Suomi on parhaillaan saattamassa kansallisesti voimaan lisäpöytäkirjaa, jonka YK:n yleiskokous on vuonna 2011 hyväksynyt osaksi YK:n lapsen oikeuksien yleissopimusta. Lisäpöytäkirja koskee valitusmenettelyä ja sen tarkoituksena on edistää muun muassa sopimuksen täytäntöönpanoa sekä vahvistaa ja täydentää kansallisia jälkikäteisiä oikeusturvakeinoja. Lisäpöytäkirjan voimaan astumisen kynnyksellä, onkin hyvä pysähtyä pohtimaan, millainen oikeusturva lapsella oikein on Suomessa.
Lapsen oikeuksien sopimuksen kolmannen lisäpöytäkirjan tarkoitus on mahdollistaa yksilö- ja valtiovalitukset tapauksissa, joissa lapsen oikeuksia on loukattu. Valitus on tehtävä vuoden kuluessa siitä, kun kaikki tehokkaat kansalliset oikeussuojakeinot on käytetty. Suomessa valtion tai kunnan loukattua lapsen oikeuksien sopimuksessa turvattuja oikeuksia, ei lapsella ole tosiasiallisia tehokkaita oikeusturvakeinoja. Näin ollen loukkauksesta voidaan valittaa suoraan komitealle, ilman että kansallisia keinoja käytetään. Komitean antamat vastaukset ja suositukset eivät kuitenkaan ole oikeudellisesti sitovia, vaikkakin valtion tulee antaa kuuden kuukauden kuluessa kirjallinen vastaus toimista, joihin se aikoo ryhtyä.
Suomi on allekirjoittanut pöytäkirjan jo vuonna 2012. Eduskunta hyväksyi pöytäkirjan käsittelyssään lokakuussa 2015, jonka jälkeen se eteni tasavallan presidentin esittelyyn ja allekirjoitettavaksi. Tämän jälkeen asiakirjat lähetetään YK:n päämajaan New Yorkiin, jonne ne talletetaan. Pöytäkirja astuu voimaan kolme kuukautta tallettamisen jälkeen. Suomen osalta pöytäkirja tulee voimaan 12.2.2016.
Mitä oikeusturva on?
Perustuslaissa säädetään, että kaikilla on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa. Lain mukaan jokaisen tulee myös saada itseään koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Lisäksi jokaisella on oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta päätökseen.
Meillä jokaisella on oikeus luottaa siihen, että perustuslaissa turvatut oikeudet toteutuvat ja mahdolliset oikeudenloukkaukset voidaan saattaa asianmukaisen viranomaisen ratkaistavaksi. Oikeusturva on jokaisen kansalaisen oikeus, näin ollen se on myös jokaisen lapsen perusoikeus. Lapsia on perustuslain 6.3 §:n mukaisesti kohdeltava tasa-arvoisesti ja tämä koskee myös oikeusturvaa.
Oikeusturva voidaan jakaa ennakolliseen ja jälkikäteiseen oikeussuojaan. Ennakollisen oikeusturvan tarkoitus on varmistaa, että oikeusjärjestyksen sisältämät oikeudet turvataan mahdollisimman hyvin. Ennakolliseen oikeusturvaan kuuluu muun muassa se, että lakia noudatetaan tarkoin, lainsäädäntö vastaa lapsen oikeuksien sopimusta ja sopimusta sovelletaan asianmukaisesti.
Jälkikäteinen oikeusturva taas astuu kuvaan, kun henkilö kokee oikeuksiensa tulleen loukatuksi. Jälkikäteisen oikeusturvan muotoja ovat muun muassa muistutus, hallintovalitus, kantelu yleisille laillisuusvalvojille tai valvontaviranomaisille ja viimekätisenä vaihtoehtona valitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Jälkikäteiset oikeusturva keinot antavat esimerkiksi mahdollisuuden hakea oikaisua tai valittaa päätöksestä joka vaikuttaa oppilaan asemaan koulussa.
Mitä ongelmia lapsen oikeusturvaan liittyy?
Lapset eivät voi läheskään aina ryhtyä itsenäisesti oikeuksiaan koskeviin toimiin. Alaikäinen ei esimerkiksi välttämättä osaa tehdä hallintovalitusta häntä koskevasta hallintopäätöksestä, vaan käytännössä vanhemmat huolehtivat valituksen tekemisestä. Näin ollen lasten oikeuksien toteuttaminen on jäänyt lapsen huoltajien tai viranomaisten toiminnan varaan. Tämä voi tuottaa usein ongelmia, koska huoltajat ja viranomaiset eivät välttämättä tunnista tilanteita joissa lapsiin kohdistuu oikeudenloukkauksia. Myös huoltajien ja viranomaisten puutteelliset tiedot lasten oikeuksista voivat hankaloittaa oikeudenloukkauksiin puuttumista.
YK:n lapsen oikeuksien komitean näkemys on, että jälkikäteisten oikeusturvakeinojen on oltava tosiasiallisia ja tehokkaita, niiden tulee olla todellisesti käytettävissä. Komitea on tuonut esille, että lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa valtiota järjestämään lapsille asianmukaiset, tehokkaat ja riippumattomat valituskeinot heitä koskevissa asioissa sekä neuvonta- ja asianajoapua tarvittaessa.
Lapset voivat tehdä kanteluita oikeusasiamiehelle, oikeuskanslerille tai aluehallintovirastolle. Kantelun on tarkoitus olla helposti saavutettavissa, myös lapsille. Näiden instanssien toimintaa ei ole kuitenkaan suunniteltu lapsinäkökulmasta ja lasten tekemät kantelut ovatkin harvinaisia. Kantelumahdollisuuksista ei myöskään tiedoteta aktiivisesti lapsille. Kanteluiden vähäinen määrä tuskin kertoo siitä, että Suomessa lapset eivät kohtaisi ongelmia. Maissa, joissa lapsille on perustettu heille sopivia keinoja tuoda ongelmiansa esiin, ovat lapset myös olleet aktiivisia näiden käyttämisessä.
Lapsen jälkikäteiseen oikeusturvaan Suomessa liittyy muutoinkin epäkohtia. Lapsilla ei ole olemassa heidän tarpeisiin soveltuvia oikeusturvakeinoja ja neuvontapalveluja. Lapsilta siis puuttuu viranomainen, joka käsittelisi nimenomaisesti heidän kohtaamia ongelmia ja lasten tekemiä valituksia. Komitea on useasti huomauttanut Suomea siitä, että Suomessa ei ole tahoa, joka olisi kokonaisvaltaisesti vastuussa lapsen oikeuksien toteutumisen valvomisesta ja seurannasta. Tämän lisäksi oikeusturvan toteutumisen ongelmana voidaan nähdä lapsen oikeuksien riittämätön huomioiminen lainkäytössä.
Kolmannen lisäpöytäkirjan voimaan astumisen voidaan katsoa olevan parannus suomalaisten lasten oikeusturvaan. Kun lapsi saa mahdollisuuden itsenäisesti valittaa tapauksista joissa kokee oikeuksiaan loukatun, lisääntyy myös lapsen osallisuus itseään koskevissa asioissa. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että lapsille tiedotetaan riittävästi omista oikeusturvakeinoista sekä rohkaistaan käyttämään niitä. Vaikka lisäpöytäkirjan mukainen valitusjärjestelmä onkin askel parempaan suuntaan lapsen oikeusturvan parantamisessa, ei se kuitenkaan ole vielä riittävä. Suomen tulisikin huomioida komitean antamat suositukset paremmin. Niin kauan kun lapsilta puuttuu heille soveltuvat kansalliset oikeusturvakeinot, jäävät lapset ilman tehokasta oikeusturvaa.
Saara Holopainen, korkeakouluharjoittelija
Lähteet:
Hakalehto-Wainio Suvianna: Lapsen oikeusturva lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta. Teoksessa Hänninen Sakari, Kotkas Toomas, Nykänen Eeva, Pajukoski Marja, Sakslin Maija (toim.): Muuttuva sosiaalioikeus, Helsinki 2013.
Hakalehto-Wainio Suvianna: Oppilaan oikeudet opetustoimessa, Helsinki 2012.
Lahtinen Matti ja Lankinen Timo: Koulutuksen lainsäädäntö käytännössä. 9. uudistettu painos. Tallinna 2015
YK:n lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 12, CRC/C/GC/12.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti