9. marraskuuta 2014

Armoa isille

Lapset, perhe ja puoliso. Näihin suomalainen mies haluaisi käyttää enemmän aikaa. Ei hassumpaa. Vielä 1980-luvun lopulla kärjessä olivat kalastus, metsästys ja remontointi.

Muutos on merkittävä. Sama näkyy kotitöiden tasaisempana jakautumisena sukupuolta kesken. Isät tekevät kotitöistä jo noin 40 prosenttia ja pian puolet. Isyysvapaiden käyttökin on lisääntynyt, vaikka vielä olemme jäljessä muita Pohjoismaita. Suomessa isät käyttävät vanhempainvapaista alle 10 prosenttia, Islannissa jo kolmanneksen.

Kyse ei ole niinkään isien tahdosta, vaan enemmän vapaajärjestelmän toimivuudesta, työnantajien ja naisten antamasta kannustuksesta isille sekä isien omasta rohkaistumisesta.

Miten rohkaista? Miten murtaa hoivan ja kasvatuksen maailman lasikattoja?

Moni isä kokee tutkimusten mukaan ohipuhumista lapsiperheiden palveluissa. Kun kutsu käy ”äitiys- ja lastenneuvolaan”, voi kysyä, onko isä unohdettu ja olisiko viisaampaa puhua perheneuvolasta?

Kerran eräs isä soitti ja esitti minulle toiveen. Hän pyysi, että neuvoloissa olisi aina tuoli myös isälle. Hän oli seisoskellut nurkassa. Ei ehkä häpeässä, mutta kysymysmerkillä paikastaan kuitenkin.

Kun itse menin aikoinaan lapsukaiseni kanssa suuhygienistin vastaanotolle, sain unohtumattoman kokemuksen. Ensimmäinen kysymys oli: ”Missä on äiti?” Kerroin äidin olevan töissä. Kotvan päästä kysyttiin: ”Kuinka usein äiti pesee lapsen hampaat?” Tähän totesin hieman alleviivaten, että molemmat pesemme, aamuin illoin. Kun lopuksi tämä sinänsä hieno ammattilainen pyysi välittämään esitteen äidille, olin liittynyt joukkoon miehiä ja isiä, jotka kokevat ohipuhumisen.

Kyse ei lopulta ollut vain minusta. Kyse oli äidistä, joka haluttiin laittaa perheen hoivavastuun ylimpään vaativuusluokkaan. Roolit olivat ennalta jaetut ja annetut. Silloin ei tarvinnut nähdä perhettä ja vanhempaa sellaisena kuin on.

Armoa on siellä, missä ihminen tulee kohdatuksi sellaisena kuin on. Luottamusta syntyy siellä, missä ihminen tulee kohdatuksi ihmisenä, ei vain ryhmänsä edustajana. Tämä on lapsen ja perheen etu.

Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu

Kirjoitettu Jyväskylän seurakunnan lehteen isänpäiväviikolla vuonna 2014

7 kommenttia:

  1. Minäkin olen kokenut ohipuhumista neuvolassa. Asialla oli vielä oikein lääkäri.

    Enemmän olen kuitenkin huolissani siitä, että vaikuttaa olevan varsin tavallista, että työpaikoilla jopa täysin avoimesti painostetaan isiä olemaan käyttämättä edes lyhyitä isävapaita. Usein tämä menee niin, että miehet painostavat toisia miehiä. Tällaisilla asenteilla tasa-arvo ei kovin nopeasti perheasioissa edisty.

    Kirjoitin asiasta vähän enemmän omaan blogiini:
    http://blogit.kaksplus.fi/isanpikajuna/2014/09/23/isa-ei-selvia/

    VastaaPoista
  2. Omien lasteni isä jäi isyys-lomalle 47-v sitten.Hän oli tuolloin työssä Akateemisessa kirjakapassa, josta anomuksen jälkeen sai isäksi tulo loman; kolme viikkoa. ulkopuoliset kummeksuivat asiaa. Jo tuolloin 60-luvulla puhuttiin paljon näistä isä asioista. Todellakin armoa ja luottamusta kehiin ja isät mukaan kaikkeen ja kaikkiin perhettä koskeviin asioihin.

    VastaaPoista
  3. Rakkaus joka ei hiivu vaikka pienimmillä lapsillani ei ole oikeutta edes onnitella, saatikka postitaa isäinpäiväonnitteluja joita varmasti tarhassa ja koulussa kaikki lapsukaiset ovat pikkukätöisin silmät säihkyen Isälleen värkänneet-miltähän heistä mahtaa tuntua? Enpä pysty edes lohdutuksen sanoja toimittaamaan, minuahan ei ole edes olemassa! Mitähän Äitinsä asiasta heille selittää? Millä oikeudella tällainen lapsilta viedään? Kuka voi olla niin Julma? <Miten tämä on mahdollista meillä Suomessa? Paljon kysymyksiä-vähän vastauksia. Luulisi olevan hiukka vaikea perustella yhtään mitenkään, vai? En itse ainakaan keksisi mittään jos Äitienpäivänä eivät saisi onnitella Äitiään. Kai minulla on vain niin surkea mielikuvitus, tai olisiko se kuitenkin Terve ja toista vanhempaa arvostava....Ossi Paloheimo

    VastaaPoista
  4. 20 vuoden päästä näitä hieman vakavampia epäkohtia (www.isatlastenasialla.fi) katsotaan toivottavasti yhtä kummeksuen kuin vaikkapa nykyään Etelä-Afrikan menneisyyttä 20v. sitten?

    VastaaPoista
  5. Eräässä Pirkanmaalaisessa maanrakenusalan perheyrityksessä jouduin todella taistelemaan saadakseni sen kolme viikkoa isyyslomaa. Kun palasin töihin, esimieheni totesi minulle että "No, sait kakaran siihen ikään että se pärjää yksin kotona?". Ensin ajattelin, että jos ihmisellä ei tuon enempää lamppu sytytä, niin parempi kun olen hiljaa. Totesin vain että "Joo, ja nyt hän on jo fiksumpi kuin suurin osa tämän firman työntekijöistä tai pomoista". Taisi osua oikeaan paikaan, kun hänen oma täysi-ikäinen poikansa kulutti päivät työmaallani leikkien karate kidiä styrox-paalien kanssa. Ehkä olisi kannattanut vaihtaa se asenne aikaan oman poikansa kanssa. Tällaiset asenteet ovat esimiehelle todella vaarallisia ja ovat omiaan ajamaan nykyistä kulttuuria.

    VastaaPoista
  6. Juu. Tuttu juttu neuvolassa, kun on kolme poikaakin. Jos lääkärikäynnillä äiti mukana, isä on pelkkää ilmaa. Mutta kun käyt poiken kanssa yksin lääkärillä kohtelu on asiallista. Pieni hauska havainto syksyltä: olin vanhemman pojan kanssa lääkäri päivystyksessä arkipäivänä noin klo 22-23.15 välillä. Paikalla oli noin 8-9 isää, yksi äiti ja yksi pariskunta laspsen kanssa. Ja tämä ei ole edes pitenkään poikkeavaa lapsista huolehtimista.

    VastaaPoista
  7. Kuulumme mieheni kanssa siihen pieneen poikkeusryhmään, että olemme olleet koko vanhempainvapaakauden jaetulla vapaalla, eli kumpikin 50% töissä ja 50% kotona. Voin nyt kahden lapsen ja ositetun vapaajakson jälkeen sanoa, että a) isää ylistää tästä ratkaisusta kaikki muut paitsi hänen työnantajansa ja b) äitiä syyllistävät muut paitsi hänen työnantajansa. Asenneilmasto näyttää olevan vielä sellainen, että jostain syystä ihmisten on vaikeaa sulattaa tällaista tasan jakamista. No, meille järjestely on sopinut erinomaisesti ja voimme taatusti koko perhe paremmin näin :)

    VastaaPoista