Kiusaaminen, seksuaalinen väkivalta - kitkettävä pois

Viime viikkoina on herätty tosiasioihin. Seksuaalinen väkivalta on lasten elämässä yleistä.

Ensimmäinen herättäjä oli Ylen MOT:n Saalistajat verkossa -jakso. MOT loi 13- ja 14-vuotiaiden peiteprofiilit, joiden kanssa yli sata aikuista miestä pyrki kontaktiin kuukauden aikana. Ohjelman nimi oli ja on osuva - Saalistajat verkossa.

Tällä viikolla heräsi kaivattu keskustelu lasten kohtaamasta seksuaalisesta väkivallasta. Nostin aiheen esille koulukiusaamista käsittelevässä nuorten seminaarissa. Vuonna 2013 Kouluterveyskyselyn mukaan kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista tytöistä 20, lukiotytöistä 23 sekä ammattiin opiskelevista tytöistä 33 prosenttia ilmoitti joutuneensa seksuaalisen väkivallan kohteeksi joskus tai toistuvasti.

Monelle suomalaiselle on ollut järkytys, että lapset joutuvat kohtaamaan tällaisen arjen. Lapsia ja nuoria tämä ei järkytä, heistä monelle tämä on tavallista elämää.

Toivon aikuisten menettävän yöunensa pohtiessaan asiaa. Kyse on kulttuurista, jonka me aikuiset olemme luoneet ja jonka me sallimme.

Liian pitkään on siedetty lääppimistä, tungettelua, idioottimaisia herjoja. Homottelu on lähes yleiskieltä. Kun oikein halutaan suomalaista miestä lyödä, häntä voi haukkua neidiksi.

Typerää.

Kaikki tämä luo painetta lapsillemme. Kukaan lapsista ei tätä painetta toivo tai tarvitse.

Viime päivinä moni on kuullut ensimmäistä kertaa opiskelijajärjestöjen ja niiden kumppaneiden hankkeesta, jossa edistetään yhdenvertaisuutta koulumaailmassa, erityisesti toisen asteen oppilaitoksissa. Tutustu. Hanke ei ole sattumaa: normit.fi

Meidän on kuultava enemmän, nähtävä kirkkaammin, toimittava laajemmin. Toivon lisää näiden 33 prosentin ammattiin opiskelevien tyttöjen kertomaa kouluarjestaan. Ja aikuisilta toivon pohdintaa. Hyvä esimerkki on nuorten lääkärinä toimivan Miilan päivän blogi: http://miilablog.wordpress.com/2014/05/30/halytyskellot-soivat-kuuleeko-ammattikoulu/

Keskustelun lisäksi tarvitaan toimia:

1) Päiväkoteihin on luotava oma versio KiVa Koulu -hankkeen sisällöstä. Kiusaamisen kulttuuri "opitaan" varhain, hiekkalaatikolla.
2) Oppilaat ja opiskelijat on otettava tiiviisti mukaan, kun valmistellaan koulujen järjestyssääntöjä. Niissä on vahvistettava yhteisöä ja laitettava typerällä käytökselle stoppi.
3) Aikuisten on herättävä. Aikuiset eivät saa kulkea lasten ja nuorten ohi. Lapsiin ja nuoriin luotan, meistä aikuisista en ole lainkaan varma. Jopa 68 prosenttia toistuvasti kiusatuista tai toisten kiusaamiseen osallistuneista yläkoululaisista kertoo, etteivät koulussa työskentelevät aikuiset puutu kiusaamiseen. Täydennyskoulustusta lisää. Parempaa kouluyhteisöjen johtamista.
4) Tarvitsemme lisää tietoa. Kun olin aikoinaan opetusministeriössä, käynnistimme tutkijoiden Tommi Hoikkala ja Petri Paju johdolla hankkeen, jossa tämä kaksikko laittoi reput selkään ja teki todellista etnografista kenttätutkimusta - koulun penkissä. Ei tullut suutari, tuli klassikko: http://www.gaudeamus.fi/apinapulpetissa/. Nyt tarvitaan vastaava viritys seksuaalisen väkivallan todellisuuteen ammatillisissa oppilaitoksissa. Tapaan tutkijoita ensi viikolla, viritämme pohdinnan. 

Kiusaaminen ja seksuaalinen väkivalta jättävät isot arvet. Pahimmillaan ihminen tottuu näihin sairaisiin ilmiöihin.

Ja ne ilmiöt, joita emme ehkäise jo hiekkalaatikolla, ovat läsnä työelämässä, parisuhteissa, kaikkialla.

Olisiko jo aika herätä? Olisiko jo aika menettää yöunet - aikuisten?

Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu

Lapsivaikutukset arvioitava - tiistaina Harjavallassa

Työni tärkeimpiä tavoitteita on edistää lapsivaikutusten arviointia - valtion, kuntien, työmarkkinajärjestöjen valmisteluissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tehnyt asiassa erinomaista kehittämistyötä - tietoa ja välineitä löytyy: http://www.thl.fi/fi_FI/web/kasvunkumppanit-fi/johdon_tueksi/miten_arvioida/lapsivaikutusten_arviointi

Mutta entäpä arki? Otan esimerkin sinänsä oikein hienosta Harjavallan kaupungista, Pori-Tampere rautatien ja Pori-Helsinki valtatie 2:n varrelta.

Tiistaina Harjavallan sivistyslautakunta käsittelee määräaikaisten koulunkäynninavustajien määriä tulevana syyslukukautena: http://77.240.19.4/~w2harjav/kokous/2014122-6.HTM. Vastaavia päätöksiä joudutaan pohtimaan monessa kunnassa - taloutta on hoidettava, toiminnan ytimiä etsittävä. Ymmärrettävää.

Kun päätöksiä valmistellaan, on tärkeä selvittää, miten tehtävät päätökset vaikuttavat lapsiin - heidän arkeensa ja kehitykseen lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä. Vaikutusten arviointi ei ole helppoa. Mutta se on välttämätöntä, jotta päätöksenteko olisi kestävää ja ottaisi johdonmukaisesti huomioon lapsen oikeudet. Väärä säästö on huomisen velkaa.

Esimerkiksi Harjavallassa perustellaan koulunkäynninavustajien tarvetta seuraavin argumentein:

Koulunkäyntiavustajien määrän hallitsematon kasvu on kansallinen ongelma. Opettajan kouluttajat näkevät tämän kehityskulun koulujen kykenemättömyytenä kehittää koulua kaikkien oppilaiden yhteiseksi kouluksi. Lisääntynyt oppimisvaikeuksien diagnosointi on tuottanut ”integroitujen oppilaiden” määrän kasvun yleisopetuksessa, mikä synnyttää mielikuvan koulun kehittymisestä hyväksymään erilaisuutta.

Muiden kuin vammaisten oppilaiden tapauksessa avustajan tiiviillä läsnäololla on todettu olevan myös kielteisiä vaikutuksia… Avustajien käytön kielteisinä vaikutuksina mainitaan mm.: avustettava menettää itsehallintaansa, avustettavan sukupuoli-identiteetin kehitys häiriytyy.

Ehkä tämä esimerkki osoittaa, miksi lapsivaikutusten arviointi on saatava syvällisesti mukaan kaikkeen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Kyse on myös lapsen näkökulman, lapsen äänen kuulemista.

Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu

Näkyvät näkymättömät

Joka ei ole kutsuttu oman työyhteisönsä vuoden tärkeimpiin juhliin, tietää paikkansa. Miltä sinusta tuntuisi olla ammatissa, jolle kutsu ei useinkaan kuulu? Siis oman työpaikan juhliin.

Puhuin tänään kasvatuksen ammattilaisille. Moni heistä oli koulunkäynninohjaaja. Keskustelimme paikasta työyhteisössä. Tai oikeastaan sen puutteesta.

Keskellämme on näkymättömiä. Lapsille he ovat näkyviä ja todellisia. Kouluarjessa tuki ja olkapää.

Kuitenkin liian harva heistä on laulamassa koulun kevätjuhlissa. Liian harva heistä on läsnä, kun koulun henkilökunta esitellään vanhempainillassa. Joillekin on tärkeää, ettei heitä kutsuta ohjaajiksi, avustajiksi enintään.

Jos koulunkäynninohjaajia arvostettaisiin, he olisivat mukana kevätjuhlan ilossa. He olisivat saattamassa lapsia lomaan ja uusille teille.

Lapsi kasvaa yhteisössä. Hän kasvaa niihin kirjoitettuihin ja kirjoittamattomiin sääntöihin, joilla yhteisö toimii. Myöhemmin lapsi todentaa tätä oppimaansa uusissa yhteisöissä - työpaikoilla, kodeissa, kaikkialla - hyvässä ja pahassa.

Koulu on kasvuyhteisö. Kaikella koulussa tapahtuvalla on merkitys ja sisältö.

Lapsen oikeus on saada kasvaa yhteisössä, jossa aikuisten esimerkki kannustaa ja rohkaisee kunnioituksen ja kohtaamisen kulttuuriin. Ammattienkin välinen arvostus on ihmisten välistä arvostusta. Kiusaamisen, arvostamattomuuden, näkymättömyyden juuret ovat meidän aikuisten tavassa toimia.

Jos me aikuiset haluamme kasvattaa lapsista toista ihmistä arvostavia ja kunnioittavia, olisikohan meidän syytä aloittaa läheltä, itsestämme? Koulustamme?

Parin viikon päästä vietetään koulujen kevätjuhlia. Ovatko kaikki kutsuttuja?

Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu

Sari, käärimme hihat - mission possible

Yrittäjä ja Huono Äiti -blogisiti Sari Helin kirjoittaa viisaasti blogissaan Ylen sivuilla:

”Lapsi ei ole menoerä paperilla. Lapsi syntyy omasta tahdostaan riippumatta valmiina ottamaan vastaan kaiken sen, mitä elämä hänen varalleen järjestää. Lapsi ei voi valita perimäänsä, ei vanhempiaan eikä vanhempiensa tulotasoa ja siitä huolimatta mikään maailmassa ei ole yhtä ehdotonta ja anteeksiantavaa kuin lapsen rakkaus omaan perheeseensä.”

Sari haastaa käärimään hihat. Lapsiystävällisen yhteiskunnan puolesta.

I am ready. Hihaton paita on päällä. 

Tänään on 10. työpäiväni lapsiasiavaltuutettuna. Pian kokoustan maan hallituksen keskeisimpien lapsiasioista linjaavien ministereiden kanssa.

Me pystymme parempaan. On pakko. Enemmistön hyvinvointi ei riitä. Suomi on tarina kansakunnasta kaikille, ei harvojen yhteiskunnasta.

Siksi toivon hyvinvoivan keskiluokan nukkuvan huonosti, koska joka kahdeksas poika ei osaa peruskoulun lopussa lukea riittävän hyvin selvitäkseen jatko-opinnoista tai tämän päivän työelämästä.

Demokratiassa enemmistö päättää. Tavallisten suomalaisten varassa on lapsiystävällisen yhteiskunnan rakentaminen. Uurnilla tämä homma ratkeaa. Kyllä virkakunta osaa pykälät ja budjetin momentit valmistella, mikäli poliittinen tahtotila on vahva. Jos sitä ei ole, haahuilemme kaikki.

Toivon meidän ymmärtävän, että joka kymmenes lapsi kokee perheensä arjessa kouriintuntuvaa köyhyyttä. Tämä köyhyys näkyy ruokalautasella, harrastuksissa, kaikessa.

Pöydällä ovat myös ilmiöt, jotka koskettavat jokaista lasta. Asioita, jotka tulevat usein paineistetusta aikuisten elämästä ja aikuisten odotuksista. Joka viides yläkouluikäinen tyttö kokee masentuneisuutta. Kansainvälisesti verrattuna Suomen pojat tekevät paljon itsemurhia, tappavat itsensä.

Yhteiskunnan eturivi on tänään huolissaan maamme kilpailukyvystä. Nyt etsitään kansakunnan tulevaisuuden kannalta tärkeimpiä investointikohteita. Maali on yhteinen.

Kestävä yhteiskunta perustuu huolenpitoon lapsista. Ihmisen elämä alkaa lapsuudella. Sitä ei voi ohittaa kiitotiellä - tämä on varmaa.

Tilannekuva on kohtuullisen selkeä - lapsuus eriarvoistuu, perhetausta määrittelee liian paljon lapsen tulevaisuuden näkyä. Mitä tehdä?

Tarvitsemme kolme läpilyöntiä, maalia, osumaa. Emme voi ajatella vain yksittäisten päätösten kautta, ensin on saatava kuntoon koko lapsipolitiikan hahmotus. Muutoin olemme sattumanvaraisilla teillä. Eilen tuota, tänään tällaista, huomenna sellaista, ylihuominen on vielä kaukana - ei näin, kiitos.

Kolme maalia:

1)    Lapsivaikutukset on arvioitava kaikessa yhteiskunnan päätöksenteossa - valtion, kuntien, työmarkkinoiden. Erityinen näkökulma tarvitaan budjetointiin - lapset ovat investointi, eivät kuluerä.

2)    Työn ja perheen on mahduttava samaan elämään. Työuria on pidennettävä, ymmärrämme tämän. Mutta työurien pidentäminen ei voi tarkoittaa hoivavastuun rapautumista.

3)    Lapsi on nähtävä, kuultava, otettava tosissaan. Muun muassa päiväkodin, koulun, harrastamisen ja kodin arjessa. Lasten näkökulman pitää vaikuttaa meidän aikuisten tapaan toimia ja ajatella.

Näistä puhun ministereillemme tänään klo 11. Me puhumme. Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia. Mission possible.

Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu

P.S. Ja kannattaa tykätä Lapsiasiavaltuutetun FB-sivua, Twitteristäkin löytyy. Pysytään kärryillä. Yhteistä työtä, yhteistä elämää.

Lapsiystävälliseen yhteiskuntaan

Suomi on hyvä maa lapsille. Kohtuullista on tunnistaa, että lapsiperheille ja suoraan lapsille suunnatut palvelut ovat monilta osin kattavat ja laadukkaat. Työtä lasten puolesta tekevät neuvoloissa, päiväkodeissa, kouluissa, nuorisotyössä koulutetutammattilaiset, joista moni on unelma-ammatissaan.

Samaan aikaan suomalaisten tulevaisuuden haaveissaperheen perustaminen on kirkkaana kärkisijoilla.

Ei ole sattumaa, että suomalaisten miesten arvoissa on tapahtunut ja tapahtumassa suuri muutos. Kun 1980-luvulla suomalainen mies halusi suunnata vapaa-aikansa kalastukseen, metsästykseen ja remontointiin, on tänä päivänä kärkisijoilla lapset, perhe ja puoliso. Luolamiehestä on tullut hoivavastuuta kantava kasvattaja.

Käsityksemme perheestäkin on muuttumassa. Kyse on lapsen oikeudesta elää, kasvaa ja kehittyä perheessä, jossa vanhemmat saavat yhteiskunnalta täyden hyväksynnän ja tuen parisuhteelleen. Jokainen maamme 600 000 lapsiperheestä on erityinen ja tarvitsee tukea. Suomi on valmis hyväksymään, että perheen vanhemmat voivat olla samaa sukupuolta.

Valtion ja kuntien palveluiden ohella perheet saavat laajaa tukea kansalaisyhteiskunnalta. Monet suomalaiset antavat vapaaehtoisina aikaansa lasten harrastustoimintaan ja vanhempien kohtaamiseen. Perhekahvilat, seuratoiminta, vanhempainyhdistykset, nuorisotyön vapaaehtoiset. Osana tätä on kirkkojen laaja lapsi-, nuoriso- ja perhetyö. Muun muassa kirkkojen perheneuvonta on esimerkki ammattilaisten tuesta jokaiselle kynnyksen ylittävälle, tukea moniin vaativiin elämäntilanteisiin. Ihmistä ei haluta jättää yksin. Suomi on hyvä maa lapsille. Koko ihmiskunnan tarinassa Suomi on yksi maailman parhaista paikoista olla lapsi.

Silti emme yhteiskuntana ole valmis. Vuotokohtia löytyy. Pystymme parempaan tiellä kohti lapsiystävällistä yhteiskuntaa. Onnistumisestamme on kiinni Suomen elinvoima. Onnistumisemme on esimerkin voimaa muille kansakunnille kilvoittelussa lapsiystävällisestä maailmasta.

Suomi tarvitsee osumatarkkuutta. Lapsen oikeudet ovat meidän aikuisten velvollisuuksia. Siksiuuden lapsiasiavaltuutetun kauden alkaessa pureudumm etutkittuun tietoon perustuen seuraaviin teemoihin:

1. Lapsitalous. Päätöksentekijöille on tuotettava tietoa lapsiin kohdistuvien palveluiden ja tulonsiirtojen tuotoista. Lapset ovat investointi, eivät kuluerä. Väärä säästö on huomisen velkaa.
2. Lapsivaikutukset. Yhteiskunnan onarvioitava sen eri päätösten vaikutukset lapsiin.Tämä auttaa meitä kestäviin päätöksiin. Jokainen nappula on pidettävä kärryillä.
3. Lapsiystävällinen työelämä. Työurien pidentäminen, tuottavuuden lisääminen ja hoivavastuun kantaminen on pystyttävä yhdistämään.Työmarkkinajärjestöt ovat lapsipolitiikan tulevaaydintä.
4. Lasten Suomi. ”Hetken kestää elämää, sekin synkkää ja ikävää.” Nämä lastenlaulun sanat kertovat enemmän meistä aikuisista kuin lapsukaisistamme. Lasten on saatava sanoittaa elämäänsä. Meidän aikuisten tehtävä on kuulla ja kuunnella.