19. huhtikuuta 2017

Avoin kirje lastensuojelusta – erityisesti tulevalle ministerille

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila

Lapsiasiavaltuutettuna tehtäväni on arvioida, miten Suomen lasten oikeudet ja hyvinvointi toteutuvat. Annoin maan hallitukselle maaliskuun lopussa arvion lasten oikeusturvan toteutumisesta. Vuosikirjassa teen 13 esitystä lastensuojelussa olevien lasten oikeuksien parantamiseksi. Ytimessä on lapsen mielipiteen selvittämisen ja lapsen kuulemisen vahvistaminen.

Vuosi sitten, 19.4.2016, tein hallitukselle aloitteen koulukoteihin sijoitettujen lasten kuulemiseksi. Kyse on noin 300 lapsesta. Näiden lasten ääni pienenä joukkona ei yhteiskunnassa kuulu. Nämä lapset ovat usein erityisen haavoittuvassa asemassa.

Aloite ei edennyt. Selvitys tehtiin, mutta siihen ei lapsia haastateltu.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tehnyt parhaansa kehittämällä muun muassa Lasten hyvinvoinnin kansallisia indikaattoreita, jotka tarjoavat avoimesti kaikille kansalaisille tietoa oman kunnan lasten hyvinvoinnista, lastensuojelustakin (www.sotkanet.fi). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on kehittänyt Kouluterveyskyselyä antamaan varhaisemmin ja syvällisemmin tietoa lasten kasvu- ja elinoloista.

Suomella ei ole riittävää tahtoa korjata vuosia lastensuojelussa tunnistettuja ongelmia. Nostan esille kaksi: lastensuojelussa olevien lasten heikon pääsyn tarvitsemiinsa palveluihin ja lasten heikon kuulemisen.

Sosiaali- ja terveysministeriölle tehdyissä selvityksissä on vuosia tunnistettu psykiatrisen hoidon ja lastensuojelun sekava suhde. Lastensuojelussa on havaittu toimintatapa, jossa huostaanotetun lapsen sijoituspaikaksi on toivottu psykiatrista sairaalaa, vaikka lapsella ei ole psykiatrista sairaalahoitoa edellyttävää mielenterveyden häiriötä. Toisaalta sosiaalityöntekijät joutuvat tilanteisiin, joissa psykiatria ei suostu hoitamaan mielenterveyspalvelujen tarpeessa olevaa lasta ilman huostaanottoa. Perusteluna huostaanottoon saatetaan nähdä lapsen olosuhteiden vakiinnuttaminen, jota ilman terapeuttiseen työskentelyyn ei voitaisi ryhtyä.

Ongelmat ovat dramaattisia lapsen oikeuksien ja hyvinvoinnin kannalta.

Sijaishuoltoon ohjataan väärin perustein lapsia, joilla on psykiatrista hoitoa vaativa ongelma, mutta ei lastensuojelun tarvetta. Muun muassa Valtiontalouden tarkastusvirasto on kiinnittänyt asiaan huomiota tarkastuskertomuksessaan lastensuojelusta vuodelta 2012. Puuttumattomuus vuosikausia jatkuneeseen ilmiöön on vakava laiminlyönti Suomen valtiolta. Olen jo pitkään ollut huolissani lastensuojelussa olevista työntekijöistä, joilla on heikot edellytykset pärjätä päihde- ja mielenterveysongelmissa olevien lasten kanssa. Kärsijöitä on kolme: lapset, lastensuojelun ammattilaiset, suomalainen yhteiskunta.

Näin ei voi jatkua. Jos jatkuu, menetämme paljon lapsuutta ja aikuisuutta – sitä elämää, joka on yhteiskunnalle tuottavaa ja yksilölle elämisenarvoista.

Lastensuojelun asiakkaat jäävät usein ilman tarvitsemiaan palveluja. Yli 60 prosenttia lapsista ja nuorista, joiden kohdalla on tarvittu tai harkittu sijoitusta oman kodin ulkopuolelle ja joilla on todettu päihdepalvelujen tarve, on jäänyt ilman tätä palvelua. Kyse on lapsista ja nuorista, joilla sosiaalityöntekijät ovat todenneet päihdeongelmia paljon tai erittäin paljon. Sijoitustilanteessa joka kolmas mielenterveysongelmissa oleva lapsi tai nuori ei ole saanut mielenterveyspalveluja. Lastensuojelun asiakkuuden taustalla olevia ongelmia on vaikea hoitaa, jos tukea ongelmiin ei löydy. Tämä ilmeni lastensuojelun kehittämis- ja tutkimushankkeessa (LaskeTut) toteutetussa Huostaanoton syyt ja taustat (HuosTa) -tutkimuksessa, jonka tutkimusaineisto koostui 410 lapsesta, joiden kohdalla oli tarvittu tai harkittu sijoitusta oman kodin ulkopuolelle.

Lastensuojelun asiakkaina olevien lasten ääni ei kuulu. Yksittäiset hankkeet, kokemusasiantuntija- ja vertaisryhmät, ovat sinänsä tärkeitä, mutta suurempaan ongelmaan niillä ei puututa. Esimerkiksi koulukodeissa olevien lasten kuulemisaloitteeseen poliittisen johdon vastaus on ollut, ettei näistä haluta ikäviä otsikoita. Toisaalta lastensuojelussa olleiden lasten kokemuksia vuoteen 1983 asti selvittänyt tutkimus jätti jäljelle monta avointa kysymystä. Mitä olemme oppineet? Mihin perustuen voimme sanoa, että muutos olisi niin hyvä kuin hallinnon erinäisten hankkeiden esitteet, jotka kuvaavat tavoitteita, eivät niinkään toimintaa, antavat ymmärtää?

Anteeksipyynnöt eivät auta, jos korjaustoimenpiteitä ei tehdä. Parempi olisi olla pyytämättä anteeksi ja taata, että olemassa oleviin ongelmiin puututaan ja toimenpiteiden vaikutuksia arvioitaisiin yhdessä lasten ja perheiden kanssa.

Valtiontalouden tarkastusviraston tekemä tarkastuskertomus lastensuojelusta toteaa yksiselitteisesti, että lapsen kuuleminen on kaukana muun muassa lastensuojelun laatusuositusten tasosta. Näkemykseni on sama. Myönteisestä suunnastakaan en olisi kovin vakuuttunut.

Lastensuojelusta tarvitaan kansallinen aineistokeruu. Sijaishuollossa olevien lasten kokemustietoa on kerättävä säännönmukaisesti. Lastensuojelussa tarvitaan nimenomaisesti omaa aineistokeruuta, joka mahdollistaa haastattelut muun muassa koulukodeissa oleville lapsille.

Miksi näin ei tehdä? Miksi ministerit pelkäävät ikäviä otsikoita? Siksi, että tiedossa on monen lastensuojelulapsen karut kokemukset ja vaikea arki. Eikä aina kyse ole siitä, että lastensuojelun ammattilaiset tekisivät työnsä huonosti ja osaamattomasti. Eivät näiden lasten tilanteetkaan helppoja ole. Otsikoihin on saatavissa myös onnistumiset, motivoituneet työntekijät, lastensuojelun hyvä. Tätä ei pidä unohtaa.

Kuvaavaa silti on, että allekirjoittaneen suorittamissa lastensuojelulasten kuulemisissa saatetaan sanoa: ”Olkaa varuillaan, nämä lapset sitten valehtelevat.”

Mitä lapset sitten valehtelevat? Sitä hakkaamistako ja mielivaltaisia rajoitustoimenpiteitä? Sitäkö, ettei sosiaalityöntekijään saa yhteyttä? Sitäkö, että lapsi harkitsee itsemurhaa?

Mitäpä jos ei valehdellutkaan?

Lasta ei kuulla. Lastensuojelun ja psykiatrisen hoidon suhde on sekaisin. Kansallista aineistoa, säännönmukaista ja systemaattista, lastensuojelussa olevien lasten hyvinvoinnista ja elämästä ei kerry.

Projektit ja hankkeet eivät riitä – ne ovat osa ongelmaa, vähemmän osa ratkaisua.

Jokin aika sitten kuulin kahden lastensuojelussa olevan lapsen itsemurhista. Lastensuojelussa on kyse elämästä ja kuolemasta. Valittaisiin tuo elämä.

Odotukseni ovat suuret, kun kansanedustaja Annika Saarikko aloittaa ministerinä lähiaikoina. Tunnen eduskunnan verrattain hyvin – paljon parempaa ihmistä ja osaavampaa toimijaa en voisi ministeriksi toivoa. Saarikon vastuulla on lastensuojelun kehittäminen ja uudistaminen.

Ja yksi vielä mainiten – lastensuojelussa olevat lapset tarvitsevat arvostusta ja kunnioitusta.

Reilu vuosi sitten lounastin lastensuojelussa olleiden tai olevien lasten kanssa. Koulukodissa oleva poika oli ylpeä kalasaalistaan, kuvat katsoimme – muistan vieläkin kilot. Yksi mukana olleista oli Kristiina Terästö. Tapaamiseen jälkeen Kristiina oli tehnyt ensimmäisen Instagram-päivityksen, jossa hän kertoi olevansa lastensuojelutaustainen. Olin rohkaissut tunnistamaan itsessä vahvuuksia ja ylpeyttä. Tästä Kristiinan asenteesta kertoo blogi, jossa hän pohtii muun muassa lastensuojelua: http://kristiinaterasto.blogspot.fi/. Kristiina luovutti viikko sitten tasavallan presidentti Sauli Niinistölle voimatarinoita lastensuojelusta: http://verkkokauppa.pesapuu.fi/product/149/

Kahden vuoden päästä tiedämme, miten näissä edistyttiin Saarikon johdolla. Suomen on pystyttävä parempaan.


LÄHTEET

Lapsiasiavaltuutetun vuosikirja 2017. Onko lapsella oikeusturvaa? http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2017/03/LA_vuosikirja_2017.pdf

Lapsiasiavaltuutetun tutkimusaloite koulukoteihin sijoitettujen lasten kuulemiseksi 19.4.2016: http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2016/04/Tutkimusaloite_koulukotinuorten_kuulemiseksi-19.4.2016.pdf

Hanhinen, S. & Rintala, T. 2012. Tuloksellisuustarkastuskertomus. Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomus 6/2012. Helsinki: Valtiontalouden tarkastusvirasto. Saatavilla osoitteessa https://www. vtv.fi/files/3161/06_2012_lastensuojelu_netti.pdf. Viitattu 13.4.2017.

Heino, T, & Hyry, S. & Ikäheimo, S. & Kuronen, M. & Rajala, R. 2016. Lasten kodin ulkopuolelle sijoittamisen syyt, taustat, palvelut ja kustannukset HuosTa-hankkeen (2014–2015) päätulokset. Terveyden ja hyvinvoinnin laitokset raportti 3/2016. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/130536/URN_ISBN_978-952-302-644-5.pdf?sequence=1. Viitattu 13.4.2017.

Hytönen, K. & Malinen, A. & Salenius, P. & Haikari, J. & Markkola, P. & Kuronen, M. & Koivisto, J. 2016. Lastensuojelun sijaishuollon epäkohdat ja lasten kaltoinkohtelu 1937–1983. Sosiaali- ja terveysministeriön rarpotteja ja muistioita 2016:22. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/74821/Rap_2016_22.pdf?sequence=1. Viitattu 13.4.2017.

12 kommenttia:

  1. Eräs laitos, joka tarjoaa palveluja psyykkisesti oirehtiville lapsille, vaatii lapsen/nuoren huostaanottoa.

    Kun asiasta tein kantelun AVI:iin, laitos perusteli huostaanottoa sillä, että huostaan otettuna voivat käyttää Ls-lain sallimia rajoitusoimenpiteitä. Jos lastensuojelulaki mahdollistaa huostaanottoa sillä perusteella, että lapsi voidaan rajoittaa, hoitoa tarvitseva lapsi ei tarvitse rajoitteita vaan asianmukaista hoitoa.

    Laitos, joka ei johda lääkäri vaan sosiaalialan työntekijät, ei saisi kutsua hoitolaitokseksi vaan lastensuojelulaitokseksi. Psykiatrista hoitoa voi tarjota ainoastaan psykiatrinen hoitoyksikkö.

    Tällaisia laitoksia on Suomessa, jossa intensiivihoitojakson jälkeen vain alle 30% lapsista kotiutuu. Erään lapsen äiti kertoi, että lapsi oli huonommassa kunnossa palautuksen jälkeen kuin sinne jouduttuaan.

    VastaaPoista
  2. "Kärsijöitä on kolme: lapset, lastensuojelun ammattilaiset, suomalainen yhteiskunta." Väärin! Kärsijöitä on myös lasten vanhemmat ja muu perhe! Ei kukaan kerro ja puhu siitä, millaista on, kun nuori otetaan huostaan vain sen takia, että nuoren mieli järkkyy ja häntä ei voi hoitaa kotona hänen oman käytöksensä vuoksi. Pikku hiljaa, lupauksista huolimatta lapsi/nuori "viedään" vanhemmiltaan, vaikka syytä siihen ei vanhemmissa olisikaan.

