Miksi?

Kolumni oululaisessa Forum24-lehdessä 16.6.2014

Ihminen tunnistaa pienuutensa suurten kysymysten äärellä. Kun jäämme vastauksia vaille, kohtaamme epävarmuuden itsessämme ja elämässämme. Monelle oululaiselle heräsi kysymyksiä muutama viikko sitten kauniin kesän keskellä.

Haluaisimme tietää syyn. Miksi jotain käsittämätöntä tapahtuu? Miksi kukaan ei huomannut? Miksi ei ihminen ottanut puheeksi?

Joskus voi olla, että vaikeiden asioiden äärellä emme osaa hakea kuin helppoja vastauksia. Syy oli olosuhteissa. Syy oli viranomaisissa. Lakia on vähintään muutettava. Resurssipula.

On tärkeää, että tragedioiden yhteydessä käynnistetään selvitykset ja pyritään aina oppimaan, miten toimimalla näitä voisimme estää.

Mutta on nähtävä silti enemmän. Meidän on vaikea myöntää, ettei kaikki ole ymmärrettävissä tai selvitettävissä. Ihmisen toimintaa ei pystytä aina diagnosoimaan tai palauttamaan ymmärrettäviin syihin. Vaikka tämä ei vähennä ihmisen vastuuta, voi se silti auttaa ymmärtämään ihmisen osaa. Ja toisaalta niin paljossa kuin pystymme hyvään, yhtä paljossa pystymme pahaan.

Ratkaisevaa on, miten toisemme kohtaamme elämän vaikeina päivinä. Ihmisen kohdatessa tuskaa ja häpeää meidät kanssaihmiset on luotu keventämään ja jakamaan kuormia. Ei raskauttamaan kuormien kantajia entisestään.

Emme tunnu muistavan, että jokaisen ihmisen kohdalla vaikeiden päivien varjo osuu moneen muuhunkin. Lapsiin, puolisoon, sukulaisiin, ystäviin, työtovereihin.

Meillä jokaisella on suuri vastuu, miten kohtaamme tuskaa ja häpeää toisessa ihmisessä. Otammeko viisastelijan osan vai rinnalla kulkijan paikan? Hoidammeko enemmän omaa osaamme vai asetummeko toisen asemaan?

Tapamme toimia toisen ihmisen hädän hetkellä vaikuttaa siihen, miten ongelmia on ehkäistävissä jatkossa. Huomaamatta luomme kynnyksiä tilanteissa, joissa kynnyksiä pitäisi madaltaa. Esimerkiksi lastensuojelun asiakkaaksi joutuminen on liiaksi juuri joutumista - sen pitäisi olla pääsemistä. Perheneuvonnan tai päihdehuollon asiakkuus ei ole loppu, niiden pitää olla alku.

Yhteiskunta, jossa ei ole uusintaottelua, on kova ja kylmä.

Ehkä on tyydyttävä hyväksymään, ettei aina ole selityksiä tai ymmärrettäviä syitä. On tuettava lujasti juuri silloin, kun se on kaikkein vaikeinta.

Tuomas Kurttila