Kansalaiskirje lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilalle, syksy 2017
Matti Voutilainen, rehtori emeritus, ammatillinen oppilaitos
Ei ammatillinen koulutus vaan ammattikasvatus
Kasvatus on käsitteenä paljon laajempi kuin koulutus. Se sisältää myös kansalaiseksi kasvamisen ja kasvattamisen sekä ammattiin liittyvät muut kysymykset, mm. ammattietiikan. Muutoin koulutetaan yritystä varten robotteja. Tavoitteena on koulutuksessa oltava tasapainoinen, kokonainen ihminen, joka ymmärtää yhteiskunnan toimintaa laajemmin. Tämä on tärkeää varsinkin niille, joiden koulutusura päättyy ammattiopintoihin. Työn/ammatin hän varmasti ehtii oppia 40 vuoden työuran aikana. Vahva osuus yleissivistäviä aineita tarvittaisiin mukaan, koska niillä on opiskelijan myöhemmälle elämälle suuri merkitys. Tämä helpottaa henkilön mahdollista ammatinvaihtoakin, antaa paremman kuvan yhteiskunnan toiminnasta, auttaa osallistumaan yhteiskunnallisiin rientoihin ja parantaa selviytymistä jatko-opinnoista. Tieto yhteiskunnan toiminnasta lisää myös äänestysaktiivisuutta. Jo aikanaan Snellman korosti, että hyvän ammattilaisen on omattava kykyä oivaltaa ajan henki.
Muutama yhteinen kurssi kaikille toisella asteella ja jatko-opintokelpoisuus
Rajaa ammatillisen ja lukio-opetuksen välillä on madallettava. Tämä osaltaan estää yhteiskunnan jakautumista vuosien kuluessa. Ammatillisen puolen ja lukion opiskelijoille olisi oltava yhteisiä pakollisia kursseja joku määrä. Tämä avaisi kaikille maailmaa myös toisen koulutusmuodon sisällöstä ja toiminnasta. Tämän vuoksi näillä kursseilla olisi oltava sekaryhmiä ja niitä olisi pidettävä molempien koulujen tiloissa, molempien oppilaitosten opettajien toimesta. Avaisi opettajienkin maailmaa.
On pidettävä huoli, että jatko-opintokelpoisuus ammatillisen puolen opiskelijoilla on todellinen, ei vain paperilla. Tämäkin edellyttäisi kunnollisia yleissivistäviä opintoja ihan tällä nimellä, eikä vaan ammattia tukevia opintoja. Ruotsissa on tämäntapainen järjestelmä, kaikista tulee ylioppilaita, vaikkakin vähän erilaisella painotuksella. Ruotsilla on mennyt pitkän aikaa hyvin. En väitä, että se johtuu yksinomaan toisen asteen koulutuksesta, mutta jotakin vaikutusta sillä varmasti on - jos kerran uskotaan koulutukseen.
Miksi koulussa ei tehtäisi oikeita töitä osaavan opettajan ohjauksessa?
Otan kaksi esimerkkiä kouluista, joissa olen toiminut. Rakennusosastolla teimme 16 asunnon rivitalon oppilastyönä. Sen oikeampaa työtä alalla ei ole. Rakennusliikkeen työmaahan verrattuna etuna oli, että kaikki asiat tapahtuivat opetuksen - ei bisneksen - ehdoilla. Projekti kesti vajaa kaksi vuotta. Toinen esimerkki; metalliosasto teki lasiliikkeille kuljetuspukkeja (satoja) monen vuoden ajan, teollisena toimintana. Tämän kaltaisia esimerkkejä löytyy varmasti joka oppilaitoksesta, kun etsitään.
Tämä oikean työ tekeminen vaatisi kouluilta aivan uudenlaista ajattelua ja uskoa itseensä ja oppilaisiin, mutta onnistuu varmasti. Nykyään on tavoitteena viedä työ mahdollisimman kauaksi opetuksesta ja ajatellaan, että se tapahtuu jossakin muualla kuin koulussa. Lisäksi opettajat ovat yleensä vaativampia näyttöjä arvioidessaan kuin yrityselämän edustajat ovat. Tämä nostaa osaamisen tasoa, kun näytöt tehdään opettajan valvonnassa. Jollakin tapaa on unohtunut ajatus, että koulussakin voi oppia, niin omituiselta kuin se kuulostaakin. Nyt pyritään viemään työt mahdollisimman kauas koulusta. Miksi koko ajatusta ei voisi kääntää toisin päin? Tuodaan työt kouluun, kuten on aikaisemmin ollut.
Ammattiteorian väheksyntä pois
Nykyään on muotia väheksyä ammatinteoriaa, jopa joskus opettajien taholta. Pahempaa osaamisen aliarviointia on vaikea löytää. Leonardo da Vinci totesi: ”Ne jotka rakastuvat käytäntöön ilman tietoa, ovat kuin merimiehiä, jotka nousevat laivaan ilman peräsintä tai kompassia - eivätkä voi olla koskaan varmoja siitä, minne ovat menossa. Käytännön on aina perustuttava lujalle teorialle.” Hän ilmaisi tämän, kun puhui, miten tärkeää maalarille on perspektiivin ymmärtäminen ja miten se muodostuu. Kuinka moni meistä nousisi lentokoneeseen, jos tietäisi, että lentäjällä ei ole käsitystä edes lentämisen teorian perusteista?
Täyttääkö nykyinen ammatillinen koulutus edellä kuvatut ajatukset?
Aikanaan koulussa oltiin noin 36–38 tuntia viikossa, nykyään vähimmillään 24 tuntia viikossa. Luokkaopetusta oli aikaisemmin lähes puolet koulussa oloajasta, nykyään ero on häivytetty ja samalla vältellään teorian käsitettä, jolloin asioiden syvällisempi oppiminen jää vähemmälle. Koulussa on opettajana tehtävää varten monen vuoden koulutuksen käynyt henkilö, työpaikalla voi periaatteessa olla kuka hyvänsä. Pahempaa opettajan työn aliarviointia on vaikea löytää. Kuka hyväksyisi lukion äidinkielen opettajaksi peruskoulun käyneen? Työpaikalla oppiminen saattaa opiskelijat hyvin eriarvoiseen asemaan, miten ja mitä opetetaan yrityksestä riippuen.
Kovasti puhutaan yrittäjäkasvatuksesta. Ollessani 1960-luvun alussa ammattikoulussa, meillä oli 2 tuntia viikossa ammattitaloutta, joka oli erinomaista yrittäjäkasvatusta ilman ylimääräistä kohkaamista. Nuorten koulutuksen tärkein tehtävä on kasvatus kunnon kansalaiseksi. Tämä on unohtunut nykyään ammatillisessa koulutuksessa kokonaan. Tällä puutteella saattaa olla vaikutusta, jopa eduskunnan kokoonpanoon. Aikanaan oli kansalaistaito niminen oppiaine.
Tärkeimpänä mittarina voidaan ammatillisessa koulutuksessa pitää harjoitustöitä. Aikanaan kouluissa tehtiin venemoottoreita (tämä on minun mieluisin esimerkki) aloittaen moottorin rungon valusta. Nyt on kouluissa paljon parempi kalusto, paremmin koulutetut opettajat ja monta kertaa ”reformoitu” koulutus. Pitäisi tulla lentokoneen moottoreita, mutta ei tule edes venemoottoreita. En tarkoita, että olisi tehtävä niitä 1960-luvun venemoottoreita, mutta esimerkki aiheuttaa pohdinnan, mitä koulutuksessa on tapahtunut. Nykyinen ammatillinen koulutus ei tuota kovinkaan hyvää osaamista, josta kuulemme jo heikkoja kaikuja työelämän suunnasta.
Jos lapseni olisivat vielä teini-iässä, en kovin helposti suosittelisi heille nykyistä ammatillista koulutusta, häpeä myöntää tämä ajatus.
22. tammikuuta 2018
5. tammikuuta 2018
Lapsivaikutusten arviointi loistaa jälleen poissaolollaan – aktiivimalliko ei vaikuta lapsiin mitenkään?
Merike Helander, lakimies, lapsiasiavaltuutetun toimisto
Kerta toisensa jälkeen lapsiasiavaltuutetun lausunnoissa ja kannanotoissa olemme vaatineet lapsivaikutusten arviointia lainvalmisteluun ja muuhun päätöksentekoon. Samoja vaatimuksia ovat esittäneet lukuisat muut lapsen oikeuksien edistäjät. Välillä tuntuu jopa jo, että kyllästymiseen asti. Mutta toisaalta, ei näköjään lähellekään riittävästi. Konkreettinen ja ajankohtainen esimerkki on tämän vuoden alusta voimaan tullut, kiivastakin keskustelua herättänyt työttömyysturvan aktiivimalli. Aktiivimallia koskevia lainvalmisteluasiakirjoja tutkiessa huomio kiinnittyy siihen, että valmistelussa ei lasten oikeuksia ole huomioitu millään tavoin.
Kyseisen lakimuutoksen tavoite lisätä työllisyyttä on kannatettava, ilman muuta. Käydyn keskustelun perusteella malliin näyttäisi liittyvän monia haastavia kysymyksiä. Koska en ole työllisyyttä ja sen parantamista koskevien toimien tai työllisyyspolitiikan asiantuntija, en ota kantaa siihen, onko malli hyvä tai huono, saavutetaanko mallin mukaisella toiminnalla sille asetetut tavoitteet vai olisiko joku muu malli parempi. Lapsen oikeuksien edistäjänä ja tutkijana keskityn tarkastelemaan seuraavassa lakimuutoksen valmistelua lapsen oikeuksien huomioonottamisen näkökulmasta.
Äkkiseltään voisi ajatella, ettei mitään ongelmaa lapsen oikeuksien näkökulmasta ei ole, kysehän on aikuisten ihmisten aktivoinnista, ei lasten. Saman tien voi todeta, että päivänselvää kuitenkin on, että lapsiperheissä vanhempien työssäkäynti tai työttömyys vaikuttaa lapsen oikeuksiin, suoraan tai välillisesti. Lainvalmistelussa pitää siis mallia tarkastella myös lapsen oikeuksien näkökulmasta.
Oikeudellinen perusta tälle vaatimukselle löytyy laintasoisesti Suomen valtiota sitovasta YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta, jonka 3 artiklan mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Sopimusvaltiot ovat sitoutuneet takaamaan lapselle hänen hyvinvoinnilleen välttämättömän suojelun ja huolenpidon ottaen huomioon hänen vanhempiensa, laillisten huoltajiensa tai muiden hänestä oikeudellisessa vastuussa olevien henkilöiden oikeudet ja velvollisuudet. Tähän sisältyy muun muassa valtion velvollisuus tukea vanhempia kasvatustehtävässä esimerkiksi järjestämällä lapsenhoitopalveluita työssäkäyvien huoltajien lapsille (18 artikla).
Lapsen edun eli lapsen oikeuksien huomioonottaminen asianmukaisella tavalla edellyttää, että kaikessa toiminnassa arvioidaan toimien suoria ja välillisiä vaikutuksia lasten oikeuksiin. Vaikutusarvioinnin perusteella tulisi valita vaihtoehto, joka parhaiten varmistaa lasten oikeuksien toteutumisen. Tämä koskee siis myös lainsäädäntötoimia.
Lapsivaikutusten arviointi sisältyy tavalla tai toisella viimeisimpiin hallitusohjelmiin, myös voimassa olevaan pääministeri Sipilän hallitusohjelmaan. Aktiivimalli perustuu hallitusohjelmaan. Kun hallitusohjelmaa toteutetaan lainsäädännön keinoin, lapsen edun huomioonottaminen ja lapsivaikutusten arviointi tulisi käydä ilmi lainvalmisteluasiakirjoista. Muuten voidaan vain arvailla, onko lapsen oikeuksien huomioonottaminen edes käväissyt mielessä lainvalmistelussa tai poliittisessa päätöksenteossa.
Edellä todetusta huolimatta, valtiovarainministeriön työryhmämietinnössä, jossa aktiivimalli kuvataan, ei ole pohdittu lasten kannalta. Työryhmämietinnön perusteella valmisteltu hallituksen esitys ei sisällä lapsiin kohdistuvien vaikutusten arviointia. Aktiivimallia ei esityksessä muutenkaan tarkastella lapsien ja lapsiperheiden näkökulmasta. Ainoa maininta lapsista on hallituksen esityksen kohdassa, jossa todetaan, että työttömyyspäivärahan alentaminen tehdään täyteen työttömyyspäivärahaan, johon sisältyy lapsikorotus.
Hallituksen esityksen käsittelyssäkään eivät lapset ole olleet millään tavoin huomion kohteena. Esitysluonnokseen ei pyydetty lausuntoa yhdeltäkään lapsen oikeuksien edistävältä toimijalta. Eduskunnan valiokunnissa esityksen käsittelyn yhteydessä ei ollut kuultavana yhtään toimijaa, jolla olisi erityistä intressiä huomioida lapsen oikeuksia. Lapset eivät näy myöskään perustuslakivaliokunnan ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan lausunnoissa tai sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä. Eduskunnan käymissä keskusteluissa lapsen oikeuksien näkökulma tuli esiin vasta loppuvaiheessa esityksen toisessa käsittelyssä. Tuolloin nostettiin esiin, että aktiivimallin käyttöönotolla on yhteys hallituksen aiemmin tekemään varhaiskasvatusoikeuden rajaamiseen. Työttömän, kotona olevan huoltajan lapsella ei ole tällä hetkellä subjektiivista oikeutta kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen.
Tämä onkin konkreettinen esimerkki, miksi aktiivimallia olisi tullut arvioida lapsen oikeuksien näkökulmasta. Kun vanhemmat ovat työssä vakinaisesti tai tilapäisesti, osa- tai kokopäiväisesti, pienet lapset tarvitsevat hoitopaikan. Hoitopaikkaa tarvitaan myös silloin, kun vanhempi täyttää aktiivimallin mukaista velvoitettaan. Ja hoitopaikka on usein saatava pikaisesti, jotta mallin mukaisen velvoitteen voi täyttää. Tällä hetkellä kunnalla on velvollisuus järjestää kiireellisessä, työstä tai opiskelusta johtuvassa tilanteessa, hoitopaikka lapselle kahdessa viikossa. Se ei ole kaikissa tilanteissa riittävän pikaisesti.
On myös huomattava, että kyse ei ole pelkästään paikan saamisesta jostain päiväkodista. Jos työhakija ei aktivointitoimenpiteistä huolimatta työllisty pysyvästi, voi edessä olla pitkäkin jakso, jolloin tekee tilapäisiä ja lyhyitä työkeikkoja tai muita toimia. Lapsi voi pahimmillaan joutua näillä jaksoilla aina eri päiväkotiin tai ryhmään, välillä osa-aikaisesti ja välillä täysipäiväisesti. Tällöin voidaan vain haaveilla siitä, että varhaiskasvatus täyttäisi varhaiskasvatuslaissa ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa asetetut kunnianhimoiset ja lapsen oikeuksien mukaiset tavoitteet.
Jos tarkkoja ollaan, koko hallitusohjelman kattava lapsivaikutusten arviointi olisi pitänyt tehdä jo ohjelmaa laadittaessa. Silloin, ehkä, olisi huomattu, että varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen työttömien vanhempien lapsilta vaikuttaa toimenpiteisiin, joilla pyritään kannustamaan työttömiä työllistymään. Aktiivimallilla, yhdessä varhaiskasvatusoikeuden rajaamisen kanssa, on vaikutuksia lapsiin, ja vähintäänkin nämä yhteisvaikutukset olisi pitänyt tunnistaa ja arvioida. Kun kokonaisvaltaista vaikutusarviointia ei ole tehty, voi vain arvailla mitä muita suoria tai välillisiä vaikutuksia eri yhteyksissä vielä tuleekaan eteen.
Pientä toivetta herättää tässä yksittäisessä tapauksessa kuitenkin eduskunnan vastauksessaan hyväksymä lausuma, jonka mukaan ”uudistuksen vaikutuksia tulee tarkasti seurata ja tarvittaessa laajentaa keinoja, joilla aktiivisuusedellytyksen voi täyttää, jos ilmenee, etteivät nyt ehdotettavat keinot ole riittäviä estämään aktiivisesti työnhakua tai palveluun pääsyä yrittäneen työnhakijan joutumista vähennetylle etuudelle.” Uudistuksen vaikutusten seuranta ei välttämättä ole kovin tehokasta ja systemaattista, jos vaikutuksia ei ole arvioitu etukäteen eikä siten tiedetä, mitä vaikutuksia tulisi erityisesti seurata.
Olisiko nyt paikka tehdä pikaisesti lainsäädännön lapsivaikutusten arviointi, ensisijaisesti suhteessa varhaiskasvatusoikeuden rajaamiseen, mutta myös laajemmin ja erityisesti lähiaikoina valmistuvaan ehdotukseen perhevapaauudistukseksi? Ettei käy niin, että mennäänkin kokonaisuudessa lopulta pakkaselle, vaikka yksittäiset uudistukset näyttäisivätkin edistävän asetettuja tavoitteita.
Lähteitä:
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta (HE 124/2017 vp)
Hallituksen esityksen eduskuntakäsittelyyn liittyvät asiakirjat, verkossa https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/HE_124+2017.aspx
Työllisyyden lisääminen ja työttömyyden keston lyhentäminen. Työryhmän muistio. Valtiovarainministeriö. Verkossa http://vm.fi/documents/10184/3254793/Ty%C3%B6llisyysty%C3%B6ryhm%C3%A4n+muistio+4.10.2016/abf896ba-f360-42ed-a261-b0f8fe6eee06
Kerta toisensa jälkeen lapsiasiavaltuutetun lausunnoissa ja kannanotoissa olemme vaatineet lapsivaikutusten arviointia lainvalmisteluun ja muuhun päätöksentekoon. Samoja vaatimuksia ovat esittäneet lukuisat muut lapsen oikeuksien edistäjät. Välillä tuntuu jopa jo, että kyllästymiseen asti. Mutta toisaalta, ei näköjään lähellekään riittävästi. Konkreettinen ja ajankohtainen esimerkki on tämän vuoden alusta voimaan tullut, kiivastakin keskustelua herättänyt työttömyysturvan aktiivimalli. Aktiivimallia koskevia lainvalmisteluasiakirjoja tutkiessa huomio kiinnittyy siihen, että valmistelussa ei lasten oikeuksia ole huomioitu millään tavoin.
Kyseisen lakimuutoksen tavoite lisätä työllisyyttä on kannatettava, ilman muuta. Käydyn keskustelun perusteella malliin näyttäisi liittyvän monia haastavia kysymyksiä. Koska en ole työllisyyttä ja sen parantamista koskevien toimien tai työllisyyspolitiikan asiantuntija, en ota kantaa siihen, onko malli hyvä tai huono, saavutetaanko mallin mukaisella toiminnalla sille asetetut tavoitteet vai olisiko joku muu malli parempi. Lapsen oikeuksien edistäjänä ja tutkijana keskityn tarkastelemaan seuraavassa lakimuutoksen valmistelua lapsen oikeuksien huomioonottamisen näkökulmasta.
Äkkiseltään voisi ajatella, ettei mitään ongelmaa lapsen oikeuksien näkökulmasta ei ole, kysehän on aikuisten ihmisten aktivoinnista, ei lasten. Saman tien voi todeta, että päivänselvää kuitenkin on, että lapsiperheissä vanhempien työssäkäynti tai työttömyys vaikuttaa lapsen oikeuksiin, suoraan tai välillisesti. Lainvalmistelussa pitää siis mallia tarkastella myös lapsen oikeuksien näkökulmasta.
Oikeudellinen perusta tälle vaatimukselle löytyy laintasoisesti Suomen valtiota sitovasta YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta, jonka 3 artiklan mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Sopimusvaltiot ovat sitoutuneet takaamaan lapselle hänen hyvinvoinnilleen välttämättömän suojelun ja huolenpidon ottaen huomioon hänen vanhempiensa, laillisten huoltajiensa tai muiden hänestä oikeudellisessa vastuussa olevien henkilöiden oikeudet ja velvollisuudet. Tähän sisältyy muun muassa valtion velvollisuus tukea vanhempia kasvatustehtävässä esimerkiksi järjestämällä lapsenhoitopalveluita työssäkäyvien huoltajien lapsille (18 artikla).
Lapsen edun eli lapsen oikeuksien huomioonottaminen asianmukaisella tavalla edellyttää, että kaikessa toiminnassa arvioidaan toimien suoria ja välillisiä vaikutuksia lasten oikeuksiin. Vaikutusarvioinnin perusteella tulisi valita vaihtoehto, joka parhaiten varmistaa lasten oikeuksien toteutumisen. Tämä koskee siis myös lainsäädäntötoimia.
Lapsivaikutusten arviointi sisältyy tavalla tai toisella viimeisimpiin hallitusohjelmiin, myös voimassa olevaan pääministeri Sipilän hallitusohjelmaan. Aktiivimalli perustuu hallitusohjelmaan. Kun hallitusohjelmaa toteutetaan lainsäädännön keinoin, lapsen edun huomioonottaminen ja lapsivaikutusten arviointi tulisi käydä ilmi lainvalmisteluasiakirjoista. Muuten voidaan vain arvailla, onko lapsen oikeuksien huomioonottaminen edes käväissyt mielessä lainvalmistelussa tai poliittisessa päätöksenteossa.
Edellä todetusta huolimatta, valtiovarainministeriön työryhmämietinnössä, jossa aktiivimalli kuvataan, ei ole pohdittu lasten kannalta. Työryhmämietinnön perusteella valmisteltu hallituksen esitys ei sisällä lapsiin kohdistuvien vaikutusten arviointia. Aktiivimallia ei esityksessä muutenkaan tarkastella lapsien ja lapsiperheiden näkökulmasta. Ainoa maininta lapsista on hallituksen esityksen kohdassa, jossa todetaan, että työttömyyspäivärahan alentaminen tehdään täyteen työttömyyspäivärahaan, johon sisältyy lapsikorotus.
Hallituksen esityksen käsittelyssäkään eivät lapset ole olleet millään tavoin huomion kohteena. Esitysluonnokseen ei pyydetty lausuntoa yhdeltäkään lapsen oikeuksien edistävältä toimijalta. Eduskunnan valiokunnissa esityksen käsittelyn yhteydessä ei ollut kuultavana yhtään toimijaa, jolla olisi erityistä intressiä huomioida lapsen oikeuksia. Lapset eivät näy myöskään perustuslakivaliokunnan ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan lausunnoissa tai sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä. Eduskunnan käymissä keskusteluissa lapsen oikeuksien näkökulma tuli esiin vasta loppuvaiheessa esityksen toisessa käsittelyssä. Tuolloin nostettiin esiin, että aktiivimallin käyttöönotolla on yhteys hallituksen aiemmin tekemään varhaiskasvatusoikeuden rajaamiseen. Työttömän, kotona olevan huoltajan lapsella ei ole tällä hetkellä subjektiivista oikeutta kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen.
Tämä onkin konkreettinen esimerkki, miksi aktiivimallia olisi tullut arvioida lapsen oikeuksien näkökulmasta. Kun vanhemmat ovat työssä vakinaisesti tai tilapäisesti, osa- tai kokopäiväisesti, pienet lapset tarvitsevat hoitopaikan. Hoitopaikkaa tarvitaan myös silloin, kun vanhempi täyttää aktiivimallin mukaista velvoitettaan. Ja hoitopaikka on usein saatava pikaisesti, jotta mallin mukaisen velvoitteen voi täyttää. Tällä hetkellä kunnalla on velvollisuus järjestää kiireellisessä, työstä tai opiskelusta johtuvassa tilanteessa, hoitopaikka lapselle kahdessa viikossa. Se ei ole kaikissa tilanteissa riittävän pikaisesti.
On myös huomattava, että kyse ei ole pelkästään paikan saamisesta jostain päiväkodista. Jos työhakija ei aktivointitoimenpiteistä huolimatta työllisty pysyvästi, voi edessä olla pitkäkin jakso, jolloin tekee tilapäisiä ja lyhyitä työkeikkoja tai muita toimia. Lapsi voi pahimmillaan joutua näillä jaksoilla aina eri päiväkotiin tai ryhmään, välillä osa-aikaisesti ja välillä täysipäiväisesti. Tällöin voidaan vain haaveilla siitä, että varhaiskasvatus täyttäisi varhaiskasvatuslaissa ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa asetetut kunnianhimoiset ja lapsen oikeuksien mukaiset tavoitteet.
Jos tarkkoja ollaan, koko hallitusohjelman kattava lapsivaikutusten arviointi olisi pitänyt tehdä jo ohjelmaa laadittaessa. Silloin, ehkä, olisi huomattu, että varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen työttömien vanhempien lapsilta vaikuttaa toimenpiteisiin, joilla pyritään kannustamaan työttömiä työllistymään. Aktiivimallilla, yhdessä varhaiskasvatusoikeuden rajaamisen kanssa, on vaikutuksia lapsiin, ja vähintäänkin nämä yhteisvaikutukset olisi pitänyt tunnistaa ja arvioida. Kun kokonaisvaltaista vaikutusarviointia ei ole tehty, voi vain arvailla mitä muita suoria tai välillisiä vaikutuksia eri yhteyksissä vielä tuleekaan eteen.
Pientä toivetta herättää tässä yksittäisessä tapauksessa kuitenkin eduskunnan vastauksessaan hyväksymä lausuma, jonka mukaan ”uudistuksen vaikutuksia tulee tarkasti seurata ja tarvittaessa laajentaa keinoja, joilla aktiivisuusedellytyksen voi täyttää, jos ilmenee, etteivät nyt ehdotettavat keinot ole riittäviä estämään aktiivisesti työnhakua tai palveluun pääsyä yrittäneen työnhakijan joutumista vähennetylle etuudelle.” Uudistuksen vaikutusten seuranta ei välttämättä ole kovin tehokasta ja systemaattista, jos vaikutuksia ei ole arvioitu etukäteen eikä siten tiedetä, mitä vaikutuksia tulisi erityisesti seurata.
Olisiko nyt paikka tehdä pikaisesti lainsäädännön lapsivaikutusten arviointi, ensisijaisesti suhteessa varhaiskasvatusoikeuden rajaamiseen, mutta myös laajemmin ja erityisesti lähiaikoina valmistuvaan ehdotukseen perhevapaauudistukseksi? Ettei käy niin, että mennäänkin kokonaisuudessa lopulta pakkaselle, vaikka yksittäiset uudistukset näyttäisivätkin edistävän asetettuja tavoitteita.
Lähteitä:
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta (HE 124/2017 vp)
Hallituksen esityksen eduskuntakäsittelyyn liittyvät asiakirjat, verkossa https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/HE_124+2017.aspx
Työllisyyden lisääminen ja työttömyyden keston lyhentäminen. Työryhmän muistio. Valtiovarainministeriö. Verkossa http://vm.fi/documents/10184/3254793/Ty%C3%B6llisyysty%C3%B6ryhm%C3%A4n+muistio+4.10.2016/abf896ba-f360-42ed-a261-b0f8fe6eee06
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)