Miksi lapsitutkimus ja lapsipolitiikka eivät kohtaa?

Osallistuimme International Society for Child Indicators -konferenssiin Viron Tartossa 26.–29.8.2019. Paikalla oli maailmanlaajuisen, 8-12-vuotiaiden lasten hyvinvointia tarkastelevan Children’s Worlds -tutkimuksen tekijöitä sekä monia muita lasten hyvinvoinnista ja sen edistämisestä kiinnostuneita tutkijoita. Vuorotellen jokainen pyrki omalla näkökulmallaan valaisemaan pientä osaa lasten hyvinvoinnin laajassa kokonaisuudessa.

Lukuisat esitykset esimerkiksi lasten hyvinvoinnin vertailusta eri maiden välillä, lasten osallisuutta edistävistä tutkimusprojekteista ja sijaishuollossa elävien lasten hyvinvoinnista olivat kiinnostavia. Jotain konferenssista jäi kuitenkin uupumaan: keskustelu siitä, mitä varten lasten hyvinvoinnin tutkimusta tehdään ja miten tutkimustietoa hyödynnetään. Lasten hyvinvoinnista kiinnostuneiden tutkijoiden keskuudessa perustelu lienee niin itsestään selvä, että sitä ei tarvitse edes ääneen sanoa. Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa, jonka avulla lasten hyvinvointia voidaan edistää. Se, miten tutkimustiedon avulla voidaan edistää lasten hyvinvointia, onkin kiperämpi pulma. Siitä ei konferenssissa juuri puhuttu.

Lapsen oikeuksien komitea esittää pulmaan ratkaisuksi lapsivaikutusten arviointia. Sen avulla voidaan varmistaa, että YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksessa mainitut lapsen oikeudet ja siten lasten hyvinvointi toteutuvat. Komitea ei anna tarkempaa ohjetta lapsivaikutusten arvioinnista, vaan esittää, että sopimusvaltiot voivat itse kehittää erilaisia menettelytapoja arvioinnin toteuttamiseen. Esimerkiksi se, käytetäänkö lapsivaikutusten arvioinnin pohjana tieteellistä tietoa, jää siten arvioinnin toteuttajan päätettäväksi. Yleiskommentissaan nro 5 komitea korostaa, että lapsen oikeuksien täytäntöönpanoa varten tarvitaan riittävästi lapsia koskevaa tiedonkeruuta. Komitean mukaan on olennaista, että kerättyä tietoa myös käytetään lapsen oikeuksien toteutumisen arviointiin, ongelmien tunnistamiseen sekä lapsia koskevien politiikkojen suunnitteluun.

Tällä hetkellä vallitseva puhetapa korostaa päätöksenteon perustumista tutkittuun tietoon, mutta puhe ei vielä takaa käytännön toteutusta. Erilaisia indikaattoreita on kyllä kehitetty ja saatavilla on varsin pitkältä ajalta lasten hyvinvointia koskevaa seurantatietoa, jota on kerätty esimerkiksi Kouluterveyskyselyssä jo vuodesta 1996 alkaen. Tutkimustiedon hyödyntäminen ei näyttäisi kuitenkaan olevan kovin yleistä eikä systemaattista. Lapsiasiavaltuutettu on toistuvasti huomauttanut lapsivaikutusten arvioinnin puutteellisuudesta esimerkiksi monissa eri hallitusten lakiesityksissä.

Miksi lapsitutkimus ja lapsipolitiikka eivät sitten riittävästi kohtaa? Tutkimuspiireissä helposti oletetaan, että yliopistokoulutuksen läpikäyneinä virkamiesten ja useimpien poliitikkojen pitäisi olla kiinnostuneita tutkimustiedosta ja osata lukea ja tulkita sitä. Lapsipolitiikkaa tekevät puolestaan katsovat, että tutkimustuloksia ei tuoda heille riittävän ymmärrettävässä ja nopeasti hyödynnettävässä muodossa ja että tutkimusta ei aina edes kohdisteta niihin asioihin ja ilmiöihin, joista heidän näkemyksensä mukaan tutkimusta tarvittaisiin.

Taustalla voivat olla erilaiset käsitykset tieteen merkityksestä ja tehtävästä. Virkamiehet ja poliitikot tarvitsevat työnsä perustaksi tutkimusta, jonka tuloksia voidaan soveltaa käytäntöön. Usein he odottavat tutkijoilta myös suosituksia päätöksenteon perustaksi. Sen sijaan tutkijoilla voi olla täysin päinvastainen käsitys siitä, millainen on hyvää tutkimusta. Esimerkiksi tieteen arvovapautta korostavasta näkökulmasta hyvää on sellainen tutkimus, jossa ei vedota mihinkään ei-tiedollisiin, kuten poliittisiin arvoihin. Näkökulman mukaan tiede ja politiikka tulee pitää täysin erillään, eikä tiede voi esittää väitteitä siitä, kuinka on toimittava.

Se, että tutkimuksella ei ole käytännön arvoa, ei siis tarkoita, ettei tutkimus sinänsä olisi arvokas. Mutta lasten hyvinvoinnin edistämisen parissa toimivien työtä tieteen arvovapautta korostava tutkimus ei välttämättä kovin paljoa auta. Yhtenä syynä tutkimuksen ja politiikan kohtaamattomuudelle pidetään myös sitä, että päätöksiä tehdään nopeassa aikataulussa ja asioiden valmistelulle ei varata riittävästi aikaa. Uusia ratkaisuja tarvittaisiin, jotta kuilu tutkimuksen ja politiikan välillä pienenisi. Tavoite lienee kuitenkin yhteinen.

Lapsiasianeuvottelukunnan yhteydessä vuosina 2015–2019 toimineessa Lapsitutkimuksen työryhmässä yhdeksi ratkaisuksi lapsitutkimuksen ja -politiikan lähentämiseen esitettiin sellaisten tilaisuuksien ja koulutusten järjestämistä, joissa tutkijat, virkamiehet ja poliitikot voisivat keskustella asioista. Vuoropuhelu varmasti edistää yhteistä ymmärrystä. Tutkijat saavat käsityksen siitä, millaista tutkimusta tarvitaan ja miten tutkimus tehdään hyödynnettäväksi, ja virkamiehet ja poliitikot saavat ohjausta siihen, miten tutkimustietoa voi käyttää oman työn perustana. Pitkällä aikavälillä koulutustilaisuuksiakin tärkeämpää on varmistaa, että tutkijoilla ja virkamiehillä on riittävät resurssit kehittää työtään. Mikäli viestintään ei ole tutkimusprojekteissa varattu rahaa, voi tutkijan iso ja merkittävä työ jäädä näkymättömiin. Vastaavasti virkamiehen on vaikea toteuttaa tutkimustietoon perustuvaa lapsivaikutusten arviointia, jos siihen ei ole varattu riittävästi aikaa eikä tarvittavasta osaamisesta ole huolehdittu.

Ratkaisuna lapsitutkimuksen ja -politiikan lähentämiseen on pidetty myös sitä, että virkamiesten ja tutkijoiden välissä on organisaatio, joka toimii ”tulkkina” molempiin suuntiin. Tällaisia organisaatioita ovat Suomessa esimerkiksi Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itla sekä lapsiasiavaltuutettu. Tutkimuksen ja päätöksenteon välisen kuilun kaventaminen kuuluu myös yliopistojen tehtäviin. Hyvä esimerkki organisaatiosta, joka panostaa paljon tutkimustuloksista viestimiseen, on Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.  Viime kädessä sen, käytetäänkö päätöksenteon perustana tutkimustietoa vai ei, määrittävät kuitenkin päättäjien asenne ja usein myös poliittiset intressit.

Terhi Tuukkanen ja Merike Helander
Lapsiasiavaltuutetun toimisto

Lähteitä:

Yleiskommentti nro 5 (2003) Lapsen oikeuksien yleissopimuksen yleiset täytäntöönpanotoimenpiteet verkossa http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2015/03/CRC_GC_2003_5_julkaisu.pdf

Kouluterveyskysely verkossa https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/kouluterveyskysely