    VastaaPoista
  3. Komppaan edellistä kirjoittajaa. Perhe ja muut läheiset sivuutetaan tässä lapsiasiain valtuutetun osittain todella hyvässä ja oivaltavassa kirjoituksessa kokonaan, eli tehdään samoin kuin lastensuojelulastenkin kohdalla. Sivuutetaan. On monenmoisia tarinoita, mutta lapsella on myös oikeus perheeseensä, vaikka olisi huostaanotettu ja liian usein tämä oikeus jää toteutumatta. Samoin perheellä on oikeus tähän lapseen/nuoreen, kun tämä on huostaanotettuna. Tästä asiasta toivoisin kissan nostamista pöydälle myös. Tehdään asiat yhdessä.

    VastaaPoista
  4. Järkiään, "Isät lasten adialla ", sekä normius, normaalissa elämän kasvu-kehitys kriisi kaikki tuki, viidakonlait?

    VastaaPoista
  5. Tarun ja Anonyymin kommentteihin kommentoisin sen verta, että tämä on isompi ilmiö, jossa pitäisi ottaa huomioon myös vanhemmuuden tukeminen. Sanonta siitä, ettei perhettään voi valita on totta, ja se, ettei vanhemmaksi tullakseen tarvitse muuta kuin toimivan biologian. En tohdi yleistää, mutta lastensuojelun piirissä on myös paljon lapsia, joiden vanhemmat aivan yhtälailla tarvitsisivat apua, oman huostaanoton suorastaan. Mutta ennenkaikkea tukea vanhemmuuteen. On lapsille ja nuorille väärin, että jo muutenkin vaikeista oloista on vaikea ponnistaa eteenpäin, mutta jos oma perhe on (osittain) syypää näihin ongelmiin, on se vielä ikävämpää. Biologisen perhesiteen tulee vaikuttaa ja olla tärkeä, mutta Kurttilan puolella olen siinä, että lasta on kuultava ja ymmärrettävä, otettava totena asiat ja pohdittava hyvinvointia lapsen näkökulmasta. Vaikeneminen, tai häpeäminen ja piilottelu ei auta, asiat, niin hyvät kuin huonot, esiin.

    VastaaPoista
  6. Lastensuojelun tilannetta kuvaa osuvasti vuosikymmeniä arvostettuna asianajajana julkisessa oikeusavussa ja yksityisenä toimineen asianajajan perheellemme antama neuvo: "lastensuojelusta pitää pysyä mahdollisimman kaukana". Hän kertoi, että eräiden kuntien lastensuojelussa on toiminta täysin mielivaltaista. Minkälaisessa maassa asutaan kun jokaisen aivan normaalinkin perheen kannattaa ehdottomasti pelätä lastensuojelua? Lastensuojeluun voidaan kirjata ihan mitä sattuu ja huolta voidaan "kokea" ihan mistä tahansa, ja näillä oikeuttaa oma toimintansa. Valittaa voi AVIin, mutta siellä ei välttämättä haluta edes kuulla todisteita tekaistuista huolista.

    VastaaPoista
  7. Hei. Olen äiti, jonka lapsi oli lastensuojelun asiakas ns. oman käytöksensä vuoksi. Vaikka en sitä hänen ns. syykseen luekaan. Taustalla oli monen monta tekijää, traumaa, ehkä sairautta, liian vähän aikuisen läsnäoloa(kun työssäkin on käytävä, iltaisinkin). Lisäksi oli nähnyt alkoholin väärinkäyttöä. Ei ollut missään hoidossa, ei mitään psyyken lääkitystä, kävi koulussa ja oli ystäviä. Mutta jokin vaivasi ja ei kertonut sitä. Joillekin kavereille oli kertonut huonosta olostaan. Koetti ilmeisesti säästää aikuisia huolilta sekä pelkäsi ehkä ns. hoitoon joutumista tai huostaanotetuksi. Lähes kaikki vähättelivät minun, eli äidin huolia. Mm näin: Jos on vain tavallista pahempi murrosikä, tuo saattaa kuulua murrosikään, meilläkin lapset teki aikoinaan niin ja niin, jos sinä et saa uskomaan, niin en minäkään jne. Sitten lastensuojelun sosiaalityöntekijä lopetti mielestäni tärkeän kotipalaverin yhtäkkiä ja alkoivat tekemään lähtöä. Lapsi oli sitä ennen vaihtanut vaatteet ja osasi käyttäytyä fiksusti. Sanoi, että hän sitten lopettaa sen(asian, mikä aiheutti ongelmia). Olin aivan hädissään, kun luulin, että nyt saamme apua, mutta ei sitä saanut,koska lapsi kieltäytyi. Itsellä oli jo jaksaminen hyvin vähissä. Siihen apu sitten päättyi ja lapsi salasi asiat sen jälkeen vielä tarkemmin, eli lähes pysyi pois näkyvistä. Itsekin luulin, että asiat menevät parempaan suuntaan. Tämä päättyi pojan oman käden kautta kuolemaan. Hän olisi täyttänyt samana vuonna 18. Asiaan liittyi vielä se, että eräs viranomainen ei ollut hoitanut ilmoitusvelvollisuuttaan liittyen lapsen alaikäisyyteen. Siten me vanhemmat emme saaneet tietää erästä asiaa, joka oli viimeinen sysäys tähän tapahtumaan. En halua näitä asioita julki juurikin siksi kun varmaan oma terveys menee sitten huonoksi.Mutta välillä tuntuu, että haluan oikeutta. Mutta lasta se ei takaisin tuo. Jotenkin vaan tämä aihe herätti huomiota, siis "kuulin lastensuojelussa olevien lasten itsemurhista". Tuli heti ajatus, että mitä on kuullut ja mistä. Olen itse nettiryhmissä, joissa on hyvin paljon itsemurhan kautta nuoria menettäneitä vanhempia. Ja luulen että nämä lapset ovat myös usein olleet lastensuojelun asiakkaita. Jotenkin haluaisin auttaa asiaa. Miksi ei tarve ja apua tarvitsevat kohtaa? Miksi syyllistetään perheitä, joille on käynyt näin pahasti. Siinä riittää loppuelämäksi pohtimista ja osa miettii myös oman elämänsä lopettamista. Näissä perheissä on usein aivan tavallisia työssäkäyviä ihmisiä, osa on joutunut jäämään sairaslomalle. Mietin vain että usein parhaimpia neuvojia ovat ne, jotka eivät ole kokeneet samaa ja useat vetävät todella nopeita johtopäätöksiä.Me lapsemme näin menettäneet olemme aivan samanlaisia kuin muutkin ihmiset, laidasta laitaan. Usein ulkokuori ei näytä totuutta. Perheiden sisällä voi tapahtua monenlaista. Monesti ulospäin rellestäjän näköiset nuoret ja koulukiusaajat pärjäävät hyvin elämässä. Eivät he haudo välttämättä itsemurhaa ahdistuksen tai pelkojen vuoksi. Asia meni nyt tässä kommentissa laidasta toiseen, ja asiaa olisi vielä paljonkin. Kuitenkin, jos lapsi kieltäytyy hoidosta tai avusta ja puhuu poliisit tai lääkärin ympäri hyvällä käytöksellään, niin mitä pitäisi tehdä? Ei voi ympärivuorokautisesti vahtia lähes täysi-ikäistä nuorta. Varsinkin jos on lähes yksin asian kanssa ja lapsi ei halua, että kenellekään kerrotaan mitään. Varmasti on muitakin ja paljon, jotka tarvitsevat apua vastaavissa tilanteissa. Olen kuullut vertaistukiryhmissä, että apuakin on haettu ja hoidossa oltu ym, ja silti on käynyt näin pahasti, että nuori on lopettanut elämänsä oman käden kautta. Minä en voi enää tehdä mitään oman lapsen suhteen, mutta moni tarvitsee oikeasti apua jo paljon aiemmin kuin sitä tajutaan itse pyytää tai tapahtuu jotain poikkeavaa. Itse en halua tavallaan syyllistää esim. lastensuojelua tai muita, vaikka osa teki virheen, eivätkä joutuneet vastuuseen, ainakaan vielä. Ymmärrän, että he ovat toimineet sen hetkisen parhaan ymmärryksen ja työtaidon mukaan. Asiat jätettiin ns. kesken kuitenkin. Se lienee helpompaa?

    VastaaPoista
  8. Mikä on,kun huostataan erityislapset,jotka eivät sairauksilleen mitään mahda?
    Mikä on,kun huoltaja syytetään ja lasta ei edes tutkita?
    Minulta vietiin ainoa lapseni ja on jo toista vuotta massiiviset yhteydenpitorajoitukset.Missä järki ja inhimillisyys lasten"suojelulla"?

    VastaaPoista
  9. Lastensuojelu tässä maassa on täysin epäonnistunut.Missä vika ja miksi päättäjät eivät tee mitään ratkaisevaa tekoa?Ensiksikin käräjäoikeuteen hallinto-oikeuden sijasta nämä huostaanottokäsittelyt.Lastensuojelun työntekijöillä on rajaton valta (lue mielivalta) ja se tulee ottaa näiltä pois ja kunnollinen valvonta näiden touhottamisille Valvirasta.Nämä lasun työntekijät suorastaan tehtailevat huostaanottoja ja hajoittavat perheitä ja tämän jälkeen alkaa lapsen vieraannuttaminen koko suvusta ja omista kavereistaan.Tälläistä on nykylasten"suojelu".Hallinto-oikeus on se pelkkä kumileimasin,he uskovat sossuja suoralta kädeltä ilman että näiden täytyisi mitään edes todistaa.Tämä touhu on kuin natsisaksassa muinoin.

    VastaaPoista
  10. Ja ne sosiaalityöntekijät, jotka ovat syytteessä virkavirheestä tai ihan mistä tahansa, olisi hyvä lomauttaa työstään siihen asti, että tapaus tutkitaan. Nykyään kun aikamoni sos.tt. on tutkinnassa, mutta silti saa toimia omassa työssään ja tehdä edelleen perusteettomia huostaanottoja ja vieraannuttaa lapset vanhemmistaan/suvustaan

    VastaaPoista
  11. Äskeistä komppaan.Mutta miksi poliisit palauttavat bumerangina kaikki lasun henkilöistä tehdyt rikosilmoitukset?Miksi lasuja eivät koske mitkään lait?Sama myös sijaispaikkojen kohdalla,eli miksi?

    VastaaPoista
  12. Valitettavasti lapsen jouduttua pois kotoa, lapselle yritetään selventää, että me huolehditaan kyllä sinusta. Eihän luonnon laille mitään mahda, että veri on vettä väkevämpää. On ihan aiheellisiakin sijoituksia, mutta tämän hetken trendi on väärin, tuetaan ulkolaisia osakkeenomistajia, eikä jalkauduta ja auteta realistisesti, jalat maassa, ilman kauhistelua ja päivittelyä, että kuin se nyt noin... Kun nuori on 18-v asti poissa ihmisiltä, joille luonnollisesti kuuluisi opettaa kuinka yhteiskunnassa on säännöt ja miten pitää asiat hoitaa, vapauduttuaan tulos on usein surkea. Menee överiksi, osataan vain laskea mitä tukia minä nyt saan ja ei mun tarvii ajatella itse kun olen jälkihuollossa. YHteiskunta ei ole mitenkään velvollinen auttamaan kuten biologinen vanhempi: auttaa takaamaan ensiasunnon lainan, soittelee kellonajasta piittaamatta ja juttelee, antaa joskus jopa perinnön. Näitä ei sijaishuollosta saa, peli on poikki viimeistään 21-v kun jälkihuolto lakkaa. Sijaishuoltopaikoilla tulisi olla huomattavasti pidempi vanhemman vastuu, kuten oikealla vanhemmalla on loppuelämän.
    Sitten vielä tuo, mitä sosiaalipuolen, perusterveydenhuollon ja opettajien keskuudessa ei ymmärretä, ei muuten ymmärretä keskussairaalatasollakaan kaikkialla. Eli, miten löydetään ne yksilöt, jotka ovatkin saaneet geeniperimän lievään autismin kirjon ominaisuuteen? Se on hyvin suuri kustannustekijä lastensuojelussa, kun kukaan ei huomaa, että jo vanhemmilla on tuota ominaisuutta ja siten ei mikään ihme, että lapsilla myös on jotain "jännää". Tämä ominaisuus kun ilmenee juuri niin, että saadaan kuva huonosta kotiolosta yms.
    Kuntien työntekijöiden tulisi olla kuten eräs vaikuttaja: Oman virheen myöntäminen ei ole heikkouden merkki vaan yhteistyökyvyn.
    Toivon avoimempaa, napakampaa ja yhteistyökykyisempää asennetta ihmisiltä, jotka ottavat omalletunnolleen niin suuren taakan kuin lapsen vieminen pois sieltä, minne hän kuuluu.

    VastaaPoista