Kansalaiskirje lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilalle, syksy 2017
Matti Voutilainen, rehtori emeritus, ammatillinen oppilaitos
Ei ammatillinen koulutus vaan ammattikasvatus
Kasvatus on käsitteenä paljon laajempi kuin koulutus. Se sisältää myös kansalaiseksi kasvamisen ja kasvattamisen sekä ammattiin liittyvät muut kysymykset, mm. ammattietiikan. Muutoin koulutetaan yritystä varten robotteja. Tavoitteena on koulutuksessa oltava tasapainoinen, kokonainen ihminen, joka ymmärtää yhteiskunnan toimintaa laajemmin. Tämä on tärkeää varsinkin niille, joiden koulutusura päättyy ammattiopintoihin. Työn/ammatin hän varmasti ehtii oppia 40 vuoden työuran aikana. Vahva osuus yleissivistäviä aineita tarvittaisiin mukaan, koska niillä on opiskelijan myöhemmälle elämälle suuri merkitys. Tämä helpottaa henkilön mahdollista ammatinvaihtoakin, antaa paremman kuvan yhteiskunnan toiminnasta, auttaa osallistumaan yhteiskunnallisiin rientoihin ja parantaa selviytymistä jatko-opinnoista. Tieto yhteiskunnan toiminnasta lisää myös äänestysaktiivisuutta. Jo aikanaan Snellman korosti, että hyvän ammattilaisen on omattava kykyä oivaltaa ajan henki.
Muutama yhteinen kurssi kaikille toisella asteella ja jatko-opintokelpoisuus
Rajaa ammatillisen ja lukio-opetuksen välillä on madallettava. Tämä osaltaan estää yhteiskunnan jakautumista vuosien kuluessa. Ammatillisen puolen ja lukion opiskelijoille olisi oltava yhteisiä pakollisia kursseja joku määrä. Tämä avaisi kaikille maailmaa myös toisen koulutusmuodon sisällöstä ja toiminnasta. Tämän vuoksi näillä kursseilla olisi oltava sekaryhmiä ja niitä olisi pidettävä molempien koulujen tiloissa, molempien oppilaitosten opettajien toimesta. Avaisi opettajienkin maailmaa.
On pidettävä huoli, että jatko-opintokelpoisuus ammatillisen puolen opiskelijoilla on todellinen, ei vain paperilla. Tämäkin edellyttäisi kunnollisia yleissivistäviä opintoja ihan tällä nimellä, eikä vaan ammattia tukevia opintoja. Ruotsissa on tämäntapainen järjestelmä, kaikista tulee ylioppilaita, vaikkakin vähän erilaisella painotuksella. Ruotsilla on mennyt pitkän aikaa hyvin. En väitä, että se johtuu yksinomaan toisen asteen koulutuksesta, mutta jotakin vaikutusta sillä varmasti on - jos kerran uskotaan koulutukseen.
Miksi koulussa ei tehtäisi oikeita töitä osaavan opettajan ohjauksessa?
Otan kaksi esimerkkiä kouluista, joissa olen toiminut. Rakennusosastolla teimme 16 asunnon rivitalon oppilastyönä. Sen oikeampaa työtä alalla ei ole. Rakennusliikkeen työmaahan verrattuna etuna oli, että kaikki asiat tapahtuivat opetuksen - ei bisneksen - ehdoilla. Projekti kesti vajaa kaksi vuotta. Toinen esimerkki; metalliosasto teki lasiliikkeille kuljetuspukkeja (satoja) monen vuoden ajan, teollisena toimintana. Tämän kaltaisia esimerkkejä löytyy varmasti joka oppilaitoksesta, kun etsitään.
Tämä oikean työ tekeminen vaatisi kouluilta aivan uudenlaista ajattelua ja uskoa itseensä ja oppilaisiin, mutta onnistuu varmasti. Nykyään on tavoitteena viedä työ mahdollisimman kauaksi opetuksesta ja ajatellaan, että se tapahtuu jossakin muualla kuin koulussa. Lisäksi opettajat ovat yleensä vaativampia näyttöjä arvioidessaan kuin yrityselämän edustajat ovat. Tämä nostaa osaamisen tasoa, kun näytöt tehdään opettajan valvonnassa. Jollakin tapaa on unohtunut ajatus, että koulussakin voi oppia, niin omituiselta kuin se kuulostaakin. Nyt pyritään viemään työt mahdollisimman kauas koulusta. Miksi koko ajatusta ei voisi kääntää toisin päin? Tuodaan työt kouluun, kuten on aikaisemmin ollut.
Ammattiteorian väheksyntä pois
Nykyään on muotia väheksyä ammatinteoriaa, jopa joskus opettajien taholta. Pahempaa osaamisen aliarviointia on vaikea löytää. Leonardo da Vinci totesi: ”Ne jotka rakastuvat käytäntöön ilman tietoa, ovat kuin merimiehiä, jotka nousevat laivaan ilman peräsintä tai kompassia - eivätkä voi olla koskaan varmoja siitä, minne ovat menossa. Käytännön on aina perustuttava lujalle teorialle.” Hän ilmaisi tämän, kun puhui, miten tärkeää maalarille on perspektiivin ymmärtäminen ja miten se muodostuu. Kuinka moni meistä nousisi lentokoneeseen, jos tietäisi, että lentäjällä ei ole käsitystä edes lentämisen teorian perusteista?
Täyttääkö nykyinen ammatillinen koulutus edellä kuvatut ajatukset?
Aikanaan koulussa oltiin noin 36–38 tuntia viikossa, nykyään vähimmillään 24 tuntia viikossa. Luokkaopetusta oli aikaisemmin lähes puolet koulussa oloajasta, nykyään ero on häivytetty ja samalla vältellään teorian käsitettä, jolloin asioiden syvällisempi oppiminen jää vähemmälle. Koulussa on opettajana tehtävää varten monen vuoden koulutuksen käynyt henkilö, työpaikalla voi periaatteessa olla kuka hyvänsä. Pahempaa opettajan työn aliarviointia on vaikea löytää. Kuka hyväksyisi lukion äidinkielen opettajaksi peruskoulun käyneen? Työpaikalla oppiminen saattaa opiskelijat hyvin eriarvoiseen asemaan, miten ja mitä opetetaan yrityksestä riippuen.
Kovasti puhutaan yrittäjäkasvatuksesta. Ollessani 1960-luvun alussa ammattikoulussa, meillä oli 2 tuntia viikossa ammattitaloutta, joka oli erinomaista yrittäjäkasvatusta ilman ylimääräistä kohkaamista. Nuorten koulutuksen tärkein tehtävä on kasvatus kunnon kansalaiseksi. Tämä on unohtunut nykyään ammatillisessa koulutuksessa kokonaan. Tällä puutteella saattaa olla vaikutusta, jopa eduskunnan kokoonpanoon. Aikanaan oli kansalaistaito niminen oppiaine.
Tärkeimpänä mittarina voidaan ammatillisessa koulutuksessa pitää harjoitustöitä. Aikanaan kouluissa tehtiin venemoottoreita (tämä on minun mieluisin esimerkki) aloittaen moottorin rungon valusta. Nyt on kouluissa paljon parempi kalusto, paremmin koulutetut opettajat ja monta kertaa ”reformoitu” koulutus. Pitäisi tulla lentokoneen moottoreita, mutta ei tule edes venemoottoreita. En tarkoita, että olisi tehtävä niitä 1960-luvun venemoottoreita, mutta esimerkki aiheuttaa pohdinnan, mitä koulutuksessa on tapahtunut. Nykyinen ammatillinen koulutus ei tuota kovinkaan hyvää osaamista, josta kuulemme jo heikkoja kaikuja työelämän suunnasta.
Jos lapseni olisivat vielä teini-iässä, en kovin helposti suosittelisi heille nykyistä ammatillista koulutusta, häpeä myöntää tämä ajatus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti