8. tammikuuta 2016

Kiitos Riihimäki!

Suomessa on käyty vilkasta keskustelua lapsen oikeudesta päivähoitoon (mm. Aamuposti 28.12.). Monissa kunnissa valtuustot ovat viime vuoden lopulla linjanneet osana talousarviotaan päivähoito-oikeuden laajuudesta ja henkilöstömitoituksesta.

Lapsiasiavaltuutettuna tehtäväni on arvioida, mikä on Suomessa lasten hyvinvoinnin tila ja miten lasten oikeudet maassamme toteutuvat.

Haluan kiittää Riihimäen kaupungin viisaita päätöksentekijöitä, jotka eivät tehneet heikennyksiä lapsen oikeuteen päivähoidon palveluihin ja päivähoidon henkilöstömitoitukseen.

Käydyssä keskustelussa on asettunut tarpeettomasti vastakkain kotikasvatus ja päivähoito. Valitettavaa on, että julkisessa keskustelussa elätetään myyttejä kasvatuksensa ulkoistavista vanhemmista, joiden lapset ovat päivät pitkät päivähoidossa. Kun tutkimustietoa väitteen perään on kysytty, sitä ei ole löytynyt.

Kokopäiväisessä päivähoidossa olevista lapsista noin 10 prosentilla vanhempi on kotona. Näistä lapsista valtaosalla on tarve kokopäiväiseen päivähoitoon muun muassa kehityksellisistä ja lastensuojelullisista syistä. Tästäkään huolimatta kotona olevien vanhempien lapset eivät ole pitkiä päiviä päivähoidossa, vaan noin 5-6 tuntia päivässä.

Monissa tutkimuksissa on osoitettu, että laadukkaasta päivähoidosta hyötyvät eniten lapset, joilla on taustassa sosiaalisia riskitekijöitä. Näitä voivat olla esimerkiksi vanhempien mielenterveysongelmat. Vieraskielisten lasten kannalta kotimaisen kielen oppiminen on ratkaisevan tärkeää jo ennen esikoulun alkua.

Kiitän Riihimäen kaupungin vastuullisesta linjasta. Se on linja, jonka taloustieteen tutkimus on todennut kansantalouden kannalta tuottavimmaksi. Kunnat, jotka etenevät maan hallituksen esityksen mukaisesti, ovat myös kuormittumassa päätöksiin liittyvän byrokratian kanssa.

Väärä säästö on huomisen velkaa. Päätökset, joissa lapsia asetetaan eri asemaan perhetaustan suhteen, ovat lyhytnäköisiä. Niihin ei Suomella ole varaa. Riihimäen tie on vastuullinen ja esimerkillinen. Se on lahja pienille lapsille.

Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu

Kirjoitus julkaistu Aamuposti-lehdessä 5.1.2016.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti