Sari, käärimme hihat - mission possible

Yrittäjä ja Huono Äiti -blogisiti Sari Helin kirjoittaa viisaasti blogissaan Ylen sivuilla:

”Lapsi ei ole menoerä paperilla. Lapsi syntyy omasta tahdostaan riippumatta valmiina ottamaan vastaan kaiken sen, mitä elämä hänen varalleen järjestää. Lapsi ei voi valita perimäänsä, ei vanhempiaan eikä vanhempiensa tulotasoa ja siitä huolimatta mikään maailmassa ei ole yhtä ehdotonta ja anteeksiantavaa kuin lapsen rakkaus omaan perheeseensä.”

Sari haastaa käärimään hihat. Lapsiystävällisen yhteiskunnan puolesta.

I am ready. Hihaton paita on päällä. 

Tänään on 10. työpäiväni lapsiasiavaltuutettuna. Pian kokoustan maan hallituksen keskeisimpien lapsiasioista linjaavien ministereiden kanssa.

Me pystymme parempaan. On pakko. Enemmistön hyvinvointi ei riitä. Suomi on tarina kansakunnasta kaikille, ei harvojen yhteiskunnasta.

Siksi toivon hyvinvoivan keskiluokan nukkuvan huonosti, koska joka kahdeksas poika ei osaa peruskoulun lopussa lukea riittävän hyvin selvitäkseen jatko-opinnoista tai tämän päivän työelämästä.

Demokratiassa enemmistö päättää. Tavallisten suomalaisten varassa on lapsiystävällisen yhteiskunnan rakentaminen. Uurnilla tämä homma ratkeaa. Kyllä virkakunta osaa pykälät ja budjetin momentit valmistella, mikäli poliittinen tahtotila on vahva. Jos sitä ei ole, haahuilemme kaikki.

Toivon meidän ymmärtävän, että joka kymmenes lapsi kokee perheensä arjessa kouriintuntuvaa köyhyyttä. Tämä köyhyys näkyy ruokalautasella, harrastuksissa, kaikessa.

Pöydällä ovat myös ilmiöt, jotka koskettavat jokaista lasta. Asioita, jotka tulevat usein paineistetusta aikuisten elämästä ja aikuisten odotuksista. Joka viides yläkouluikäinen tyttö kokee masentuneisuutta. Kansainvälisesti verrattuna Suomen pojat tekevät paljon itsemurhia, tappavat itsensä.

Yhteiskunnan eturivi on tänään huolissaan maamme kilpailukyvystä. Nyt etsitään kansakunnan tulevaisuuden kannalta tärkeimpiä investointikohteita. Maali on yhteinen.

Kestävä yhteiskunta perustuu huolenpitoon lapsista. Ihmisen elämä alkaa lapsuudella. Sitä ei voi ohittaa kiitotiellä - tämä on varmaa.

Tilannekuva on kohtuullisen selkeä - lapsuus eriarvoistuu, perhetausta määrittelee liian paljon lapsen tulevaisuuden näkyä. Mitä tehdä?

Tarvitsemme kolme läpilyöntiä, maalia, osumaa. Emme voi ajatella vain yksittäisten päätösten kautta, ensin on saatava kuntoon koko lapsipolitiikan hahmotus. Muutoin olemme sattumanvaraisilla teillä. Eilen tuota, tänään tällaista, huomenna sellaista, ylihuominen on vielä kaukana - ei näin, kiitos.

Kolme maalia:

1)    Lapsivaikutukset on arvioitava kaikessa yhteiskunnan päätöksenteossa - valtion, kuntien, työmarkkinoiden. Erityinen näkökulma tarvitaan budjetointiin - lapset ovat investointi, eivät kuluerä.

2)    Työn ja perheen on mahduttava samaan elämään. Työuria on pidennettävä, ymmärrämme tämän. Mutta työurien pidentäminen ei voi tarkoittaa hoivavastuun rapautumista.

3)    Lapsi on nähtävä, kuultava, otettava tosissaan. Muun muassa päiväkodin, koulun, harrastamisen ja kodin arjessa. Lasten näkökulman pitää vaikuttaa meidän aikuisten tapaan toimia ja ajatella.

Näistä puhun ministereillemme tänään klo 11. Me puhumme. Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia. Mission possible.

Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu

P.S. Ja kannattaa tykätä Lapsiasiavaltuutetun FB-sivua, Twitteristäkin löytyy. Pysytään kärryillä. Yhteistä työtä, yhteistä elämää.