3. helmikuuta 2016

Nauraako Göran meille?

Vuonna 1969 Suomeen syntyi edellisen kerran riittävästi vauvoja. Sen jälkeen ei.

Vuosia olemme tienneet, että väestörakenteemme on vinoutunut. Meidän olisi välttämätöntä saada maahan lisää kansalaisia – perheitä, lapsia, tulevia yrittäjiä, työntekijöitä. Suomen rakentajia.

Viime keväänä osallistuin keskusteluun, jossa Ruotsin politiikan ytimistä ihmeteltiin Suomen valitsemaa linjaa eli passiivista maahanmuuttopolitiikkaa. Kyseessä ei ollut nykyhallituksen kritiikki, sillä se ei ollut vielä virassa. Kyse oli pidemmästä linjasta. Kritisoija oli Ruotsin entinen pääministeri Göran Persson.

Ruotsin tie on ollut toinen. Maasta on haluttu houkutteleva maahanmuuttajille. Ruotsi ei ole stagnaatiossa, Suomi on. Ruotsin talous kasvaa, Suomen ei.

Suomi ei selviä ilman maahanmuuton voimakasta lisäämistä. Työllisten määrän tulisi kasvaa kestävyysvajeesta johtuen noin 200 000. Rekisteriaineistoihin pohjaten voidaan arvioida, että työttömistä vain alle 100 000 kuuluu potentiaalisesti työllistyviin.

Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan 65 vuotta täyttäneiden määrä kasvaa arviolta 300 000 hengellä vuoteen 2025 mennessä. Työikäisen väestön määrä taas laskee noin 90 000 hengellä. Huoltosuhteemme on lievästi sanottuna ongelmallinen.

Suomella on oikeastaan jäljellä vain yksi vaihtoehto. Lisätä voimakkaasti maahanmuuttoa ja tätä kautta saada työllisten määrän lisäys tarvittavaan 200 000 henkeen.

Mitä on Suomella vaakakupissa?

Joko valitsemme talouskasvun ja työvoimapotentiaalin tai nyt alkaneen pitkän taantuman ja suoranaisen pysähtyneisyyden, stagnaation tilan. Suomi, Euroopan Japani?

Tämän hetken pakolaistilanne on ollut tarpeellinen herätys. Ensiksikin se on muistutus, mitkä ovat seuraukset keskinäisriippuvuuden maailmassa, kun epäonnistumme katastrofaalisesti takaamaan ihmisille turvalliset elinolot ja kun emme suhtaudu ympäristöpolitiikkaan riittävän vakavasti – kuolemanvakavasti. Nykyinen pakolaisaalto on pientä siihen verrattuna, mitä on luvassa, kun ihmiset lähtevät liikkeelle veden ja elinkelpoisen maaperän vähyyden takia.

Vielä ehdimme, mutta pitkään emme. Euroopan on otettava voimakkaampi rooli YK:n kehittämisessä sekä globaalissa kehitys- ja ympäristöpolitiikassa.

Suomeen tuli 3024 alaikäistä turvapaikanhakijaa yksin vuonna 2015. Eli lasta. Yksin. Edellisinä vuosina heitä on ollut muutamia satoja. Alaikäisyksiköitä oli vuoden 2014 lopulla 8, vuoden 2015 lopulla alaikäisyksiköitä oli 68.

Mitä luvut kertovat? Ne kertovat pitkälti siitä, että vuoden sisällä Suomeen saapui edellisiin vuosiin verrattuna paljon pakolaisia. Mutta ne kertovat myös siitä, että Suomelle on annettu mahdollisuus kääntää kerralla ongelmallista huoltosuhdettamme parempaan. Suomella on sauma, jos se osaa sen käyttää.

Jokaisen Suomesta turvapaikkaa hakevan kohdalla kyse on ihmisestä, jolla on perus- ja ihmisoikeudet. Lasten kohdalla vieraillessani vastaanottokeskuksissa ja alaikäisyksiköissä olen joutunut toteamaan puutteita lasten oikeuksien toteutumisessa. Toisaalta olen saanut havaita, miten sitoutuneesti ammattilaiset ja vapaaehtoiset ovat olleet valmiita tekemään työtä turvapaikanhakijoiden tukena.

Annoin lokakuun alussa hallitukselle arvion ja seitsemän toimenpide-esitystä yksin maahan tulleiden turvapaikanhakijalasten asemasta. Huomioni kiinnittyi erityisesti vastaanottoprosessin hoitamisen kaoottisuuteen. Myöhemmin Tornion järjestelykeskus on saanut asioihin ryhtiä. Vaarana syksyllä oli lasten katoamiset, kun lapsia liikkui ilman määränpäätä satunnaisesti ohjattuina eri puolilla Suomea. Raportoin hallitukselle seuraavasti:

”Lapsiasiavaltuutetun näkemyksen mukaan Suomi ei ole pystynyt vastaamaan riittävällä tavalla loppukesän ja syksyn aikana yksin maahan tulleiden lasten vastaanottamiseen. Järjestöjen vastuulle on jäänyt ilman toimeksiantosopimuksia ja selkeitä ohjeita lasten vastaanottaminen muun muassa rautatieasemilla ja ohjaaminen rekisteröitymään vastaanottojärjestelmään. Vastaanottoprosessissa on ollut puutteita. Maahanmuuttovirasto on toiminut ripeästi majoituskapasiteetin lisäämiseksi.”

Ruotsiin tuli vuonna 2013 noin 4000 alaikäistä turvapaikanhakijaa ilman huoltajaa. Näistä lapsista katosi 347. Suomeen on viime vuosina tullut 100-200 alaikäistä turvapaikanhakijaa ilman huoltajaa. Vuonna 2013 näistä katosi 10. Yksin maahan tulevien lasten määrät ovat lisääntyneet huomattavasti, joten riski, että lapsia katoaa entistä enemmän, kasvaa. Vuonna 2014 Ruotsiin tuli noin 7000 alaikäistä turvapaikanhakijaa ilman huoltajaa.

Lasten vastaanottaminen ja rekisteröityminen turvapaikanhakijoiksi ovat tärkeitä vaiheita, joiden avulla voidaan varmistaa lasten turvallisuus mahdollisimman hyvin. Ongelmia on ilmennyt valitettavalla tavalla lapsille määrättävien edustajien määrässä ja laadussa.

Jokainen yksin maahan tullut alaikäinen turvapaikanhakija saa edustajan, jonka tehtävänä on valvoa lapsen edun toteutumista. Edustajien tarve on edelleen suuri. Edustajien koulutus on ollut heikkoa. Yhdellä edustajalla on voinut olla jopa 50 lasta. Ei lainkaan tyydyttävä tilanne.

Suomen osalta ei voida kuitenkaan puhua kriisistä. Pystymme kotouttamaan jokaisen täällä olevan lapsen, mikäli vain haluamme.

Syyskuussa esitin hallitukselle, että se käynnistäisi valmistelun perhe- eli yksityismajoituksen mahdollistamiseksi. Toisin sanoen lastensuojelun sijaishuollon tapaan perhe voisi ottaa lapsen vastaan ja pitää hänestä huolta. Tästä toivoin maksettavan korvauksen. Maahanmuuttovirastossa asiaa pidettiin sinänsä mahdollisena, mutta hallituksen suunnalla valmistelu ei ole edennyt.

Haluamme laitostaa, emme kotouttaa. Tosiasiahan on, että Suomi on epäonnistunut kotouttamisessa. Kouluterveyskyselyt antavat karun kuvan ensimmäinen polven maahanmuuttajalasten hyvinvoinnista ja koulukokemuksista. Kiusaamista, yksinäisyyttä, väkivaltaa, uhan tunnetta.

