Suomi on parhaillaan saattamassa kansallisesti voimaan lisäpöytäkirjaa, jonka YK:n yleiskokous on vuonna 2011 hyväksynyt osaksi YK:n lapsen oikeuksien yleissopimusta. Lisäpöytäkirja koskee valitusmenettelyä ja sen tarkoituksena on edistää muun muassa sopimuksen täytäntöönpanoa sekä vahvistaa ja täydentää kansallisia jälkikäteisiä oikeusturvakeinoja. Lisäpöytäkirjan voimaan astumisen kynnyksellä, onkin hyvä pysähtyä pohtimaan, millainen oikeusturva lapsella oikein on Suomessa.
Lapsen oikeuksien sopimuksen kolmannen lisäpöytäkirjan tarkoitus on mahdollistaa yksilö- ja valtiovalitukset tapauksissa, joissa lapsen oikeuksia on loukattu. Valitus on tehtävä vuoden kuluessa siitä, kun kaikki tehokkaat kansalliset oikeussuojakeinot on käytetty. Suomessa valtion tai kunnan loukattua lapsen oikeuksien sopimuksessa turvattuja oikeuksia, ei lapsella ole tosiasiallisia tehokkaita oikeusturvakeinoja. Näin ollen loukkauksesta voidaan valittaa suoraan komitealle, ilman että kansallisia keinoja käytetään. Komitean antamat vastaukset ja suositukset eivät kuitenkaan ole oikeudellisesti sitovia, vaikkakin valtion tulee antaa kuuden kuukauden kuluessa kirjallinen vastaus toimista, joihin se aikoo ryhtyä.
Suomi on allekirjoittanut pöytäkirjan jo vuonna 2012. Eduskunta hyväksyi pöytäkirjan käsittelyssään lokakuussa 2015, jonka jälkeen se eteni tasavallan presidentin esittelyyn ja allekirjoitettavaksi. Tämän jälkeen asiakirjat lähetetään YK:n päämajaan New Yorkiin, jonne ne talletetaan. Pöytäkirja astuu voimaan kolme kuukautta tallettamisen jälkeen. Suomen osalta pöytäkirja tulee voimaan 12.2.2016.
Mitä oikeusturva on?
Perustuslaissa säädetään, että kaikilla on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa. Lain mukaan jokaisen tulee myös saada itseään koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Lisäksi jokaisella on oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta päätökseen.
Meillä jokaisella on oikeus luottaa siihen, että perustuslaissa turvatut oikeudet toteutuvat ja mahdolliset oikeudenloukkaukset voidaan saattaa asianmukaisen viranomaisen ratkaistavaksi. Oikeusturva on jokaisen kansalaisen oikeus, näin ollen se on myös jokaisen lapsen perusoikeus. Lapsia on perustuslain 6.3 §:n mukaisesti kohdeltava tasa-arvoisesti ja tämä koskee myös oikeusturvaa.
Oikeusturva voidaan jakaa ennakolliseen ja jälkikäteiseen oikeussuojaan. Ennakollisen oikeusturvan tarkoitus on varmistaa, että oikeusjärjestyksen sisältämät oikeudet turvataan mahdollisimman hyvin. Ennakolliseen oikeusturvaan kuuluu muun muassa se, että lakia noudatetaan tarkoin, lainsäädäntö vastaa lapsen oikeuksien sopimusta ja sopimusta sovelletaan asianmukaisesti.
Jälkikäteinen oikeusturva taas astuu kuvaan, kun henkilö kokee oikeuksiensa tulleen loukatuksi. Jälkikäteisen oikeusturvan muotoja ovat muun muassa muistutus, hallintovalitus, kantelu yleisille laillisuusvalvojille tai valvontaviranomaisille ja viimekätisenä vaihtoehtona valitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Jälkikäteiset oikeusturva keinot antavat esimerkiksi mahdollisuuden hakea oikaisua tai valittaa päätöksestä joka vaikuttaa oppilaan asemaan koulussa.
Mitä ongelmia lapsen oikeusturvaan liittyy?
Lapset eivät voi läheskään aina ryhtyä itsenäisesti oikeuksiaan koskeviin toimiin. Alaikäinen ei esimerkiksi välttämättä osaa tehdä hallintovalitusta häntä koskevasta hallintopäätöksestä, vaan käytännössä vanhemmat huolehtivat valituksen tekemisestä. Näin ollen lasten oikeuksien toteuttaminen on jäänyt lapsen huoltajien tai viranomaisten toiminnan varaan. Tämä voi tuottaa usein ongelmia, koska huoltajat ja viranomaiset eivät välttämättä tunnista tilanteita joissa lapsiin kohdistuu oikeudenloukkauksia. Myös huoltajien ja viranomaisten puutteelliset tiedot lasten oikeuksista voivat hankaloittaa oikeudenloukkauksiin puuttumista.
YK:n lapsen oikeuksien komitean näkemys on, että jälkikäteisten oikeusturvakeinojen on oltava tosiasiallisia ja tehokkaita, niiden tulee olla todellisesti käytettävissä. Komitea on tuonut esille, että lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa valtiota järjestämään lapsille asianmukaiset, tehokkaat ja riippumattomat valituskeinot heitä koskevissa asioissa sekä neuvonta- ja asianajoapua tarvittaessa.
Lapset voivat tehdä kanteluita oikeusasiamiehelle, oikeuskanslerille tai aluehallintovirastolle. Kantelun on tarkoitus olla helposti saavutettavissa, myös lapsille. Näiden instanssien toimintaa ei ole kuitenkaan suunniteltu lapsinäkökulmasta ja lasten tekemät kantelut ovatkin harvinaisia. Kantelumahdollisuuksista ei myöskään tiedoteta aktiivisesti lapsille. Kanteluiden vähäinen määrä tuskin kertoo siitä, että Suomessa lapset eivät kohtaisi ongelmia. Maissa, joissa lapsille on perustettu heille sopivia keinoja tuoda ongelmiansa esiin, ovat lapset myös olleet aktiivisia näiden käyttämisessä.
