Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu
Lailla on maata rakennettava. Tähän suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan syvään ytimeen sisältyy edelleen ihmisten yhdenvertaisuuden tavoite. Riippumatta asuinpaikastasi, perherakenteestasi tai työpaikastasi jokaiselle ihmisille, lapselle ja aikuiselle, taataan samat mahdollisuudet ponnistaa elämässään.
Pidän tätä viisautena. Tälle perustalle on hyvä rakentaa.
Tänä päivänä näyttää kuitenkin yhä useammin siltä, että periaatteessa toimiva lainsäädäntö ei toteudu käytännössä. Laki kirjassa ja laki arjessa ovat kaksi eri asiaa. Eurooppalainen vertailu esimerkiksi osoittaa, että Suomi sijoittuu korkealle joustavien työaikojen soveltamisessa. Silti työn ja perheen yhteensovittamisen todelliset käytänteet ovat työpaikoilla vielä vähäisiä.
Lapsiasiavaltuutettuna arvioni on, että suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden pitkospuut syntyvät seuraavista tekijöistä:
- kuinka saamme taattua suuremmalle osalle lapsista ja nuorista väylän vahvempaa hyvinvointiin ja pärjäävyyteen, mikä takaa kiinnittyneisyyden kouluun ja myöhemmin työelämään;
- vahvistamme aikuisten luottamusta perheen perustamiseen ja lapsen saamiseen;
- pidennämme työuria ja lisäämme työtunteja huolehtimalla ihmisistä (työntekijöistä ja työelämän ulkopuolisista);
- luomme rakenteen, jossa työntekijä ei ole työnantajalle – erityisesti pienyrittäjälle – riski.
Otan yhden tarkemman esimerkin. Tilastokeskuksen väestönmuutostietojen mukaan syntyneiden määrän väheneminen on Suomessa nopeutunut. Tänä vuonna näyttäisi syntyvän lapsia vähemmän kuin koskaan itsenäisen Suomen historiassa. Ihmisten ihanteellisena pitämä lapsiluku on alentunut, se jää hieman alle kahden. Vuonna 2007 se oli vielä 2,5. Ihanteellinen lapsiluku on alentunut etenkin heikoimmassa asemassa olevilla. Luottamus tulevaisuuteen rakoilee.
Suomessa on siis joustavat työajat ja mahdollisuudet paikallisesti miettiä parhaita mahdollisia työelämän käytäntöjä. Tästä huolimatta työn ja perheen yhteensovittamista tukevat käytännöt eivät ole tutkimustenkaan valossa erityisen yleisiä työpaikoilla. Onko mahdollisuutta käyttää työaikaliukumaa? Entä etätyötä? Voitko pitää ylitöiden korvaukseksi vapaata työstäsi? Voitko tarvittaessa hoitaa omia asioita työpäivän aikana? Lapsiperhekyselyyn vastanneista työssäkäyvistä vanhemmista parhaimmillaankin vain noin puolella on myönteinen vastaus edellä oleviin kysymyksiin (Salmi & Lammi-Taskula 2011).
Suomella on suuret mahdollisuudet. Tiedän sen kokemuksesta. Ollessani esimiehenä noin kymmenen hengen työyhteisössä loimme yhdessä työntekijöiden kanssa perheystävälliset työelämäkäytänteet. Sanon suoraan ja rehellisesti: ilman esimiehen otetta ei kukaan yksittäinen työntekijä olisi saanut näitä eteenpäin. Johtajan, esimiehen merkitys on enemmän kuin ratkaiseva.
Työn tuottavuus ja työssä koettu hyvinvointi on mahdollista saada kasvuun, kun työpaikan keskiöön otetaan lapsi. Perheystävällisyys on koko työpaikan etu. Sitä tukevat käytänteet ovat myös työntekijöille, joilla ei ole omia lapsia.
Mitä teimme? Mahdollistimme, että vanhempi saa työajalla osallistua muun muassa päiväkotien ja koulujen kasvatuskeskusteluihin sekä laajoihin perhekohtaisiin terveystarkastuksiin. Lapsen aloittaessa koulun mahdollistetaan etätyö ja lyhyempi työpäivä ilman palkanmenetyksiä. Isovanhemmaksi tulleelle annoimme yhden vapaapäivän. Pieniä investointeja, joilla on suuri ja takuuvarma tuotto.
Enkä näitä käytänteitä ollut luomassa vain ollakseni eettinen ja arvolähtöinen. Vaan myös siksi, että nämä olivat tuottavan työn ja työnantajan haluaman tuloksen tekemisen etu. Hyvinvointi tuo tuloksia. Lapsen etu on työpaikan etu.
Suomessa vietetään tänään 18.11.2016 ensimmäistä Lapsi mukaan töihin -päivää. Esitin päivän viettämistä oikeus- ja työministeri Jari Lindströmille, joka otti ominaiseen, esimerkilliseen tapaansa asian heti ja välittömästi työpöydälleen. Kolmanneksi kumppaniksi löytyi Lastensuojelun Keskusliitto, joka oli päivän viettämistä ideoinut tykönään. Lähestyimme työmarkkinajärjestöjä tällä kolmikolla, jotka olivat halukkaat ja valmiit edistämään päivän rakentumista. Tämä on tekemisen ja sopimisen Suomea. Kiitokseni esitän yhtäältä kansanedustaja Lauri Ihalaiselle, joka ideoi päivää kanssasi Keski-Suomen maisemissa eräänä kesäpäivänä.
Mukaan on lähtenyt heti ensimmäisenä vuonna satoja työpaikkoja – monenkokoisia yrityksiä, valtion virastoja, kunnan toimijoita. Tämä kertoo, että meissä suomalaisissa ja suomalaisilla työpaikoilla on muutosvoimaa. Meillä on halua ja kykyä ottaa lapsi työarjen keskiöön. Olemme oikealla tiellä. Luottamukseni lapsiasiavaltuutettuna on suuri, että Suomella on kaikki edellytykset tulla tuottavuuden, hyvinvoinnin ja johtamisen mallimaaksi. Vähempään ei kannata tyytyä. Vähempään emme saa tyytyä.
Salmi Minna & Lammi-Taskula Johanna (2011): Joustoa työn vai perheen hyväksi? Teoksessa Pietikäinen Petteri (toim.) Työstä, jousta, jaksa: Työn ja hyvinvoinnin tulevaisuus. Gaudeamus, Helsinki, 155–183
Kirjoitus on julkaistu perjantaina 18.11.2016 Väestöliiton blogissa.
26. marraskuuta 2016
20. marraskuuta 2016
Symbolinen anteeksipyyntö ei riitä
Tänään Suomen valtio pyysi anteeksi lastensuojelun sijaishuollossa kaltoin kohdelluilta lapsilta (1). Taustalla oli keväällä julkaistu tutkimus huostaan otettujen lasten kokemasta kaltoinkohtelusta vuosina 1937–1983. Lapsiasiavaltuutettuna olin mukana arvioimassa tutkimusta sen julkistamistilaisuudessa 7.4.2016 (2). Tänään minulla oli kunnia tavata anteeksipyyntötilaisuudessa tutkimukseen haastateltuja, kovia kokeneita ihmisiä - lastensuojelun veteraaneja.
Historiaselvitys oli ja on merkittävä askel tietoon perustuvassa lastensuojelun kehittämistyössä. Tämän päivän anteeksipyynnössä valtioneuvosto korosti lastensuojelussa olevien lasten kuulemista.
Lapsiasiavaltuutettuna joudun kysymään, mihin perustuen voimme sanoa, ettei historia toistaisi itseään juuri tänä iltana? Tarvitsemme lastensuojelusta lapsitietoa.
Juhlapuheiden ja symbolisten tekojen aika ilman todellisia ja kouriintuntuvia päätöksiä on ollut ohi jo pitkään. Stiiknafuuliaa ei tarvita lisää. Se ei auta ketään – ei lapsia, ei Suomea.
Lapsiasiavaltuutettuna arvioni on, ettei Suomi valtiona pidä huolta lastensuojelussa olevien lasten kokemustiedon keräämisestä. Yksittäiset hankkeet eivät riitä. Tarvitaan valtakunnallista, systemaattista ja jatkuvaa tiedonkeruuta. Esimerkki voidaan ottaa laadukkaasta ja ammattitaidolla toteutetusta Kouluterveyskyselystä.
Ehdotuksia ei ole puuttunut. Toimistoni teki viime huhtikuussa vahvassa yhteistyössä tutkijoiden kanssa aloitteen koulukoteihin sijoitettujen lasten kuulemiseksi (3):
”Koulukoteihin sijoitettujen lasten näkemysten säännölliselle selvittämiselle on suuri tarve sekä koulukoteja koskevan ymmärryksen lisäämiseksi että lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Kyse on lapsista, joiden ääni pienenä joukkona ei yhteiskunnassa nykyisin kuulu, mutta joiden kuulemista lisäämällä ja siten hyvinvointia edistämällä voidaan saada aikaan merkittäviä säästöjä yhteiskunnan kannalta. Lasten näkemyksiä voidaan hyödyntää koulukotien kehittämisessä. Tärkeää onkin, että lapset kokevat tutkimuksella olevan todellista vaikutusta koulukotien arkeen ja koulukotijärjestelmään.”
Tutkimusaloitteessa korostettiin jatkuvuuden merkitystä:
”Erityisen tärkeää on turvata tutkimuksen jatkuvuus. Jatkuvuus on tärkeää paitsi koulukotijärjestelmän ja koulukotien toimintakulttuurien arvioimiseksi, myös lasten kuulluksi tulemisen ja heidän hyvinvointinsa edistämiseksi. Tutkimus ei saa olla yksittäinen hanke, vaan aineistonkeruuta ja analysointia tulisi tehdä säännöllisin väliajoin. Tämän vuoksi lapsiasiavaltuutetun toimisto esittää tutkimuksen toteuttajaksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta.”
Valtioneuvosto ei ole edennyt aloitteessa. Asiasta käydyt keskustelut osoittavat, että lastensuojelulasten kokemuksia pelätään. Kuvaavaa on, että yksi päätöksentekijä totesi, ettei näistä asioista tarvita otsikoita. Sama epärehellisyys vaivaa lastensuojelun arjessa. Toimistoni ylitarkastajille vakuuteltiin työntekijöiden suunnalta seuraavaa heidän tavattuaan lastensuojelulapsia: ”Lapset valehtelevat teille.”
Hallituksen anteeksipyyntö sisälsi tänään ehdotuksen jonkinlaisesta maakuntakierroksesta, jossa lastensuojelun tilasta keskusteltaisiin. Tämä on yksiselitteisen riittämätöntä. Tarvitaan vahvaa lastensuojelun laatua selvittävää tutkimusta pohjautuen lastensuojelussa olevien lasten kokemuksiin. Tähän on löydettävissä valtakunnasta säälliset eurot ja tutkijoille edellytykset laadukkaaseen työhön. Tahdon asia.
Asetan lapsiasiavaltuutettuna toivoni Suomen eduskuntaan, joka voi halutessaan päättää lastensuojelulapsia koskevan säännönmukaisen tiedonkeruun käynnistämisestä. Se olisi sivistysvaltion merkki. Se olisi muuta kuin stiiknafuuliaa. Se olisi askel tietoon perustuvaan lastensuojelun kehittämiseen. Se olisi lapsen kokemuksen ja kuulemisen arvostamista. Se olisi lastensuojelun tutkijoiden osaamisen arvostamista. Se olisi tukea lastensuojelun arkeen. Se toisi esille myös lastensuojelun onnistumiset.
Se olisi todellinen anteeksipyyntö.
Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu
1. http://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/lastensuojelun-sijaishuollossa-kaltoin-kohdelluilta-pyydettiin-anteeksi
2. https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2016/04/tiedote-2016-04-06-11-50-04-998129
3. http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2016/04/Tutkimusaloite_koulukotinuorten_kuulemiseksi-19.4.2016.pdf
Historiaselvitys oli ja on merkittävä askel tietoon perustuvassa lastensuojelun kehittämistyössä. Tämän päivän anteeksipyynnössä valtioneuvosto korosti lastensuojelussa olevien lasten kuulemista.
Lapsiasiavaltuutettuna joudun kysymään, mihin perustuen voimme sanoa, ettei historia toistaisi itseään juuri tänä iltana? Tarvitsemme lastensuojelusta lapsitietoa.
Juhlapuheiden ja symbolisten tekojen aika ilman todellisia ja kouriintuntuvia päätöksiä on ollut ohi jo pitkään. Stiiknafuuliaa ei tarvita lisää. Se ei auta ketään – ei lapsia, ei Suomea.
Lapsiasiavaltuutettuna arvioni on, ettei Suomi valtiona pidä huolta lastensuojelussa olevien lasten kokemustiedon keräämisestä. Yksittäiset hankkeet eivät riitä. Tarvitaan valtakunnallista, systemaattista ja jatkuvaa tiedonkeruuta. Esimerkki voidaan ottaa laadukkaasta ja ammattitaidolla toteutetusta Kouluterveyskyselystä.
Ehdotuksia ei ole puuttunut. Toimistoni teki viime huhtikuussa vahvassa yhteistyössä tutkijoiden kanssa aloitteen koulukoteihin sijoitettujen lasten kuulemiseksi (3):
”Koulukoteihin sijoitettujen lasten näkemysten säännölliselle selvittämiselle on suuri tarve sekä koulukoteja koskevan ymmärryksen lisäämiseksi että lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Kyse on lapsista, joiden ääni pienenä joukkona ei yhteiskunnassa nykyisin kuulu, mutta joiden kuulemista lisäämällä ja siten hyvinvointia edistämällä voidaan saada aikaan merkittäviä säästöjä yhteiskunnan kannalta. Lasten näkemyksiä voidaan hyödyntää koulukotien kehittämisessä. Tärkeää onkin, että lapset kokevat tutkimuksella olevan todellista vaikutusta koulukotien arkeen ja koulukotijärjestelmään.”
Tutkimusaloitteessa korostettiin jatkuvuuden merkitystä:
”Erityisen tärkeää on turvata tutkimuksen jatkuvuus. Jatkuvuus on tärkeää paitsi koulukotijärjestelmän ja koulukotien toimintakulttuurien arvioimiseksi, myös lasten kuulluksi tulemisen ja heidän hyvinvointinsa edistämiseksi. Tutkimus ei saa olla yksittäinen hanke, vaan aineistonkeruuta ja analysointia tulisi tehdä säännöllisin väliajoin. Tämän vuoksi lapsiasiavaltuutetun toimisto esittää tutkimuksen toteuttajaksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta.”
Valtioneuvosto ei ole edennyt aloitteessa. Asiasta käydyt keskustelut osoittavat, että lastensuojelulasten kokemuksia pelätään. Kuvaavaa on, että yksi päätöksentekijä totesi, ettei näistä asioista tarvita otsikoita. Sama epärehellisyys vaivaa lastensuojelun arjessa. Toimistoni ylitarkastajille vakuuteltiin työntekijöiden suunnalta seuraavaa heidän tavattuaan lastensuojelulapsia: ”Lapset valehtelevat teille.”
