5. elokuuta 2014

Let's play!

Viikonloppuna Yleisradio seurasi kanavillaan (TV2, Yle Areena) pelitapahtumaa, joka on hieno ja tärkeä. Vähintä ei ole se, että tilaisuus tuo esille pelikulttuureja ja ylipäänsä arkemme pelillistymistä. Muun muassa koulumaailmalla on vielä paljon oppimista, millaisen didaktisen ja pedagogisen vallankumouksen pelillistyminen voi kouluihimme tuoda.

Itse rohkenen ajatella, että tulevaisuudessa meillä oppimistehtävät ja klassiset kotitehtävät tehdään pelillisyyden logiikalla ja välineillä. Ehkä tämä on myös tapa luoda oppimiseen uutta iloa, vuorovaikutusta, kansainvälisyyttä ja sosiaalisuutta.

Pelien maailma on suuri. Muun muassa pelien ikärajaluokittelusta käydään vilkastakin keskustelua, jossa lastensuojelullinen rajanveto ei ole helppoa. Vanhempien kasvatuksen huolia tutkittaessa näihin liittyvät kysymykset nousevat vahvasti esille - ohittaen jo klassiset huolet päihteistä, tupakoinnista jne.

On siis pystyttävä yhdistämään arkemme pelillistyminen ja sen vahvat myönteiset puolet sekä lasten suojelu aineistoilta, jotka eivät ole lapsille sopivia. Viime keväänä muun muassa lastenpsykiatri Jari Sinkkonen toivoi puheenjohtamassani seminaarissa enemmän keskustelua pelien vaikutuksista lapsen kasvulle ja kehitykselle.

Alla kirjelmä, joka toimistostani on osoitettu Yleisradiolle. Oppimista on kaikilla. Pelit kuuluvat kaikille.

Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu
_ _ _ _


4.8.2014


ASIA: YLEISRADION IKÄRAJAMERKINNÄT


Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä (laki lapsiasiavaltuutetusta 1221/2004) on edistää lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien sopimus (SopS 59-60/1991), joka on Suomessa saatettu voimaan lakina. Lapsen oikeuksien sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita, ellei lapseen soveltuvien lakien mukaan lapsi ole saavuttanut täysi-ikäisyyttä aikaisemmin (1 artikla). Lapsen oikeuksien sopimuksen 4 artiklan mukaan sopimusvaltiot ovat sitoutuneet ryhtymään kaikkiin tarpeellisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin ja muihin toimiin yleissopimuksessa tunnustettujen oikeuksien toteuttamiseksi.

Lapsen oikeuksien sopimus tunnustaa 17 artiklassa lapsen oikeuden saada tietoa monenlaisista kansallisista ja kansainvälisistä lähteistä, mutta toteaa myös, että sopimusvaltiot rohkaisevat kehittämään asianmukaisia ohjelmia lasten suojelemiseksi heidän hyvinvoinnilleen vahingolliselta tiedolta ja aineistoilta.

Yleisradio näytti lauantaina 2.8. klo 10 alkaneessa suorassa lähetyksessään Yle Aree-nassa Counter-Strike: Global Offensive -tietokonepelin pelaamista. Peli luokitellaan PEGI-järjestelmässä K18-peliksi. ESRB-järjestelmässäkin peli luokitellaan Mature 17+ -peliksi sen voidessa sisältää ”voimakasta väkivaltaa, verta ja huumeita, raakaa huumoria, seksiä ja/tai vahvaa kielenkäyttöä”.

Yleisradion ohjelmatiedoissa ei ollut ikärajasuositusta koskien Yle Areenan lähetystä. Yleisradion ohjelmatiedoissa koskien 22.05 alkanutta, Yle TV2:lla näytettyä suoraa lähetystä, Counter-Strike: Global Offensive -finaalia ei myöskään ollut ikärajasuositusta, vaan yleinen toteamus, että ”ohjelma sisältää väkivaltaisia kohtauksia”.

Lapsiasiavaltuutettu toivoo Yleisradion kiinnittävän erityistä huomiota, tarkkaavaisuutta ja harkintaa ohjelmatietomerkinnöissä.

Lapsiasiavaltuutettu esittää Yleisradiolle pohdittavaksi, mikäli se ottaisi ikärajamerkinnät käyttöön kulttuuri- ja urheiluohjelmissa, joiksi edellä käsitellyt peliohjelmat luettaneen.

Lapsiasiavaltuutettu ei pidä soveliaana selkeästi K18-luokitellun aineiston näyttämistä päiväsaikaan Yle Areenasta.

Halutessanne voitte antaa vastineen yllä todettuun. Mahdollista vastaustanne voidaan hyödyntää lapsiasiavaltuutetun raportoidessa valtioneuvostolle ja YK:n lapsen oikeuksien komitealle lapsen oikeuksien toteutumisesta Suomessa.

Halutessanne antaa vastineen pyydämme kohteliaimmin sitä osoitteeseen lapsiasiavaltuutettu@stm.fi


Jyväskylässä 4.8.2014,


Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu

Merike Helander
Lakimies


JAKELU
Yleisradio

TIEDOKSI
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti/MEKU
Pelastakaa Lapset ry/lastenpsykiatri Jari Sinkkonen
EHYT ry/Peliraati

11 kommenttia:

  1. Muistaakseni Persujen Mika Niiko oli taannoin samalla asialla- sitä järkytti että yle areenasta löytyi lapsille suunnattua sisältöä jossa homoseksuaalisuus oli esitetty positiivisesti.

    Sitten kun olette aikanne meuhkanneet siellä 80-luvulla niin tulkaa rohkeasti tänne meidän vuosikymmenelle vaan, meillä on täällä ihan mukavaa. Ja täälläkin voi kieltää kaiken!

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Peliraadin toimittaja huomauttaa lapsiasianvaltuutettua asiavirheistä ja epätarkkuuksista tekstissä:

    -Useimmat takajaloilleen nousset tahot ovat sitoutuneet lastensuojelulain ja YK:n lasten oikeuksiin. Lasten oikeudet kuitenkin ovat oikeuksia myös tiedonhankintaan, ainoa perustuslaista nouseva rajoitusperuste on välttämättömyys. Tässä yhteydessä on huomautettava että lapsiasianvaltuutetulta odotetaan myös lasten oikeuksien puolustamista myös perusteettomia rajoituksia vastaan.

    -Yle Areenassa esitetty peli on PC versio, jolla ei ole PEGI-ikärajaa, pelikonsoliversiolla (Xbox360, PS3) sitävastoin on [1]. On huomattava että lain velvoittamaa pakkoa ei ole noudattaa eri alustalle julkaistun version ikärajaa.

    -Amerikkalaisiin luokituksiin vetoaminen on sikäli hankalaa että perusteet ovat eri,
    (Content Descriptors: Blood, Intense Violence [2]) ja järjestelmästä puuttuu pakotettavuus ja
    ainoat teinien ikärajat ovat 12 ja 17+, 16-ikärajan puuttuessa täysin.

    -Counterstrike:GO pelin sisältö on samalla tasolla muiden Counterstrike-pelien kanssa. Esimerkiksi Assembly-messuilla EHYT RY peluutti vanhaa Counterstrike 1.6-peliä, joka on PEGI 16. Counterstrike: GO PEGI-ikärajan peruste on: ”It contains: Violence towards defenceless people” [3], joka on sikäli perusteeton että tällä hetkellä (21.3.2013 päivityksen asiosta) edellämainittuun ei kehoiteta eikä sitä peliteknisesti tueta. Vaikka panttivankeja kyseissä pelissä on niitä ei voi surmata edes vahingossa ja kaikki osumat näihin aiheuttavat rangaistuksen pelirahassa. Ymmärrettävästi PEGI-ikärajajärjärjestelmä rankaisee väkivallasta sivullisia kohtaan kristettyään kriteereitään 2010-2011, mutta kysymykseen onko sisältö vahingollinen 16-vuotiaalle täytyy vastata selkeästi ei?

    Suomalaisen 18 ikärajan väkivaltakriteeri 1. mukaan kuvaohjelmalta vaaditaan ”Fiktiivistä, realistista, erittäin veristä ja ykstiyiskohtaista tai erittäin pitkäkestoista ja yksityiskohtaista tai erittäin pitkäkestoista ja sadistista, ihmisiin tai eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa.” [4]

    -Suomalaisissa määräyksissä ikäraja 18 määrätään rikoslain kieltämälle materiaalille. PEGI ikärajajärjestelmä ei ole verrattavissa suomalaisiin kriteereihin ylemmiltä pykäliltään, ja sekä televisio että peleissä samasta materiaalista tulee eri ikärajat. Tms. nuori joka voi katsoa pehmopornoa ei saa pelata kaikkia räiskintäpelejä. Jos Counter Strike: GO ei ole rikoslain kieltämää materiaalia, ei sen kohdalla tule vaatia Yleisradiota lähettämään tätä klo 23.00 jälkeen.

    -Toistuva pelien leväperäinen PEGI 18-luokitusten hyväksyminen kritiikittä ei myöskään edistä lasten oikeuksia tai kasvatustyötä, päinvastoin 16 ikärajan heppoisin perustein (vrt 6%-9% muutos PEGI 18 pelien määrässä vuosien 2010-2011 välissä) korottaminen 18-ikärajaan voidaan nähdä lasten oikeuksien perusteettomana rajoituksena, koska ikäraja 16 riittää yleisesti suojelemaan perheen pienempiä. Lapsiasianvaltuutettua kehoitetaan tutustumaan tieteelliseen tutkimustietoon peleistä ja niiden sisällöstä, esimerkiksi suomalaisten yliopistojen pelitutkimuksen laitokset voivat tässä auttaa.

    -Ikärajamerkintöjen käyttäminen kulttuuri- ja dokumenttiohjelmissa on kannatettava idea, kuitenkin 16- tasoinen materiaali on ollut julkisesti katsottavissa Areenassa jo hyvin pitkään, ja tämäntasoinen materiaali voi pienille lapsille aiheuttaa traumoja. Kysymys onkin, miksi lapsiasiainvaltuutettu ei ole edistänyt Yle areenan käyttäjien tunnistautumista? Esimerkiksi nettipankkeja voidaan käyttää tunnustautumiseen, joten teknisesti tämä on mahdollista.

    VastaaPoista
  4. Viiteet:

    1. http://www.pegi.info/en/index/global_id/505/?searchString=Counter-Strike:%20Global%20Offensive
    2. http://www.esrb.org/ratings/synopsis.jsp?Certificate=100491
    3. http://www.pegi.info/en/index/global_id/505/?searchString=Counter-Strike+&agecategories=&genre=&organisations=&platforms=&countries=&submit=Search#searchresults
    [4] https://kavi.fi/sites/default/files/documents/kriteerit_suomeksi.pdf

    VastaaPoista
  5. Raaka totuus: Jokainen CS:stä kiinnostunut yli 10-vuotias jonnen alku katsoo nämä kisat netistä. YLE Areena on sivuseikka ja pieni tekijä. Youtube, Twitch, Ustream yms. tarjoavat materiaalia kellon ympäri. Katsomiseen tarvitaan halpa älypuhelin. Kehoittaisin myös Ramin tapaan lapsiasiainvaltuutettua tutustumaan tutkimuksiin, sekä ottamaan selvää, mikä on se kenttä, missä nämä asiat pyörivät, sekä mitkä ovat ne oikeat vaikutusmahdollisuudet. Mitä nämä K merkinnät todellisuudessa merkitsevät? Kuinka moni edes katsoo ne televisiosta? Älypuhelimella voit katsoa suoraa lähetystä tai katsoa kisat silloin, kun sinulle sopii. Voit lisäksi katsoa ne paremmalla laadulla. Nuoret kyllä tietävät nämä asiat erittäin hyvin. Don Quijote yrittäisi sensuroida YouTuben.

    VastaaPoista
  6. Eräälle IRC-kannulle kirjoitin tuota kynärimatsia ennen, että tämän jälkeen saadaan takuulla lukea kukkahattutätien kannanottoja siitä, että kuinka näin raakaa ohjelmaa voidaan televisiossa esittää. Ja kuinkas sitten kävikään.

    Milloinkohan lapsiasiavaltuutettu esittää kaikenlaisen väkivaltaisen uutisoinnin kieltämistä. Aika ajoin lehdistä saa lukea ja uutisista katsoa että on tapahtunut raakojakin rikoksia (esim. nyt Ukrainassa ja Palestiinassa). Eikös noiden uutisointi pitäisi kieltää? Eihän se nyt sovi, että lasten kuullen Peter Nyman kertoo televisiossa että taas on siellä ja siellä kuollut kymmeniä ihmisiä ohjusiskussa. Luulevat lapsukaiset vielä että se on ihan OK ampua toisia ihmisiä.

    VastaaPoista
  7. Cs:go pelillä ei ole pegi ikä rajaa pc versiolle. Pegi 18 viittaa konsoli versioon.

    VastaaPoista
  8. cs go:n pc version ikäraja on ainakin Gamereactorin mukaan 16. Se on aika varmasti tämä tai ikärajaa vailla. http://www.gamereactor.fi/arviot/115631/Counter-Strike+Global+Offensive/ (todiste). Konsoliversio onkin sitten eri juttu.

    VastaaPoista