Kouluterveyskysely tuotti vuonna 2013 ensimmäistä kertaa Suomessa laajamittaista ja kattavaa tietoa maahanmuuttajataustaisten lasten (8. ja 9. luokkien oppilaiden) terveydestä ja hyvinvoinnista. Ensimmäisen polven maahanmuuttajapojat kokevat fyysistä uhkaa yleisemmin kuin muut. Fyysisellä uhalla tarkoitetaan, että lapselta oli varastettu tai yritetty varastaa jotain käyttämällä väkivaltaa tai uhkaamalla sillä, häntä oli uhattu vahingoittaa fyysisesti tai hänen kimppuunsa oli käyty. Ensimmäisen polven maahanmuuttajapojista 42 prosenttia oli kokenut fyysistä uhkaa viimeksi kuluneen vuoden aikana.

Ensimmäisen polven maahanmuuttajapojat kokevat eniten seksuaalista väkivaltaa, millä tarkoitetaan vastentahtoista intiimiä koskettelua, seksiin painostamista tai pakottamista tai maksun tarjoamista seksistä. Ensimmäisen polven maahanmuuttajapojista 32 prosenttia ja tytöistä 28 prosenttia oli joutunut seksuaalisen väkivallan kohteeksi.

Ensimmäisen polven maahanmuuttajalapset kokevat koulun työilmapiirin heikommaksi kuin muut. Ensimmäisen polven pojista 45 prosenttia ja tytöistä 36 prosenttia kokee ongelmia työilmapiirissä. Huumekokeilut olivat yleisimpiä ensimmäisen polven maahanmuuttajapojilla. Heistä 37 prosenttia ilmoitti kokeilleensa joskus laittomia huumeita. Valtaväestön pojista 9 prosenttia ilmoitti kokeilleensa joskus huumeita. Humalajuominen on yleisintä ensimmäisen polven maahanmuuttajapojilla. Heistä 31 prosenttia joi itsensä humalaan vähintään kerran kuukaudessa, kun vastaava osuus muista pojista oli 11–15 prosenttia.

Ensimmäisen polven maahanmuuttajalapset arvioivat kouluterveydenhoitajan vastaanotolle pääsyn vaikeammaksi kuin muut lapset. Ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajapojista 23 prosenttia ja tytöistä 21 prosenttia arvioi kouluterveydenhoitajalle pääsyn vaikeaksi. Vastaava osuus valtaväestön tytöistä oli 15 prosenttia ja pojista 10 prosenttia.

Näihin lukuihin on herättävä. Huoltosuhde ei oikene, jos lapsuus on tuskaa ja selviämistä – ei vahvuuksien löytämistä, kasvamista ja oppimista.

Alaikäisyksiköissä olen nähnyt, kuinka Suomeen tullut lapsi oppii ajamaan polkupyörää. Olen nähnyt, kun lapsi oppii nopeasti suomen tai ruotsin kielen.

Samaan aikaan Suomi ei valtiona ole oppinut näkemään, mikä potentiaali näissä lapsissa on. Jos joku minulle muuta väittää, tapitan häntä kohtuullisen pitkään silmiin. Oletko tosissasi?

Yhdessä alaikäisyksikössä vierailtuani annoin jokaiselle siellä olleelle lapselle päiväkirjan. Moni heistä toivoi voivansa kirjoittaa työstä ja toimeentulosta. Tulevaisuudesta. Näillä lapsilla on näyttämisen halua ja tahtoa. Tietysti kipeitäkin asioita.

Yksi lapsukainen puhui sujuvasti espanjaa ja englantia, kuuden kuukauden jälkeen jo kohtuullisesti suomea. Näitäkö me käännytämme rajoiltamme? Hekö ovat ongelma?

En halua, että Göran Persson voisi nauraa meille. Suomen on oltava Pohjoismaiden paras esimerkki kotouttamisesta ja huoltosuhteen kääntämisestä kestäväksi. Se riittää, koska tuolloin olemme maailman paras. Tällä tiellä emme vielä ole.

Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu

Lähteitä:
Gissler, Mika & Pyykkönen, Jussi: Työllisyystavoitteet eivät ole realistisia ilman maahanmuuton tuntuvaa lisäämistä. Yhteiskuntapolitiikka 3/2015, s. 278-282.


Kirjoitus julkaistaan Nuorten Kotkien Keskusliiton Kotkaviesti-lehdessä 1/2016.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti