on omalta osaltaan viemässä asiaa eteenpäin, ja muutkin valtioneuvoston jäsenet ovat osoittaneet sitoutuneisuuttaan.
Valtuutetun muutoksen myötä lapsiasiavaltuutetun toimistolla puhaltavat uudet tuulet. Ilolla olen laittanut merkille työtavat ja rennon työilmapiirin. Toimiston johtamisessa nivotaan voimavarat yhteisen päämäärän edistämiseksi, ja jokaisella on vapaus käyttää itselleen luontaisia tapoja toimia päämäärän saavuttamiseksi.
Toimistossa työn painopisteet ovat asettumassa oikeille jengoille ja prosessit ovat sujuvia. Innostava ja luottamuksellinen ilmapiiri tuo motivaatiota työhön. Ihminen ei ole kone, jonka voi etäältä ohjelmoida mekaaniseen suoritukseen. Myös työhyvinvointi on nostettu selkeäksi prioriteetiksi. Selkeys antaa mahdollisuuden toimia. Luovuus on sallittua! Luottamuksen ilmapiirissä erimieltä oleminen lisää dynaamisuutta ja innovatiivisuutta.
Anne Hujala, ylitarkastaja
31. elokuuta 2015
Nuorisotyö kouluyhteisöjen tueksi
Tämän hallituskauden yksi kärkihankkeista on peruskoulutuksen kehittäminen. Tavoitteena on esimerkiksi lasten ja nuorten henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin nostaminen sekä kouluviihtyvyyden parantaminen. Edistämällä koulurauhaa pyritään varmistamaan se, että opettajat voivat keskittyä perustehtäväänsä eli opettamiseen.
Hallituksen linjausten näkökulmasta nuorisotyön ja koulujen yhteistyölle on nyt entistäkin suurempi tilaus. Tutkimukset osoittavat, että nuorisotyöntekijät pystyvät koulussa vastamaan moniin sellaisiin lasten ja nuorten tarpeisiin, joihin opettajat eivät pysty tai ehdi vastata. Nuorisotyöllä on vahvuuksia esimerkiksi oppilaiden ryhmäyttämisessä ja osallisuuden edistämisessä, jotka ovat ratkaisevia toimenpiteitä koulurauhan parantamisessa ja kiusaamisen ennaltaehkäisemisessä.
Ennen kaikkea nuorisotyö pystyy vastaamaan lasten ja nuorten valtavaan tarpeeseen tulla kohdatuksi. Tähän tarpeeseen ei nykyisin pystytä riittävästi vastaamaan. Yli puolet yläkoululaisista kokee, etteivät opettajat ole kiinnostuneita heidän kuulumisistaan. Lisäksi jopa 68 prosenttia toistuvasti kiusatuista tai toisten kiusaamiseen osallistuneista peruskoulun kahdeksas- tai yhdeksäsluokkalaisista ilmoittaa, etteivät koulussa työskentelevät aikuiset puutu kiusaamiseen. Kohtaamista lisäämällä pystyttäisiin vaikuttamaan merkittävästi oppilaiden hyvinvointiin ja kouluviihtyvyyteen.
Suomalainen koulu on historiallisesti ollut jokseenkin suljettu tila, jossa oppilaat ovat olleet alisteisia aikuisten valta-asetelmalle. Tulevaisuuden peruskoulua ideoineiden asiantuntijoiden mielestä uudessa, nykyistä avoimemmassa koulussa on opettajien lisäksi paljon muitakin aikuisia, esimerkiksi juuri nuorisotyöntekijöitä. Heidän kanssaan oppimista toteutetaan muutenkin kuin vain luokkahuoneissa. Koulu kiinnittyy lasten ja nuorten arkeen, ja siksi he tarvitsevat koulussakin aikuisia, jotka eivät vain opeta ja arvioi. Nuorisotyön pitää olla siellä, missä nuoret ovat. Siksi lapsiasiavaltuutettu on vuosikirjassaan esittänyt, että nuorisotyötä integroitaisiin peruskouluun.
Nuorisotyön ja koulujen yhteistyö ei ole uusi asia. Sitä on tehty jo 1990-luvulta lähtien ja maassamme on monia paikkakuntia, joissa nuorisotyö on onnistuneesti tullut kouluihin. Valtakunnallisesti asiassa ei kuitenkaan ole tapahtunut läpimurtoa. Haasteita on koettu sekä koulun rakenteissa ja toimintakulttuurissa että nuorisotyön toimintatavoissa, joita on leimannut suunnittelemattomuus ja satunnaisuus. Toimivan moniammatillisen toimintaympäristön kehittäminen vie aikaa, mutta onnistuessaan se edistää lasten ja nuorten oikeuksia ja hyvinvointia entistä paremmin.
Nykyisin lainsäädäntö ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet antavat kouluille mahdollisuuden tehdä moniammatillista yhteistyötä koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa ja liittää koulutyö ympäröivän yhteisön elämään. Suoraa kirjausta nuorisotyöstä kouluissa ei kuitenkaan opetussuunnitelman perusteista löydy, joten vastuu nuorisotyön ja koulun yhteistyön kehittämisestä on paikallisella tasolla, kunnissa. Haasteena on se, miten olemassa olevia mahdollisuuksia ja resursseja pystytään hyödyntämään joustavasti. Erityisesti rehtoreiden rooli asian edistämisessä on aiempien kokemusten mukaan keskeinen.
Terhi Tuukkanen
YTT, ylitarkastaja
Lapsiasiavaltuutetun toimisto
Lähteet:
Kiilakoski, T. 2014. Koulu on enemmän. Nuorisotyön ja koulun yhteistyön käytännöt, mahdollisuudet ja ongelmat. Nuorisotutkimusverkosto.
Kolehmainen, M. & Lahtinen, P. 2014. Nuorisotyötä koulussa. Yhteisen toimintakulttuurin kehittäminen. Humanistinen ammattikorkeakoulu, Uusiutuva koulu ja nuorisotyö -hanke.
Lapsiasiavaltuutetun vuosikirja 2015. Harvojen yhteiskunta vai kaikkien kansakunta? Hallituskausi 2011-2015 lapsen oikeuksien näkökulmasta. Saatavilla osoitteessa http://lapsiasia.fi/aineistot/vuosikirjat/.
Ouakrim-Soivio, N., Rinkinen, A. & Karjalainen, T. (toim.) 2015. Tulevaisuuden peruskoulu. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2015:8.
Tilasto- ja indikaattoripankki Sotkanet.fi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavilla osoitteessa www.sotkanet.fi/sotkanet/fi/index.
Kirjoitus on julkaistu 31.8.2015 Koordinaatti - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskuksen verkkosivujen puheenvuoroissa (www.koordinaatti.fi)
Hallituksen linjausten näkökulmasta nuorisotyön ja koulujen yhteistyölle on nyt entistäkin suurempi tilaus. Tutkimukset osoittavat, että nuorisotyöntekijät pystyvät koulussa vastamaan moniin sellaisiin lasten ja nuorten tarpeisiin, joihin opettajat eivät pysty tai ehdi vastata. Nuorisotyöllä on vahvuuksia esimerkiksi oppilaiden ryhmäyttämisessä ja osallisuuden edistämisessä, jotka ovat ratkaisevia toimenpiteitä koulurauhan parantamisessa ja kiusaamisen ennaltaehkäisemisessä.
Ennen kaikkea nuorisotyö pystyy vastaamaan lasten ja nuorten valtavaan tarpeeseen tulla kohdatuksi. Tähän tarpeeseen ei nykyisin pystytä riittävästi vastaamaan. Yli puolet yläkoululaisista kokee, etteivät opettajat ole kiinnostuneita heidän kuulumisistaan. Lisäksi jopa 68 prosenttia toistuvasti kiusatuista tai toisten kiusaamiseen osallistuneista peruskoulun kahdeksas- tai yhdeksäsluokkalaisista ilmoittaa, etteivät koulussa työskentelevät aikuiset puutu kiusaamiseen. Kohtaamista lisäämällä pystyttäisiin vaikuttamaan merkittävästi oppilaiden hyvinvointiin ja kouluviihtyvyyteen.
Suomalainen koulu on historiallisesti ollut jokseenkin suljettu tila, jossa oppilaat ovat olleet alisteisia aikuisten valta-asetelmalle. Tulevaisuuden peruskoulua ideoineiden asiantuntijoiden mielestä uudessa, nykyistä avoimemmassa koulussa on opettajien lisäksi paljon muitakin aikuisia, esimerkiksi juuri nuorisotyöntekijöitä. Heidän kanssaan oppimista toteutetaan muutenkin kuin vain luokkahuoneissa. Koulu kiinnittyy lasten ja nuorten arkeen, ja siksi he tarvitsevat koulussakin aikuisia, jotka eivät vain opeta ja arvioi. Nuorisotyön pitää olla siellä, missä nuoret ovat. Siksi lapsiasiavaltuutettu on vuosikirjassaan esittänyt, että nuorisotyötä integroitaisiin peruskouluun.
Nuorisotyön ja koulujen yhteistyö ei ole uusi asia. Sitä on tehty jo 1990-luvulta lähtien ja maassamme on monia paikkakuntia, joissa nuorisotyö on onnistuneesti tullut kouluihin. Valtakunnallisesti asiassa ei kuitenkaan ole tapahtunut läpimurtoa. Haasteita on koettu sekä koulun rakenteissa ja toimintakulttuurissa että nuorisotyön toimintatavoissa, joita on leimannut suunnittelemattomuus ja satunnaisuus. Toimivan moniammatillisen toimintaympäristön kehittäminen vie aikaa, mutta onnistuessaan se edistää lasten ja nuorten oikeuksia ja hyvinvointia entistä paremmin.
Nykyisin lainsäädäntö ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet antavat kouluille mahdollisuuden tehdä moniammatillista yhteistyötä koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa ja liittää koulutyö ympäröivän yhteisön elämään. Suoraa kirjausta nuorisotyöstä kouluissa ei kuitenkaan opetussuunnitelman perusteista löydy, joten vastuu nuorisotyön ja koulun yhteistyön kehittämisestä on paikallisella tasolla, kunnissa. Haasteena on se, miten olemassa olevia mahdollisuuksia ja resursseja pystytään hyödyntämään joustavasti. Erityisesti rehtoreiden rooli asian edistämisessä on aiempien kokemusten mukaan keskeinen.
Terhi Tuukkanen
YTT, ylitarkastaja
Lapsiasiavaltuutetun toimisto
Lähteet:
Kiilakoski, T. 2014. Koulu on enemmän. Nuorisotyön ja koulun yhteistyön käytännöt, mahdollisuudet ja ongelmat. Nuorisotutkimusverkosto.
Kolehmainen, M. & Lahtinen, P. 2014. Nuorisotyötä koulussa. Yhteisen toimintakulttuurin kehittäminen. Humanistinen ammattikorkeakoulu, Uusiutuva koulu ja nuorisotyö -hanke.
Lapsiasiavaltuutetun vuosikirja 2015. Harvojen yhteiskunta vai kaikkien kansakunta? Hallituskausi 2011-2015 lapsen oikeuksien näkökulmasta. Saatavilla osoitteessa http://lapsiasia.fi/aineistot/vuosikirjat/.
Ouakrim-Soivio, N., Rinkinen, A. & Karjalainen, T. (toim.) 2015. Tulevaisuuden peruskoulu. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2015:8.
Tilasto- ja indikaattoripankki Sotkanet.fi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavilla osoitteessa www.sotkanet.fi/sotkanet/fi/index.
Kirjoitus on julkaistu 31.8.2015 Koordinaatti - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskuksen verkkosivujen puheenvuoroissa (www.koordinaatti.fi)
28. elokuuta 2015
Lapsuus ratkaisee
Suomi etsii tietä talouskasvuun, jolla ylläpidetään julkisen vallan kyky turvata kansalaisille taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet. Olemme jääneet talouden kehityksessä jälkeen monista vertailumaista noin kymmenen vuoden aikajaksolla. Työllisyysaste on Suomessa huomattavasti matalampi kuin esimerkiksi Ruotsissa.
Ratkaisevaksi tekijäksi Suomen julkisen talouden kestävyyden ja työllisyysasteen kannalta nousee mahdollisimman suuren osan kansalaisista saaminen toimintakykyisiksi, hyvinvoiviksi ihmisiksi ja tätä kautta tuottavaan työhön.
Suomi pystyy luomaan uutta työtä ja vaurautta korkean jalostusarvon tuotteilla ja palveluilla, joita viemme voimallisesti maailman markkinoille. Tämä vaatii meiltä osaamista ja luovuutta. Mitä osaavampi ja luovempi kansa, sitä menestyvämpi Suomi.
Olemme olleet vastaavassa risteyskohdassa aikaisemminkin. Suomen itsenäistyessä maamme oli maatalousyhteiskunta. Vuonna 1920 maataloudesta sai toimeentulonsa 70 prosenttia väestöstä ja teollisuudesta 10 prosenttia. Yleinen oppivelvollisuus tuli maahamme vuonna 1921. Ilman voimakasta panostamista väestön koulutustason nostamiseen Suomi ei olisi pystynyt etenemään nykyiseen jälkiteolliseen palveluyhteiskuntaan.
Suomeen yleinen oppivelvollisuus tuli myöhään verrattuna muuhun Eurooppaan. Kunnissa yleistä oppivelvollisuutta pidettiin kalliina ratkaisuna. Kodeissa taas arveltiin vanhempien arvon kasvattajina heikentyvän.
Kehittyvän talouden tarpeet ja Suomen demokratisoituminen vaativat tasa-arvon vahvistamista ja eriarvoisuuden kitkemistä, mitkä olivat vahvat perustelut oppivelvollisuuden säätämiseen.
Entä nyt? Kuulen korvissani samankaltaista keskustelua lasten oikeudesta varhaiskasvatukseen kuin aikanaan itsenäistyneessä Suomessa lasten oppivelvollisuudesta. Edelleen on liian kallista. Ja edelleen ajatellaan vanhempien kasvatusvastuun häviävän.
Mikäli haluamme edistää lasten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä vahvistaa Suomen osaamis- ja luovuusperustaa eli taata taloudellinen kasvu ja laadukkaat palvelut, on tässä ajassa investoitava johdonmukaisesti lasten varhaiskasvatukseen. Kyseessä on vastaava linjaus, jonka teimme vuonna 1921 yleisestä oppivelvollisuudesta.
On oltava malttia ja viisautta vaurastua.
Päätöksenteossa on annettava arvo tutkitulle tiedolle ja asiantuntemukselle. Moraaliset kannanotot kannattaa jättää vähemmälle. Päivähoito-oikeuden rajaamista, ryhmäkokojen suurentamista ja päivähoitomaksujen korottamista on perusteltu ilman minkäänlaista yhteyttä tutkittuun tietoon lapsen kasvusta ja kehityksestä.
Lapsiasiavaltuutettuna pidän tärkeänä OECD:n eli Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön arviota varhaiskasvatuksen merkityksestä. OECD:n argumentit linkittyvät YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen, joka luo juridisen velvoitteen sopimusvaltioille lasten yhdenvertaisuuden ja laaja-alaisen hyvinvoinnin takaamiseen sekä tietoon perustuvaan päätöksentekoon.
OECD suosittaa investoimista varhaiskasvatukseen pohjaten kolmeen tekijään: 1) varhaiskasvatuksen taloudellinen ja sosiaalinen hyöty, 2) vanhemmuuden tukeminen ja naisten työllisyysaste, 3) yhteiskunnan vastuu kouluttaa lapset ja torjua lapsiköyhyyttä.
Varhaiskasvatuksen taloudellisen hyödyn osoittimina käytetään taloustieteilijöiden, kuten nobelisti James Heckmanin, mallinnuksia. Kyseessä on siis tuottava investointi. Varhaiskasvatuksen hyöty on arvioitu jopa suuremmaksi kuin sitä seuraavan perusopetuksen. Taustalla on ymmärrys lapsen varhaisen kasvun ja kehityksen merkityksestä kaikelle myöhemmälle oppimiselle. Aivotutkimus osoittaa laadukkaan varhaiskasvatuksen hyödyt.
Suomen hallituksen päätökset rajata varhaiskasvatukseen osallistumista muun muassa työttömien vanhempien lapsilta on juuri tässä ajassa lyhytnäköinen ja visionääritön linjaus. Se on myös suuri yhteiskunnallinen riski. Huono-osaisuuden sukupolvisessa katkaisemisessa tai sosiaalisen nousun mahdollistamisessa varhaiskasvatuksen hyödyt on osoitettu merkittäviksi.
Tutkimusten mukaan laadukas varhaiskasvatus hyödyttää jokaisen lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista. Erityinen hyöty on kuitenkin heikommassa sosiaalisessa asemassa oleville lapsille. Hallituksen linjaus luo voimakkaan eriarvoisuuden noidankehän osalle lapsista.
Vanhempien heikko koulutustaso sekä työmarkkina- ja taloudellinen asema ennakoivat heikompia kouluvalmiuksia näissä kodeissa kasvaneille lapsille. Tämä näkyy muun muassa tutkimuksista, joissa on tarkasteltu lapsen saaman kannustuksen ja kodissa kuultujen sanojen määrää.
Kyse ei ole huonoista kodeista. Usein taustalla on aikuisten jaksamattomuutta. Kun ihminen ja perhe tarvitsisivat tukea, käännetäänkin heille selkä.
Varhaiskasvatuksen vaikutus lasten eriarvoisuuden vähentämiseen on osoitettu monilla pitkittäistutkimuksilla. Tutkimusasetelmissa osalle heikossa sosiaalisessa asemassa oleville lapsille tarjottiin varhaiskasvatusta, osalle ei. Varhaiskasvatusta saaneet lapset menestyivät aikuisina paremmin kaikilla mittareilla mitattuina kuin lapset, jotka eivät saaneet varhaiskasvatusta. Varhaiskasvatusta saaneet pärjäsivät koulussa paremmin, ansaitsivat enemmän, olivat lainkuuliaisempia.
Näin mallinnettuna varhaiskasvatukseen satsattu dollari oli kasvanut tuotoltaan 7 dollariksi lapsen vartuttua 21-vuotiaaksi, 40-vuotiaana tuotto oli jo 16 dollaria (ns. The Perry Pre-school Study).
Lapsiasiavaltuutettuna arvioin YK:n lapsen oikeuksien komitealle, kuinka lasten oikeudet Suomessa toteutuvat. Arviossa painaa, kuinka hyvin hallinto ottaa toiminnassaan huomioon tutkimustiedon ja perustaa päätöksenteon tiedolla johdettuun vaikutusten arviointiin.
Maailmalla monien valtioiden kiinnostus laadukkaaseen ja yhdenvertaiseen varhaiskasvatukseen on nousussa. Jälkiteollisen palveluyhteiskunnan vaatimuksiin sopeutuvat yhteiskunnat ymmärtävät tässä sekä lapsen että koko yhteiskunnan edun.
Suomi valitsee paikkansa. Olemmeko valtio ja yhteiskunta, joka käy innostuneesti kiinni mahdollisuuksiin, joita lapsuus ja sen yhä syvällisempi ymmärtäminen meille avaavat? Vai olemmeko valtio ja yhteiskunta, joka valitsee tietoisesti eriarvoistumisen ja yhteiskunnan pirstaloitumisen?
Olemmeko kaikkien kansakunta vai harvojen yhteiskunta? Kysymykseen luulisi olevan helppo vastata niin historian kuin tulevaisuudenkin valossa.
Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu
Kurttila on toiminut asiantuntijana varhaiskasvatuksen lainsäädännön valmistelussa muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriössä.
Kirjoitus on julkaistu 22.7.2015 Vain kaksi kättä -ryhmän kotisivulla.
Ratkaisevaksi tekijäksi Suomen julkisen talouden kestävyyden ja työllisyysasteen kannalta nousee mahdollisimman suuren osan kansalaisista saaminen toimintakykyisiksi, hyvinvoiviksi ihmisiksi ja tätä kautta tuottavaan työhön.
Suomi pystyy luomaan uutta työtä ja vaurautta korkean jalostusarvon tuotteilla ja palveluilla, joita viemme voimallisesti maailman markkinoille. Tämä vaatii meiltä osaamista ja luovuutta. Mitä osaavampi ja luovempi kansa, sitä menestyvämpi Suomi.
Olemme olleet vastaavassa risteyskohdassa aikaisemminkin. Suomen itsenäistyessä maamme oli maatalousyhteiskunta. Vuonna 1920 maataloudesta sai toimeentulonsa 70 prosenttia väestöstä ja teollisuudesta 10 prosenttia. Yleinen oppivelvollisuus tuli maahamme vuonna 1921. Ilman voimakasta panostamista väestön koulutustason nostamiseen Suomi ei olisi pystynyt etenemään nykyiseen jälkiteolliseen palveluyhteiskuntaan.
Suomeen yleinen oppivelvollisuus tuli myöhään verrattuna muuhun Eurooppaan. Kunnissa yleistä oppivelvollisuutta pidettiin kalliina ratkaisuna. Kodeissa taas arveltiin vanhempien arvon kasvattajina heikentyvän.
Kehittyvän talouden tarpeet ja Suomen demokratisoituminen vaativat tasa-arvon vahvistamista ja eriarvoisuuden kitkemistä, mitkä olivat vahvat perustelut oppivelvollisuuden säätämiseen.
Entä nyt? Kuulen korvissani samankaltaista keskustelua lasten oikeudesta varhaiskasvatukseen kuin aikanaan itsenäistyneessä Suomessa lasten oppivelvollisuudesta. Edelleen on liian kallista. Ja edelleen ajatellaan vanhempien kasvatusvastuun häviävän.
Mikäli haluamme edistää lasten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä vahvistaa Suomen osaamis- ja luovuusperustaa eli taata taloudellinen kasvu ja laadukkaat palvelut, on tässä ajassa investoitava johdonmukaisesti lasten varhaiskasvatukseen. Kyseessä on vastaava linjaus, jonka teimme vuonna 1921 yleisestä oppivelvollisuudesta.
On oltava malttia ja viisautta vaurastua.
Päätöksenteossa on annettava arvo tutkitulle tiedolle ja asiantuntemukselle. Moraaliset kannanotot kannattaa jättää vähemmälle. Päivähoito-oikeuden rajaamista, ryhmäkokojen suurentamista ja päivähoitomaksujen korottamista on perusteltu ilman minkäänlaista yhteyttä tutkittuun tietoon lapsen kasvusta ja kehityksestä.
Lapsiasiavaltuutettuna pidän tärkeänä OECD:n eli Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön arviota varhaiskasvatuksen merkityksestä. OECD:n argumentit linkittyvät YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen, joka luo juridisen velvoitteen sopimusvaltioille lasten yhdenvertaisuuden ja laaja-alaisen hyvinvoinnin takaamiseen sekä tietoon perustuvaan päätöksentekoon.
OECD suosittaa investoimista varhaiskasvatukseen pohjaten kolmeen tekijään: 1) varhaiskasvatuksen taloudellinen ja sosiaalinen hyöty, 2) vanhemmuuden tukeminen ja naisten työllisyysaste, 3) yhteiskunnan vastuu kouluttaa lapset ja torjua lapsiköyhyyttä.
Varhaiskasvatuksen taloudellisen hyödyn osoittimina käytetään taloustieteilijöiden, kuten nobelisti James Heckmanin, mallinnuksia. Kyseessä on siis tuottava investointi. Varhaiskasvatuksen hyöty on arvioitu jopa suuremmaksi kuin sitä seuraavan perusopetuksen. Taustalla on ymmärrys lapsen varhaisen kasvun ja kehityksen merkityksestä kaikelle myöhemmälle oppimiselle. Aivotutkimus osoittaa laadukkaan varhaiskasvatuksen hyödyt.
Suomen hallituksen päätökset rajata varhaiskasvatukseen osallistumista muun muassa työttömien vanhempien lapsilta on juuri tässä ajassa lyhytnäköinen ja visionääritön linjaus. Se on myös suuri yhteiskunnallinen riski. Huono-osaisuuden sukupolvisessa katkaisemisessa tai sosiaalisen nousun mahdollistamisessa varhaiskasvatuksen hyödyt on osoitettu merkittäviksi.
Tutkimusten mukaan laadukas varhaiskasvatus hyödyttää jokaisen lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista. Erityinen hyöty on kuitenkin heikommassa sosiaalisessa asemassa oleville lapsille. Hallituksen linjaus luo voimakkaan eriarvoisuuden noidankehän osalle lapsista.
Vanhempien heikko koulutustaso sekä työmarkkina- ja taloudellinen asema ennakoivat heikompia kouluvalmiuksia näissä kodeissa kasvaneille lapsille. Tämä näkyy muun muassa tutkimuksista, joissa on tarkasteltu lapsen saaman kannustuksen ja kodissa kuultujen sanojen määrää.
Kyse ei ole huonoista kodeista. Usein taustalla on aikuisten jaksamattomuutta. Kun ihminen ja perhe tarvitsisivat tukea, käännetäänkin heille selkä.
Varhaiskasvatuksen vaikutus lasten eriarvoisuuden vähentämiseen on osoitettu monilla pitkittäistutkimuksilla. Tutkimusasetelmissa osalle heikossa sosiaalisessa asemassa oleville lapsille tarjottiin varhaiskasvatusta, osalle ei. Varhaiskasvatusta saaneet lapset menestyivät aikuisina paremmin kaikilla mittareilla mitattuina kuin lapset, jotka eivät saaneet varhaiskasvatusta. Varhaiskasvatusta saaneet pärjäsivät koulussa paremmin, ansaitsivat enemmän, olivat lainkuuliaisempia.
Näin mallinnettuna varhaiskasvatukseen satsattu dollari oli kasvanut tuotoltaan 7 dollariksi lapsen vartuttua 21-vuotiaaksi, 40-vuotiaana tuotto oli jo 16 dollaria (ns. The Perry Pre-school Study).
Lapsiasiavaltuutettuna arvioin YK:n lapsen oikeuksien komitealle, kuinka lasten oikeudet Suomessa toteutuvat. Arviossa painaa, kuinka hyvin hallinto ottaa toiminnassaan huomioon tutkimustiedon ja perustaa päätöksenteon tiedolla johdettuun vaikutusten arviointiin.
Maailmalla monien valtioiden kiinnostus laadukkaaseen ja yhdenvertaiseen varhaiskasvatukseen on nousussa. Jälkiteollisen palveluyhteiskunnan vaatimuksiin sopeutuvat yhteiskunnat ymmärtävät tässä sekä lapsen että koko yhteiskunnan edun.
Suomi valitsee paikkansa. Olemmeko valtio ja yhteiskunta, joka käy innostuneesti kiinni mahdollisuuksiin, joita lapsuus ja sen yhä syvällisempi ymmärtäminen meille avaavat? Vai olemmeko valtio ja yhteiskunta, joka valitsee tietoisesti eriarvoistumisen ja yhteiskunnan pirstaloitumisen?
Olemmeko kaikkien kansakunta vai harvojen yhteiskunta? Kysymykseen luulisi olevan helppo vastata niin historian kuin tulevaisuudenkin valossa.
Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu
Kurttila on toiminut asiantuntijana varhaiskasvatuksen lainsäädännön valmistelussa muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriössä.
Kirjoitus on julkaistu 22.7.2015 Vain kaksi kättä -ryhmän kotisivulla.
28. heinäkuuta 2015
Suomen lapsille, ja hieman aikuisillekin
Meistä ihmisistä kukaan ei valitse, mihin aikaan tai paikkaan synnymme. Jokainen synnymme pieninä ja riippuvaisina toisista ihmisistä.
Jokaista meistä ihmisistä yhdistää kyky oppia ja oivaltaa. Jokaiseen meistä on ladattu lahjakkuutta. Kukaan meistä ei kuitenkaan opi yksin tai selviä yksin. Yksikään meistä ei pysty kasvamaan yksin. Olemme aina riippuvaisia toisistamme.
Meitä yhdistää rakastetuksi tulemisen ja rakastamisen tarve. Jokainen meistä haluaa tulla hyväksytyksi ja kohdatuksi. Sen me tiedämme koulujen käytäviltä, pukukoppien penkeiltä, kaikkialta arjesta. Ihminen, joka ei tule kohdatuksi ja rakastetuksi, ei kasva täyteen mittaansa.
Jokaisella meistä on vastuu toisistamme. Rakastaminen ei ole ammatti, se on ihmisen tehtävä. Meillä on suuri vastuu itsestämme, mutta meillä on myös vastuu toisistamme.
Meillä aikuisilla on pelkoja ja ennakkoluuloja. Meillä aikuisilla on ahdistusta selittää tätä monimutkaista maailmaa yksinkertaiseksi. Ongelmat, joita elämässämme kohtaamme, on helppo osoittaa johtuvaksi toisesta ihmisestä tai ihmisryhmästä.
Historiasta ja tästä päivästä tiedämme, mitä nämä ennakkoluulot ja yleistykset voivat saada aikaan. Väkivaltaa, tuhoa, alistamista.
Suuri enemmistö teistä suomalaiset lapset ja nuoret hyväksyy väitteet: "Maahanmuuttajilla tulisi olla samat oikeudet kuin kaikilla muillakin kyseisen maan asukkailla" ja "Kaikkien etnisten ryhmien jäsenillä tulisi olla samat oikeudet ja velvollisuudet". Silti meillä Suomessa monilla lapsilla ja nuorilla on ennakkoluuloja erilaisuutta kohtaan. Kansainvälisissä tutkimuksissa suomalaiset lapset ja nuoret ovat asennoituneet etnisten ryhmien ja maahanmuuttajien oikeuksiin keskimääräistä kielteisemmin. Tämä koskee erityisesti poikia.
Teillä Suomen lapset on erinomaiset tiedot maailmasta ja yhteiskunnasta. Monet kansainväliset tutkimukset osoittavat tämän. Kiinnostavaa on seuraava: mitä paremmat tiedot yhteiskunnan toiminnasta, sitä myönteisempi suhtautuminen maahanmuuttajiin ja etnisiin ryhmiin.
Maailma ei ole valmis. Jokainen päivä on annettu meille tehdäksemme tästä maailmasta paremman itsellemme ja jokaiselle. Maailma ei ole sinun. Ei minun. Vaan meidän.
Kun näemme syrjintää, kiusaamista, ulkopuolisuutta, jokaisen on toimittava. Ja kun tulemme huonosti kohdelluksi, on oikein hakea apua ja tukea. Apua ja tukea on saatava.
Poliittisilla päätöksentekijöillä on vastuu rakentaa yhteiskunta jokaiselle. Tämä ei tapahdu sattumalta, vaan perustuu päätöksiin.
