Sosiaalisen median riskit lapsille ovat viime aikoina olleet jälleen uutisissa. Erityisesti Periscope-suoratoistopalvelu on aiheuttanut keskustelua, sillä osa lapsista ja nuorista on kokenut siellä kiusaamista ja häirintää. Periscopen ajatus on, että käyttäjä lähettää puhelimellaan suoraa videokuvaa, jota kuka tahansa voi seurata ja kommentoida. Periaatteeltaan Periscope ei ole aiempiin sosiaalisen median palveluihin tai sovelluksiin nähden mitenkään erityinen. Aiemminkin lapset ovat julkaisseet videoitaan ja kuviaan sosiaalisessa mediassa. Uusia sosiaalisen median palveluja ja sovelluksia tulee jatkuvasti. Siksi haasteena on aikuisten näkökulmasta pysyä kärryillä siitä, missä lapset ovat sosiaalisessa mediassa ja mitä he siellä kohtaavat.
Julkista keskustelua lasten sosiaalisen median käyttöön liittyen leimaa huolipuhe. Erityisesti vanhemmat ovat huolissaan lasten toiminnasta sosiaalisessa mediassa. Otsikoihin nousevat usein kaikkein pahimmat uhkakuvat. Lasten verkkoympäristöjen käyttöä käsittelevän väitöstutkimukseni mukaan lapset näkevät itsensä kuitenkin enemmän toimijoina kuin uhreina verkkoympäristöissä: siellä voi viettää aikaa ja jutella kavereiden kanssa, leikkiä ja pelata. Olisi hyvä muistaa, että kaikella on aina hyvätkin puolensa, eikä sosiaalinen media ole mustavalkoisesti hyvä tai paha. Mahdollisuudet ja riskit kulkevat käsi kädessä.
Sosiaalinen media on tärkeä osa lasten elämää: sitä voisi nykyisin kutsua lasten leikkipaikaksi. Siinä missä ennen lapset leikkivät polttopalloa ja kirkonrottaa tai nuoret lähtivät hengailemaan kylille, tapaavat he nykyisin kavereitaan verkon kautta. Väitöstutkimukseni mukaan verkon tärkein ominaisuus lapsille on juuri sosiaalisuus. Kyse on lapsen perustarpeesta tulla nähdyksi ja kuulluksi. Sosiaalinen media tarjoaa lapselle yleisön, jonka edessä hän voi peilata itseään, saada huomiota ja kehittää omaa identiteettiään.
Julkisena tilana sosiaalisella medialla, aivan kuten muillakin julkisilla paikoilla, on huonotkin puolensa. Keskeinen kysymys koskee lapsen yksityisyyden suojaa: osaavatko muut käyttäjät kunnioittaa sitä ja osaako lapsi itse suojella itseään? Entä ymmärtääkö lapsi tekojensa seuraukset? Keskustelussa huonoin vaihtoehto on lietsoa pelkoa ja kauhukuvia tai kieltää lapsilta sosiaalisen median käyttö. Sen sijaan aikuisten tulisi selvittää, mitä lasten käyttämissä sosiaalisen median palveluissa tapahtuu ja keskustella niiden käytöstä lasten kanssa. Pelisäännöt on hyvä sopia yhdessä lasten kanssa.
On hyvä muistaa, että jo nyt suurin osa lapsista tunnistaa netin riskejä ja osaa huomioida ne. Väitöstutkimukseni mukaan lapset ovat hyvin varovaisia netissä, eivätkä paljasta esimerkiksi henkilötietojaan. Suurin osa lapsista kertoi, että heidän vanhempansa tietävät, mitä he netissä tekevät. On kuitenkin aina pieni joukko lapsia, jotka eivät välttämättä tunnista omien tekojensa seurauksia. Näin on muuallakin kuin sosiaalisessa mediassa. Näiden lasten valmiuksiin toimia sosiaalisessa mediassa tulee kiinnittää erityistä huomiota.
Medialukutaito ja mediaosaaminen ovat kansalaisvalmiuksia, yksi tärkeä osa jokaisen kansalaisen perustaitoja ja turvallisuutta. Siksi on tärkeää, että mediaan suhtaudutaan kiinnostuneesti myös kouluissa ja siitä keskustellaan yhdessä oppilaiden kanssa. Medialukutaito on kirjattu nykyisiin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin varsin näkyvästi. Paljon on kuitenkin kouluissa parantamisen varaa siinä, miten esimerkiksi sosiaalista mediaa hyödynnetään opetuksessa ja miten oppilaiden osallisuutta voitaisiin tukea koulussa ja luokassa sen avulla.
Kun puhutaan lasten sosiaalisen median käytöstä, äänessä ovat usein vanhemmat, toimittajat ja lasten parissa työskentelevät ammattilaiset. Keskusteluun olisi hyvä saada mukaan paitsi lapset itse, myös sosiaalisen median palveluiden kehittäjät. Olisi tarpeen käydä kansallisilla ja kansainvälisillä kentillä keskustelua siitä, millaisia asioita tulee huomioida, kun kehitetään palveluita lapsille ja miten tunnistetaan tietoturvatarpeet, jotka liittyvät erityisesti lapsiin. YK:n lapsen oikeuksien komiteallakin voisi lapsen oikeuksien sopimuksen toimeenpanon valvojana olla asiaan sanottavaa. Kyse on lapsen oikeuksien toteutumisen kannalta merkittävästä asiasta: miten taataan lapsille oikeus saada tietoa ja ilmaista itseään ja toisaalta heidän oikeutensa saada suojelua ja turvaa.
Eri osapuolten saaminen mukaan keskusteluun olisi erityisen tärkeää ja ajankohtaista nyt, kun EU:n tietosuojauudistusta valmistellaan. Osana uudistusta pohditaan, kielletäänkö sosiaalisen median käyttö alle 16-vuotiailta ilman vanhempien suostumusta. Parhaimmillaan uudistus voisi motivoida vanhempia tutustumaan paremmin lasten käyttämiin sosiaalisen median palveluihin. Toisaalta haasteena on se, että lapset ovat osanneet tähänkin saakka kiertää palveluiden ikärajoituksia. Pohjimmiltaan tässä pohdinnassa on kyse kasvatuksesta ja luottamuksesta lasten ja vanhempien välillä. Tarvitaan rakentavaa keskustelua eri osapuolten, lastenkin, kanssa.
Terhi Tuukkanen
Ylitarkastaja
Lapsiasiavaltuutetun toimisto
Lähde:
Tuukkanen, T. 2014. A Framework for Children’s Participation in Online Environments. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto. Saatavilla osoitteessa https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/44765.
14. tammikuuta 2016
8. tammikuuta 2016
Kiitos Riihimäki!
Suomessa on käyty vilkasta keskustelua lapsen oikeudesta päivähoitoon (mm. Aamuposti 28.12.). Monissa kunnissa valtuustot ovat viime vuoden lopulla linjanneet osana talousarviotaan päivähoito-oikeuden laajuudesta ja henkilöstömitoituksesta.
Lapsiasiavaltuutettuna tehtäväni on arvioida, mikä on Suomessa lasten hyvinvoinnin tila ja miten lasten oikeudet maassamme toteutuvat.
Haluan kiittää Riihimäen kaupungin viisaita päätöksentekijöitä, jotka eivät tehneet heikennyksiä lapsen oikeuteen päivähoidon palveluihin ja päivähoidon henkilöstömitoitukseen.
Käydyssä keskustelussa on asettunut tarpeettomasti vastakkain kotikasvatus ja päivähoito. Valitettavaa on, että julkisessa keskustelussa elätetään myyttejä kasvatuksensa ulkoistavista vanhemmista, joiden lapset ovat päivät pitkät päivähoidossa. Kun tutkimustietoa väitteen perään on kysytty, sitä ei ole löytynyt.
Kokopäiväisessä päivähoidossa olevista lapsista noin 10 prosentilla vanhempi on kotona. Näistä lapsista valtaosalla on tarve kokopäiväiseen päivähoitoon muun muassa kehityksellisistä ja lastensuojelullisista syistä. Tästäkään huolimatta kotona olevien vanhempien lapset eivät ole pitkiä päiviä päivähoidossa, vaan noin 5-6 tuntia päivässä.
