29. marraskuuta 2017

Lapsen mielipiteen kuuleminen ei ole vaihtoehto, vaan lapsen oikeus

Mimmi Partanen, korkeakouluharjoittelija, Lapsiasiavaltuutetun toimisto

Kolmen kuukauden mittainen korkeakouluharjoittelu lapsiasiavaltuutetun toimistossa on antanut minulle hienon mahdollisuuden syventyä lapsen oikeuksiin ja lapsen oikeuksien toteutumiseen Suomessa. Vaikka Suomessa lapsen oikeuksien voidaan sanoa olevan melko hyvällä tolalla, tehtävää silti riittää. Lapsia ei vieläkään nähdä aina täysimääräisinä oikeussubjekteina, joille kuuluu niin oikeus hyvinvointiin ja kasvun tukeen, oikeus tulla suojelluksi, sekä erityisesti myös oikeus osallistua ja vaikuttaa.

Harjoitteluni aikana olen saanut keskittyä erityisesti lapsen oikeuteen tulla kuulluksi. Harjoittelun aikana yhtenä tehtävänäni on ollut laatia yhdestä YK:n lapsen oikeuksien komitean antamasta yleiskommentista lapsille sopiva versio, jotta yleiskommentissa olevat asiat tavoittaisivat myös suoraan lapset. Valitsin työstettäväkseni yleiskommentin nro 12, joka koskee oikeutta tulla kuulluksi. Lapsen oikeuksien komitea on lapsen oikeuksien sopimuksen noudattamista ohjaava ja valvova toimielin ja lapsen oikeuksien komitean antamilla yleiskommenteilla tarkennetaan lapsen oikeuksien sopimuksen sisältöä ja tulkintaa. Olen myös saanut osallistua seminaareihin ja tapahtumiin, jossa käsitellään lapsen oikeutta tulla kuulluksi.

Lapsen oikeuksien sopimuksen 12 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan lapsella on oikeus ilmaista näkemyksensä kaikissa itsenään koskevissa asioissa. Lapsen näkemys on myös otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Tätä kutsutaan lapsen oikeudeksi tulla kuulluksi. Lapsen oikeuksien komitea on määritellyt lapsen oikeuden tulla kuulluksi yhdeksi perustavanlaatuiseksi periaatteeksi koko lapsen oikeuksien sopimuksen kannalta. Kaikkia muita lapsen oikeuksia toteutettaessa on otettava huomioon lapsen oikeus tulla kuulluksi, eivätkä oikeudet voi toteutua täysimääräisesti, mikäli lapsella ei ole ollut mahdollisuutta osallistua ja tulla kuulluksi. Lapsen oikeuksien komitea on korostanut, että lapsella on oikeus tulla kuulluksi kaikissa itseä koskevissa asioissa, mitään asioita ulkopuolelle rajaamatta. Lapsen oikeuksien komitea on niin ikään painottanut, että lapsen kuulemiselle ei saa asettaa mitään ikärajaa ja myös hyvin pienet lapset voivat olla kykeneviä mielipiteensä ilmaisuun (1). Lapsen oikeus tulla kuulluksi on siten hyvin kattava, eikä sitä tulisi rajata mihinkään laissa lueteltuihin tilanteisiin.

Kaikki alle 18-vuotiaat ovat Suomen lain mukaan lapsia. Lapset viettävät suuren osan ajastaan koulussa, minkä vuoksi on hyvin tärkeää, että lapsen oikeudet toteutuvat nimenomaan kouluympäristössä. Jokaisen lapsen oikeus maksuttomaan perusopetukseen on turvattu myös lapsen oikeuksien sopimuksessa. Lapsen oikeuksien komitean ilmaisun mukaan lapset eivät menetä ihmisoikeuksiaan astumalla sisään koulun portista (2). Päinvastoin, koulu on se ympäristö, jossa voidaan taata kaikille lapsille yhdenvertainen mahdollisuus saada nauttia oikeuksistaan täysimääräisesti. Koulu on myös paikka, jossa lapsi voi oppia, mitä oikeuksia hänelle kuuluu, miten oikeuksia käytetään ja miten muiden oikeuksia tulee kunnioittaa. Lapsen oikeus tulla kuulluksi sekä lapsen oikeus perusopetukseen tukevat toisiaan ja mahdollistavat toistensa toteutumisen. Toisaalta, lapsella on aina oikeus kertoa mielipiteensä koulussa ja saada mielipiteensä huomioon otetuksi. Toisaalta, lapsi tarvitsee tietoa ja opetusta, jotta hän pystyy muodostamaan oman mielipiteensä ja ilmaisemaan sen rakentavasti.

Lapsen oikeus tulla kuulluksi koulussa

Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsella on oikeus ilmaista mielipiteensä kaikissa itseään koskevissa asioissa. Lapsella on erityinen oikeus tulla kuulluksi itseään koskevissa hallinnollisissa ja oikeudellisissa asioissa. Lapsen oikeutta kertoa mielipiteensä kaikissa itseään koskevissa asioissa ei ole erikseen kirjattu perusopetuslakiin tai voimassaoleviin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin. Lapsen oikeuksien sopimus on kuitenkin Suomessa voimassa lain tasoisena säädöksessä, ja se velvoittaa kaikkia valtion ja kuntien viranomaisia. Opettajan on siis huomioitava lapsen oikeuksien sopimus työssään ja edistettävä sopimuksessa taattujen oikeuksien toteutumista jokapäiväisessä työskentelyssään lasten kanssa.

Perusopetuslaissa lapselle on varattu oikeus tulla kuulluksi esimerkiksi silloin, kun päätetään erityisen tuen antamisesta oppilaalle ja silloin, kun kurinpitorangaistusta tai koulusta erottamista ollaan panemassa täytäntöön. Kyseisillä tilanteilla on suuri vaikutus lapsen elämään ja oikeuksiin, jolloin on erityisen tärkeää, että päätöstä ei tehdä lasta kuulematta. Perusopetuslaissa on myös säädetty opetuksen järjestäjän velvollisuudesta edistää kaikkien oppilaiden osallisuutta ja huolehtia siitä, että kaikilla oppilailla on mahdollisuus osallistua koulun toimintaan ja kehittämiseen sekä siitä, että kaikilla oppilailla on mahdollisuus ilmaista mielipiteensä oppilaiden asemaan liittyvissä asioissa. Oppilaille on myös järjestettävä mahdollisuus osallistua opetussuunnitelman ja siihen liittyvien suunnitelmien sekä koulun järjestyssäännön valmisteluun. Perusopetuslain mukaan koululla on velvollisuus kuulla kyseisistä asioista päätettäessä koulun oppilaista muodostuvaa oppilaskuntaa.

Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti lapsen mielipiteen kuuleminen ja huomioiminen ei kuitenkaan rajoitu kyseisiin perusopetuslaissa lueteltuihin tilanteisiin. Lapsella on oikeus tulla kuulluksi sekä ryhmänä että yksilöinä. Koulussa tulisi huolehtia siitä, että jokainen lapsi voi ilmaista mielipiteensä myös yksilönä. Koulussa ja opetuksessa tapahtuu jatkuvasti asioita, jotka koskettavat lapsen elämää. Nämä asiat voivat olla hyvin arkisia, jokaiseen koulupäivään kuuluvia, esimerkiksi opetuksen toteuttamista, koulussa tapahtuva ruokailua, kouluretkiä, ja kaikkea muuta mahdollista. Jokaisella lapsella on oikeus kertoa mielipiteensä arkisissa asioissa ja saada oma mielipiteensä huomioiduksi.

Asenne lapsen oikeuksia kohtaan

Se, miten lapsen oikeudet toteutuvat koulussa riippuu hyvin paljon siitä, kuinka vakavasti opetushenkilökunta ottaa lapsen oikeudet. Merkitystä on erityisesti sillä, mikä on opettajien asenne ja suhtautuminen lapsen oikeuksia ja niiden toteuttamista kohtaan. Omien havaintojeni mukaan kaikki opettajat eivät välttämättä ymmärrä lapsen oikeuksien velvoittavuutta ja sen seurauksena heidän asenteensa niitä kohtaan ei tue lapsen oikeuksien täyttä toteutumista. Esimerkiksi lapsen oikeus kertoa mielipiteensä ja osallistua kaikkiin itseään koskevista asioista päättämiseen ei toteudu ehdoitta. Lasten mielipidettä välttämättä kysytä kaikissa asioissa, koska lasten pelätään käyttävän oikeuttaan väärin tai pelätään, että lapset eivät tee asiassa aikuisten mielestä oikeaa päätöstä. Suvianna Hakalehto-Wainio on tuonut esiin sen, että lapsen oikeudet saatetaan nähdä myös uhkana aikuisten omien oikeuksien toteutumiselle (3).

On tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että lapsen oikeus tulla kuulluksi ja saada mielipiteensä huomioon otetuksi ei tarkoita sitä, että päätösvalta siirtyisi lapselle. Vastuu lapsia koskevista päätöksistä ja niiden seurauksista kuuluu aikuisille, koulussa opettajille ja muulle henkilökunnalle. Päätösvallan puuttumisen vuoksi lapsilla on kuitenkin oltava aina oikeus osallistua päätöksen tekemiseen ja saatava perustelut sille, miten oma mielipide on otettu huomioon päätöstä tehdessä.

Ajatus siitä, että lapsi voisi käyttää oikeuttaan väärin, kuulostaa vieraalta. Se voi kertoa siitä, että lapsi ei tosiasiassa tiedä, mitä hänelle kuuluva oikeutensa oikeasti tarkoittaa ja miten sitä tulee käyttää. On muistettava, että lapsen oikeus kertoa mielipiteensä kaikissa itseään koskevissa asioissa tarkoittaa sitä, että ei ole olemassa mitään aikuisen vallan aluetta, joissa lapsen näkemystä ei tulisi ottaa huomioon (4). Lapselle on opetettava, mitä hänelle kuuluvalla oikeudella tarkoitetaan ja miten oikeutta käytetään. Lapsella on oppivelvollisuus, ja toisaalta myös oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Vaikka lapsi ei voi päättää siitä, käykö hän koulua, lapsella on oikeus osallistua kaikenlaiseen muuhun päätöksentekoon siitä, miten opetus toteutetaan. Lapsen on hyvä oppia kunnioittamaan muiden oikeuksia, mutta kaikki perus- ja ihmisoikeudet kuuluvat kaikille lapsille ehdoitta. Lapsen oikeuksia ei voi evätä sillä perusteella, että lapsi ei käyttäydy hyvin tai kunnioita muiden oikeuksia.

Oppilaiden osallistumisoikeuksien lisääminen tarkoittaa väistämättä sitä, että aikuisten valta jossain määrin vähenee. Hakalehto-Wainio tuo esiin, että aikuisen auktoriteetilla on ollut perinteisesti keskeinen asema juuri koulussa, minkä vuoksi vallan vähenemistä voi olla vaikea hyväksyä koulumaailmassa. (5) Opettajien auktoriteetin tai kunnioituksen ei kuitenkaan tulisi perustua valtaan. Opettajalla on oikeus käyttää valtaa, jotta kaikkien lasten oikeus opetukseen voi toteutua ja opetusympäristö on turvallinen sekä oppilaille että opettajille. Vallan käytön on
perustuttava aina lakiin ja sen tulee olla oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Oppilaiden oikeuksien kunnioittaminen ja niiden toteuttaminen koulussa ei ole opettajille harkinnanvarainen vaihtoehto, vaan velvollisuus.

Perus- ja ihmisoikeudet eivät toteudu itsestään. Yhteiskuntamme kehittyy jatkuvasti ja kohtaamme aina uusia haasteita muutosten mukana. Toisaalta, meidän on oltava valmiita kehittämään tuttuja toimintatapoja siten, että lapsen oikeudet toteutuvat kaikilla elämän alueilla. Lapsen oikeuksien toteutuminen vaatii meiltä kaikilta aikuisilta erityistä huomiota. Miten lapset voisivat kasvaa itsenäisiksi, hyvinvoiviksi ja yhteiskuntaan osallistuviksi täysivaltaisiksi aikuisiksi, mikäli lasten kanssa toimivat aikuiset eivät tunnusta lapsen oikeuksia ehdoitta ja täysimääräisesti?


Lähteet:

(1) ja(2) Lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 12 (CRC/C/GC/12).
(3) Hakalehto-Wainio, Suvianna: Oppilaan oikeudet opetustoimessa, Hämeenlinna 2012. (s. 37)
(4) Lapsen oikeuksien sopimuksen käsikirja, UNICEF. Edita Prima Oy, Helsinki 2011. Toim. Inka Hetemäki. (s. 121)
(5) Hakalehto-Wainio, Suvianna: Oppilaan oikeudet opetustoimessa, Hämeenlinna 2012. (s. 76)

15. marraskuuta 2017

Meneekö lapsi pesuveden mukana alkoholilain uudistuksessa?

Merike Helander, lakimies, lapsiasiavaltuutetun toimisto


Alkoholilain kokonaisuudistus on parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä. Uudistuksessa hajallaan olevia alkoholiin liittyviä säännöksiä kerätään yhteen ja alemman tason sääntelyä tuodaan laintasolle. Hallitusohjelmassa uudistus asettuu ”Digitalisaatio, kokeilut ja normien purkaminen” –kokonaisuuteen. Tarkoituksena on, että alkoholilain keskeiset periaatteet säilyvät ennallaan. Muutokset koskevat pääasiassa anniskelun ja vähittäismyynnin rajoitusten purkamista. Näin ilmaistuna uudistus vaikuttaa varsin selkeältä kokonaisuudelta.

Mutta ei. Kyseinen hallituksen esitys (HE 100/2017 vp) on hämmentävien lakiesitysten listallani top 3:ssa ilman muuta, saattaa jopa pitää kärkipaikkaa. Ei siksi, että se olisi huonosti valmisteltu, päinvastoin, vaan sen ristiriitaisuuden vuoksi. Ristiriita on valtava vaikutusarvioinnin ja ehdotettavan alkoholilain pykälien välillä.

Uudistuksesta puhutaan kokonaisuudistuksena, mutta esitystä on arvioitava nimenomaan siinä ehdotettavien muutosten kannalta. Hallituksen esityksen vaikutusarviointi on erittäin huolestuttavaa luettavaa, kun sitä katsoo ihmisten ja erityisesti lasten hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta, kansanterveyden näkökulmasta tai kansantalouden näkökulmasta. Esitystä ei voi puolustella sillä, että se sisältää edelleen rajoituksia ja valvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen vaikutukset ovat seurausta ehdotettavista muutoksista, ei nykytilassakin jo voimassa olevista säännöksistä.

Uudistuksessa on mielestäni perustavanlaatuinen ristiriita jo uuden ehdotetun alkoholilain 1 §:n kohdalla. Säännöksen mukaan tarkoituksena on vähentää alkoholipitoisten aineiden kulutusta rajoittamalla ja valvomalla niihin liittyvää elinkeinotoimintaa alkoholin käyttäjilleen, muille ihmisille ja koko yhteiskunnalle aiheuttamien haittojen ehkäisemiseksi. Voimassaolevan lain (1143/1994, 1 §) tarkoitus on alkoholin kulutusta ohjaamalla ehkäistä alkoholipitoisista aineista aiheutuvia yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja. Uudistuksessa korostetaan siten voimassa olevaan lakiin nähden entistä selkeämmin, että tavoitteena on rajoittamalla ja valvomalla vähentää alkoholin kulutusta siitä aiheutuvien haittojen ehkäisemiseksi.

Mutta. Kuten hallituksen esityksessä yksiselitteisesti todetaan, muutokset johtavat kulutuksen kasvuun. Tuskinpa alkoholiteollisuus ja päivittäistavarakauppa olisivatkaan niin voimallisesti tätä uudistusta lobanneet, jos tilanne olisi toisin.

Vaikutusarvioinnin yhteenvetona esityksessä todetaan muun muassa, että alkoholijuomien myynnin kasvattaminen ehdotetulla tavalla lisää terveys- ja hyvinvointihaittoja ja niistä palvelujärjestelmälle aiheutuvaa rasitetta pitkälle tulevaisuuteen. Arviointi jatkuu: ”Välittömien ja välillisten haittakustannusten kokonaissaldo kansantaloudelle muodostunee negatiiviseksi ja vaikeuttanee kestävyysvajeen umpeen kuromista. --- Haittavaikutusten korjaaminen sosiaali- ja terveyspalveluiden toiminnalla vähentää sote-uudistuksella tavoiteltuja säästöjä ja suuntaa resursseja pois muista palveluista. Erityisen ongelmallista on, että uudistuksen vaikutuksia ei välttämättä voida korjata peruuttamalla haitallisiksi osoittautuneita muutoksia. --- Käsiteltävänä oleva uudistus toteutetaan tietoisena sen elinkeino-, terveys- ja yhteiskuntapoliittisista vaikutuksista.”

Näin. Rehellistä puhetta, joka pitää ottaa vakavasti, kun harkitaan muun muassa esityksen perustuslain mukaisuutta. Vaikka kuinka esityksen tavoitteeksi mainitaan alkoholihaittojen vähentäminen, eivät muutosehdotukset, edelläkin jo todetun mukaisesti, tue tämän tavoitteen saavuttamista. Vastuun siirtäminen ihmisille itselleen, niin tärkeää kuin vastuun ottaminen omasta terveydestään onkin, ei vielä täytä tässä tapauksessa julkiselle vallalle asetettua velvoitetta edistää väestön terveyttä ja hyvinvointia.

Alkoholilainsäädännön ja ylipäätään sosiaali- ja terveydenhuollon sääntelyn – toki monen muunkin alan lainsäädännön - erityisenä tehtävänä on suojella heikoimmassa asemassa olevaa. Perustuslain 19 § 3 momentin mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Kompromisseja joudutaan lainsäädännössäkin luonnollisesti tekemään, mutta niistä huolimatta sääntelyn, silloinkin ja erityisesti, kun sääntelyä kehitetään, tulisi aina varmistaa, että heikoimmassa asemassa olevan tilanne paranee eikä ainakaan heikkene.

