Muutama viikko sitten hallitus päätti olla rajaamatta subjektiivista päivähoito-oikeutta. Jatkossakin jokaisella lapsella on oikeus päivähoitopaikkaan. Kyse on korostetusti lapsen oikeudesta oppimisen, kasvun ja kehityksen tukeen.
Päätös oli merkittävä. Ajatus universaaleista palveluista jokaiselle kansalaiselle ei ole kuitenkaan jaettu – vastustusta löytyy. On hyvä tunnistaa, ettei paljon kiitetty peruskoulummekaan ollut aikoinaan kaikkien tavoitteena. Moni piti suorastaan häpeällisenä ajatusta, että kaikki lapset kävisivät saman koulun oppivelvollisuuden puitteissa.
Kannattaa pysyä hereillä. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden ympärillä käyty vääntö ei ollut poikkeus ja yksittäinen tapaus. Vastaavia esimerkkejä universaalin yhteiskunnan rapauttamisesta löytyy muun muassa neuvolatoiminnan suhteen. Tulevaan hallitusohjelmaan on ajettu kirjausta, jossa neuvolatoiminta kohdennettaisiin riskiperheille. Jo puhuminen riskiperheistä yksinkertaistaa perheiden tarpeita ja lapsen etua. Sosiaali- ja terveysministeriön virkakunnassa on ollut perusteltua huolta näistä painotuksista.
Myös uuden sosiaalihuoltolain valmistelun yhteydessä pohdittiin, millaiset perheet ovat oikeutettuja saamaan kotipalvelua. Lapsiperheiden kotipalvelua sai ennen 1990-luvun lamaa vuosittain yli 50.000 perhettä, kun lukema vuonna 2012 oli enää 9.000 perhettä. Kotipalvelu muuttui lastensuojeluasiakkuuteen liittyväksi palveluksi, ei arkiseksi tueksi perheiden tarpeisiin.
Uuden sosiaalihuoltolain hallituksen esityksen perusteluihin vaadittiin ja sinne kirjattiin kotipalvelua koskien:
”Tarkoituksena on, että palvelua annettaisiin silloin, kun henkilö ei itse voi vaikuttaa avun tarpeeseen eli syy ei ole itse aiheutettu, eikä sitä voida poistaa… Kotipalvelun saaminen ei ole säännöksessä tarkoitetulla tavalla välttämätöntä, jos vanhemmat eivät suoriudu huolenpitotehtävästä omien kyseiseen tilanteeseen liittyvien valintojensa seurauksena…”
Itse aiheutettu syy? Omat kyseiseen tilanteeseen liittyvät valinnat?
Toisin sanoen lapsen edun näkökulmasta ei lähtökohtaisesti tarkasteltaisikaan perheen tarvetta kotipalveluun. Edellisen johdosta kunta voisi tulkita melkoisella vapausasteella, kenellä on oikeus kotipalveluun.
Meneillään on samaan aikaan hiljainen ja kouriintuntuva taisto, jossa suomalaista hyvinvointivaltiota tai -yhteiskuntaa määritellään uudestaan. Pidän tervetulleena pohdintaa jokaisen omasta vastuusta. Mutta eri asia on, onko palvelujärjestelmä räätälöity vain osalle väestöstä vai universaalisti kaikille.
Suomi ei olisi yksi hyvinvoivimmista ja kilpailukykyisimmistä yhteiskunnista, mikäli emme olisi ottaneet perustaksi koko väestön osaamista ja hyvinvointia. Nyt joillekin näyttäisi riittävän vähempi.
Harvojen yhteiskunta vai kaikkien kansakunta? Tähän kysymykseen kannustan vastaamaan.
Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu
Vähän sivuaa tätäkin aihetta korppiaiti.blogspot.fi Eli kuinka yhteiskunnassa suhtaudutaan kotiäiteihin ja lasten kotihoitoon.
VastaaPoista