Lasta suojeltava/Children must be protected (Helsingin Sanomat, The Guardian)

Kansainvälinen yhteisö on epäonnistunut dramaattisella tavalla suojaamaan viattomia siviileitä viime aikojen sodissa. Muun muassa Gazassa, Syyriassa ja Ukrainassa kansainvälinen humanitäärinen oikeus on kokenut huomattavia loukkauksia. Sodan oikeussäännöt ovat muuttumassa.

YK:n turvallisuusneuvosto on päätöslauselmallaan tehostanut lapsisotilaisiin liittyvää seurantaa ja raportointia. Heinäkuussa YK julkaisi lapsia ja aseellisia konflikteja koskevan vuosiraportin, joka käsittelee sodissa lapsiin kohdistuvia loukkauksia ja listaa konkreettisella tavalla valtioita ja toimijoita, jotka ovat syyllistyneet käyttämään lapsia sotilaina. Parantamalla seurantaa ja tuomitsemalla selkeästi loukkaukset lasten oikeuksia kohtaan on pystytty parantamaan lasten asemaa kriisialueilla. Näin on tapahtunut muun muassa Sudanissa, Sri Lankassa, Myanmarilla ja Ugandassa.

Konfliktien ja sotien muuttuneen luonteen takia siviiliväestön ja erityisesti lasten suojelemiseksi tarvitaan kuitenkin lisätoimia. Iskut siviilikohteisiin, kuten sairaaloihin, kouluihin ja tiheisiin asutuskeskuksiin, ovat lisääntyneet. Samoin seksuaalinen väkivalta ja sieppaukset kohdistuvat haavoittuvimmassa asemassa oleviin ihmisryhmiin. Poliittinen tahto ehkäistä ja tuomita nämä teot on ollut liian vähäistä ja liian myöhäistä.

YK:n ihmisoikeusneuvosto päätti äänestyksen jälkeen käynnistää tutkimukset mahdollisista ihmisoikeusrikkomuksista Israelin hyökkäyksessä Gazaan. Tutkimuksen lopputulokset on ehditty kyseenalaistaa ja tuomita ennen kuin tutkimukset ovat edes käynnistyneet. Osaltaan tämä kertoo kansainvälisen humanitäärisen oikeuden politisoitumisesta, vaikka lähtökohtana pitäisi olla tapahtuneet tosiasiat ja niiden arviointi, eikä eri osapuolten omien tarkoitusperien edistäminen.

Lapsen ihmisoikeudet ovat YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen kautta laajimmin tunnustetut ihmisoikeudet maailmassa. Vain muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta maailman valtiot ovat sitoutuneet lapsen oikeuksien sopimukseen. Lasten asema tunnustetaan osana siviiliväestön suojelua myös sodan oikeussäännöissä.

Vahvasta oikeusperustasta huolimatta viime aikojen konfliktit osoittavat suurta piittaamattomuutta lasten suojelusta sodissa. YK:n puitteissa tarvitaan vakava keskustelu, miten lapsia pystytään suojelemaan paremmin. Tällä hetkellä tässä ei onnistuta riittävästi.

Siviiliväestöön ja erityisesti lapsiin kohdistuvia ihmisoikeusloukkauksia pitäisi ryhtyä tutkimaan heti konfliktien syttyessä. Tämä ennakoiva tutkinta voisi osaltaan ehkäistä julmimpia tekoja ja se joka tapauksessa auttaisi syytteiden nostamisessa myöhemmin.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen osalta on tarpeen pohtia, miten lapsiin kohdistuneisiin ihmisoikeusloukkauksiin puututtaisiin systemaattisemmin ja syyteharkinta käynnistettäisiin nykyistä herkemmin. Tämäkin toimisi myös ehkäisevästi suojaten siviiliväestöä ja erityisesti lapsia. Lapsimyönteistä oikeusprosessia tulisi vahvistaa entisestään.

Sodan ja vihan kierre on katkaistava. Tämä voidaan tehdä suojelemalla lapsia.

Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu

Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä Suomessa on edistää ja arvioida lapsen oikeuksien toteutumista. Tehtävä pohjautuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen.
_ _ _ _

The international community has failed in a dramatic way to protect innocent civilians in recent wars. There have been serious violations of international humanitarian law in Gaza, Syria and Ukraine, to name some examples. The laws of war are changing.

The Resolution of the UN Security Council has established effective monitoring and reporting on child soldiers. In July, the United Nations published its annual report on children and armed conflict, which deals with violations against children in war and explicitly documents the states and other parties that have recruited children as soldiers. It has also been possible to improve the status of children in crisis areas through improved monitoring and by clearly condemning violations of children's rights. This is the case in, for example, Sudan, Sri Lanka, Myanmar and Uganda.

Due to the changed nature of conflicts and wars, however, additional measures are required to protect the civilian population and children in particular. Attacks on civilian targets such as hospitals, schools, and densely populated areas have increased. Similarly, sexual violence and abductions are targeted at the most vulnerable groups of people. The political will to prevent and condemn these acts has been too little and too late.

The UN Human Rights Council decided after voting to launch an inquiry into possible violations against human rights committed during Israel’s attack on Gaza. The results of the inquiry have been called into question and condemned even before the investigation has begun. This is an indication of the politicisation of international humanitarian law, where the starting point should be the actual facts and events and their assessment, rather than the promotion of the interests of the parties involved.

Children’s human rights are globally the most widely recognised human rights, through the UN Convention on the Rights of the Child. With only a few exceptions, all countries of the world have ratified the Convention. The status of children is also recognised as a part of the protection of the civilian population in the laws of war.

Despite this strong legal basis, recent conflicts demonstrate a great disregard for the protection of children in war. A serious discussion is needed within the UN on how children can be better protected. At present, we are failing to do enough.

Human rights violations against the civilian population in general and children in particular should be taken under investigation immediately at the outbreak of conflicts. Proactive investigation might help to prevent the cruellest acts, and would in any case support prosecution at a later stage.

With respect to the International Criminal Court, it should be considered how human rights violations against children could be addressed more systematically and consideration of charges could be more easily initiated. This would also serve as a deterrent and would protect the civilian population, especially children. A legal process that prioritises the rights of children should be further strengthened.

The cycle of war and hatred must be broken. This can be accomplished through the protection of children.

Tuomas Kurttila
Ombudsman for Children in Finland

The mission of the Ombudsman for Children is to promote and assess the implementation of children's rights in Finland. The task is grounded in the UN Convention on the Rights of the Child.

Miksi?

Kolumni oululaisessa Forum24-lehdessä 16.6.2014

Ihminen tunnistaa pienuutensa suurten kysymysten äärellä. Kun jäämme vastauksia vaille, kohtaamme epävarmuuden itsessämme ja elämässämme. Monelle oululaiselle heräsi kysymyksiä muutama viikko sitten kauniin kesän keskellä.

Haluaisimme tietää syyn. Miksi jotain käsittämätöntä tapahtuu? Miksi kukaan ei huomannut? Miksi ei ihminen ottanut puheeksi?

Joskus voi olla, että vaikeiden asioiden äärellä emme osaa hakea kuin helppoja vastauksia. Syy oli olosuhteissa. Syy oli viranomaisissa. Lakia on vähintään muutettava. Resurssipula.

On tärkeää, että tragedioiden yhteydessä käynnistetään selvitykset ja pyritään aina oppimaan, miten toimimalla näitä voisimme estää.

Mutta on nähtävä silti enemmän. Meidän on vaikea myöntää, ettei kaikki ole ymmärrettävissä tai selvitettävissä. Ihmisen toimintaa ei pystytä aina diagnosoimaan tai palauttamaan ymmärrettäviin syihin. Vaikka tämä ei vähennä ihmisen vastuuta, voi se silti auttaa ymmärtämään ihmisen osaa. Ja toisaalta niin paljossa kuin pystymme hyvään, yhtä paljossa pystymme pahaan.

Ratkaisevaa on, miten toisemme kohtaamme elämän vaikeina päivinä. Ihmisen kohdatessa tuskaa ja häpeää meidät kanssaihmiset on luotu keventämään ja jakamaan kuormia. Ei raskauttamaan kuormien kantajia entisestään.

Emme tunnu muistavan, että jokaisen ihmisen kohdalla vaikeiden päivien varjo osuu moneen muuhunkin. Lapsiin, puolisoon, sukulaisiin, ystäviin, työtovereihin.

Meillä jokaisella on suuri vastuu, miten kohtaamme tuskaa ja häpeää toisessa ihmisessä. Otammeko viisastelijan osan vai rinnalla kulkijan paikan? Hoidammeko enemmän omaa osaamme vai asetummeko toisen asemaan?

Tapamme toimia toisen ihmisen hädän hetkellä vaikuttaa siihen, miten ongelmia on ehkäistävissä jatkossa. Huomaamatta luomme kynnyksiä tilanteissa, joissa kynnyksiä pitäisi madaltaa. Esimerkiksi lastensuojelun asiakkaaksi joutuminen on liiaksi juuri joutumista - sen pitäisi olla pääsemistä. Perheneuvonnan tai päihdehuollon asiakkuus ei ole loppu, niiden pitää olla alku.

Yhteiskunta, jossa ei ole uusintaottelua, on kova ja kylmä.

Ehkä on tyydyttävä hyväksymään, ettei aina ole selityksiä tai ymmärrettäviä syitä. On tuettava lujasti juuri silloin, kun se on kaikkein vaikeinta.

Tuomas Kurttila

Tuhannen taalan paikka

Los Angelesin olympialaiset vuonna 1984. Olin tuolloin 6-vuotias. Muistan kirkkaasti, kuinka olemme leiriytyneet kellariin seuraamaan olympialaisia. Keskellä kesäistä aamua heitetään keihään finaalia. Suomalainen heittää olympiakultaa. Soulin olympialaisissa sama toistuu neljä vuotta myöhemmin. Huumaa.

Jalkapallon MM-kisat Meksikossa vuonna 1986. Veivaan otteluiden välillä Oulun Höyhtyän grillille ostamaan kymmenen pennin irtokarkkeja. Grilli on onneksi kiinni vain muutaman tunnin päivässä. Diego, Lineker, Schumacher porautuvat muistisoluihin ikuisesti.

Jalkapallon MM-kisat Brasiliassa vuonna 2014. 

Tuhannen taalan paikka kestäville muistoille. 

Tunnetta suuresta yhteisestä, maagisesta jännityksestä. Ja hetkistä, joissa me aikuisetkin osaamme keskittyä ja kiljahtaa pallon liikkeiden mukana.

YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen on kirjattu jokaisen lapsen oikeus kulttuuriin. Meidän aikuisten tehtävänä on rakentaa kisakatsomot kuntoon.

Antakaamme siis lasten valvoa ja elää kisahuumaa. Kyllä, aivan keskellä yötä. Eräs äiti kirjoitti hyvin, olkoon hän esimerkkinä:  

”Laitoimme pojan nukkumaan seitsemältä ja herätimme matsia varten yhdeltätoista: lasi maitoa kädessä ja peittoon kääriytyneenä hän seurasi idolinsa Neymarin peliä. Jännittävä lapsuusmuisto ei toivottavasti heti unohdu.”

Voin vakuuttaa, ei unohdu. Kestävä säilyy aina. Finaali pelataan su 13.7. klo 22. Lapsilla on oikeus finaaliin.

Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu

Kiusaaminen, seksuaalinen väkivalta - kitkettävä pois

Viime viikkoina on herätty tosiasioihin. Seksuaalinen väkivalta on lasten elämässä yleistä.

Ensimmäinen herättäjä oli Ylen MOT:n Saalistajat verkossa -jakso. MOT loi 13- ja 14-vuotiaiden peiteprofiilit, joiden kanssa yli sata aikuista miestä pyrki kontaktiin kuukauden aikana. Ohjelman nimi oli ja on osuva - Saalistajat verkossa.

Tällä viikolla heräsi kaivattu keskustelu lasten kohtaamasta seksuaalisesta väkivallasta. Nostin aiheen esille koulukiusaamista käsittelevässä nuorten seminaarissa. Vuonna 2013 Kouluterveyskyselyn mukaan kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista tytöistä 20, lukiotytöistä 23 sekä ammattiin opiskelevista tytöistä 33 prosenttia ilmoitti joutuneensa seksuaalisen väkivallan kohteeksi joskus tai toistuvasti.

Monelle suomalaiselle on ollut järkytys, että lapset joutuvat kohtaamaan tällaisen arjen. Lapsia ja nuoria tämä ei järkytä, heistä monelle tämä on tavallista elämää.