Lapset ovat erityinen suojelua tarvitseva, aikuisiin nähden heikommassa asemassa oleva ryhmä. Lapsen oikeus turvalliseen ja terveeseen kehitykseen ja oikeus hyvinvointiin ovat lapsen ihmisoikeuksia. Laintasoisia oikeuksia. On vaikea nähdä, miten valittu sääntelyvaihtoehto täyttäisi YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen vaatimusta, jonka 3 artiklan mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Saman artiklan mukaan sopimusvaltiot ovat sitoutuneet takaamaan lapselle hänen hyvinvoinnilleen välttämättömän suojelun ja huolenpidon, ja tähän pyrkiessään ryhtyvät kaikkiin tarpeellisiin lainsäädäntö- ja hallintotoimiin.

Väitän, että norminpurkutalkoot-innostuksessa lapset on unohdettu. Tällainen käsitys jää, huolimatta siitä, että hallituksen esityksessä kuvataan selkeästi lapsiin kohdistuvat vakavat haitalliset välittömät ja välilliset vaikutukset, joita alkoholin käytöstä lapsille aiheutuu jo nykytilanteessakin, ja jotka uhkaavat lisääntyä, kun muutosten seurauksena kulutus todennäköisesti kasvaa. Uudistus ei vähennä haitallisia vaikutuksia, päinvastoin. Nämä vaikutusarvioinnin tulokset on vain jätetty sivuun. Eduskunnalla on toki mahdollisuus ottaa ne uudelleen tarkasteluun, mutta kovin suuria odotuksia ei itselläni ainakaan tällä hetkellä ole. Selitän miksi.

Aikani tätä kaikkea ihmeteltyäni, päädyin lukemaan alkoholilain uudistusta koskevan hallituksen esityksen lähetekeskustelua, joka pidettiin eduskunnassa 19.9.2017. Jospa sieltä selviäisi, miten kansanedustajat ajattelevat lapsen oikeuksien, lapsen edun toteutuvan uudistuksessa. No, eipä ajatelleet juurikaan. Tai eivät ainakaan sitä kertoneet. Mahdollisuus olisi ollut, keskustelussa nimittäin pidettiin 123 puheenvuoroa.

Laskin hakutoimintoa käyttäen, että keskustelussa lapset tai nuoret mainittiin ylipäätään (sanana) 35 puheenvuorossa. Osin näitä puheenvuoroja tosin käyttivät samat kansanedustajat. Muutoksen haitallisia vaikutuksia lasten ja nuorten kannalta käsiteltiin minun tulkintani mukaan edes jollain tasolla tarkemmin 11 puheenvuorossa. Kymmenessä puheenvuorossa muutoksia puolustettiin sillä, että nuorten alkoholin käyttö on vähentynyt. Tässä kohdin jäi tosin huomiotta, että tuoreimman nuorten terveystapatutkimuksen 2017 mukaan myönteinen kehitys on pysähtynyt, käyttö on jopa osin kääntynyt uudelleen nousuun. Ei siis ole juurikaan aihetta paukutella henkseleitä lasten oikeuksien
puolustamisen perusteella.

Keskustelussa väitettiin, että esityksessä on haettu tasapainoa elinkeinoelämän ja kansanterveyden välimaastossa. Hakemisen lopputulos näyttää vaan olevan aika heikko, ainakin vaikutusarvioinnin perusteella. Tästä uudistuksesta, jos se toteutuu hallituksen esityksen mukaisena, näyttää hyötyvän vain alkoholiteollisuus ja päivittäistavarakauppa. Hetkellisesti ainakin. Minun ymmärryksellä kansanterveyden ja yleisen hyvinvoinnin vakava vaarantuminen kaikkine suorine ja välillisenä seurauksineen ei loppupeleissä ole kenenkään etu, vähiten lasten, mutta ei myöskään
kaupan tai alkoholiteollisuuden.


Lähdeaineistoa:

Hallituksen esitys eduskunnalle alkoholilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 100/2017 vp)

Lähetekeskustelu hallituksen esityksestä HE 100/2017 vp 19.9.2017

Kinnunen, Jaana M; Pere, Lasse; Raisamo, Susanna; Katainen, Anu; Ollila, Hanna; Rimpelä, Arja: Nuorten terveystapatutkimus 2017: Nuorten tupakkatuotteiden ja päihteiden käyttö sekä rahapelaaminen. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017:28