Lapsiasiavaltuutettu, barnombudsman Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettuna minulta kysytään usein lasten mielipidettä eri asioihin. Sitä minulla ei ole antaa. Voin kertoa, mitä näkökulmia asiaan liittyy monien lapsia koskevien elämäntilanteiden ja muiden taustamuuttujien suhteen. Jos joku aikuinen kertoo, mitä lapset ja nuoret tietystä asiasta ajattelevat, kannattanee olla arviolle kriittinen.
YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen keskeinen yleisperiaate on lapsen oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Tätä varten Suomessa on olemassa lailla säädettyjä rakenteita, kuten perusopetuksessa oppilaskunnat tai kuntalain mukaisesti nuorisovaltuustot. Eduskunnassa kokoontuu parlamenttikerhoista muodostuva Nuorten parlamentti. Kunnissa on lasten parlamentteja.
Kaikki tämä on tärkeää. Annan suuren arvon näille edustuksellisille rakenteille. Samalla ne herättävät allekirjoittaneen pohtimaan näiden rakenteiden toimivuutta.
Lapsiasiavaltuutetun virassa olen tullut johtopäätökseen, että lapsen oikeus tulla kuulluksi liittyy aina lapsen omaan kokemukseen, elämäntilanteeseen, taustaan. Lapsen ei tarvitse, eikä lapsi oikeastaan voikaan, edustaa ryhmää nimeltä ”lapset”. Lapsi edustaa aina itseään. Tässä tarvittaisiin paljon tarkkuutta – moni edustuksellinen osallisuusrakenne lähtee ajatuksesta, että lapsi edustaa ryhmäänsä.
Mikäli edustuksellisuuden ansaan astumme, katoaa helposti herkkyys tunnistaa se laaja moninaisuus, joka lasten kasvu- ja elinoloihin liittyy. Voi olla, että syntyy teatteri, jonka käsikirjoituksen luovat jopa tahtomattaan aikuiset. Vaikuttavatko lasten ja nuorten osallisuusrakenteet aikuisten maailmasta kopioiduilta?
Suomessa on myös toimivia malleja, miten lasten osallisuutta esimerkiksi päiväkodeissa ja kouluissa toteutetaan. Parhaimmillaan nämä tavoittavat kaikki lapset riippumatta lapsen temperamentista tai rohkeudesta asettua esimerkiksi ehdolla nuorisovaltuustovaaleissa. Näitä rakenteita on vahvistettava ja kehitettävä yhdessä lasten kanssa.
Som barnombudsman blir jag ofta frågad vad barn tycker om olika ärenden. Den frågan kan jag inte svara på. Jag kan enbart redogöra för vilka aspekter som bör beaktas i ärendet med tanke på barns olika livssituationer och andra faktorer som gäller barn. Om en vuxen påstår sig veta vad barn och unga tycker om något, bör man nog ta det med en nypa salt.
En central princip i FN:s konvention om barnets rättigheter är att varje barn ska ha rätt att delta, påverka och bli hörd. I detta syfte har man också i Finland byggt upp lagstadgade strukturer för deltagande, såsom elevkårer inom den grundläggande utbildningen och ungdomsfullmäktige enligt kommunallagen. I riksdagen sammanträder ett ungdomsparlament som består av företrädare för skolornas parlamentsklubbar. I kommunerna har barnen representanter i barnens parlament.
Allt detta är viktigt. Jag sätter ett stort värde på dessa representativa organ. Samtidigt kan jag ibland ifrågasätta hur väl dessa strukturer egentligen fungerar.
I min uppgift som barnombudsman har jag kommit till att barnets rätt att bli hörd alltid har samband med barnets egna erfarenheter, egen livssituation och bakgrund. Ett barn kan inte företräda en hel grupp under benämningen ”barn”. Och det ska barnet inte heller behöva göra. Ett barn företräder alltid bara sig själv. Det här är en viktig synpunkt, eftersom många av de representativa strukturerna för deltagande utgår från att barnet företräder sin grupp.
Om vi enbart förlitar oss på de representativa organen, kan vi lätt glömma bort att barn kommer från en mångfald av olika uppväxtmiljöer och levnadsförhållanden. Detta för sin del kan leda till att barns deltagande och möjligheter att påverka bara är ett skådespel som – kanske oavsiktligt – regisseras av vuxna. Är det så att strukturerna som byggts upp för att ge barn och unga möjlighet att delta har kopierats direkt från vuxnas värld?
I Finland finns också fungerande modeller för att ge barn möjlighet att delta till exempel på daghem och i skolor. I bästa fall kan man med hjälp av dessa modeller nå alla barn oberoende av deras temperament eller mod att ställa upp till exempel vid val till ungdomsfullmäktige. Dessa modeller måste stärkas och utvecklas vidare tillsammans med barnen.
Kirjoitus on julkaistu oikeusministeriön Demokratia.fi-verkkosivulla vuoden 2016 kesäkuussa.
23. kesäkuuta 2016
20. kesäkuuta 2016
Yhteisen tajua
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila
Suomessa on 1,1 miljoonaa lasta eli alle 18-vuotiasta. Jokaisella näistä lapsista on kesä. Vaikka saman auringon alla kesää vietetään, on meillä silti monta eri kesää.
Suomessa pienituloisiin perheisiin kuuluu lapsista noin joka kymmenes. Tämä luku on kasvussa. Vähävaraisuus näkyy ja tuntuu erityisesti yhden vanhemman perheissä.
Pelastakaa Lapset ry:n viime vuonna tekemän selvityksen mukaan pienituloisten perheiden lapsista 38 prosenttia oli jäänyt pois luokkaretkiltä rahatilanteen vuoksi. Yli puolet oli joutunut kiusatuksi köyhyyden takia.
Suomi ei ole valmis. Osalle lapsista kasautuu monia tekijöitä, jotka heikentävät näiden lasten arkea ja menestymistä. Meidän on käännettävä katseemme jokaiseen lapseen. Päätöksentekijöiden on arvioitava päätösten vaikutuksia lapsiin.
Lapsilla on koulusta hyvin ansaittua lomaa kymmenisen viikkoa. Vanhemmilla kesäloma on keskimäärin kuukauden verran – osalla ei lainkaan. Yhteiskunnalle on ollut liian vaikeaa laskea, millainen ero tästä muodostuu.
Huhtikuussa annoin maan hallitukselle arvion perusopetuksen tilasta. Koulupäivän rakennetta tulisi uudistaa vastaamaan lasten ja nykyajan tarpeita. Tässä yhteydessä olisi arvioitava erityisesti alakouluikäisten mahdollisuutta osallistua koulussa järjestettävään harrastustoimintaan lukuvuoden päättyessä kesäkuussa.
Työssäni huomaan, että Suomessa puuttuu yhteisen tajua. Monelle tulee yllätyksenä, että esimerkiksi toimeentulotuen saaminen siirtyy usein vanhemmilta lapsille. Harva tietää, että joka kahdeksas 15-vuotias poika on lukutaidoton eli ei pysty toisen asteen opintoihin.
Yhteisen tajun pitäisi tarkoittaa kahta asiaa. Ensiksikin jokaisen kansalaisen omaa vastuuta. Heikot terveystottumukset ja elämänhallinta vaikuttavat työ- ja toimintakykyyn. Näistä meidän jokaisen on huolehdittava itse. Lenkkitossujen nauhat on sidottava jokaisen.
Toisaalta meidän on pidettävä huolta, etteivät yhteiskunnan rakenteet muutu vahvimman oikeudella toimivaksi viidakoksi. Esimerkiksi lasten harrastamiselta tai koululta maksukykyiset vanhemmat saattavat vaatia asioita, jotka näkyvät valikoitumisena. Lapsen harrastuksen hinta nousee osalle perheistä ulottumattomiin, kun joukkueessa talkootyötä ei tehdä ja silti halutaan turnaukseen Espanjaan.
Yhteisen tajua ja kohtuullisuutta. Näitä tarvitaan meiltä kaikilta. Lapsista näemme syksyllä, mikä meille aikuisille on ollut tärkeää kesällä.
Kirjoitus julkaistu Jyväskylän seurakunnan lehdessä vuoden 2016 kesäkuussa.
Suomessa on 1,1 miljoonaa lasta eli alle 18-vuotiasta. Jokaisella näistä lapsista on kesä. Vaikka saman auringon alla kesää vietetään, on meillä silti monta eri kesää.
Suomessa pienituloisiin perheisiin kuuluu lapsista noin joka kymmenes. Tämä luku on kasvussa. Vähävaraisuus näkyy ja tuntuu erityisesti yhden vanhemman perheissä.
Pelastakaa Lapset ry:n viime vuonna tekemän selvityksen mukaan pienituloisten perheiden lapsista 38 prosenttia oli jäänyt pois luokkaretkiltä rahatilanteen vuoksi. Yli puolet oli joutunut kiusatuksi köyhyyden takia.
Suomi ei ole valmis. Osalle lapsista kasautuu monia tekijöitä, jotka heikentävät näiden lasten arkea ja menestymistä. Meidän on käännettävä katseemme jokaiseen lapseen. Päätöksentekijöiden on arvioitava päätösten vaikutuksia lapsiin.
Lapsilla on koulusta hyvin ansaittua lomaa kymmenisen viikkoa. Vanhemmilla kesäloma on keskimäärin kuukauden verran – osalla ei lainkaan. Yhteiskunnalle on ollut liian vaikeaa laskea, millainen ero tästä muodostuu.
Huhtikuussa annoin maan hallitukselle arvion perusopetuksen tilasta. Koulupäivän rakennetta tulisi uudistaa vastaamaan lasten ja nykyajan tarpeita. Tässä yhteydessä olisi arvioitava erityisesti alakouluikäisten mahdollisuutta osallistua koulussa järjestettävään harrastustoimintaan lukuvuoden päättyessä kesäkuussa.
Työssäni huomaan, että Suomessa puuttuu yhteisen tajua. Monelle tulee yllätyksenä, että esimerkiksi toimeentulotuen saaminen siirtyy usein vanhemmilta lapsille. Harva tietää, että joka kahdeksas 15-vuotias poika on lukutaidoton eli ei pysty toisen asteen opintoihin.
Yhteisen tajun pitäisi tarkoittaa kahta asiaa. Ensiksikin jokaisen kansalaisen omaa vastuuta. Heikot terveystottumukset ja elämänhallinta vaikuttavat työ- ja toimintakykyyn. Näistä meidän jokaisen on huolehdittava itse. Lenkkitossujen nauhat on sidottava jokaisen.
Toisaalta meidän on pidettävä huolta, etteivät yhteiskunnan rakenteet muutu vahvimman oikeudella toimivaksi viidakoksi. Esimerkiksi lasten harrastamiselta tai koululta maksukykyiset vanhemmat saattavat vaatia asioita, jotka näkyvät valikoitumisena. Lapsen harrastuksen hinta nousee osalle perheistä ulottumattomiin, kun joukkueessa talkootyötä ei tehdä ja silti halutaan turnaukseen Espanjaan.
Yhteisen tajua ja kohtuullisuutta. Näitä tarvitaan meiltä kaikilta. Lapsista näemme syksyllä, mikä meille aikuisille on ollut tärkeää kesällä.
Kirjoitus julkaistu Jyväskylän seurakunnan lehdessä vuoden 2016 kesäkuussa.
13. kesäkuuta 2016
Pakolaislasten oikeudet on turvattava huomattavasti nykyistä paremmin
On ensiarvoisen tärkeää, että Pohjoismaihin saapuvien pakolaislasten kohtelun lähtökohtana ovat heille YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan kuuluvat oikeudet. Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutetut kehottavat maidensa hallituksia tekemään kaikkensa pakolaislasten oikeuksien turvaamiseksi.
Vuonna 2015 Pohjoismaihin saapui turvapaikanhakijoina noin 90 000 lasta ja nuorta. Heistä runsaat puolet oli yksin tulleita alaikäisiä. Moni näistä lapsista ja nuorista on kulkenut vaarallisen matkan halki Euroopan. Matka on kestänyt pitkään, minkä vuoksi he ovat fyysisesti ja psyykkisesti heikossa kunnossa. Monet ovat jättäneet verkostonsa ja perheensä ja vaihtaneet ne epävarmaan tulevaisuuteen vieraassa maassa. Monet kantavat siis mukanaan traumatisoivia kokemuksia, joiden vuoksi he tarvitsevat erityistä tukea ja huomiota.
Pohjoismaihin tulevien pakolaislasten suuren määrän vuoksi on monessa suhteessa vaativaa huolehtia heidän kansainvälisten yleissopimusten mukaisten oikeuksiensa toteutumisesta. Tämä koskee sekä konkreettista vastaanottoa että lasten ja nuorten kohtelua kunnissa. Eri maissa kuntien keskeisenä haasteena on antaa lapsille ja nuorille apua ja tukea, jota he tarvitsevat ja johon heillä on oikeus.
Pakolaislapsiin liittyvät haasteet huolestuttavat Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutettuja. Tämän vuoksi lapsiasiavaltuutetut katsovat välttämättömäksi kiinnittää huomiota siihen, että pakolaislapsilla on samanlainen oikeus saada mahdollisuutensa ja edellytyksensä turvatuksi kuin kaikilla muilla lapsilla Pohjoismaissa. Näin on tehtävä ennen kaikkea, koska he ovat lapsia ja heillä on sen seurauksena oikeuksia. Näin on tehtävä myös, koska meillä on lapsen oikeuksien yleissopimuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan heidän pakolaisasemastaan johtuvia velvoitteita.
Vaikka kullakin Pohjoismaalla on omat erityiset haasteensa, muutamat eri maille yhteiset seikat aiheuttavat huolta lapsiasiavaltuutetuissa. Erityistä huolta herättävät alaikäiset, jotka tulevat Pohjoismaihin yksin ilman läheisiään. Lapsen oikeuksien yleissopimuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan heillä on oikeus erityiseen suojeluun ja huolenpitoon. Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutetut kehottavat sen vuoksi kiinnittämään erityistä huomiota heidän oikeuksiinsa, muun muassa varmistamaan, että he saavat pysyvän oleskeluluvan ja heidän asiansa käsitellään nopeasti, jotta he eivät joudu jatkuvasti vain odottamaan. Jos lapsilla ei ole perhettä, heidät on sijoitettava mahdollisimman nopeasti heille sopivaan paikkaan ilman pelkoa siirretyksi joutumisesta. Jos lapsilla on omassa maassaan perhe, kunkin maan tulee pyrkiä turvaamaan lasten oikeus turvalliseen perhe-elämään.
Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutetut toivovat, että Pohjoismaiden hallitukset varmistavat yksittäisen lapsen oikeuksiin perustuvat kokonaisvaltaiset toimet. Lapsiasiavaltuutetut kehottavat sen vuoksi yhteisesti Pohjoismaiden hallituksia turvaamaan seuraavien toteutumisen kaikkien pakolaislasten osalta:
- yksittäisen lapsen tarpeisiin sovitetut terveydenhoito- ja huolenpitotoimet,
- tarvittava lääkärinhoito,
- lapsen tai nuoren terveydentilan seuranta koko turvapaikkaprosessin ajan ja kuntaan sijoittamisen jälkeen,
- mielenterveystoimet,
- samanlainen oikeus koulutukseen ja koulunkäyntiin kuin muilla lapsilla,
- mahdollisuus päästä mukaan lapsen kehitystä edistäviin yhteisöihin,
- turvapaikkaprosessin läpinäkyvyys ja ennakoitavuus,
- nopea sijoittaminen asuntoon ja turvallinen asumistilanne,
- turvalliset ja vakaat suhteet aikuisiin, jotka pyrkivät aktiivisesti estämään lasten tai nuorten katoamisen.
Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutetut,
Anne Lindboe, Norja
Aviâja Egede Lynge, Grönlanti
Fredrik Malmberg, Ruotsi
Margrét María Sigurðardóttir, Islanti
Tuomas Kurttila, Suomi
Per Larsen, Tanska
Vuonna 2015 Pohjoismaihin saapui turvapaikanhakijoina noin 90 000 lasta ja nuorta. Heistä runsaat puolet oli yksin tulleita alaikäisiä. Moni näistä lapsista ja nuorista on kulkenut vaarallisen matkan halki Euroopan. Matka on kestänyt pitkään, minkä vuoksi he ovat fyysisesti ja psyykkisesti heikossa kunnossa. Monet ovat jättäneet verkostonsa ja perheensä ja vaihtaneet ne epävarmaan tulevaisuuteen vieraassa maassa. Monet kantavat siis mukanaan traumatisoivia kokemuksia, joiden vuoksi he tarvitsevat erityistä tukea ja huomiota.
Pohjoismaihin tulevien pakolaislasten suuren määrän vuoksi on monessa suhteessa vaativaa huolehtia heidän kansainvälisten yleissopimusten mukaisten oikeuksiensa toteutumisesta. Tämä koskee sekä konkreettista vastaanottoa että lasten ja nuorten kohtelua kunnissa. Eri maissa kuntien keskeisenä haasteena on antaa lapsille ja nuorille apua ja tukea, jota he tarvitsevat ja johon heillä on oikeus.
Pakolaislapsiin liittyvät haasteet huolestuttavat Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutettuja. Tämän vuoksi lapsiasiavaltuutetut katsovat välttämättömäksi kiinnittää huomiota siihen, että pakolaislapsilla on samanlainen oikeus saada mahdollisuutensa ja edellytyksensä turvatuksi kuin kaikilla muilla lapsilla Pohjoismaissa. Näin on tehtävä ennen kaikkea, koska he ovat lapsia ja heillä on sen seurauksena oikeuksia. Näin on tehtävä myös, koska meillä on lapsen oikeuksien yleissopimuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan heidän pakolaisasemastaan johtuvia velvoitteita.
Vaikka kullakin Pohjoismaalla on omat erityiset haasteensa, muutamat eri maille yhteiset seikat aiheuttavat huolta lapsiasiavaltuutetuissa. Erityistä huolta herättävät alaikäiset, jotka tulevat Pohjoismaihin yksin ilman läheisiään. Lapsen oikeuksien yleissopimuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan heillä on oikeus erityiseen suojeluun ja huolenpitoon. Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutetut kehottavat sen vuoksi kiinnittämään erityistä huomiota heidän oikeuksiinsa, muun muassa varmistamaan, että he saavat pysyvän oleskeluluvan ja heidän asiansa käsitellään nopeasti, jotta he eivät joudu jatkuvasti vain odottamaan. Jos lapsilla ei ole perhettä, heidät on sijoitettava mahdollisimman nopeasti heille sopivaan paikkaan ilman pelkoa siirretyksi joutumisesta. Jos lapsilla on omassa maassaan perhe, kunkin maan tulee pyrkiä turvaamaan lasten oikeus turvalliseen perhe-elämään.
Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutetut toivovat, että Pohjoismaiden hallitukset varmistavat yksittäisen lapsen oikeuksiin perustuvat kokonaisvaltaiset toimet. Lapsiasiavaltuutetut kehottavat sen vuoksi yhteisesti Pohjoismaiden hallituksia turvaamaan seuraavien toteutumisen kaikkien pakolaislasten osalta:
- yksittäisen lapsen tarpeisiin sovitetut terveydenhoito- ja huolenpitotoimet,
- tarvittava lääkärinhoito,
- lapsen tai nuoren terveydentilan seuranta koko turvapaikkaprosessin ajan ja kuntaan sijoittamisen jälkeen,
- mielenterveystoimet,
- samanlainen oikeus koulutukseen ja koulunkäyntiin kuin muilla lapsilla,
- mahdollisuus päästä mukaan lapsen kehitystä edistäviin yhteisöihin,
- turvapaikkaprosessin läpinäkyvyys ja ennakoitavuus,
- nopea sijoittaminen asuntoon ja turvallinen asumistilanne,
- turvalliset ja vakaat suhteet aikuisiin, jotka pyrkivät aktiivisesti estämään lasten tai nuorten katoamisen.
Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutetut,
Anne Lindboe, Norja
Aviâja Egede Lynge, Grönlanti
Fredrik Malmberg, Ruotsi
Margrét María Sigurðardóttir, Islanti
Tuomas Kurttila, Suomi
Per Larsen, Tanska
18. toukokuuta 2016
Ensamkommande flyktingbarn i Finland och Sverige – hur fungerar mottagandet?
Barnombudsman Tuomas Kurttila, Finland
Dialogmöte mellan barnombudsmännen i Finland och Sverige samt andra barnskyddsaktörer, Finlands ambassad, tisdagen den 17 maj 2016, kl. 9.30–16.30
Kära vänner,
Förra året kom det 3 024 minderåriga asylsökande utan föräldrar till Finland. Under tidigare år har siffran legat på ett par hundra. Så här till en början ska det direkt sägas att denna siffra inte är hög, utan att den snarare är låg.
Den pågående flyktingsituationen kan beskrivas som den värsta sedan slutet av andra världskriget. Det som har kunnat förutspås har inträffat. Världen krymper och det är lättare för människor att flytta på sig för att överleva och för att få en livsduglig uppväxtmiljö. Detta är förståeligt. Å andra sidan har våra nödställda systrar och bröder blivit en handelsvara och brickor i stormaktspolitikens spel. Idag utkämpas krig med klassiska krigsmedel, men även asymmetriskt, bland annat genom att styra strömmarna av människor som är nödställda på många sätt. Det finns det exempel på även från Finlands gränser.
I Finland skapar barnombudsmannen en lägesbild av de ensamkommande asylsökande barnens rättigheter och välbefinnande utifrån möten med barnen, besök på flyktingförläggningar, information från myndigheter samt bedömningar från organisationer. Utifrån detta gör jag en bedömning och lägger fram åtgärdsförslag till landets regering. Diskussionerna med ministrarna har varit raka och öppna.
Min första bedömning presenterade jag den 1 oktober för den invandringspolitiska ministerarbetsgrupp som regeringen har bildat. Enligt min uppfattning har Finland inte kunnat svara för mottagandet av de ensamkommande barnen på ett tillräckligt bra sätt under slutet av sommaren och hösten. Organisationer fick till en början, utan uppdragsavtal och tydliga riktlinjer, ansvar för mottagandet av barnen bland annat på järnvägsstationer, samt ansvar för att hänvisa dem till mottagningssystemet för registrering. Det fanns brister i mottagningsprocessen. Migrationsverket har agerat snabbt för att få en tillräckligt hög inkvarteringskapacitet.
Jag gav regeringen sju åtgärdsförslag som bland annat gällde rekrytering och utbildning av personer som representerar barnen, forskningsprojekt för att kartlägga barnens erfarenheter av mottagningsverksamheten samt att få fram ett alternativ med enskild inkvartering då man ordnar inkvartering för barn. Min nya bedömning av situationen ska bli klar nästa vecka. Vid sidan om uppehållstillstånden har uppmärksamheten riktats bland annat mot kommunernas brokiga tillvägagångssätt när det gäller att omvandla flyktingförläggningar till permanenta inkvarteringsenheter. Oron gäller särskilt tonåringar, där många står inför hotet att bli utblottade utan utbildning.
Men fortfarande vi har en nordisk förmåga att visa solidaritet och förmåga att visa solidariteten i praktisk handling.
I det här talet fokuserar jag inte på tekniska detaljer, utan istället på de mest kritiska observationerna, som speglar såväl vårt servicesystem som våra nordiska värderingar om välbefinnande i Finland.
Finland har inte lyckats med att integrera personer med invandrarbakgrund. Arbetslöshetsnivåerna är höga och för många finns det en risk att hamna utanför samhället. Det finns allvarliga brister i välbefinnandet hos barn med invandrarbakgrund i Finland, och de uppmärksammas inte tillräckligt mycket. Situationen för dessa barn kommer inte fram i beslutsfattningen.
Samtidigt blir en betydande rasistisk opinion allt mer högljudd, till och med hos beslutsfattarna. Jag besökte en flyktingförläggning som drabbats av en bensinbombsattack. I den allmänna atmosfären finns en stämning som ger ekon från 1930-talets Europa. Rasdiskriminering och rashat är verklighet idag i Europa.
Finland och Sverige är inte några specialfall. I Europarådets arbete har jag bland annat fått bekanta mig med Ungerns farliga tendens till fascistisk extremism.
Vad vi gör i dag i Finland och Sverige har betydelse inte bara för våra länder, utan för hela Europa.
Jag kan säga att i Finland vi har mycket information vad gäller välbefinnandet hos barn, ungdomar och familjer med invandrarbakgrund. Den informationen kommer bland annat från enkäten Hälsa i skolan som utförs av Institutet för hälsa och välfärd. Tyvärr får resultaten från till exempel Hälsa i skolan lite uppmärksamhet, både på nationell nivå och i kommunerna.
Jag säger det rakt ut. Om man inte ingriper mot de trakasserier, det våld och den fattigdom som barn med invandrarbakgrund drabbas av, ökar risken för att de marginaliseras och hamnar i svårigheter i livet. Det handlar om mänskliga tragedier, allas säkerhet och om en hållbar ekonomi. Vi har inte råd att tappa ett enda barn eller en enda ungdom.
Behovet av att erkänna fakta har ökat. Barn med invandrarbakgrund behöver mer stöd med service samt uppmuntran, både från hem och från skola. Den professionella kompetensen att arbeta med dem måste stärkas. En viktig detalj är också att första generationens barn med invandrarbakgrund, särskilt flickor, har klart sämre relationer till sina föräldrar än den inhemska befolkningen.
Vi behöver strukturer som inte existerar nu. Många barn som kommer ensamma till Finland är tonåringar. De har bara några få läropliktsår kvar. Dessa barn och ungdomar blir lätt lösdrivare.
Vid förnyelsen av strukturerna måste man belysa de starkaste värderingarna inom välfärdsstaten. Universalism är en sådan värdering. Vi kan alltså inte skapa vägar som bygger på ras eller etnisk bakgrund. Strukturerna i samhället måste fungera för alla. Det här är en väg som inte slutar i något stigma, någon skam eller i nedslående olikheter.
Så när vi tänker på ensamkommande barn, ska vi alltså tänka på alla barn. Vad gäller skolan är mitt förslag att läroplikten ska knytas till barnets kompetens och utbildning istället för till barnets ålder. Alla medborgare måste garanteras en utbildning på andra stadiet oavsett ålder.
Den nordiska välfärdsstaten kan bara räddas genom ökad produktivitet. Produktiviteten å sin sida ökar bara genom kompetens.
Finland har haft fel riktning. Man har begränsat rätten till dagvård just för barn, vars föräldrar är hemma. Bland dem finns många barnfamiljer med invandrarbakgrund. Sådana barn som skulle behöva mest stöd för att utveckla språket. Det kan komma som en överraskning för er att bland 15-åriga pojkar i Finland är var åttonde som kan inte läsa tillräckligt bra för att klara sig i fortsatta studier. Men i Finland är skillnaderna i inlärning mellan den inhemska befolkningen och barn med invandrarbakgrund de största i Norden, räknat i år ca 2–3 år.
Språkkunskaper är förutsättningen för allt. Förskoleverksamheten för barn, en högkvalitativ dagvård, ska stärkas. Jag gav den finska regeringen en bedömning av situationen för den grundläggande utbildningen i april. Åtgärderna innefattar att åter göra rätten till dagvård till en subjektiv rättighet, till dagvård på heltid.
Enkäten Hälsa i skolan gav år 2013 för första gången omfattande och heltäckande information om hälsan och välbefinnandet hos elever i årskurs 8 och 9 med invandrarbakgrund i Finland. Första generationens invandrarpojkar utsätts oftare för fysiskt hot än andra. Med fysiskt hot menas att barnet har blivit bestulet, eller att man har försökt stjäla något från barnet genom att använda våld eller hot om våld, att barnet har hotats att skadas fysiskt eller att barnet har attackerats. Av den första generationens invandrarpojkar hade 42 procent utsatts för fysiskt hot under det senaste året.
Första generationens invandrarpojkar upplever mest sexuellt våld, vilket definieras som ofrivillig intim beröring, sexuella påtryckningar eller sexuellt tvång eller erbjudande om betalning för sex. Av den första generationens invandrare hade 32 procent av pojkarna och 28 procent av flickorna blivit utsatta för sexuellt våld.
Första generationens invandrarbarn upplever att arbetsklimatet på skolan är sämre än andra. Av den första generationen upplever 45 procent av pojkarna och 36 procent av flickorna problem i arbetsklimatet. Det var vanligare att testa droger bland den första generationens invandrarpojkar. Av dessa uppgav 37 procent att de någon gång hade testat olagliga droger. Av de inhemska pojkarna uppgav 9 procent att de någon gång hade testat droger. Det är vanligast att dricka sig berusad bland första generationens invandrarpojkar. Av dem drack 31 procent sig berusade minst en gång i månaden, medan motsvarande andel bland andra pojkar var 11–15 procent.
Första generationens invandrarbarn bedömde att det var svårare för dem att få en tid hos skolhälsovårdaren än andra barn. Av den första generationens invandrare bedömde 23 procent av pojkarna och 21 procent av flickorna att det var svårt att få en tid hos skolhälsovårdaren. Motsvarande andel hos den inhemska befolkningen var 15 procent hos flickor och 10 procent hos pojkar.
Kära vänner,
Jag återgår till frågan om våra gemensamma värderingar. En del säger att Finland och Sverige inte delar samma öde. Vi går våra egna vägar inom social- och utbildningspolitiken, inom utrikes- och säkerhetspolitiken samt inom finanspolitiken.
Eller kan vi ändå tänka oss mer samarbete och ömsesidigt lärande? De svårigheter vi står inför gällande den kunskapsintensiva ekonomin, förnyelsen av välfärdsstatens strukturer och invandringen är till mångt och mycket desamma. Låt oss dra nytta av varandra, det är till fördel för Finland och Sverige och för våra barn.
Jag önskar att vi vandrar mer sida vid sida och inte var för sig.
Därför lägger jag fram två förslag:
1. I Finland har invandrare tydliga svårigheter med att lära sig finska. Delvis beror detta på att finskan är svår. Skulle det i Finland vara klokt att se svenska som ett starkare integrationsspråk än tidigare? I våra svenskspråkiga kommuner i Finland, bland annat i Österbotten, har integreringen gått bättre, bland annat på grund av en starkare entreprenörskapskultur. Om svenskans ställning som integrationsspråk stärks, vilka möjligheter öppnar det för samarbetet mellan Finland och Sverige i utvecklingen av integrationen? Jag skulle tro att näringslivet på båda sidor om Bottniska viken har ett intresse för detta förslag. Kan det också finnas möjligheter att samarbeta inom utbildningen av lärare? Barnen har fortfarande samma grundläggande behov.
2. Vi, Finland och Sverige, behöver gemensamma forskningsprojekt för uppföljning av integrationen av ensamkommande barn. Samarbetet mellan Finland och Sverige skulle kunna vara aktivare vad gäller forskningen om barn och ungdomar. Det vore intressant att undersöka hur kulturella särdrag inverkar på integrationen på respektive sida av Bottniska viken.
Det vi behöver är att flera olika aktörer tillsammans förbinder sig till de nordiska värderingarna. De värdena är demokrati, rättsstaten, jämställdhet, barns och kvinnors rättigheter, en fri och orädd press samt oberoende akademisk forskning. När de totalitära tonlägena ökar i våra närområden, har våra värderingar betydelse. De är dock inga värderingar, om de inte syns och hörs i vardagen. Barn växer inte upp i dessa värderingar, om de inte fostras till det av de vuxna. Det är möjligt. Allt är möjligt.
Tack.
Dialogmöte mellan barnombudsmännen i Finland och Sverige samt andra barnskyddsaktörer, Finlands ambassad, tisdagen den 17 maj 2016, kl. 9.30–16.30
Kära vänner,
Förra året kom det 3 024 minderåriga asylsökande utan föräldrar till Finland. Under tidigare år har siffran legat på ett par hundra. Så här till en början ska det direkt sägas att denna siffra inte är hög, utan att den snarare är låg.
Den pågående flyktingsituationen kan beskrivas som den värsta sedan slutet av andra världskriget. Det som har kunnat förutspås har inträffat. Världen krymper och det är lättare för människor att flytta på sig för att överleva och för att få en livsduglig uppväxtmiljö. Detta är förståeligt. Å andra sidan har våra nödställda systrar och bröder blivit en handelsvara och brickor i stormaktspolitikens spel. Idag utkämpas krig med klassiska krigsmedel, men även asymmetriskt, bland annat genom att styra strömmarna av människor som är nödställda på många sätt. Det finns det exempel på även från Finlands gränser.
I Finland skapar barnombudsmannen en lägesbild av de ensamkommande asylsökande barnens rättigheter och välbefinnande utifrån möten med barnen, besök på flyktingförläggningar, information från myndigheter samt bedömningar från organisationer. Utifrån detta gör jag en bedömning och lägger fram åtgärdsförslag till landets regering. Diskussionerna med ministrarna har varit raka och öppna.
Min första bedömning presenterade jag den 1 oktober för den invandringspolitiska ministerarbetsgrupp som regeringen har bildat. Enligt min uppfattning har Finland inte kunnat svara för mottagandet av de ensamkommande barnen på ett tillräckligt bra sätt under slutet av sommaren och hösten. Organisationer fick till en början, utan uppdragsavtal och tydliga riktlinjer, ansvar för mottagandet av barnen bland annat på järnvägsstationer, samt ansvar för att hänvisa dem till mottagningssystemet för registrering. Det fanns brister i mottagningsprocessen. Migrationsverket har agerat snabbt för att få en tillräckligt hög inkvarteringskapacitet.
Jag gav regeringen sju åtgärdsförslag som bland annat gällde rekrytering och utbildning av personer som representerar barnen, forskningsprojekt för att kartlägga barnens erfarenheter av mottagningsverksamheten samt att få fram ett alternativ med enskild inkvartering då man ordnar inkvartering för barn. Min nya bedömning av situationen ska bli klar nästa vecka. Vid sidan om uppehållstillstånden har uppmärksamheten riktats bland annat mot kommunernas brokiga tillvägagångssätt när det gäller att omvandla flyktingförläggningar till permanenta inkvarteringsenheter. Oron gäller särskilt tonåringar, där många står inför hotet att bli utblottade utan utbildning.
Men fortfarande vi har en nordisk förmåga att visa solidaritet och förmåga att visa solidariteten i praktisk handling.
I det här talet fokuserar jag inte på tekniska detaljer, utan istället på de mest kritiska observationerna, som speglar såväl vårt servicesystem som våra nordiska värderingar om välbefinnande i Finland.
Finland har inte lyckats med att integrera personer med invandrarbakgrund. Arbetslöshetsnivåerna är höga och för många finns det en risk att hamna utanför samhället. Det finns allvarliga brister i välbefinnandet hos barn med invandrarbakgrund i Finland, och de uppmärksammas inte tillräckligt mycket. Situationen för dessa barn kommer inte fram i beslutsfattningen.
Samtidigt blir en betydande rasistisk opinion allt mer högljudd, till och med hos beslutsfattarna. Jag besökte en flyktingförläggning som drabbats av en bensinbombsattack. I den allmänna atmosfären finns en stämning som ger ekon från 1930-talets Europa. Rasdiskriminering och rashat är verklighet idag i Europa.
Finland och Sverige är inte några specialfall. I Europarådets arbete har jag bland annat fått bekanta mig med Ungerns farliga tendens till fascistisk extremism.
Vad vi gör i dag i Finland och Sverige har betydelse inte bara för våra länder, utan för hela Europa.
Jag kan säga att i Finland vi har mycket information vad gäller välbefinnandet hos barn, ungdomar och familjer med invandrarbakgrund. Den informationen kommer bland annat från enkäten Hälsa i skolan som utförs av Institutet för hälsa och välfärd. Tyvärr får resultaten från till exempel Hälsa i skolan lite uppmärksamhet, både på nationell nivå och i kommunerna.
Jag säger det rakt ut. Om man inte ingriper mot de trakasserier, det våld och den fattigdom som barn med invandrarbakgrund drabbas av, ökar risken för att de marginaliseras och hamnar i svårigheter i livet. Det handlar om mänskliga tragedier, allas säkerhet och om en hållbar ekonomi. Vi har inte råd att tappa ett enda barn eller en enda ungdom.
Behovet av att erkänna fakta har ökat. Barn med invandrarbakgrund behöver mer stöd med service samt uppmuntran, både från hem och från skola. Den professionella kompetensen att arbeta med dem måste stärkas. En viktig detalj är också att första generationens barn med invandrarbakgrund, särskilt flickor, har klart sämre relationer till sina föräldrar än den inhemska befolkningen.
Vi behöver strukturer som inte existerar nu. Många barn som kommer ensamma till Finland är tonåringar. De har bara några få läropliktsår kvar. Dessa barn och ungdomar blir lätt lösdrivare.
Vid förnyelsen av strukturerna måste man belysa de starkaste värderingarna inom välfärdsstaten. Universalism är en sådan värdering. Vi kan alltså inte skapa vägar som bygger på ras eller etnisk bakgrund. Strukturerna i samhället måste fungera för alla. Det här är en väg som inte slutar i något stigma, någon skam eller i nedslående olikheter.
Så när vi tänker på ensamkommande barn, ska vi alltså tänka på alla barn. Vad gäller skolan är mitt förslag att läroplikten ska knytas till barnets kompetens och utbildning istället för till barnets ålder. Alla medborgare måste garanteras en utbildning på andra stadiet oavsett ålder.
Den nordiska välfärdsstaten kan bara räddas genom ökad produktivitet. Produktiviteten å sin sida ökar bara genom kompetens.
Finland har haft fel riktning. Man har begränsat rätten till dagvård just för barn, vars föräldrar är hemma. Bland dem finns många barnfamiljer med invandrarbakgrund. Sådana barn som skulle behöva mest stöd för att utveckla språket. Det kan komma som en överraskning för er att bland 15-åriga pojkar i Finland är var åttonde som kan inte läsa tillräckligt bra för att klara sig i fortsatta studier. Men i Finland är skillnaderna i inlärning mellan den inhemska befolkningen och barn med invandrarbakgrund de största i Norden, räknat i år ca 2–3 år.
Språkkunskaper är förutsättningen för allt. Förskoleverksamheten för barn, en högkvalitativ dagvård, ska stärkas. Jag gav den finska regeringen en bedömning av situationen för den grundläggande utbildningen i april. Åtgärderna innefattar att åter göra rätten till dagvård till en subjektiv rättighet, till dagvård på heltid.
Enkäten Hälsa i skolan gav år 2013 för första gången omfattande och heltäckande information om hälsan och välbefinnandet hos elever i årskurs 8 och 9 med invandrarbakgrund i Finland. Första generationens invandrarpojkar utsätts oftare för fysiskt hot än andra. Med fysiskt hot menas att barnet har blivit bestulet, eller att man har försökt stjäla något från barnet genom att använda våld eller hot om våld, att barnet har hotats att skadas fysiskt eller att barnet har attackerats. Av den första generationens invandrarpojkar hade 42 procent utsatts för fysiskt hot under det senaste året.
Första generationens invandrarpojkar upplever mest sexuellt våld, vilket definieras som ofrivillig intim beröring, sexuella påtryckningar eller sexuellt tvång eller erbjudande om betalning för sex. Av den första generationens invandrare hade 32 procent av pojkarna och 28 procent av flickorna blivit utsatta för sexuellt våld.
Första generationens invandrarbarn upplever att arbetsklimatet på skolan är sämre än andra. Av den första generationen upplever 45 procent av pojkarna och 36 procent av flickorna problem i arbetsklimatet. Det var vanligare att testa droger bland den första generationens invandrarpojkar. Av dessa uppgav 37 procent att de någon gång hade testat olagliga droger. Av de inhemska pojkarna uppgav 9 procent att de någon gång hade testat droger. Det är vanligast att dricka sig berusad bland första generationens invandrarpojkar. Av dem drack 31 procent sig berusade minst en gång i månaden, medan motsvarande andel bland andra pojkar var 11–15 procent.
Första generationens invandrarbarn bedömde att det var svårare för dem att få en tid hos skolhälsovårdaren än andra barn. Av den första generationens invandrare bedömde 23 procent av pojkarna och 21 procent av flickorna att det var svårt att få en tid hos skolhälsovårdaren. Motsvarande andel hos den inhemska befolkningen var 15 procent hos flickor och 10 procent hos pojkar.
Kära vänner,
Jag återgår till frågan om våra gemensamma värderingar. En del säger att Finland och Sverige inte delar samma öde. Vi går våra egna vägar inom social- och utbildningspolitiken, inom utrikes- och säkerhetspolitiken samt inom finanspolitiken.
Eller kan vi ändå tänka oss mer samarbete och ömsesidigt lärande? De svårigheter vi står inför gällande den kunskapsintensiva ekonomin, förnyelsen av välfärdsstatens strukturer och invandringen är till mångt och mycket desamma. Låt oss dra nytta av varandra, det är till fördel för Finland och Sverige och för våra barn.
Jag önskar att vi vandrar mer sida vid sida och inte var för sig.
Därför lägger jag fram två förslag:
1. I Finland har invandrare tydliga svårigheter med att lära sig finska. Delvis beror detta på att finskan är svår. Skulle det i Finland vara klokt att se svenska som ett starkare integrationsspråk än tidigare? I våra svenskspråkiga kommuner i Finland, bland annat i Österbotten, har integreringen gått bättre, bland annat på grund av en starkare entreprenörskapskultur. Om svenskans ställning som integrationsspråk stärks, vilka möjligheter öppnar det för samarbetet mellan Finland och Sverige i utvecklingen av integrationen? Jag skulle tro att näringslivet på båda sidor om Bottniska viken har ett intresse för detta förslag. Kan det också finnas möjligheter att samarbeta inom utbildningen av lärare? Barnen har fortfarande samma grundläggande behov.
2. Vi, Finland och Sverige, behöver gemensamma forskningsprojekt för uppföljning av integrationen av ensamkommande barn. Samarbetet mellan Finland och Sverige skulle kunna vara aktivare vad gäller forskningen om barn och ungdomar. Det vore intressant att undersöka hur kulturella särdrag inverkar på integrationen på respektive sida av Bottniska viken.
Det vi behöver är att flera olika aktörer tillsammans förbinder sig till de nordiska värderingarna. De värdena är demokrati, rättsstaten, jämställdhet, barns och kvinnors rättigheter, en fri och orädd press samt oberoende akademisk forskning. När de totalitära tonlägena ökar i våra närområden, har våra värderingar betydelse. De är dock inga värderingar, om de inte syns och hörs i vardagen. Barn växer inte upp i dessa värderingar, om de inte fostras till det av de vuxna. Det är möjligt. Allt är möjligt.
Tack.
14. toukokuuta 2016
Ihmisen rinnalla, mutta ei ihmisen puolesta
Kirjoitan puheeni hyvin harvoin. Eilen perjantaina 13.5.2016 puhuin Oulussa sosiaalialan koulutuksen 30-vuotisjuhlassa. Useampi kysyi tilaisuuden jälkeen, jos puheeni olisi saatavissa kirjallisena. Tässä koostetta ja muutamia kehiteltyjä ajatuksia.
Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu
_ _ _ _
On tärkeää, että sosiaalialan koulutus juhlii ja näin nostaa tämän työn arvoa. Oulun ammattikorkeakoulu antaa koulutusta, josta päädytään moniin tehtäviin, joiden ytimessä on ihmisen tukeminen, auttaminen, rinnalla kulkeminen. Te ammattilaiset olette työssä varhaiskasvatuksessa, lastensuojelussa, päihdetyössä, oppilas- ja opiskeluhuollossa, nuorisotyössä, perhetyössä, vammaispalveluissa, aikuissosiaalityössä, kuntouttavassa työtoiminnassa, mielenterveystyössä ja monessa muussa. Työnantajina on kuntia, järjestöjä, seurakuntia, yrityksiä – moni on myös yrittäjä.
Mikä on sosiaalialan koulutuksen tulevaisuus? Tähän kysymykseen voi vastata vain aloittamalla siitä, mikä on Suomen tulevaisuus. Miltä maamme näyttää? Mikä meidät haastaa? Missä asioissa meidän täytyy olla itseämme suurempia yhdessä?
Tulevaisuus on annettu meille vaikeuksista huolimatta tehtäväksi, rakennettavaksi todellisuudeksi, joka ei ole ajopuu, vaan tietoisten päätösten tulosta. Maailma ei ole muuttunut vaikeammaksi. Tietoa on enemmän kuin koskaan. Sen perustalle on mahdollista rakentaa tietoon ja tutkimukseen perustuvaa muutosta. Lapsista me näemme huomenna, mikä meille aikuisille on ollut tärkeää tänään. Johtajuutta tästä maasta puuttuu kaikilta hallinnon tasoilta.
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on arvioida, miten lasten hyvinvointi ja oikeudet Suomessa toteutuvat. Meillä on paljon vahvuuksia. Meidän 1,1 miljoonaa lasta täällä Suomessa on monella tapaa etuoikeutettuja useisiin muihin maailman lapsiin verrattuna. Maailman lapsille ei ole arkipäivää, että lasten kanssa työtä tekevät ihmiset ovat koulutettuja ja korkealla eettisellä perustalla toimivia ammattilaisia. Suomessa näin lähtökohtaisesti on.