Asetan paljon toivetta teihin lapsiin. Yhteiskunnassa on ongelmia, joita meidän täytyy kohdata ja korjata. Muuttakaa maailmaa ja Suomea. Odottamaan ei kannata jäädä, maailma on tänään. Mutta pysykää kaukana meidän aikuisten vihasta, katkeruudesta, pelosta, tyhmyydestä – rakentakaa avoimuudelle, kohtaamiselle, viisaudelle, rakkaudelle. Meistä jokainen voi oppia.
Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu
Lähteitä:
International Civic and Citizenship Education Study -tutkimukset
Nuorisobarometri 2010. Puolustuskannalla.
Jokaista meistä ihmisistä yhdistää kyky oppia ja oivaltaa. Jokaiseen meistä on ladattu lahjakkuutta. Kukaan meistä ei kuitenkaan opi yksin tai selviä yksin. Yksikään meistä ei pysty kasvamaan yksin. Olemme aina riippuvaisia toisistamme.
Meitä yhdistää rakastetuksi tulemisen ja rakastamisen tarve. Jokainen meistä haluaa tulla hyväksytyksi ja kohdatuksi. Sen me tiedämme koulujen käytäviltä, pukukoppien penkeiltä, kaikkialta arjesta. Ihminen, joka ei tule kohdatuksi ja rakastetuksi, ei kasva täyteen mittaansa.
Jokaisella meistä on vastuu toisistamme. Rakastaminen ei ole ammatti, se on ihmisen tehtävä. Meillä on suuri vastuu itsestämme, mutta meillä on myös vastuu toisistamme.
Meillä aikuisilla on pelkoja ja ennakkoluuloja. Meillä aikuisilla on ahdistusta selittää tätä monimutkaista maailmaa yksinkertaiseksi. Ongelmat, joita elämässämme kohtaamme, on helppo osoittaa johtuvaksi toisesta ihmisestä tai ihmisryhmästä.
Historiasta ja tästä päivästä tiedämme, mitä nämä ennakkoluulot ja yleistykset voivat saada aikaan. Väkivaltaa, tuhoa, alistamista.
Suuri enemmistö teistä suomalaiset lapset ja nuoret hyväksyy väitteet: "Maahanmuuttajilla tulisi olla samat oikeudet kuin kaikilla muillakin kyseisen maan asukkailla" ja "Kaikkien etnisten ryhmien jäsenillä tulisi olla samat oikeudet ja velvollisuudet". Silti meillä Suomessa monilla lapsilla ja nuorilla on ennakkoluuloja erilaisuutta kohtaan. Kansainvälisissä tutkimuksissa suomalaiset lapset ja nuoret ovat asennoituneet etnisten ryhmien ja maahanmuuttajien oikeuksiin keskimääräistä kielteisemmin. Tämä koskee erityisesti poikia.
Teillä Suomen lapset on erinomaiset tiedot maailmasta ja yhteiskunnasta. Monet kansainväliset tutkimukset osoittavat tämän. Kiinnostavaa on seuraava: mitä paremmat tiedot yhteiskunnan toiminnasta, sitä myönteisempi suhtautuminen maahanmuuttajiin ja etnisiin ryhmiin.
Maailma ei ole valmis. Jokainen päivä on annettu meille tehdäksemme tästä maailmasta paremman itsellemme ja jokaiselle. Maailma ei ole sinun. Ei minun. Vaan meidän.
Kun näemme syrjintää, kiusaamista, ulkopuolisuutta, jokaisen on toimittava. Ja kun tulemme huonosti kohdelluksi, on oikein hakea apua ja tukea. Apua ja tukea on saatava.
Poliittisilla päätöksentekijöillä on vastuu rakentaa yhteiskunta jokaiselle. Tämä ei tapahdu sattumalta, vaan perustuu päätöksiin.
Asetan paljon toivetta teihin lapsiin. Yhteiskunnassa on ongelmia, joita meidän täytyy kohdata ja korjata. Muuttakaa maailmaa ja Suomea. Odottamaan ei kannata jäädä, maailma on tänään. Mutta pysykää kaukana meidän aikuisten vihasta, katkeruudesta, pelosta, tyhmyydestä – rakentakaa avoimuudelle, kohtaamiselle, viisaudelle, rakkaudelle. Meistä jokainen voi oppia.
Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu
Lähteitä:
International Civic and Citizenship Education Study -tutkimukset
Nuorisobarometri 2010. Puolustuskannalla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)