Joka ei ole kutsuttu oman työyhteisönsä vuoden tärkeimpiin
juhliin, tietää paikkansa. Miltä sinusta tuntuisi olla ammatissa, jolle kutsu ei useinkaan kuulu? Siis oman työpaikan juhliin.
Puhuin tänään kasvatuksen ammattilaisille. Moni heistä oli koulunkäynninohjaaja. Keskustelimme paikasta työyhteisössä. Tai oikeastaan sen puutteesta.
Keskellämme on näkymättömiä. Lapsille he ovat näkyviä ja
todellisia. Kouluarjessa tuki ja olkapää.
Kuitenkin liian harva heistä on laulamassa koulun
kevätjuhlissa. Liian harva heistä on läsnä, kun koulun henkilökunta esitellään vanhempainillassa. Joillekin on tärkeää, ettei heitä kutsuta ohjaajiksi, avustajiksi
enintään.
Jos koulunkäynninohjaajia arvostettaisiin,
he olisivat mukana kevätjuhlan ilossa. He olisivat saattamassa lapsia lomaan ja
uusille teille.
Lapsi kasvaa yhteisössä. Hän kasvaa niihin kirjoitettuihin
ja kirjoittamattomiin sääntöihin, joilla yhteisö toimii. Myöhemmin lapsi
todentaa tätä oppimaansa uusissa yhteisöissä - työpaikoilla, kodeissa, kaikkialla - hyvässä ja
pahassa.
Koulu on kasvuyhteisö. Kaikella koulussa tapahtuvalla on
merkitys ja sisältö.
Lapsen oikeus on saada kasvaa yhteisössä, jossa aikuisten
esimerkki kannustaa ja rohkaisee kunnioituksen ja kohtaamisen kulttuuriin.
Ammattienkin välinen arvostus on ihmisten välistä arvostusta. Kiusaamisen,
arvostamattomuuden, näkymättömyyden juuret ovat meidän aikuisten tavassa
toimia.
Jos me aikuiset haluamme kasvattaa lapsista toista ihmistä
arvostavia ja kunnioittavia, olisikohan meidän syytä aloittaa läheltä,
itsestämme? Koulustamme?
Parin viikon päästä vietetään koulujen kevätjuhlia. Ovatko
kaikki kutsuttuja?
Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti