Los Angelesin olympialaiset vuonna
1984. Olin tuolloin 6-vuotias. Muistan kirkkaasti, kuinka olemme leiriytyneet
kellariin seuraamaan olympialaisia. Keskellä kesäistä aamua heitetään keihään
finaalia. Suomalainen heittää olympiakultaa. Soulin olympialaisissa sama
toistuu neljä vuotta myöhemmin. Huumaa.
Jalkapallon MM-kisat Meksikossa vuonna
1986. Veivaan otteluiden välillä Oulun Höyhtyän grillille ostamaan kymmenen
pennin irtokarkkeja. Grilli on onneksi kiinni vain muutaman tunnin päivässä.
Diego, Lineker, Schumacher porautuvat muistisoluihin ikuisesti.
Jalkapallon MM-kisat Brasiliassa
vuonna 2014.
Tuhannen taalan paikka kestäville
muistoille.
Tunnetta suuresta yhteisestä, maagisesta jännityksestä. Ja
hetkistä, joissa me aikuisetkin osaamme keskittyä ja kiljahtaa pallon
liikkeiden mukana.
YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen on
kirjattu jokaisen lapsen oikeus kulttuuriin. Meidän aikuisten tehtävänä on
rakentaa kisakatsomot kuntoon.
Antakaamme siis lasten valvoa ja elää
kisahuumaa. Kyllä, aivan keskellä yötä. Eräs äiti kirjoitti hyvin, olkoon hän
esimerkkinä:
”Laitoimme pojan nukkumaan seitsemältä ja
herätimme matsia varten yhdeltätoista: lasi maitoa kädessä ja peittoon
kääriytyneenä hän seurasi idolinsa Neymarin peliä. Jännittävä lapsuusmuisto ei
toivottavasti heti unohdu.”
Voin vakuuttaa, ei unohdu. Kestävä
säilyy aina. Finaali pelataan su 13.7. klo 22. Lapsilla on oikeus finaaliin.
Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu
Tässä juuri mietittiin saako suunnistusta harrastava kahdeksanvuotias valvoa ja katso Jukolan lähdön. Saa Se.
VastaaPoistaLoistavaa, naulan kantaan!
VastaaPoista