Ravintola asetti pääsykiellon lapsille (Helsingin Sanomat 4.9.2014). Hotellia markkinoidaan ”lapsivapaana”. Häiden kerrotaan olevan K18. Kauppakeskukseen asennetaan teinikarkotin eli laite, joka luo korkeataajuista ääntä, jonka lapsen kehittyvä kuuloaisti kokee epämiellyttävänä. Yleisöosastolla ihmetellään, miksi kärrykansan täytyy päästä bussiin. Lapsiasiavaltuutettu saa napakkaa kansalaispostia, jossa nuorehko isä pitää todella kummallisena, että äidit imettävät julkisilla paikoilla.
Mikä meitä aikuisia vaivaa? Mikäli jotain aikuisväestön ryhmää ryhdyttäisiin rajaamaan yllä olevasti arjestamme pois, ottaisimme nopeasti historian kirjat esille ja kertoisimme ihmisvihamielisyyden synkimmistä hetkistä. Muistuttaisimme toisiamme, ettei veli saa nousta veljeä vastaan, eikä Euroopan pidä hyväksyä kansanmurhia. Marssisimme kaduilla valkoiset liinat ylös kohotettuina, yhtyisimme yhteiseen lauluun vapauden ja ystävyyden puolesta, kynttilät kädessämme. Herkistyisimme oikeassa olemisen ja oikeudenmukaisuuden tunteestamme. Olisimme hyviä, oikealla asialla.
Mutta tänä päivänä, 2014 AD, Suomessa saa suhtautua lapsiin ja nuoriin epämiellyttävinä olioina, jotka häiritsevät aikuisten elämää. Taiteellinen vaikutelma kärsii, kun meidän aikuisten täydellisyyden tavoittelun koreografia-askeleet vaarantuvat vauvan parkaisusta tai imettävästä äidistä.
Ymmärrän hyvin, että me aikuiset - ja etenkin lapsukaisten vanhemmat - tarvitsemme joskus irtiottoa arjesta ja omista mukuloista. On hyvä, että vanhemmat karkaavat hetkeksi ollakseen kahdestaan. Kyllä. Siinä ei ole mitään pahaa tai hävettävää.
Ja ymmärrän sen, että luokanopettaja tai päiväkodin setä varaavat junassa paikan työskentelyhytistä silmät lasittuneina
Suvivirren jälkeen peltomaisemia katsoen kuin paikan leikkivaunun ruuhkaisimmasta päästä.
Mutta sitä en voi hyväksyä, että lapset ja nuoret rajataan pois arjestamme. Kyse on lapsivihamielisestä kulttuurista, jos aikuinen ei siedä lapsia. Lapset ja nuoret oppivat istumaan ravintolan pöydässä, jos tähän annamme mahdollisuuden. Teinejä ei tarvitse karkottaa kauppakeskuksesta, jos pelisäännöt sovitaan yhdessä ja niitä myös valvotaan eli nuorista välitetään.
Sallikaa lasten tulla. Myllynkivi sen kaulaan, joka lasta vahingoittaa. Hyviä ohjeita tänäkin päivänä.
Ja satuitko muuten tietämään, että aikuisten juhlissa on enemmän järjestyshäiriöitä ja huonoa käytöstä kuin nuorten aikuisten - tai jopa itse teinien. Olisiko tilausta aikuiskarkottimelle?
Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu
Kirjoitus kirjoitettu SLEY ry:n Sanansaattaja-lehteen.
4. syyskuuta 2014
25. elokuuta 2014
Universaalin yhteiskunnan puolustajat?
Perjantaista alkaen olen ollut Grönlannissa yhdessä Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutettujen kanssa. Nordic model on kysymysmerkillä. Kaikki voimme todeta, että suurella osalla lapsista elämä on kohdillaan ja palvelut toimivat hyvin, mutta osalle lapsista kasautuu ongelmia ja perheen tausta määrittelee lapsen tulevaisuuden jo synnytyslaitoksessa.
Lähtiessäni matkaan luin Valtion taloudellinen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiaisen yksiselitteisen ja turhautuneenkin twiittauksen koskien lapsilisäleikkausta ja sen jälkeistä vähennyskeskustelua: ”Näperrys ensin lapsilisällä ja sitten vähennyksellä on arvotan näytelmä.”
Tähän näytelmään roolin sai myös sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty. Hänen kommenteissaan erityisen oleellista oli pohdinta lapsilisän luonteesta. Ministeri Rädyn toteamus, että erilaiset verovähennykset eivät korvaa lapsilisän leikkauksia, on täyttä asiaa. Näitä puheita ei tarvitse peruutella palstamillimetriäkään.
Lapsilisä on harvoja universaaleja, yhtäläisesti maksettavia, pitkäkestoisia tulonsiirtoja, jonka tavoitteena on tukea perheiden ostovoimaa ja juhlallisemmin sanottuna vanhempien tehtävää uuden sukupolven, tulevien veronmaksajien, kasvattajana.
Perheiden toimeentuloa tarkasteltaessa olisi näissäkin talouden olosuhteissa tärkeää pitää lapsilisän taso vähintään nykyisellään ja samalla toimeenpanna valtiovarainministeriössä valmistelussa oleva malli köyhimpien lapsiperheiden tukemiseksi.
Tämä ei olisi taloudellisena satsauksena erityisen merkittävä, mutta se vahvistaisi lapsiperheiden ostovoimaa, tukisi perheiden kasvatustehtävää ja vahvistaisi luottamusta suomalaiseen yhteiskuntaan.
Pääomaköyhän Suomen menestys on perustunut kykyyn saada täydesti jokaisen kansalaisen lahjat ja työpanos yhteiskunnan parhaaksi. Onko näin myös jatkossa? Onko suomalainen hyvinvointiajattelu muuttumassa lopullisesti universaalista tilannekohtaiseen laastarointiin?
Suomessa noin joka kymmenes lapsi elää pienituloisessa perheessä, mikä tarkoitti vuonna 2012 noin 100.000 lasta (Tilastokeskus/Tulonjakotilasto). Vuonna 2012 pienituloinen oli aikuinen, jolla tulot jäivät vuodessa 13 990 euroon. Kahden aikuisen ja kahden alle 14-vuotiaan lapsen talous oli pienituloinen, jos talouden vuositulos olivat 29 379 euroa tai sen alle. Pienituloinen perhe ansaitsi vuonna 2012 maksimissaan kuukautta kohti 2387 euroa.
Suomessa 3 % lapsista kuuluu perheeseen, jossa on vakavia puutteita elintasossa, mikä tarkoittaa yli 30.000 lasta (Eurostat database/Income and Living Conditions). Lapsiperheellä on vakavia puutteita elintasossa, mikäli esimerkiksi perheellä ei ole varaa maksaa laskuja, vuokraa tai lainojen lyhennyksiä ajallaan, pitää asuntoa riittävän lämpimänä tai ei ole varaa pyykinpesukoneeseen.
Suomessa toimeentulotukea saavien perheiden osuus on suurempi kuin muissa Pohjoismaissa. Erityisesti pitkäaikaisesti toimeentulotukea saavien perheiden tilanne on vakava. Pitkäaikaisesti eli vähintään 10 kuukautta toimeentulotukea saaneissa perheissä eli vuonna 2011 lähes 13.000 lasta, määrä on vaihdellut 2000-luvulla 10.000–16.000 lapsen välillä.
Samalla on huomattava, että viime vuosina on tapahtunut myös myönteistä kehitystä perheiden toimeentulossa. Vuodesta 2001 vuoteen 2011 pienituloisiin perheisiin kuuluvien lasten osuus oli yli 10 prosenttia. Vuonna 2012 pitkään jatkanut heikko kehitys Suomessa taittui. Eurooppalaisessa vertailussa vuonna 2012 vain Norjassa, Islannissa ja Tanskassa pienituloisiin perheisiin kuului vähemmän lapsia kuin Suomessa.
Suomalaisen yhteiskunnan huoltosuhteen kannalta erityisen huolestuttavaa on, että lähes kahdeksan prosenttia lapsista elää perheessä, jossa aikuiset eivät käy juurikaan töissä. Tämä tarkoittaa noin 83.000 lasta. Näiden lasten osuus on viime vuosina noussut selkeästi (Eurostat database/Labour Force Survey 2013). Vuodesta 2004 vuoteen 2011 hyvin vähän töissä käyvissä talouksissa elävien lasten määrä vaihteli välillä 5-8 prosenttia. Vuonna 2011 tähän joukkoon kuului lähes 30.000 lasta enemmän kuin kolme vuotta aiemmin.
Sarjaan universaalin yhteiskunnan rapautumisesta voidaan lapsilisän heikentämisen ohella lisätä hallituksen aikomus romuttaa subjektiivinen päivähoito-oikeus. Ehdimme jo hetken luulla, että laadukas varhaiskasvatus olisi jokaisen lapsen oikeus, mahdollisuus saada kasvun ja kehityksen varhainen tuki. Eipä ollutkaan. Varhaiskasvatus, ja päivähoito sen mukana, onkin vain tapa säilöä lapsia vanhempien ollessa töissä.
Asetan suuresti toiveeni uuteen hallitukseen ja lopulta eduskuntaan, ettei universaalien palveluiden ja tulonsiirtojen ajattelua romuteta.
Harvojen Suomi vai kaikkien kansakunta?
Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu
Lähtiessäni matkaan luin Valtion taloudellinen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiaisen yksiselitteisen ja turhautuneenkin twiittauksen koskien lapsilisäleikkausta ja sen jälkeistä vähennyskeskustelua: ”Näperrys ensin lapsilisällä ja sitten vähennyksellä on arvotan näytelmä.”
Tähän näytelmään roolin sai myös sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty. Hänen kommenteissaan erityisen oleellista oli pohdinta lapsilisän luonteesta. Ministeri Rädyn toteamus, että erilaiset verovähennykset eivät korvaa lapsilisän leikkauksia, on täyttä asiaa. Näitä puheita ei tarvitse peruutella palstamillimetriäkään.
Lapsilisä on harvoja universaaleja, yhtäläisesti maksettavia, pitkäkestoisia tulonsiirtoja, jonka tavoitteena on tukea perheiden ostovoimaa ja juhlallisemmin sanottuna vanhempien tehtävää uuden sukupolven, tulevien veronmaksajien, kasvattajana.
Perheiden toimeentuloa tarkasteltaessa olisi näissäkin talouden olosuhteissa tärkeää pitää lapsilisän taso vähintään nykyisellään ja samalla toimeenpanna valtiovarainministeriössä valmistelussa oleva malli köyhimpien lapsiperheiden tukemiseksi.
Tämä ei olisi taloudellisena satsauksena erityisen merkittävä, mutta se vahvistaisi lapsiperheiden ostovoimaa, tukisi perheiden kasvatustehtävää ja vahvistaisi luottamusta suomalaiseen yhteiskuntaan.
Pääomaköyhän Suomen menestys on perustunut kykyyn saada täydesti jokaisen kansalaisen lahjat ja työpanos yhteiskunnan parhaaksi. Onko näin myös jatkossa? Onko suomalainen hyvinvointiajattelu muuttumassa lopullisesti universaalista tilannekohtaiseen laastarointiin?
Suomessa noin joka kymmenes lapsi elää pienituloisessa perheessä, mikä tarkoitti vuonna 2012 noin 100.000 lasta (Tilastokeskus/Tulonjakotilasto). Vuonna 2012 pienituloinen oli aikuinen, jolla tulot jäivät vuodessa 13 990 euroon. Kahden aikuisen ja kahden alle 14-vuotiaan lapsen talous oli pienituloinen, jos talouden vuositulos olivat 29 379 euroa tai sen alle. Pienituloinen perhe ansaitsi vuonna 2012 maksimissaan kuukautta kohti 2387 euroa.
Suomessa 3 % lapsista kuuluu perheeseen, jossa on vakavia puutteita elintasossa, mikä tarkoittaa yli 30.000 lasta (Eurostat database/Income and Living Conditions). Lapsiperheellä on vakavia puutteita elintasossa, mikäli esimerkiksi perheellä ei ole varaa maksaa laskuja, vuokraa tai lainojen lyhennyksiä ajallaan, pitää asuntoa riittävän lämpimänä tai ei ole varaa pyykinpesukoneeseen.
Suomessa toimeentulotukea saavien perheiden osuus on suurempi kuin muissa Pohjoismaissa. Erityisesti pitkäaikaisesti toimeentulotukea saavien perheiden tilanne on vakava. Pitkäaikaisesti eli vähintään 10 kuukautta toimeentulotukea saaneissa perheissä eli vuonna 2011 lähes 13.000 lasta, määrä on vaihdellut 2000-luvulla 10.000–16.000 lapsen välillä.
Samalla on huomattava, että viime vuosina on tapahtunut myös myönteistä kehitystä perheiden toimeentulossa. Vuodesta 2001 vuoteen 2011 pienituloisiin perheisiin kuuluvien lasten osuus oli yli 10 prosenttia. Vuonna 2012 pitkään jatkanut heikko kehitys Suomessa taittui. Eurooppalaisessa vertailussa vuonna 2012 vain Norjassa, Islannissa ja Tanskassa pienituloisiin perheisiin kuului vähemmän lapsia kuin Suomessa.
Suomalaisen yhteiskunnan huoltosuhteen kannalta erityisen huolestuttavaa on, että lähes kahdeksan prosenttia lapsista elää perheessä, jossa aikuiset eivät käy juurikaan töissä. Tämä tarkoittaa noin 83.000 lasta. Näiden lasten osuus on viime vuosina noussut selkeästi (Eurostat database/Labour Force Survey 2013). Vuodesta 2004 vuoteen 2011 hyvin vähän töissä käyvissä talouksissa elävien lasten määrä vaihteli välillä 5-8 prosenttia. Vuonna 2011 tähän joukkoon kuului lähes 30.000 lasta enemmän kuin kolme vuotta aiemmin.
Sarjaan universaalin yhteiskunnan rapautumisesta voidaan lapsilisän heikentämisen ohella lisätä hallituksen aikomus romuttaa subjektiivinen päivähoito-oikeus. Ehdimme jo hetken luulla, että laadukas varhaiskasvatus olisi jokaisen lapsen oikeus, mahdollisuus saada kasvun ja kehityksen varhainen tuki. Eipä ollutkaan. Varhaiskasvatus, ja päivähoito sen mukana, onkin vain tapa säilöä lapsia vanhempien ollessa töissä.
Asetan suuresti toiveeni uuteen hallitukseen ja lopulta eduskuntaan, ettei universaalien palveluiden ja tulonsiirtojen ajattelua romuteta.
Harvojen Suomi vai kaikkien kansakunta?
Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu
5. elokuuta 2014
Let's play!
Viikonloppuna Yleisradio seurasi kanavillaan (TV2, Yle Areena) pelitapahtumaa, joka on hieno ja tärkeä. Vähintä ei ole se, että tilaisuus tuo esille pelikulttuureja ja ylipäänsä arkemme pelillistymistä. Muun muassa koulumaailmalla on vielä paljon oppimista, millaisen didaktisen ja pedagogisen vallankumouksen pelillistyminen voi kouluihimme tuoda.
Itse rohkenen ajatella, että tulevaisuudessa meillä oppimistehtävät ja klassiset kotitehtävät tehdään pelillisyyden logiikalla ja välineillä. Ehkä tämä on myös tapa luoda oppimiseen uutta iloa, vuorovaikutusta, kansainvälisyyttä ja sosiaalisuutta.
Pelien maailma on suuri. Muun muassa pelien ikärajaluokittelusta käydään vilkastakin keskustelua, jossa lastensuojelullinen rajanveto ei ole helppoa. Vanhempien kasvatuksen huolia tutkittaessa näihin liittyvät kysymykset nousevat vahvasti esille - ohittaen jo klassiset huolet päihteistä, tupakoinnista jne.
On siis pystyttävä yhdistämään arkemme pelillistyminen ja sen vahvat myönteiset puolet sekä lasten suojelu aineistoilta, jotka eivät ole lapsille sopivia. Viime keväänä muun muassa lastenpsykiatri Jari Sinkkonen toivoi puheenjohtamassani seminaarissa enemmän keskustelua pelien vaikutuksista lapsen kasvulle ja kehitykselle.
Alla kirjelmä, joka toimistostani on osoitettu Yleisradiolle. Oppimista on kaikilla. Pelit kuuluvat kaikille.
Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu
_ _ _ _
4.8.2014
ASIA: YLEISRADION IKÄRAJAMERKINNÄT
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä (laki lapsiasiavaltuutetusta 1221/2004) on edistää lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien sopimus (SopS 59-60/1991), joka on Suomessa saatettu voimaan lakina. Lapsen oikeuksien sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita, ellei lapseen soveltuvien lakien mukaan lapsi ole saavuttanut täysi-ikäisyyttä aikaisemmin (1 artikla). Lapsen oikeuksien sopimuksen 4 artiklan mukaan sopimusvaltiot ovat sitoutuneet ryhtymään kaikkiin tarpeellisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin ja muihin toimiin yleissopimuksessa tunnustettujen oikeuksien toteuttamiseksi.
Lapsen oikeuksien sopimus tunnustaa 17 artiklassa lapsen oikeuden saada tietoa monenlaisista kansallisista ja kansainvälisistä lähteistä, mutta toteaa myös, että sopimusvaltiot rohkaisevat kehittämään asianmukaisia ohjelmia lasten suojelemiseksi heidän hyvinvoinnilleen vahingolliselta tiedolta ja aineistoilta.
Yleisradio näytti lauantaina 2.8. klo 10 alkaneessa suorassa lähetyksessään Yle Aree-nassa Counter-Strike: Global Offensive -tietokonepelin pelaamista. Peli luokitellaan PEGI-järjestelmässä K18-peliksi. ESRB-järjestelmässäkin peli luokitellaan Mature 17+ -peliksi sen voidessa sisältää ”voimakasta väkivaltaa, verta ja huumeita, raakaa huumoria, seksiä ja/tai vahvaa kielenkäyttöä”.
Yleisradion ohjelmatiedoissa ei ollut ikärajasuositusta koskien Yle Areenan lähetystä. Yleisradion ohjelmatiedoissa koskien 22.05 alkanutta, Yle TV2:lla näytettyä suoraa lähetystä, Counter-Strike: Global Offensive -finaalia ei myöskään ollut ikärajasuositusta, vaan yleinen toteamus, että ”ohjelma sisältää väkivaltaisia kohtauksia”.
Lapsiasiavaltuutettu toivoo Yleisradion kiinnittävän erityistä huomiota, tarkkaavaisuutta ja harkintaa ohjelmatietomerkinnöissä.
Lapsiasiavaltuutettu esittää Yleisradiolle pohdittavaksi, mikäli se ottaisi ikärajamerkinnät käyttöön kulttuuri- ja urheiluohjelmissa, joiksi edellä käsitellyt peliohjelmat luettaneen.
Lapsiasiavaltuutettu ei pidä soveliaana selkeästi K18-luokitellun aineiston näyttämistä päiväsaikaan Yle Areenasta.
Halutessanne voitte antaa vastineen yllä todettuun. Mahdollista vastaustanne voidaan hyödyntää lapsiasiavaltuutetun raportoidessa valtioneuvostolle ja YK:n lapsen oikeuksien komitealle lapsen oikeuksien toteutumisesta Suomessa.
Halutessanne antaa vastineen pyydämme kohteliaimmin sitä osoitteeseen lapsiasiavaltuutettu@stm.fi
Jyväskylässä 4.8.2014,
Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu
Merike Helander
Lakimies
JAKELU
Yleisradio
TIEDOKSI
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti/MEKU
Pelastakaa Lapset ry/lastenpsykiatri Jari Sinkkonen
EHYT ry/Peliraati
Itse rohkenen ajatella, että tulevaisuudessa meillä oppimistehtävät ja klassiset kotitehtävät tehdään pelillisyyden logiikalla ja välineillä. Ehkä tämä on myös tapa luoda oppimiseen uutta iloa, vuorovaikutusta, kansainvälisyyttä ja sosiaalisuutta.
Pelien maailma on suuri. Muun muassa pelien ikärajaluokittelusta käydään vilkastakin keskustelua, jossa lastensuojelullinen rajanveto ei ole helppoa. Vanhempien kasvatuksen huolia tutkittaessa näihin liittyvät kysymykset nousevat vahvasti esille - ohittaen jo klassiset huolet päihteistä, tupakoinnista jne.
On siis pystyttävä yhdistämään arkemme pelillistyminen ja sen vahvat myönteiset puolet sekä lasten suojelu aineistoilta, jotka eivät ole lapsille sopivia. Viime keväänä muun muassa lastenpsykiatri Jari Sinkkonen toivoi puheenjohtamassani seminaarissa enemmän keskustelua pelien vaikutuksista lapsen kasvulle ja kehitykselle.
Alla kirjelmä, joka toimistostani on osoitettu Yleisradiolle. Oppimista on kaikilla. Pelit kuuluvat kaikille.
Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu
_ _ _ _
4.8.2014
ASIA: YLEISRADION IKÄRAJAMERKINNÄT
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä (laki lapsiasiavaltuutetusta 1221/2004) on edistää lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien sopimus (SopS 59-60/1991), joka on Suomessa saatettu voimaan lakina. Lapsen oikeuksien sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita, ellei lapseen soveltuvien lakien mukaan lapsi ole saavuttanut täysi-ikäisyyttä aikaisemmin (1 artikla). Lapsen oikeuksien sopimuksen 4 artiklan mukaan sopimusvaltiot ovat sitoutuneet ryhtymään kaikkiin tarpeellisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin ja muihin toimiin yleissopimuksessa tunnustettujen oikeuksien toteuttamiseksi.
Lapsen oikeuksien sopimus tunnustaa 17 artiklassa lapsen oikeuden saada tietoa monenlaisista kansallisista ja kansainvälisistä lähteistä, mutta toteaa myös, että sopimusvaltiot rohkaisevat kehittämään asianmukaisia ohjelmia lasten suojelemiseksi heidän hyvinvoinnilleen vahingolliselta tiedolta ja aineistoilta.
Yleisradio näytti lauantaina 2.8. klo 10 alkaneessa suorassa lähetyksessään Yle Aree-nassa Counter-Strike: Global Offensive -tietokonepelin pelaamista. Peli luokitellaan PEGI-järjestelmässä K18-peliksi. ESRB-järjestelmässäkin peli luokitellaan Mature 17+ -peliksi sen voidessa sisältää ”voimakasta väkivaltaa, verta ja huumeita, raakaa huumoria, seksiä ja/tai vahvaa kielenkäyttöä”.
Yleisradion ohjelmatiedoissa ei ollut ikärajasuositusta koskien Yle Areenan lähetystä. Yleisradion ohjelmatiedoissa koskien 22.05 alkanutta, Yle TV2:lla näytettyä suoraa lähetystä, Counter-Strike: Global Offensive -finaalia ei myöskään ollut ikärajasuositusta, vaan yleinen toteamus, että ”ohjelma sisältää väkivaltaisia kohtauksia”.
Lapsiasiavaltuutettu toivoo Yleisradion kiinnittävän erityistä huomiota, tarkkaavaisuutta ja harkintaa ohjelmatietomerkinnöissä.
Lapsiasiavaltuutettu esittää Yleisradiolle pohdittavaksi, mikäli se ottaisi ikärajamerkinnät käyttöön kulttuuri- ja urheiluohjelmissa, joiksi edellä käsitellyt peliohjelmat luettaneen.
Lapsiasiavaltuutettu ei pidä soveliaana selkeästi K18-luokitellun aineiston näyttämistä päiväsaikaan Yle Areenasta.
Halutessanne voitte antaa vastineen yllä todettuun. Mahdollista vastaustanne voidaan hyödyntää lapsiasiavaltuutetun raportoidessa valtioneuvostolle ja YK:n lapsen oikeuksien komitealle lapsen oikeuksien toteutumisesta Suomessa.
Halutessanne antaa vastineen pyydämme kohteliaimmin sitä osoitteeseen lapsiasiavaltuutettu@stm.fi
Jyväskylässä 4.8.2014,
Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu
Merike Helander
Lakimies
JAKELU
Yleisradio
TIEDOKSI
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti/MEKU
Pelastakaa Lapset ry/lastenpsykiatri Jari Sinkkonen
EHYT ry/Peliraati
28. heinäkuuta 2014
Lasta suojeltava/Children must be protected (Helsingin Sanomat, The Guardian)
Kansainvälinen yhteisö on epäonnistunut dramaattisella tavalla suojaamaan viattomia siviileitä viime aikojen sodissa. Muun muassa Gazassa, Syyriassa ja Ukrainassa kansainvälinen humanitäärinen oikeus on kokenut huomattavia loukkauksia. Sodan oikeussäännöt ovat muuttumassa.
YK:n turvallisuusneuvosto on päätöslauselmallaan tehostanut lapsisotilaisiin liittyvää seurantaa ja raportointia. Heinäkuussa YK julkaisi lapsia ja aseellisia konflikteja koskevan vuosiraportin, joka käsittelee sodissa lapsiin kohdistuvia loukkauksia ja listaa konkreettisella tavalla valtioita ja toimijoita, jotka ovat syyllistyneet käyttämään lapsia sotilaina. Parantamalla seurantaa ja tuomitsemalla selkeästi loukkaukset lasten oikeuksia kohtaan on pystytty parantamaan lasten asemaa kriisialueilla. Näin on tapahtunut muun muassa Sudanissa, Sri Lankassa, Myanmarilla ja Ugandassa.
Konfliktien ja sotien muuttuneen luonteen takia siviiliväestön ja erityisesti lasten suojelemiseksi tarvitaan kuitenkin lisätoimia. Iskut siviilikohteisiin, kuten sairaaloihin, kouluihin ja tiheisiin asutuskeskuksiin, ovat lisääntyneet. Samoin seksuaalinen väkivalta ja sieppaukset kohdistuvat haavoittuvimmassa asemassa oleviin ihmisryhmiin. Poliittinen tahto ehkäistä ja tuomita nämä teot on ollut liian vähäistä ja liian myöhäistä.
YK:n ihmisoikeusneuvosto päätti äänestyksen jälkeen käynnistää tutkimukset mahdollisista ihmisoikeusrikkomuksista Israelin hyökkäyksessä Gazaan. Tutkimuksen lopputulokset on ehditty kyseenalaistaa ja tuomita ennen kuin tutkimukset ovat edes käynnistyneet. Osaltaan tämä kertoo kansainvälisen humanitäärisen oikeuden politisoitumisesta, vaikka lähtökohtana pitäisi olla tapahtuneet tosiasiat ja niiden arviointi, eikä eri osapuolten omien tarkoitusperien edistäminen.
Lapsen ihmisoikeudet ovat YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen kautta laajimmin tunnustetut ihmisoikeudet maailmassa. Vain muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta maailman valtiot ovat sitoutuneet lapsen oikeuksien sopimukseen. Lasten asema tunnustetaan osana siviiliväestön suojelua myös sodan oikeussäännöissä.
Vahvasta oikeusperustasta huolimatta viime aikojen konfliktit osoittavat suurta piittaamattomuutta lasten suojelusta sodissa. YK:n puitteissa tarvitaan vakava keskustelu, miten lapsia pystytään suojelemaan paremmin. Tällä hetkellä tässä ei onnistuta riittävästi.
Siviiliväestöön ja erityisesti lapsiin kohdistuvia ihmisoikeusloukkauksia pitäisi ryhtyä tutkimaan heti konfliktien syttyessä. Tämä ennakoiva tutkinta voisi osaltaan ehkäistä julmimpia tekoja ja se joka tapauksessa auttaisi syytteiden nostamisessa myöhemmin.
Kansainvälisen rikostuomioistuimen osalta on tarpeen pohtia, miten lapsiin kohdistuneisiin ihmisoikeusloukkauksiin puututtaisiin systemaattisemmin ja syyteharkinta käynnistettäisiin nykyistä herkemmin. Tämäkin toimisi myös ehkäisevästi suojaten siviiliväestöä ja erityisesti lapsia. Lapsimyönteistä oikeusprosessia tulisi vahvistaa entisestään.
Sodan ja vihan kierre on katkaistava. Tämä voidaan tehdä suojelemalla lapsia.
Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä Suomessa on edistää ja arvioida lapsen oikeuksien toteutumista. Tehtävä pohjautuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen.
_ _ _ _
The international community has failed in a dramatic way to protect innocent civilians in recent wars. There have been serious violations of international humanitarian law in Gaza, Syria and Ukraine, to name some examples. The laws of war are changing.
The Resolution of the UN Security Council has established effective monitoring and reporting on child soldiers. In July, the United Nations published its annual report on children and armed conflict, which deals with violations against children in war and explicitly documents the states and other parties that have recruited children as soldiers. It has also been possible to improve the status of children in crisis areas through improved monitoring and by clearly condemning violations of children's rights. This is the case in, for example, Sudan, Sri Lanka, Myanmar and Uganda.
Due to the changed nature of conflicts and wars, however, additional measures are required to protect the civilian population and children in particular. Attacks on civilian targets such as hospitals, schools, and densely populated areas have increased. Similarly, sexual violence and abductions are targeted at the most vulnerable groups of people. The political will to prevent and condemn these acts has been too little and too late.
The UN Human Rights Council decided after voting to launch an inquiry into possible violations against human rights committed during Israel’s attack on Gaza. The results of the inquiry have been called into question and condemned even before the investigation has begun. This is an indication of the politicisation of international humanitarian law, where the starting point should be the actual facts and events and their assessment, rather than the promotion of the interests of the parties involved.
Children’s human rights are globally the most widely recognised human rights, through the UN Convention on the Rights of the Child. With only a few exceptions, all countries of the world have ratified the Convention. The status of children is also recognised as a part of the protection of the civilian population in the laws of war.
Despite this strong legal basis, recent conflicts demonstrate a great disregard for the protection of children in war. A serious discussion is needed within the UN on how children can be better protected. At present, we are failing to do enough.
Human rights violations against the civilian population in general and children in particular should be taken under investigation immediately at the outbreak of conflicts. Proactive investigation might help to prevent the cruellest acts, and would in any case support prosecution at a later stage.
With respect to the International Criminal Court, it should be considered how human rights violations against children could be addressed more systematically and consideration of charges could be more easily initiated. This would also serve as a deterrent and would protect the civilian population, especially children. A legal process that prioritises the rights of children should be further strengthened.
The cycle of war and hatred must be broken. This can be accomplished through the protection of children.
Tuomas Kurttila
Ombudsman for Children in Finland
The mission of the Ombudsman for Children is to promote and assess the implementation of children's rights in Finland. The task is grounded in the UN Convention on the Rights of the Child.
YK:n turvallisuusneuvosto on päätöslauselmallaan tehostanut lapsisotilaisiin liittyvää seurantaa ja raportointia. Heinäkuussa YK julkaisi lapsia ja aseellisia konflikteja koskevan vuosiraportin, joka käsittelee sodissa lapsiin kohdistuvia loukkauksia ja listaa konkreettisella tavalla valtioita ja toimijoita, jotka ovat syyllistyneet käyttämään lapsia sotilaina. Parantamalla seurantaa ja tuomitsemalla selkeästi loukkaukset lasten oikeuksia kohtaan on pystytty parantamaan lasten asemaa kriisialueilla. Näin on tapahtunut muun muassa Sudanissa, Sri Lankassa, Myanmarilla ja Ugandassa.
Konfliktien ja sotien muuttuneen luonteen takia siviiliväestön ja erityisesti lasten suojelemiseksi tarvitaan kuitenkin lisätoimia. Iskut siviilikohteisiin, kuten sairaaloihin, kouluihin ja tiheisiin asutuskeskuksiin, ovat lisääntyneet. Samoin seksuaalinen väkivalta ja sieppaukset kohdistuvat haavoittuvimmassa asemassa oleviin ihmisryhmiin. Poliittinen tahto ehkäistä ja tuomita nämä teot on ollut liian vähäistä ja liian myöhäistä.
YK:n ihmisoikeusneuvosto päätti äänestyksen jälkeen käynnistää tutkimukset mahdollisista ihmisoikeusrikkomuksista Israelin hyökkäyksessä Gazaan. Tutkimuksen lopputulokset on ehditty kyseenalaistaa ja tuomita ennen kuin tutkimukset ovat edes käynnistyneet. Osaltaan tämä kertoo kansainvälisen humanitäärisen oikeuden politisoitumisesta, vaikka lähtökohtana pitäisi olla tapahtuneet tosiasiat ja niiden arviointi, eikä eri osapuolten omien tarkoitusperien edistäminen.
Lapsen ihmisoikeudet ovat YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen kautta laajimmin tunnustetut ihmisoikeudet maailmassa. Vain muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta maailman valtiot ovat sitoutuneet lapsen oikeuksien sopimukseen. Lasten asema tunnustetaan osana siviiliväestön suojelua myös sodan oikeussäännöissä.
Vahvasta oikeusperustasta huolimatta viime aikojen konfliktit osoittavat suurta piittaamattomuutta lasten suojelusta sodissa. YK:n puitteissa tarvitaan vakava keskustelu, miten lapsia pystytään suojelemaan paremmin. Tällä hetkellä tässä ei onnistuta riittävästi.
Siviiliväestöön ja erityisesti lapsiin kohdistuvia ihmisoikeusloukkauksia pitäisi ryhtyä tutkimaan heti konfliktien syttyessä. Tämä ennakoiva tutkinta voisi osaltaan ehkäistä julmimpia tekoja ja se joka tapauksessa auttaisi syytteiden nostamisessa myöhemmin.
Kansainvälisen rikostuomioistuimen osalta on tarpeen pohtia, miten lapsiin kohdistuneisiin ihmisoikeusloukkauksiin puututtaisiin systemaattisemmin ja syyteharkinta käynnistettäisiin nykyistä herkemmin. Tämäkin toimisi myös ehkäisevästi suojaten siviiliväestöä ja erityisesti lapsia. Lapsimyönteistä oikeusprosessia tulisi vahvistaa entisestään.
Sodan ja vihan kierre on katkaistava. Tämä voidaan tehdä suojelemalla lapsia.
Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä Suomessa on edistää ja arvioida lapsen oikeuksien toteutumista. Tehtävä pohjautuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen.
_ _ _ _
The international community has failed in a dramatic way to protect innocent civilians in recent wars. There have been serious violations of international humanitarian law in Gaza, Syria and Ukraine, to name some examples. The laws of war are changing.
The Resolution of the UN Security Council has established effective monitoring and reporting on child soldiers. In July, the United Nations published its annual report on children and armed conflict, which deals with violations against children in war and explicitly documents the states and other parties that have recruited children as soldiers. It has also been possible to improve the status of children in crisis areas through improved monitoring and by clearly condemning violations of children's rights. This is the case in, for example, Sudan, Sri Lanka, Myanmar and Uganda.
Due to the changed nature of conflicts and wars, however, additional measures are required to protect the civilian population and children in particular. Attacks on civilian targets such as hospitals, schools, and densely populated areas have increased. Similarly, sexual violence and abductions are targeted at the most vulnerable groups of people. The political will to prevent and condemn these acts has been too little and too late.
The UN Human Rights Council decided after voting to launch an inquiry into possible violations against human rights committed during Israel’s attack on Gaza. The results of the inquiry have been called into question and condemned even before the investigation has begun. This is an indication of the politicisation of international humanitarian law, where the starting point should be the actual facts and events and their assessment, rather than the promotion of the interests of the parties involved.
Children’s human rights are globally the most widely recognised human rights, through the UN Convention on the Rights of the Child. With only a few exceptions, all countries of the world have ratified the Convention. The status of children is also recognised as a part of the protection of the civilian population in the laws of war.
Despite this strong legal basis, recent conflicts demonstrate a great disregard for the protection of children in war. A serious discussion is needed within the UN on how children can be better protected. At present, we are failing to do enough.
Human rights violations against the civilian population in general and children in particular should be taken under investigation immediately at the outbreak of conflicts. Proactive investigation might help to prevent the cruellest acts, and would in any case support prosecution at a later stage.
With respect to the International Criminal Court, it should be considered how human rights violations against children could be addressed more systematically and consideration of charges could be more easily initiated. This would also serve as a deterrent and would protect the civilian population, especially children. A legal process that prioritises the rights of children should be further strengthened.
The cycle of war and hatred must be broken. This can be accomplished through the protection of children.
Tuomas Kurttila
Ombudsman for Children in Finland
The mission of the Ombudsman for Children is to promote and assess the implementation of children's rights in Finland. The task is grounded in the UN Convention on the Rights of the Child.
17. kesäkuuta 2014
Miksi?
Kolumni oululaisessa Forum24-lehdessä 16.6.2014
Ihminen tunnistaa pienuutensa suurten kysymysten äärellä. Kun jäämme vastauksia vaille, kohtaamme epävarmuuden itsessämme ja elämässämme. Monelle oululaiselle heräsi kysymyksiä muutama viikko sitten kauniin kesän keskellä.
Haluaisimme tietää syyn. Miksi jotain käsittämätöntä tapahtuu? Miksi kukaan ei huomannut? Miksi ei ihminen ottanut puheeksi?
Joskus voi olla, että vaikeiden asioiden äärellä emme osaa hakea kuin helppoja vastauksia. Syy oli olosuhteissa. Syy oli viranomaisissa. Lakia on vähintään muutettava. Resurssipula.
On tärkeää, että tragedioiden yhteydessä käynnistetään selvitykset ja pyritään aina oppimaan, miten toimimalla näitä voisimme estää.
Mutta on nähtävä silti enemmän. Meidän on vaikea myöntää, ettei kaikki ole ymmärrettävissä tai selvitettävissä. Ihmisen toimintaa ei pystytä aina diagnosoimaan tai palauttamaan ymmärrettäviin syihin. Vaikka tämä ei vähennä ihmisen vastuuta, voi se silti auttaa ymmärtämään ihmisen osaa. Ja toisaalta niin paljossa kuin pystymme hyvään, yhtä paljossa pystymme pahaan.
Ratkaisevaa on, miten toisemme kohtaamme elämän vaikeina päivinä. Ihmisen kohdatessa tuskaa ja häpeää meidät kanssaihmiset on luotu keventämään ja jakamaan kuormia. Ei raskauttamaan kuormien kantajia entisestään.
Emme tunnu muistavan, että jokaisen ihmisen kohdalla vaikeiden päivien varjo osuu moneen muuhunkin. Lapsiin, puolisoon, sukulaisiin, ystäviin, työtovereihin.
Meillä jokaisella on suuri vastuu, miten kohtaamme tuskaa ja häpeää toisessa ihmisessä. Otammeko viisastelijan osan vai rinnalla kulkijan paikan? Hoidammeko enemmän omaa osaamme vai asetummeko toisen asemaan?
Tapamme toimia toisen ihmisen hädän hetkellä vaikuttaa siihen, miten ongelmia on ehkäistävissä jatkossa. Huomaamatta luomme kynnyksiä tilanteissa, joissa kynnyksiä pitäisi madaltaa. Esimerkiksi lastensuojelun asiakkaaksi joutuminen on liiaksi juuri joutumista - sen pitäisi olla pääsemistä. Perheneuvonnan tai päihdehuollon asiakkuus ei ole loppu, niiden pitää olla alku.
Yhteiskunta, jossa ei ole uusintaottelua, on kova ja kylmä.
Ehkä on tyydyttävä hyväksymään, ettei aina ole selityksiä tai ymmärrettäviä syitä. On tuettava lujasti juuri silloin, kun se on kaikkein vaikeinta.
Tuomas Kurttila
Ihminen tunnistaa pienuutensa suurten kysymysten äärellä. Kun jäämme vastauksia vaille, kohtaamme epävarmuuden itsessämme ja elämässämme. Monelle oululaiselle heräsi kysymyksiä muutama viikko sitten kauniin kesän keskellä.
Haluaisimme tietää syyn. Miksi jotain käsittämätöntä tapahtuu? Miksi kukaan ei huomannut? Miksi ei ihminen ottanut puheeksi?
Joskus voi olla, että vaikeiden asioiden äärellä emme osaa hakea kuin helppoja vastauksia. Syy oli olosuhteissa. Syy oli viranomaisissa. Lakia on vähintään muutettava. Resurssipula.
On tärkeää, että tragedioiden yhteydessä käynnistetään selvitykset ja pyritään aina oppimaan, miten toimimalla näitä voisimme estää.
Mutta on nähtävä silti enemmän. Meidän on vaikea myöntää, ettei kaikki ole ymmärrettävissä tai selvitettävissä. Ihmisen toimintaa ei pystytä aina diagnosoimaan tai palauttamaan ymmärrettäviin syihin. Vaikka tämä ei vähennä ihmisen vastuuta, voi se silti auttaa ymmärtämään ihmisen osaa. Ja toisaalta niin paljossa kuin pystymme hyvään, yhtä paljossa pystymme pahaan.
Ratkaisevaa on, miten toisemme kohtaamme elämän vaikeina päivinä. Ihmisen kohdatessa tuskaa ja häpeää meidät kanssaihmiset on luotu keventämään ja jakamaan kuormia. Ei raskauttamaan kuormien kantajia entisestään.
Emme tunnu muistavan, että jokaisen ihmisen kohdalla vaikeiden päivien varjo osuu moneen muuhunkin. Lapsiin, puolisoon, sukulaisiin, ystäviin, työtovereihin.
Meillä jokaisella on suuri vastuu, miten kohtaamme tuskaa ja häpeää toisessa ihmisessä. Otammeko viisastelijan osan vai rinnalla kulkijan paikan? Hoidammeko enemmän omaa osaamme vai asetummeko toisen asemaan?
Tapamme toimia toisen ihmisen hädän hetkellä vaikuttaa siihen, miten ongelmia on ehkäistävissä jatkossa. Huomaamatta luomme kynnyksiä tilanteissa, joissa kynnyksiä pitäisi madaltaa. Esimerkiksi lastensuojelun asiakkaaksi joutuminen on liiaksi juuri joutumista - sen pitäisi olla pääsemistä. Perheneuvonnan tai päihdehuollon asiakkuus ei ole loppu, niiden pitää olla alku.
Yhteiskunta, jossa ei ole uusintaottelua, on kova ja kylmä.
Ehkä on tyydyttävä hyväksymään, ettei aina ole selityksiä tai ymmärrettäviä syitä. On tuettava lujasti juuri silloin, kun se on kaikkein vaikeinta.
Tuomas Kurttila
13. kesäkuuta 2014
Tuhannen taalan paikka
Los Angelesin olympialaiset vuonna
1984. Olin tuolloin 6-vuotias. Muistan kirkkaasti, kuinka olemme leiriytyneet
kellariin seuraamaan olympialaisia. Keskellä kesäistä aamua heitetään keihään
finaalia. Suomalainen heittää olympiakultaa. Soulin olympialaisissa sama
toistuu neljä vuotta myöhemmin. Huumaa.
Jalkapallon MM-kisat Meksikossa vuonna
1986. Veivaan otteluiden välillä Oulun Höyhtyän grillille ostamaan kymmenen
pennin irtokarkkeja. Grilli on onneksi kiinni vain muutaman tunnin päivässä.
Diego, Lineker, Schumacher porautuvat muistisoluihin ikuisesti.
Jalkapallon MM-kisat Brasiliassa
vuonna 2014.
Tuhannen taalan paikka kestäville
muistoille.
Tunnetta suuresta yhteisestä, maagisesta jännityksestä. Ja
hetkistä, joissa me aikuisetkin osaamme keskittyä ja kiljahtaa pallon
liikkeiden mukana.
YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen on
kirjattu jokaisen lapsen oikeus kulttuuriin. Meidän aikuisten tehtävänä on
rakentaa kisakatsomot kuntoon.
Antakaamme siis lasten valvoa ja elää
kisahuumaa. Kyllä, aivan keskellä yötä. Eräs äiti kirjoitti hyvin, olkoon hän
esimerkkinä:
”Laitoimme pojan nukkumaan seitsemältä ja
herätimme matsia varten yhdeltätoista: lasi maitoa kädessä ja peittoon
kääriytyneenä hän seurasi idolinsa Neymarin peliä. Jännittävä lapsuusmuisto ei
toivottavasti heti unohdu.”
Voin vakuuttaa, ei unohdu. Kestävä
säilyy aina. Finaali pelataan su 13.7. klo 22. Lapsilla on oikeus finaaliin.
Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu
30. toukokuuta 2014
Kiusaaminen, seksuaalinen väkivalta - kitkettävä pois
Viime viikkoina on herätty tosiasioihin. Seksuaalinen väkivalta on lasten elämässä yleistä.
Ensimmäinen herättäjä oli Ylen MOT:n Saalistajat verkossa -jakso. MOT loi 13- ja 14-vuotiaiden peiteprofiilit, joiden kanssa yli sata aikuista miestä pyrki kontaktiin kuukauden aikana. Ohjelman nimi oli ja on osuva - Saalistajat verkossa.
Tällä viikolla heräsi kaivattu keskustelu lasten kohtaamasta seksuaalisesta väkivallasta. Nostin aiheen esille koulukiusaamista käsittelevässä nuorten seminaarissa. Vuonna 2013 Kouluterveyskyselyn mukaan kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista tytöistä 20, lukiotytöistä 23 sekä ammattiin opiskelevista tytöistä 33 prosenttia ilmoitti joutuneensa seksuaalisen väkivallan kohteeksi joskus tai toistuvasti.
Monelle suomalaiselle on ollut järkytys, että lapset joutuvat kohtaamaan tällaisen arjen. Lapsia ja nuoria tämä ei järkytä, heistä monelle tämä on tavallista elämää.
Toivon aikuisten menettävän yöunensa pohtiessaan asiaa. Kyse on kulttuurista, jonka me aikuiset olemme luoneet ja jonka me sallimme.
Liian pitkään on siedetty lääppimistä, tungettelua, idioottimaisia herjoja. Homottelu on lähes yleiskieltä. Kun oikein halutaan suomalaista miestä lyödä, häntä voi haukkua neidiksi.
Typerää.
Kaikki tämä luo painetta lapsillemme. Kukaan lapsista ei tätä painetta toivo tai tarvitse.
Viime päivinä moni on kuullut ensimmäistä kertaa opiskelijajärjestöjen ja niiden kumppaneiden hankkeesta, jossa edistetään yhdenvertaisuutta koulumaailmassa, erityisesti toisen asteen oppilaitoksissa. Tutustu. Hanke ei ole sattumaa: normit.fi
Meidän on kuultava enemmän, nähtävä kirkkaammin, toimittava laajemmin. Toivon lisää näiden 33 prosentin ammattiin opiskelevien tyttöjen kertomaa kouluarjestaan. Ja aikuisilta toivon pohdintaa. Hyvä esimerkki on nuorten lääkärinä toimivan Miilan päivän blogi: http://miilablog.wordpress.com/2014/05/30/halytyskellot-soivat-kuuleeko-ammattikoulu/
Keskustelun lisäksi tarvitaan toimia:
1) Päiväkoteihin on luotava oma versio KiVa Koulu -hankkeen sisällöstä. Kiusaamisen kulttuuri "opitaan" varhain, hiekkalaatikolla.
2) Oppilaat ja opiskelijat on otettava tiiviisti mukaan, kun valmistellaan koulujen järjestyssääntöjä. Niissä on vahvistettava yhteisöä ja laitettava typerällä käytökselle stoppi.
3) Aikuisten on herättävä. Aikuiset eivät saa kulkea lasten ja nuorten ohi. Lapsiin ja nuoriin luotan, meistä aikuisista en ole lainkaan varma. Jopa 68 prosenttia toistuvasti kiusatuista tai toisten kiusaamiseen osallistuneista yläkoululaisista kertoo, etteivät koulussa työskentelevät aikuiset puutu kiusaamiseen. Täydennyskoulustusta lisää. Parempaa kouluyhteisöjen johtamista.
4) Tarvitsemme lisää tietoa. Kun olin aikoinaan opetusministeriössä, käynnistimme tutkijoiden Tommi Hoikkala ja Petri Paju johdolla hankkeen, jossa tämä kaksikko laittoi reput selkään ja teki todellista etnografista kenttätutkimusta - koulun penkissä. Ei tullut suutari, tuli klassikko: http://www.gaudeamus.fi/apinapulpetissa/. Nyt tarvitaan vastaava viritys seksuaalisen väkivallan todellisuuteen ammatillisissa oppilaitoksissa. Tapaan tutkijoita ensi viikolla, viritämme pohdinnan.
Kiusaaminen ja seksuaalinen väkivalta jättävät isot arvet. Pahimmillaan ihminen tottuu näihin sairaisiin ilmiöihin.
Ja ne ilmiöt, joita emme ehkäise jo hiekkalaatikolla, ovat läsnä työelämässä, parisuhteissa, kaikkialla.
Olisiko jo aika herätä? Olisiko jo aika menettää yöunet - aikuisten?
Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu
Ensimmäinen herättäjä oli Ylen MOT:n Saalistajat verkossa -jakso. MOT loi 13- ja 14-vuotiaiden peiteprofiilit, joiden kanssa yli sata aikuista miestä pyrki kontaktiin kuukauden aikana. Ohjelman nimi oli ja on osuva - Saalistajat verkossa.
Tällä viikolla heräsi kaivattu keskustelu lasten kohtaamasta seksuaalisesta väkivallasta. Nostin aiheen esille koulukiusaamista käsittelevässä nuorten seminaarissa. Vuonna 2013 Kouluterveyskyselyn mukaan kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista tytöistä 20, lukiotytöistä 23 sekä ammattiin opiskelevista tytöistä 33 prosenttia ilmoitti joutuneensa seksuaalisen väkivallan kohteeksi joskus tai toistuvasti.
Monelle suomalaiselle on ollut järkytys, että lapset joutuvat kohtaamaan tällaisen arjen. Lapsia ja nuoria tämä ei järkytä, heistä monelle tämä on tavallista elämää.
Toivon aikuisten menettävän yöunensa pohtiessaan asiaa. Kyse on kulttuurista, jonka me aikuiset olemme luoneet ja jonka me sallimme.
Liian pitkään on siedetty lääppimistä, tungettelua, idioottimaisia herjoja. Homottelu on lähes yleiskieltä. Kun oikein halutaan suomalaista miestä lyödä, häntä voi haukkua neidiksi.
Typerää.
Kaikki tämä luo painetta lapsillemme. Kukaan lapsista ei tätä painetta toivo tai tarvitse.
Viime päivinä moni on kuullut ensimmäistä kertaa opiskelijajärjestöjen ja niiden kumppaneiden hankkeesta, jossa edistetään yhdenvertaisuutta koulumaailmassa, erityisesti toisen asteen oppilaitoksissa. Tutustu. Hanke ei ole sattumaa: normit.fi
Meidän on kuultava enemmän, nähtävä kirkkaammin, toimittava laajemmin. Toivon lisää näiden 33 prosentin ammattiin opiskelevien tyttöjen kertomaa kouluarjestaan. Ja aikuisilta toivon pohdintaa. Hyvä esimerkki on nuorten lääkärinä toimivan Miilan päivän blogi: http://miilablog.wordpress.com/2014/05/30/halytyskellot-soivat-kuuleeko-ammattikoulu/
Keskustelun lisäksi tarvitaan toimia:
1) Päiväkoteihin on luotava oma versio KiVa Koulu -hankkeen sisällöstä. Kiusaamisen kulttuuri "opitaan" varhain, hiekkalaatikolla.
2) Oppilaat ja opiskelijat on otettava tiiviisti mukaan, kun valmistellaan koulujen järjestyssääntöjä. Niissä on vahvistettava yhteisöä ja laitettava typerällä käytökselle stoppi.
3) Aikuisten on herättävä. Aikuiset eivät saa kulkea lasten ja nuorten ohi. Lapsiin ja nuoriin luotan, meistä aikuisista en ole lainkaan varma. Jopa 68 prosenttia toistuvasti kiusatuista tai toisten kiusaamiseen osallistuneista yläkoululaisista kertoo, etteivät koulussa työskentelevät aikuiset puutu kiusaamiseen. Täydennyskoulustusta lisää. Parempaa kouluyhteisöjen johtamista.
4) Tarvitsemme lisää tietoa. Kun olin aikoinaan opetusministeriössä, käynnistimme tutkijoiden Tommi Hoikkala ja Petri Paju johdolla hankkeen, jossa tämä kaksikko laittoi reput selkään ja teki todellista etnografista kenttätutkimusta - koulun penkissä. Ei tullut suutari, tuli klassikko: http://www.gaudeamus.fi/apinapulpetissa/. Nyt tarvitaan vastaava viritys seksuaalisen väkivallan todellisuuteen ammatillisissa oppilaitoksissa. Tapaan tutkijoita ensi viikolla, viritämme pohdinnan.
Kiusaaminen ja seksuaalinen väkivalta jättävät isot arvet. Pahimmillaan ihminen tottuu näihin sairaisiin ilmiöihin.
Ja ne ilmiöt, joita emme ehkäise jo hiekkalaatikolla, ovat läsnä työelämässä, parisuhteissa, kaikkialla.
Olisiko jo aika herätä? Olisiko jo aika menettää yöunet - aikuisten?
Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)