13. kesäkuuta 2016

Pakolaislasten oikeudet on turvattava huomattavasti nykyistä paremmin

On ensiarvoisen tärkeää, että Pohjoismaihin saapuvien pakolaislasten kohtelun lähtökohtana ovat heille YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan kuuluvat oikeudet. Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutetut kehottavat maidensa hallituksia tekemään kaikkensa pakolaislasten oikeuksien turvaamiseksi.

Vuonna 2015 Pohjoismaihin saapui turvapaikanhakijoina noin 90 000 lasta ja nuorta. Heistä runsaat puolet oli yksin tulleita alaikäisiä. Moni näistä lapsista ja nuorista on kulkenut vaarallisen matkan halki Euroopan. Matka on kestänyt pitkään, minkä vuoksi he ovat fyysisesti ja psyykkisesti heikossa kunnossa. Monet ovat jättäneet verkostonsa ja perheensä ja vaihtaneet ne epävarmaan tulevaisuuteen vieraassa maassa. Monet kantavat siis mukanaan traumatisoivia kokemuksia, joiden vuoksi he tarvitsevat erityistä tukea ja huomiota.

Pohjoismaihin tulevien pakolaislasten suuren määrän vuoksi on monessa suhteessa vaativaa huolehtia heidän kansainvälisten yleissopimusten mukaisten oikeuksiensa toteutumisesta. Tämä koskee sekä konkreettista vastaanottoa että lasten ja nuorten kohtelua kunnissa. Eri maissa kuntien keskeisenä haasteena on antaa lapsille ja nuorille apua ja tukea, jota he tarvitsevat ja johon heillä on oikeus.

Pakolaislapsiin liittyvät haasteet huolestuttavat Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutettuja. Tämän vuoksi lapsiasiavaltuutetut katsovat välttämättömäksi kiinnittää huomiota siihen, että pakolaislapsilla on samanlainen oikeus saada mahdollisuutensa ja edellytyksensä turvatuksi kuin kaikilla muilla lapsilla Pohjoismaissa. Näin on tehtävä ennen kaikkea, koska he ovat lapsia ja heillä on sen seurauksena oikeuksia. Näin on tehtävä myös, koska meillä on lapsen oikeuksien yleissopimuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan heidän pakolaisasemastaan johtuvia velvoitteita.

Vaikka kullakin Pohjoismaalla on omat erityiset haasteensa, muutamat eri maille yhteiset seikat aiheuttavat huolta lapsiasiavaltuutetuissa. Erityistä huolta herättävät alaikäiset, jotka tulevat Pohjoismaihin yksin ilman läheisiään. Lapsen oikeuksien yleissopimuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan heillä on oikeus erityiseen suojeluun ja huolenpitoon. Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutetut kehottavat sen vuoksi kiinnittämään erityistä huomiota heidän oikeuksiinsa, muun muassa varmistamaan, että he saavat pysyvän oleskeluluvan ja heidän asiansa käsitellään nopeasti, jotta he eivät joudu jatkuvasti vain odottamaan. Jos lapsilla ei ole perhettä, heidät on sijoitettava mahdollisimman nopeasti heille sopivaan paikkaan ilman pelkoa siirretyksi joutumisesta. Jos lapsilla on omassa maassaan perhe, kunkin maan tulee pyrkiä turvaamaan lasten oikeus turvalliseen perhe-elämään.

Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutetut toivovat, että Pohjoismaiden hallitukset varmistavat yksittäisen lapsen oikeuksiin perustuvat kokonaisvaltaiset toimet. Lapsiasiavaltuutetut kehottavat sen vuoksi yhteisesti Pohjoismaiden hallituksia turvaamaan seuraavien toteutumisen kaikkien pakolaislasten osalta:

- yksittäisen lapsen tarpeisiin sovitetut terveydenhoito- ja huolenpitotoimet,
- tarvittava lääkärinhoito,
- lapsen tai nuoren terveydentilan seuranta koko turvapaikkaprosessin ajan ja kuntaan sijoittamisen jälkeen,
- mielenterveystoimet,
- samanlainen oikeus koulutukseen ja koulunkäyntiin kuin muilla lapsilla,
- mahdollisuus päästä mukaan lapsen kehitystä edistäviin yhteisöihin,
- turvapaikkaprosessin läpinäkyvyys ja ennakoitavuus,
- nopea sijoittaminen asuntoon ja turvallinen asumistilanne,
- turvalliset ja vakaat suhteet aikuisiin, jotka pyrkivät aktiivisesti estämään lasten tai nuorten katoamisen.


Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutetut,

Anne Lindboe, Norja
Aviâja Egede Lynge, Grönlanti
Fredrik Malmberg, Ruotsi
Margrét María Sigurðardóttir, Islanti
Tuomas Kurttila, Suomi
Per Larsen, Tanska

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti