15. huhtikuuta 2016

Oikeesti vai leikisti? Onko lapsella oikeusturvaa?

Lapsiasiavaltuutetun toimiston vuoden 2016 teemana on lapsen oikeusturva. Keskitymme tänä vuonna seuraamaan, arvioimaan ja edistämään lasten oikeuksien toteutumista erityisesti siitä näkökulmasta, miten lasten oikeusturva on järjestetty, miten se käytännössä toteutuu ja mitä parannettavaa sen toteutumisessa on. Lähtökohdat työllemme antaa YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista.

Oikeusturvalla tarkoitetaan kaikkia niitä tehokkaita toimia, joilla varmistetaan oikeuksien toteutuminen käytännössä. Oikeusturvaa on muun muassa se, että lainsäädännössä on säädetty oikeuksista riittävän selkeästi ja täsmällisesti, jotta sääntely edistää oikeuksien toteutumista päivittäisessä elämässä. Sitä on myös se, että viranomaiset toimivat oikeudenmukaisesti ja yhdenvertaisesti kaikkien kansalaisten kohdalla. Oikeusturvaan liittyy esimerkiksi oikeus hakea muutosta saamaansa päätökseen tuomioistuimelta tai oikeus kannella epäoikeudenmukaiseksi kokemastaan kohtelusta kanteluviranomaiselle. Tehokkaiden oikeusturvakeinojen tulee olla jokaisen niitä tarvitsevan, myös lasten, saavutettavissa.

Lapsen oikeusturvan perustana on, että lapsen oikeudet otetaan vakavasti. Lapsen oikeuksien vakavasti ottaminen edellyttää, että lapsi nähdään yksilönä, joka on oikeuksiensa haltija ja jolla on kyky toimia, ajatella ja kehittyä. Lapsen oma toimijuus lisääntyy hänen kasvaessaan ja kehittyessään. Lapsen oikeuksien toteutumisesta, lapsen erityisestä suojelusta ja huolenpidosta on vastuussa aikuiset, ensisijaisesti hänen vanhempansa ja huoltajansa, siihen asti, kunnes lapsi itse on, sekä kehityksellisesti että juridisesti, valmis ottamaan vastuun omista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Lapsi ei kuitenkaan ole vähemmän yksilö sen vuoksi, että hän tarvitsee aikuisen tukea ja apua oikeuksiensa käyttämisessä. Lapsen näkemistä omien oikeuksiensa haltijana ei saa pitää vastakkainasetteluna tai uhkana vanhempien tai tilanteesta riippuen muiden aikuisten oikeudelle päättää lapsen asioista. Mutta, oikeus päättää lapsen asioista asettaa aina aikuiselle velvollisuuden tehdä päätöksiään lasta kuunnellen ja kuullen sekä lapsen oikeudet, lapsen etu, ensisijaisesti huomioon ottaen.

Lapsen oikeuksien perusta on lasten erityinen ihmisoikeussopimus YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista. Sopimuksessa lapsi huomioidaan erityistä suojelua tarvitsevana oikeuksien haltijana sekä monet muut lapsuusajan erityispiirteet. Valitettavan usein kuulee kuitenkin pohdintaa siitä, kuinka vakavasti sopimus on otettava ”kun se on niin yleisellä tasolla” tai ”kun siinä puhutaan leikistä, voiko oikeutta leikkiin pitää oikeana oikeutena”. Siitä ei tulisi olla epäselvyyttä. Lapsen oikeuksien sopimus on Suomessa lailla voimaan saatettu. Se on otettava tosissaan. Ensisijainen vastuu tosissaan ottamisesta on Suomen valtiolla, joka on sopimuksen voimaan saattaessaan sitoutunut ryhtymään kaikkiin tarpeellisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin ja muihin toimiin lapsen oikeuksien sopimuksessa tunnustettujen oikeuksien toteuttamiseksi (4 artikla).

Itse asiassa lapsen oikeus leikkiin, josta säädetään lapsen oikeuksien sopimuksen 31 artiklassa, on erinomaisen hyvä esimerkki siitä, miten ensikuulemalta kovin pehmeältä ja hyvinkin ei-juridiselta kuulostava oikeus voikin olla keskeinen ja monitahoinen oikeus, joka vaatii tuekseen selkeän lainsäädännön ja tehokkaat oikeusturvakeinot. Se toimii siten hyvänä esimerkkinä siitä, miten tärkeää on, että lapsen oikeuksien sopimuksessa turvatut oikeudet otetaan vakavasti.

Lähdetään liikkeelle vanhasta, edelleenkin paikkansa pitävästä sanonnasta ”leikki on lapsen työtä”. Tätä tuskin monikaan kyseenalaistaa. Siitä huolimatta moni saattaa samanaikaisesti väheksyä lapsen oikeuksien sopimuksen, ja sen sisältämän oikeuden leikkiin, velvoittavuutta nimenomaan siksi, kun sopimus sisältää tällaisia ”pehmeitä” oikeuksia. Kuinka moni meistä aikuisista uskaltautuisi väheksymään esimerkiksi YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan yleissopimuksen vakavasti ottamista sillä perusteella, että sen 6 artiklassa säädetään oikeudesta työhön?

Oikeus leikkiin liittyy useimpiin lapsen oikeuksien sopimuksessa taattuihin oikeuksiin tavalla tai toisella. Lapsi oppii ja kehittyy leikin avulla ja leikki tukee lapsen hyvinvointia ja terveyttä. Kaikki lapset haluavat leikkiä omien valmiuksiensa mukaisesti, kukin itselleen ominaisella tavalla. Leikin muoto muuttuu lapsen kasvaessa ja kehittyessä. Näille kaikille seikoille löytyy tukea lukuisista tutkimuksista. Niille löytyy myös oikeudelliset perusteet lapsen oikeuksien sopimuksesta. Sopimus takaa lapselle oikeuden kehittymisen edellytyksiin mahdollisimman täysimääräisesti (6 artikla). Kaikilla lapsilla on oikeus nauttia sopimuksessa taatuista oikeuksista yhdenvertaisesti (2 artikla). Lapsella on oikeus nauttia mahdollisimman hyvästä terveydentilasta (24 artikla) sekä oikeus leikkiä (31 artikla) ja saada opetusta (28 artikla). Nämä vain esimerkkeinä.

Oikeus leikkiin asettaa velvollisuuden huolehtia siitä, että kansallinen lainsäädäntö tukee oikeuden toteutumista ja tarvittaessa tarjoaa tehokkaat oikeusturvakeinot oikeuksiin pääsemiseksi. Jokaisella lapsella on oltava riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia leikkiin. Lainsäädännössä on siis huomioitava, että tämä toteutuu lapsen elämän eri alueilla, kotona, päiväkodissa, koulussa ja vapaa-aikana. Ja jos ei toteudu, on oltava keinot, joilla tilanteeseen voi hakea muutosta.

Edellä mainittu tarkoittaa esimerkiksi sitä, että koulupäivän pituudelle koulumatkoineen on asetettava ylärajat, jotta lapselle jää mahdollisuus nauttia riittävästi vapaa-ajasta, levosta ja leikistä. Päiväkotien ja koulujen pihoilla ja sisätiloissa on oltava mahdollisuus turvalliseen leikkiin. Näiden tueksi on säädettävä tehokkaista ja saavutettavista oikeusturvakeinoista, jos koulupäivän pituus on liian pitkä tai asianmukaisia tiloja ei ole järjestetty tai turvallisuutta välitunneilla ei onnistuta takaaman kaikille lapsille. Lainsäädännön mukaan asuinrakennusten yhteyteen on varattava riittävästi tilaa leikkipaikoille ja oleskelutiloille ja ne on erotettava turvallisesti liikenteelle varatusta alueesta. Kunnalla on velvollisuus rakentaa esimerkiksi liikuntapaikkoja. Jos turvallisia leikki- ja liikuntapaikkoja ei ole riittävästi, on siihen oltava mahdollisuus hakea muutosta. Listaa voisi laajentaa vaikka kuinka paljon ja vaikka kuinka usealle elämänalueelle.

Selvää siis on, että lapsen oikeuksia ja oikeusturvaa ei kannata vähätellä, ei edes silloin, kun on kyse niinkin huonosti tiukkaan juridiseen ajatteluun sopivasta asiasta kuin leikistä. Lapsen oikeuksista ja oikeusturvasta huolehtiminen on meidän aikuisten vastuulla. Siihen liittyy aikuisen velvollisuus neuvoa, ohjata ja tukea lasta tunnistamaan omat oikeutensa ja käyttämään niitä kehittyvien valmiuksiensa mukaisesti. Näin luodaan vankka perusta lapsen oikeuksien ja oikeusturvan toteutumiselle.

Merike Helander
Lakimies, lapsiasiavaltuutetun toimisto

4 kommenttia:

  1. Onko se lapsen parhaaksi, ettet sinäkään vastaa sähköpostiin missä kysytään lakineuvoa lapsen asiassa?
    Jokainen asia mistä kirjoittaa ja minkä puolesta kampanjoi, pitäisi lähteä ruohonjuuritasolta. Teillä se ei siitä lähde. On vain sanoja, ilman yhtäkään tekoa.

    VastaaPoista
  2. Jukka Laajarinne on kirjoittanut kirjan "Leikkiminen kielletty - Kontrolliyhteiskunnan lapset", jossa pohditaan lasten ja nuorten asemaa. Lapseen suhtaudutaan kuin keskeneräiseen projektiin, joka pitäisi saada valmiiksi sovitussa aikataulussa. Tasapäistämällä saadaan lapset ruotuun ja rakastamme lasta vain sellaisena, jollaiseksi me haluamme häntä muuttaa. Monta miettimisen aihetta!

    VastaaPoista
  3. Tuhottu oikeudenmukaisuus18. huhtikuuta 2016 klo 8.56

    Oikeudentaju on ihmisyyden peruskivi! Siihen on kasvatettava.

    Suomen päiväkodeissa, esikouluissa ja ala-asteilla kiusattu lapsi aivan yleisesti pakotetaan pyytämään kiusaajaltaan/kiusaajiltaan anteeksi ja antamaan kiusaajalleen anteeksi. Jopa Kiva koulu -periaatteiden väitetään edellyttävän molemminpuolista ateeksipyytämistä ja anteeksiantamista. Se jos mikä tuhoaa lapsen oikeudentajun = ihmisyyden.

    Toistuva anteeksipyytely traumatisoi kiusatun lapsen tehokkaasti. Tarha ja koulu noteeraavat kuitenkin vain sen, että lapsi ei enää puhu kiusaamisestaan, kun hän toivottomuudessaan ja epätoivossaan sulkeutuu omaan maailmaansa. Lapsen vaikeneminen tulkitaan virheellisesti ja ilmeisen tarkoitushakuisesti niin, että kiusaamista ei enää ole. Esimerkkikuntia tämän lajin kasvatusoppien soveltamisesta voisi luetella pitkä listan.

    François Truffaut tohtori Jean-Marc Itardina elokuvassa KESYTÖN:

    "Kun olin herättänyt oikeudentajun,
    olin nostanut villi-ihmisen moraalin
    ihmisen tasolla."


    YLE Teema 18.4.2016 klo 18:00 KESYTÖN (L'enfant sauvage/The Wild Child/Vilden), Ranska 1970. O: François Truffaut. N: Jean-Pierre Cargol, François Truffaut, Françoise Seigner, Jean Dasté).

    Tämän elokuvan tositarinan dokumentoijan ranskalaisen kuurojenkoulun tri Jean-Marc Itardin raportteja 11-vuotiaana löydetyn "metsälapsi" Viktorin kasvatuksesta pidetään kasvatustieteen käynnistäjänä.

    Viktor oli todennäköisesti metsään hylätty lapsi, joka oli elänyt kaikki varhaiset elinvuotensa yksin metsässä.

    Tehtailuksi yleistyvä anteeksiantaminen tuhoaa sekä kiusaajan että kiusatun oikeustajun. Kun lapsen oikeudentaju tuhotaan, onko seurauksena se, että lapsi taannutetaan ihmisen tasolta? Huonosti selvitetty kiusaaminen tekee sen molemmille osapuolille.

    VastaaPoista
  4. Jos lapsen oikeuksien loukkaukset näkyvät lapsiasiamiehen toimistossa pelkästään noin pehmoisina ongelmina, niin herää epäilys, mitä siellä toimistossa tehdään. Todella vakaviakin lasten oikeusturvaongelmia on.

    Saattaa olla, että todella vakavista lasten oikeusturvan sudenkuopista virkamiehen, kuten lapsiasiavaltuutetun, on mahdoton puhua edes yleisellä tasolla, koska aihetta ei voi käsitellä aiheuttamatta syyllisyydentunteita erinäisillä ”lapsista erityisessä vastuussa olevilla tahoilla”.

    Moitteenaiheita löytyy sekä lapsia koskevan lainsäädännön porsaanrei’istä että moitteenvaraisista virkamiestoimista.

    Poliisin tietoon tulleet virkarikosten määrä vuonna 2014 oli 1139 kpl (MTV Uutiset - Hyytävä raportti Suomesta: Korruptio saa rehottaa rauhassa 24.06.2015).

    Suomessa on runsaat 300 kuntaa. Pieni jakolasku osoittaa, että virkarikoksen tekijöitä on joka kunnassa keskimäärin neljä joka vuosi. Todellista määrää nostavat mm. ne tapaukset, joissa rikoksen kohteeksi jäänyt kansalainen, kuka mistäkin syystä, jättää rikosilmoituksen tekemättä ja kärsii tappiot nahoissaan. Poliisin tietoon ne tapaukset eivät mene, koska niitä ei riitautettu.

    Arvattavasti riitauttamisen aihetta olisi moninkertaisesti sama määrä mitä poliisin haaviin jää virkarikoksen tehneitä kiinni.

    Lahjontarikoksissa Suomessa ei liiku riihikuiva raha, vaan lahjonta tehdään paljon kultivoidummin keinoin. Tyypillisesti virkarikos tapahtuu laillisenkaltaisesti julkisen vallan päätöksentekoinstrumentin kautta eli hallintomenettelyn juristeriaa hyväksikäyttäen. Hyötyjä jaetaan kavereiden kesken puolin ja toisin. Samaan lopputulemaan pyritään myös virkatehtävien laiminlyönnin keinoin.

    Poliisille tietoon tulleiden tapausten valossa virkatehtävien laiminlyönnit ovat Suomen yleisin virkarikosten muoto. Niilläkin voidaan oikeudettomasti ja epätasapuolisesti hyödyttää yhtä osapuolta toiselle vahinkoa tehden.

    Lastensuojelussa laiminlyönti voi olla esim. tosiseikaston selvittämättä jättäminen ja kiireellisen sijoituspäätöksen tekeminen ”tilauksen mukaan” pelkällä lastensuojelijan perustelemattoman ja yksilöimättömän ”minulla on huoli” väitteellä selitellen. Ne väitteet ovat usein senkaltaisia, että myöhemminkään niiden todenperäisyyttä ei voi tarkistaa. Hallinto-oikeudelle moinen epämääräinen jossittelu kuitenkin riittää todisteeksi, kunhan se on virkamiehen tai asiantuntijan esittämä, mutta käräjillä sellainen ei todisteeksi kelpaa.

    Hallintomenettelyssä ja jopa hallinto-oikeudessa virkamiehen valhekin saattaa muuttua todeksi. Sen mukaan tehty päätös on periaatteessa lainmukainen ja ainakin lainvoimainen, mutta rikoslain ja yleisen oikeustajun vastainen sellainen päätös usein on. Kai se on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen vastainen myös.

    Olisi jo aika yhdenmukaistaa hallinto-oikeuden ja rikosoikeuden käsite todistelusta. Erioikeutta valheen muuttamiseen tosiasiaksi eivät 2000-luvun Suomen virkamiehet enää – kaiken oikeudenmukaisuuden nimissä – tarvitse.

    Vähintä mitä yhteiskunnan pitäisi lapsille tarjota, on se, että perheitä ei enää hajotettaisi pakkotoimin pelkkien lastensuojelijoiden henkilökohtaisten ja todistamattomiksi jäävien uskomusten, uskonnollisen vakaumuksen ja enemmän tai vähemmän ahdasmielisen kaikkea erilaisuutta inhoavien asenteiden vuoksi.

    Yhtä huonosti lastensuojelun ammatteihin sopivat itsensä ylentävät moraaliset besser-wisserit, vaikka heitäkin, ikävä kyllä, lastensuojelun päätöksiä on tekemässä.

    Samanlaisia ihmisiä, erehtyväisiä ja joskus oikeudettomasti asemaansa hyväksikäyttäviä lastensuojelussa toimii kuten kaikilla muillakin elämänaloilla. Näiden määrä lienee 3-5 % koko ammattikunnasta, eli vähän, mutta kyllä he ehtivät työssään paljon tuhoa ja tuskaan aiheuttaa.

    Lastensuojelulaki ja muutkaan lait eivät ota huomioon epärehellisen virkamiehen aiheuttamia riskejä, eivätkä oletusarvoisesti pidä niiden olemassaoloa edes mahdollisena.

    VastaaPoista