Lapsen jälkikäteiseen oikeusturvaan Suomessa liittyy muutoinkin epäkohtia. Lapsilla ei ole olemassa heidän tarpeisiin soveltuvia oikeusturvakeinoja ja neuvontapalveluja. Lapsilta siis puuttuu viranomainen, joka käsittelisi nimenomaisesti heidän kohtaamia ongelmia ja lasten tekemiä valituksia. Komitea on useasti huomauttanut Suomea siitä, että Suomessa ei ole tahoa, joka olisi kokonaisvaltaisesti vastuussa lapsen oikeuksien toteutumisen valvomisesta ja seurannasta. Tämän lisäksi oikeusturvan toteutumisen ongelmana voidaan nähdä lapsen oikeuksien riittämätön huomioiminen lainkäytössä.
Kolmannen lisäpöytäkirjan voimaan astumisen voidaan katsoa olevan parannus suomalaisten lasten oikeusturvaan. Kun lapsi saa mahdollisuuden itsenäisesti valittaa tapauksista joissa kokee oikeuksiaan loukatun, lisääntyy myös lapsen osallisuus itseään koskevissa asioissa. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että lapsille tiedotetaan riittävästi omista oikeusturvakeinoista sekä rohkaistaan käyttämään niitä. Vaikka lisäpöytäkirjan mukainen valitusjärjestelmä onkin askel parempaan suuntaan lapsen oikeusturvan parantamisessa, ei se kuitenkaan ole vielä riittävä. Suomen tulisikin huomioida komitean antamat suositukset paremmin. Niin kauan kun lapsilta puuttuu heille soveltuvat kansalliset oikeusturvakeinot, jäävät lapset ilman tehokasta oikeusturvaa.
Saara Holopainen, korkeakouluharjoittelija
Lähteet:
Hakalehto-Wainio Suvianna: Lapsen oikeusturva lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta. Teoksessa Hänninen Sakari, Kotkas Toomas, Nykänen Eeva, Pajukoski Marja, Sakslin Maija (toim.): Muuttuva sosiaalioikeus, Helsinki 2013.
Hakalehto-Wainio Suvianna: Oppilaan oikeudet opetustoimessa, Helsinki 2012.
Lahtinen Matti ja Lankinen Timo: Koulutuksen lainsäädäntö käytännössä. 9. uudistettu painos. Tallinna 2015
YK:n lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 12, CRC/C/GC/12.
24. marraskuuta 2015
11. marraskuuta 2015
Historiallinen aluereformi
Hallituksen päätös sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta oli samalla päätös aluehallinnon järjestämisestä. Maan jakaminen 18:aan itsehallintoalueeseen, joita kutsuttaneen tulevaisuudessa loogisesti maakunniksi, muuttaa ratkaisevasti kuntien roolia.
Itsehallintoalueet järjestävät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Itsehallintoalueet saavat suorilla vaaleilla valitun valtuuston, joka päättää itsehallintoalueen taloudesta ja toiminnasta.
Itsehallintoalueen merkitys on suuri. Jo yksistään sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen siirtäminen kunnilta itsehallintoalueelle tarkoittaa kuntien vastuiden vähentämistä puolella. Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2015 arvioidut tulos- ja rahoituslaskelman mukaiset ulkoiset menot ovat noin 45,9 miljardia euroa (lähde: Kuntaliitto). Näistä sosiaali- ja terveystoimen osuus on noin 49 %.
Lisäksi itsehallintoalueille on jo päätetty siirtää palo- ja pelastustoimen tehtävät, maakuntien liitoille kuuluvat tehtävät, ELY-keskuksissa hoidettavat alueiden ja niiden elinkeinoelämän kehittämistehtävät mukaan lukien maaseutuelinkeinojen kehittämis- ja rahoitustehtävät sekä mahdollisesti ympäristöterveydenhuolto.
Kunnat eivät jatkossa rahoita sosiaali- ja terveyspalveluja. Vastuun itsehallintoalueiden rahoituksesta ottaa valtio tai osin itsehallintoalueiden oma verotusoikeus.
Mitä jää jäljellä kuntiin?
Samaan aikaan hallitus valmistelee normipurkua, jonka osalta on hallitusohjelmaan kirjattu erityisesti sivistyspalveluita koskevan lainsäädännön sitovuuden väljentäminen. Tarkalleen ottaen hallitusohjelma toteaa: ”Säädetään laki, jonka puitteissa kunnat voivat harkintansa mukaan päättää, millä tavalla ne järjestävät laissa lueteltujen lakien mukaisia palveluja. Kunnat eivät ole velvollisia noudattamaan mainituissa laeissa tai niiden nojalla annetuissa asetuksissa säädettyjä velvoitteita tai suosituksissa mainittuja menettelytapoja palveluiden toteuttamiseksi.”
Valmistelussa on normien purku koskien muun muassa seuraavia lakeja: laki vapaasta sivistystyöstä, laki taiteen perusopetuksesta, kirjastolaki, nuorisolaki, museolaki, liikuntalaki, laki kuntien kulttuuritoiminnasta, teatteri- ja orkesterilaki, laki lasten päivähoidosta.
Kun yhdistetään sosiaali- ja terveyspalvelujen siirto itsehallintoalueeseen sekä erityisesti sivistyspalveluita koskeva normien purku, alkaa kuntien tulevaisuuden rooli tiivistyä varhaiskasvatukseen, perusopetukseen, kaavoitukseen sekä yrittäjyyden, työllisyyden ja yleisen hyvinvoinnin edistämiseen. Tärkeää, mutta eri maailma kuin nykyisin.
Aluereformin valmisteluun on tuotava vahvasti mukaan vaikutusten arvioinnin ja osallisuuden näkökulma. On varmistettava, että itsehallintoalueiden valmistelu ja päätöksenteko sisältävät heti alusta alkaen ajatuksen tiedolla johdetusta vaikutusarvioinnista. Tämä on erityisen tärkeää lasten ja haavoittuvissa elämäntilanteissa elävien ihmisten kannalta. Itsehallintoalue vastaa kuitenkin muun muassa lastensuojelun järjestämisestä.
Suomi on siis saamassa maakunnat, joilla on todelliset vastuut ja velvollisuudet. Olemme siirtymässä kolmiportaiseen malliin, jossa valtion ja maakuntien rooli on vahva, kuntien vähäisempi. Kiinnostavaa on, että monissa kunnissa virinneet pohdinnat pormestarimalleista tulevatkin ajankohtaisimmiksi itsehallintoalueilla. Yhdysvalloissa osavaltioiden kuvernöörit valitaan vaaleilla. Meille riittänee vaaleilla valittava maakuntavaltuusto. Ruotsin vallan ajalta olevia maaherroja Suomi ei enää saane, mutta ei meillä liene jatkossa "itsehallintoaluejohtajiakaan". Itsenäistymiseen asti lääninhallituksia johtivat kuvernöörit, mutta nyt saataneen maakuntajohtajat, kun maakunnan liitotkin lakkaavat.
Olisi hyvä, että maakuntajohtajista tulisi näkyviä toimijoita ja maakunnallisen hengen luojia. Maaherrat tätä vielä olivat.
Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu
Itsehallintoalueet järjestävät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Itsehallintoalueet saavat suorilla vaaleilla valitun valtuuston, joka päättää itsehallintoalueen taloudesta ja toiminnasta.
Itsehallintoalueen merkitys on suuri. Jo yksistään sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen siirtäminen kunnilta itsehallintoalueelle tarkoittaa kuntien vastuiden vähentämistä puolella. Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2015 arvioidut tulos- ja rahoituslaskelman mukaiset ulkoiset menot ovat noin 45,9 miljardia euroa (lähde: Kuntaliitto). Näistä sosiaali- ja terveystoimen osuus on noin 49 %.
Lisäksi itsehallintoalueille on jo päätetty siirtää palo- ja pelastustoimen tehtävät, maakuntien liitoille kuuluvat tehtävät, ELY-keskuksissa hoidettavat alueiden ja niiden elinkeinoelämän kehittämistehtävät mukaan lukien maaseutuelinkeinojen kehittämis- ja rahoitustehtävät sekä mahdollisesti ympäristöterveydenhuolto.
Kunnat eivät jatkossa rahoita sosiaali- ja terveyspalveluja. Vastuun itsehallintoalueiden rahoituksesta ottaa valtio tai osin itsehallintoalueiden oma verotusoikeus.
Mitä jää jäljellä kuntiin?
Samaan aikaan hallitus valmistelee normipurkua, jonka osalta on hallitusohjelmaan kirjattu erityisesti sivistyspalveluita koskevan lainsäädännön sitovuuden väljentäminen. Tarkalleen ottaen hallitusohjelma toteaa: ”Säädetään laki, jonka puitteissa kunnat voivat harkintansa mukaan päättää, millä tavalla ne järjestävät laissa lueteltujen lakien mukaisia palveluja. Kunnat eivät ole velvollisia noudattamaan mainituissa laeissa tai niiden nojalla annetuissa asetuksissa säädettyjä velvoitteita tai suosituksissa mainittuja menettelytapoja palveluiden toteuttamiseksi.”
Valmistelussa on normien purku koskien muun muassa seuraavia lakeja: laki vapaasta sivistystyöstä, laki taiteen perusopetuksesta, kirjastolaki, nuorisolaki, museolaki, liikuntalaki, laki kuntien kulttuuritoiminnasta, teatteri- ja orkesterilaki, laki lasten päivähoidosta.
Kun yhdistetään sosiaali- ja terveyspalvelujen siirto itsehallintoalueeseen sekä erityisesti sivistyspalveluita koskeva normien purku, alkaa kuntien tulevaisuuden rooli tiivistyä varhaiskasvatukseen, perusopetukseen, kaavoitukseen sekä yrittäjyyden, työllisyyden ja yleisen hyvinvoinnin edistämiseen. Tärkeää, mutta eri maailma kuin nykyisin.
Aluereformin valmisteluun on tuotava vahvasti mukaan vaikutusten arvioinnin ja osallisuuden näkökulma. On varmistettava, että itsehallintoalueiden valmistelu ja päätöksenteko sisältävät heti alusta alkaen ajatuksen tiedolla johdetusta vaikutusarvioinnista. Tämä on erityisen tärkeää lasten ja haavoittuvissa elämäntilanteissa elävien ihmisten kannalta. Itsehallintoalue vastaa kuitenkin muun muassa lastensuojelun järjestämisestä.
Suomi on siis saamassa maakunnat, joilla on todelliset vastuut ja velvollisuudet. Olemme siirtymässä kolmiportaiseen malliin, jossa valtion ja maakuntien rooli on vahva, kuntien vähäisempi. Kiinnostavaa on, että monissa kunnissa virinneet pohdinnat pormestarimalleista tulevatkin ajankohtaisimmiksi itsehallintoalueilla. Yhdysvalloissa osavaltioiden kuvernöörit valitaan vaaleilla. Meille riittänee vaaleilla valittava maakuntavaltuusto. Ruotsin vallan ajalta olevia maaherroja Suomi ei enää saane, mutta ei meillä liene jatkossa "itsehallintoaluejohtajiakaan". Itsenäistymiseen asti lääninhallituksia johtivat kuvernöörit, mutta nyt saataneen maakuntajohtajat, kun maakunnan liitotkin lakkaavat.
Olisi hyvä, että maakuntajohtajista tulisi näkyviä toimijoita ja maakunnallisen hengen luojia. Maaherrat tätä vielä olivat.
Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu
28. lokakuuta 2015
Kyse on lapsista
Tiesitkö, että ammatillisten oppilaitosten perustutkintojen 1. ja 2. vuoden opiskelijoista 70 prosenttia arvioi, ettei kiusaamiseen puututa oppilaitoksen aikuisten toimesta? Tiesitkö, että näistä ammatillisten oppilaitosten opiskelijoista 48 prosenttia on kokenut seksuaalista häirintää joskus tai toistuvasti? Tiesitkö, että seksuaalista väkivaltaa on joskus tai toistuvasti kokenut 22 prosenttia? Ammatillisen puolen opiskelijatytöistä seksuaalista väkivaltaa on kokenut noin joka kolmas. (Kouluterveyskysely ammatillisen perustutkinnon oppilaitosmuotoisen koulutuksen osallistujille 2013, THL.)
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on arvioida, kuinka Suomessa lasten oikeudet toteutuvat ja kuinka lapset voivat. Työ pohjautuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Raportoin YK:n lapsen oikeuksien komitealle, Suomen eduskunnalle ja hallitukselle.
Yhdestä asiasta olen erityisen huolestunut: ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden hyvinvoinnista ja heidän tulemisestaan kuulluksi. Kyse on lapsista.
Nämä opiskelijat eivät ole aikuisia. Nämä opiskelijat ovat lapsia.
Ammatillisissa oppilaitoksissa perustutkintoa opiskelevat lapset voivat ikätovereitaan huonommin. Esimerkiksi seksuaalinen väkivalta on heille huomattavasti yleisempää. Eikä seksuaalisella väkivallalla tarkoiteta nimittelyä tai huutelua, vaan intiimialueiden vastentahtoista koskettelua tai esimerkiksi seksiin pakottamista.
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Rehellisyydestä alkaa kaikki. Toisekseen paniikkinappia pohjaan painalla ei saavuteta kuin epäluottamusta, häpeää ja passivoivaa syyllistymistä.
Kannustan keskusteluun lasten kanssa.
Käsi sydämelle. Kuinka monessa oppilaitoksessa on kerrottu opiskelijoille Kouluterveyskyselyn tuloksista, pohdittu yhdessä ilmeneviä asioita ja haettu niihin ratkaisuja? Kymmenet tuhannet ammatillisen puolen lapset ovat näihin kysymyksiin vastanneet, mutta harvassa ovat ne, joiden kanssa tuloksia olisi käsitelty.
Aktiivinen subjekti vai passiivinen objekti? Kumpi rooli lapsillamme on? Jos ajattelet, ettei lapsia kiinnosta, olet ammatillisessa ansassa. Kyllä lapsia heidän oma elämänsä kiinnostaa, jos me aikuiset osaamme kuulla ja kuunnella sekä antautua vuorovaikutukseen, dialogiin.
Lapsista me näemme huomenna, mikä meille aikuisille on ollut tärkeää tänään. Aloita tänään.
Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu
Kirjoitus julkaista Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n blogissa 22.10.2015.
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on arvioida, kuinka Suomessa lasten oikeudet toteutuvat ja kuinka lapset voivat. Työ pohjautuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Raportoin YK:n lapsen oikeuksien komitealle, Suomen eduskunnalle ja hallitukselle.
Yhdestä asiasta olen erityisen huolestunut: ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden hyvinvoinnista ja heidän tulemisestaan kuulluksi. Kyse on lapsista.
Nämä opiskelijat eivät ole aikuisia. Nämä opiskelijat ovat lapsia.
Ammatillisissa oppilaitoksissa perustutkintoa opiskelevat lapset voivat ikätovereitaan huonommin. Esimerkiksi seksuaalinen väkivalta on heille huomattavasti yleisempää. Eikä seksuaalisella väkivallalla tarkoiteta nimittelyä tai huutelua, vaan intiimialueiden vastentahtoista koskettelua tai esimerkiksi seksiin pakottamista.
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Rehellisyydestä alkaa kaikki. Toisekseen paniikkinappia pohjaan painalla ei saavuteta kuin epäluottamusta, häpeää ja passivoivaa syyllistymistä.
Kannustan keskusteluun lasten kanssa.
Käsi sydämelle. Kuinka monessa oppilaitoksessa on kerrottu opiskelijoille Kouluterveyskyselyn tuloksista, pohdittu yhdessä ilmeneviä asioita ja haettu niihin ratkaisuja? Kymmenet tuhannet ammatillisen puolen lapset ovat näihin kysymyksiin vastanneet, mutta harvassa ovat ne, joiden kanssa tuloksia olisi käsitelty.
Aktiivinen subjekti vai passiivinen objekti? Kumpi rooli lapsillamme on? Jos ajattelet, ettei lapsia kiinnosta, olet ammatillisessa ansassa. Kyllä lapsia heidän oma elämänsä kiinnostaa, jos me aikuiset osaamme kuulla ja kuunnella sekä antautua vuorovaikutukseen, dialogiin.
Lapsista me näemme huomenna, mikä meille aikuisille on ollut tärkeää tänään. Aloita tänään.
Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu
Kirjoitus julkaista Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n blogissa 22.10.2015.
26. lokakuuta 2015
Intersukupuolisuus.fi – tietoa, tarinoita ja toimintaa
Intersukupuolisuus on synnynnäinen tila, jossa yksilön fyysiset sukupuolta määrittelevät ominaisuudet eivät ole yksiselitteisesti naisen tai miehen. Tänään, 26.10. maanantaina vietetään Intersex awareness day (IDA) -päivää eri puolella maailmaa. Tänään halutaan erityisesti nostaa esille ja edistää intersukupuolisten ihmisten ihmisoikeuksia sekä lisätä tietoa intersukupuolisuudesta. Suomessa päivää vietetään muun muassa julkaisemalla Intersukupuolisuus.fi-verkkosivusto, joka on ensimmäinen intersukupuolisuutta käsittelevä suomenkielinen sivusto.
Sivusto on toteutettu vapaaehtoisvoimin. Toteuttajina ovat olleet intersukupuoliset sekä teeman parissa työskentelevät ihmiset. Sivuston tavoitteena on tiedon ja avoimuuden lisääminen sekä intersukupuolisten ihmisten ja heidän läheisten vertaistuen edistäminen.
Tiedolla on suuri merkitys sekä oman että toisten hyvinvoinnin edistämisessä ja ylläpitämisessä. Oikea tieto vähentää olettamia ja päinvastoin auttaa tekemään itseä ja toisia kohtaan oikeanlaisia päätöksiä. Tiedon turvin vanhemmat voivat auttaa lastaan entistä paremmin ja läheiset pystyvät paremmin olemaan tukena.
Intersukupuolisuus kytkeytyy toisinaan ikävällä tavalla salaisuuksiin. Se on saatettu salata ihmiseltä itseltä pitkiäkin aikoja lääkärien ja/tai vanhempien toimesta. Toisaalta ihminen itse on usein salannut intersukupuolisuuttaan muilta ihmisiltä ja salaa edelleen. Tähän syitä on monia. Pienimpinä eivät suinkaan ole yleisesti tiedon puute intersukupuolisuudesta, yksin jäämisen kokemus ja sukupuolta normittavat ja kaventavat käytännöt ja tavat. Sanapari ”kantaa salaisuuksia” ei ole syntynyt suotta. Se kuvaa hyvin salaisuuden luonnetta, siitä syntyy kannettava taakka, joka jollakin tavoin usein heikentää yksilön mahdollisuutta hyvinvointiin.
Euroopan neuvosto kehotti vuonna 2013 jäsenmaitaan varmistamaan, ettei intersukupuolisia lapsia leikattaisi kosmeettisista syistä. Tämä kehotus oli osoitettu myös Suomelle. Mielestämme jokaisella lapsella tulisi olla oikeus omanlaiseen kehoon ja sen suojeluun sekä jokaisella vanhemmalla tulisi olla oikeus riittävään tietoon tästä.
Olette lämpimästi tervetulleet www.intersukupuolisuus.fi sivustolle ja kannustamme sinuakin viettämään IDA päivää ja jakamaan tietoa sivustamme.
Intersukupuolisuus.fi–tiimi
www.intersukupuolisuus.fi
Sivusto on toteutettu vapaaehtoisvoimin. Toteuttajina ovat olleet intersukupuoliset sekä teeman parissa työskentelevät ihmiset. Sivuston tavoitteena on tiedon ja avoimuuden lisääminen sekä intersukupuolisten ihmisten ja heidän läheisten vertaistuen edistäminen.
Tiedolla on suuri merkitys sekä oman että toisten hyvinvoinnin edistämisessä ja ylläpitämisessä. Oikea tieto vähentää olettamia ja päinvastoin auttaa tekemään itseä ja toisia kohtaan oikeanlaisia päätöksiä. Tiedon turvin vanhemmat voivat auttaa lastaan entistä paremmin ja läheiset pystyvät paremmin olemaan tukena.
Intersukupuolisuus kytkeytyy toisinaan ikävällä tavalla salaisuuksiin. Se on saatettu salata ihmiseltä itseltä pitkiäkin aikoja lääkärien ja/tai vanhempien toimesta. Toisaalta ihminen itse on usein salannut intersukupuolisuuttaan muilta ihmisiltä ja salaa edelleen. Tähän syitä on monia. Pienimpinä eivät suinkaan ole yleisesti tiedon puute intersukupuolisuudesta, yksin jäämisen kokemus ja sukupuolta normittavat ja kaventavat käytännöt ja tavat. Sanapari ”kantaa salaisuuksia” ei ole syntynyt suotta. Se kuvaa hyvin salaisuuden luonnetta, siitä syntyy kannettava taakka, joka jollakin tavoin usein heikentää yksilön mahdollisuutta hyvinvointiin.
Euroopan neuvosto kehotti vuonna 2013 jäsenmaitaan varmistamaan, ettei intersukupuolisia lapsia leikattaisi kosmeettisista syistä. Tämä kehotus oli osoitettu myös Suomelle. Mielestämme jokaisella lapsella tulisi olla oikeus omanlaiseen kehoon ja sen suojeluun sekä jokaisella vanhemmalla tulisi olla oikeus riittävään tietoon tästä.
Olette lämpimästi tervetulleet www.intersukupuolisuus.fi sivustolle ja kannustamme sinuakin viettämään IDA päivää ja jakamaan tietoa sivustamme.
Intersukupuolisuus.fi–tiimi
www.intersukupuolisuus.fi
14. lokakuuta 2015
Oikeus hyvään kuolemaan kuuluu myös lapselle
Kuolema ja kuolevan hoito ovat syviä tunteita herättäviä ja usein vaikeita keskustelun aiheita. Erityisen vaikea aihe on silloin, kun on kyse lapsesta. Maailman saattohoidon ja palliatiivisen hoidon päivää vietetään 10.10. teemalla ”Hidden lives – Hidden patients”. Tavoitteena on nostaa tietoisuutta helposti syrjään jäävien ryhmien, kuten lapsipotilaiden palliatiivisesta hoidosta ja saattohoidosta. Maailman terveysjärjestö WHO:n vuonna 1998 erikseen määrittelemien lasten palliatiivisen hoidon erityispiirteiden mukaan hoidon tulee olla aktiivista ja kokonaisvaltaista, kipuja ja muita vaikeita oireita lievittävää. Hoidossa tulisi myös huomioida lapsen keho, mieli ja henki sekä tarjota riittävä tuki perheelle. Palliatiivinen hoito voi kestää vuosia, kun taas saattohoidosta puhuttaessa kyse on yleensä viikoista tai enintään kuukausista.
YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista takaa jokaiselle lapselle oikeuden nauttia parhaasta mahdollisesta terveydentilasta sekä oikeuden kasvaa ja kehittyä täysimääräisesti omien mahdollisuuksiensa mukaan. Lapsella on oikeus laadukkaisiin terveyspalveluihin, joihin kuuluvat saattohoidon ja palliatiivisen hoidon palvelut. Sopimusvaltion on varmistettava, että nämä palvelut ovat yhdenvertaisesti ja laadukkaasti kaikkien hoitoa tarvitsevien lasten saatavilla. YK:n lapsen oikeuksien komitea on todennut, että lasten terveyttä koskeva oikeus edellyttää toteutuakseen, että toimenpiteitä tulisi kohdistaa epäedullisessa asemassa oleviin ja riittämättömiä palveluita tarjoavilla alueilla asuviin lapsiin. Valtakunnallisesti yhtenäiset hoitosuositukset ja niiden mukaisten toimintamallien ja käytäntöjen täytäntöönpano edistävät palvelujen saatavuutta sekä parantavat ja yhdenmukaistavat palvelujen laatua.
Suomesta puuttuvat kansalliset lasten palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa koskevat hoitosuositukset. Hoidosta hyötyvien ja sitä tarvitsevien lasten yhdenvertainen laadukas hoito ja hoitoon pääsy eivät vielä toteudu koko maan tasolla. Suomessa parantumattomasti sairaan ja kuolevan lapsen hoito vaatii siis edelleen kehittämistä. Tarvitaan lisää tietoa ja koulutusta muun muassa erilaisista hoitomuodoista ja lapsiystävällisistä hoitotiloista, lasten kivun hoidosta ja siitä, miten lapset ymmärtävät kuoleman ja kuolemisen.
Tietoa saattohoidosta ja palliatiivisesta hoidosta tarvitsevat terveydenhuollon ammattilaiset, lapsipotilaat ja heidän perheensä. Hoitohenkilökunta tarvitsee lisätietoa lasten saattohoidon erityispiirteistä sekä taitoa kohdata ja ottaa asia puheeksi. Lapsella on oikeus rehelliseen tietoon sairaudestaan, sen kulusta ja kuolemasta, lapselle ymmärrettävässä muodossa. On myös kunnioitettava lapsen oikeutta halutessaan olla tietämättä. Tietoa ja tukea tarvitsevat yhtälailla sisarukset ja vanhemmat, sillä lapsen kuolema vaikuttaa yksilöllisesti jokaiseen perheenjäseneen sekä perheeseen kokonaisuutena.
Parantumattomasti sairaalla lapsella ja hänen perheellään on oikeus lapsen ihmisarvoa kunnioittavaan laadukkaaseen loppuelämään ja hyvään kuolemaan.
Anna-Elina Rahikainen
toimintaterapeutti, neuvontahoitaja
Sylva ry
Merike Helander
lakimies
Lapsiasiavaltuutetun toimisto
Kirjoitus on julkaistu useissa kotimaisissa lehdissä Maailman saattohoidon ja palliatiivisen hoidon päivänä 10.10.2015.
YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista takaa jokaiselle lapselle oikeuden nauttia parhaasta mahdollisesta terveydentilasta sekä oikeuden kasvaa ja kehittyä täysimääräisesti omien mahdollisuuksiensa mukaan. Lapsella on oikeus laadukkaisiin terveyspalveluihin, joihin kuuluvat saattohoidon ja palliatiivisen hoidon palvelut. Sopimusvaltion on varmistettava, että nämä palvelut ovat yhdenvertaisesti ja laadukkaasti kaikkien hoitoa tarvitsevien lasten saatavilla. YK:n lapsen oikeuksien komitea on todennut, että lasten terveyttä koskeva oikeus edellyttää toteutuakseen, että toimenpiteitä tulisi kohdistaa epäedullisessa asemassa oleviin ja riittämättömiä palveluita tarjoavilla alueilla asuviin lapsiin. Valtakunnallisesti yhtenäiset hoitosuositukset ja niiden mukaisten toimintamallien ja käytäntöjen täytäntöönpano edistävät palvelujen saatavuutta sekä parantavat ja yhdenmukaistavat palvelujen laatua.
Suomesta puuttuvat kansalliset lasten palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa koskevat hoitosuositukset. Hoidosta hyötyvien ja sitä tarvitsevien lasten yhdenvertainen laadukas hoito ja hoitoon pääsy eivät vielä toteudu koko maan tasolla. Suomessa parantumattomasti sairaan ja kuolevan lapsen hoito vaatii siis edelleen kehittämistä. Tarvitaan lisää tietoa ja koulutusta muun muassa erilaisista hoitomuodoista ja lapsiystävällisistä hoitotiloista, lasten kivun hoidosta ja siitä, miten lapset ymmärtävät kuoleman ja kuolemisen.
Tietoa saattohoidosta ja palliatiivisesta hoidosta tarvitsevat terveydenhuollon ammattilaiset, lapsipotilaat ja heidän perheensä. Hoitohenkilökunta tarvitsee lisätietoa lasten saattohoidon erityispiirteistä sekä taitoa kohdata ja ottaa asia puheeksi. Lapsella on oikeus rehelliseen tietoon sairaudestaan, sen kulusta ja kuolemasta, lapselle ymmärrettävässä muodossa. On myös kunnioitettava lapsen oikeutta halutessaan olla tietämättä. Tietoa ja tukea tarvitsevat yhtälailla sisarukset ja vanhemmat, sillä lapsen kuolema vaikuttaa yksilöllisesti jokaiseen perheenjäseneen sekä perheeseen kokonaisuutena.
Parantumattomasti sairaalla lapsella ja hänen perheellään on oikeus lapsen ihmisarvoa kunnioittavaan laadukkaaseen loppuelämään ja hyvään kuolemaan.
Anna-Elina Rahikainen
toimintaterapeutti, neuvontahoitaja
Sylva ry
Merike Helander
lakimies
Lapsiasiavaltuutetun toimisto
Kirjoitus on julkaistu useissa kotimaisissa lehdissä Maailman saattohoidon ja palliatiivisen hoidon päivänä 10.10.2015.
9. lokakuuta 2015
Kaikki ei ole ehkäistävissä
Me puhumme paljon ongelmien ehkäisystä. Tämä on tärkeää. Toimivat lasten, nuorten ja perheiden palvelut ehkäisevät ongelmien syntymistä ja syvenemistä. Suomalaiset tietävät hyvin, millaiset olivat vaikutukset 1990-luvun lamassa kotipalvelun vähentämisellä. Kulut kasvoivat, lastensuojelutarve lisääntyi, perheet joutuivat arjessaan koville.
Silti toivoisin meidän muistavan, ettei kaikki ole vain ehkäisyä. Meille syntyy helposti mantra, jolloin unohtuu, että korjaavia palveluita tarvitaan. Mielenterveys on esimerkki tästä. Herkässä murrosiän kehitysvaiheessa lapsi voi oireilla tavalla, jossa apu on akuutisti tarpeen. Eikä kyse ole aina rikkinäisistä kodeista tai kotiruoan vähäisyydestä. Kyse on elämästä, joka meidät monin tavoin yllättää.
Lapsen oireillessa koko perhe tarvitsee tukea. Vanhemmat, sisarukset, koko perhe. Tämä on muistettava aina.
Toisaalta on muistettava, että aikuisen oireillessa tukea tarvitsee myös koko perhe. Lapsikin.
Asian pitäisi olla meille selvä. Lapsen oikeuksien sopimuksen 2 artiklan mukaan lasta on kohdeltava yhdenvertaisesti eikä häntä saa syrjiä minkään häneen tai hänen vanhempiinsa liittyvän seikan perusteella. Yhdenvertaisuuslain 8 §:n mukaan syrjintäkielto on ehdoton. Perustuslain 6 § takaa lasten yhdenvertaisuuden.
Mutta entäpä arjessa, ihmisen elämässä, pienen lapsen kohdalla?
Aivan kuin huomaamatta, katsomatta tarkemmin arkeen ja elämään, olemme luomassa tilanteen, jossa mielenterveyden oireilusta kärsivän vanhemman pitäisi pystyä olemaan elämänsä kunnossa. Olemme vaatimassa eniten toimintakykyä niiltä, joilta se on heikentynyt. Vahvojen yhteiskunta?
Kaikki lapset eivät ole jatkossa yhtäläisesti oikeutettuja varhaiskasvatukseen. Kokopäiväinen varhaiskasvatus ei koske kaikkia lapsia. Se voi koskettaa, mutta tällöin vaaditaan vanhemman kykyä hakea ja perustella varhaiskasvatuksen tarvetta. Hallituksen esitysluonnoksessa todetaan, että ”…perheen olosuhteissa voisi olla seikkoja, joiden takia lapsen edun mukaista olisi osallistua kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen. Tällaisia seikkoja voisivat olla esimerkiksi vanhempien fyysisen tai psyykkisen terveyden ongelmat tai päihteiden käyttö”.
Mutta entäpä arjessa, ihmisen elämässä, pienen lapsen kohdalla?
Työssäni huomaan häpeän ja stigman hiljaisen, mutta kouriintuntuvan, vaikutuksen. Vakavinta on, että tämä tunne näyttää tarttuvan ja etenevän sukupolvissa.
Universaaleissa palveluissa, joissa emme valikoi lapsia palveluihin perhetaustan suhteen, on kestävyyttä. Lopulta kyse on luottamuksesta ihmistä kohtaan.
Vaarana on, ettei toimintakyvyn alentumisen hetkellä vanhemmalla ole voimia ryhtyä hakemaan lapselleen laajempaa oikeutta varhaiskasvatukseen. Ehkei aina tietoakaan. Ja entäpä silloin, kun viranomainen päättääkin, että kyllä sinä jaksat?
Miten jaksaa silloin lapsi?
Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila toimii suojelijana Ilonan päivänä 9.10.2015 valtakunnalliselle mielenterveysomaisten päivälle.
Silti toivoisin meidän muistavan, ettei kaikki ole vain ehkäisyä. Meille syntyy helposti mantra, jolloin unohtuu, että korjaavia palveluita tarvitaan. Mielenterveys on esimerkki tästä. Herkässä murrosiän kehitysvaiheessa lapsi voi oireilla tavalla, jossa apu on akuutisti tarpeen. Eikä kyse ole aina rikkinäisistä kodeista tai kotiruoan vähäisyydestä. Kyse on elämästä, joka meidät monin tavoin yllättää.
Lapsen oireillessa koko perhe tarvitsee tukea. Vanhemmat, sisarukset, koko perhe. Tämä on muistettava aina.
Toisaalta on muistettava, että aikuisen oireillessa tukea tarvitsee myös koko perhe. Lapsikin.
Asian pitäisi olla meille selvä. Lapsen oikeuksien sopimuksen 2 artiklan mukaan lasta on kohdeltava yhdenvertaisesti eikä häntä saa syrjiä minkään häneen tai hänen vanhempiinsa liittyvän seikan perusteella. Yhdenvertaisuuslain 8 §:n mukaan syrjintäkielto on ehdoton. Perustuslain 6 § takaa lasten yhdenvertaisuuden.
Mutta entäpä arjessa, ihmisen elämässä, pienen lapsen kohdalla?
Aivan kuin huomaamatta, katsomatta tarkemmin arkeen ja elämään, olemme luomassa tilanteen, jossa mielenterveyden oireilusta kärsivän vanhemman pitäisi pystyä olemaan elämänsä kunnossa. Olemme vaatimassa eniten toimintakykyä niiltä, joilta se on heikentynyt. Vahvojen yhteiskunta?
Kaikki lapset eivät ole jatkossa yhtäläisesti oikeutettuja varhaiskasvatukseen. Kokopäiväinen varhaiskasvatus ei koske kaikkia lapsia. Se voi koskettaa, mutta tällöin vaaditaan vanhemman kykyä hakea ja perustella varhaiskasvatuksen tarvetta. Hallituksen esitysluonnoksessa todetaan, että ”…perheen olosuhteissa voisi olla seikkoja, joiden takia lapsen edun mukaista olisi osallistua kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen. Tällaisia seikkoja voisivat olla esimerkiksi vanhempien fyysisen tai psyykkisen terveyden ongelmat tai päihteiden käyttö”.
Mutta entäpä arjessa, ihmisen elämässä, pienen lapsen kohdalla?
Työssäni huomaan häpeän ja stigman hiljaisen, mutta kouriintuntuvan, vaikutuksen. Vakavinta on, että tämä tunne näyttää tarttuvan ja etenevän sukupolvissa.
Universaaleissa palveluissa, joissa emme valikoi lapsia palveluihin perhetaustan suhteen, on kestävyyttä. Lopulta kyse on luottamuksesta ihmistä kohtaan.
Vaarana on, ettei toimintakyvyn alentumisen hetkellä vanhemmalla ole voimia ryhtyä hakemaan lapselleen laajempaa oikeutta varhaiskasvatukseen. Ehkei aina tietoakaan. Ja entäpä silloin, kun viranomainen päättääkin, että kyllä sinä jaksat?
Miten jaksaa silloin lapsi?
Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila toimii suojelijana Ilonan päivänä 9.10.2015 valtakunnalliselle mielenterveysomaisten päivälle.
30. syyskuuta 2015
ДЛЯ УТОЧНЕНИЯ - SELVENNYKSEKSI
«Наши соседи россияне активно обсуждают вопросы защиты детей. Звучат некие дикие заявления, что в некоторых странах этническая принадлежность будто бы имеет значение, когда органы опеки принимают решения. В Финляндии это не так. Весной текущего года наблюдатель Совета Европы представил свой отчет о практиках защиты детей в разных странах Европы. У многих есть, над чем поработать, но, что касается Финляндии, значение этнической принадлежности для органов опеки не упоминалось. Главная цель защиты детей - интересы ребенка. Однако надо сохранять критичность, и поэтому в Финляндии законом предусматривается возможность обжаловать решения органов власти. В вопросах защиты детей Европе есть чему поучиться. Ведь еще даже не все страны запретили законом насильственные методы воспитания, то есть, избиение ребенка. Давайте учиться друг у друга в духе обоюдного уважения и сотрудничества!» – Туомас Курттила, уполномоченный по защите детей Финляндии.
”Naapurissamme Venäjällä pohdituttaa lastensuojelu. Jotkut villisti väittävät, että joissakin maissa ihmisen etnisellä taustalla olisi merkitystä lastensuojelun asiakkuudessa. Suomessa ei ole. Keväällä Euroopan Neuvoston raportoija antoi arvion lastensuojelun käytänteistä Euroopan eri maissa. Monella oli opittavaa, mutta minkäänlaista viitettä esimerkiksi Suomen osalta ei ollut etnisen taustan merkityksestä lastensuojelussa. Lapsen etu on lastensuojelun ydin. Mutta aina pitää olla kriittinen ja siksi Suomessa on viranomaisten päätöksiin muutoksenhaku. Paljon voidaan lapsiasioissa Euroopassa oppia. Eiväthän kaikki valtiot ole kieltäneet edes kuritusväkivaltaa eli lapsen hakkaamista. Oppikaamme toisiltamme arvostuksen ja yhteistyön hengessä!” –Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu, Suomi
”Naapurissamme Venäjällä pohdituttaa lastensuojelu. Jotkut villisti väittävät, että joissakin maissa ihmisen etnisellä taustalla olisi merkitystä lastensuojelun asiakkuudessa. Suomessa ei ole. Keväällä Euroopan Neuvoston raportoija antoi arvion lastensuojelun käytänteistä Euroopan eri maissa. Monella oli opittavaa, mutta minkäänlaista viitettä esimerkiksi Suomen osalta ei ollut etnisen taustan merkityksestä lastensuojelussa. Lapsen etu on lastensuojelun ydin. Mutta aina pitää olla kriittinen ja siksi Suomessa on viranomaisten päätöksiin muutoksenhaku. Paljon voidaan lapsiasioissa Euroopassa oppia. Eiväthän kaikki valtiot ole kieltäneet edes kuritusväkivaltaa eli lapsen hakkaamista. Oppikaamme toisiltamme arvostuksen ja yhteistyön hengessä!” –Tuomas Kurttila, lapsiasiavaltuutettu, Suomi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)