Hallituksen anteeksipyyntö sisälsi tänään ehdotuksen jonkinlaisesta maakuntakierroksesta, jossa lastensuojelun tilasta keskusteltaisiin. Tämä on yksiselitteisen riittämätöntä. Tarvitaan vahvaa lastensuojelun laatua selvittävää tutkimusta pohjautuen lastensuojelussa olevien lasten kokemuksiin. Tähän on löydettävissä valtakunnasta säälliset eurot ja tutkijoille edellytykset laadukkaaseen työhön. Tahdon asia.
Asetan lapsiasiavaltuutettuna toivoni Suomen eduskuntaan, joka voi halutessaan päättää lastensuojelulapsia koskevan säännönmukaisen tiedonkeruun käynnistämisestä. Se olisi sivistysvaltion merkki. Se olisi muuta kuin stiiknafuuliaa. Se olisi askel tietoon perustuvaan lastensuojelun kehittämiseen. Se olisi lapsen kokemuksen ja kuulemisen arvostamista. Se olisi lastensuojelun tutkijoiden osaamisen arvostamista. Se olisi tukea lastensuojelun arkeen. Se toisi esille myös lastensuojelun onnistumiset.
Se olisi todellinen anteeksipyyntö.
Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu
1. http://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/lastensuojelun-sijaishuollossa-kaltoin-kohdelluilta-pyydettiin-anteeksi
2. https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2016/04/tiedote-2016-04-06-11-50-04-998129
3. http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2016/04/Tutkimusaloite_koulukotinuorten_kuulemiseksi-19.4.2016.pdf
18. marraskuuta 2016
Yhdenvertaisuutta edistämällä lasten eriarvoisuutta vastaan
Korkeakouluharjoittelija Saara Isosomppi, lapsiasiavaltuutetun toimisto
Osaisitko sanoa yhdellä lauseella, mitä yhdenvertaisuus tarkoittaa? Haastava kysymys laajasta aiheesta. Oululaiset kuudesluokkalaiset vastasivat näin: ”En tiedä, mutta se saattaa tarkoittaa että jokainen on arvokas ja tärkeä”, ”jokainen voi olla oma itsensä”, ”kukaan ei ole toista parempi”, ”kaikki ovat samanarvoisia”, ”olemme kaikki ihmisiä, joten ketään ei tule halveksua”. (https://www.youtube.com/watch?v=i4_i7Oqjh3Y)
Vuonna 2004 Suomessa tuli ensimmäistä kertaa voimaan yhdenvertaisuuslaki, joka kieltää niin suoran kuin epäsuoran syrjinnän iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon tai vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, vamman, terveydentilan, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Sukupuolten tasa-arvosta säädetään omassa tasa-arvolaissa.
Pitkästä listasta huolimatta yhdenvertaisuuslaista tehtävä loppupäätelmä on ytimekäs: minkä tahansa ominaisuuden verukkeella tapahtuva syrjiminen on väärin. Kuitenkaan pelkästään kieltämällä jotakin ei voida olettaa asioiden kehittyvän. Siksi kaksi vuotta sitten voimaantullut uusi yhdenvertaisuuslaki on entistä vaikuttavampi, sillä se velvoittaa myös aktiivisesti edistämään yhdenvertaisuutta niin viranomaisten, oppilaitosten kuin työnantajienkin taholta. Kaikenlaisen syrjinnän ehkäiseminen on yksi keino eriarvoisuuden vähentämiseksi. Emme voi olettaa, että kaikki lapset ponnistavat elämäänsä samalta portaalta. Puuttumalla aktiivisesti syrjintään ja syrjiviin käytäntöihin voimme luoda erilaisille lapsille uusia tiloja ja mahdollisuuksia itsensä toteuttamiselle. Niiden myötä myös lapsuutta eriarvoistavia askelmia voidaan madaltaa.
Lapsen oikeuksia edistävän viestintäverkoston vuoden teema on yhdenvertaisuus. Lapsen oikeuksien päivän 20.11. lähestyessä verkosto on julkaissut lasten suosimien tubettajien videoita yhdenvertaisuudesta (https://www.youtube.com/watch?v=Qemlql28a4M). Yläkouluikäisten lasten mielestä vanhempien kuuluu opettaa lapsille oikeita tapoja kohdata muita ihmisiä. Meidän aikuisten tehtävänä onkin varmistaa niin aikuisten kuin lasten kesken, ettei ketään lasta kohdella huonommin kuin toista, että lapsen tausta tai ominaisuudet eivät aseta häntä kohtuuttoman eriarvoiseen asemaan muiden lasten kanssa ja että kukaan lapsi ei tuntisi itseään ”vääränlaiseksi”.
Lapset ovat herkkiä arvostelulle, yliolkaisuudelle ja halveksunnalle. Kuitenkin Suomessa on viime aikoina ollut esillä tapauksia, joissa lapsen erityisen suojelun tarpeelle on nakeltu niskoja välittämättä siitä, mitä halveksivat lausunnot voivat lasten kokemukselle omasta arvostaan ja turvallisuudestaan aiheuttaa. Esimerkiksi maahanmuuttajalapsiin kohdistuneita loukkaavia puheita ja tekoja on ollut usein esillä julkisuudessa. Luottamus ei ole osa jokaisen lapsen elämää ja arkea. Tämä näkyy myös esimerkiksi tällä viikolla julkaistun ensimmäisen Lapsibarometrin tuloksissa (http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2016/11/LA_lapsibarometri_2016.pdf).
6-vuotiaista lapsista 8 % tytöistä ja 18 % pojista ei saa kehuja osakseen. Kymmenesosa lapsista ei osaa sanoa, missä he ovat hyviä (Lapsibarometri 2016). Välinpitämättömyydellä aiheutetaan se, että epäluottamuksen muodostuminen alkaa jo varhaislapsuudessa ja pahimmillaan jatkuu läpi elämän luoden ympäristöönsä ja omaan elämäänsä epäluottamuksella suhtautuvia aikuisia. Sellaisesta Suomestako haluamme sadan vuoden itsenäisyyden jälkeen herätä?
Yhdenvertaisuuden toteutuminen vaatii näkökulman muutoksen. Emme voi ajatella syrjintää kysymyksenä, joka koskee vain ”normaalista” poikkeavia ihmisiä tai vähemmistöjä. Yhdenvertaisuus koskee meitä kaikkia, sillä sen mukaan kukaan meistä ei ole toista enemmän tai vähemmän normaali. Kaikki me olemme yhtälailla erilaisia omine piirteinemme, kielinemme, vammoinemme, vakaumuksinemme. Kaikki erilaisia mutta yhdenvertaisia siitä huolimatta. Yhdenvertaisuus on perusoikeus. Se on jokaisen lapsen ihmisoikeus.
Osaisitko sanoa yhdellä lauseella, mitä yhdenvertaisuus tarkoittaa? Haastava kysymys laajasta aiheesta. Oululaiset kuudesluokkalaiset vastasivat näin: ”En tiedä, mutta se saattaa tarkoittaa että jokainen on arvokas ja tärkeä”, ”jokainen voi olla oma itsensä”, ”kukaan ei ole toista parempi”, ”kaikki ovat samanarvoisia”, ”olemme kaikki ihmisiä, joten ketään ei tule halveksua”. (https://www.youtube.com/watch?v=i4_i7Oqjh3Y)
Vuonna 2004 Suomessa tuli ensimmäistä kertaa voimaan yhdenvertaisuuslaki, joka kieltää niin suoran kuin epäsuoran syrjinnän iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon tai vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, vamman, terveydentilan, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Sukupuolten tasa-arvosta säädetään omassa tasa-arvolaissa.
Pitkästä listasta huolimatta yhdenvertaisuuslaista tehtävä loppupäätelmä on ytimekäs: minkä tahansa ominaisuuden verukkeella tapahtuva syrjiminen on väärin. Kuitenkaan pelkästään kieltämällä jotakin ei voida olettaa asioiden kehittyvän. Siksi kaksi vuotta sitten voimaantullut uusi yhdenvertaisuuslaki on entistä vaikuttavampi, sillä se velvoittaa myös aktiivisesti edistämään yhdenvertaisuutta niin viranomaisten, oppilaitosten kuin työnantajienkin taholta. Kaikenlaisen syrjinnän ehkäiseminen on yksi keino eriarvoisuuden vähentämiseksi. Emme voi olettaa, että kaikki lapset ponnistavat elämäänsä samalta portaalta. Puuttumalla aktiivisesti syrjintään ja syrjiviin käytäntöihin voimme luoda erilaisille lapsille uusia tiloja ja mahdollisuuksia itsensä toteuttamiselle. Niiden myötä myös lapsuutta eriarvoistavia askelmia voidaan madaltaa.
Lapsen oikeuksia edistävän viestintäverkoston vuoden teema on yhdenvertaisuus. Lapsen oikeuksien päivän 20.11. lähestyessä verkosto on julkaissut lasten suosimien tubettajien videoita yhdenvertaisuudesta (https://www.youtube.com/watch?v=Qemlql28a4M). Yläkouluikäisten lasten mielestä vanhempien kuuluu opettaa lapsille oikeita tapoja kohdata muita ihmisiä. Meidän aikuisten tehtävänä onkin varmistaa niin aikuisten kuin lasten kesken, ettei ketään lasta kohdella huonommin kuin toista, että lapsen tausta tai ominaisuudet eivät aseta häntä kohtuuttoman eriarvoiseen asemaan muiden lasten kanssa ja että kukaan lapsi ei tuntisi itseään ”vääränlaiseksi”.
Lapset ovat herkkiä arvostelulle, yliolkaisuudelle ja halveksunnalle. Kuitenkin Suomessa on viime aikoina ollut esillä tapauksia, joissa lapsen erityisen suojelun tarpeelle on nakeltu niskoja välittämättä siitä, mitä halveksivat lausunnot voivat lasten kokemukselle omasta arvostaan ja turvallisuudestaan aiheuttaa. Esimerkiksi maahanmuuttajalapsiin kohdistuneita loukkaavia puheita ja tekoja on ollut usein esillä julkisuudessa. Luottamus ei ole osa jokaisen lapsen elämää ja arkea. Tämä näkyy myös esimerkiksi tällä viikolla julkaistun ensimmäisen Lapsibarometrin tuloksissa (http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2016/11/LA_lapsibarometri_2016.pdf).
6-vuotiaista lapsista 8 % tytöistä ja 18 % pojista ei saa kehuja osakseen. Kymmenesosa lapsista ei osaa sanoa, missä he ovat hyviä (Lapsibarometri 2016). Välinpitämättömyydellä aiheutetaan se, että epäluottamuksen muodostuminen alkaa jo varhaislapsuudessa ja pahimmillaan jatkuu läpi elämän luoden ympäristöönsä ja omaan elämäänsä epäluottamuksella suhtautuvia aikuisia. Sellaisesta Suomestako haluamme sadan vuoden itsenäisyyden jälkeen herätä?
Yhdenvertaisuuden toteutuminen vaatii näkökulman muutoksen. Emme voi ajatella syrjintää kysymyksenä, joka koskee vain ”normaalista” poikkeavia ihmisiä tai vähemmistöjä. Yhdenvertaisuus koskee meitä kaikkia, sillä sen mukaan kukaan meistä ei ole toista enemmän tai vähemmän normaali. Kaikki me olemme yhtälailla erilaisia omine piirteinemme, kielinemme, vammoinemme, vakaumuksinemme. Kaikki erilaisia mutta yhdenvertaisia siitä huolimatta. Yhdenvertaisuus on perusoikeus. Se on jokaisen lapsen ihmisoikeus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)