Monissa tutkimuksissa on osoitettu, että laadukkaasta päivähoidosta hyötyvät eniten lapset, joilla on taustassa sosiaalisia riskitekijöitä. Näitä voivat olla esimerkiksi vanhempien mielenterveysongelmat. Vieraskielisten lasten kannalta kotimaisen kielen oppiminen on ratkaisevan tärkeää jo ennen esikoulun alkua.
Kiitän Riihimäen kaupungin vastuullisesta linjasta. Se on linja, jonka taloustieteen tutkimus on todennut kansantalouden kannalta tuottavimmaksi. Kunnat, jotka etenevät maan hallituksen esityksen mukaisesti, ovat myös kuormittumassa päätöksiin liittyvän byrokratian kanssa.
Väärä säästö on huomisen velkaa. Päätökset, joissa lapsia asetetaan eri asemaan perhetaustan suhteen, ovat lyhytnäköisiä. Niihin ei Suomella ole varaa. Riihimäen tie on vastuullinen ja esimerkillinen. Se on lahja pienille lapsille.
Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu
Kirjoitus julkaistu Aamuposti-lehdessä 5.1.2016.
Lapsiasiavaltuutettuna tehtäväni on arvioida, mikä on Suomessa lasten hyvinvoinnin tila ja miten lasten oikeudet maassamme toteutuvat.
Haluan kiittää Riihimäen kaupungin viisaita päätöksentekijöitä, jotka eivät tehneet heikennyksiä lapsen oikeuteen päivähoidon palveluihin ja päivähoidon henkilöstömitoitukseen.
Käydyssä keskustelussa on asettunut tarpeettomasti vastakkain kotikasvatus ja päivähoito. Valitettavaa on, että julkisessa keskustelussa elätetään myyttejä kasvatuksensa ulkoistavista vanhemmista, joiden lapset ovat päivät pitkät päivähoidossa. Kun tutkimustietoa väitteen perään on kysytty, sitä ei ole löytynyt.
Kokopäiväisessä päivähoidossa olevista lapsista noin 10 prosentilla vanhempi on kotona. Näistä lapsista valtaosalla on tarve kokopäiväiseen päivähoitoon muun muassa kehityksellisistä ja lastensuojelullisista syistä. Tästäkään huolimatta kotona olevien vanhempien lapset eivät ole pitkiä päiviä päivähoidossa, vaan noin 5-6 tuntia päivässä.
Monissa tutkimuksissa on osoitettu, että laadukkaasta päivähoidosta hyötyvät eniten lapset, joilla on taustassa sosiaalisia riskitekijöitä. Näitä voivat olla esimerkiksi vanhempien mielenterveysongelmat. Vieraskielisten lasten kannalta kotimaisen kielen oppiminen on ratkaisevan tärkeää jo ennen esikoulun alkua.
Kiitän Riihimäen kaupungin vastuullisesta linjasta. Se on linja, jonka taloustieteen tutkimus on todennut kansantalouden kannalta tuottavimmaksi. Kunnat, jotka etenevät maan hallituksen esityksen mukaisesti, ovat myös kuormittumassa päätöksiin liittyvän byrokratian kanssa.
Väärä säästö on huomisen velkaa. Päätökset, joissa lapsia asetetaan eri asemaan perhetaustan suhteen, ovat lyhytnäköisiä. Niihin ei Suomella ole varaa. Riihimäen tie on vastuullinen ja esimerkillinen. Se on lahja pienille lapsille.
Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu
Kirjoitus julkaistu Aamuposti-lehdessä 5.1.2016.
14. joulukuuta 2015
”Ei haittaa vaikka toinen olisi erilainen.”
Saimme tehtäväksemme Lapsiasiavaltuutetun toimiston kahden korkeakouluharjoittelijan kesken toteuttaa harjoittelujakson aikana yhteisen projektin, jonka aiheen täytyi liittyä jotenkin lapsiin ja toteutuksessa tuli osallistaa lapsia jollain tavalla. Muutoin näkökulman ja lähestymistavan saimme valita vapaasti oman kiinnostuksemme mukaan. Muutaman aivoriihen pidettyämme päädyimme aina ajankohtaiseen yhdenvertaisuus-teemaan.
Teeman valittuamme lähdimme rajaamaan aihetta käytännön toteutuksen, eli lasten osallistamisen kautta. Päädyimme kysymään lapsilta käsitteen määrittelyjä tai käsitteestä mieleen tulevia asioita. Käsitteinä meillä oli esimerkiksi yhdenvertaisuus, suvaitsevaisuus, syrjintä ja ennakkoluulo. Lisäksi johdattelimme avoimin kysymyksin keskustelua koulukiusaamisen tematiikkaan, joka kuin huomaamatta kohosi projektin toiseksi pääteemaksemme. Jatkumo oli kuitenkin luonnollinen, sillä koulukiusaaminen liittyy läheisesti yhdenvertaisuuteen.
Toteutimme projektin vierailemalla kolmella eri koululla yhteensä viiden eri ryhmän kanssa. Saimme mukaan projektiin kattavan otoksen alakoululaisia, sillä osallistujia oli 2. luokkalaisista 6. luokkalaisiin. Lähtökohtanamme oli lähestyä aihetta toiminnallisuuden kautta ja välttää luennointia mahdollisimman paljon. Tunnin aluksi pidimme virittävän leikin, jossa oppilaat pääsivät liikkumaan ja taisipa joku vähän naureskellakin. Leikin päätteeksi kysyimme oppilailta, kuinka se voisi liittyä yhdenvertaisuuteen. Lapset keksivät todella oivaltavia ja hyviä vastauksia siihen nähden, että leikkiä ei ollut mietitty lainkaan yhdenvertaisuuden näkökulmasta.
”Jos joku näyttää tyhmältä, hän voi olla kuitenkin mukava.”
Leikin jälkeen lapset saivat muodostaa ryhmät, joissa he pääsivät pohtimaan käsitteitä yhdessä. Ohjeistimme heitä joko määrittelemään käsitteen tai, mikäli se tuntui hankalalta, kertomaan niistä heränneitä ajatuksia. Lasten vastaukset korostivat, että kaikki ovat samanarvoisia ja kaikilla on samat oikeudet. Kuitenkin käsitteet oikeus ja ihmisoikeus tuottivat jonkin verran vaikeuksia. Lapset nostivat esille lapsen oikeuksia ja ihmisoikeuksia, esimerkiksi ”Jokaisella on oikeus perustarpeisiin ja täysillä elämiseen.”, mutta varsinainen määrittely jäi vähemmälle huomiolle.
Jokaisen luokan vastauksista kävi ilmi, että kaikki ovat erilaisia ja lähes poikkeuksetta se oli lasten mielestä positiivinen asia. Erilaisuutta pidettiin hyvänä ja tärkeänä asiana, sillä jokaisen tulisi saada olla oma itsensä. Suvaitsevaisuuden lapset määrittelivät melko yksimielisesti erilaisuuden hyväksymiseksi. Syrjintä sen sijaan kiteytyi kaikilla luokka-asteilla ulkopuolelle jättämiseen ja kiusaamiseen.
Ennakkoluuloja käsittelevissä vastauksissa oli eniten havaittavissa erilaisia vastauksia. Vastauksissa tuli esille se, että ennakkoluulo on luulo ihmisestä, vaikka ei olisi vielä tavannut tai tuntisi tätä ollenkaan. Joissain vastauksissa ennakkoluulo nähtiin ennakointina, esimerkiksi ”miettii asioita etuajassa” tai ”ennakkoluulo on toisen ennakoimista”. Vastausten perusteella vaikuttaisi siltä, että ennakkoluulo oli terminä haastavin määritellä. Mikähän olisi ollut tulos, jos olisimme pyytäneet lapsia määrittelemään sanan stereotypia?
”Mä oon ehkä kiusannu, mutta en mä ees tiedä miksi.”
Lasten kanssa käydyistä keskusteluista tuli ilmi, että kouluissa esiintyy kiusaamista ja tämä on oppilaiden tiedossa. Lähes joka luokassa, kun siirryimme keskustelemaan kiusaamisesta, luokka selvästi vakavoitui ja rauhoittui. Pyrimme pitämään keskustelun mahdollisimman yleisellä tasolla, jottei aiheen käsittely kävisi liian raskaaksi kenellekään.
Vastauksissa näkyivät samat teemat luokka-asteesta riippumatta, kun kysyimme, miksi joitakin lapsia kiusataan koulussa, tai miksi jotkut oppilaat kiusaavat toisia. Lasten vastauksissa toistui, että joku saattaa kiusata pelon tai epävarmuuden takia (”Pelkää, että tulee itse kiusatuksi”). Jotkut taas haluavat esittää ”kovista” ja kiusaavat sen takia, tai sitten kiusaajalla voi olla omassa elämässään jokin huonosti. Kateus miellettiin myös laajalti kiusaamisen syyksi.
Kysyttäessä kuinka kiusaamiseen ja syrjintään voisi luokassa tai koulussa puuttua, pysyivät vastaukset myös samankaltaisina. Lähes kaikilla luokilla yleisimpänä puuttumiskeinona oli vanhemmille tai opettajalle kertominen. Muita ehdotettuja vaihtoehtoja oli tilanteeseen puuttuminen itse, väliin meneminen tappelussa ja riidan sovittelu. Lasten mielestä kuka tahansa voi puuttua kiusaamiseen. Yhdenvertaisuuden edistäminen oli hankalampi kysymys, varsinkin alemmille luokille. Yhdessä luokassa todettiin, että jos muut syrjivät lasta, voi kuitenkin itse olla hänen kaveri.
”Kaikilla on vähän samanlaiset säännöt, mutta aikuisilla on vähän enemmän oikeuksia.”
Kouluvierailut toivat mukavaa vaihtelua arjen toimistotyöhön. Saimme kosketuspintaa lasten arkielämään, kun pääsimme kuulemaan suoraan lapsilta mitä mieltä he ovat asioista, joiden parissa me aikuiset täällä toimistolla työskentelemme päivittäin. Oli myös virkistävää kuulla lasten omia määritelmiä ja ajatuksia vastapainoksi tähän sanakirjamääritelmien, lakitekstien ja virkamieskielen täyttämään toimistotyöhön.
Erityisen mukavana muistona mieleen jäi se, kuinka positiivisesti lapset suhtautuivat erilaisuuteen. He ymmärsivät, että kaikki me olemme erilaisia ja niin on hyvä. Lapset olivat sitä mieltä, että olisi tylsää jos kaikki näyttäisivät samalta tai jokaisella olisi sama nimi. Oli hienoa nähdä, kuinka oppilaat pohtivat monipuolisesti kiusaamisen syitä ottaen huomioon sekä kiusaajan että kiusatun näkökulman. Kiusaamisen ehkäisemiseksi on tärkeää ymmärtää, mistä syistä jotkut oppilaat ryhtyvät kiusaamaan toisia. Oli mukava huomata, kuinka hyvin jo 2. luokkalaiset osasivat määritellä kysyttyjä käsitteitä.
Kokonaisuutena projektin toteuttaminen oli mielenkiintoista monipuolisuutensa ja valinnanvapautensa ansiosta. Projektin suunnittelu itse alusta lähtien sai projektin tuntumaan omalta ja lopputuloksesta tulikin näköisemme. Toteutimme samalla lapsiasiavaltuutetun toimiston tehtävää, kun välitimme lapsille viestiä lapsen oikeuksista. Projektin lopputuotoksilla toteutamme myös toista tärkeää tehtävää, eli välitämme lasten näkemyksiä päätöksentekijöille, sillä keräämämme aineistoa voidaan hyödyntää esimerkiksi lapsiasiavaltuutetun Vuosikirjan laadinnassa. Pääsääntöisesti kaikki lapset olivat kuulleet jotain oikeuksistaan, mutta paljon on vielä tekemistä esimerkiksi lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettavuuden lisäämiseksi kouluissa.
Tapio Moilanen & Saara Holopainen
Korkeakouluharjoittelijat
Lapsiasiavaltuutetun toimisto
Teeman valittuamme lähdimme rajaamaan aihetta käytännön toteutuksen, eli lasten osallistamisen kautta. Päädyimme kysymään lapsilta käsitteen määrittelyjä tai käsitteestä mieleen tulevia asioita. Käsitteinä meillä oli esimerkiksi yhdenvertaisuus, suvaitsevaisuus, syrjintä ja ennakkoluulo. Lisäksi johdattelimme avoimin kysymyksin keskustelua koulukiusaamisen tematiikkaan, joka kuin huomaamatta kohosi projektin toiseksi pääteemaksemme. Jatkumo oli kuitenkin luonnollinen, sillä koulukiusaaminen liittyy läheisesti yhdenvertaisuuteen.
Toteutimme projektin vierailemalla kolmella eri koululla yhteensä viiden eri ryhmän kanssa. Saimme mukaan projektiin kattavan otoksen alakoululaisia, sillä osallistujia oli 2. luokkalaisista 6. luokkalaisiin. Lähtökohtanamme oli lähestyä aihetta toiminnallisuuden kautta ja välttää luennointia mahdollisimman paljon. Tunnin aluksi pidimme virittävän leikin, jossa oppilaat pääsivät liikkumaan ja taisipa joku vähän naureskellakin. Leikin päätteeksi kysyimme oppilailta, kuinka se voisi liittyä yhdenvertaisuuteen. Lapset keksivät todella oivaltavia ja hyviä vastauksia siihen nähden, että leikkiä ei ollut mietitty lainkaan yhdenvertaisuuden näkökulmasta.
”Jos joku näyttää tyhmältä, hän voi olla kuitenkin mukava.”
Leikin jälkeen lapset saivat muodostaa ryhmät, joissa he pääsivät pohtimaan käsitteitä yhdessä. Ohjeistimme heitä joko määrittelemään käsitteen tai, mikäli se tuntui hankalalta, kertomaan niistä heränneitä ajatuksia. Lasten vastaukset korostivat, että kaikki ovat samanarvoisia ja kaikilla on samat oikeudet. Kuitenkin käsitteet oikeus ja ihmisoikeus tuottivat jonkin verran vaikeuksia. Lapset nostivat esille lapsen oikeuksia ja ihmisoikeuksia, esimerkiksi ”Jokaisella on oikeus perustarpeisiin ja täysillä elämiseen.”, mutta varsinainen määrittely jäi vähemmälle huomiolle.
Jokaisen luokan vastauksista kävi ilmi, että kaikki ovat erilaisia ja lähes poikkeuksetta se oli lasten mielestä positiivinen asia. Erilaisuutta pidettiin hyvänä ja tärkeänä asiana, sillä jokaisen tulisi saada olla oma itsensä. Suvaitsevaisuuden lapset määrittelivät melko yksimielisesti erilaisuuden hyväksymiseksi. Syrjintä sen sijaan kiteytyi kaikilla luokka-asteilla ulkopuolelle jättämiseen ja kiusaamiseen.
Ennakkoluuloja käsittelevissä vastauksissa oli eniten havaittavissa erilaisia vastauksia. Vastauksissa tuli esille se, että ennakkoluulo on luulo ihmisestä, vaikka ei olisi vielä tavannut tai tuntisi tätä ollenkaan. Joissain vastauksissa ennakkoluulo nähtiin ennakointina, esimerkiksi ”miettii asioita etuajassa” tai ”ennakkoluulo on toisen ennakoimista”. Vastausten perusteella vaikuttaisi siltä, että ennakkoluulo oli terminä haastavin määritellä. Mikähän olisi ollut tulos, jos olisimme pyytäneet lapsia määrittelemään sanan stereotypia?
”Mä oon ehkä kiusannu, mutta en mä ees tiedä miksi.”
Lasten kanssa käydyistä keskusteluista tuli ilmi, että kouluissa esiintyy kiusaamista ja tämä on oppilaiden tiedossa. Lähes joka luokassa, kun siirryimme keskustelemaan kiusaamisesta, luokka selvästi vakavoitui ja rauhoittui. Pyrimme pitämään keskustelun mahdollisimman yleisellä tasolla, jottei aiheen käsittely kävisi liian raskaaksi kenellekään.
Vastauksissa näkyivät samat teemat luokka-asteesta riippumatta, kun kysyimme, miksi joitakin lapsia kiusataan koulussa, tai miksi jotkut oppilaat kiusaavat toisia. Lasten vastauksissa toistui, että joku saattaa kiusata pelon tai epävarmuuden takia (”Pelkää, että tulee itse kiusatuksi”). Jotkut taas haluavat esittää ”kovista” ja kiusaavat sen takia, tai sitten kiusaajalla voi olla omassa elämässään jokin huonosti. Kateus miellettiin myös laajalti kiusaamisen syyksi.
Kysyttäessä kuinka kiusaamiseen ja syrjintään voisi luokassa tai koulussa puuttua, pysyivät vastaukset myös samankaltaisina. Lähes kaikilla luokilla yleisimpänä puuttumiskeinona oli vanhemmille tai opettajalle kertominen. Muita ehdotettuja vaihtoehtoja oli tilanteeseen puuttuminen itse, väliin meneminen tappelussa ja riidan sovittelu. Lasten mielestä kuka tahansa voi puuttua kiusaamiseen. Yhdenvertaisuuden edistäminen oli hankalampi kysymys, varsinkin alemmille luokille. Yhdessä luokassa todettiin, että jos muut syrjivät lasta, voi kuitenkin itse olla hänen kaveri.
”Kaikilla on vähän samanlaiset säännöt, mutta aikuisilla on vähän enemmän oikeuksia.”
Kouluvierailut toivat mukavaa vaihtelua arjen toimistotyöhön. Saimme kosketuspintaa lasten arkielämään, kun pääsimme kuulemaan suoraan lapsilta mitä mieltä he ovat asioista, joiden parissa me aikuiset täällä toimistolla työskentelemme päivittäin. Oli myös virkistävää kuulla lasten omia määritelmiä ja ajatuksia vastapainoksi tähän sanakirjamääritelmien, lakitekstien ja virkamieskielen täyttämään toimistotyöhön.
Erityisen mukavana muistona mieleen jäi se, kuinka positiivisesti lapset suhtautuivat erilaisuuteen. He ymmärsivät, että kaikki me olemme erilaisia ja niin on hyvä. Lapset olivat sitä mieltä, että olisi tylsää jos kaikki näyttäisivät samalta tai jokaisella olisi sama nimi. Oli hienoa nähdä, kuinka oppilaat pohtivat monipuolisesti kiusaamisen syitä ottaen huomioon sekä kiusaajan että kiusatun näkökulman. Kiusaamisen ehkäisemiseksi on tärkeää ymmärtää, mistä syistä jotkut oppilaat ryhtyvät kiusaamaan toisia. Oli mukava huomata, kuinka hyvin jo 2. luokkalaiset osasivat määritellä kysyttyjä käsitteitä.
Kokonaisuutena projektin toteuttaminen oli mielenkiintoista monipuolisuutensa ja valinnanvapautensa ansiosta. Projektin suunnittelu itse alusta lähtien sai projektin tuntumaan omalta ja lopputuloksesta tulikin näköisemme. Toteutimme samalla lapsiasiavaltuutetun toimiston tehtävää, kun välitimme lapsille viestiä lapsen oikeuksista. Projektin lopputuotoksilla toteutamme myös toista tärkeää tehtävää, eli välitämme lasten näkemyksiä päätöksentekijöille, sillä keräämämme aineistoa voidaan hyödyntää esimerkiksi lapsiasiavaltuutetun Vuosikirjan laadinnassa. Pääsääntöisesti kaikki lapset olivat kuulleet jotain oikeuksistaan, mutta paljon on vielä tekemistä esimerkiksi lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettavuuden lisäämiseksi kouluissa.
Tapio Moilanen & Saara Holopainen
Korkeakouluharjoittelijat
Lapsiasiavaltuutetun toimisto
24. marraskuuta 2015
Lapsen valitusoikeutta koskeva lisäpöytäkirja parantaa lapsen oikeusturvaa
Suomi on parhaillaan saattamassa kansallisesti voimaan lisäpöytäkirjaa, jonka YK:n yleiskokous on vuonna 2011 hyväksynyt osaksi YK:n lapsen oikeuksien yleissopimusta. Lisäpöytäkirja koskee valitusmenettelyä ja sen tarkoituksena on edistää muun muassa sopimuksen täytäntöönpanoa sekä vahvistaa ja täydentää kansallisia jälkikäteisiä oikeusturvakeinoja. Lisäpöytäkirjan voimaan astumisen kynnyksellä, onkin hyvä pysähtyä pohtimaan, millainen oikeusturva lapsella oikein on Suomessa.
Lapsen oikeuksien sopimuksen kolmannen lisäpöytäkirjan tarkoitus on mahdollistaa yksilö- ja valtiovalitukset tapauksissa, joissa lapsen oikeuksia on loukattu. Valitus on tehtävä vuoden kuluessa siitä, kun kaikki tehokkaat kansalliset oikeussuojakeinot on käytetty. Suomessa valtion tai kunnan loukattua lapsen oikeuksien sopimuksessa turvattuja oikeuksia, ei lapsella ole tosiasiallisia tehokkaita oikeusturvakeinoja. Näin ollen loukkauksesta voidaan valittaa suoraan komitealle, ilman että kansallisia keinoja käytetään. Komitean antamat vastaukset ja suositukset eivät kuitenkaan ole oikeudellisesti sitovia, vaikkakin valtion tulee antaa kuuden kuukauden kuluessa kirjallinen vastaus toimista, joihin se aikoo ryhtyä.
Suomi on allekirjoittanut pöytäkirjan jo vuonna 2012. Eduskunta hyväksyi pöytäkirjan käsittelyssään lokakuussa 2015, jonka jälkeen se eteni tasavallan presidentin esittelyyn ja allekirjoitettavaksi. Tämän jälkeen asiakirjat lähetetään YK:n päämajaan New Yorkiin, jonne ne talletetaan. Pöytäkirja astuu voimaan kolme kuukautta tallettamisen jälkeen. Suomen osalta pöytäkirja tulee voimaan 12.2.2016.
Mitä oikeusturva on?
Perustuslaissa säädetään, että kaikilla on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa. Lain mukaan jokaisen tulee myös saada itseään koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Lisäksi jokaisella on oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta päätökseen.
Meillä jokaisella on oikeus luottaa siihen, että perustuslaissa turvatut oikeudet toteutuvat ja mahdolliset oikeudenloukkaukset voidaan saattaa asianmukaisen viranomaisen ratkaistavaksi. Oikeusturva on jokaisen kansalaisen oikeus, näin ollen se on myös jokaisen lapsen perusoikeus. Lapsia on perustuslain 6.3 §:n mukaisesti kohdeltava tasa-arvoisesti ja tämä koskee myös oikeusturvaa.
Oikeusturva voidaan jakaa ennakolliseen ja jälkikäteiseen oikeussuojaan. Ennakollisen oikeusturvan tarkoitus on varmistaa, että oikeusjärjestyksen sisältämät oikeudet turvataan mahdollisimman hyvin. Ennakolliseen oikeusturvaan kuuluu muun muassa se, että lakia noudatetaan tarkoin, lainsäädäntö vastaa lapsen oikeuksien sopimusta ja sopimusta sovelletaan asianmukaisesti.
Jälkikäteinen oikeusturva taas astuu kuvaan, kun henkilö kokee oikeuksiensa tulleen loukatuksi. Jälkikäteisen oikeusturvan muotoja ovat muun muassa muistutus, hallintovalitus, kantelu yleisille laillisuusvalvojille tai valvontaviranomaisille ja viimekätisenä vaihtoehtona valitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Jälkikäteiset oikeusturva keinot antavat esimerkiksi mahdollisuuden hakea oikaisua tai valittaa päätöksestä joka vaikuttaa oppilaan asemaan koulussa.
Mitä ongelmia lapsen oikeusturvaan liittyy?
Lapset eivät voi läheskään aina ryhtyä itsenäisesti oikeuksiaan koskeviin toimiin. Alaikäinen ei esimerkiksi välttämättä osaa tehdä hallintovalitusta häntä koskevasta hallintopäätöksestä, vaan käytännössä vanhemmat huolehtivat valituksen tekemisestä. Näin ollen lasten oikeuksien toteuttaminen on jäänyt lapsen huoltajien tai viranomaisten toiminnan varaan. Tämä voi tuottaa usein ongelmia, koska huoltajat ja viranomaiset eivät välttämättä tunnista tilanteita joissa lapsiin kohdistuu oikeudenloukkauksia. Myös huoltajien ja viranomaisten puutteelliset tiedot lasten oikeuksista voivat hankaloittaa oikeudenloukkauksiin puuttumista.
YK:n lapsen oikeuksien komitean näkemys on, että jälkikäteisten oikeusturvakeinojen on oltava tosiasiallisia ja tehokkaita, niiden tulee olla todellisesti käytettävissä. Komitea on tuonut esille, että lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa valtiota järjestämään lapsille asianmukaiset, tehokkaat ja riippumattomat valituskeinot heitä koskevissa asioissa sekä neuvonta- ja asianajoapua tarvittaessa.
Lapset voivat tehdä kanteluita oikeusasiamiehelle, oikeuskanslerille tai aluehallintovirastolle. Kantelun on tarkoitus olla helposti saavutettavissa, myös lapsille. Näiden instanssien toimintaa ei ole kuitenkaan suunniteltu lapsinäkökulmasta ja lasten tekemät kantelut ovatkin harvinaisia. Kantelumahdollisuuksista ei myöskään tiedoteta aktiivisesti lapsille. Kanteluiden vähäinen määrä tuskin kertoo siitä, että Suomessa lapset eivät kohtaisi ongelmia. Maissa, joissa lapsille on perustettu heille sopivia keinoja tuoda ongelmiansa esiin, ovat lapset myös olleet aktiivisia näiden käyttämisessä.
Lapsen jälkikäteiseen oikeusturvaan Suomessa liittyy muutoinkin epäkohtia. Lapsilla ei ole olemassa heidän tarpeisiin soveltuvia oikeusturvakeinoja ja neuvontapalveluja. Lapsilta siis puuttuu viranomainen, joka käsittelisi nimenomaisesti heidän kohtaamia ongelmia ja lasten tekemiä valituksia. Komitea on useasti huomauttanut Suomea siitä, että Suomessa ei ole tahoa, joka olisi kokonaisvaltaisesti vastuussa lapsen oikeuksien toteutumisen valvomisesta ja seurannasta. Tämän lisäksi oikeusturvan toteutumisen ongelmana voidaan nähdä lapsen oikeuksien riittämätön huomioiminen lainkäytössä.
Kolmannen lisäpöytäkirjan voimaan astumisen voidaan katsoa olevan parannus suomalaisten lasten oikeusturvaan. Kun lapsi saa mahdollisuuden itsenäisesti valittaa tapauksista joissa kokee oikeuksiaan loukatun, lisääntyy myös lapsen osallisuus itseään koskevissa asioissa. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että lapsille tiedotetaan riittävästi omista oikeusturvakeinoista sekä rohkaistaan käyttämään niitä. Vaikka lisäpöytäkirjan mukainen valitusjärjestelmä onkin askel parempaan suuntaan lapsen oikeusturvan parantamisessa, ei se kuitenkaan ole vielä riittävä. Suomen tulisikin huomioida komitean antamat suositukset paremmin. Niin kauan kun lapsilta puuttuu heille soveltuvat kansalliset oikeusturvakeinot, jäävät lapset ilman tehokasta oikeusturvaa.
Saara Holopainen, korkeakouluharjoittelija
Lähteet:
Hakalehto-Wainio Suvianna: Lapsen oikeusturva lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta. Teoksessa Hänninen Sakari, Kotkas Toomas, Nykänen Eeva, Pajukoski Marja, Sakslin Maija (toim.): Muuttuva sosiaalioikeus, Helsinki 2013.
Hakalehto-Wainio Suvianna: Oppilaan oikeudet opetustoimessa, Helsinki 2012.
Lahtinen Matti ja Lankinen Timo: Koulutuksen lainsäädäntö käytännössä. 9. uudistettu painos. Tallinna 2015
YK:n lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 12, CRC/C/GC/12.
Lapsen oikeuksien sopimuksen kolmannen lisäpöytäkirjan tarkoitus on mahdollistaa yksilö- ja valtiovalitukset tapauksissa, joissa lapsen oikeuksia on loukattu. Valitus on tehtävä vuoden kuluessa siitä, kun kaikki tehokkaat kansalliset oikeussuojakeinot on käytetty. Suomessa valtion tai kunnan loukattua lapsen oikeuksien sopimuksessa turvattuja oikeuksia, ei lapsella ole tosiasiallisia tehokkaita oikeusturvakeinoja. Näin ollen loukkauksesta voidaan valittaa suoraan komitealle, ilman että kansallisia keinoja käytetään. Komitean antamat vastaukset ja suositukset eivät kuitenkaan ole oikeudellisesti sitovia, vaikkakin valtion tulee antaa kuuden kuukauden kuluessa kirjallinen vastaus toimista, joihin se aikoo ryhtyä.
Suomi on allekirjoittanut pöytäkirjan jo vuonna 2012. Eduskunta hyväksyi pöytäkirjan käsittelyssään lokakuussa 2015, jonka jälkeen se eteni tasavallan presidentin esittelyyn ja allekirjoitettavaksi. Tämän jälkeen asiakirjat lähetetään YK:n päämajaan New Yorkiin, jonne ne talletetaan. Pöytäkirja astuu voimaan kolme kuukautta tallettamisen jälkeen. Suomen osalta pöytäkirja tulee voimaan 12.2.2016.
Mitä oikeusturva on?
Perustuslaissa säädetään, että kaikilla on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa. Lain mukaan jokaisen tulee myös saada itseään koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Lisäksi jokaisella on oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta päätökseen.
Meillä jokaisella on oikeus luottaa siihen, että perustuslaissa turvatut oikeudet toteutuvat ja mahdolliset oikeudenloukkaukset voidaan saattaa asianmukaisen viranomaisen ratkaistavaksi. Oikeusturva on jokaisen kansalaisen oikeus, näin ollen se on myös jokaisen lapsen perusoikeus. Lapsia on perustuslain 6.3 §:n mukaisesti kohdeltava tasa-arvoisesti ja tämä koskee myös oikeusturvaa.
Oikeusturva voidaan jakaa ennakolliseen ja jälkikäteiseen oikeussuojaan. Ennakollisen oikeusturvan tarkoitus on varmistaa, että oikeusjärjestyksen sisältämät oikeudet turvataan mahdollisimman hyvin. Ennakolliseen oikeusturvaan kuuluu muun muassa se, että lakia noudatetaan tarkoin, lainsäädäntö vastaa lapsen oikeuksien sopimusta ja sopimusta sovelletaan asianmukaisesti.
Jälkikäteinen oikeusturva taas astuu kuvaan, kun henkilö kokee oikeuksiensa tulleen loukatuksi. Jälkikäteisen oikeusturvan muotoja ovat muun muassa muistutus, hallintovalitus, kantelu yleisille laillisuusvalvojille tai valvontaviranomaisille ja viimekätisenä vaihtoehtona valitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Jälkikäteiset oikeusturva keinot antavat esimerkiksi mahdollisuuden hakea oikaisua tai valittaa päätöksestä joka vaikuttaa oppilaan asemaan koulussa.
Mitä ongelmia lapsen oikeusturvaan liittyy?
Lapset eivät voi läheskään aina ryhtyä itsenäisesti oikeuksiaan koskeviin toimiin. Alaikäinen ei esimerkiksi välttämättä osaa tehdä hallintovalitusta häntä koskevasta hallintopäätöksestä, vaan käytännössä vanhemmat huolehtivat valituksen tekemisestä. Näin ollen lasten oikeuksien toteuttaminen on jäänyt lapsen huoltajien tai viranomaisten toiminnan varaan. Tämä voi tuottaa usein ongelmia, koska huoltajat ja viranomaiset eivät välttämättä tunnista tilanteita joissa lapsiin kohdistuu oikeudenloukkauksia. Myös huoltajien ja viranomaisten puutteelliset tiedot lasten oikeuksista voivat hankaloittaa oikeudenloukkauksiin puuttumista.
YK:n lapsen oikeuksien komitean näkemys on, että jälkikäteisten oikeusturvakeinojen on oltava tosiasiallisia ja tehokkaita, niiden tulee olla todellisesti käytettävissä. Komitea on tuonut esille, että lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa valtiota järjestämään lapsille asianmukaiset, tehokkaat ja riippumattomat valituskeinot heitä koskevissa asioissa sekä neuvonta- ja asianajoapua tarvittaessa.
Lapset voivat tehdä kanteluita oikeusasiamiehelle, oikeuskanslerille tai aluehallintovirastolle. Kantelun on tarkoitus olla helposti saavutettavissa, myös lapsille. Näiden instanssien toimintaa ei ole kuitenkaan suunniteltu lapsinäkökulmasta ja lasten tekemät kantelut ovatkin harvinaisia. Kantelumahdollisuuksista ei myöskään tiedoteta aktiivisesti lapsille. Kanteluiden vähäinen määrä tuskin kertoo siitä, että Suomessa lapset eivät kohtaisi ongelmia. Maissa, joissa lapsille on perustettu heille sopivia keinoja tuoda ongelmiansa esiin, ovat lapset myös olleet aktiivisia näiden käyttämisessä.
Lapsen jälkikäteiseen oikeusturvaan Suomessa liittyy muutoinkin epäkohtia. Lapsilla ei ole olemassa heidän tarpeisiin soveltuvia oikeusturvakeinoja ja neuvontapalveluja. Lapsilta siis puuttuu viranomainen, joka käsittelisi nimenomaisesti heidän kohtaamia ongelmia ja lasten tekemiä valituksia. Komitea on useasti huomauttanut Suomea siitä, että Suomessa ei ole tahoa, joka olisi kokonaisvaltaisesti vastuussa lapsen oikeuksien toteutumisen valvomisesta ja seurannasta. Tämän lisäksi oikeusturvan toteutumisen ongelmana voidaan nähdä lapsen oikeuksien riittämätön huomioiminen lainkäytössä.
Kolmannen lisäpöytäkirjan voimaan astumisen voidaan katsoa olevan parannus suomalaisten lasten oikeusturvaan. Kun lapsi saa mahdollisuuden itsenäisesti valittaa tapauksista joissa kokee oikeuksiaan loukatun, lisääntyy myös lapsen osallisuus itseään koskevissa asioissa. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että lapsille tiedotetaan riittävästi omista oikeusturvakeinoista sekä rohkaistaan käyttämään niitä. Vaikka lisäpöytäkirjan mukainen valitusjärjestelmä onkin askel parempaan suuntaan lapsen oikeusturvan parantamisessa, ei se kuitenkaan ole vielä riittävä. Suomen tulisikin huomioida komitean antamat suositukset paremmin. Niin kauan kun lapsilta puuttuu heille soveltuvat kansalliset oikeusturvakeinot, jäävät lapset ilman tehokasta oikeusturvaa.
Saara Holopainen, korkeakouluharjoittelija
Lähteet:
Hakalehto-Wainio Suvianna: Lapsen oikeusturva lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta. Teoksessa Hänninen Sakari, Kotkas Toomas, Nykänen Eeva, Pajukoski Marja, Sakslin Maija (toim.): Muuttuva sosiaalioikeus, Helsinki 2013.
Hakalehto-Wainio Suvianna: Oppilaan oikeudet opetustoimessa, Helsinki 2012.
Lahtinen Matti ja Lankinen Timo: Koulutuksen lainsäädäntö käytännössä. 9. uudistettu painos. Tallinna 2015
YK:n lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 12, CRC/C/GC/12.
11. marraskuuta 2015
Historiallinen aluereformi
Hallituksen päätös sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta oli samalla päätös aluehallinnon järjestämisestä. Maan jakaminen 18:aan itsehallintoalueeseen, joita kutsuttaneen tulevaisuudessa loogisesti maakunniksi, muuttaa ratkaisevasti kuntien roolia.
Itsehallintoalueet järjestävät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Itsehallintoalueet saavat suorilla vaaleilla valitun valtuuston, joka päättää itsehallintoalueen taloudesta ja toiminnasta.
Itsehallintoalueen merkitys on suuri. Jo yksistään sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen siirtäminen kunnilta itsehallintoalueelle tarkoittaa kuntien vastuiden vähentämistä puolella. Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2015 arvioidut tulos- ja rahoituslaskelman mukaiset ulkoiset menot ovat noin 45,9 miljardia euroa (lähde: Kuntaliitto). Näistä sosiaali- ja terveystoimen osuus on noin 49 %.
Lisäksi itsehallintoalueille on jo päätetty siirtää palo- ja pelastustoimen tehtävät, maakuntien liitoille kuuluvat tehtävät, ELY-keskuksissa hoidettavat alueiden ja niiden elinkeinoelämän kehittämistehtävät mukaan lukien maaseutuelinkeinojen kehittämis- ja rahoitustehtävät sekä mahdollisesti ympäristöterveydenhuolto.
Kunnat eivät jatkossa rahoita sosiaali- ja terveyspalveluja. Vastuun itsehallintoalueiden rahoituksesta ottaa valtio tai osin itsehallintoalueiden oma verotusoikeus.
Mitä jää jäljellä kuntiin?
Samaan aikaan hallitus valmistelee normipurkua, jonka osalta on hallitusohjelmaan kirjattu erityisesti sivistyspalveluita koskevan lainsäädännön sitovuuden väljentäminen. Tarkalleen ottaen hallitusohjelma toteaa: ”Säädetään laki, jonka puitteissa kunnat voivat harkintansa mukaan päättää, millä tavalla ne järjestävät laissa lueteltujen lakien mukaisia palveluja. Kunnat eivät ole velvollisia noudattamaan mainituissa laeissa tai niiden nojalla annetuissa asetuksissa säädettyjä velvoitteita tai suosituksissa mainittuja menettelytapoja palveluiden toteuttamiseksi.”
Valmistelussa on normien purku koskien muun muassa seuraavia lakeja: laki vapaasta sivistystyöstä, laki taiteen perusopetuksesta, kirjastolaki, nuorisolaki, museolaki, liikuntalaki, laki kuntien kulttuuritoiminnasta, teatteri- ja orkesterilaki, laki lasten päivähoidosta.
Kun yhdistetään sosiaali- ja terveyspalvelujen siirto itsehallintoalueeseen sekä erityisesti sivistyspalveluita koskeva normien purku, alkaa kuntien tulevaisuuden rooli tiivistyä varhaiskasvatukseen, perusopetukseen, kaavoitukseen sekä yrittäjyyden, työllisyyden ja yleisen hyvinvoinnin edistämiseen. Tärkeää, mutta eri maailma kuin nykyisin.
Aluereformin valmisteluun on tuotava vahvasti mukaan vaikutusten arvioinnin ja osallisuuden näkökulma. On varmistettava, että itsehallintoalueiden valmistelu ja päätöksenteko sisältävät heti alusta alkaen ajatuksen tiedolla johdetusta vaikutusarvioinnista. Tämä on erityisen tärkeää lasten ja haavoittuvissa elämäntilanteissa elävien ihmisten kannalta. Itsehallintoalue vastaa kuitenkin muun muassa lastensuojelun järjestämisestä.
Suomi on siis saamassa maakunnat, joilla on todelliset vastuut ja velvollisuudet. Olemme siirtymässä kolmiportaiseen malliin, jossa valtion ja maakuntien rooli on vahva, kuntien vähäisempi. Kiinnostavaa on, että monissa kunnissa virinneet pohdinnat pormestarimalleista tulevatkin ajankohtaisimmiksi itsehallintoalueilla. Yhdysvalloissa osavaltioiden kuvernöörit valitaan vaaleilla. Meille riittänee vaaleilla valittava maakuntavaltuusto. Ruotsin vallan ajalta olevia maaherroja Suomi ei enää saane, mutta ei meillä liene jatkossa "itsehallintoaluejohtajiakaan". Itsenäistymiseen asti lääninhallituksia johtivat kuvernöörit, mutta nyt saataneen maakuntajohtajat, kun maakunnan liitotkin lakkaavat.
Olisi hyvä, että maakuntajohtajista tulisi näkyviä toimijoita ja maakunnallisen hengen luojia. Maaherrat tätä vielä olivat.
Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu
Itsehallintoalueet järjestävät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Itsehallintoalueet saavat suorilla vaaleilla valitun valtuuston, joka päättää itsehallintoalueen taloudesta ja toiminnasta.
Itsehallintoalueen merkitys on suuri. Jo yksistään sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen siirtäminen kunnilta itsehallintoalueelle tarkoittaa kuntien vastuiden vähentämistä puolella. Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2015 arvioidut tulos- ja rahoituslaskelman mukaiset ulkoiset menot ovat noin 45,9 miljardia euroa (lähde: Kuntaliitto). Näistä sosiaali- ja terveystoimen osuus on noin 49 %.
Lisäksi itsehallintoalueille on jo päätetty siirtää palo- ja pelastustoimen tehtävät, maakuntien liitoille kuuluvat tehtävät, ELY-keskuksissa hoidettavat alueiden ja niiden elinkeinoelämän kehittämistehtävät mukaan lukien maaseutuelinkeinojen kehittämis- ja rahoitustehtävät sekä mahdollisesti ympäristöterveydenhuolto.
Kunnat eivät jatkossa rahoita sosiaali- ja terveyspalveluja. Vastuun itsehallintoalueiden rahoituksesta ottaa valtio tai osin itsehallintoalueiden oma verotusoikeus.
Mitä jää jäljellä kuntiin?
Samaan aikaan hallitus valmistelee normipurkua, jonka osalta on hallitusohjelmaan kirjattu erityisesti sivistyspalveluita koskevan lainsäädännön sitovuuden väljentäminen. Tarkalleen ottaen hallitusohjelma toteaa: ”Säädetään laki, jonka puitteissa kunnat voivat harkintansa mukaan päättää, millä tavalla ne järjestävät laissa lueteltujen lakien mukaisia palveluja. Kunnat eivät ole velvollisia noudattamaan mainituissa laeissa tai niiden nojalla annetuissa asetuksissa säädettyjä velvoitteita tai suosituksissa mainittuja menettelytapoja palveluiden toteuttamiseksi.”
Valmistelussa on normien purku koskien muun muassa seuraavia lakeja: laki vapaasta sivistystyöstä, laki taiteen perusopetuksesta, kirjastolaki, nuorisolaki, museolaki, liikuntalaki, laki kuntien kulttuuritoiminnasta, teatteri- ja orkesterilaki, laki lasten päivähoidosta.
Kun yhdistetään sosiaali- ja terveyspalvelujen siirto itsehallintoalueeseen sekä erityisesti sivistyspalveluita koskeva normien purku, alkaa kuntien tulevaisuuden rooli tiivistyä varhaiskasvatukseen, perusopetukseen, kaavoitukseen sekä yrittäjyyden, työllisyyden ja yleisen hyvinvoinnin edistämiseen. Tärkeää, mutta eri maailma kuin nykyisin.
Aluereformin valmisteluun on tuotava vahvasti mukaan vaikutusten arvioinnin ja osallisuuden näkökulma. On varmistettava, että itsehallintoalueiden valmistelu ja päätöksenteko sisältävät heti alusta alkaen ajatuksen tiedolla johdetusta vaikutusarvioinnista. Tämä on erityisen tärkeää lasten ja haavoittuvissa elämäntilanteissa elävien ihmisten kannalta. Itsehallintoalue vastaa kuitenkin muun muassa lastensuojelun järjestämisestä.
Suomi on siis saamassa maakunnat, joilla on todelliset vastuut ja velvollisuudet. Olemme siirtymässä kolmiportaiseen malliin, jossa valtion ja maakuntien rooli on vahva, kuntien vähäisempi. Kiinnostavaa on, että monissa kunnissa virinneet pohdinnat pormestarimalleista tulevatkin ajankohtaisimmiksi itsehallintoalueilla. Yhdysvalloissa osavaltioiden kuvernöörit valitaan vaaleilla. Meille riittänee vaaleilla valittava maakuntavaltuusto. Ruotsin vallan ajalta olevia maaherroja Suomi ei enää saane, mutta ei meillä liene jatkossa "itsehallintoaluejohtajiakaan". Itsenäistymiseen asti lääninhallituksia johtivat kuvernöörit, mutta nyt saataneen maakuntajohtajat, kun maakunnan liitotkin lakkaavat.
Olisi hyvä, että maakuntajohtajista tulisi näkyviä toimijoita ja maakunnallisen hengen luojia. Maaherrat tätä vielä olivat.
Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu
28. lokakuuta 2015
Kyse on lapsista
Tiesitkö, että ammatillisten oppilaitosten perustutkintojen 1. ja 2. vuoden opiskelijoista 70 prosenttia arvioi, ettei kiusaamiseen puututa oppilaitoksen aikuisten toimesta? Tiesitkö, että näistä ammatillisten oppilaitosten opiskelijoista 48 prosenttia on kokenut seksuaalista häirintää joskus tai toistuvasti? Tiesitkö, että seksuaalista väkivaltaa on joskus tai toistuvasti kokenut 22 prosenttia? Ammatillisen puolen opiskelijatytöistä seksuaalista väkivaltaa on kokenut noin joka kolmas. (Kouluterveyskysely ammatillisen perustutkinnon oppilaitosmuotoisen koulutuksen osallistujille 2013, THL.)
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on arvioida, kuinka Suomessa lasten oikeudet toteutuvat ja kuinka lapset voivat. Työ pohjautuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Raportoin YK:n lapsen oikeuksien komitealle, Suomen eduskunnalle ja hallitukselle.
Yhdestä asiasta olen erityisen huolestunut: ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden hyvinvoinnista ja heidän tulemisestaan kuulluksi. Kyse on lapsista.
Nämä opiskelijat eivät ole aikuisia. Nämä opiskelijat ovat lapsia.
Ammatillisissa oppilaitoksissa perustutkintoa opiskelevat lapset voivat ikätovereitaan huonommin. Esimerkiksi seksuaalinen väkivalta on heille huomattavasti yleisempää. Eikä seksuaalisella väkivallalla tarkoiteta nimittelyä tai huutelua, vaan intiimialueiden vastentahtoista koskettelua tai esimerkiksi seksiin pakottamista.
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Rehellisyydestä alkaa kaikki. Toisekseen paniikkinappia pohjaan painalla ei saavuteta kuin epäluottamusta, häpeää ja passivoivaa syyllistymistä.
Kannustan keskusteluun lasten kanssa.
Käsi sydämelle. Kuinka monessa oppilaitoksessa on kerrottu opiskelijoille Kouluterveyskyselyn tuloksista, pohdittu yhdessä ilmeneviä asioita ja haettu niihin ratkaisuja? Kymmenet tuhannet ammatillisen puolen lapset ovat näihin kysymyksiin vastanneet, mutta harvassa ovat ne, joiden kanssa tuloksia olisi käsitelty.
Aktiivinen subjekti vai passiivinen objekti? Kumpi rooli lapsillamme on? Jos ajattelet, ettei lapsia kiinnosta, olet ammatillisessa ansassa. Kyllä lapsia heidän oma elämänsä kiinnostaa, jos me aikuiset osaamme kuulla ja kuunnella sekä antautua vuorovaikutukseen, dialogiin.
Lapsista me näemme huomenna, mikä meille aikuisille on ollut tärkeää tänään. Aloita tänään.
Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu
Kirjoitus julkaista Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n blogissa 22.10.2015.
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on arvioida, kuinka Suomessa lasten oikeudet toteutuvat ja kuinka lapset voivat. Työ pohjautuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Raportoin YK:n lapsen oikeuksien komitealle, Suomen eduskunnalle ja hallitukselle.
Yhdestä asiasta olen erityisen huolestunut: ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden hyvinvoinnista ja heidän tulemisestaan kuulluksi. Kyse on lapsista.
Nämä opiskelijat eivät ole aikuisia. Nämä opiskelijat ovat lapsia.
Ammatillisissa oppilaitoksissa perustutkintoa opiskelevat lapset voivat ikätovereitaan huonommin. Esimerkiksi seksuaalinen väkivalta on heille huomattavasti yleisempää. Eikä seksuaalisella väkivallalla tarkoiteta nimittelyä tai huutelua, vaan intiimialueiden vastentahtoista koskettelua tai esimerkiksi seksiin pakottamista.
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Rehellisyydestä alkaa kaikki. Toisekseen paniikkinappia pohjaan painalla ei saavuteta kuin epäluottamusta, häpeää ja passivoivaa syyllistymistä.
Kannustan keskusteluun lasten kanssa.
Käsi sydämelle. Kuinka monessa oppilaitoksessa on kerrottu opiskelijoille Kouluterveyskyselyn tuloksista, pohdittu yhdessä ilmeneviä asioita ja haettu niihin ratkaisuja? Kymmenet tuhannet ammatillisen puolen lapset ovat näihin kysymyksiin vastanneet, mutta harvassa ovat ne, joiden kanssa tuloksia olisi käsitelty.
Aktiivinen subjekti vai passiivinen objekti? Kumpi rooli lapsillamme on? Jos ajattelet, ettei lapsia kiinnosta, olet ammatillisessa ansassa. Kyllä lapsia heidän oma elämänsä kiinnostaa, jos me aikuiset osaamme kuulla ja kuunnella sekä antautua vuorovaikutukseen, dialogiin.
Lapsista me näemme huomenna, mikä meille aikuisille on ollut tärkeää tänään. Aloita tänään.
Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu
Kirjoitus julkaista Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n blogissa 22.10.2015.
26. lokakuuta 2015
Intersukupuolisuus.fi – tietoa, tarinoita ja toimintaa
Intersukupuolisuus on synnynnäinen tila, jossa yksilön fyysiset sukupuolta määrittelevät ominaisuudet eivät ole yksiselitteisesti naisen tai miehen. Tänään, 26.10. maanantaina vietetään Intersex awareness day (IDA) -päivää eri puolella maailmaa. Tänään halutaan erityisesti nostaa esille ja edistää intersukupuolisten ihmisten ihmisoikeuksia sekä lisätä tietoa intersukupuolisuudesta. Suomessa päivää vietetään muun muassa julkaisemalla Intersukupuolisuus.fi-verkkosivusto, joka on ensimmäinen intersukupuolisuutta käsittelevä suomenkielinen sivusto.
Sivusto on toteutettu vapaaehtoisvoimin. Toteuttajina ovat olleet intersukupuoliset sekä teeman parissa työskentelevät ihmiset. Sivuston tavoitteena on tiedon ja avoimuuden lisääminen sekä intersukupuolisten ihmisten ja heidän läheisten vertaistuen edistäminen.
Tiedolla on suuri merkitys sekä oman että toisten hyvinvoinnin edistämisessä ja ylläpitämisessä. Oikea tieto vähentää olettamia ja päinvastoin auttaa tekemään itseä ja toisia kohtaan oikeanlaisia päätöksiä. Tiedon turvin vanhemmat voivat auttaa lastaan entistä paremmin ja läheiset pystyvät paremmin olemaan tukena.
Intersukupuolisuus kytkeytyy toisinaan ikävällä tavalla salaisuuksiin. Se on saatettu salata ihmiseltä itseltä pitkiäkin aikoja lääkärien ja/tai vanhempien toimesta. Toisaalta ihminen itse on usein salannut intersukupuolisuuttaan muilta ihmisiltä ja salaa edelleen. Tähän syitä on monia. Pienimpinä eivät suinkaan ole yleisesti tiedon puute intersukupuolisuudesta, yksin jäämisen kokemus ja sukupuolta normittavat ja kaventavat käytännöt ja tavat. Sanapari ”kantaa salaisuuksia” ei ole syntynyt suotta. Se kuvaa hyvin salaisuuden luonnetta, siitä syntyy kannettava taakka, joka jollakin tavoin usein heikentää yksilön mahdollisuutta hyvinvointiin.
Euroopan neuvosto kehotti vuonna 2013 jäsenmaitaan varmistamaan, ettei intersukupuolisia lapsia leikattaisi kosmeettisista syistä. Tämä kehotus oli osoitettu myös Suomelle. Mielestämme jokaisella lapsella tulisi olla oikeus omanlaiseen kehoon ja sen suojeluun sekä jokaisella vanhemmalla tulisi olla oikeus riittävään tietoon tästä.
Olette lämpimästi tervetulleet www.intersukupuolisuus.fi sivustolle ja kannustamme sinuakin viettämään IDA päivää ja jakamaan tietoa sivustamme.
Intersukupuolisuus.fi–tiimi
www.intersukupuolisuus.fi
Sivusto on toteutettu vapaaehtoisvoimin. Toteuttajina ovat olleet intersukupuoliset sekä teeman parissa työskentelevät ihmiset. Sivuston tavoitteena on tiedon ja avoimuuden lisääminen sekä intersukupuolisten ihmisten ja heidän läheisten vertaistuen edistäminen.
Tiedolla on suuri merkitys sekä oman että toisten hyvinvoinnin edistämisessä ja ylläpitämisessä. Oikea tieto vähentää olettamia ja päinvastoin auttaa tekemään itseä ja toisia kohtaan oikeanlaisia päätöksiä. Tiedon turvin vanhemmat voivat auttaa lastaan entistä paremmin ja läheiset pystyvät paremmin olemaan tukena.
Intersukupuolisuus kytkeytyy toisinaan ikävällä tavalla salaisuuksiin. Se on saatettu salata ihmiseltä itseltä pitkiäkin aikoja lääkärien ja/tai vanhempien toimesta. Toisaalta ihminen itse on usein salannut intersukupuolisuuttaan muilta ihmisiltä ja salaa edelleen. Tähän syitä on monia. Pienimpinä eivät suinkaan ole yleisesti tiedon puute intersukupuolisuudesta, yksin jäämisen kokemus ja sukupuolta normittavat ja kaventavat käytännöt ja tavat. Sanapari ”kantaa salaisuuksia” ei ole syntynyt suotta. Se kuvaa hyvin salaisuuden luonnetta, siitä syntyy kannettava taakka, joka jollakin tavoin usein heikentää yksilön mahdollisuutta hyvinvointiin.
Euroopan neuvosto kehotti vuonna 2013 jäsenmaitaan varmistamaan, ettei intersukupuolisia lapsia leikattaisi kosmeettisista syistä. Tämä kehotus oli osoitettu myös Suomelle. Mielestämme jokaisella lapsella tulisi olla oikeus omanlaiseen kehoon ja sen suojeluun sekä jokaisella vanhemmalla tulisi olla oikeus riittävään tietoon tästä.
Olette lämpimästi tervetulleet www.intersukupuolisuus.fi sivustolle ja kannustamme sinuakin viettämään IDA päivää ja jakamaan tietoa sivustamme.
Intersukupuolisuus.fi–tiimi
www.intersukupuolisuus.fi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)