Lasten hyvinvointi on maassamme korkealla tasolla. Lapsista merkittävä osa muun muassa WHO:n koululaistutkimuksissa antaa hyvän arvosanan omalle elämälleen. Pohjoismaiden vertailussa jopa parhaan.
Entäpä kolikon toinen puoli? Se on eriarvoistuva lapsuus. Otan muutaman esimerkin. Perusopetuksen loppuvaiheessa 15-vuotiaista pojistamme joka kahdeksas on toiminnallisesti lukutaidoton. Maahanmuuttajataustaisten ja kantaväestön lasten väliset oppimiserot ovat Pohjoismaiden suurimmat. Suomessa heikommassa asemassa olevien lasten syntymäpaino on selkeästi pienempi kuin hyvässä asemassa olevien. Elinajanodote on hyväosaisilla miehillä huomattavasti korkeampi kuin heikommassa asemassa olevilla. Asuinalueiden väliset erot ovat merkittäviä.
Kaikki edellä oleva on otettava huomioon, kun pohdimme sosiaalialan koulutusta ja sen tulevaisuutta. Tämän ohella esille nousee kaikkien lasten viesti meille aikuisille – kohdatkaa, kuunnelkaa, ottakaa tosissaan.
Kouluterveyskyselyn mukaan 49 prosenttia yläkouluikäisistä kokee, ettei opettajia kiinnosta oppilaan kuulumiset. Koulukiusatuista ja kiusaamiseen osallistuneista 65 prosenttia arvioi, etteivät koulun aikuiset puutu kiusaamiseen. Sama viesti kiirii muun muassa lastensuojelussa olevilta lapsilta – viranomaisarmeija on melkoinen, mutta kuulevia korvia silti vähän.
Nostan esille viisi erityistä teemaa sosiaalialan koulutuksen tulevaisuudelle:
1. Sosiaalialan eettinen perusta on auttamistyössä, ihmisen tukemisessa. Uskallan kuitenkin todeta – on kuljettava ihmisen rinnalla ja kanssa, ei ihmisen puolesta. Sosiaalialan on löydettävä yhä enemmän osaamista tukea ihmisen voimaannuttamista. Alkuun tämä voi vaatia tehostettua tukea. Kun tein seurakuntaharjoittelua Oulussa, muistan, kuinka diakoniatyön kanssa tapasimme ihmisiä, joita harva tapasi. Ihminen ei ollut välttämättä vuosiin lähtenyt asunnostaan. Tämä on ihmisten näkemistä ja kohtaamista sen suurimmassa arvossa ja merkityksessä. Sosiaalisia tilanteita pelkäävälle kodin kynnys on yhtä korkea kuin maailman korkeimman vuoren huippu.
Sain tutustua tällä viikolla Oulussa LAPANEN-hankkeeseen, joka tekee upeaa työtä ihmisten saamiseksi liikkumaan. Ihminen ja perhe haetaan tarpeen mukaan kotioveltakin. Tavoitteena on ihmisen omien voimavarojen löytäminen. Pienellä kannustuksella saadaan isoja tuloksia. Lopulta ihminen pystyy vuorelle kiipeämään, kun on saanut alkumatkaan riittävän tuen ja opastuksen, omankokoiselleen vuorelle.
2. Työtä on tehtävä siellä, missä ihmiset ovat. On mentävä arkeen. Työssäni olen saanut nähdä hienoja esimerkkejä, miten muun muassa nuorisotyö integroidaan kouluun. Kuitenkin tämä on vielä enemmän harvinaista kuin yleistä. Kyse on johtamisesta. Resurssit on nähtävä yhteisinä ja resurssien keskiössä on asiakas, ihminen, lapsi. Entäpä kirjastot palveluohjauksessa? Osa kunnista on vienyt perhepalveluiden palveluohjausta ja viestintää kirjastoihin. Erityisen tuen ei pidä olla piilotettuna kuin häpeäverhoon sosiaalitoimistoon, on mentävä näkyville ihmisten arkeen. Sosiaalialan koulutuksessa on osattava tunnistaa ja innovoida niitä tilanteita ja paikkoja, jossa työtämme teemme. Tämä vaatii vahvaa, mutta joustavaa professiota, joka pystyy toimimaan aidon moniammatillisesti – ei enää väljästi yhteistyössä, vaan yhteisessä työssä.
3. Palveluiden kehittäminen ja jalkauttaminen ihmisten pariin on yhä enemmän viestintää. Puhun palveluviestinnästä. Sosiaalialan koulutukseen tämä asettaa erityisen tehtävän. Esimerkiksi päihdetyöstä tai lastensuojelusta on helposti negatiivinen mielikuva. Tavatessani lastensuojelulapsia olen kysynyt lastensuojelun hyvistä kokemuksista – niitä on paljon. Puhumme voimatarinoista. Näitä on osattava tuoda esille. Kyse ei ole sosiaalialan kasvojen pesusta, vaan hyvän ja vahvistavan todellisuuden tuomisesta näkyviin. Tämä pienentää kynnystä tulla palveluihin.
4. Tiedolla ja tutkimuksella johtaminen. Mikään toimiala ei kehity ilman tutkimustietoa sekä tämän pohjalta tapahtuvaa kehittämistä ja johtamista. Kyse on reflektiosta, jossa vastinpareiksi asettuvat arkitodellisuus ja sen näkyväksi tekeminen sekä käsitteellistäminen tieteen keinoin. Kyse on siitä, miten tietoa hyödynnetään osana palveluiden kehittämistä. Monelle sosiaalialan koulutukseen tulleelle koulutuksen antama teoreettisen ajattelun perusta antaa sekä ammatillista itsetuntoa että kykyä hallita joskus sirpaleista työarkea. Työ, jossa ei hahmoteta isoja kokonaisuuksia ja kokonaiskuvaa, muuttuu sirpaleiden liimaamiseksi. Sosiaalialan koulutuksen tulevaisuuden kannalta on tärkeää, millaista koulutusta se pystyy tarjoamaan jo työssä oleville täydennyskoulutuksena, reflektoivana osaamisen päivittämisenä, jopa tietynlaisena työnohjauksena. Muuttuvan yhteiskunnan tarpeet ja ammattilaisten osaamisen ylläpito on pidettävä keskiössä. Tavallaan sosiaalialan koulutuksesta ei lähdetä koskaan pois sinne kerran päästyämme.
5. Ammattilaisen hyvinvointi peilautuu asiakkaisiin – mitä vaativammassa asemassa olevien ihmisten kanssa työtä tehdään, sitä paremmin ammattilaisen pitäisi itse voida ja jaksaa. Huomaan, että esimerkiksi koulussa tai lastensuojelussa ammattilainen saattaa kyynistyä ja menettää uskonsa lapsiin ja heidän tulevaisuuteensa. Sosiaalialan koulutuksen sisällöissä työelämätaidot ja ammattilaisen hyvinvointioppiminen asettuvat tärkeäksi ammattilaisuuden edellytykseksi. Työnantajien vastuuta ei unohdeta, mutta enemmän on annettava realistisia välineitä tunnistaa ammattilaisen oma motivaatio tai sen puute. Nuorista työntekijöistä on huolehdittava paremmin. Pitäisin hyvänä, että kehittäisimme mentoritoimintaa, jossa eläkkeellä olevat sosiaalialan ammattilaiset olisivat nuorten työntekijöiden tukena. Kahvikuppi riittää, joskus kaksi.
Sosiaalialan arvoa ja merkitystä ei ole helppo kääntää euroiksi. Kysehän on pitkälti yhteiskunnan eettisesti perustasta pitää huoli kaikista kansalaisista ja ohjata yhteiskunnan resursseja varhaiseen tunnistamiseen ja tukeen. Sosiaalialan koulutuksen ja sosiaalialan työn tuotto-odotukset voidaan mallintaa, mutta enemmän kyse on luottamuksesta. Köyhällä Suomella on ollut malttia vaurastua, kun se on investoinut lapsiin ja perheisiin muun muassa koululaitoksen, neuvolatoiminnan, kirjaston ja varhaiskasvatuksen kehittämisellä. Tänään keskiöön asettuu yhteisen työn kulttuuriin pääseminen. Yhteistyön aika on ohi, on yhteisen työn aika. Tämä vaatii jokaiselta ammattilaiselta kasvua ja kehittymistä.
Lapsista me näemme huomenna, mikä meille aikuisille ja tälle yhteiskunnalle on ollut tärkeää tänään.
Saanen toivottaa lämpimimmät onnittelut virkani ja Suomen lasten puolesta 30-vuotista taivaltaan juhlistavalle sosiaalialan koulutukselle Oulussa. Pidetään pohjoisen Suomen lippu korkealla. Pitäkäämme tavoitteet korkealla, mutta kynnykset matalalla. Olkaamme ylpeitä työstämme ja asettakaamme sen työn keskiöön tärkein eli ihminen, usein lapsi. Ei ihmisen puolesta, vaan ihmisen rinnalla ja kanssa. Kohdatkaamme rohkein mielin ihminen ja hänen arkensa. Jokainen lapsi, nuori, aikuinen ja perhe sellaisena kuin on. Ei täydellisenä meistä kukaan, mutta jokainen arvokkaana ja yhdenvertaisena.
Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu
_ _ _ _
On tärkeää, että sosiaalialan koulutus juhlii ja näin nostaa tämän työn arvoa. Oulun ammattikorkeakoulu antaa koulutusta, josta päädytään moniin tehtäviin, joiden ytimessä on ihmisen tukeminen, auttaminen, rinnalla kulkeminen. Te ammattilaiset olette työssä varhaiskasvatuksessa, lastensuojelussa, päihdetyössä, oppilas- ja opiskeluhuollossa, nuorisotyössä, perhetyössä, vammaispalveluissa, aikuissosiaalityössä, kuntouttavassa työtoiminnassa, mielenterveystyössä ja monessa muussa. Työnantajina on kuntia, järjestöjä, seurakuntia, yrityksiä – moni on myös yrittäjä.
Mikä on sosiaalialan koulutuksen tulevaisuus? Tähän kysymykseen voi vastata vain aloittamalla siitä, mikä on Suomen tulevaisuus. Miltä maamme näyttää? Mikä meidät haastaa? Missä asioissa meidän täytyy olla itseämme suurempia yhdessä?
Tulevaisuus on annettu meille vaikeuksista huolimatta tehtäväksi, rakennettavaksi todellisuudeksi, joka ei ole ajopuu, vaan tietoisten päätösten tulosta. Maailma ei ole muuttunut vaikeammaksi. Tietoa on enemmän kuin koskaan. Sen perustalle on mahdollista rakentaa tietoon ja tutkimukseen perustuvaa muutosta. Lapsista me näemme huomenna, mikä meille aikuisille on ollut tärkeää tänään. Johtajuutta tästä maasta puuttuu kaikilta hallinnon tasoilta.
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on arvioida, miten lasten hyvinvointi ja oikeudet Suomessa toteutuvat. Meillä on paljon vahvuuksia. Meidän 1,1 miljoonaa lasta täällä Suomessa on monella tapaa etuoikeutettuja useisiin muihin maailman lapsiin verrattuna. Maailman lapsille ei ole arkipäivää, että lasten kanssa työtä tekevät ihmiset ovat koulutettuja ja korkealla eettisellä perustalla toimivia ammattilaisia. Suomessa näin lähtökohtaisesti on.
Lasten hyvinvointi on maassamme korkealla tasolla. Lapsista merkittävä osa muun muassa WHO:n koululaistutkimuksissa antaa hyvän arvosanan omalle elämälleen. Pohjoismaiden vertailussa jopa parhaan.
Entäpä kolikon toinen puoli? Se on eriarvoistuva lapsuus. Otan muutaman esimerkin. Perusopetuksen loppuvaiheessa 15-vuotiaista pojistamme joka kahdeksas on toiminnallisesti lukutaidoton. Maahanmuuttajataustaisten ja kantaväestön lasten väliset oppimiserot ovat Pohjoismaiden suurimmat. Suomessa heikommassa asemassa olevien lasten syntymäpaino on selkeästi pienempi kuin hyvässä asemassa olevien. Elinajanodote on hyväosaisilla miehillä huomattavasti korkeampi kuin heikommassa asemassa olevilla. Asuinalueiden väliset erot ovat merkittäviä.
Kaikki edellä oleva on otettava huomioon, kun pohdimme sosiaalialan koulutusta ja sen tulevaisuutta. Tämän ohella esille nousee kaikkien lasten viesti meille aikuisille – kohdatkaa, kuunnelkaa, ottakaa tosissaan.
Kouluterveyskyselyn mukaan 49 prosenttia yläkouluikäisistä kokee, ettei opettajia kiinnosta oppilaan kuulumiset. Koulukiusatuista ja kiusaamiseen osallistuneista 65 prosenttia arvioi, etteivät koulun aikuiset puutu kiusaamiseen. Sama viesti kiirii muun muassa lastensuojelussa olevilta lapsilta – viranomaisarmeija on melkoinen, mutta kuulevia korvia silti vähän.
Nostan esille viisi erityistä teemaa sosiaalialan koulutuksen tulevaisuudelle:
1. Sosiaalialan eettinen perusta on auttamistyössä, ihmisen tukemisessa. Uskallan kuitenkin todeta – on kuljettava ihmisen rinnalla ja kanssa, ei ihmisen puolesta. Sosiaalialan on löydettävä yhä enemmän osaamista tukea ihmisen voimaannuttamista. Alkuun tämä voi vaatia tehostettua tukea. Kun tein seurakuntaharjoittelua Oulussa, muistan, kuinka diakoniatyön kanssa tapasimme ihmisiä, joita harva tapasi. Ihminen ei ollut välttämättä vuosiin lähtenyt asunnostaan. Tämä on ihmisten näkemistä ja kohtaamista sen suurimmassa arvossa ja merkityksessä. Sosiaalisia tilanteita pelkäävälle kodin kynnys on yhtä korkea kuin maailman korkeimman vuoren huippu.
Sain tutustua tällä viikolla Oulussa LAPANEN-hankkeeseen, joka tekee upeaa työtä ihmisten saamiseksi liikkumaan. Ihminen ja perhe haetaan tarpeen mukaan kotioveltakin. Tavoitteena on ihmisen omien voimavarojen löytäminen. Pienellä kannustuksella saadaan isoja tuloksia. Lopulta ihminen pystyy vuorelle kiipeämään, kun on saanut alkumatkaan riittävän tuen ja opastuksen, omankokoiselleen vuorelle.
2. Työtä on tehtävä siellä, missä ihmiset ovat. On mentävä arkeen. Työssäni olen saanut nähdä hienoja esimerkkejä, miten muun muassa nuorisotyö integroidaan kouluun. Kuitenkin tämä on vielä enemmän harvinaista kuin yleistä. Kyse on johtamisesta. Resurssit on nähtävä yhteisinä ja resurssien keskiössä on asiakas, ihminen, lapsi. Entäpä kirjastot palveluohjauksessa? Osa kunnista on vienyt perhepalveluiden palveluohjausta ja viestintää kirjastoihin. Erityisen tuen ei pidä olla piilotettuna kuin häpeäverhoon sosiaalitoimistoon, on mentävä näkyville ihmisten arkeen. Sosiaalialan koulutuksessa on osattava tunnistaa ja innovoida niitä tilanteita ja paikkoja, jossa työtämme teemme. Tämä vaatii vahvaa, mutta joustavaa professiota, joka pystyy toimimaan aidon moniammatillisesti – ei enää väljästi yhteistyössä, vaan yhteisessä työssä.
3. Palveluiden kehittäminen ja jalkauttaminen ihmisten pariin on yhä enemmän viestintää. Puhun palveluviestinnästä. Sosiaalialan koulutukseen tämä asettaa erityisen tehtävän. Esimerkiksi päihdetyöstä tai lastensuojelusta on helposti negatiivinen mielikuva. Tavatessani lastensuojelulapsia olen kysynyt lastensuojelun hyvistä kokemuksista – niitä on paljon. Puhumme voimatarinoista. Näitä on osattava tuoda esille. Kyse ei ole sosiaalialan kasvojen pesusta, vaan hyvän ja vahvistavan todellisuuden tuomisesta näkyviin. Tämä pienentää kynnystä tulla palveluihin.
4. Tiedolla ja tutkimuksella johtaminen. Mikään toimiala ei kehity ilman tutkimustietoa sekä tämän pohjalta tapahtuvaa kehittämistä ja johtamista. Kyse on reflektiosta, jossa vastinpareiksi asettuvat arkitodellisuus ja sen näkyväksi tekeminen sekä käsitteellistäminen tieteen keinoin. Kyse on siitä, miten tietoa hyödynnetään osana palveluiden kehittämistä. Monelle sosiaalialan koulutukseen tulleelle koulutuksen antama teoreettisen ajattelun perusta antaa sekä ammatillista itsetuntoa että kykyä hallita joskus sirpaleista työarkea. Työ, jossa ei hahmoteta isoja kokonaisuuksia ja kokonaiskuvaa, muuttuu sirpaleiden liimaamiseksi. Sosiaalialan koulutuksen tulevaisuuden kannalta on tärkeää, millaista koulutusta se pystyy tarjoamaan jo työssä oleville täydennyskoulutuksena, reflektoivana osaamisen päivittämisenä, jopa tietynlaisena työnohjauksena. Muuttuvan yhteiskunnan tarpeet ja ammattilaisten osaamisen ylläpito on pidettävä keskiössä. Tavallaan sosiaalialan koulutuksesta ei lähdetä koskaan pois sinne kerran päästyämme.
5. Ammattilaisen hyvinvointi peilautuu asiakkaisiin – mitä vaativammassa asemassa olevien ihmisten kanssa työtä tehdään, sitä paremmin ammattilaisen pitäisi itse voida ja jaksaa. Huomaan, että esimerkiksi koulussa tai lastensuojelussa ammattilainen saattaa kyynistyä ja menettää uskonsa lapsiin ja heidän tulevaisuuteensa. Sosiaalialan koulutuksen sisällöissä työelämätaidot ja ammattilaisen hyvinvointioppiminen asettuvat tärkeäksi ammattilaisuuden edellytykseksi. Työnantajien vastuuta ei unohdeta, mutta enemmän on annettava realistisia välineitä tunnistaa ammattilaisen oma motivaatio tai sen puute. Nuorista työntekijöistä on huolehdittava paremmin. Pitäisin hyvänä, että kehittäisimme mentoritoimintaa, jossa eläkkeellä olevat sosiaalialan ammattilaiset olisivat nuorten työntekijöiden tukena. Kahvikuppi riittää, joskus kaksi.
Sosiaalialan arvoa ja merkitystä ei ole helppo kääntää euroiksi. Kysehän on pitkälti yhteiskunnan eettisesti perustasta pitää huoli kaikista kansalaisista ja ohjata yhteiskunnan resursseja varhaiseen tunnistamiseen ja tukeen. Sosiaalialan koulutuksen ja sosiaalialan työn tuotto-odotukset voidaan mallintaa, mutta enemmän kyse on luottamuksesta. Köyhällä Suomella on ollut malttia vaurastua, kun se on investoinut lapsiin ja perheisiin muun muassa koululaitoksen, neuvolatoiminnan, kirjaston ja varhaiskasvatuksen kehittämisellä. Tänään keskiöön asettuu yhteisen työn kulttuuriin pääseminen. Yhteistyön aika on ohi, on yhteisen työn aika. Tämä vaatii jokaiselta ammattilaiselta kasvua ja kehittymistä.
Lapsista me näemme huomenna, mikä meille aikuisille ja tälle yhteiskunnalle on ollut tärkeää tänään.
Saanen toivottaa lämpimimmät onnittelut virkani ja Suomen lasten puolesta 30-vuotista taivaltaan juhlistavalle sosiaalialan koulutukselle Oulussa. Pidetään pohjoisen Suomen lippu korkealla. Pitäkäämme tavoitteet korkealla, mutta kynnykset matalalla. Olkaamme ylpeitä työstämme ja asettakaamme sen työn keskiöön tärkein eli ihminen, usein lapsi. Ei ihmisen puolesta, vaan ihmisen rinnalla ja kanssa. Kohdatkaamme rohkein mielin ihminen ja hänen arkensa. Jokainen lapsi, nuori, aikuinen ja perhe sellaisena kuin on. Ei täydellisenä meistä kukaan, mutta jokainen arvokkaana ja yhdenvertaisena.
15. huhtikuuta 2016
Oikeesti vai leikisti? Onko lapsella oikeusturvaa?
Lapsiasiavaltuutetun toimiston vuoden 2016 teemana on lapsen oikeusturva. Keskitymme tänä vuonna seuraamaan, arvioimaan ja edistämään lasten oikeuksien toteutumista erityisesti siitä näkökulmasta, miten lasten oikeusturva on järjestetty, miten se käytännössä toteutuu ja mitä parannettavaa sen toteutumisessa on. Lähtökohdat työllemme antaa YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista.
Oikeusturvalla tarkoitetaan kaikkia niitä tehokkaita toimia, joilla varmistetaan oikeuksien toteutuminen käytännössä. Oikeusturvaa on muun muassa se, että lainsäädännössä on säädetty oikeuksista riittävän selkeästi ja täsmällisesti, jotta sääntely edistää oikeuksien toteutumista päivittäisessä elämässä. Sitä on myös se, että viranomaiset toimivat oikeudenmukaisesti ja yhdenvertaisesti kaikkien kansalaisten kohdalla. Oikeusturvaan liittyy esimerkiksi oikeus hakea muutosta saamaansa päätökseen tuomioistuimelta tai oikeus kannella epäoikeudenmukaiseksi kokemastaan kohtelusta kanteluviranomaiselle. Tehokkaiden oikeusturvakeinojen tulee olla jokaisen niitä tarvitsevan, myös lasten, saavutettavissa.
Lapsen oikeusturvan perustana on, että lapsen oikeudet otetaan vakavasti. Lapsen oikeuksien vakavasti ottaminen edellyttää, että lapsi nähdään yksilönä, joka on oikeuksiensa haltija ja jolla on kyky toimia, ajatella ja kehittyä. Lapsen oma toimijuus lisääntyy hänen kasvaessaan ja kehittyessään. Lapsen oikeuksien toteutumisesta, lapsen erityisestä suojelusta ja huolenpidosta on vastuussa aikuiset, ensisijaisesti hänen vanhempansa ja huoltajansa, siihen asti, kunnes lapsi itse on, sekä kehityksellisesti että juridisesti, valmis ottamaan vastuun omista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Lapsi ei kuitenkaan ole vähemmän yksilö sen vuoksi, että hän tarvitsee aikuisen tukea ja apua oikeuksiensa käyttämisessä. Lapsen näkemistä omien oikeuksiensa haltijana ei saa pitää vastakkainasetteluna tai uhkana vanhempien tai tilanteesta riippuen muiden aikuisten oikeudelle päättää lapsen asioista. Mutta, oikeus päättää lapsen asioista asettaa aina aikuiselle velvollisuuden tehdä päätöksiään lasta kuunnellen ja kuullen sekä lapsen oikeudet, lapsen etu, ensisijaisesti huomioon ottaen.
Lapsen oikeuksien perusta on lasten erityinen ihmisoikeussopimus YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista. Sopimuksessa lapsi huomioidaan erityistä suojelua tarvitsevana oikeuksien haltijana sekä monet muut lapsuusajan erityispiirteet. Valitettavan usein kuulee kuitenkin pohdintaa siitä, kuinka vakavasti sopimus on otettava ”kun se on niin yleisellä tasolla” tai ”kun siinä puhutaan leikistä, voiko oikeutta leikkiin pitää oikeana oikeutena”. Siitä ei tulisi olla epäselvyyttä. Lapsen oikeuksien sopimus on Suomessa lailla voimaan saatettu. Se on otettava tosissaan. Ensisijainen vastuu tosissaan ottamisesta on Suomen valtiolla, joka on sopimuksen voimaan saattaessaan sitoutunut ryhtymään kaikkiin tarpeellisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin ja muihin toimiin lapsen oikeuksien sopimuksessa tunnustettujen oikeuksien toteuttamiseksi (4 artikla).
Itse asiassa lapsen oikeus leikkiin, josta säädetään lapsen oikeuksien sopimuksen 31 artiklassa, on erinomaisen hyvä esimerkki siitä, miten ensikuulemalta kovin pehmeältä ja hyvinkin ei-juridiselta kuulostava oikeus voikin olla keskeinen ja monitahoinen oikeus, joka vaatii tuekseen selkeän lainsäädännön ja tehokkaat oikeusturvakeinot. Se toimii siten hyvänä esimerkkinä siitä, miten tärkeää on, että lapsen oikeuksien sopimuksessa turvatut oikeudet otetaan vakavasti.
Lähdetään liikkeelle vanhasta, edelleenkin paikkansa pitävästä sanonnasta ”leikki on lapsen työtä”. Tätä tuskin monikaan kyseenalaistaa. Siitä huolimatta moni saattaa samanaikaisesti väheksyä lapsen oikeuksien sopimuksen, ja sen sisältämän oikeuden leikkiin, velvoittavuutta nimenomaan siksi, kun sopimus sisältää tällaisia ”pehmeitä” oikeuksia. Kuinka moni meistä aikuisista uskaltautuisi väheksymään esimerkiksi YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan yleissopimuksen vakavasti ottamista sillä perusteella, että sen 6 artiklassa säädetään oikeudesta työhön?
Oikeus leikkiin liittyy useimpiin lapsen oikeuksien sopimuksessa taattuihin oikeuksiin tavalla tai toisella. Lapsi oppii ja kehittyy leikin avulla ja leikki tukee lapsen hyvinvointia ja terveyttä. Kaikki lapset haluavat leikkiä omien valmiuksiensa mukaisesti, kukin itselleen ominaisella tavalla. Leikin muoto muuttuu lapsen kasvaessa ja kehittyessä. Näille kaikille seikoille löytyy tukea lukuisista tutkimuksista. Niille löytyy myös oikeudelliset perusteet lapsen oikeuksien sopimuksesta. Sopimus takaa lapselle oikeuden kehittymisen edellytyksiin mahdollisimman täysimääräisesti (6 artikla). Kaikilla lapsilla on oikeus nauttia sopimuksessa taatuista oikeuksista yhdenvertaisesti (2 artikla). Lapsella on oikeus nauttia mahdollisimman hyvästä terveydentilasta (24 artikla) sekä oikeus leikkiä (31 artikla) ja saada opetusta (28 artikla). Nämä vain esimerkkeinä.
Oikeus leikkiin asettaa velvollisuuden huolehtia siitä, että kansallinen lainsäädäntö tukee oikeuden toteutumista ja tarvittaessa tarjoaa tehokkaat oikeusturvakeinot oikeuksiin pääsemiseksi. Jokaisella lapsella on oltava riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia leikkiin. Lainsäädännössä on siis huomioitava, että tämä toteutuu lapsen elämän eri alueilla, kotona, päiväkodissa, koulussa ja vapaa-aikana. Ja jos ei toteudu, on oltava keinot, joilla tilanteeseen voi hakea muutosta.
Edellä mainittu tarkoittaa esimerkiksi sitä, että koulupäivän pituudelle koulumatkoineen on asetettava ylärajat, jotta lapselle jää mahdollisuus nauttia riittävästi vapaa-ajasta, levosta ja leikistä. Päiväkotien ja koulujen pihoilla ja sisätiloissa on oltava mahdollisuus turvalliseen leikkiin. Näiden tueksi on säädettävä tehokkaista ja saavutettavista oikeusturvakeinoista, jos koulupäivän pituus on liian pitkä tai asianmukaisia tiloja ei ole järjestetty tai turvallisuutta välitunneilla ei onnistuta takaaman kaikille lapsille. Lainsäädännön mukaan asuinrakennusten yhteyteen on varattava riittävästi tilaa leikkipaikoille ja oleskelutiloille ja ne on erotettava turvallisesti liikenteelle varatusta alueesta. Kunnalla on velvollisuus rakentaa esimerkiksi liikuntapaikkoja. Jos turvallisia leikki- ja liikuntapaikkoja ei ole riittävästi, on siihen oltava mahdollisuus hakea muutosta. Listaa voisi laajentaa vaikka kuinka paljon ja vaikka kuinka usealle elämänalueelle.
Selvää siis on, että lapsen oikeuksia ja oikeusturvaa ei kannata vähätellä, ei edes silloin, kun on kyse niinkin huonosti tiukkaan juridiseen ajatteluun sopivasta asiasta kuin leikistä. Lapsen oikeuksista ja oikeusturvasta huolehtiminen on meidän aikuisten vastuulla. Siihen liittyy aikuisen velvollisuus neuvoa, ohjata ja tukea lasta tunnistamaan omat oikeutensa ja käyttämään niitä kehittyvien valmiuksiensa mukaisesti. Näin luodaan vankka perusta lapsen oikeuksien ja oikeusturvan toteutumiselle.
Merike Helander
Lakimies, lapsiasiavaltuutetun toimisto
Oikeusturvalla tarkoitetaan kaikkia niitä tehokkaita toimia, joilla varmistetaan oikeuksien toteutuminen käytännössä. Oikeusturvaa on muun muassa se, että lainsäädännössä on säädetty oikeuksista riittävän selkeästi ja täsmällisesti, jotta sääntely edistää oikeuksien toteutumista päivittäisessä elämässä. Sitä on myös se, että viranomaiset toimivat oikeudenmukaisesti ja yhdenvertaisesti kaikkien kansalaisten kohdalla. Oikeusturvaan liittyy esimerkiksi oikeus hakea muutosta saamaansa päätökseen tuomioistuimelta tai oikeus kannella epäoikeudenmukaiseksi kokemastaan kohtelusta kanteluviranomaiselle. Tehokkaiden oikeusturvakeinojen tulee olla jokaisen niitä tarvitsevan, myös lasten, saavutettavissa.
Lapsen oikeusturvan perustana on, että lapsen oikeudet otetaan vakavasti. Lapsen oikeuksien vakavasti ottaminen edellyttää, että lapsi nähdään yksilönä, joka on oikeuksiensa haltija ja jolla on kyky toimia, ajatella ja kehittyä. Lapsen oma toimijuus lisääntyy hänen kasvaessaan ja kehittyessään. Lapsen oikeuksien toteutumisesta, lapsen erityisestä suojelusta ja huolenpidosta on vastuussa aikuiset, ensisijaisesti hänen vanhempansa ja huoltajansa, siihen asti, kunnes lapsi itse on, sekä kehityksellisesti että juridisesti, valmis ottamaan vastuun omista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Lapsi ei kuitenkaan ole vähemmän yksilö sen vuoksi, että hän tarvitsee aikuisen tukea ja apua oikeuksiensa käyttämisessä. Lapsen näkemistä omien oikeuksiensa haltijana ei saa pitää vastakkainasetteluna tai uhkana vanhempien tai tilanteesta riippuen muiden aikuisten oikeudelle päättää lapsen asioista. Mutta, oikeus päättää lapsen asioista asettaa aina aikuiselle velvollisuuden tehdä päätöksiään lasta kuunnellen ja kuullen sekä lapsen oikeudet, lapsen etu, ensisijaisesti huomioon ottaen.
Lapsen oikeuksien perusta on lasten erityinen ihmisoikeussopimus YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista. Sopimuksessa lapsi huomioidaan erityistä suojelua tarvitsevana oikeuksien haltijana sekä monet muut lapsuusajan erityispiirteet. Valitettavan usein kuulee kuitenkin pohdintaa siitä, kuinka vakavasti sopimus on otettava ”kun se on niin yleisellä tasolla” tai ”kun siinä puhutaan leikistä, voiko oikeutta leikkiin pitää oikeana oikeutena”. Siitä ei tulisi olla epäselvyyttä. Lapsen oikeuksien sopimus on Suomessa lailla voimaan saatettu. Se on otettava tosissaan. Ensisijainen vastuu tosissaan ottamisesta on Suomen valtiolla, joka on sopimuksen voimaan saattaessaan sitoutunut ryhtymään kaikkiin tarpeellisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin ja muihin toimiin lapsen oikeuksien sopimuksessa tunnustettujen oikeuksien toteuttamiseksi (4 artikla).
Itse asiassa lapsen oikeus leikkiin, josta säädetään lapsen oikeuksien sopimuksen 31 artiklassa, on erinomaisen hyvä esimerkki siitä, miten ensikuulemalta kovin pehmeältä ja hyvinkin ei-juridiselta kuulostava oikeus voikin olla keskeinen ja monitahoinen oikeus, joka vaatii tuekseen selkeän lainsäädännön ja tehokkaat oikeusturvakeinot. Se toimii siten hyvänä esimerkkinä siitä, miten tärkeää on, että lapsen oikeuksien sopimuksessa turvatut oikeudet otetaan vakavasti.
Lähdetään liikkeelle vanhasta, edelleenkin paikkansa pitävästä sanonnasta ”leikki on lapsen työtä”. Tätä tuskin monikaan kyseenalaistaa. Siitä huolimatta moni saattaa samanaikaisesti väheksyä lapsen oikeuksien sopimuksen, ja sen sisältämän oikeuden leikkiin, velvoittavuutta nimenomaan siksi, kun sopimus sisältää tällaisia ”pehmeitä” oikeuksia. Kuinka moni meistä aikuisista uskaltautuisi väheksymään esimerkiksi YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan yleissopimuksen vakavasti ottamista sillä perusteella, että sen 6 artiklassa säädetään oikeudesta työhön?
Oikeus leikkiin liittyy useimpiin lapsen oikeuksien sopimuksessa taattuihin oikeuksiin tavalla tai toisella. Lapsi oppii ja kehittyy leikin avulla ja leikki tukee lapsen hyvinvointia ja terveyttä. Kaikki lapset haluavat leikkiä omien valmiuksiensa mukaisesti, kukin itselleen ominaisella tavalla. Leikin muoto muuttuu lapsen kasvaessa ja kehittyessä. Näille kaikille seikoille löytyy tukea lukuisista tutkimuksista. Niille löytyy myös oikeudelliset perusteet lapsen oikeuksien sopimuksesta. Sopimus takaa lapselle oikeuden kehittymisen edellytyksiin mahdollisimman täysimääräisesti (6 artikla). Kaikilla lapsilla on oikeus nauttia sopimuksessa taatuista oikeuksista yhdenvertaisesti (2 artikla). Lapsella on oikeus nauttia mahdollisimman hyvästä terveydentilasta (24 artikla) sekä oikeus leikkiä (31 artikla) ja saada opetusta (28 artikla). Nämä vain esimerkkeinä.
Oikeus leikkiin asettaa velvollisuuden huolehtia siitä, että kansallinen lainsäädäntö tukee oikeuden toteutumista ja tarvittaessa tarjoaa tehokkaat oikeusturvakeinot oikeuksiin pääsemiseksi. Jokaisella lapsella on oltava riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia leikkiin. Lainsäädännössä on siis huomioitava, että tämä toteutuu lapsen elämän eri alueilla, kotona, päiväkodissa, koulussa ja vapaa-aikana. Ja jos ei toteudu, on oltava keinot, joilla tilanteeseen voi hakea muutosta.
Edellä mainittu tarkoittaa esimerkiksi sitä, että koulupäivän pituudelle koulumatkoineen on asetettava ylärajat, jotta lapselle jää mahdollisuus nauttia riittävästi vapaa-ajasta, levosta ja leikistä. Päiväkotien ja koulujen pihoilla ja sisätiloissa on oltava mahdollisuus turvalliseen leikkiin. Näiden tueksi on säädettävä tehokkaista ja saavutettavista oikeusturvakeinoista, jos koulupäivän pituus on liian pitkä tai asianmukaisia tiloja ei ole järjestetty tai turvallisuutta välitunneilla ei onnistuta takaaman kaikille lapsille. Lainsäädännön mukaan asuinrakennusten yhteyteen on varattava riittävästi tilaa leikkipaikoille ja oleskelutiloille ja ne on erotettava turvallisesti liikenteelle varatusta alueesta. Kunnalla on velvollisuus rakentaa esimerkiksi liikuntapaikkoja. Jos turvallisia leikki- ja liikuntapaikkoja ei ole riittävästi, on siihen oltava mahdollisuus hakea muutosta. Listaa voisi laajentaa vaikka kuinka paljon ja vaikka kuinka usealle elämänalueelle.
Selvää siis on, että lapsen oikeuksia ja oikeusturvaa ei kannata vähätellä, ei edes silloin, kun on kyse niinkin huonosti tiukkaan juridiseen ajatteluun sopivasta asiasta kuin leikistä. Lapsen oikeuksista ja oikeusturvasta huolehtiminen on meidän aikuisten vastuulla. Siihen liittyy aikuisen velvollisuus neuvoa, ohjata ja tukea lasta tunnistamaan omat oikeutensa ja käyttämään niitä kehittyvien valmiuksiensa mukaisesti. Näin luodaan vankka perusta lapsen oikeuksien ja oikeusturvan toteutumiselle.
Merike Helander
Lakimies, lapsiasiavaltuutetun toimisto
11. maaliskuuta 2016
Tieto ja tuki kulkee taskussa mukana
Tutkimusten mukaan yli 90 prosenttia nuorista käyttää nettiä mobiililaitteilla eli älypuhelimilla ja tableteilla (Tilastokeskus, 2015; Kauppinen, Kivikoski & Manninen, 2014). Myös nuoremmat lapset käyttävät yhä enemmän nettiä omilla laitteillaan. Etenkin lasten lisääntyvä itsenäinen netin käyttö voi lisätä riskiä altistua haitalliselle sisällölle, kiusaamiselle ja muille lieveilmiöille. Nuori saattaa vahingossa joutua tilanteisiin, joihin ei ole ennalta osannut varautua: esimerkiksi sosiaalisessa mediassa asiat tapahtuvat nopeasti eikä aina ole aikuisia auttamassa.
Ikävään ja ahdistavaan tilanteeseen joutuminen, kuten kiusatuksi tai huijatuksi tuleminen, voi olla hämmentävä kokemus lapselle. Lapsi ei välttämättä halua kertoa asiasta läheiselle aikuiselle, koska hän voi tuntea tapahtuneesta häpeää ja syyllisyyttä. Kaikilla lapsilla ei ole turvallista aikuista, jolle kertoa.
Pelastakaa Lapset ry on julkaissut ilmaisen Help.some-mobiilisovelluksen, jonka avulla lapset ja nuoret voivat olla yhteydessä luotettaviin, koulutettuihin aikuisiin ja etsiä yhdessä ratkaisua tilanteeseen. Nimimerkin turvin voi olla helpompi kertoa tapahtuneesta tai muista mieltä painavista asioista. Palvelussa nuoria neuvovat Helsingin nettipoliisit sekä Rikosuhripäivystyksen ja Pelastakaa Lapset ry:n työntekijät.
Sovelluksessa on chat sekä viiveellinen kysy-vastaa-palvelu. Help.some tarjoaa myös yleistietoa erilaisista lasten ja nuorten elämään liittyvistä ongelmallisista tilanteista. Lisäksi sovelluksessa on kalenteri, josta voi tarkistaa myös muiden nuorille suunnattujen verkkopalvelujen aukioloajat.
Sovelluksen avulla voi saada helposti ja nopeasti tietoa ja neuvontaa erilaisiin huoliin ja ongelmiin liittyen. Help.somessa ammattilaiset ja koulutetut vapaaehtoiset neuvovat nuoria esimerkiksi kiusaamiseen, seksuaaliseen ahdisteluun ja häirintään sekä identiteettivarkauksiin, huijauksiin ja petoksiin liittyvissä kysymyksissä. Sovellus on ensisijaisesti suunnattu kaikille alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille.
On tärkeää, että tieto ja palvelut ovat helposti nuorten saatavilla. Nuorille suunnattuja tukipalveluja on toki lukuisia, mutta ongelmatilanteessa nuori ei välttämättä tiedä, kenen puoleen kääntyä. Help.some tarjoaa ongelmatilanteissa tietoa ja tukea yhdessä paikassa. Sovelluksen kautta nuorilla on mahdollisuus hakea helpommin ja nopeammin apua ongelmiinsa. Kun lähes jokaisella lapsella on taskussaan puhelin ja sovellus, luotettava tieto on aina saatavilla, ja myös mahdollisuus kysyä turvalliselta aikuiselta apua on tarpeen mukaan tarjolla. Näin tilanteet voivat ratketa jo ennen kuin ongelma pääsee syntymään.
Otto Hämäläinen
Pelastakaa Lapset ry, Lapset ja digitaalinen media -yksikkö
Lisätietoa: www.helpsome.fi
Lähteet:
Kauppinen, T., Kivikoski, J. & Manninen, H. 2014. Näin Suomi kommunikoi. Tutkimus älypuhelimen käytöstä. Saatavilla osoitteessa http://elisa.fi/attachment/content/elisa_nain_suomi_kommunikoi_raportti.pdf.
Kupiainen, R., Kotilainen, S., Nikunen, K. & Suoninen, A. (toim.). 2013. LAPSET NETISSÄ – Puheenvuoroja lasten ja nuorten netin käytöstä ja riskeistä. Helsinki: Mediakasvatusseura. Saatavilla osoitteessa http://www.mediakasvatus.fi/files/ISBN978-952-67693-3-2.pdf.
Tilastokeskus. 2015. Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2015. Saatavilla osoitteessa http://www.stat.fi/til/sutivi/2015/sutivi_2015_2015-11-26_fi.pdf.
Ikävään ja ahdistavaan tilanteeseen joutuminen, kuten kiusatuksi tai huijatuksi tuleminen, voi olla hämmentävä kokemus lapselle. Lapsi ei välttämättä halua kertoa asiasta läheiselle aikuiselle, koska hän voi tuntea tapahtuneesta häpeää ja syyllisyyttä. Kaikilla lapsilla ei ole turvallista aikuista, jolle kertoa.
Pelastakaa Lapset ry on julkaissut ilmaisen Help.some-mobiilisovelluksen, jonka avulla lapset ja nuoret voivat olla yhteydessä luotettaviin, koulutettuihin aikuisiin ja etsiä yhdessä ratkaisua tilanteeseen. Nimimerkin turvin voi olla helpompi kertoa tapahtuneesta tai muista mieltä painavista asioista. Palvelussa nuoria neuvovat Helsingin nettipoliisit sekä Rikosuhripäivystyksen ja Pelastakaa Lapset ry:n työntekijät.
Sovelluksessa on chat sekä viiveellinen kysy-vastaa-palvelu. Help.some tarjoaa myös yleistietoa erilaisista lasten ja nuorten elämään liittyvistä ongelmallisista tilanteista. Lisäksi sovelluksessa on kalenteri, josta voi tarkistaa myös muiden nuorille suunnattujen verkkopalvelujen aukioloajat.
Sovelluksen avulla voi saada helposti ja nopeasti tietoa ja neuvontaa erilaisiin huoliin ja ongelmiin liittyen. Help.somessa ammattilaiset ja koulutetut vapaaehtoiset neuvovat nuoria esimerkiksi kiusaamiseen, seksuaaliseen ahdisteluun ja häirintään sekä identiteettivarkauksiin, huijauksiin ja petoksiin liittyvissä kysymyksissä. Sovellus on ensisijaisesti suunnattu kaikille alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille.
On tärkeää, että tieto ja palvelut ovat helposti nuorten saatavilla. Nuorille suunnattuja tukipalveluja on toki lukuisia, mutta ongelmatilanteessa nuori ei välttämättä tiedä, kenen puoleen kääntyä. Help.some tarjoaa ongelmatilanteissa tietoa ja tukea yhdessä paikassa. Sovelluksen kautta nuorilla on mahdollisuus hakea helpommin ja nopeammin apua ongelmiinsa. Kun lähes jokaisella lapsella on taskussaan puhelin ja sovellus, luotettava tieto on aina saatavilla, ja myös mahdollisuus kysyä turvalliselta aikuiselta apua on tarpeen mukaan tarjolla. Näin tilanteet voivat ratketa jo ennen kuin ongelma pääsee syntymään.
Otto Hämäläinen
Pelastakaa Lapset ry, Lapset ja digitaalinen media -yksikkö
Lisätietoa: www.helpsome.fi
Lähteet:
Kauppinen, T., Kivikoski, J. & Manninen, H. 2014. Näin Suomi kommunikoi. Tutkimus älypuhelimen käytöstä. Saatavilla osoitteessa http://elisa.fi/attachment/content/elisa_nain_suomi_kommunikoi_raportti.pdf.
Kupiainen, R., Kotilainen, S., Nikunen, K. & Suoninen, A. (toim.). 2013. LAPSET NETISSÄ – Puheenvuoroja lasten ja nuorten netin käytöstä ja riskeistä. Helsinki: Mediakasvatusseura. Saatavilla osoitteessa http://www.mediakasvatus.fi/files/ISBN978-952-67693-3-2.pdf.
Tilastokeskus. 2015. Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2015. Saatavilla osoitteessa http://www.stat.fi/til/sutivi/2015/sutivi_2015_2015-11-26_fi.pdf.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)