Toivon aikuisten menettävän yöunensa pohtiessaan asiaa. Kyse on kulttuurista, jonka me aikuiset olemme luoneet ja jonka me sallimme.

Liian pitkään on siedetty lääppimistä, tungettelua, idioottimaisia herjoja. Homottelu on lähes yleiskieltä. Kun oikein halutaan suomalaista miestä lyödä, häntä voi haukkua neidiksi.

Typerää.

Kaikki tämä luo painetta lapsillemme. Kukaan lapsista ei tätä painetta toivo tai tarvitse.

Viime päivinä moni on kuullut ensimmäistä kertaa opiskelijajärjestöjen ja niiden kumppaneiden hankkeesta, jossa edistetään yhdenvertaisuutta koulumaailmassa, erityisesti toisen asteen oppilaitoksissa. Tutustu. Hanke ei ole sattumaa: normit.fi

Meidän on kuultava enemmän, nähtävä kirkkaammin, toimittava laajemmin. Toivon lisää näiden 33 prosentin ammattiin opiskelevien tyttöjen kertomaa kouluarjestaan. Ja aikuisilta toivon pohdintaa. Hyvä esimerkki on nuorten lääkärinä toimivan Miilan päivän blogi: http://miilablog.wordpress.com/2014/05/30/halytyskellot-soivat-kuuleeko-ammattikoulu/

Keskustelun lisäksi tarvitaan toimia:

1) Päiväkoteihin on luotava oma versio KiVa Koulu -hankkeen sisällöstä. Kiusaamisen kulttuuri "opitaan" varhain, hiekkalaatikolla.
2) Oppilaat ja opiskelijat on otettava tiiviisti mukaan, kun valmistellaan koulujen järjestyssääntöjä. Niissä on vahvistettava yhteisöä ja laitettava typerällä käytökselle stoppi.
3) Aikuisten on herättävä. Aikuiset eivät saa kulkea lasten ja nuorten ohi. Lapsiin ja nuoriin luotan, meistä aikuisista en ole lainkaan varma. Jopa 68 prosenttia toistuvasti kiusatuista tai toisten kiusaamiseen osallistuneista yläkoululaisista kertoo, etteivät koulussa työskentelevät aikuiset puutu kiusaamiseen. Täydennyskoulustusta lisää. Parempaa kouluyhteisöjen johtamista.
4) Tarvitsemme lisää tietoa. Kun olin aikoinaan opetusministeriössä, käynnistimme tutkijoiden Tommi Hoikkala ja Petri Paju johdolla hankkeen, jossa tämä kaksikko laittoi reput selkään ja teki todellista etnografista kenttätutkimusta - koulun penkissä. Ei tullut suutari, tuli klassikko: http://www.gaudeamus.fi/apinapulpetissa/. Nyt tarvitaan vastaava viritys seksuaalisen väkivallan todellisuuteen ammatillisissa oppilaitoksissa. Tapaan tutkijoita ensi viikolla, viritämme pohdinnan. 

Kiusaaminen ja seksuaalinen väkivalta jättävät isot arvet. Pahimmillaan ihminen tottuu näihin sairaisiin ilmiöihin.

Ja ne ilmiöt, joita emme ehkäise jo hiekkalaatikolla, ovat läsnä työelämässä, parisuhteissa, kaikkialla.

Olisiko jo aika herätä? Olisiko jo aika menettää yöunet - aikuisten?

Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu

Lapsivaikutukset arvioitava - tiistaina Harjavallassa

Työni tärkeimpiä tavoitteita on edistää lapsivaikutusten arviointia - valtion, kuntien, työmarkkinajärjestöjen valmisteluissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tehnyt asiassa erinomaista kehittämistyötä - tietoa ja välineitä löytyy: http://www.thl.fi/fi_FI/web/kasvunkumppanit-fi/johdon_tueksi/miten_arvioida/lapsivaikutusten_arviointi

Mutta entäpä arki? Otan esimerkin sinänsä oikein hienosta Harjavallan kaupungista, Pori-Tampere rautatien ja Pori-Helsinki valtatie 2:n varrelta.

Tiistaina Harjavallan sivistyslautakunta käsittelee määräaikaisten koulunkäynninavustajien määriä tulevana syyslukukautena: http://77.240.19.4/~w2harjav/kokous/2014122-6.HTM. Vastaavia päätöksiä joudutaan pohtimaan monessa kunnassa - taloutta on hoidettava, toiminnan ytimiä etsittävä. Ymmärrettävää.

Kun päätöksiä valmistellaan, on tärkeä selvittää, miten tehtävät päätökset vaikuttavat lapsiin - heidän arkeensa ja kehitykseen lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä. Vaikutusten arviointi ei ole helppoa. Mutta se on välttämätöntä, jotta päätöksenteko olisi kestävää ja ottaisi johdonmukaisesti huomioon lapsen oikeudet. Väärä säästö on huomisen velkaa.

Esimerkiksi Harjavallassa perustellaan koulunkäynninavustajien tarvetta seuraavin argumentein:

Koulunkäyntiavustajien määrän hallitsematon kasvu on kansallinen ongelma. Opettajan kouluttajat näkevät tämän kehityskulun koulujen kykenemättömyytenä kehittää koulua kaikkien oppilaiden yhteiseksi kouluksi. Lisääntynyt oppimisvaikeuksien diagnosointi on tuottanut ”integroitujen oppilaiden” määrän kasvun yleisopetuksessa, mikä synnyttää mielikuvan koulun kehittymisestä hyväksymään erilaisuutta.

Muiden kuin vammaisten oppilaiden tapauksessa avustajan tiiviillä läsnäololla on todettu olevan myös kielteisiä vaikutuksia… Avustajien käytön kielteisinä vaikutuksina mainitaan mm.: avustettava menettää itsehallintaansa, avustettavan sukupuoli-identiteetin kehitys häiriytyy.

Ehkä tämä esimerkki osoittaa, miksi lapsivaikutusten arviointi on saatava syvällisesti mukaan kaikkeen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Kyse on myös lapsen näkökulman, lapsen äänen kuulemista.

Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu

Näkyvät näkymättömät

Joka ei ole kutsuttu oman työyhteisönsä vuoden tärkeimpiin juhliin, tietää paikkansa. Miltä sinusta tuntuisi olla ammatissa, jolle kutsu ei useinkaan kuulu? Siis oman työpaikan juhliin.

Puhuin tänään kasvatuksen ammattilaisille. Moni heistä oli koulunkäynninohjaaja. Keskustelimme paikasta työyhteisössä. Tai oikeastaan sen puutteesta.

Keskellämme on näkymättömiä. Lapsille he ovat näkyviä ja todellisia. Kouluarjessa tuki ja olkapää.

Kuitenkin liian harva heistä on laulamassa koulun kevätjuhlissa. Liian harva heistä on läsnä, kun koulun henkilökunta esitellään vanhempainillassa. Joillekin on tärkeää, ettei heitä kutsuta ohjaajiksi, avustajiksi enintään.

Jos koulunkäynninohjaajia arvostettaisiin, he olisivat mukana kevätjuhlan ilossa. He olisivat saattamassa lapsia lomaan ja uusille teille.

Lapsi kasvaa yhteisössä. Hän kasvaa niihin kirjoitettuihin ja kirjoittamattomiin sääntöihin, joilla yhteisö toimii. Myöhemmin lapsi todentaa tätä oppimaansa uusissa yhteisöissä - työpaikoilla, kodeissa, kaikkialla - hyvässä ja pahassa.

Koulu on kasvuyhteisö. Kaikella koulussa tapahtuvalla on merkitys ja sisältö.

Lapsen oikeus on saada kasvaa yhteisössä, jossa aikuisten esimerkki kannustaa ja rohkaisee kunnioituksen ja kohtaamisen kulttuuriin. Ammattienkin välinen arvostus on ihmisten välistä arvostusta. Kiusaamisen, arvostamattomuuden, näkymättömyyden juuret ovat meidän aikuisten tavassa toimia.

Jos me aikuiset haluamme kasvattaa lapsista toista ihmistä arvostavia ja kunnioittavia, olisikohan meidän syytä aloittaa läheltä, itsestämme? Koulustamme?

Parin viikon päästä vietetään koulujen kevätjuhlia. Ovatko kaikki kutsuttuja?

Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu

Sari, käärimme hihat - mission possible

Yrittäjä ja Huono Äiti -blogisiti Sari Helin kirjoittaa viisaasti blogissaan Ylen sivuilla:

”Lapsi ei ole menoerä paperilla. Lapsi syntyy omasta tahdostaan riippumatta valmiina ottamaan vastaan kaiken sen, mitä elämä hänen varalleen järjestää. Lapsi ei voi valita perimäänsä, ei vanhempiaan eikä vanhempiensa tulotasoa ja siitä huolimatta mikään maailmassa ei ole yhtä ehdotonta ja anteeksiantavaa kuin lapsen rakkaus omaan perheeseensä.”

Sari haastaa käärimään hihat. Lapsiystävällisen yhteiskunnan puolesta.

I am ready. Hihaton paita on päällä. 

Tänään on 10. työpäiväni lapsiasiavaltuutettuna. Pian kokoustan maan hallituksen keskeisimpien lapsiasioista linjaavien ministereiden kanssa.

Me pystymme parempaan. On pakko. Enemmistön hyvinvointi ei riitä. Suomi on tarina kansakunnasta kaikille, ei harvojen yhteiskunnasta.

Siksi toivon hyvinvoivan keskiluokan nukkuvan huonosti, koska joka kahdeksas poika ei osaa peruskoulun lopussa lukea riittävän hyvin selvitäkseen jatko-opinnoista tai tämän päivän työelämästä.

Demokratiassa enemmistö päättää. Tavallisten suomalaisten varassa on lapsiystävällisen yhteiskunnan rakentaminen. Uurnilla tämä homma ratkeaa. Kyllä virkakunta osaa pykälät ja budjetin momentit valmistella, mikäli poliittinen tahtotila on vahva. Jos sitä ei ole, haahuilemme kaikki.

Toivon meidän ymmärtävän, että joka kymmenes lapsi kokee perheensä arjessa kouriintuntuvaa köyhyyttä. Tämä köyhyys näkyy ruokalautasella, harrastuksissa, kaikessa.

Pöydällä ovat myös ilmiöt, jotka koskettavat jokaista lasta. Asioita, jotka tulevat usein paineistetusta aikuisten elämästä ja aikuisten odotuksista. Joka viides yläkouluikäinen tyttö kokee masentuneisuutta. Kansainvälisesti verrattuna Suomen pojat tekevät paljon itsemurhia, tappavat itsensä.

Yhteiskunnan eturivi on tänään huolissaan maamme kilpailukyvystä. Nyt etsitään kansakunnan tulevaisuuden kannalta tärkeimpiä investointikohteita. Maali on yhteinen.

Kestävä yhteiskunta perustuu huolenpitoon lapsista. Ihmisen elämä alkaa lapsuudella. Sitä ei voi ohittaa kiitotiellä - tämä on varmaa.

Tilannekuva on kohtuullisen selkeä - lapsuus eriarvoistuu, perhetausta määrittelee liian paljon lapsen tulevaisuuden näkyä. Mitä tehdä?

Tarvitsemme kolme läpilyöntiä, maalia, osumaa. Emme voi ajatella vain yksittäisten päätösten kautta, ensin on saatava kuntoon koko lapsipolitiikan hahmotus. Muutoin olemme sattumanvaraisilla teillä. Eilen tuota, tänään tällaista, huomenna sellaista, ylihuominen on vielä kaukana - ei näin, kiitos.

Kolme maalia:

1)    Lapsivaikutukset on arvioitava kaikessa yhteiskunnan päätöksenteossa - valtion, kuntien, työmarkkinoiden. Erityinen näkökulma tarvitaan budjetointiin - lapset ovat investointi, eivät kuluerä.

2)    Työn ja perheen on mahduttava samaan elämään. Työuria on pidennettävä, ymmärrämme tämän. Mutta työurien pidentäminen ei voi tarkoittaa hoivavastuun rapautumista.

3)    Lapsi on nähtävä, kuultava, otettava tosissaan. Muun muassa päiväkodin, koulun, harrastamisen ja kodin arjessa. Lasten näkökulman pitää vaikuttaa meidän aikuisten tapaan toimia ja ajatella.

Näistä puhun ministereillemme tänään klo 11. Me puhumme. Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia. Mission possible.

Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu

P.S. Ja kannattaa tykätä Lapsiasiavaltuutetun FB-sivua, Twitteristäkin löytyy. Pysytään kärryillä. Yhteistä työtä, yhteistä elämää.